Mikko Niemelä – kärppäpakiston kestoprojekti

  • 80 639
  • 316
En usko että oman luonteen vastainen pelityyli lopulta mitenkään parantaisi pelaamista ja tuloksia. Fyysisyyttäkin on monenlaista, kaikkein kuluttavinta vastustajan kannalta on oikeasti se jatkuva vääntö irtokiekoista ja kaverin jahtaaminen. Isot taklaukset ovat tietenkin näyttäviä, harvoin niillä kuitenkaan saavuttaa muuta kuin katsojien kuolan ja yhden ukon irti tilanteesta.
Lisäys. Järkevästi tietty kannattaa kehittää tuotakin osa-aluetta, kuten kirjoititkin.
Vitut luonteesta, jos koko ja voimat antaa mahdollisuuden niin taklatakkin saa.
 
Barney

Jäsen
Niemelän Mise valittiin sitten toista kertaa peräjälkeen Suomen EHT-joukkueeseen. Jos jatkaa samaa tahtia, niin tällä kaudella hänen kautensa ei välttämättä päätykään samaan aikaan Kärppien kanssa. Maajoukkueessa on isot saappaat täytettävänä, joten sinne vain kukkoseksi Kukkosen paikalle.
 
Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Muistelen kaiholla aikoja kun Mise Niemelä oli meidän joukkueen 6-7 pakki. Nyt makoilee ykkösparissa ja kentällä yyveet ja lopun 6vs5 tilanteet.

Vanhat hyvät ajat kun Kukkonenkin oli ykkösparissa.
 
Huml71

Kuten viestistäsikin voi jo päätellä, niin aivan liian isossa roolissa: osittain pakon sanelemana (Heshka) ja osittain valmennuksen, jälleen kerran, heikon peluutuksen myötä.

Eipä tästä vallitsevasta tilanteesta oikein Miseä voi syyttää. Hyvä kolmosparin pakki, ja Kukkonen - Niemelä -pari olisi kyllä sitä laatua parhaimmillaan. Mutta ne Hakanpään saappaat pitää jonkun täyttää, ja ne ovat olleet odotetusti liian isot.

Kyseessä on kuitenkin kolmattakymmenettä käyvä koko uransa peruspakkina luutinut pelaaja, joten mitä ihmettä valmennus oikein ajatteli?
 
Viimeksi muokattu:

Ukkopekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Carolina Hurricanes
Kyseessä on kuitenkin kolmattakymmenettä käyvä koko uransa peruspakkina luutinut pelaaja, joten mitä ihmettä valmennus oikein ajatteli?

Varmaan samaa mitä Ohtamaasta viime kaudella. Hienoa se on luottaa pelaajiin mutta Mannerin aikana on nähty joskus onnistumisia ja sitten taas näitä Niemelä, Ohtamaa, Sailio, Anttila -tapauksia...
 
puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Misen vahvuus on kiekon kuljetus jalalla keskialueen yli ja pois omista. Samoin hyökkäysten tukeminen liikkeellä. Ei missään tapauksessa puolustavana puolustajana oman maalin lähellä. Sitä hän ei hallitse ollenkaan. Kaikissa maalikoosteissakin, kun omissa soi, Niemelä makaa pötköllään, on helposti kierrettävissä tai tekee maskia ja estää joskus jopa omaa maalivahtiakin kokonaan torjumasta. Varsinkin alivoimilla muut joutuvat venymään jatkuvasti, ettei omissa kolise. Ilmeisen hyvin Kärpät sen klaaraakin, mutta uskon että jokainen joukkue liigassa tietää pakkien heikkoudet yleensäkin.
 
raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Ville Nieminen , Jukka Rautakorpi
Paljon Onnea Niemelän Mikolle 5 maalia yhdellä kaudella on täynnä!! Toivotaan lisäosumia vielä
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Lämpimät onnittelut #MISE uudesta maaliennätyksestä ja myös @Porvoon Kärppä Misen fanipaidasta, johon on toivottavasti rahat jo säästettynä, koska olisi aika laittaa tilaus vetämään. ;)

Uskallan puhua nyt koko Kärppä-yhteisön suulla, kun sanon, että olemme iloisia puolestanne!
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ilman muuta paita laitetaan tilaukseen. En uskonut tätä päivää näkeväni, mutta nämä on niitä asioita jolloin on mielellään väärässä.
Kyllä. Minä onnittelen sinua ja Miseä niin sanotusti "hyvästä valinnasta". Niemelä #28 paidan selässä on kyllä sellaista kulttikamaa, että vastaan tullessa hattu pois päästä.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Vittu tää on hieno yhteisö.

No, tunne edellä tässä itse kukin koko ajan menee, ja se, no, estää tehokkaasti järjellistä ajattelua. Joskus kauan sitten tuolla HIFK-osiossa kerroin, kuinka HIF:n osasto toimi sellaisena "vertaistukiryhmänä", kun sielläkin piiska heiluu helposti ja usein tarkoituksettomasti. Oli kiva lukea, että jonkin muunkin joukkueen fanit repivät pelihousunsa niin helposti. Nykyään, kun HIFK:iäkin seuraan, niin ei ole oikeastaan olemassa tuollaista ryhmää, vaan molempia palstoja lukiessa (1) kannattajat ovat toistensa hiuksissa kiinni, toinen on liian possari, toinen negapetteri, tjsp, (2) voitto lämmittää 10 min, sitten aletaan kaivamaan esille synkkiä pilvi: voitettiin huonolla pelillä -> pelin taso on laskemassa, voitettiin hyvällä pelillä -> joukkue saa hyvän esityksen huonoa joukkuetta vastaan, (3) tappiot kirpaisee syvemmältä kuin pitäisi.

Olen koettanut rauhoittaa itseäni, että tämä nyt vaan kuuluu asiaan.
 
Vide68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, RoKi
Koko viesti
Piti pari kertaa lukea, enkä ole vieläkään varma ymmärsinkö mitään. Yritetään nyt kuitenkin tarttua tähän. Tottakai tässäkin yhteisössä on laaja persoonakirjo; toiset tykkää vain ja ainoastaan silloin kun pärjätään, toiset ehkä näkevät lähes ainoastaan negatiiviset asiat. Kuten tämäkin ketju nousi pinnalle kahden maalin ansiosta, on se hienoa kun jaetaan kunniaa omalle kasvatille varsinkin tässä vaiheessa.

Ja tottakai porukkaan kuuluu pari ”negapetteriä” jotka nousevat pinnalle vain kun yksilö tai joukkue epäonnistuu. Tässähän on se positiivinen aihio, että myös pelkkää nousuhumalaa ja orgasmia näkevät tuloksen taakse nähden myös kehityskohteet ja huolenaiheet.

Yhtä kaikki, jokainen jäsen on tässä on tärkeä, ja kaikki toivovat Kärpille loppupeleissä vain hyvää. Ja jumalauta Mikko Niemelä! Kaks pönttöä yhteen peliin ja muutama paita tilaukseen. Jumalauta on hienoa.
 
Tässä paitatilaushommassa on pidempi historia takana ainakin minun kohdalla. Siitä on ainakin viisi vuotta jo aikaa kun tuskailtuani täällä Niemelän maalintekotaitoa (tai sen puutetta), sanoin että sinä päivänä kun Mise tekee 5 maalia kauteen, ostan hänen pelipaidan. Tätä asiaa on useampaan otteeseen nosteltu muiden keskustelijoiden taholta esille. Nytkin olin lukevinani noista muistutteluista lievää ähäkutti-asennetta minua kohtaan. Mutta ei mulla asian suhteen ole mitään ongelmaa. Yksi pelipaita ei mun taloutta kaada, eikä mulla ole tapana syödä sanojani.
 
Ei nyt ollut suoraa sinulle osoitettu tuo oma viesti, enkä usko että niin otitkaan sen (?). Ymmärrän toki tuon mainitsemasi ähäkutti-asenteen, ja hattua nostan ilman muuta korkealle siitä, että seisot sanojesi takana. Samassa veneessä käsittääkseni ollaan kaikki, joten miksi ei Niemelän onnistuminen meitä sytyttäisi.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nytkin olin lukevinani noista muistutteluista lievää ähäkutti-asennetta minua kohtaan.
Luulen, että ähäkutti-kirjoittajilla on lähinnä mielessä kommenttisi "väärin tehdystä maalista"? Ei niinkään tuosta vuosia sitten tekemästäsi lupauksestasi.

Mun mielestä on mahtavaa, että Mikko Niemelä on saanut onnistumisia sekä "palkintoja" vuosien kovasta uurastuksestaan.

Rapaa tulee niskaan yhden virheen takia, vaikka pelaisi muuten hyvin. Virheitä/syyllistä etsittäessä keskitytään Niemelän tekemisiin, sen sijaan, että osattaisiin katsoa kokonaisuutta/ edeltäviä pelitilanteita. Misen suolaamisesta on tullut jo eräänlainen palstatotuus, oli aihetta tai ei.

Ja ihan varmasti Mikko Niemelälle tulee virheitä. Sitä en sano, mutta tulee niitä muillekin, mutta niistä ei puhuta samalla tavalla kuin Niemelän virheistä.
 
Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF

Totta koko viesti. Täällä jatkoajalla on "mahtava" tapa ottaa joitakin pelaajia sylkykupeiksi, jotka saavat aivan kohtuuttoman määrän paskaa niskaansa pienimmistäkin virheistä. Sen jälkeen palstatotuutena ilmoitetaan, että ko. pelaajat ovat pelanneet koko kauden huonosti ja pitäisi siirtää äkkiä pienempään rooliin. Mise on tästä asemasta kärsinyt jo pitkään, tällä kaudella samaa paskaa ovat saaneet Koblizek ja Jokinen, viime kaudella mm. Ohtamaa. Älytöntä touhua.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnex Misel on viel ens kaudesta sopparii
 
Zinetula

Hyviä kannanottoja. Olen pitkään ajatellut käydä kirjoittaa tänne Misestä ja pitkälti edellämainittuja asioita. Ja syystä, että vielä viime viikkoina/kuukausina on joutunut täällä lukemaan, ettei Misellä riitä, on paska jne. tai hankintaa olisi saatava siihen tilalle. Sen nyt ymmärtää, että otteluseurantaketjussa tulee sanottua asioita pikaistuksissaan, mutta ihan muuallakin on saanut lukea edellämainittuja asioita.

Niemelä on saanut tällä kaudella pukea jo kahteen turnaukseen leijonapaidan. Lopulliset valinnat tekevä Jukka Jalonen testaa siellä pelaajia mm-kisoja ajatellen. Miksi Mise pelaa siellä jos kerran liigassa ei riitä. Tuossapa niitä tuli perusteluja palstalaisilta @1971 ja @Angelo Bronte.

Mise on yksinkertaisesti aliarvostettu puolustaja jopa osan omien keskuudessa. Usein se on ennakkoasenteista johtuvaa. Nyt kun mies on ollut pääosin terveenä useita kausia, niin tulos alkaa kapitalisoitua tälle otsikon mukaan kärppäpakiston kestoprojektille. Liike on liigatasolle erinomaista ja moni muukin asia on mennyt eteenpäin, eikä heikkoja kohtia enää juuri ole. 187/90 raameiltaan, joten vähän enemmän voisi vielä käyttää fyysisyyttään, mutta kyllä Mise nykyisin jakaa kovuutta etenkin maalin edessä. Jotakin ominaisuutta voisi vielä saada kehitettyä erottuakseen suurelle yleisölle, mutta tuskimpa kaikki silti huomaisivat Misen kehittyneen leijonapakiksi.

Pian 400 liigapeliä täynnä Misellä Kärpistä ja tähän päälle pleijareissa 62 matsia. Kokemus alkaa näkyä koko ajan enenevissä määrin otteissa ja tietty rauhallisuus. Virheitä sattuu silloin tällöin, kuten kaikille. Myös ykköspakki Krejcikille, vaikka niitä harvoin nostetaan tikun nokkaan. Yleispuolustajalle kelvolliset tehot taulussa, 6+7=13 ja etenkin tehopörssin +19 on loistava. Vastuu on kasvanut tälle kaudelle 19-20 minuutin luokkaan, joka sekin kertoo hyvää ja on myös kehittänyt Misen peliä.

Sitä olen silti ihmetellyt kaikista eniten, miten joku vielä epäilee Misen luotettavuutta pudotuspeleissä. Kukkonen-Niemelä -pari oli todella hyvä useimmissa peleissä viime keväänä. Voi olla jopa, että Misen peli on parempaa kun on panosta. Silloin ei tule niitä joitakin lapsuksia omassa päässä, vaikka virheitä ja huolellisuusvirheitä sattuu ihan jokaiselle pelimiehelle.
 
Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Misen laukaus on parantunut huimasti viimeisen vuoden aikana. Keskiviikkona toinen maali melkoisella pommilla.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Luulen, että ähäkutti-kirjoittajilla on lähinnä mielessä kommenttisi "väärin tehdystä maalista"? Ei niinkään tuosta vuosia sitten tekemästäsi lupauksestasi.
Tässä tapauksessa se kommenttini oli ihan oikeutettu. Pistepörssiin lasketaan kaikki maalit, mutta jos kiroan Misen maalintekotaitoa, ei tilanne korjaannu sillä vaikka hänelle merkattaisiin kymmenen vastustajan tekemää maalia. Mise nyt kuitenkin rikkoi ihan tekemälläkin sen viiden maalin rajan, joten paitakaupoille lähdetään.
 
Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Nyt on muuten Mise ollut tuon kahden maalinsa jälkeen neljä kertaa peräkkäin kun on soinut omissa. Eli Pelsujen 8-1 kavennus ja Tapparan kaikki kolme
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös