Mikko Niemelä – kärppäpakiston kestoprojekti

  • 80 481
  • 316
Onko Jukka Jalonen urheiluromantikko vai menestysvalmentaja? Toki kyseessä skoda höntsä ja hassutella voi aina.

En itse asiassa tarkoittanut tuota ja varmasti ymmärrät sen. Niemelä on toki pelannut hienoa kautta ja EHT:llä on koitettu hullumpiakin ratkaisuja puolustavan puolustajan rooliin. Mikä minulla on vaikea uskoa, että Niemelä olisi tehnyt loikkauksen nyt tämän kauden aluksi puolustavien puolustajien eliittiin. Tässä näen vähän tuota seuralemmikin ehkä paikoin aiheetontakin ylistystä, vaikka kehitysaskelia oltaisiinkin otettu.

Mutta jos kerran Niemelä on juuri tällä hetkellä juuri niin loistava, kun hänestä kerrotaan niin mikäs sen hienompaa! Yksittäisissä taidoissahan Niemelällä ei ole ollut aiemmillakaan kausilla sinänsä mitään vikaa, mutta jotenkin kaikkien tekojen yhdistäminen on vähän ontunut.
 
Kyllä Niemelä on pelannut uransa parasta kiekkoa tänä syksynä ja on kyllä hivuttautunut Liigan eliittiin roolissaan. Mielenkiinnosta kysyn ketkä ovat mielestäsi Liigan kotimaisten pelaajien Top5 samassa roolissa?
 
Ermine#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina

Tästä vahvasti samaa mieltä. Eipä tule äkkiseltään mieleen Niemelältä yhtään heikkoa ottelua tältä kaudelta, ehkä tuo IFK ottelu (-2), mutta se oli koko joukkueelta varsin tasapaksua suorittamista. Muutoin 18 minuutin ottelua kohden +15 tehotilastoissa, alivoiman yksi tärkeimpiä pelaajia sekä kiekollinen varmuus omassa päässä ovat Niemelän valinnan takana. Ilolla seurataan, kuinka Mikko luutii itsensä koko Karjalalippiskansan sydämiin.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Hieno juttu Miselle maajoukkuekomennus, ilman muuta! Varmasti pienen roolinsa täyttää hyvin myös maajoukkuepaidassa.

Itselläni jäi ikävästi mieleen Misen surkea ottelu Skellefteåta vastaan kotona. Järkyttävä määrä epäonnistuneita syöttöjä omasta päästä ja yksi Skellefteån maalikin oli täysin Misen vika, vaikka pääsikin vaihtoaitioon karkuun miinusmerkintää.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
"...että mun tämäkin päivä piti nähdä..." puuskahti mummu-vainaa meille veljeksille aina, kun tuli tehtyä jotakin oikein luvatonta.
Väkisin tuli tuo mieleen ja huulille, kun luin Jalosen EHT-pelaajalistaa ja törmäsin Misen nimeen siellä - sitä se teettää, kun profiloituu maalintekijäksi.
Pitkään, siis vuosia, olin jo tuudittautunut siihen, että Mise on joukkueensa hajuton, mauton ja pitkät ajat ihan näkymätönkin jäsen, josta kulloinenkin valmentaja tietää tarkkaan, mitä saa ja etenkin, mitä ei saa - varsinainen peruspakin prototyyppi.

Mutta eikaitsiinä: onnea Miselle valinnasta ja menestystä turnaukseen!
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Liike riittää Niemelällä minne tasolle vaan, joten ei EHT:lläkään jalkoihin jää. Mielestäni hänellä on kuitenkin edelleen aika suuria puutteita pelin avaamisessa kovan paineistuksen alla ja maalineduspelaamisessa sekä muussa kamppailupelaamisessa. Ennustan siis melkoisia vaikeuksia omassa päässä.

Hieno juttu kuitenkin maajoukkuekomennus on ja saa siitä varmasti lisää virtaa tekemiseensä.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Liike riittää Niemelällä minne tasolle vaan, joten ei EHT:lläkään jalkoihin jää. Mielestäni hänellä on kuitenkin edelleen aika suuria puutteita pelin avaamisessa kovan paineistuksen alla ja maalineduspelaamisessa sekä muussa kamppailupelaamisessa. Ennustan siis melkoisia vaikeuksia omassa päässä.

Minä näen kyllä myös että Mikko on kärsinyt aiemmin näistä heikkouksista. Näen myös, että samat kohdat ovat asioita, joissa Mise on ottanut isoja harppauksia tällä kaudella.

Minä veikkaan, että Mise pärjää aivan hyvin EHT-tasolla, jos pystyy pelaamaan vapautuneesti samalla tasolla kuin alkukauden Liigassa.
 
Kyllä Niemelä on pelannut uransa parasta kiekkoa tänä syksynä ja on kyllä hivuttautunut Liigan eliittiin roolissaan. Mielenkiinnosta kysyn ketkä ovat mielestäsi Liigan kotimaisten pelaajien Top5 samassa roolissa?

Eikö se käy viesteistä selville, että kysyn asiaa juurikin tämän kauden osalta eli onko noussut. Enkä ole tyrmännyt ajatusta, päin vastoin haastan tarkentamaan ajatuksia. Viime kaudella Niemelä ei ainakaan kuulunut eliittiin, joten kysyin onko mies sinne noussut. Jos olisin pystynyt seuraamaan enemmän pelejä tällä kaudella, niin en asiaa ylipäätään olisi kysynyt vaan joko ilmoittanut kompaten hänen nousseen liigaeliittiin tai suoraan tyrmäten ajatuksen ja perustellut sen :)

Minusta on edelleen hienoa, mikäli Mise on puolustavien puolustajien eliittiin noussut. Jos tässä taas käy niin, kun pelejä ehtii enemmän katsomaan huomaan, että eihän tuossa nyt ole oikeastaan mitään kehitystä tapahtunut niin alan olemaan sitten huolissani suomalaisten pakkien tasosta.

Toisin sanoen minulla ei ole itselläni käsitystä tämän kauden liigasta, että ketkä on minkäkin roolin kurkoja. Pystyn kyllä edelleen erottamaan hyvät pelaajat huonoista ihan nimien perusteellakin vaan vaatisi enemmän seurantaa mitä nyt on, että voisin paremmuusjärjestykseen laittaa. Monesti olen huomannut, että ihmiset nostavat etenkin pienen roolin pelaajia ylemmäs omasta joukkueestaan, kun eivät huomioi niitä muiden joukkueiden pelaajia. Tämän vuoksi esim. liigassa on monena vuonna 10 liigan parasta nelosketjua :)
 
Aika paljon tulee liigaa seurattua silloin kun Kärpät ei otteluita pelaa. Liigassa pelaa tällä hetkellä hyvin paljon ulkomaalaisia puolustajia, ja näiden lisäksi sitten hyvin paljon nuoria puolustajan alkuja, joiden joukossa on todella lupaavia yksilöitä. Niemelän ikäisiä ns. parhaassa iässä olevia liigajyriä on hyvin vähän, ja siitä joukosta mies erottuu hyvin edukseen roolissaan. No tästä kompleksista on tullut nyt aika paljon jauhettua jo tähänkin ketjuun, mutta positiivista huomata, kuinka paljon ajatuksia Misen maajoukkueeseen pääsy herättää meissä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse olen sen verran vanhan liiton miehiä, että mielestäni "puolustavien puolustajien" tai "peruspakkien" parhaimmistoon ei voi nousta ilman jonkinlaista fyysisyyttä. Ja sitähän ei Niemelällä ole hitustakaan. Kuten tuolla aiemmin kirjoitin, liike hänellä kyllä riittää vaikka mille tasolle ja hyvä, että pääsee maajoukkuetta kokeilemaan.
 
YouTubesta voitte katsoa Mikko "Mise" Niemelän rennon haastattelun, jossa mies kertoo esimerkiksi arjestaan pienen lapsen kanssa. Pakko sanoa Lukko-kannattajana, että Mise vaikuttaa oikein mukavalle ja hienolle miehelle. Misestä minulla on yksi hieno muisto, kun Lukkoa vastaan syksyllä 2014 hän onnistui tekemään uran ensimmäisen Liiga-maalin Äijänsuolla. Lukko voitti lopulta 5-1, mutta oikealle miehelle kyllä meni tuossa ottelussa Kärppien ainoa maali. Oliko se nyt ulkomuistista 112(?) ottelua siihen meni, että sai maalitilin Liigassa auki, mutta Raumallahan se sitten lopulta tuli ja tuuletus oli sen mukainen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
@Pistelinko87 Oikein hyvä pätkä, kiitos linkistä!

Täytyy kyllä näin Kärppä-kannattajanakin sanoa, että samanlaisia havaintoja on itselläkin Misestä. Hienoa, että arvostusta löytyy yli joukkuerajojen. Ja aiemmin tuossa samaisessa Lounaskahvit Suvin kanssa -sarjassa oli haastateltavana Mannerin Mikko. Senkin suosittelen halukkaita vilkaisemaan, sillä Mamba kertoilee siinä aika paljon omasta nuoruudestaan ja penkkiurheiluinnostuksestaan laajemmaltikin. Linkki videoon alapuolella:

Mise on Mise, saisko Miseltä vielä sen viimeisen silauksen kategoriaan "paras pakki" eli Mise sais enemmän näkyvyyttä jos kohottaisi fyysistä pelaamistaan järkevästi kuten esimerkiksi Hakanpää teki.

Mise on kumminkin kooltaan semmonen ja varmasti voimiltaankin, että pystyisi naulaamaan pystyyn monet kaverit ja helposti, mutta kiltti luonne? Peruspakista ei niin kivaksi huippupakiksi vaatii tämän pienen mutta suuren askeleen ja sen tekemistä niin oikein ,että se ei ole "sikamaisen" tappajan rooli vaan fiksusti kovia pommeja jne.

Mise ottaa pääkallotatskan ja nousee rooliin?

Siinä on se maajoukkue Mise the "motorcycle".
 
PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.

En usko että oman luonteen vastainen pelityyli lopulta mitenkään parantaisi pelaamista ja tuloksia. Fyysisyyttäkin on monenlaista, kaikkein kuluttavinta vastustajan kannalta on oikeasti se jatkuva vääntö irtokiekoista ja kaverin jahtaaminen. Isot taklaukset ovat tietenkin näyttäviä, harvoin niillä kuitenkaan saavuttaa muuta kuin katsojien kuolan ja yhden ukon irti tilanteesta.
Lisäys. Järkevästi tietty kannattaa kehittää tuotakin osa-aluetta, kuten kirjoititkin.
 
Koodari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Laitetaan nyt tännekin niin jää paremmin historiaan. Eli Mikko Niemelä on 21 pelatun pelin jälkeen puolustajien maalipörssissä kolmantena! Vain maalin päässä kärkipaikasta.
 
Viimeksi muokattu:

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Laitetaan nyt tännekin niin jää paremmin historiaan. Eli Mikko Lehtonen on 21 pelatun pelin jälkeen puolustajien maalipörssissä kolmantena! Vain maalin päässä kärkipaikasta.
Mikko Lehtonen? ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös