Mainos

Mikkelin Jukurit kaudella 2022–2023

  • 582 541
  • 3 712

Jukurit22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kuten oli syytä olettaa, toinen kausi tulee testaamaan Jokisen pelitavan monipuolisuutta ja toimivuutta sen jälkeen, kun vastustajat ovat viisastuneet ja nöyrtyneet hieman erilaisen pelillisen lähestymistavan edessä. Tai, testasihan viime kevään playoff-sarjakin jo osaltaan.

Viime kaudella kiistatta päästiin pelitavalliseen yllätykseen ja iskettiin pelillisesti sellaisiin kohtiin, jotka eivät oikein ole suomalaisten joukkueiden mukavuusalueella.

Nyt tilanne on se, että vähitellen oikeastaan kaikki Jokisen pystysuunnan kiekon kilpailuedut on vastustajien toimesta viety.

Koko ajan paremmin vastustajat osaavat katkaista Jukurien nopeat pelinkäännöt keskialueella eikä laadukkaita suorahyökkäyksiä ja niiden jälkeisiä jatkopaineita synny. Viime kaudella vastustajat lähtivät mukaan Jukurien luistelukilpailuun ja "hallitun kaaoksen aiheuttamiseen" ja useimmiten hävisivät, nyt läksyt on tehty paremmin. Matalahko, tiivis keskialueen trap on myrkkyä Jukurien peli-ajatukselle, jossa pitäisi nopeasti kyetä toimittamaan kiekko keskialueen yli ja luoda maalipaikat lähinnä prässipelin riistojen kautta.

Jokinen ei osaa organisoida eikä harjoittaa joukkueelle kontrolloituja lähtöjä, tämä vaikuttaa nähdyn perusteella selvältä. Todennäköisesti siksi niitä pelataan määrällisesti niin vähän, ja kun pelataan, ne ovat laadullisesti luokattomia. Kun vastustaja on ehtinyt organisoitua puolustamaan viisikkona, Jukurit ei vastaavasti kykene hyökkäämään viisikkona, minkä vuoksi tyydytään kääntämään alivoimaisena, ja palataan jälleen edellisen kappaleen ongelmaan.

Prässipelaamista pakotetaan eli huolimatta siitä, että vastustajat jatkuvasti paremmin ja paremmin tulevat kiekotellen Jukurien myöhästelevän ja alivoimaisen (jälleen jatkumoa edellisissä kappaleissa mainituista hyökkäämisen ongelmista) paineen alta pois, Jukurien pelaajat on käsketty viemään prässipelit loppuun myöhästymisestä huolimatta. Jukurit ei nöyrry pelaamaan kaksivaiheisen karvauksen periaatteella, vaan edelleen uskotaan, että tarpeeksi voimakkaalla jalkatyöllä vastustajan kontrolloitu pelin rakentaminen ennemmin tai myöhemmin puuroutuu ja riistopelaamiseen päästään käsiksi. Jos katsotaan viimeisimmät ottelut tämänhetkisellä pelaavalla kokoonpanolla, ei tässä tavoitteessa ole onnistuttu Kalpaa, Kerhoa, Kärppiä, KooKoota eikä edes Saipaa vastaan.

Mitä tulee puolustuksen ongelmiin viime aikoina, puhuisin ennen kaikkea puolustusvalmiuden ongelmista. Jos katsoo nauhalta vaikka 20 viimeisintä Jukureille tehtyä 5v5-maalia, niin nämähän ovat toisteisesti tilanteita, joissa Jukurit on ensin prässännyt myöhässä ja sitten vastustaja tekee kolmen kaistan suorasta hyökkäyksestä maalin samalla, kun Jukurien kolmas hyökkääjä ja lopulta usein toinen pakkikin ovat jääneet pelin yläpuolelle. Joukossa on toki muutama puhdas PAPP-nukahdus ja maalivahdin epäonnistuminen, mutta nämä suorahyökkäyksen puolustamistilanteet ja niitä edeltäneet myöhästyneet oman alueen täytöt ovat täysin yliedustettuna. Jukurit yksinkertaisesti puolustaa liikaa eteenpäin myöhässä sekä hyökkäysalueellaan että vielä keskialueella ja omalla siniselläkin, eikä tämä tapa pelata enää tuota sitä sekaannusta vastustajien pelinrakentamiseen, minkä se toimiakseen vaatisi. Jukurien puolustussinisen ylitykselle ei ole oikein minkäänlaista hintaa tällä hetkellä.

Tähän päälle tulee epävarma maalivahtipeli ja täysin alle kaiken arvostelun oleva alivoimapeli, johon käytännössä hävitään otteluita tällä hetkellä. Jokisen kummalliset kommentit taannoisessa haastattelussa viittasivat siihen suuntaan, että osaamista laittaa tätäkään asiaa kuntoon ei ole.
Pakko sanoa, että onpahan oivallinen analyysi

Samalla voisit pilkkoa osiin vielä Jukureiden AV.n haasteet
 

Gameson

Jäsen
Kuten oli syytä olettaa, toinen kausi tulee testaamaan Jokisen pelitavan monipuolisuutta ja toimivuutta...
Tämä teksti on totta. Mukavaa, että jaksoit avata tämän rautalangasta. olen itsekin puuttunut noihin suoriin vastustajan ylivoimahyökkäyksiin.

Tähän lisäisin vielä sen, että Jukurit ei saa aina kiekkoa kontroloidusti hyökkäysalueelle edes ylivoimalla. Yhdessä pelissä saman ylivoiman aikana yritettiin kolmesti, mutta hyökkäyssininen oli liian vaikea. Se kertoi paljon luokattomista viivelähdöistä.

Toinen lisähuomio liittyy alivoimaan. Jukurit iskee siinäkin korkealta kiinni jopa kahdella. Ymmärrän että välillä se tuottaa noin 5-10 sekuntia pois pelikellosta. Mutta vastaavasti hyvin usein kaveri saa rauhoittaa täysin vapaasti pelinsä hyökkäysalueellaan, eikä Jukurit saa alivoimalla jatkopainetta aikaiseksi, kun kiekko tuodaan alueelle. Ne tilanteet voisivat tuoda riistoja.
 

Deeq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon Sinikeltaiset
Heimo tänään :

Puistola - Mäkinen - Juhis
Häkkilä - Lundgren

Kirk - Kovarcik - Huuhtanen
Peltomäki - Zabransky

Mäkiaho - Helenius - Oden
Jurmo - Nordsäter

Jormakka - Immonen - Piitulainen
Romppanen

Fränä (Rose)

Kyllä tällä padan pystyy kaatamaan, Rose ois voinu olla maalilla. Hyvä, että Juhis on takas ja Romppanen saa peliaikaa. Kakkosketju jatkakoon siihen mihin viime peleissä jäi…
 
Pakkovoiton paikka tänään. Sarjataulukkoa silmäilemällä taidetaan käydä enää kisaa sijasta kymmenen. Tänään jos tulee kirjaimellisesti pataan niin homma mutkistuu. Toivottavasti viikonlopun Wilhelmin ja BK antimet tuovat tekemiseen rentoutta.

Vastus ei ole helppo: Ässät Liigan kuntopuntarissa 10 ottelun otannalla peräti sijalla kaksi, Jukurit samassa puntarissa sijalla 13.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kolmosketju on ollut tänään alati vaarallinen jäällä ollessaan. Omille.

Ihan hyvän näköistä peliä on ollut kaksi erää. Enempää ei uskalla tässä vaiheessa..
 

antibetoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seksikkäät Sarvipäät Savosta
Michal ollut tänään erinomainen, prkl ansaitsisi kyllä maalin tai kaksi
 

p_3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, Jukurit
Kummeli kultakuume ja tehtaan alijohtajan sanoin; tästä ei tuu yhtään mitään, jumalauta. Lätkäfaneille pelataan vähintään 60 ottelun runkosarja ja lähes joka ottelussa teidän järjestämä yllätys, jumalauta. Kohta meidän nimet komeilee iltapäivälehdissä, jumalauta.

Kun on vaikeeta niin on vaikeeta, alkaa tuntua jo sille että sammuttakaa ne valot.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kyllä vituttaa tää tappio. Paljon enemmän kuin muut tappiot. Peli oli minusta selkeesti parempaa, myös puolustaminen. Sit saamari tollanen loppu. Kyllä syö.

Nordsäter ja Romppanen ansaitsee pakeista kehut, ja hyökkäyksestä kakkosketju. Fränän maaleja ei ollut kumpikaan. Hyvä peli maalilla.
 

Deeq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon Sinikeltaiset
Miten edes voi hävitä noin paskaa lätkää pelaavalle jengille? Ässät oli paskempi kuin saipa. Kiitos tuomarit, Lydman haista vittu ja painu helvettiin ja koita seuraavassa seurassa laittaaa puolustuksesi kuriin. OJ ryhdistäydy. Fränältä hieno peli, eka maali ei voi mitää joka kerta soi tollane joka veskalle. Toinen mitä vittua, Lundgren tajua se, että sun itsesi ei pidä mennä maaliin vaan sen kiekon toisessa päädyssä. Vitun hienoa vittu!

Kaikki ketjut ihan ok peliä, Juhis iha ok paluu. Missään ei ollut vikaa pelillisesti ja silti kustiin mitä helvettiä nyt oikeasti…
 

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nyt alkaa vituttamaan tämä Jokisen jatkuva ulina tuomareille. Älä saatana ulise, Jukurit teki tänään yhden maalin, sillä harvoin pelejä voittaa. Keskittyisitkö pelikirjan hiomiseen ja siihen että pojat laittaa avopaikoista kiekot reppuun. Oli vain ajan kysymys, että Ässät tekee toisen maalin. Jukureilla oli tänään mahdollisuudet vähintään 4 maaliin. Tämä oli peli mikä oli voitettavissa.
 

juhtii72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kyllä vituttaa tää tappio. Paljon enemmän kuin muut tappiot. Peli oli minusta selkeesti parempaa, myös puolustaminen. Sit saamari tollanen loppu. Kyllä syö.
Tästä samaa mieltä kyllä, kyllä tämäniltainen oli Jukureilta paljon tasapainoisempaa ja parempaa peliä etenkin puolustussuuntaan kuin viimeiset 10 peliä. Harmi vaan että vain pisteillä on väliä, ja taisi olla play-off unelman kannalta aika ratkaiseva tappio tämä.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Semmonen peli.
Ässien voittomaali oli kuin oppikirjasta, että miten ei pidä puolustaa. Lundgren oli katollaan, mutta olishan siellä herranjestas jonkun muunkin pitänyt olla edes lähellä, ettei näin pääse käymään. Taas oli vaan katse kiekossa, eikä nähdä metsää puilta. Hyvin Ässät taisteli, mutta kyllä tuon kotijoukkue hölmöili.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic Oilers, Saipa, Saimaan Pallo,
Nyt alkaa vituttamaan tämä Jokisen jatkuva ulina tuomareille. Älä saatana ulise, Jukurit teki tänään yhden maalin, sillä harvoin pelejä voittaa. Keskittyisitkö pelikirjan hiomiseen ja siihen että pojat laittaa avopaikoista kiekot reppuun. Oli vain ajan kysymys, että Ässät tekee toisen maalin. Jukureilla oli tänään mahdollisuudet vähintään 4 maaliin. Tämä oli peli mikä oli voitettavissa.
En ole vielä lehdistötilaisuutta katsonut enkä tiedä onko vielä tullut mutta oletettavasti siellä OJ kertoo kuinka tuomaritoimintaan kaatui jälleen tämä peli.
 

Gameson

Jäsen
Jokinen ihmetteli, miksi Joensuu ei saanut jäähyä vikassa maalissa. Kritisoi tuomaritoimintaa, ettei kolmannessa erässä jaettu tarpeeksi jäähyjä tilanteista.

Nässenillä aivotärähdys, ei ehkä pelaa loppukaudellakaan. Larsen palaa ehkä loppuviikolla tai ensviikolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös