Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

  • 263 587
  • 1 035

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
On se kumma, kun ei osata vieraissa voittaa. Odenin debyytti illan posi. Huttunen ja muut turhakkeet joutaa pois tieltä.

Ehdottomasti näin. Odenilta voi odottaa pisteitä ja maaleja jatkossa. Erittäin positiivinen liiigadebyytti pojalta.

Piste oli hyvä, mutta veetättäähän se kun kolmekin oli vain ottamista vailla.
 
Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Pahoittelut hieman offtopic, mutta oliko tämän päivän ottelu Jukuri-kannattajien mielestä viihdyttävä?
Ei. Jos olisi 3p tullut, olisin saanut viihtyvyyttä vastikkeeksi rahoilleni. Huippu-urheilulla ja viihdyttävyydellä kun ei muutenkaan juuri ole tekemistä keskenään. Teatterinäytökset ja muut kansanhuvit ovat sitä varten, että siellä esitetään sitä, mitä yleisö haluaa.

Nykylätkä – etenkään altavastaajan osalta – on harvoin viihdyttävää sen taktisuuden vuoksi. Jos siis viihdyttävällä lätkällä tarkoitetaan P-Amerikasta tuttua rytinää ja päästä päähän sinkoilevaa maalirikasta pallopeliä.
 
Kalske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, KaPa-51
Huhuja pukkaa

Vaikea uskoa tätä, mutta mikäs siinä, jos näin tapahtuu. Nostaa siinä tapauksessa merkittävästi Jukurien kiinnostavuutta. Kaveri on kiinalaisverinen kanadalainen, joka ei ole kaihtanut hanskojen pudottamistakaan. Hampaat ovat ilmeisesti kuitenkin säilyneet, elleivät legot ole menneet uusiksi jossain vaiheessa uraa.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onhan tuo Yip suht kova sälli, jos tänne tulee. Kolme viimeistä kautta KHL:ssä ja niistä kaksi viimeistä C rinnassa. Yhteensä KHL:ää 160 peliä ja tehot 45+40=85 (0,53p/peli). Parisen sataa änäripeliäkin löytyy ihan ok tehoilla. Sanoisinko et Yippikai jee ja tänne vaan!
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin

Liigan kovimpia hankintoja jos tulee.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Olisipa aika puskista taas hankinta jos totta on huhussa. Mielellään kyllä lukisi tuolle huhulle lähteen, ei ole kuitenkaan edes "doubtful" -osastolla, eli kai tuo johonkin perustuu.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Rohdin ja Afa ovat taas mukana kokoonpanossa. Hattutempun A:ssa tehnyt Kalle Matikainen pelaa nelosessa ja Mikä Järvinen tekee Jukuritdebyytin maalilla. KalPalle käy kalpaten tänään.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Tuollainen pelimies normaalissa markkinatilanteessa ei Suomen suuntaan ajatustakaan laittaisi. Kunlunin parhaimpia pistemiehiä parin viimekauden aikana ja muuan Palolankin pistekertymä kaukana takana ja on sentään Suomen maajoukkueenkin vakiokasvoja. Jokuhan totuuspohja tuossa huhussahan voi olla, mutta on liian kova Suomeen ja Mikkeliin. Kivahan tässä on seurata näitä Hakkaraisen lupaamia uusia pelaajia joita tammikuussa luvattiin julkaista. Toivottavasti muutakin kuin Leskisen ja kumppaneiden jatkosopimuksia.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jännä ettei Markus Oden jatka kokoonpanossa vaikka Rohdin palaa.

Tää olisi Odenille jo kolmas peli neljään päivään. Veikkaan, että siinä syy. Ja tottakai Huttusella on kiintiöpaikka kolmosen laidassa..
 
Jukule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tuollainen pelimies normaalissa markkinatilanteessa ei Suomen suuntaan ajatustakaan laittaisi. Kunlunin parhaimpia pistemiehiä parin viimekauden aikana ja muuan Palolankin pistekertymä kaukana takana ja on sentään Suomen maajoukkueenkin vakiokasvoja. Jokuhan totuuspohja tuossa huhussahan voi olla, mutta on liian kova Suomeen ja Mikkeliin. Kivahan tässä on seurata näitä Hakkaraisen lupaamia uusia pelaajia joita tammikuussa luvattiin julkaista. Toivottavasti muutakin kuin Leskisen ja kumppaneiden jatkosopimuksia.
Mikä muuten on tämän hetkinen soppari tilanne ensi kaudelle? Jotenkin voisi kuvitella että nyt roikotettaisiin soppareita vähän pidemmälle Koronan tuoman taloudellisen epävarmuuden vuoksi.
 
Mikä muuten on tämän hetkinen soppari tilanne ensi kaudelle? Jotenkin voisi kuvitella että nyt roikotettaisiin soppareita vähän pidemmälle Koronan tuoman taloudellisen epävarmuuden vuoksi.

Randelin (2022)

Haarti (optio)
Kemppainen (optio)
Mäkinen (optio)
Salmela (optio)
Rindell (optio)

Henritius (2022)
Piitulainen (2022)
Kiesilä (2022+optio)
Löfman (2022)
Mäkinen (2022+ optio)
Pulkkinen (2022)
Stransky (2022)
Saha (2022+optio)
Afanasyev (optio)

Siinä tämän hetken sopimustilanne ensi kauden osalta.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hyvältä näyttää Jukurien peli nyt. Näillä otteilla playoff-peleistä haaveilu on täyttä realismia. Kotiluola toimii ja vielä kun edes silloin tällöin napsuis reissuiltakin pisteitä, ni avot.

Matikaisen, Odenin ja Kiesilän otteetkin lupaa hyvää otteluruuhkaan. Reserviä löytyy nyt junnuistakin. Tähän kun lisätään vielä Mika Järvisen loistava debyytti, niin tyytyväinen olen tilanteeseen.

Edit. 10 viimeistä kierrosta ollaan menty 1,5 pisteen keskiarvolla, vaikka vieraista ei pahemmin pisteitä ole herunut. Hyvässä tahdissa ollaan.
 
Viimeksi muokattu:

Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Hallitontut kertoivat tänään matsin jälkeen Kaliksen raviradan hevoskoppeihin pystytetyssä piilokuppilassa, että otteluruuhkan ja playoff-haaveiden takia joukkueeseen on hankittu lisävahvistuksia. Sain vahvistuksen tälläkin palstalla mainitun kanadalais-kiinalaisen siirrolle, jonka lisäksi Legojen luvatusta maasta saapuu oikealta ampuva entinen SHL-hyökkääjä Jukurijoukkueeseen. Tähän kun vielä lisätään majupeleistä palaavat Nikkanen ja Kokkonen, niin alkaa kyllä rosteri näyttää erittäin hyvältä!
 
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Legojen luvatusta maasta saapuu oikealta ampuva entinen SHL-hyökkääjä Jukurijoukkueeseen.
Oisikohan kyseessä Pontuksen Netterberg? Pakko oli itsekkin käydä tekemässä salapoliisityötä ja hieman Jukureiden sivujen urlia muuttamalla ainekin tämän henkilön pärstä pamahti sivulle välkommen tekstin kera.

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Oisikohan kyseessä Pontuksen Netterberg? Pakko oli itsekkin käydä tekemässä salapoliisityötä ja hieman Jukureiden sivujen urlia muuttamalla ainekin tämän henkilön pärstä pamahti sivulle välkommen tekstin kera.

Jaa nyt se URL tännekin
 
Aabeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hieno homma että tulee vahvistuksia!

Mutta kyllä todettava tuosta Jukureiden toimistosta, että sehän vuotaa enemmän kuin minun vanha puuvene.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun sai lukea täältä foorumilta ennakkoon uusimmat sopparit..
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
URL ei enää toimi, mutta epäilemättä siellä kertomasi informaatio on hetken ollut näkyvillä. Pelaajille tervetuloa, toimistolle sen sijaan ihmettelyä että miten helvetin monta kertaa nämä julkaisut pitää vuotaa näin hölmösti. Luulin jo jonkun oliko toissakauden identtisen kähmellyksen jälkeen että nyt vihdoin loppuu tämä kun hetkeen ei ollut luettavissa seuraavaa uutista vaan lisäämällä yksi numero viimeisimmän julkaistun perään, mutta näköjään siellä on taas palattu tähän toimintamalliin.

Jos se julkkarikuva on tehtävä etukäteen (kuten ymmärrettävästi kannattaa tehdä että voi tsekata onko kaikki ok yms.) niin ÄLKÄÄ NY PERKELE PISTÄKÖ SITÄ JEMMAAN JULKISEN VERKON PUOLELLE!!! Jumankauta.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Semmostahan se on kun tiedotus ollut Liigan alkuvuosien jälkeen retuperällä. Ammattiosaaminen ollut ehkä tavoite, mutta näin itse rekrytoijana kysyisin, että onko sitä vaadittu ja valvottu?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös