Mika Niemi Jokereihin

  • 41 582
  • 147

faro

Jäsen
Kahden vuoden sopimus. Tervetuloa!

"Mika Niemi saapui Jokereihin voitettuaan SM-liigan pronssia Kärpissä keväällä 2016. Sentterillä on palkintokaapissaan yksi SM-liigan mestaruus Ässien riveistä.

Niemi on pelannut SM-liigassa kaudesta 2009-10 lähtien. Ässien kasvatti edusti porilaisseuraa kuudella kaudella SM-liigassa ja voitti mestaruuden patapaidoissa keväällä 2012. Tuolloin Niemi oli mestarijoukkueen tehokkain pelaaja pudotuspeleissä.

Kaudeksi 2015-16 Niemi siirtyi Kärppiin, jossa oli joukkueen kolmanneksi tehokkain pelaaja runkosarjassa. Sentteri teki 57 ottelussa 14+24=38 pistettä. Kaikkiaan Niemi on pelannut SM-liigassa 403 runkosarjaottelua ja iskenyt niissä 54+146=200 tehopistettä. Maajoukkueen vahvuudessa Niemeä on nähty kaudesta 2014-15 lähtien. Seuraavalla kaudella hän oli mukana Moskovan EHT-turnauksessa joulukuussa."
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kapasen tilalle kolmosen keskelle luulisin. Onko upgrade vai downgrade suhteessa Kapaseen?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
On Niemi ainakin nuorempi kuin Kapanen, eikä senttereitä Jokereilla liikaa ole joten tervetuloa ja katsotaan minne rahkeet lopulta riittää.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Tervetuloa Mika Niemi(nen). Olen saanut kuvan, että peliäly ja työmoraali on hyvää tasoa. Ei mitenkään ykköskategorian miehiä vielä KHL:ssä, mutta ura on ollut vuosittain tasaista tekemistä ylöspäin. Hyvät mitatkin.
 

No Look Pass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Eiköhän Jokerit muodosta ennemmin Joensuu-Regin-Salminen ketjun.

Oikein roolitettuna Niemi on hyvä hankinta kolmosen keskelle, Hauska nähdä saako otettu seuraavan stepin urallaan.
 

P.R. 33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit & Colorado Avalanche
Vieläköhän sauhuttelee röökiä? Junnuissa pelatessaan vastustajien ykköshauskuutuksia oli kutsua Niemeä paheensa takia "tervaksi".

Mun mielestä tässä on hyvä asetelma senttereiden kesken. Pieni "hissikilpailu" voidaan saada aikaan kun Hishon kirittää Reginiä ykkössenan paikasta ja Niemi kärkkyy Hishonin peliminuutteja. Taustalta hätyyttelee Petteri Wirtanen. No, tuskin asiaa valmennuksen näkökulmasta näin suorasti ajatellaan, mutta olisi hyvä nähdä Niemeä ylivoimapelissäkin. Kaikki riippuu tietysti miehestä itsestään. Itselleni Niemi on ollut pelaaja, joka ei ole koskaan erityisemmin pistänyt silmään, mutta ihan ok tehoja on kuitenkin tehnyt. Onko Niemellä sitten sitä dynaamisuutta, jota KHL:ssä tarvitaan vai onko Olimb vol. 2? Paremmin seuranneet voivat kertoa miten tuon asian suhteen on, mutta itselleni on jäänyt kuva, että olisi vähän pehmeä.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivotan tervetulleeksi koska kyseessä on sentteri. Ehkä riittää KHLlässä kolmoseen, ehkä ei. Mutta on niin kauan kuin Niemi pelaa keskikaistan paremmin kuin Mäki ollaan plussan puolella. Senttereitä ei voi koskaan olla liikaa ja tälläkin hetkellä niitä on neljä. Vielä kun Hishon vaikuttaa pelottavan lasiselta on Niemen tulo plussaa. Toivottavasti on jättänyt tervapatukat katsojille tupruteltaviksi.
 

Trymuch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vieläkö jengi on sitä mieltä, että mieluimmin Niemi kuin Kapanen? Vai annetaanko vielä aikaa näyttää kykynsä kolmosessa?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Vieläkö jengi on sitä mieltä, että mieluimmin Niemi kuin Kapanen? Vai annetaanko vielä aikaa näyttää kykynsä kolmosessa?

Herää kysymys kenet laittaisit Niemen tilalle? Wirtasen? Ei se sen paremmaksi muutu.

Ei tuossa oikein klikkaa mikään ketju tällä hetkellä pl. varauksin ykkösketju, mutta sekin tuntuu saavan Genowayn kiekollisesta pelaamisesta sen ylimääräisen buustin. Toki Salminen on pelannut hyvin sekä Regin, mutta kuitenkin.

Treeniviikko tulee ihan hyvään saumaan heti alkuun.
 

Trymuch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mäki? Tai kokeilla Jormakka-Keränen-Mäki komboa. Tai sitten Hishon tai O'Neill. Jormakka-Keränen-O'Neill, Jormakka-Hishon-Mäki. Vaihtoehtojahan löytyy, eri asia niiden toimivuus.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Mäki? Tai kokeilla Jormakka-Keränen-Mäki komboa. Tai sitten Hishon tai O'Neill. Jormakka-Keränen-O'Neill, Jormakka-Hishon-Mäki. Vaihtoehtojahan löytyy, eri asia niiden toimivuus.

Pudottaisit siis Niemen kokonaan kokoonpanosta?

En tiedä onko Keräselle fiksuinta peluuttaa häntä sentterinä, kun tuo itseluottamus ei tunnu olevan ihan kondiksessa ja muutenkaan mä en näe häntä sentteriksi kykenevänä KHL:ssä. Niemi ei ole juuri mitään saanut aikaan, mutta ei ainakaan omasta mielestä ole mitenkään flopannutkaan, kun ei virheitä ole hirveästi tehnyt eikä odotukseni häntä kohtaan kovin suuret olleet.

Toisaalta voi toki kysyä, kun mestaruutta tavoitellaan, onko Niemi nykytasollaan suht virheettömänä, mutta tehottomana sentterinä mestaruudesta pelaavan joukkueen kolmossentteri. Vastaus kysymykseen: ei ole. Ainakaan tällä hetkellä.

Mä teilaisin tätä joukkuetta ja pelaajia vasta, kun on pelattu pari ottelua kotona. Joillakin kestää päästä sisään systeemiin pidempään kuin muilla, valitettavasti vastustajan taso nyt sattuu olemaan Euroopan kovinta, jolloin erot näyttää tuolta kentällä.
 

Trymuch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jollain tapaa tuo kolmonen pitäisi saada toimimaan, jotta Jormakan hyvä vire saataisiin jalostettua muuallakin kuin ylivoimalla. Jos Niemen ja Keräsen väliltä pitäisi päättää, niin Niemen mä mieluimmin uhraisin esim. Mäen tieltä. Mutta olet siinä oikeassa, että Kerästä ei välttämättä kannata keskelle vielä laittaa, nykyisellä itseluottamuksella. Toki Jormakan voisi heittää kakkoseen, mutta ne spekulaatiot ei sitten ole "Mika Niemi" -ketjun keskusteluja.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehkä en odottanut Niemeltä juuri mitään, mutta ei hän ole mielestäni lähellekään se isoin alisuorittaja. Niemen sentteripelin pitäisi olla luokkaa "Koukal (tosin paljon huonompi)", eli puolustavaa ja varmistavaa kun Jormakka ja Keränen vastaavat hyökkäämisestä. Ongelmana on se että tällä hetkellä Jokereiden puolustusalueen hyökkäyspeli ei toimi, joka johtaa alivoimaisiin hyökkäyksiin. Niissä Jormakka toki on näkyvillä nopeutensa ja koohotusvalmiutensa vuoksi, mutta muu ketju ei sitten ihan pysykään perässä.

Ja jos mietitään että kumpi mielummin Kapanen vai Niemi niin vastaan ainakin itse että Niemi. Hintalappu on paljon pienempi ja kun Jalonen ruuvaa viisikkopelin toimimaan vaatii se senttereitä jotka pystyvät pelaamaan koko kauden ilman loukkaantumisia. Toki pelatessaan Kapanen on Niemeä parempi pelaaja KHLlään.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vieläkö jengi on sitä mieltä, että mieluimmin Niemi kuin Kapanen? Vai annetaanko vielä aikaa näyttää kykynsä kolmosessa?

Kapasesta tiedettiin nykytason olevan riittämätön ja Niemi parhaillaan todistelee nykytason olevan riittämätön. Niemen kehitys saattaa kuitenkin ottaa vielä askeleita eteenpäin, Kapasen ei. Miksi taas valinta olisi vain noiden kahden välillä, kun maailma on täynnä senttereitä? Eli mielummin ei kumpaakaan, kun ei taso riitä ja siihen paikalle joku, jonka peli on KHL:n vaatimalla tasolla. Nyt se valinta on tosin myöhäistä tän kauden osalta ja Niemellä mennään.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Niemi on ehdottomasti näin porilaissilmin se mielenkiintoisin seurattava ensi kaudella Jokereissa, KHL on kuitenkin hänelle uusi aluevaltaus. Niemi on pelaajana ennestäänkin sellainen, että sisäänajo täysin uuteen ja tasokkaampaan sarjaan varmasti ottaa aikansa, joten älkää vielä suotta menkö paniikkiin. Tällä hetkellä nyky-Niemi olisi ykkössentteri yli puolessa liigajoukkueista, ja lopuissakin kakkossentteri. Mutta vaikeudet seuraavan stepin ottamiselle omalla uralla ovat Niemelle tuttuja, kuten jo sanoinkin..

Niemen lyhyt historia kiinnostuneille, niin tiedätte mistä puhutaan:

Niemi nousi Ässien edustukseen 2009 kevään karsintoja seuraavalla kaudella, hän oli aiemmin ollut jo kaksi kautta aivan ylivoimainen tähtipelaaja junnuissa. Näin ollen hän tuli edustukseenkin heti kakkossentteriksi, mutta kun ykkössentteriksi hankittu tsekki Kamil Piros osoittautui vuosituhannen flopiksi ja sai kenkää jo kauan ennen joulua, niin Niemi nousi ykköseksi tahtoi sitä tai ei, koska ketään muutakaan siihen rooliin ei kerta kaikkiaan ollut laittaa. Tuloksena oli heti yli 30 pisteen kausi liigassa yhdessä elämänsä suonenvetokauden pelanneen Marko Luomalan ja kiekkofakiiri Marko Kivenmäen kanssa. Nimenomaan jälkimmäinen oli omalla tekemisellään vahvasti myötävaikuttamassa Niemen erinomaiseen debyyttikauteen. Näin ollen voinee sanoa, että Niemi sai liian paljon liian nopeasti ja "liian helposti", josta nuorelle miehelle syntyi luultavasti vähän sellainen väärä usko, että tästähän tämä kiekkoammattilaisen ura hoituu kuin itsellään.. ei ihan hoitunut

Seuraavalla kaudella Kivenmäkeä ei enää ollut, ja omien siipien olisi pitänyt alkaa räpsöttää. Vaan liekö sitten debyyttikauden helppous vai mikä, mutta mieheltä meni kaksikin seuraavaa kautta munilleen, ja nämä olivat kuitenkin kausia jolloin Ässät joukkueena pelasi komeat runkosarjasijoitukset ja tiensä suoraan puolivälieriin. Noihin aikoihin Niemi sai myös paljon sapiskaa epäurheilijamaisesta elämästä, laiskasta harjoittelusta ja vaikka mistä, haalarit eivät olleet niin sanotusti niskassa oikein missään vaiheessa, ja näytti siltä että hän kuvitteli homman tosiaan sujuvan ihan itsestään. Näin ollen keväällä 2012 hän teki peräti kolmen vuoden jatkon Ässiin, koska markkina-arvo oli varmasti laskenut ja nimi unohtunut. Kausi 2012-2013 alkoi taas kakkossentterinä, mutta jälleen silloinen ykkössentteri (Stephen Dixon) sai lähteä kesken kauden, ja Niemi oli taas kuin vahingossa ykkössentteri. Vahingot jatkuivat, ja Ässät nosti keväällä kannua, joten Niemi huomasi yhtäkkiä "johdattaneensa" joukkueensa mestaruuteen ykkössentterin roolissa..

Harmi vain, että sopimusta Ässien kanssa oli kaksi kautta jäljellä. Ne menivät tehollisesti komeasti, mutta joukkueen tilanteen takia ne jäivät kuitenkin Niemellä vähän sellaisiksi välikausiksi. Alkuvuodesta 2015 olikin päivänselvää, että Niemi lähtee kauden jälkeen. Hän oli yhtäkkiä "jo" 27-vuotias ja pelannut Ässissä pienen ikuisuuden, eli oli viimeinen hetki lähteä, jos ikinä Porista lähteä aikoi. Seuraava steppi uralla, viime kausi Kärpissä, olikin (ilmeisesti?) varsin vaihteleva hyvistä runkosarja tehoista huolimatta. Ja nyt hän on ottamassa isompaa steppiä kuin koskaan, joten aikaa hän tulee tarvitsemaan. Tämä alkava kausi ei välttämättä riitä.. mielenkiinnolla ainakin itse seuraan miehen edesottamuksia
 
Viimeksi muokattu:

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Eli pitääkö tässä nyt odottaa, että Regin loukkaantuu ja Niemi nousee ykköseen, jolloin johdattaa Jokerit vahingossa Gagarin Cupin voittoon?
 

Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
No miltäs on Niemen pelit näyttänyt? Eilen kuulemma kentän paras?! Ainakin Viasatin selostajan mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Hoitaa kolmossentterin roolia ihan hyvin / hyvin. Tällä hetkellä moni pelaaja ei ruutuaan täytä, joten sikäli menee hyvin. Ei säkenöi, mutta tekee hyviä asioita molemmissa päissä kenttää.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Tasapainoisin suorittaja keskikaistalla Wirtasen ohella tähän mennessä. Paljon puhuttu hitauskaan ei ainakaan minun mielestäni ole hirveästi näkynyt. Lähtökohtaisesti siis plussan puolella, Kärpissä kuulemma jälkimmäinen puolisko kaudesta meni mollivoittoisesti, joten josko nyt trendi olisi nousujohteinen.
 

Gemondo

Jäsen
Niemi on ollut alkukaudella yhdessä Joensuun (5 maalia) kanssa Jokerien tehokkain maalintekijä. Tällä tahdilla saa jopa 20 maalia täyteen runkosarjassa. Lisäksi Niemi on pystynyt säilyttämään oman vakaan tasonsa pelistä toiseen, mikä on ollut melko harvinaista tämän kautisessa Jokerinipussa. Ainakin omat odotukseni Niemi on onnistunut ylittämään ja on ollut ehkä positiivisin yllättäjä koko joukkueesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös