Mikä on Suomen suurin saavutus?

[Barcelona]

Pikkuisen pohdinnan jälkeen tässä on oma lista:

1. Torino 2006
2. Tukholma 1995
3. Calgary 1988
4. Bratislava 2011
5. World Cup 2004
6. Nagano 1998
7. Sotshi 2014
8. Canada Cup 1991
9. Praha 1992
10. Milano 1994

Torinossa Suomi nyt pleasi kaikkien aikojen parasta lätkää. Se että sieltä ei tullut kultaa on itselle se kaikista katkerin urheilukokemus.

MM-95 on selkeä kakkonen. Aina jengi jaksaa muistuttaa että se eka mestaruus tuli jostain mikki-hiiri kisoista, mutta kyllä sen merkitys suomalaiselle kiekkoilulle uskon antajana on ollut suuri. Samasta syystä Calgary 88 on kolmantena kun mitallineitysyydestä vihdoin ja viimein päästiin.

Mestaruus on mestaruus joten siksi Bratislava menee ohi World Cup 04 ohi. Naganon ja Sotshin Olympialaiset nyt on omissa fillareissa suunnillen samaa tasoa.

Canada Cup 91 taas oli eka mitallisijoitus jossa oli kaikki maailman starat mukana ja Prahassa 92 saavutettiin eka MM-mitalli. Kuten tästä mun listasta näkyy niin arvostan näitä ekoja kovia saavutuksia.

Vaikka Minskissä se mestaruus nyt meni tuomaripelin takia sivu suun niin kyllä toi Milanon rankkaritappio on "kovempi saavutus".

 

[Haidekkeri]

6. Nagano 1998
7. Sotshi 2014

Ite rankkaisin Sotshin selkeästi Naganon edelle. Sotshissa oikeastaan huonoja pelejä ei ennakkoon surkeaksi tuomitulla materiaalilla ollut kuin välierän Ruotsi-tappio, johon mentiin taas jo valmiina häviämään Ruotsille. Naganossa tappiot tuli alkulohkossa sekä Tsekille että Venäjälle ja välierässä Venäjälle vielä pahemmin. Kunnon pelejä oli pelkästään Ruotsi-puolivälierä sekä pronssipeli Kanadaa vastaan. Naganon joukkue oli sen ajan mittapuulla paperilla melko huikea. Suomella oli tällöin KAIKKI parhaat mukana.

 

[Putkinotko]

Vaikka ammattilaiset eivät vielä olleet mukana, nostaisin korkealle Lillehammerin pronssin 1994. Ensimmäinen turnaus, jossa jellona todella dominoi kävellen mm. Venäjän yli miten tahtoi. Itse asiassa tuossa turneessa taisi olla vain yksi huono erä Kanadaa vastaan, joka maksoi finaalipaikan. Lieneekö yhtä ylivoimaista leijonaa nähty kevään 1994 (Milanon turnaus myös) ainoastaan 2006 Torinossa.

 

[Jokeriarska]

MM-95 on selkeä kakkonen. Aina jengi jaksaa muistuttaa että se eka mestaruus tuli jostain mikki-hiiri kisoista, mutta kyllä sen merkitys suomalaiselle kiekkoilulle uskon antajana on ollut suuri. Samasta syystä Calgary 88 on kolmantena kun mitallineitysyydestä vihdoin ja viimein päästiin.

Ovathan nämä ehdottomasti tunnearvoltaan kovia juttuja. Silti itse kuitenkin pidän aina kärkipäässä saavutuksia turnauksista, joissa taso on ollut selkeästi kovempi, joten olympiamitalit Naganosta eteenpäin ja World Cupin/Canada Cupin kakkos- ja kolmossijat. Varsinkin tuo 91 Canada Cup on jäänyt melko aliarvostetuksi: Suomi ei ollut tehnyt vielä läpimurtoaan huipulle ja turnaus pelattiin Pohjois-Amerikassa huippupelaajien seurassa. Maailmanmestaruuksistakin 2011 vaati jo kaikin puolin enemmän kuin 1995, vaikka tietysti ymmärrän tuon ajattelun ensimmäisestä arvokisavoitosta.

 

[Jupa]

1. Torino 2006
2. World Cup 2004
3. Sotshi 2014
4. Nagano 1998
5. Bratislava 2011
6. Tukholma 1995
7. Minsk 2014

Vanhempien laittaminen mukaan menee vaikeaksi, koska olin täysi-ikäinen vasta 1994.

Kyllähän Torino ja World Cup 2004 menevät kisojen tason vuoksi edelle. Samoin yritin suhteuttaa Suomen joukkueen tasoa kilpailijoiden rostereiden ja arvostaa siksi vaikkapa Sotshin (vs. Naganon) ja Bratislavan (vs. Tukholma) edelle.

Jupa

 

[Barnes]

Rysäytetääs omaakin listaa kehiin:

1.Bratislava 2011
Vihdoin Suomessa päästiin eroon MM-95 muistelusta toisella voitolla, joka varmasti loi uskoa suomalaisiin ja, että aina ei Suomi häviä sitä kirkkainta mitalia.

2.Torino 2006
Komea esitys, mutta se turnauksen heikoin peli... No hieno saavutushan se on ja monet kultaisen suupolven edustajista pelasivat parhaan arvoturnauksensa koskaan.

3. Sotshi 2014
Suomi lähti olympialaisiin kovin heikolla joukkueella verrattuna muihin kärkimaihin, mutta niin vain leijona karjahti pronssin arvoisesti. Uusi sukupolvi otti soihdun kannettavakseen Granlundin, Barkovin, Määtän sekä Vatasen muodossa, lisäksi monta legendaa jätti kaukalot.

4.World Cup 2004
Hienon saavutuksen arvoa laskee minun kirjoissani turnauksen ajankohta, joka aiheutti paikoitellen suuriakin eroja joukkueiden välillä. Kuitenkin Suomi pelasi erinomaisen välierän Yhdysvaltoja vastaan. Finaalissa Suomi teki parhaansa ja kaatui tiukan kamppailun päätteksi.

5.Minsk 2014
Alkulohkossa nähtiin huonoin Suomi vuosikymmeniin ja puolivälieräpaikkakin tuli armottomalla säkällä. Puolivälierässä outo ryhtiliike ja Kanada nurin. Tshekki-välierä taas oli Leijonien ja Jori Lehterän show. Finaalia en halua muistella sen luonteen takia.

Haastajaosastoon lukeutuvat ehdottomasti MM-95 sekä Nagano ,joista minulla ei ole ikäni takia tietoakaan muuten kuin kirjojen ja Youtuben kautta. Vancouverin jätin kokonaan pois johtuen Suomen surkeasta pelistä koko turnauksen ajan. U20-kulta vuodenvaihteessa oli yllätys,positiivinen sellainen. Alkaa näyttää siltä, että voittamisen kulttuuri on rantautumassa Pohjolaankin...

 

[jannet85]

Kyllähän Torino ja World Cup 2004 menevät kisojen tason vuoksi edelle. Samoin yritin suhteuttaa Suomen joukkueen tasoa kilpailijoiden rostereiden ja arvostaa siksi vaikkapa Sotshin (vs. Naganon) ja Bratislavan (vs. Tukholma) edelle.

Tällä kriteerillä ylivoimaisesti kovin saavutus suomalaisessa jääkiekkohistoriassa on Bratislava 2019. Tämä ketju on vain niin vanha, ettei sitä edes ole siinä käsitelty.

 

[EmeraldSapphire]

Oma listani tällä hetkellä:

1. Torino 2006 (olympiahopea)
2. World Cup 2004 (2. sija)
3. Bratislava 2019 (MM-kulta)
4. Tukholma 1995 (MM-kulta)
5. Bratislava 2011 (MM-kulta)
6. Sotshi 2014 (olympiapronssi)
7. Nagano 1998 (olympiapronssi)
8. Vancouver 2019 (U20 MM-kulta)
9. Helsinki 2016 (U20 MM-kulta)
10. Espoo 2019 (naisten MM-hopea)

Olympialaiset menevät World Cupin edelle ajankohdan ja tapahtuman arvostuksen takia. Bratislava 2019 menee MM-kisojen kärkeen, koska siinä lähes täysin nimettömällä joukkueella kaadettiin pudotuspeleissä NHL-tähtiä vilisevät Ruotsi, Venäjä ja Kanada. Vuosi 95 menee vuoden 2011 edelle sen takia, koska ensimmäinen MM-kulta, ja vuonna 2011 peliesitykset olivat melko aaltoilevia välierän Venäjä-peliin asti, kun taas vuonna 1995 heikoimmat peliesitykset osuivat ensimmäiseen Tshekki-peliin, ja sitä seuraavan alkusarjan Ruotsi-pelin ensimmäiseen 35 minuuttiin.

Sotshi menee hieman Naganon edelle, koska Leijonat antoi materiaalissa valtavasti tasoitusta muille maille, mutta pelasi ehjää peliä läpi turnauksen, ja tappiotkin tulivat ylivoimaiselle Kanadalle vasta jatkoajalla ja välierässä yhdellä maalilla Ruotsille, kun Suomi pelasi 2. maalivahdilla ja ilman 1. sentteriä (loukkaantuneen Barkovin tilalla pelasi Immonen, samalla kun Ruotsin 1. sentteri Bäckström oli terästetty dopingilla). Viime vuoden U20-kulta on listalla sen takia, että voitto tuli pienessä kaukalossa, ja vuoden 2016 U20-kulta on listalla aivan uskomattomien peliesitysten takia. Naisten MM-hopea olisi muutaman pykälän korkeammalla ilman jatkoajan oikeusmurhaa (jolloin kyseessä olisi ollut MM-kulta), mutta ansaitsee mielestäni paikan listalla, koska siinä naiset ensimmäistä kertaa kaatoivat Kanadan välierässä, ja pelasivat tiukan finaalipelin Yhdysvaltoja vastaan.

Seuraavaksi laittaisin listalle varmaan Calgaryn olympiahopean 1988, koska kyseessä oli ensimmäinen olympiahopea Leijonille, eikä sovi unohtaa viimeisen pelin urotekoa Neuvostoliittoa vastaan. Erityismainintana myös Kanada-cup 1991 sekä vuoden 1994 olympialaiset ja MM-kisat.

 

[Roger Moore]

Sotshi menee hieman Naganon edelle, koska Leijonat antoi materiaalissa valtavasti tasoitusta muille maille, mutta pelasi ehjää peliä läpi turnauksen, ja tappiotkin tulivat ylivoimaiselle Kanadalle vasta jatkoajalla ja välierässä yhdellä maalilla Ruotsille, kun Suomi pelasi 2. maalivahdilla ja ilman 1. sentteriä (loukkaantuneen Barkovin tilalla pelasi Immonen, samalla kun Ruotsin 1. sentteri Bäckström oli terästetty dopingilla).

Suomelta kyllä tosiaan aika jäätävät poissaolot ihan muutenkin tuossa turnauksessa. Saku Koivu kieltäytyi loukkaantumiseen vedoten ennen varsinaista valintaa ja lisäksi Mikko Koivu ja Valtteri Filppula loukkaantuivat ennen kisoja. Filppula olisi varmaan lähtökohtaisesti pelannut laidassa, mutta olisihan tuolle varmaan sentterin tontti kuitenkin irronnut noissa kisoissa kun nuorempikin Koivu tippui.

Kyllähän tuo pronssi oli aikalailla maksimitulos minkä tuolta pystyi saamaan. Vaikka toisaalta Suomi oli kyllä ainoa joukkue koko turnauksessa joka sai pakotettua Kanadan jatkoajalle. Toisaalta sitten Kanadan verkkoon tehtiin koko kisoissa ainoastaan kolme maalia, joten eipä tuo paljon jossiteltavaa jäänyt. Ehkä oikeiden tähtien alla Suomi olisi voinut vielä Ruotsin kaataa välierissä, mutta en usko että Kanadaa olisi toisellakaan yrittämisellä kaadettu. Pelasivat kuitenkin sen verran nihilististä prosenttikiekkoa etenkin puolustuksen kannalta että eipä siitä olisi läpi menty edes kirveellä.

Sotshin kisoista jäi kyllä yleisesti aika hyvät fiilikset Suomen osalta. En tiedä olisiko lopputulos ollut sitten yhtään sen parempi vaikka mukana olisi olleetkin molemmat Koivut ja Filppula, onhan se totuuden nimissä sanottava että KHL-miehet Kontiola, Lehterä ja Immonenkin paikkasivat kyllä hyvin. Olli Jokinenkin vertyi vielä hyvään vireeseen ja Mikael Granlund oli etenkin Venäjää vastaan ihan kuningas.

Granlundhan pelasi yhden pelin myös sentterinä noissa kisoissa, pronssipelissä jenkkejä vastaan oli ketju Korpikoski-Granlund-Selänne. Muutenhan tuo tosiaan pelasi laidassa, kisojen parit ekat pelit oli muuten ketjuna Granlund-Barkov-Selänne. Jotenkin legendaariselta kaikuva ketju näin kuuden vuoden jälkeen.

 

[jannet85]

Sotshin kisoista jäi kyllä yleisesti aika hyvät fiilikset Suomen osalta. En tiedä olisiko lopputulos ollut sitten yhtään sen parempi vaikka mukana olisi olleetkin molemmat Koivut ja Filppula, onhan se totuuden nimissä sanottava että KHL-miehet Kontiola, Lehterä ja Immonenkin paikkasivat kyllä hyvin. Olli Jokinenkin vertyi vielä hyvään vireeseen ja Mikael Granlund oli etenkin Venäjää vastaan ihan kuningas.

Kyllähän tuo oli lähtökohtiin nähden aika uskomatonkin suoritus. Muistan miten Suomelle naureskeltiin. Ei yhtään maalintekijäksi luokiteltavaa pelaajaa, Selänteelläkin kuiva putki takana kun ei tullut oikein peliaikaakaan. Suomella ei laskettu olevan parhaalla miehistölläkään mahdollisuuksia ja nyt vielä neljä kärkisentteriä poissa pelistä. Ykkössentterinä Jarkko Immonen kolmospelistä lähtien ja OJ kakkosena, jonka ura oli ehtoopuolella. Kolmosena Kontiola ja neljättä en tähän hätään edes muista, olisko ollu Lehterä.

Pakit uransa ehtoopuolella olevat Salo ja Timonen ja sitten aloittelijat Vatanen ja Määttä. Sitten europakit Väänänen ja Kukkonen, tällekin osastolle naurettiin ennen kisoja, ei naurettu enää kisoissa. Molarithan oli jo ennakkoon kovia. Jossiteltavaakin jäi: Entä jos Barkov olisi pysynyt terveenä? Immonen ei missään vaiheessa pystynyt kantamaan ykkössentterin viittaa. Tai entä jos Rask olisi pystynyt pelaamaan Ruotsi-pelin? Joka tapauksessa huikea saavutus kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Selänne mielestäni ansaitsi MVP-valinnan, hänen merkityksensä uskon luojana oli varmasti suuri, lisäksi hän teki voittomaalit puolivälierässä ja pronssipelissä.

 

[EmeraldSapphire]

Unohdin sitten Vancouverin olympiapronssin 2010 kokonaan listalta. Toisaalta vaikea sanoa, mahtuuko pronssimitali Top 10 saavutuksiin: vaikka saavutus oli upea, pelillinen anti oli heikkoa. Suomi ei venynyt turnauksessa kertaakaan äärimmilleen selkeää ennakkosuosikkia vastaan (kuten Naganossa Ruotsia ja Kanadaa vastaan, tai Sotshin puolivälierässä Venäjää vastaan), ja Leijonilla oli Vancouverissa vain yksi ehjä peli, puolivälierä Tshekkiä vastaan. Siinäkin pelissä maalinteko tuotti vaikeuksia, ja Kiprusoffin otteiden ansiosta peli pysyi 0-0 lukemissa yli 50 minuuttia. Esitykset Ruotsia ja varsinkin Yhdysvaltoja vastaan olivat luokattomia.

Sotshin kisoista jäi kyllä yleisesti aika hyvät fiilikset Suomen osalta. En tiedä olisiko lopputulos ollut sitten yhtään sen parempi vaikka mukana olisi olleetkin molemmat Koivut ja Filppula, onhan se totuuden nimissä sanottava että KHL-miehet Kontiola, Lehterä ja Immonenkin paikkasivat kyllä hyvin. Olli Jokinenkin vertyi vielä hyvään vireeseen ja Mikael Granlund oli etenkin Venäjää vastaan ihan kuningas.

Granlundhan pelasi yhden pelin myös sentterinä noissa kisoissa, pronssipelissä jenkkejä vastaan oli ketju Korpikoski-Granlund-Selänne. Muutenhan tuo tosiaan pelasi laidassa, kisojen parit ekat pelit oli muuten ketjuna Granlund-Barkov-Selänne. Jotenkin legendaariselta kaikuva ketju näin kuuden vuoden jälkeen.

Viimeisen pelin Korpikoski-Granlund-Selänne toimi yllättävän hyvin Yhdysvaltoja vastaan. Korpikoski toi luisteluvoimaa ja fyysisyyttä, ja Granlund-Selänne oli mahtavaa katseltavaa, kun eri sukupolvien välinen yhteys löytyi ja Granlund tarjoili Selänteelle kaksi maalia pronssiottelussa. Kaksikko oli hyvässä vireessä myös Venäjää vastaan. Granlund-Barkov-Selänne esitti toki vakuuttavia otteita, mutta kun mittareina olivat Itävalta ja Norja-pelin alku, vaikea analysoida kolmikon yhteispeliä sen tarkemmin.

 

[Oskar]

Muistan kuinka ennen ensimmäistä matsia kirosin tuota Granlund-Barkov-Selänne ketjua. Mielestäni Selänne oli silloin jo vanha ukko, mikä olisi suurinpiirtein pitänyt jättää valitsematta koko joukkueseen, kun ei edes luottoparinsa Saku saapunut paikalle. Lisäksi sitten Selänne laitetaa suoraan ykköskenttään nuorien starojen kanssa.
Loppujenlopuksi Selänne pelasi vaihtonsa kuin 20-vuotias ja kangistunut pappa oli jäänyt Anaheimiin.
Harmi ettei tuota ketjua nähty sitten loppuun asti.

 

[Roger Moore]

Granlund-Barkov-Selänne esitti toki vakuuttavia otteita, mutta kun mittareina olivat Itävalta ja Norja-pelin alku, vaikea analysoida kolmikon yhteispeliä sen tarkemmin.

Joo ja siis eikös Selännekin jättänyt tuon Itävalta-pelin kesken? Puhui jotain että niska olisi mennyt vähän jumiin ja koko Suomi oli ihan paskahalvauksessa että taasko sieltä yksi ukko putosi, Selännehän pelasi ihan kivasti muistaakseni tuossakin pelissä.

Lähinnä paperilla ajattelin tuota Granlund-Barkov-Selänne ketjua että siinä oli periaatteessa Suomi-kiekon silloiset kirkkaimmat tulevaisuuden toivot ja sitten elävä legenda.

 

[Zoidberg]

Vaikka tuloksena Sotshin ja Vancouverin kisat päättyivätkin samalla tavalla, niin onhan Sotshin pronssin arvo huomattavasti isompi kuin Vancouverin, vaikka jotkut saattavat arvostaa nuo toisin päin, koska Kanadassa pelattiin pienissä kaukaloissa.

Onkohan mitenkään väärin sanottu jos sanon että Suomen kakkosmaalivahti oli siihen aikaan Suomen toiseksi paras pelaaja NHL:ssä kisajoukkueesta? Hyökkäys ja puolustus olivat molemmat paperilla niin kytysiä, että jo pelkästään Kanadalle olisi pitänyt hävitä ainakin kolmella maalilla. Yhdysvallat pöllytettiin rumasti ja Venäjää nöyryytettiin omalla maaperällä Putinin katsellessa sitä touhua. Ruotsi-pelissä Suomella oli 1-0 tilanteessa ylivoimalla kyllä paikka laittaa peli kahteen nollaan. Ei maistunut valitettavasti sillä kertaa. Lehtonen oli varmaan tuon pelin paras pelaaja, että en tiedä olisiko Suomi Raskilla voittanut tuota peliä. Ehkä olisi ehkä ei, mutta tuo tappio oli varmaan kaikista vähiten Lehtosen syytä.

Vancouver oli sitten ihan hirveetä paskaa. Ensinnäkin ihan vain aikaeron vuoksi oli hankala katsoa Suomen pelejä. Toisekseen Suomen peli oli kyllä oikeasti melko huonoa tuossa turnauksessa, jos jätetään selvästi heikommat Saksa ja Valko-Venäjä pois laskuista. Pienen onnen avulla päästiin parhaimpana lohkokakkosena suoraan puolivälieriin. Puolivälieräottelu oli kyllä Suomelta hyvä. Välierästä varmaan turha jauhaa sen hirveästi. Elämäni hirvein peli. Kivahan tuollaisia järkyttäviä muistoja on jälkeen päin muistella, mutta silloin tuntui koko jääkiekkoa turhalta paskalta. Ainahan sitä on jossiteltu, että entä jos Kiprusoff olisi vain purkanut pitkänä kiekkona sen avausmaaliin johtaneen tilanteen. Pronssipelissä kolmannessa erässä sitten nähtiin taas onneksi sitä hyvää Suomea, kun vastassa oli "vain" Slovakia eikä esim. Ruotsi tai Venäjä.

Mun mielestä Vancouverissa Suomi sai enemmän kuin se olisi ansainnut ja Sotshissa Suomi sai vähemmän kuin se olisi ansainnut pelaajamateriaaliin nähden.

 

[jannet85]

Unohdin sitten Vancouverin olympiapronssin 2010 kokonaan listalta. Toisaalta vaikea sanoa, mahtuuko pronssimitali Top 10 saavutuksiin: vaikka saavutus oli upea, pelillinen anti oli heikkoa. Suomi ei venynyt turnauksessa kertaakaan äärimmilleen selkeää ennakkosuosikkia vastaan (kuten Naganossa Ruotsia ja Kanadaa vastaan, tai Sotshin puolivälierässä Venäjää vastaan), ja Leijonilla oli Vancouverissa vain yksi ehjä peli, puolivälierä Tshekkiä vastaan. Siinäkin pelissä maalinteko tuotti vaikeuksia, ja Kiprusoffin otteiden ansiosta peli pysyi 0-0 lukemissa yli 50 minuuttia. Esitykset Ruotsia ja varsinkin Yhdysvaltoja vastaan olivat luokattomia.

Itse koin että tämä oli todellinen tuuripronssi, jota Suomi ei olisi ansainnut, tai sitten karman laki päätti, että paskallakin pelillä ansaitsi, koska Suomi jäi Torinosta vaille ansaitsemaansa olympiakultaa.

Jos käydään vähän läpi sitä miten Suomi päätyi pronssille: Ensin kahdesta heikosta maasta toki kokeneella miehistöllä tyylipuhtaat voitot, sitten surkea peli Ruotsia vastaan. Pelin lukemat olisi ollut rumemmat ilman Kipperin nollapeliä, ja tämän ansiosta Suomi sai maalierolla parhaan lohkokakkosen paikan. Sitten Suomi sai vastaansa Tsekin, jolla oli rasitteena extrapeli ja toipilas Jagr, kiitos Ovetskinin lanaamisen. Vaikka Suomella kaikki edut puolella, tarvittiin jälleen Kipperin huippupeliä ja voittomaalitilanteeseenkin päädyttiin sillä tavalla, että Hagman oli vapaana tsekin mailan katkeamisen vuoksi maalin edessä. Surkea jenkkipeli, jonka jälkeen saatiin vastaan kovia Ruotsia ja Kanadaa vastaan itsensä väsyttänyt Slovakia, ja sillekin tappio oli lähellä, mutta kärkipelaajat OJ:n johdolla otti homman haltuun. Kipper jälleen oli mies paikallaan kun sitä tarvittiin.

Ei oikeastaan ollut yhtään ketjua, joka olisi noussut esiin, yksilöistä jäi mieleen Hagman, Timonen ja Kipper. Sanoisin myös että Jarkko Ruudulta turnaus oli erittäin positiivinen. Ihmeellinen asia että tuon sähellyksen jälkeen Suomelle ripustettiin vielä pronssimitalit kaulaan. Esimerkiksi Selänne - Koivu - Lehtinen ei tainnut saada ehken maaliakaan aikaiseksi, jos muistan oikein.

Loppujenlopuksi Selänne pelasi vaihtonsa kuin 20-vuotias ja kangistunut pappa oli jäänyt Anaheimiin.

Uskallan sanoa, että Anaheimissakaan Selänne ei ollut kangistunut pappa. Hän sai vaan todella vähän peliaikaa puukäsien kanssa nelosketjussa. Katsoin aika tarkkaan niitä hänen vaihtojansa ja luistin kyllä kulki, tuki jäi saamatta. En usko että tuossa roolissa parhaatkaan pelaajat olisi erityisesti loistanut. Siksi olin niitä harvoja jotka luottivat Selänteen iskukykyyn. Olihan tuo huikea suoritus 44 vuotta täyttävältä konkarilta.

 

[Oskar]

Itse koin että tämä oli todellinen tuuripronssi, jota Suomi ei olisi ansainnut, tai sitten karman laki päätti, että paskallakin pelillä ansaitsi, koska Suomi jäi Torinosta vaille ansaitsemaansa olympiakultaa.

Jos käydään vähän läpi sitä miten Suomi päätyi pronssille: Ensin kahdesta heikosta maasta toki kokeneella miehistöllä tyylipuhtaat voitot, sitten surkea peli Ruotsia vastaan. Pelin lukemat olisi ollut rumemmat ilman Kipperin nollapeliä, ja tämän ansiosta Suomi sai maalierolla parhaan lohkokakkosen paikan. Sitten Suomi sai vastaansa Tsekin, jolla oli rasitteena extrapeli ja toipilas Jagr, kiitos Ovetskinin lanaamisen. Vaikka Suomella kaikki edut puolella, tarvittiin jälleen Kipperin huippupeliä ja voittomaalitilanteeseenkin päädyttiin sillä tavalla, että Hagman oli vapaana tsekin mailan katkeamisen vuoksi maalin edessä. Surkea jenkkipeli, jonka jälkeen saatiin vastaan kovia Ruotsia ja Kanadaa vastaan itsensä väsyttänyt Slovakia, ja sillekin tappio oli lähellä, mutta kärkipelaajat OJ:n johdolla otti homman haltuun. Kipper jälleen oli mies paikallaan kun sitä tarvittiin.

Ei oikeastaan ollut yhtään ketjua, joka olisi noussut esiin, yksilöistä jäi mieleen Hagman, Timonen ja Kipper. Sanoisin myös että Jarkko Ruudulta turnaus oli erittäin positiivinen. Ihmeellinen asia että tuon sähellyksen jälkeen Suomelle ripustettiin vielä pronssimitalit kaulaan. Esimerkiksi Selänne - Koivu - Lehtinen ei tainnut saada ehken maaliakaan aikaiseksi, jos muistan oikein.



Uskallan sanoa, että Anaheimissakaan Selänne ei ollut kangistunut pappa. Hän sai vaan todella vähän peliaikaa puukäsien kanssa nelosketjussa. Katsoin aika tarkkaan niitä hänen vaihtojansa ja luistin kyllä kulki, tuki jäi saamatta. En usko että tuossa roolissa parhaatkaan pelaajat olisi erityisesti loistanut. Siksi olin niitä harvoja jotka luottivat Selänteen iskukykyyn. Olihan tuo huikea suoritus 44 vuotta täyttävältä konkarilta.

Tuo peliaika homma alkaa olemaan jo vähän väsynyttä selitystä. Teukalla loppu puhti yksinkertaisesti ja hänen roolinsa oli siellä pienen peliajan roolissa. Kyllä varmaan edelleen tsekkiläistenkin mielestä Jagrin pitäisi saada änärissä ykkösketjun peliaikoja.

 

[jannet85]

Tuo peliaika homma alkaa olemaan jo vähän väsynyttä selitystä. Teukalla loppu puhti yksinkertaisesti ja hänen roolinsa oli siellä pienen peliajan roolissa. Kyllä varmaan edelleen tsekkiläistenkin mielestä Jagrin pitäisi saada änärissä ykkösketjun peliaikoja.

Niin kuin sanoin, ei sille näyttänyt sen perusteella mitä hän pelasi siellä nelosketjussakin.Kummasti se puhti riitti sitten maajoukkueessa. Satuitko katsomaan Anaheimin pelejä noina aikoina?

 

[Barnes]

Kummasti se puhti riitti sitten maajoukkueessa.

Teemu pelasi mainiot kisat ollen mitalin takuumiehiä, mutta olihan hän puolivälierän ja pronssiottelun vastapainoksi Kanadaa ja Ruotsia vastaan todella heikko. Niin kyllä oli Suomikin ko. maita vastaan, vaan en kuitenkaan lähtisi maajoukkuepelejä vertaamaan pitkään NHL-kauteen. Torinon perusteellahan Ville Peltonen olisi ollut kovaa valuuttaa änärissä, jostain syystä mies kuitenkin pelasi Sveitsissä tuolloin.

 

[Oskar]

Niin kuin sanoin, ei sille näyttänyt sen perusteella mitä hän pelasi siellä nelosketjussakin.Kummasti se puhti riitti sitten maajoukkueessa. Satuitko katsomaan Anaheimin pelejä noina aikoina?

Juu. Se oli sitä aikaa, kun vielä ehti katsomaan lähes koko kauden kaikki pelit. Teme pysyi sillon juuri ja juuri neloskentän vauhdissa.

 

[jannet85]

Juu. Se oli sitä aikaa, kun vielä ehti katsomaan lähes koko kauden kaikki pelit. Teme pysyi sillon juuri ja juuri neloskentän vauhdissa.

Itse katsoin lähinnä Anaheimin pelejä juuri sitä varten, kun tehoja ei tullut ja olympialaiset lähestyi. Sitten näin kun hän voitti luistelukisoissa puolet nuorempia ja voitti useimmiten kaksinkamppailut laidoilla. Tuki vaan puuttui. Näimme siis Teemun otteet täysin eri tavoilla. Nyt viittaan otteisiin ennen olympialaisia. Loppukaudesta taisi sitten Teemun kone hyytyä.

 

[MegaForce]

Kun miettii jääkiekkomenestyksen yhteiskunnallista vaikutusta ja kansakunnan itsetunnon kohottamista, niin MM-95 on ehdottomasti suurin saavutus. Pelillisesti taas Torino 2006, jolloin oli kaikkien aikojen Leijonajoukkue ja pelitapakin toimi. Taktisesti suurin saavutus on taas Bratislava 2019.

 

[jannet85]

Kun miettii jääkiekkomenestyksen yhteiskunnallista vaikutusta ja kansakunnan itsetunnon kohottamista, niin MM-95 on ehdottomasti suurin saavutus. Pelillisesti taas Torino 2006, jolloin oli kaikkien aikojen Leijonajoukkue ja pelitapakin toimi. Taktisesti suurin saavutus on taas Bratislava 2019.

Täysin naulan kantaan kirjoitettu. Ottaisin muutamia Suomen kannalta merkittäviä saavutuksia esille:

Helsinki 1974: Ensimmäinen kerta kun Suomi osoittaa pelillisesti pystyvänsä tavoittelemaan mitalisijoja. Olisi tullut ilman Tsekkoslovakia-ottelusta dopingkäryn vuoksi menetettyä ottelua hopeaa. Nythän 2014 Bäckström kärysi Suomi-pelin jälkeen vastaavalla tavalla, eikä ottelun tulosta mitätöity. Suomi siis hävisi kabineteissa toisin sanoen hopean.

1988 Ensimmäinen aikuisten arvokisamitali Calgaryn olympialaisista
1991 Kanada Cup: Ensimmäinen kerta kun Suomi osoittaa että pystyy omalla peli-identiteetillään kilpailemaan huippumaita vastaan myös silloin, kun kaikki parhaat ovat mukana. Mielestäni täysin aliarvostettu suoritus.
1995 Tukholma: ensimmäinen maailmanmestaruus
2006 Torino: Ensimmäistä kertaa Suomi on turnauksen paras joukkue silloin, kun kaikki parhaat ovat mukana
2019 Bratislava: Nämä kisat osoittivat sen, että kun kaikki natsaa kohdalleen Suomi voi aina taistella maailmanmestaruudesta MM-kisoissa. Antoi varmasti uskoa myös pienemmille kiekkomaille, että toivoa on kiusata suurempiansa.

 

[Rocco]

Suurimpia saavutuksia pitää mitata siltä kantilta, että parhaat pelaavat parhaita vastaan. Sen vuoksi Torinon Olympiahopea ja World Cupin finaalipaikka ovat korkeimmalla omassa arvostuksessa, sen jälkeen Naganon, Vancouverin ja Sochin pronssit, ja nekin ovat todella kovia saavutuksia.

 

[jannet85]

Suurimpia saavutuksia pitää mitata siltä kantilta, että parhaat pelaavat parhaita vastaan. Sen vuoksi Torinon Olympiahopea ja World Cupin finaalipaikka ovat korkeimmalla omassa arvostuksessa, sen jälkeen Naganon, Vancouverin ja Sochin pronssit, ja nekin ovat todella kovia saavutuksia.

Miksei Kanada Cupin kolmossija tule mainituksi tässä? Kaikki parhaat mukana ja ensimmäistä kertaa tällaisessa turnauksessa Suomi pystyy haastamaan muita maita tosissaan. Tämäkin alleviivaa sitä, miten aliarvostettu ja unohdettu tuo saavutus on. Menee kirkkaasti ohi esim. Vancouverin tuuripronssin 2010.

Myös Bratislavan 2019 kullan nostan korkealle. Suomi kuitenkin pystyi ensimmäisen kerran kukistamaan pudotuspelivaiheessa 3 NHL-jengiä putkeen. Tuo turnaushan oli keskimääräistä kovatasoisempi kun katsotaan rostereita paperilla muiden kuin Suomen osalta.

 

[Rene Saari]

2019: sykähdyttävin
1995: ikimuistoisin
1991: aliarvostetuin
2006: katkerin
2014: yllättävin
2004: kovin