Mikä on Suomen suurin saavutus?

  • 108 753
  • 498

Alkiolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue ja Jokerit
Suomen raivattua - useiden ennakko-odotusten vastaisesti - tiensä World Cupin loppuotteluun Raimo Summanen totesi: "Tämä on Suomen kaikkien aikojen suurin voitto!" Oma ranking Suomen jääkiekkosaavutuksista on seuraava:

1. Naganon olympiapronssi 1998. Ennen kisojen alkua Suomeen ei uskonut käytännössä kukaan, mutta niin vain kävi, että kisoista palattiin kotiin pronssimitalit kaulassa. Arvostan tätä Suomen saavutuksista korkeimmalle, koska helmikuussa kaikki pelaajat olivat varmasti kunnossa. Erityisen lämmöllä muistan Leijonien 2-1 voiton Ruotsista. Usein olen harmitellut, kuinka lähellä olimme saavuttaa jotain vieläkin suurempaa.

2. MM-kulta 1995: Tällä jääkiekkohistoriamme (toistaiseksi) ainoalla suurkisavoitolla oli uskomaton merkitys koko Suomen kansalle. Suunilleen 100 000 ihmistä oli juhlimassa Leijonia heidän palatessa kotimaan kamaralle. On totta, ettei kisoissa pelannut yhtään NHL-ammattilaista, mutta voitto on aina voitto. MM-kullan arvo on ainakin allekirjoittaneen silmissä vuosien saatossa vain noussut, kun Leijonat eivät ole onnistuneet - useasta läheltä piti - tilanteesta huolimatta - saavutusta uusimaan. Suomi pelasi näissä kisoissa myös ennen näkemättömien paineiden alla. Mikään muu ei kelvannut kenellekään kuin kulta. Itselleni on jäänyt parhaiten noista kisoista mieleen uskomaton nousu USA-pelissä 1-4:stä 4-4:ään. Kuulen korvissani vieläkin, kun tasoitus Mika Strömbergin lämäämänä kilahti tolpan kautta sisään muutamaa minuuttia ennen peliajan loppua.

3. World Cup -finaalipaikka 2004: Turnaus alkoi hienosti 5-0 voitolla Tsekistä. Sittemmin koko homma on meinannut levitä käsiin Janne Niinimaan jätettyä joukkueen vedoten erimielisyyksiin päävalmentaja Raimo Summasen kanssa. Kaikesta ulkopuolisesta paineesta huolimatta Leijonat ovat nyt vähintään "hopealla" voitettuaan USA:n uskomattoman yhtenäisen peliesityksen jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa finaaliin. Turnausvoitto tietäisi sijoittumista korkealle myös Vuoden Urheilija -04 äänestyksessä. Voiton tullessa Suomeen kyseessä olisi varmasti myös Suomen suurin jääkiekkosaavutus.

Näiden mitalisijojen lisäksi kunniamaininnan ansaitsee myös vuoden 1998 MM-hopea. Hävisimme Ruotsin unelmajoukkueelle kaksiosaisen MM-finaalin vain 0-1, vaikka ero paperilla oli huomattavasti suurempi. Hampaankoloon jäi syyttä hylätty Ville Peltosen tekemä tasoitusmaali. Saakelin Alex Dell!

Mitäs mieltä te muut olette?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vastaisin otsikon kysymykseen, että talvisodan torjuntavoitto. Myös sotakorvauksien maksu ja sen avulla tapahtunut nopea teollistuminen olivat suuria saavutuksia.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Olen sitä mieltä, että vuoden 1995 mestaruuden arvo on suurin koska se lievensi estoja voittaa yleensäkään mitään suomalaisella palloilujoukkueella.

Kakkosena on Calgary 1988 samankaltaisista syistä kuin Ruotsi 1995. Kolmosena Nagano 1998.

Jos Suomi voittaa tämän menee suoritus ykköseksi. Jos jäämme kakkoseksi ei tämä riitä kuin neljänteen sijaan. Vuoden 1991 Canada Cupin "pronssi" tai oikeammin "Loss in Semi-Final" sijoittuu listallani tällä hetkellä neljänneksi. Tämän "pronssin" merkitystä on ehkä liioiteltu.

Voisitko Alkiolainen perustella tämän:

Viestin lähetti Alkiolainen
Oma ranking Suomen jääkiekkosaavutuksista on seuraava:

1. Naganon olympiapronssi 1998. Ennen kisojen alkua Suomeen ei uskonut käytännössä kukaan, mutta niin vain kävi, että kisoista palattiin kotiin pronssimitalit kaulassa.

Kyllä Suomeen uskottiin, ja muuallakin kuin Suomessa. Kanadassa Suomi jopa nostettiin suosikiksi 1998 All Stars -ottelun jälkeen.
 

Turambar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Re: Re: Mikä on Suomen suurin saavutus?

Viestin lähetti Uleåborgir

Kyllä Suomeen uskottiin, ja muuallakin kuin Suomessa. Kanadassa Suomi jopa nostettiin suosikiksi 1998 All Stars -ottelun jälkeen.

Kuinkas kattavia johtopäätöksiä voi joukkueen iskukyvystä tehdä NHL:n All Stars-ottelun perusteella?
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Kovin kattavia ei voine tehdä, mutta Kanadassa silti tehtiin. Kysymys onkin vain siitä että uskottiinko Suomeen. Ja kyllä uskottiin, aivan sama onko All Stars -ottelusta vedetyt johtopäätökset kattavia eli ei.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Kyllä mielestäni Naganon pronssimitali on Suomalaisessa jääkiekkohistoriassa se suurin saavutus, ainakin vielä tähän asti...

Mieleeni on jäänyt varsinkin Ruotsi ottelu, joka todellakin voitettiin 2-1, ja yhtä palavasti on mieliin jäänyt, valitettavasti, muuan Pavel Buren tekemät 5 maalia Suomea vastaan välieräottelussa.... =( Pronssipeli Kanada-Suomi taas oli huikea peli, johon lähdettiin jälleen kerran altavastaajana, joka tuntuu Suomalaisille sopivan kuin nenä päähän.
 

Peggis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ehdottomasti tämän World Cupin finaali paikka (tulostahan voidaan vielä parantaa jopa voittoon). Ymmärrettävästi tämä ei tunnu vielä tässä vaiheessa miltään, koska jääkiekko kausi ei ole vielä kunnolla alkanut. Kukaan ei varmasti kyseenalaistaisi tätä asiaa jos turnaus olisi pelattu esim vähän ennen joulua. Pitän kyllä myös korkeassa arvossa Naganon ja Canada Cupin Pronsseja.
 

Tinke

Jäsen
Suomi voitti vain yhen kunnon pelin naganos. Juuri ruotti peli oli hyvä mutta muutoin tuli pahasti turpaan ja kanadaa ei kyllä pahenmin pronssi kiinnostanut
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Viestin lähetti Tinke
Suomi voitti vain yhen kunnon pelin naganos. Juuri ruotti peli oli hyvä mutta muutoin tuli pahasti turpaan ja kanadaa ei kyllä pahenmin pronssi kiinnostanut
Just. Millä perustelet ettei pronssi kiinnostanut nikkareita? Ja jossei kiinnostanut, ei se yhtään himmennä Suomen saavutuksen arvoa, omapahan on Kanukkien häpeä.

Sitäpaitsi, myös Kanada aloittaa useasti turnaukset todella huonosti, muttei kukaan silti väitä, että Kanadan turnaus olisi epäonnistunut, "kun ne voitti vaan kolme vikaa peliä".
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Kaikesta huolimatta pidän mestaruutta –95 suurimpana saavutuksena, koska sen merkitys (lähes) koko Suomelle oli hyvin merkityksellinen. Silloin VOITETTIN ensimmäisen kerran MM-turnaus. Tänään saavutettu World Cupin finaalipaikka on toisaalta kovempaa valuuttaa, mutta jos nämä kinkerit päättyvät tappioon, ei merkitys koko kansaa ajatellen ole niin suuri. Voitto finaalissa, niin se suurin saavutus on ilman muuta siinä.
 

ehcszteiN

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, TPS, sympatiat HIFK ja Ässät
Jos ensi viikon tiistaina tulee voitto, loppuu kaikki spekulaatiot - ja tämä ketju.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
1. WCH 04 finaalipaikka
2. Naganon Pronssi











3. MM-95
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
1. MM-95 - voitto on aina voitto ja merkitys oli valtava.

2. WC finaalipaikka - Voitot Tsekeistä ja Usasta ja hieno peli Ruotsia vastaan.

3. Naganon pronssi - Kaksi upeeta voittoa, mutta valitettava Venäjäpeli pudottaa sijoitusta.

4. Canada cup pronssi 91 - En muista enää yhtään peliä turnauksesta, mutta hyvin sieläkin pelattiin.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
1. MM-95(merkitys ainakin toistaiseksi suurempi kuin nyt saavutetulla finaalipaikalla)
2. WCH-04 finaalipaikka(ehkä todellisuudessa ykkönen, mutta Suomen kansa ei tajua kauden vielä alkaneen:))
3. Naganon olympiapronssi
4. Kanada Cup -91 3. sija
5. Calgaryn olympiahopea
 

Graham

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saavutuksista

1. WC -finaalipaikka

2. Naganon pronssi

3. -91 Kanada Cup "kolmas sija" tietääkseni mitään pronsseja ei näissä geimeissä jaella...


4. -95 Tynkäkisamestaruus (mestaruus on kuitenki mestaruus)
5. -88 Calgaryn hopea
6. -94 Lillehammerin pronssi
 

Trabant

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Blackhawks, Newcastle United
Viestin lähetti Uleåborgir
Vuoden 1991 Canada Cupin "pronssi" tai oikeammin "Loss in Semi-Final" sijoittuu listallani tällä hetkellä neljänneksi. Tämän "pronssin" merkitystä on ehkä liioiteltu.
Omasta mielestäni tuo Canada Cup menee ehdottomasti kolmen sakkiin Naganon ja tämänkertaisen World Cupin kanssa. Pitää muistaa että silloin pelattiin kaikkia kovia maita vastaan yksinkertainen sarja, nyt on kohdattu vain Tsekki, Ruotsi ja USA. Myöskään Naganossa ei kohdattu kaikkia "suuria".
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
1. WHC-finaalipaikka 2004
.
.
.
.
.
muut
 

KJR_63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa. LA Kings
1. -04 WC-finaalipaikka
2. -98 Pronssi Naganossa
3. -95 MM-kulta
4. -91 3.sija Canada Cupissa (ruma tappio USA:lle pudottaa arvostusta)
5. -92 MM-hopea ensimmäinen MM-mitali. Välierässä pudotettin Tsekkoslovakia.
6. -88 Calgaryn hopea.
7. -94 MM-hopea. Loistavaa kiekkoa Suomelta.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Re: Re: Re: Mikä on Suomen suurin saavutus?

Viestin lähetti Turambar
Kuinkas kattavia johtopäätöksiä voi joukkueen iskukyvystä tehdä NHL:n All Stars-ottelun perusteella?

No siksi kun Suomen tuleva ykkösketju Selänne-Koivu-Lehtinen pelasi tuolloin ensimmäistä kertaa yhdessä, tunnetuin tuloksin.
 

Santtu

Jäsen
MM-95

Voitto on aina voitto, voiton saavuttaminen lajissa kuin lajissa on piru n vaikeaa ja se vaatii aina jotain erikoista. Marginaalilaji nimeltään jääkiekko mahdollistaa sen, että pronsseja ja muita himmeitä mitalleja saattaa tulla tupsahtaa ihan muista kun omista ansioista.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
1.Naganon pronssi.Helmikuussa ei oikein voi vedota kesäterään.
2.Calgaryn hopea.
3.WC-finaali,MM-95,Kanada-cup-91....
 

juudas

Jäsen
No en nyt muutoin ota suuremmin kantaa kuin WC2004 ja MM95 vertailuun. Varmaankin MM95 toi monille hyvät fiilikset ja erityisesti niille, jotka olivat silloin vielä kovin nuoria ja niille, jotka eivät lätkää suuremmin seuraa. Itse en tällä hetkellä laske ko. tapaukselle paskan vertaa arvoa WC2004:ssa jo saavutetun rinnalla. Noita b-luokan MM-pilipalikisoja ym. Veikon Kolajuoma turnauksia on nähty aivan tarpeeksi.

Futiksen MM-kisoissa ja EM-kisoissa pelaavat parhaat. Ne ovat futiksen kisoja, joissa tehdään arvostetut saavutukset. Ei jossain olympialaisissa tai harjoitusturnauksissa. Jääkiekossa on kovat kisat, kun kovat kokoontuvat. WC on tällainen tapahtuma.

Itseään saa pettää sen verta kun kulloinkin tykkää, mutta MM95: HAHA!
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika heikosti tuntuu Calgaryn olympiahopea saavan kannatusta, vaikka se oli Suomen ensimmäinen arvokisamitali.

Heti eilisen matsin päättymisen jälkeen oli itselläni se fiilis, että tämä on Suomen jääkiekkohistorian suurin saavutus. Sille ei edes 95 maailmanmestaruus vedä vertoja, vaikka finaali onkin vielä kokonaan pelaamatta näissä karkeloissa.

1. World Cup 04 -finaali
2. MM-95
3. Calgaryn olympiahopea
4. Naganon olympiapronssi
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös