Mikä on HIFK:n kannattajien mielipide Liigan koosta, Mestiksestä ja juniorisarjoista.

  • 2 919
  • 38

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tiedän, että "yleisellä puolella" on samanaiheinen ketju, mutta haluaisin tähän saada vain punaisten paholaisten kannattajien mielipiteet kootusti ja vähän laajentaen aihetta. Toivoisin, että joku osaava laittaisi (kun en itse osaa) äänestyksen sisältäen seuraavat kysymykset:
1. Pitäisikö Liigaa pitää nykyisellään, laajentaa vai pienentää?
2. 10/12/14/16 joukkuetta?
3. Mestis 10/12/14/16/18/20 joukkuetta?
4. Mestiksen pelimuoto yksi vai kaksi lohkoa?
5. Vastaava A-junioreille?
Tiedän, että tästä on mm off-topic:ina hierottu tyyliin juupas/eipäs, mutta näin saisi mielipiteistä enemmistön tietoon.
Myös on ollut puhe siitä riittääkö A-junioreita 20-joukkueiseen Liigaan.
Itse olisin pienemmän Liigan ja Mestiksen kannalla ja vaikka rahallisesti tuskin onnistuu, voisi olla myös sarja niille yli A-ikäisille, jotka eivät mahdu noihin ylimpiin sarjoihin, erillinen alle 23-vuotiaiden sarja. Kyllä sieltä voisi vielä kehittyä pelaajia, mutta rahaa ei taida olla pyörittämään sellaista. Toisaalta Suomi-sarja voisi palvella tätä, mutta eipä taida innostaa yli-ikäisiä.
Nykyään tuo A-juniorisarja ylimmällä tasolla on sikäli hyvä, että joukkueita on paljon.
Itse näkisin myös hyvänä, että Liigassa otteluissa saisi pelata 2 maalivahtia, 8 pakkia ja 13 hyökkääjää. Se antaisi lisää mahdollisuuksia kehittää meidän nuoria.
On aivan älytöntä, että nyt usein istuu yksi juniori penkillä, kun vain kolme pakkiparia voi olla kokoonpanoissa.
KORJAUS: Mestis muutettu Liigaksi kohdassa 20-joukkueinen Liiga.
 
Viimeksi muokattu:

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Oma näkemykseni.

Liigassa 12 jengiä, Mestiksessä 12 jengiä, Liiga auki, viimeinen karsii, ei suoraa putoamista.

Yksi lohko Mestikseen, A-junnuille ehkä kaksi.
 
Suosikkijoukkue
Kaunein kaikista!
Liigassa 12 jengiä, Mestiksessä 12 jengiä, Liiga auki, viimeinen karsii, ei suoraa putoamista.

Sama.

Sekä; kahdeksan parasta play-offseihin (paras seitsemästä). Säälärit historiaan ja erätauot 15 minuutin pituisiksi.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Oma näkemykseni että tätä homma sotkee Liiga-osakkeet ja myös talousalueet, isommilla paremman mahdollisuudet selviytyä on enemmän kotikylän sponsoreita ja sitä yleisöä siellä katsomoissa. Vaikka kuinka haluaisi tykkikauden pelaanneen Kalajoen Junkkarit Liigaan niin ei se taida taloudellisesti onnistua.

Isossa kuvassa tässä on vahva vastakkainasettelu urheilullisuus versus taloudelliset asiat.

Nykymalli on aika lähellä sitä mihin Liiga ja Mestis taipuu, jos Mestiksessä nostaa päätään potentiaalinen joukkue kutsutaan sitä vaikka leikkisästi Kiekko-Espooksi, niin tälle tarjotaan mahdollisuutta pelata tulevaisuudessa Liigassa mikäli edellytykset täyttävät.

Itse en näe tätä asiaa näistä syistä vain yhtenä isona taulukkona , jatkumona että Liiga taulukon alla olisi Mestis taulukko mistä noustaan ja tiputaan.

Liiga(Liiga-seurat) on kasvanut Mestistä niin paljon suuremmaksi ettei tuollainen tippuminen ja nouseminen ole helposti toteutettavissa. Jos haluaa vertauksen maailmalta niin olkoon se vaikkapa NHL.

Tää on mun näkemys ja varmasti on muitakin.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Just näin, tosin voisi kaksi viimeistä joutua karsintaan, ja karsintasarjat myös paras seitsemästä.

Joo, olin itsekin ihan kahden vailla kun kirjoitin. Kaksikin käy hyvin, mutta ei suoria nousuja/putoamisia. Täytyy tulla pelaamisen kautta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
- 12 joukkueen Liiga, kahdeksan parasta playoffeihin ja kaksi viimeistä karsisi. Sijoille yhdeksän ja kymmenen joutuneet joukkueet voisivat jatkaa kautta Suomen-Cupin puolella jos se on aikataulullisesti järkevästi järjestettävissä eli kyseinen Cup pyörii sopivassa vaiheessa kun runkosarja loppuu.
- Mestis 12 joukkueen sarja, kaksi parasta pääsisi karsimaan Liiga-paikasta. Kaksi viimeisintä karsisi Suomi-sarjan joukkueiden kanssa puolestaan Mestis-paikoistaan.
- A-junioreiden sarjaan en osaa ottaa kantaa.
- Liigan ja Mestiksen välisen karsinnan voisi toteuttaa joko niin, että Liigan viimeinen karsii paras seitsemästä sarjassa Mestiksen parhaan kanssa niin, että Mestiksen joukkueella on kotietu. Sitten Liigan toiseksi viimeinen ja Mestiksen toiseksi paras sama homma, mutta tässä tapauksessa Liiga-seuralla se kotietu. Toinen vaihtoehto on, että neljä joukkuetta pelaavat jokainen kahdesti toisiaan vastaan kerran kotona ja kerran vieraissa. Kaksi parasta Liigaan ja kaksi huonointa Mestikseen.

Tiedän rahalliset haasteet, mutta onko tippuminen suora konkurssi seuralle? Mestis pitäisi saada paljon paremmin elpymään, tarvitaan näkyvyyttä ja arvostusta sarjaa kohtaan. Positiivisia uutisia ja tapahtumia. Jos viime kauden jälkeen olisi tiputettu kolme huonointa seuraa Liigasta suoraan Mestikseen niin ne olisivat olleet Pelicans, Jukurit ja Sport. Mestiskin tarvitsee suuria seuroja nähdäkseni vaikka ne olisivatkin vain kääntymässä sarjassa ja nousisivat nopeasti takaisin. Myös Liiga kaipaa tarinoita pienemmistä seuroista jotka pelaavat itsensä isommille kentille ja karsintasarjat toisivat joka kevät oman mausteensa. Muita parannusehdotuksia vielä alla Liigaa koskien:

- Kokoonpanoon pitäisi voida nimetä 13 hyökkääjää ja 7 puolustajaa, se ei olisi keneltäkään mitenkään pois jos näin saisi tehdä.
- Liigan tuomaritoiminta on päivitettävä nykyaikaan. Sama pitäisi tapahtua myös Mestiksessä ja A-junnuissa (oletan, että siellä mennään Liigan linjalla). Säännöt voitaisiin kopioida joko rapakon takaa tai KHL:stä.
- Kurinpitoon jokin järki, viime vuonna joka saatanan hipaisusta jaettiin kakkua niin ettei yhden käden sormet riittäneet.
- Otteluohjelma on ollut aivan perseestä jo monta kautta, nyt vihdoin jokin järki pitäisi löytyä siihen!
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Karsintojen ongelmahan on se että kun sen uhka vaanii niin seurat vetävät talouden kuralle, koska putoaminen olisi vielä kovempi taloudellinen isku. Seurojahan meni konkurssiin avoimen liigan aikoina enemmän kuin nyt suljetun liigan aikana on mennyt, Espoossa onnistuttiin tässä tosin nytkin.
Ei meillä ihan huono sarja voi olla kun NHLssä pelaa enemmän suomalaisia kuin koskaan ja nuoret voittavat usein MM-kultaa. Pelkäänpä että jos liigassa olisi noin 75 (eli kolme joukkuetta) vähemmän pelipaikkoja niin ne olisivat juurikin ne lupaavat nouret jotka jäisivät Liigan ulkopuolelle.

Vaikeita juttuja, enkä minä osaa sanoa mikä on parasta. Jonkin sortin yhteistyötä SHL:n voisi harkita esim. että tammikuussa pelattaisiin back-to-back pelit vastaavalla sijoitukslla olevaa ruotsalaista joukkueta vastaan (ykköset vastakkain jne)
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pelkäänpä että jos liigassa olisi noin 75 (eli kolme joukkuetta) vähemmän pelipaikkoja niin ne olisivat juurikin ne lupaavat nouret jotka jäisivät Liigan ulkopuolelle.

Aho, Laine, Barkov, Heiskanen, Kakko, Puljujärvi, Lundell, Hintz, Granlund, Rantanen, Ristolainen. Ei nämä olisi ulkopuolelle jääneet ei mitenkään, vaikka joukkueita olisi kolme vähemmän Liigassa kuin nykyään. Pitää myös muistaa, että jos Mestiksen tasoa onnistuisi nostamaan niin sekin olisi sitten parempi ympäristö kehittyä kuin mitä se nyt on. Eli sielläkin olisi laatu-organisaatioita tarjolla sekä hyviä miesten pelejä.

Vaikeita juttuja, enkä minä osaa sanoa mikä on parasta. Jonkin sortin yhteistyötä SHL:n voisi harkita esim. että tammikuussa pelattaisiin back-to-back pelit vastaavalla sijoitukslla olevaa ruotsalaista joukkueta vastaan (ykköset vastakkain jne)

Tuommoisille hupipeleille ihan ehdoton ei! Eivät tarjoa mitään. Sen sijaan yhteinen liiga SHL:n ja Liigan välillä, niin kyllä kiitos heti! Se olisi nähdäkseni parasta mitä voisi tapahtua ja olen siitä monta viestiä palstalle kirjoittanut miten se voisi pyöriä.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen hieman epäileväinen sen suhteen, että Suomen kokoiseen maahan saadaan luotua kahta riittävän montaa ihmistä kiinnostavaa sarjatasoa. Jos tämä kuitenkin onnistuisi ja Mestiksessäkin joukkueilla olisi sellaiset pelaajabudjetit, että pelaajia voidaan kutsua ammattilaisiksi, kannattaisin 12 joukkueen sarjoja karsinnoilla.

Tapio Laakso totesi pelaajien saavan pelipaikan lähes ongelmitta Liigassa, koska joukkueita on niin paljon. Systeemi ei siis vaadi pelaajalta tarpeeksi hänen mielestään. Näin ainakin itse tulkitsen hänen sanomisensa. Muut Euroopan sarjat ovat kuitenkin olleet niin suuressa kasvussa, että toistaiseksi uskon pelipaikan saamisen olevan turhan helppoa ilman paisutettua Liigaakin. Pelaajabudjetit ovat ainakin isoimmilla seuroilla suurempia jo neljässä eri sarjassa, jos KHL:ää ei oteta mukaan. Ratkaisu muiden sarjojen mukana pysymiselle ei ainakaan ole taloudellisen epävarmuuden mukaan tuominen. Pelaajabudjetit on saatava kasvuun Liigassa, jotta pysytään Ruotsin, Saksan, Sveitsin ja Tsekin perässä tai edellä. Miten tämä sitten onnistuu? Itse en usko sen tapahtuvan joukkuemäärää vähentämällä, mutta ei minulla vastaustakaan kysymykseen ole. Tällä hetkellä ehkä kannatan 16 joukkueen Liigaa, mutta uuden joukkueen olisi tultava markkina-alueelta, josta olisi mahdollista nousta pois pikkuseuran asemasta. Kovalla volyymilla suomalaisia jääkiekkoilijoita ammattilaisiksi, niin ainakin suomalainen jääkiekkoilu voi hyvin, vaikka Liigan taso ei välttämättä nousisikaan.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sarjan laajentaminen pitää aina tehdä ajatuksella, että kyseessä on pysyvä ratkaisu. Nostettujen seurojen osalta on täytynyt tiedostaa ja hyväksyä se, että seuraorganisaation, -kulttuurin ja koko paikallisen jääkiekkostruktuurin esim. juniorituotantoineen nostaminen uudelle tasolle vie aikaa. Sarjan karsiminen lähivuosina olisi kohtuuton ratkaisu nostettujen seurojen kannalta. Liigayhteisön olisi pitänyt luoda tehokkaampia järjestelyjä uusien Liiga-seurojen tukemiseksi ensimmäisten vuosien aikana.

Liiga-yhteisön tulisi keskittyä Liigan kehittämiseen. Täysammattilaisuuden ja huippujääkiekon yleisen ammattimaistumisen myötä pidän suljettua sarjaa oikeana järjestelynä; sen luoma pysyvyys ja siitä seuraava ennakoitavuus tulevasta luo seuroille paremman ympäristön kehittää toimintaa pitkäjänteisesti, avointa sarjaa kestävämmillä toimintasuunnitelmilla.

Jos nykyisillä Mestis-paikkakunnilla olisi kysyntää ja resurssit huippujääkiekolle, Mestis ei olisi tällä hetkellä "ei-elinvoimainen", jollaisena sarjan omat vaikuttajat tuntuvat sen tällä hetkellä näkevän. Nykyinen Mestis palvelee Liigas-eurojen tarpeita riittävissä määrin, mitä tulee pelaajakehitykseen.

IFK:n ja minkä tahansa suomalaisen seuran nousemiselle eurooppalaiselle huipulle asettaa haasteensa kotimaisten markkinoiden pienuus(talous ja väkimäärä), kansallisen urheilun suosion puute ja näistä seuraava huippu-urheiluun markkinaehtoisesti ohjautuvan rahan vähyys suhteessa kilpaileviin jääkiekkomaihin. IFK:n tulisi pyrkiä aggressiivisemmin hyödyntämään paikallinen markkina-alue ja pyrkiä johtavaksi Liiga-organisaatioksi samalla kuitenkin ajaen Liigan kehittymistä dynaamisemmaksi yksiköksi, jossa mahdollisimman tasapuolisilla tulonjakojärjestelyillä pyritään maksimoimaan Liigan läpäisevä taloudellinen hyvinvointi ja urheilukilpailun tasaisuus. Liigan lähitulevaisuuden kivijalka on oltava laadukas pelaajatuotanto, taloudellinen vakaus, urheilukilpailun tasaisuus ja aggressiivinen markkinointi.

Jos kuuluisin IFK:n operatiiviseen johtoon, lähettäisin mahdollisimman pian markkinointiosastolta porukkaa Pohjois-Amerikkaan tutustumaan MLS-futissarjan sekä lisäksi yksittäisen MLS-seuraorganisaation markkinointitoimintaan, pyrkisin tunnistamaan siitä IFK:n kotimarkkinoilla ja IFK:n resursseilla hyödynnettävissä olevia ratkaisuja ja aloittisin niiden aggressiivisen implementoinnin seuran omassa markkinoinnissa.
 
Viimeksi muokattu:

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Aho, Laine, Barkov, Heiskanen, Kakko, Puljujärvi, Lundell, Hintz, Granlund, Rantanen, Ristolainen. Ei nämä olisi ulkopuolelle jääneet ei mitenkään, vaikka joukkueita olisi kolme vähemmän Liigassa kuin nykyään. Pitää myös muistaa, että jos Mestiksen tasoa onnistuisi nostamaan niin sekin olisi sitten parempi ympäristö kehittyä kuin mitä se nyt on. Eli sielläkin olisi laatu-organisaatioita tarjolla sekä hyviä miesten pelejä.

Olet oikeassa, kovia pelureita ovat ja ne tulee aina läpi, mutta olisivatko päässeet Liigaan vasta myöhemmällä iällä? ja olisiko se vaikuttanut kehitykseen? mene ja tiedä

Tuommoisille hupipeleille ihan ehdoton ei! Eivät tarjoa mitään. Sen sijaan yhteinen liiga SHL:n ja Liigan välillä, niin kyllä kiitos heti! Se olisi nähdäkseni parasta mitä voisi tapahtua ja olen siitä monta viestiä palstalle kirjoittanut miten se voisi pyöriä.

Niin olisiko ne hupipelejä? Jaossa olisi pisteitä omaan sarjaan ja eihän kukaan halua ruotsalaisille hävitä. Itse ajattelen että tuollaiset pelit voisivat olla kvia piristys arkiseen Liigaan.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Itse haluaisin:
Liigaan 12 joukkuetta. Kaksi heikointa karsisi paras viidestä periaatteella Mestiksen kahta parasta vastaan.
Mestis myös 12 joukkuetta.
A-junioreille nykyisen kokoinen sarja ja samalla periaatteella kuin nyt.
Harkita voisi, saisiko mukana olla enemmän yli-ikäisiä kuin nyt ja voisiko ylärajaa peräti nostaa.
2 maalivahtia, 8 pakkia ja 13 hyökkääjää per ottelu (tai ainakin 2+20 kenttäpelaajaa). Onhan jalkapallossakin mahdollisuus pelaavaa kokoonpanoa muuttaa pelin aikana.
Kyllä esim. menneellä kaudella Winberg, Teräväinen ja Heljanko olisivat aiemmin voineet näyttää ohittavansa jotkut surkeammat pelaajat ja myös Myllylä ja Lambert olisivat saaneet paremmat mahdollisuudet. Toki tuo olisi edellyttänyt ahaa-oivallusta valmennukselta.
LISÄYS: Playoffsiin 8 parasta. Säälit historiaan.
Putoamisuhan myötä jokavuotinen alennusmyynti olisi osittain väistettävissä. Toki 9. ja 10. joukkueille pitäisi löytää haastetta.
 
Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
4 joukkueen Liiga. Ei pudotuspelejä.

Meitsi korottaa tai öö... antikorottaa, eli kahden joukkueen Liiga. Kotijoukkue on punaisissa pelaava IFK ja vierasjoukkue valkoisissa pelaava IFK. Kausi kestää syyskuusta huhtikuuhun ja joka kuukausi pelataan paras seitsemästä sarja ja jos huhtikuun sarjan jälkeen voitot sarjoissa on 4-4, niin pelataan vielä yksiosainen superfinaali.

Jollain aikataululla voidaan harkita kahta laajennusjoukkuetta. Sinisissä pelaava IFK ja mustissa pelaava IFK. Punaisella IFK:lla olisi vaakunalogo paidassa. Valkoisella IFK:lla olisi paidassa kissapeto. Mahdollisilla laajennusjoukkueilla sitten sininen IFK pelaisi tähtilogolla ja musta IFK ottaisi paitaansa vaan numerot 1897.

Laajennuksen jälkeen joka kuukausi luonnollisesti sitten pelataan välierät ja finaalit ja kun kuukauteen pitäisi saada mahtumaan, niin siirryttäisiin pelaamaan sarjat paras viidestä. Edelleen jos huhtikuussa kaksi parasta on tasoissa, niin yksioisainen finaali. Jos kaikki ovat kahdessa voitossa, niin yksiosaiset välierät ja finaali.

Maailma on valmis.
 
Viimeksi muokattu:

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä on vuosien varrella paljon pohdittu. Emme jää liigana enempää Euroopan kärjestä niin paras olisi Ruotsin kanssa yhteinen pääsarja 16 jengillä. Ei toteutune, joten Koronan voimalla olisi ison uudistuksen paikka:

Liiga 10 jengiä, 6-kertainen sarja 54 peliä.
8 pleijareihin, 2 viimeistä karsii pleijareissa putoamisesta mestiksen 6 parhaan kanssa.

Mestis 12 jengiä, 4 kertainen sarja 44 peliä ja alueelliset 6 jengin lohkot matkakulujen säästämiseksi 2 kertainen sarja 10 peliä, yhteensä 54peliä.
6 parasta liigakarsintapleijareihin, joissa pelataan Mestiksen voittajan isosta rahapalkinnosta esim. 150k välierissä hävinneiden kesken, huom voi olla, että liigasta putoava pelaa tässä ja saa kompensaatiota kassaan voittamalla, jos putoaa siis karsintojen välierissä. Välierien voittajien kausi päättyy suoraan ja pelaavat liigassa seuraavalla kaudella.
Mestiksen kuusi heikointa pelaavat Suomisarjan (2.lohkoa etelä&pohjoinen) lohkovoittajia vastaan pleijarit paras seisemästä. Näin ekalta kiekalta 4 saa Mestispaikan ja kausi päättyy. Hävinneet 4 saavat vielä toisen pleijarikiekan, joka rahallisesti tärkeä pienemille seuroille.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tätä on vuosien varrella paljon pohdittu. Emme jää liigana enempää Euroopan kärjestä niin paras olisi Ruotsin kanssa yhteinen pääsarja 16 jengillä. Ei toteutune, joten Koronan voimalla olisi ison uudistuksen paikka:

Liiga 10 jengiä, 6-kertainen sarja 54 peliä.
8 pleijareihin, 2 viimeistä karsii pleijareissa putoamisesta mestiksen 6 parhaan kanssa.

Mestis 12 jengiä, 4 kertainen sarja 44 peliä ja alueelliset 6 jengin lohkot matkakulujen säästämiseksi 2 kertainen sarja 10 peliä, yhteensä 54peliä.
6 parasta liigakarsintapleijareihin, joissa pelataan Mestiksen voittajan isosta rahapalkinnosta esim. 150k välierissä hävinneiden kesken, huom voi olla, että liigasta putoava pelaa tässä ja saa kompensaatiota kassaan voittamalla, jos putoaa siis karsintojen välierissä. Välierien voittajien kausi päättyy suoraan ja pelaavat liigassa seuraavalla kaudella.
Mestiksen kuusi heikointa pelaavat Suomisarjan (2.lohkoa etelä&pohjoinen) lohkovoittajia vastaan pleijarit paras seisemästä. Näin ekalta kiekalta 4 saa Mestispaikan ja kausi päättyy. Hävinneet 4 saavat vielä toisen pleijarikiekan, joka rahallisesti tärkeä pienemille seuroille.
Ei paha tuokaan. Nykyinen 15 tai isompi Liiga on mielestäni tyhmä.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Ei paha tuokaan. Nykyinen 15 tai isompi Liiga on mielestäni tyhmä.
Miksi on tyhmää, että Suomi pystyy ja pystyisi tuottamaan entistä enemmän vähintään liigan ja euroopan sarjojen tasoisia pelaajia? Yleensä myös mitä isompi massa sitä todennäköisemmin sieltä nousee kärkipelaajia niin nopeasti kuin myös ns latebloomereina? Mitä enemmän Suomessa on seuroja jotka toimii ammattimaisesti sitä enemmän Suomi pystyy pelaajia tuottamaan ja mitä enemmän Suomi pelaajia tuottaa sitä parempi on suomalaisen kiekon taso.

Mikäli liiga olisi vaikka 8, 10 tai 12 joukkueen kokoinen, ei yksittäisten suomalaisten joukkueiden taloudellinen asema olisi yhtään sen parempi. Mikä saa noin edes olettamaan? Todennäköisesti tuo johtaisi vain ja ainoastaan suomalaisen pelaajatuotannon laskuun, ja isossa kuvassa myös liiga jäisi entistä enemmän jälkeen ruotsia ja muuta Eurooppaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös