Mikä maalivahtivalmennuksessa mättää?

  • 2 872
  • 8

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Raumalla ei ole ollut sinä aikana kun olen kiekkoa seurannut oikein pätevää omaa kasvattia maalissa kuin Petri Vehanen. Olen Peteä täällä solvannut osittain aiheettakin, mutta hänellä pää kesti ja virheet ratkaisevissa otteluissa olivat kaiketi sitten lahjattomuutta. Kari Kaupinsaloa ja Klaus Savolaista pienenä ihailin, mutta eivät he olleet edes Vehasen veroisia jos asiaa näin jälkikäteen ajattelee.

Antti Jokela ja Mikael Vuorio ovat lahjakkaimpia omia kasvatteja NHL-varauksineen ja taidoiltaan varmasti liigatasoisia. Kuitenkin molemmat ovat flopanneet liigassa päästessään pelaamaan. Mestiksessä molemmat ovat parhaimmillaan maagisia. En keksi muuta selitystä kuin heikko paineensietokyky.

Eilen nuori Atte Engren ratkaisi välierät päästämällä punaviivan takaa ammutun purkukiekon jalkojensa välistä maaliin. Jokainen meistä laukauksen olisi torjunut.

Miten Lukossa maalivahtivalmennuksessa keskitytään paineensietolykyyn? Kuitenkin se on ratkaisevinta tärkeissä otteluissa. Käyttävätkö maalivahdit ammattilaisen apua jossain vaihessa ja jos ei, niin miksi seura ei tätä tarjoa?

Myös mailapeliin olisi mielestäni panostettava enemmän jo pienesta asti. Eikö seura näe siihen panostusta tarpeellisena vai eikö sitä pidetä tärkeänä?
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Omasta mielestäni ei välttämättä ole maalivahti valmennuksesta kyse, ainoastaan. Olen kausikorttiaikoinani kritisoinut paljon nuorten Lukkovahtien peluutusta. Raumalle on aina tuotu huippumaalivahteja, Myllys, Briza, Rousson muunmuassa ja omat lupaavat kasvatit ovat jääneet täysin ilman peliaikaa. Tarkoitan, että olisi voitu antaa edes jotakin vähäpätöisempiä otteluita nuoren potentiaalin pelattavaksi, mutta aina on ollut jokainen peli niin tärkeä, että ei ole sopinut. Ilman Ikan "omatpojatprojektia" Vehanenkin laskettaisiin näiden menetettyjen lupausten kastiin.

Toki onhan se mahdollista, että aika-ajoin mättää, myös mv valmennuksessa, mutta Moisanen on ainakin saanut kovasti kiitosta niiltä vahdeilta, jotka Arin aikana ovat Raumalla pelanneet. Itse odottelin aikanaan Siivosen Sampsasta miestä, joka pitää vuosikaudet yllä Lukon mv-perinnettä, mutta jotenkin tämäkin lupaus saatiin upotettua luukkuvahdin vaativan tehtävänkautta unohdettujen lupausten joukkoon.

Tässä päälimmäisiä ajatuksia, joita avausviesti herätti, mutta pohdintahan jatkuu ja uusia ajatuksia-/muistoja tulee mieliin. Hyvä aihe.
 

Taustailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Repolainen kirjoitti:
Eilen nuori Atte Engren ratkaisi välierät päästämällä punaviivan takaa ammutun purkukiekon jalkojensa välistä maaliin. Jokainen meistä laukauksen olisi torjunut.

No niin, sanotaan nyt ettei yksittäinen virhe tee kenestäkään menetettyä lupausta. Eipä se toki ole lupaava merkki, että Joukkue kaatuu tähän virheeseen ja perään menee kolme omiin (viim. tyhjiin).

Atten tapauksessa väittäisin kyseen olevan kokemattomuudesta. Atte aloitti kautensa B-junioreissa ja nousi hyvien esitystensä kautta ohi liigassakin esiintyneen Iiro Tarkin. Raumalla maalivahti (tai kenttäpelaajat) ei juurikaan pääse tottumaan juniorimenestykseen ja sitä kautta kokemukset näistä "tärkeistä" peleistä on vähissä.
Näissä peleissä painetilat ovat toki täysin eri luokkaa, kuin runkosarjassa. Katsomossa on satoja katsojia ja panoksena finaalipaikka, ei se helppoa ole.

Ja ainakin minulla on edelleen mielessä se, mikä raumalla on onneksi ymmärretty. Nuorten peleissä menestys ei kulje edessä, vaan mahdollinen menestys seuraa yksilötaitojen kehittyessä. Tärkeintä tässäkin A:n kaudessa on pelaajille saadut kokemukset PO otteluista (voitoistakin), sillä PO:ssa pelaamista ei voi opettaa harjoituksissa, vaan se pitää itse kokea.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Wrighter kirjoitti:
Vai tarviiko Lukko oikeasti kunnollista MAALIVAHTIVALMENTAJAA? Onko maalivahtivalmentajana toimiva, urallaan vain hädin tuskin keskinkertaisesti torjunut, Lehtinen oikea mies opastamaan nykymaalivahteja? Voiko vika olla Lehtisessä ja hänen pienistä neuvoistaan? Entä osaako Lehtinen kuunnella maalivahteja heidän ollessaan hieman alamaissa heikosti menneen pelin jälkeen? Mistäpä sitä tietää.
Maalivahdin perään itsekin olen huudellut ja huutelen kunnes torjuntaprosentit hipovat 93 prosenttia ja voittoprosentti 80.tä.
RaLu kirjoitti:
Tämä on aika hyvä pointti. Nykyiset maalivahdit ovat kokemukseltaan ja melkein iältäänkin Lehtisen kanssa, mutta entä tulevata maalivahdit? Onko nykyisellä maalivahtivalmennuksella annettavaa heille?

Lehtisen saavutuksia on vielä vaikea arvioida, mutta Moisanen ainakin teki vakuuttavaa jälkeä noiden NHL-varattujen lupausten kanssa. Toinen on tällä hetkellä Tanskassa kakkosena ja toinen ties missä. Vehasen kanssa hän onnistui.

Välillä oli tämä Reinikainen joka ei hänkään vakuuttanut. Tilanne oli hänen kaudellaan sama kuin nytkin. Kumpikaan maalivahdeista ei vakuuttanut ja penkille juuttunutta Vehasta oltiin jo myymässä. Rautakorpi pelasti koko joukkueen tuolloin.

Helvetin synkkiä on ollut lukko-kasvattien otteet vuosien saatossa liigassa. Valmennuksella on varmaan tähän oma osansa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Ei mikään. SM-liigassa on tällä hetkellä 3 raumalaista ykkösmaalivahtia ja kaikki torjuvat yli 93 % :n varmuudella. Löytyvät maalivahtien top 5 torjuntaprosenttitilastosta sijoilta 2,3 ja 4.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Raumalla ei ole ollut sinä aikana kun olen kiekkoa seurannut oikein pätevää omaa kasvattia maalissa kuin Petri Vehanen.
Tuo on jokseenkin totta, tosin silti väittäisin, että 3 Raumalaista ykkösmaalivahtia tällä kaudella liigassa kielii jostain muusta kuin ongelmasta valmennuksessa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Tuo on jokseenkin totta, tosin silti väittäisin, että 3 Raumalaista ykkösmaalivahtia tällä kaudella liigassa kielii jostain muusta kuin ongelmasta valmennuksessa.

Nopeasti tilanteet muuttuvat. Vuosi sitten tuo Repolaisen kritiikki oli osittain aiheellista, mutta loppujen lopuksi jääkiekossa on ehkä tärkeintä pelaajan kannalta olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Maalivahtivalmennuksessa ei ole kuitenkaan juurikaan huolenaihetta, koska hyvin Rauman kokoinen paikkakunta on pystynyt noita maalivahteja tuottamaan. Se on pienestä kiinni.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Nopeasti tilanteet muuttuvat. Vuosi sitten tuo Repolaisen kritiikki oli osittain aiheellista, mutta loppujen lopuksi jääkiekossa on ehkä tärkeintä pelaajan kannalta olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Maalivahtivalmennuksessa ei ole kuitenkaan juurikaan huolenaihetta, koska hyvin Rauman kokoinen paikkakunta on pystynyt noita maalivahteja tuottamaan. Se on pienestä kiinni.
Katos vaan, enpä huomannutkaan että eka viesti oli jo yli puolitoista vuotta vanha. Tosiaankin, Tarkin veljekset ja Vehanen ovat jokainen hyvää liigatasoa. Monelle maalivahdille ei kunnon näytönpaikkaa edes aukea, epäonnistumisia ei hyvällä katsota, luukkuvahtina ei kehity ja jossain vaiheessa vaan sitten katoaa, vaikka potentiaalia voisi ollakin.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Moskovan turnauksessa ensi viikolla Suomen maalia vartioi raumalainen parivaljakko, kun Petri Vehanen ja Tuomas Tarkki pukevat leijonapaidan ylleen. Hieno homma paitsi kummankin maalivahdin, niin myös raumalaisen maalivahtivalmennuksen kannalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös