Mielikuva muista joukkueista

  • 106 248
  • 552

Apheu

Jäsen
Löysin tällaisen vanhan ketjun, kun etsin ketjua, johon voisi kirjoitella Liiga -joukkueiden nykyisistä mielikuvista ja brändäyksestä - vähän sama siis, kuin ketju, jossa kerrotaan mielikuvia joukkueiden kannattajista. Tähän olisi oikein mielenkiintoista jatkaa näin melkein 20 vuotta myöhemmin, joku varmasti haluaa lukea myös vanhoista mielikuvista. @Moderaattorit , voisikohan otsikkoa muokata hieman nykyaikaisemmaksi, esimerkiksi "Mielikuvat joukkueista ja brändäys Liigassa" tai "Joukkueista syntyvät mielikuvat sekä brändit" tai "Joukkueiden identiteetit, brändäys sekä syntyneet mielikuvat"? Kiitos! Saataisiin keskustelua hieman laajemmin samasta aihepiiristä.

Aihe tuli mieleeni etenkin TPS:n nykytilaa miettiessä ja oikeastaan koko organisaatiota, sillä jos joskus seuralla onkin ollut vahva identiteetti, niin oman lätkäseuraamisen aikana (ehkäpä 2005 ->) TPS on ehdottomasti ollut todella väritön seura ns. suurseuraksi, vaikka ovat mestaruudenkin voittaneet tässä välissä.

Liigassa on monia seuroja, jotka ovat luoneet hyvän perinteen ja selkeänkin organisaation brändin, joista kyllä mielikuva myös muiden joukkueiden kannattajille syntyy. Mielestäni on tärkeä erottua muista ja omata jonkinlainen punainen lanka toiminnassa. Esimerkiksi HIFK:n iso ja ilkeä, on yhä voimissaan. He ovat brändänneet itsestään sellaisen, jonka voima kantaa yhä, vaikka joukkue nyt ei pelaisi mitenkään erityisen fyysistä kiekkoa. Tampereella puolestaan Ilves on aina omannut nuorekkaan taito- ja vauhtikiekkoleiman, kun taas Tappara on työnteon kautta, pitkäjänteisyydellä, kokemuksella sekä sitkeydellä pelaava joukkue.

Kärpillä taas on oma puolen Suomen joukkue -leima, jossa tavoitteet ovat aina korkealla ja joukkue ainakin omaan silmääni on brändäytynyt sellaiseksi mukavaksi pellaajien suurseuraksi (joka taas tosipaikassa eli kaukalossa on kyllä sitten kova pala purtavaksi), josta on vaikea löytää heikkouksia, joka taas laittaa ärsyttämään.

JYP:n hurrikaanikiekko ja Dufva elää yhä siinä brändissä jotenkin. Etenkin Jyväskylässä aina kovaa kiekkoa, sieltä on vaikea hakea voittoja. Ei mikään sikailijajengi, mutta sellainen, että aina saa olla varuillaan ja pelaajat koohottavat todella kovalla vauhdilla kaukalossa. Taitoakin on ja kokeneita kettuja.

Pelicansilla on oma kovan kiekon brändinsä ja leimansa, Ässillä taas oma porilainen hulluus ja patasydän. SaiPa on sympaattinen ja piskuinen, kaudesta toiseen, pärjäsivät hyvin tai huonosti - heistä ei kellään ole juurikaan negatiivista sanottavaa. Sport taas päinvastoin kehittänyt sellaista pieni, mutta ärsyttävä -leimaa.

Heikoimmat brändit ja mielikuvat omaavat mielestäni HPK, Lukko, Jukurit, KalPa, KooKoo sekä TPS tällä hetkellä. Jokaisessa näissä kiinnostavuus ja mielikuvat elävät hyvin paljon sen joukkueen mukaan, mikä on rakennettu minäkin vuonna. Ehkä Lukossa on vähän sellaista pieni seura ja kaupunki, joka yrittää päästä suurten joukkoon -fiilistä.

Mielenkiintoista kuulla, millaisia mielikuvia muilla onkaan - veikkaan, että nämä mielikuvat saattavat erottaa paljonkin.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tähän aiheeseen ehkä jollain tasolla liittyy tämä suhteellisen tuore ketju fanien stereotypioista: Stereotypiat faneista

Vahvimmat brändit ja sitä kautta eniten tunteita yleisesti herättävät joukkueet ovat omasta näkökulmastani Kärpät ja HIFK, sekä heti perässä Tappara.

Oulussa on tehty niin jäätävän hyvää työtä joukkueen taustalla jo pidemmän aikaa, että Kärpistä on tullut erittäin menestyksekäs ja samalla myös yleisesti tunnettu "puolen suomen joukkue". Kärpät on Suomen selkein suurseura, vaikka sen halli onkin aika karsea lato. Herättää tunteita joka puolella, vaikka se tunne olisikin vihaa tai kateutta. Omasta mielestäni Kärpät on ihan perseestä.

HIFK:n taustalla on osattu brändätä joukkue hyvin aikojen saatossa, vaikka noin muuten joukkueen taustalla ei ole hirvittävän hyvää työtä usein tehty. Toki se "iso ja ilkeä" on välillä ollut hakusessa, mutta HIFK on silti pysynyt mielenkiintoisena vastuksena vuodesta toiseen. Omasta mielestäni HIFK on kiinnostava joukkue, hyvässä ja pahassa.

Tappara on noussut ihmisten huulille pääasiassa urheilullisen menestyksen ansiosta. Itse joukkuetta ei ole mielestäni brändätty erityisen hyvin, mutta tulos on puhunut puolestaan. Hyvin valmennettu ja tehokas joukkue ollut jo pidemmän aikaa. Tapparan taustalla on tehty asiat pirun hyvin, mutta silti brändäyksen suhteen olisi mielestäni parantamisen varaa. Tappara muistetaan edelleen liikaa muinaisesta kahvakiekosta, vaikka se on nykyään oikeasti jotain ihan muuta. Minussa Tappara herättää lähinnä ärsytystä, mutta juuri sen takia Tapparaa vastaan pelatut pelit ovatkin mielenkiintoisia. Ärsyttävän kova joukkue.

Heikoimmasta päästä sitten löytyvät KalPa, SaiPa ja Jukurit.

KalPa on ollut JYPin "paikallisvastus" jo pidempään, mutta silti KalPaa vastaan pelatut pelit eivät juuri tunteita nosta pintaan. Vaikea sanoa miksi, mutta jotenkin siellä on vain menty metsään brändäyksen kanssa. KalPasta tulee ensimmäisenä mieleen tietynlainen heikkous, joka johtanee juurensa siihen, että KalPa ei ole oikein koskaan esittäytynyt kovin fyysisenä joukkueena. Ajoittain pelitapa on ollut äärimmäisen nopea ja kiekollinen, joka on toki ollut mukavaa katsottavaa, mutta on samalla edistänyt tuota "heikkoa" mielikuvaa. Ehkäpä KalPan pitäisi nojata kunnolla tuohon "nopeaan ja kiekolliseen", jotta joukkue saisi selkeän positiivisen leiman itselleen.

SaiPa on ehkä eniten tunnettu sitkeydestä, kun sarjataulukossa useimmiten alemmasta päästä löytynyt joukkue taistelee kovasti isompia joukkueita vastaan. Tällainen mielikuva on toki ihan jees, mutta se ei loputtoman pitkälle kanna. On myös vaikeaa olla oikeasti vuodesta toiseen sitkeä ja vaikea vastus, eikä SaiPa ole sitä aina ollutkaan, vaikka mielikuva on pitkälti sellaisena pysynyt. SaiPan taustalla on kuitenkin tehty jatkuvasti parempaa työtä, jonka uskon ennen pitkää johtavan hyviin asioihin monellakin tavalla.

Jukurit on "nousijoista" heikoimmin brändätty. Erittäin sympaattinen joukkue, mutta siihen se vähän jääkin. Mitään erityistä pelitapaan liittyvää mielikuvaa Jukurit ei oikeastaan herätä. Jotain pitäisi tehdä, että Jukurit muuttuisi ihmisten silmissä mielenkiintoisemmaksi. Viikinki-teema on hyvä ja siitä voisi ammentaa selvästi enemmän. Se ei vain ole joukkueen tekemisessä oikein näkynyt, mikä lienee se suurin ongelma.

Positiivisia mainintoja näiden jo mainittujen ulkopuolelta ovat Ässät ja KooKoo. Ässät on aina ollut ihan hyvin esillä sellaisena työmiesten joukkueena ja porilaisen hulluuden ilmentymänä. Tästä on Ässien toimistolla onnistuttu pitämään kohtalaisen hyvin kiinni, jonka vuoksi Ässät on pysynyt mielenkiintoisena vastuksena, vaikka menestys on ajoittain kiertänyt Ässiä todella kaukaa. KooKoo on nostanut profiiliaan jatkuvasti ja tehnyt esimerkillistä työtä pienempänä seurana ja uutena tulokkaana. KooKoo tuo mieleen kiekollisen ja iloisen pelitavan, jota on mukava seurata. Uskoisin, että toimistolla viedään jatkossakin KooKoota seurana eteenpäin ja brändäyksen suhteen onkin vielä paljon tehtävää.

Lopuksi on kuitenkin sanottava, että jokainen joukkue on kaikesta huolimatta omalla tavallaan kiinnostava ja jokaisella joukkueella on mahdollisuus nostaa osakkeitaan ihmisten silmissä jokaisella kaudella. Mielikuvat voivat muuttua nopeastikin, kun joukkueen taustalla tehdään oikeanlaisia liikkeitä ja joukkueen tekeminen kaukalossa herättää tunteita.
 
Viimeksi muokattu:

Savon leijona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Slovakian jääkiekkomaajoukkue ja KalPa
SaiPa: Saipa, tuo idän ihme. Liigan heikoin joukkue viimeisimmät vuodet. Pronssi tullut 1966. Viimeksi lähellä pronssia 2014. Oli varmasti kitkerä tappio Lukkoa vastaan. Toivon SaiPalle pelkkää hyvää. Toivon sinne suuntaan finaaliin pääsyä joskus, kunhan se ei tule KalPan kustannuksella.
HPK: Liigan toiseksi heikoin joukkue, siis tällä hetkellä. 2019 ja 2006 varmasti HPK:ta kannattavien mielessä. Se on siellä, hauska maalilaulu.
JYP: 2009-18 oli pelottava koneisto, joka nautti parista mestaruudesta, sai myös usein jotain kiiltävää kaulaansa.
Vuodesta 2018 lähtien tapahtui romahdus, joka on kestänyt tähän päivään asti. Ollut myös Liigan inhotuimpia joukkueita menestyessään. Traktori, trap ja Risto Dufva, tarvitseeko muuta sanoa. KalPan pahimpia vastustajia.
Kookoo: Vuodesta 2015 lähtien Liigassa. 2022 yllätys lähes tapahtui, mutta ei tullut lopulta mitään kiiltävää kaulaan. Mestis tulee mieleen eniten KooKoosta.
TPS: Dominointia 1990-luku yhdessä Jokerien kanssa. 2010 yllätyksellinen mestaruus. Hunajata, viulu, Kai Suikkanen, Hannu Jortikka ja Vladimir Jurzinov. Mieleen tulevat asiat.
Sport: Kabinetin kautta Liigaan, näin moni ajattelee, ei ole minun mielipide. Ruotsi on vahvasti jäänyt mieleen Sportista.
Jukurit: Vuodesta 2016 lähtien Liigassa. KalPa sai sitten toisen rakkaan vastustajan, jotta ei JYP:iin kyllästy. Heimo huhuilee. Naurava Kulkuri vaan maalilauluksi, ollut nimittäin joskus Jukurien maalilaulu. Olli Jokinen tulee vahvasti mieleen Jukureista. Mestiksestä Liigaan, kehitys ollut suuri.
Lukko: Dufva tulee vahvasti mieleen, porilaiset myös varmasti rakastaa tätä joukkuetta ; ). The Final Countdown soimaan. Menestystäkin on tullut kiitettävästi. Okei, vaan pari kultaa, mutta muitakin mitaleita on tullut.
Ässät: Hitsaajat, heh heh ; ). No Jooh, vakavasti ottaen Ässät on legendaarinen Liigajoukkue. 2013 oli varmasti upea vuosi porilaisille, 2006 taas hopeaa. Lukon rakas vastustaja.
KalPa: Mikki Hiiret merihädässä, ollaan myös sikoja ; ). No ei nyt sentään. Kiva että KalPa myös herättää tunteita. Minulle rakas joukkue, kun satun olemaan kuopiolainen. Kapaset tulee ensimmäisenä mieleen KalPasta. Kimmo Timonen myöskin. 1991 ja 2017 hopeaa, sekä 2009 pronssia. Kullan KalPa tarvitsee. Siitä Kuopio hullaantuisi. Ja minä itkisin ilosta.
Pelicans: Suomen Chicago, näin ne sanoo. 2023, ei hyviä muistoja. Kiitos vaan Juha Jatkolan telomisesta !
No ei sentään. Mutta silti, kaksi hopeaa. Pasi Nurminen, Petri Matikainen ja Kai Suikkanen tulee mieleen Pelicansista. Minä en inhoa lahtelaisia, mutta Pelicans ärsyttää.
Ilves: Tampereelta löytyy yksi sympaattinen joukkue, ja se on Ilves. Raipe Helminen on legenda. Ilves on murissut, ja nyt se tekee tuhoja. Tappara saa Ilveksestä kovimman mahdollisen kilpailijan. Hyvä juttu Liigalle. Mestaruuskin tulee varmasti seuraavan viiden vuoden aikana. Jatkakaa samaan malliin.
HIFK: Stadin kuningas, kaunis ja legendaarinen seura. Paljon legendaarisia pelaajia. 2011 varmasti hyvä muisto. Jättiläinen, mikä varmasti saa vielä mestaruuksia. Ville Peltonen myös legenda.
Kärpät: Puolen Suomen joukkue, Routasydän ja Lasse Kukkonen. Legendaarinen dynastia, mikä on voittanut paljon mestaruuksia. Kärpät on rautaa !
Tappara: Mouhijärvi, täältä tullaan. Kahvara voi hyvin. Tampereen ärsyttävä joukkue, mikä kahmii kultaa joka ikinen vuosi. Nääs. KalPan pahin vastustaja.

Okei, loppuun haluan sanoa vielä sen, että vähän tuli liioiteltua juttujen kanssa. Nyt oli vähän rankempaa huumoria.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös