Mielenkiintoiset dokumenttiohjelmat

  • 271 139
  • 856

Disaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs
Tähän ketjuun voi laittaa mielenkiintoisia/hyviä/häkellyttäviä dokumentteja oli aihe mikä tahansa. Itselläni kyllä näkyy maksulliset dokumenttikanavat mutta varsinkin dokumenttisarjat tulee hankittua/katsottua muita "reittejä" käyttäen ja mielellään yhdessä pötkössä koko osa/kausi.

Aloitan ketjun jääkiekko-aiheisella dokumentilla mutta ketju on kaikille dokumenteille oli aihe mikä tahansa.

Tulipa katsottua hyvä tappelu/gooni aiheinen dokumentti nimeltään Les Chiefs (The Chiefs), kertoo QSPHL:ssä (nykyinen LNAH) pelaavasta Laval Chiefsin (nykyään Saint-Jean Chiefs) tappelijoista, aivan mahtavaa tavaraa, saa myös suupielet kääntymään hymyyn viimeistään kun kanadanranskalaisittain englantia vääntävä Chiefs-fani kertoilee omia näkemyksiään joukkueesta.
Dokumentti on ilmeisesti kuvattu vuonna 2001 ja julkaistu DVD:nä vuonna 2004 ja ainakin omalla kohdalla mennyt täysin ohi että kyseinen pätkä on edes olemassa!
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Dokumentti on ilmeisesti kuvattu vuonna 2001 ja julkaistu DVD:nä vuonna 2004 ja ainakin omalla kohdalla mennyt täysin ohi että kyseinen pätkä on edes olemassa!
Ostin tuon jo yli vuosi sitten Anttilan alelaarista viidellä eurolla. Ei vissiin mikään menestystuote. Ihan viihdyttävä tosin, mutta jotain siitä uupui. Liian monta hahmoa seurattavana, jolloin kaikki jäi hieman pintapuoliseksi. Lisäksi pieni budjetti näkyi siinä että kuvamateriaalia ei pahemmin reissupeleistä ollut.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Vaindoin tässä keväällä Canal + paketin Welhon L-pakettiin. Mukana tuli kaikki Discovery-kanavat, National Geographic Channel ja History Channel.

Täytyy myöntää, että harvemmin tulee katsottua enää normikanavia, jos noilta kanavilta tulee jotain mielenkiintoista. Samalla englanninkielen taito kehittyy, sillä tekstityksiä on vain Discovery-kanavilla silloin tällöin.

Tälläkin helkellä katson History Channelin dokkaria Spitfire-lentäjistä ja seuraavaksi tulee "Engineering Disasters", joka on yksi suosikkejani. Toki nämä pätkät näytetetään useaan kertaan, mutta kanavien määrästä johtuen tulee aina jotain uutta eteen.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Avara Luonto on uskomattoman loistava dokkarisarja. Kaikki muutkin luontodokkarit tipahtaa meikäläiselle, ja erityisesti krapulakatsottavana.

Moneen kertaan Suomenkin telkkarista tullut "Enron - The smartest guys in the room" on hyvä (ja pelottava) esimerkki siitä miten yhtiö voi toimia rahanhimossaan kun saa liikaa valtaa.

Epämiellyttävä totuus kannattaa myös katsoa, vaikka onkin dokkariksi melko paasaava ja pitkäveteinen, silti 100% asiaa.

Tuo yllä mainittu Zeitgeist on myös todella hyvä. edit: ei kyllä olekaan.
 
Viimeksi muokattu:

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Silminnäkijä, tv2. Sieltä tulee hyviä juttuja yleensä. Mitään yksittäistä ei tule muuten mieleen. Tai jos 30 päivää lasketaan mukaan niin myös sitä tuli/tulee katsottua.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katselin JIMiltä torstaina dokkarin USA:n armeijasta ja jengien jäsenistä. Erittäin mielenkiintoinen ohjelma, joka karulla tavalla osoitti, että palkka-armeijassa on erittäin suuret riskit, varsinkin isoissa maissa.

Ohjelmassa kerrottiin mm., kuinka n.1% eli 10 000 sotilasta kuuluu johonkin jengiin. Heidän motiivinsa ei suinkaan ole palvella isänmaataan, vaan hankkia tarvittava koulutus hyödyntämään oman jenginsä toimia. Kävi ilmi, että esim. USA:n poliiseilla ei ole tarvittavaa koulutusta suojautua armeijassa opetetuilta hyökkäyksiltä, jolloin kansallinen turvallisuus on ainakin jollakin tasolla vaarassa.

FBI on vaaran jo tunnistanut, mutta yllätys, yllätys Pentagon vähättelee riskejä ja ongelmaa. Ohjelmassa näytettiin myös valvontakameran kuvaa, missä Irakista kotiutunut sotilas väijyi kolmea poliisia surmaten yhden ja haavoittaen toista. Kolmannella poliisilla oli sotilaskoulutus ja näin ollen osasi suojautua hyökkäykseltä. Vuorokauden piirityksen jälkeen tämä pimahtanut sotilas ammuttiin yrittäessään pakoa, mutta hyökkäyksen motiivi jäi epäselväksi.

Veikkaan, että kymmenen vuoden kuluessa Jenkeissä ollaan niinsanotusti kusessa, kun jengit ovat saaneet rauhassa hioa strategioitaan ja saavat jatkuvasti ajantasaista tietoa sotimisesta. Huolimatta siitä, että nykyisin jengien jäsenyydet ovatkin sotilailta kiellettyjä, mukaan niitä eksyy jatkossakin. Uskon, että ns. tavalliset ihmisetkään eivät ole turvassa hyökkäyksiltä ja sivullisia tulee kuolemaan väkisinkin. Ei hyvä.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Avara luonto on todellakin ohjelma paikallaan. Sen lisäksi katson kaikki mahdolliset historiallisista aiheista, avaruudesta sekä merenalaisista asioista kertovat dokumentit.

Paljon mielenkiintoisia dokumentteja löytyy täältä.
 

-REDS-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K, ULUVFC #54
Vaindoin tässä keväällä Canal + paketin Welhon L-pakettiin. Mukana tuli kaikki Discovery-kanavat, National Geographic Channel ja History Channel.

Itse pitänyt tehdä tuo vaihto jo pitkään, mutta kun ei saa aikaiseksi. Tuolla Canal + paketilla ei tee hevon helvettiä kesäisin. Pelkkä soitto Welholle riittänee? Onko hinnoissa eroa? Plussasta maksan muistaakseni 29.90/kk.

Kaikki luontodokkarit kiinnostaa ja eritoten merenalaiset.
 
Viimeksi muokattu:

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Natioal Geographic Chanell esittää dokumenttisarjaa Air Crash Investigations, jossa tutkitaan vuosien saatossa tapahtuneita lento-onnettomuuksia ja läheltä piti tilanteita siviili-ilmailun lähihistoriasta. Keskeinen osa noissa dokkareissa on dramatisoitu osuus, jossa on jäljitelty näyttelijöiden avulla todellisia tilanteita epäonnisilla lennoilla. Mukana on toki myös oikean miehistön, matkustajien ja tutkijoiden kertomuksia autenttisesta tapahtumasta.

Kun Air Crash Investigations -jakson katsomisen on aloittanut, sitä ei kertakaikkiaan voi lopettaa kesken. Varsinkin kun siinä katsoja saadaan ikäänkuin mukaan lennolle ja paikoin kokemaan jopa kauhuelokuvan kaltaisia fiiliksiä.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Laatudokkarit Discoverylta, National Geographicilta jne. Niitä tulee seurattua aina silloin tällöin myös podcatien muodossa. Prisma-dokumentit ovat myös hyviä.

Tällä hetkellä kiinnostaa Man vs. Wild ehkä eniten.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Moneen kertaan Suomenkin telkkarista tullut "Enron - The smartest guys in the room" on hyvä (ja pelottava) esimerkki siitä miten yhtiö voi toimia rahanhimossaan kun saa liikaa valtaa.

Epämiellyttävä totuus kannattaa myös katsoa, vaikka onkin dokkariksi melko paasaava ja pitkäveteinen, silti 100% asiaa.

Joo toi Enron-ohjelma oli kyllä sellainen multivtuttaja että oksat pois. Usko ihmiseen aika kortilla tuon jälkeen. Myös Goren* ohjelma puutteineenkin pitäisi kaikkien nähdä.

Äsken tuli ohjelmaa siitä miten käytetyt tietokoneet menevät Kiinaan koska niiden asiallinen käsittely (länsimaissa) tulisi kalliiksi. Helpompaa tässäkin tilanteessa – kuten halpatuotannon periaatteisiin kuuluu - antaa homma maihin jossa ei välitetä ihmisten terveydestä, oikeuksista tai luonnon saastumisesta.

Muita suun auki jättäneitä dokuja ovat olleet esim. "Jesus camp" ja sitten nämä rasistisen äitinsä manageroimat "white pride" - laulajatytöt. Taisivat olla jossain Michael Moorenkin* ohjelmassa. Euroopan eläinkuljetuksista kertova ohjelma pari vuotta sitten taitaa silti olla se kaikista ahdistavin mitä on tullut nähtyä.

Gangland-dokut ovat olleet myös ihan kiintoisia, vaikka niissä on aika selvää tarkoitushakuisuutta*. Esim. uusnatsiosiossa sai aika vääristyneen kuvan punk-kulttuurista.

Morgan "Super size me" Spurlockin 30 päivää -sarja alkoi myös taannoin uusintana, aloitusjaksona minimipalkalla eläminen USA:ssa.

Teeman musiikki- ym. kulttuuridokut ja Ylen dokut yleensä ovat aika laadukkaita. Lupamaksulle vastinetta.

* Niin, yksi asia mikä noissa jenkkidokkareissa silti häiritsee on se että niissä tuodaan yleensä jonkun tahon mielipide tai teoria esiin ja sitä sitten todistellaan nyökyttelevien päiden säestyksellä. Vaikka tekijät mielestäni olisivat oikeassakin, yksipuolisuus häiritsee objektiivisuuden tarvettani.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Avara Luonto on uskomattoman loistava dokkarisarja. Kaikki muutkin luontodokkarit tipahtaa meikäläiselle, ja erityisesti krapulakatsottavana.

Toimivat aivan loistavasti myös nousussa! Avara Luonto kaiken kaikkiaan on todellakin loistavaa lauantai-alkuillan katseltavaa, mutta etenkin ne jaksot, joiden suomenkielisen osuuden lukee Jarmo Heikkinen ja paikan päällä luonnon ihmeitä esittelee sir David Attenborough, niin ei paremmasta väliä!

No, eipä ihme, että luontodokkarit uppoavat myös meikäläiseen, kun omistin melkomoisen kasan luontokirjoja jo ennen kuin osasin lukea.
 

Oskar15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Florida Panthers
Muita suun auki jättäneitä dokuja ovat olleet esim. "Jesus camp" ja sitten nämä rasistisen äitinsä manageroimat "white pride" - laulajatytöt. Taisivat olla jossain Michael Moorenkin* ohjelmassa.

Mahdollisesti mainitsemasi "white pride" on Louis Therouxin dokumentti. Sikäli osuit lähelle, että Louis Therouxhan on tuttu Michael Mooren TV-ohjelmista.

Theroux palaa ruutuun Yle Teemalla keskiviikkoisin 16.7.2008 alkaen klo 21.00, uusinta torstaisin klo 23.30.

http://yle.fi/teema/sarjat/muut_faktasarjat/id16268.html

EDIT.
Ja tietysti muistin väärin. Therouxilla oli myös rasisteista kertova dokumentti, mutta ei tämä mainitsemasi "white pride".
http://www.louis-theroux.co.uk/index.php/LouisTheroux/LouisAndTheNazis
 
Viimeksi muokattu:

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Theroux taisi olla tosiaan se tekijä, dokumentin nimestä ei ole muistikuvaa, viittasin termillä vain näihin hihhuleihin. Aiheena oli vain tämä yksi perhe tällä kertaa. Nyt kun muistelen niin samat tytöt olivat varmaan Mooren ohjelmassa nuorempina, taannoisessa ohjelmassa he olivat jo teini-iässä. Tämä ei ollut siis myöskään tuo Metzger-ohjelma.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Itse pitänyt tehdä tuo vaihto jo pitkään, mutta kun ei saa aikaiseksi. Tuolla Canal + paketilla ei tee hevon helvettiä kesäisin. Pelkkä soitto Welholle riittänee? Onko hinnoissa eroa? Plussasta maksan muistaakseni 29.90/kk.

Welholla on tarjous tuosta paketista, eli 24€/kk/6kk. Itse vaihdoin tuon jo heti SM-liigan loppumisen jälkeen, kun paketissa on myös NASN, eli NHL:n seuraaminenkin oli mahdollista. KINOTV:ltä olen katsonut Kylmäverisesti Sinun uusintoja ja MTV MAXilta tietty formuloita. Tuossa paketissa on myös pari hyvää leffakanavaa, joissa tosin ei ole tekstityksiä.

Eino_Mies kirjoitti:
Kun Air Crash Investigations -jakson katsomisen on aloittanut, sitä ei kertakaikkiaan voi lopettaa kesken. Varsinkin kun siinä katsoja saadaan ikäänkuin mukaan lennolle ja paikoin kokemaan jopa kauhuelokuvan kaltaisia fiiliksiä.

Tämä on todella koukuttava sarja ja todella hyvin tehdyt lavastukset ja CGI:t. Toinen samanlainen on Seconds From Disaster, joskin siinä on hiukan liikaa toistoa jakson sisällä, mutta aihepiirit hieman vaihtuvat. Tuon ACI:n jaksoista tosin ehdin suurimman osan saada muista "lähteistä".
 

ipaz

Jäsen
Yleensäkin kaikki sotadokumentit. Yle1:n Ykkösdokumentissa tulee näin tiistaisin sarja Sodan Arvet, joka on kuvannut suomalaisten ja virolaisten erinäisiä yksittäisiä tapauksia ja henkilöitä toisen maailmansodan ajoilta. Uusinta sunnuntaisin klo 12.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Yleensäkin kaikki sotadokumentit. Yle1:n Ykkösdokumentissa tulee näin tiistaisin sarja Sodan Arvet, joka on kuvannut suomalaisten ja virolaisten erinäisiä yksittäisiä tapauksia ja henkilöitä toisen maailmansodan ajoilta. Uusinta sunnuntaisin klo 12.

Sotadokumentit lakkasivat kiinnostamasta meikäläistä 1990-luvun loppupuolella, kun toisesta maailmansodasta tehtiin kaupallinen tuote. Kiehtova aihe toinen maailmansota toki on, mutta kiitos näiden 90-luvun lopun rainojen ja "dokumenttien", en jaksa kiinnostua koko aiheesta enää pätkänkään vertaa.

Sen sijaan tämän päivän maailmanpolitiikkaa käsittelevät dokumentit saavat viisarini värähtämään. Päivänpolttavat aiheet. Somalian kaaos, Eteläisen Afrikan nälänhädät, Kuuban "vallanvaihdos", Venäjän kehitys viimeisen kymmenen vuoden aikana, kuolemanrangaistus jne.

PS. Ilahduttavaa huomata sellainen trendi, että vihdoinkin suomalaisetkin arvostavat virolaisten panosta toisessa maailmansodassa. Emme siis enää ole s-ugrilaisten kansojen eliittiä, vaan lopultakin tunnemme yhteenkuuluvuutta muiden heimolaistemme kanssa. Suomalais-ugrilaisten kansojen kongressia äiti-Venäjän sydänmailla malttamattomana odotellessa. Ei niinkään siksi, että siihen osallistuu Tarja Halonen, vaan siksi, että virolaiset saavat nykyään suunsa auki!
 
Viimeksi muokattu:

Laakamato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers (Jokerit)
Gangland

Tulee katsottua usein, pari asiaa vaan pistää vituttamaan...

1. Jenkkien miljoonat mainostauot joiden jälkeen pitää homma selittää taas alusta asti uudestaan että plösö-perse idiootit pysyy perässä...Toisto on opintojen äiti mutta turha toisto on vaan turhaa. Ohjelma-ajasta on puolet toistoa, alkaa ketuttamaan.

2. Yhden tapauksen hehkuttamien. Uus-natsi jaksossa sen zimbabwen pojan murhaa kerta toisensa jälkeen. Oliko tämä tapaus nyt niin kamala että sitä pitää puida koko ohjelma vai oliko tämän tyyppinen tapaus niin harvinainen, ettei muuta aineistoa ollut? Itse kuvittelen että tämä oli niin harvinaisen mustavalkoinen tapaus( ja ennen kaikkea pelottava, random jätkä kuolee kotiinsa matkalla, kuka tahansa voi olla seuraava...) että sitä piti vanhan kunnon shokki-journalismin hengessä hehkuttaa.

3. Viihteellistäminen. Siis vanha kunnon jeesustelu ja pelottelu. En ymmärrä että nykyajan ihmisen on pakko katsoa dokumentitkin viihteenä eikä asiaohjelmana (parhaimmillaan eivät sulje pois toisiaan, valitettavan usein kylläkin). Faktat faktoina ja viihde viihteenä. Jos aihe on mielenkiintoinen, ei täysin viihteen nimissä tehtyjä "faktoja" tai mukahassuja pikkujuttuja tarvita. Kun niiden tielle lähdetään, tavoitetaan kyllä enemmän ihmisiä, mutta usein sen vastapuolenkin argumentin kustannukselle, niille kun "ei nyt jäänyt ohjelma-aikaa". Dokumentti on parhaillaan muutakin kuin yhden ihmisen/ryhmän mielipiteenilmaus. Sen pitäisi olla puolueeton ja toteava. Ei kermamansikkakuorrutettu hääsuunnittelia hölmöilemässä big brotherin kaltaisessa "tosi-tv" formaatissa. Niille kun on ihan oma yleisönsä...
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä parhaillaan JIMiltä tulevassa Mega Movers -sarjassa on ihan mielenkiintoisia dokkareita isojen rakennusten/kulkuneuvojen yms. siirtämisestä, purkamisesta jne. Tuo jenkkien tyyli tehdä dokkareita ärsyttää (ylidramatisointi, samojen asioiden liika jankkaus) tässäkin sarjassa mutta itse aiheet on mielenkiintoisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös