Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudelle 2019–2020

  • 42 336
  • 101

Knap

Jäsen
Tuleva Mestis-kausi tulee olemaan varmaan mielenkiintoisin liigalisäyksien jälkeen. Sarjassa on nyt 12 melko vakaata joukkuetta, jolla kaikilla löytyy ainakin jonkinlaista referenssiä omavaraisuuteen. Tietenkin esille voisi nostaa TUTOa, Jokipoikia, Ketterää ja SaPKoa esimerkiksi, mutta annetaan kaikille kunniaa hyvästä työstä.

Tänä vuonna pelaajahankintastrategia ollut selkeästi erilainen kuin aiempina vuosina. En lukuja jaksa tarkistaa, mutta A-junnuja on tullut joukkueisiin todella paljon. Mielestäni ihan positiivinen suuntaus, lentävät tavallaan tutkan alla, kun eivät ole aikuisten sarjoissa loistanut. Tosin, olen sitä mieltä myös, että kokeneita pelaajia ja väriläikkiä tarvitaan joukkoon lisäksi.

Kovia hankintoja olemme nähneet silti muistakin sarjoista Mestikseen. Matias Varttinen, Harri Kainulainen, Mikael Saha, Oskari Siiki, Ville Järvinen, Hugo Gallet, Valtteri Ilomäki, William Mäkinen, Henri Kiviaho ja Teemu Seppänen näin etunenässä tulevat mieleen. Mestiksen sisällä myös useat kärkipelaajat ovat vaihtaneet osoitteita, kuten Jaakko Lantta, Otto Mäkinen, Janne Seppänen, Roope Mäkitalo, Julius Valtonen, Joonas Niemelä, Jimi Kuronen, Samuel Sikstus, Joel Olkkonen, Paavo Hölsä ja Samuli Tervo.

Toki se mikä kertoo Mestiksen tasosta ovat Liigaan siirtyneet pelaajat. Heitä on paljon. Miro Saarelainen, Joona Monto, Valtteri Pihlajamäki, Julius Rantaeskola, Tuomas Vartiainen, Erik Ahopelto, Mikko Lahtela, Miro Mäkinen, Niko Lahtinen, Nico Nurmikanta, Paavo Tyni, Rasmus Reijola ja Julius Pohjanoksa. Lisäksi ulkomaille siirtynyt porukkaa todella paljon.

Joukkueet eivät ole valmiita vielä. SaPKolla, Kiekko-Vantaalla, Ketterällä ja Peliitoilla, Jokipojilla ja IPK:lla on melko lähellä valmista jo. Kovia nippujahan siellä kolmella ensiksi mainitulla on etenkin, Peliitoilla sitten erittäin nuori joukkue, mutta eihän tuota tiedä mitä kaikkea Petäjä saa taiottua. K-Vantaalla jälleen nimellisesti erittäin kova sapluuna, mutta eipä tuo viime kaudellakaan auttanut. Uskon kuitenkin tällä kaudella lohiparveen paljon.

Ensi kaudella silmäni iskisin Kooveeseen. Ensimmäiset pari kenttää ovat todella kovia jo nyt. Toki kysymykseksi herää monien pelaaja “oikea taso”. Onko Janne Seppänen, Vili-Jesper Koivula ja Ville Saloranta oikeasti noin hyviä? Mihin taso asettuu, koska ensimmäinen kova kausi tuo oli kaikille. Koivula on ainakin ihan eliittipelaaja, ihmettelen jos hän floppaa. Salorannasta ei sitten niin luottavaiset vibat

RoKi vaikuttaa sitten taas samanlaiselta paketilta kuin aina ennenkin. Ei sitten vaan oikein mitään mielenkiintoa herättävää pelaajistossa. Harmi, kun tuollainen organisaatio ja fanit, mutta joukkueen pelaajat eivät tule mahdollistamaan menestystä. Hermeksestä samanlaiset hyvin valjut fiilikset, etenkin herättää kysymyksiä tuo pelaajien joukkopako pois. Tuunasen kommentit eivät myöskään herätä mitään jäätävää innostusta tai motivaatiota.

Hokki tulossa ryminällä mukaan toivottavasti. Hyvää perustaa siellä vuollaan. Varmasti mielenkiintoisia otteluita jälleen IPK:ta vastaan. IPK rakentuu myös hiljakseen hyvälle mallille. Puolustus- ja maalivahtiosasto lienee ihan sarjan kärkipäätä sekä joukkueen laajuuteen on panostettu todella paljon tulevalle kaudelle.

TUTOsta ja KeuPasta jei ole oikein mitään sanottavaa. Varmasti saavat hyvät joukkueet kasaan, mutta näitä tulen kommentoimaan myöhemmin lisää. TUTOn valmentajahommat tietenkin kiinostaa.

Varmaan jonkinlaisen suuremman ennakon tulen vielä rustailemaan jossain vaiheessa, mutta heitetääs jotain tämän hetkisen pelaajatilanteen mukaan rankingia.

1. K-Vantaa
2. Ketterä
3. SaPKo
4. Jokipojat
5. Koovee
6. IPK
7. KeuPa HT
8. TUTO Hockey
9. Hermes
10. RoKi
11. Peliitat
12. Hokki

Paljonhan tuo elää vielä, kun esimerkiksi Hokki rupee saamaan sopimuksenalle pelaajia lukumääräisestikin enemmän ja TUTO läväyttää päävalmentajan ja klassiset risteilysopimukset.

Sana vapaa.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Varmasti jokainen joukkue haluaisi riveihinsä parhaat mahdolliset pelaajat. Jotkut fanit vaikertavat "miksei oteta sitä, miksei oteta tätä", tietysti ihan ymmärrettävästi. Aina ei tule ajateltua kunkin joukkueen pelaajabudjettia, eli paljonko pelaajien hankkimiseen on olemassa rahaa. En ole löytänyt faktaa, mistä ilmenisi Mestis-joukkueiden pelaajabudjetit. Jos jollain on tiedossa mistä asia selviäisi niin linkkejä tai valmista tietoa tänne, kiitos. Vertailut eri joukkueiden pelaajahankintojen suhteen voisi tehdä realistisemmin, kun tietäisi mitä rahapussi sisältää ?
 
Viimeksi muokattu:

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Vastauksena @Hanson: Ketterän pelaajabudjetti edellisellä kaudella oli 150t€, muista en tiedä. Lähteenä Ketterän puheenjohtajan Twitter.

Linkki vie Ketterän puheenjohtajan Mikko Partasen Twitteriin: Mikko Partanen on Twitter
Ja kun 150 000 muutetaan kuukausipalkoiksi niin sillä voi maksaa kolmelle pelaajalle 2000 kuussa bruttona. Metsiksessä ei pelata rahan takia. Joukkueen valintaan vaikuttaa moni asia kuten valmennus, mahdollisuus näyttöpaikkoihin liigassa, sijainti, olosuhteet....
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Nuo joukkueiden pelaajabudjetit taitaa "huijata" jonkun verran, kummiskin suurimman osan pelaajien palkasta maksavat sponsorit kummipelaaja idealla tai ihan tarjoamalla työpaikan.
 

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokp
Karalahti Kiekko-Vantaaseen. Kiekko-Vantaa on rakentamassa varsin varteenotettavaa haastajaa Ketterälle.

Totta. Kiekko-Vantaa teki aikamoisen mahalaskun viime kaudella ja yllättäen jäivät ulos playoffeista. Nyt on kuitenkin huippunimiä tullut vantaalle esim Valtonen, Kainulainen, Karalahti, Saha ja Niemelä. Ignatjew on mestiksen parhaita maalivahteja joten kovasti ovat satsanneet tulevaan kauteen. Hermes taas heikentyi viime kaudesta kun Nättinen, Sikstus, Markkula, Niemelä vaihtoi maisemaa. Samuel Jukurin seuraava osoite on kysynysmerkki mutta näkisin mielelläni Jokipojissa hänet ensi kaudella. Jokipojat tuskin kylläkään hankkii enää maalivahteja mutta kerroimpahan. Vielä on kuitenkin vapaana muutamia hyviä pelaajia, saa nähdä minne menevät.
 

Knap

Jäsen
Laitetaas vähän updatee. Tällä hetkellä hyvältä alkaa näyttämään Ketterä, SaPKo, IPK, K-Vantaa, Jokipojat ja Hermes. Loputkin joukkueet ihan ok pl. Hokki, mutta odotan kyllä KeuPalta, TUTOlta ja RoKilta vielä joitain avainpelaajia, RoKilla niitä on nyt ehkä kaksi tuloksentekijää hyökkäyksessä. TUTOlla ihan ok, mutta eiköhän sielläkin taas hommata jotain tajunnanräjäyttävää. Hokki nyt ymmärrettävästi syistä muista ihan reilusti perässä, vaikka tuo puolustus kyllä on ihan ok, eikä edes huonoin tällä hetkellä.

Ketterä tällä hetkellä joka rankingissa selkeä ykkönen, ihan käsittämätön joukkue. K-Vantaa yhtä selkeä kakkonen kuin SaPKo kolmonen. Jokipojat, IPK ja TUTO sitten materiaalin puolesta kamppailemassa seuraavasta sijasta, mutta uskosin kyllä ainakin IPK:n tuosta tulevan alas, kun TUTO, Jokipojat ja KeuPa laittavat tuota nimilistaansa uusiksi.

Laitetaas läpällä jonkinlaista rankingia tämän hetkisistä ennakkoarvioista:
1. Ketterä
2. K-Vantaa
3. SaPKo
4. Jokipojat
5. TUTO
6. IPK
7. Koovee
8. Hermes
9. KeuPa HT
10. Peliitat
11. RoKi
12. Hokki
 

X-Stiff

Jäsen
Käsitykseni mukaan ja mikäli huhuihin on jälleen luottaminen, niin Ketterällä vielä haussa ehkä 1-2 pelaajaa. Lainoista minulla ei ole tietoa, mutta eiköhän niitäkin ole tulossa, kun on aiemminkin ollut.
 

Knap

Jäsen
Koovee kokoaa ihan uskottavaa nippua. Sanotaanko, ettei ole mitään hävettävää, jos TOP-6 näyttää tältä.

Koivula - Seppänen - Saloranta
Helenius - Mäkinen - Heikkilä

Lisää jätkiä ne lupaili vielä tuonne. Kova kamppailu tulee ensikin kaudella, yltääkö Dynamo jo toisella kaudellaan pleijareihin?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Koovee kokoaa ihan uskottavaa nippua. Sanotaanko, ettei ole mitään hävettävää, jos TOP-6 näyttää tältä.

Koivula - Seppänen - Saloranta
Helenius - Mäkinen - Heikkilä

Lisää jätkiä ne lupaili vielä tuonne. Kova kamppailu tulee ensikin kaudella, yltääkö Dynamo jo toisella kaudellaan pleijareihin?

Maalivahtiosasto kuitenkin vähintäänkin pieni arvoitus. Risteli selvisi viime kaudesta kuivin jaloin, mutta onko kuitenkaan varsinainen Mestis-tason ykkösvahti? Kristian Tamminen puolestaan nuori ja semilupaava tulokas, mutta miesten peleissä vielä täysin katsomaton kortti. Toki: jos Eetu Mäkiniemi Ilveksestä tulee lainalle niin alkaa olla tämäkin osasto kunnossa.
 

Knap

Jäsen
Maalivahtiosasto kuitenkin vähintäänkin pieni arvoitus. Risteli selvisi viime kaudesta kuivin jaloin, mutta onko kuitenkaan varsinainen Mestis-tason ykkösvahti? Kristian Tamminen puolestaan nuori ja semilupaava tulokas, mutta miesten peleissä vielä täysin katsomaton kortti. Toki: jos Eetu Mäkiniemi Ilveksestä tulee lainalle niin alkaa olla tämäkin osasto kunnossa.
Pidän Risteliä ihan hyvänä maalivahtina. Sellaisena Tuomas Tolosena. Menee ykkösenäkin, mutta olisi optimiasemassa tasaisessa maalivahtitandemissa. En pidä esimerkiksi Mäkiniemeä merkittävästi parempana kuin Risteli. Kristian Tammisesta ei hajua ollenkaan, nuo A-junioreiden veskat ovat täysiä arvoituksia aina, kun siirtyvät Mestikseen junnuista.

Puolustus Kooveella tosin melko heikko. Jimi Kuronen ja Markus Västilä. Lista loppuu siihen.
 

JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT, Kiekko-Espoo
Lisää jätkiä ne lupaili vielä tuonne. Kova kamppailu tulee ensikin kaudella, yltääkö Dynamo jo toisella kaudellaan pleijareihin?

Voisin lyödä jopa vetoa, että yltää pleijareihin.
Kotietukaan ei yllättäisi, sen verran vahvaa porukkaa Koovee on kasaamassa.
 

Knap

Jäsen
Kaksi joukkuetta tuolla minun mielestäni edelleen heikkoudellaan erottuu. Pohjoisen joukkueet RoKi ja Hokki. Hokki on nyt täysin ymmärrettävä sarjanousijana ja selvästi fiksummalla talouden hoidolla kuin edellisellä kerralla. Mutta RoKi, pliis. Ymmärrän, että pelaajia on vaikea hommata Rovaniemelle matkojen vuoksi, mutta onhan siellä olosuhteet ja muutkin asiat niin kunnossa, että luulisi sinne saavan jotain tähtipelaajia Mestiksen tasolla houkuteltua.

Hölsä ja Järvelä tuota ovat, Elokin sinne voi nousta. Puolustuksessa on paljon potentiaalia, mutta kyllä se vähän hasardilta näyttää. Toki noista varmoista korteista Elokin niin loukkaantumisherkkä ja Hölsänkin viime kausi herättää kysymyksiä. Joku Fomin tuohon nostaisi jo hieman odotuksia, vaikka tosin Fominkaan ei yksinään kesää tee. Vaikea nähdä RoKin tuolla joukkueella taistelevan pudotuspelipaikasta, eiköhän rovaniemeläiset taas joudu tyytymään tutustu tutumpaan kymppisijaan.

Hokkia ei viitsi haukkua ainakaan vielä, ei edes yhtä heikko kuin viime kauden Koovee paperilla. Toki jännä tuo puolustus, joka niminä ihan hyvä, mutta mitäs taustalla onkaan. Onko Mattila kunnossa? Ilomäki ainakin armeijassa, käykö sen nyt myös Kiviniemi ja Pennanen? Siinä on puolustuksen TOP-4 parhaimmillaan aika moni jätkä poissa. Hyökkäyksessä ei yhtään varmaa 30 pinnan äijää.

Jännä nähdä minkälaista hiihtäjää seurat hommaavat vielä, kun yli kuukaus sarjan alkuun on. Hokkiin kai tulee vielä hyökkääjä ainakin ja TUTOlla on tiedotustilaisuus ensi viikolla, eli eiköhän siellä jotain lassikokkalan tapaista settiä taas ole tiedossa.
IPK:n tilanne myös mielenkiintoinen, Huttunen try outilla KalPassa, joka on mennyt ilmeisesti hyvin. Myös viime kauden Peli-Karhuja koeajalla Liigassa, joten jännä nähdä, tulisiko joku takaisin, jos paikkaa ei aukea?

Lainapelaajat tuovat oman mausteensa. Peliitat tulee hyötymään niistä tänä vuonna todella paljon Pelicansin laajan rosterin vuoksi. Jännä nähdä miten RoKi, Hermes ja Hokki Kärppien kanssa neuvottelee. Sopimushan on Hermeksen kanssa, mutta lainapelaajia on matkannut myös Rovaniemelle. Ennen kuitenkin ollut sopimus Hokin kanssa. Ilman lainapelaajia tuo Hokin joukkue taas niin karu. Nähdäänkö ensi vuonna Kärppiä todella paljon ympäri Mestistä, vähän myös heikompia lupauksia?
TUTOlla myös kuvio Tapparan kanssa, Tapparasta tunnetusti tulleet melko lahjakasta porukkaa Mestikseen lainalle. Toki saa nähdä, mitä tämä sopimus meinaa, suostuuko TUTO ottamaan lainoja useampia?

Kaikenkaikkiaan. Ensimmäiset harkkapelit on pelattu, ensi viikolla lisää. Se kliseinen, antaako ne mitään osviittaa vai ei? Ja pystyykö kukaan haastamaan Imatran SK... Ketterää.
 

Kukamuumuka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, Leijonat
Jokaisessa joukkueessa on ollut tulijaa ja menijää. Eli kyllä aika alusta lähdetään monessa joukkueessa. Totta, että nimellisesti Ketterässä taitaa olla kovin rosteri, mutta nuoria ja nälkäisiä on monessa joukkueessa. IPK otti pahasti pataan ekassa harkkamatsissa, tänään on Jokipojilla koetinkivi Imatralla jne. Mielenkiinnolla odotan kauden alkamista! Kevään Top 5 päivitetään sitten myöhemmin...
 

Knap

Jäsen
IPK otti pahasti pataan ekassa harkkamatsissa.
Jep. 3-0 kauden ensimmäisessä harjoituspelissä on kyllä erittäin rumasti turpaan. Mitä tuolla nyt eilen teki IPK-paidassa 11 jätkää Mestis-debyyttinsä, kun Hermes pelasi aikalailla ykköskokoonpanollansa.

Turha tämmösistä höntsistä johtopäätöksiä tehdä, katsotaan kun Peli-Karhut saavat debytanttien sijaan muitakin pelaamaan.
 

devil29

Jäsen
Suosikkijoukkue
pikkuseurat
Jep. 3-0 kauden ensimmäisessä harjoituspelissä on kyllä erittäin rumasti turpaan. Mitä tuolla nyt eilen teki IPK-paidassa 11 jätkää Mestis-debyyttinsä, kun Hermes pelasi aikalailla ykköskokoonpanollansa.

Turha tämmösistä höntsistä johtopäätöksiä tehdä, katsotaan kun Peli-Karhut saavat debytanttien sijaan muitakin pelaamaan.


Mitähän helvettiä? Hermeksellä oli 4:s ketjussa kaks pakkia ja Limma. Sieltä puuttu lainamiehet ja paras pakki. Ja IPK oli ihan vastaantulija. IPK:n kannattajat on nyt yrittäny ylläpitää positiivista asennetta siitä asti kun ovat nousseet. Ja en näe että IPK on tälläkään kaudella kun maksimissaan 10:s. Iisalmessa jaksetaan kyllä yrittää vääntää paskasta konvehtia vuodesta toiseen. Mutta pysytään nyt kuitenkin edes nyt vähän siellä realismin puolella.
 

Snedo

Jäsen
Mitähän helvettiä? Hermeksellä oli 4:s ketjussa kaks pakkia ja Limma. Sieltä puuttu lainamiehet ja paras pakki. Ja IPK oli ihan vastaantulija. IPK:n kannattajat on nyt yrittäny ylläpitää positiivista asennetta siitä asti kun ovat nousseet. Ja en näe että IPK on tälläkään kaudella kun maksimissaan 10:s. Iisalmessa jaksetaan kyllä yrittää vääntää paskasta konvehtia vuodesta toiseen. Mutta pysytään nyt kuitenkin edes nyt vähän siellä realismin puolella.
Kyllähän nimimerkki Knap on sen niin monta kertaa osoittanut, että mikäli uskaltaudut vähänkään kriittisempään sävyyn IPK arvostelemaan, on herra sekunnin murto-osassa täällä väärinkäsityksiä oikomassa ja kertomassa kuinka väärässä olet. Tulee väistämättä mieleen eräs toineen jo forumilta bannattu Hokki-fani.
Rehellisesti en itsekään näe tuossa Ipk-rosterissa juuri mitään erikoista. Arvioni mukaan taistelee Rokin kanssa korkeintaan 8. sijasta, kaikki sen jälkeen ovat ylisuorittamista.
Hienoahan se toki on, että tunteella eletään oman joukkueen puolesta. Katsotaan mitä kausi tuo tullessaan.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Ketterän rosteri on kyllä jäätävän kova. Jos ei mitään hirveää loukkaantumissumaa tule, niin tuolla nipulla on pakko olla mitalipeleissä. Kaikki muu on pettymystä. Tämän illan harjoituspelin perusteella (ei voi tosin ensimmäisestä reenipelistä vielä kummoisia johtopäätöksiä vetää) Jokipojat on myös vahva porukka ensi kaudella, kuten aina.
 

Knap

Jäsen
Mitähän helvettiä? Hermeksellä oli 4:s ketjussa kaks pakkia ja Limma. Sieltä puuttu lainamiehet ja paras pakki. Ja IPK oli ihan vastaantulija. IPK:n kannattajat on nyt yrittäny ylläpitää positiivista asennetta siitä asti kun ovat nousseet. Ja en näe että IPK on tälläkään kaudella kun maksimissaan 10:s. Iisalmessa jaksetaan kyllä yrittää vääntää paskasta konvehtia vuodesta toiseen. Mutta pysytään nyt kuitenkin edes nyt vähän siellä realismin puolella.
Huomattavasti parempi tilannehan tuo on. IPK:n rosterissa oli 9 pelaajaa jotka olivat try-outilla hakemassa paikkaa ja yhteensä 12 näin kova sarjataso kuin Mestis oli täysin uusi tuttavuus.

Lähinnä @Kukamuumuka viestiin vastasin selveentäkseni tilanteen tasan. Ei tällä palstalla selvästi kaikki ole perillä toisten joukkueiden tilanteista. Tällaisissa tilanteissa varmasti voi täydentää. Jos se ei kuulu keskustelupalstalle, niin mikä sitten?

Kyllähän nimimerkki Knap on sen niin monta kertaa osoittanut, että mikäli uskaltaudut vähänkään kriittisempään sävyyn IPK arvostelemaan, on herra sekunnin murto-osassa täällä väärinkäsityksiä oikomassa ja kertomassa kuinka väärässä olet. Tulee väistämättä mieleen eräs toineen jo forumilta bannattu Hokki-fani.
Rehellisesti en itsekään näe tuossa Ipk-rosterissa juuri mitään erikoista. Arvioni mukaan taistelee Rokin kanssa korkeintaan 8. sijasta, kaikki sen jälkeen ovat ylisuorittamista.
Hienoahan se toki on, että tunteella eletään oman joukkueen puolesta. Katsotaan mitä kausi tuo tullessaan.
Tottakai IPK:ta saa arvostella, mutta miksi en saisi antaa omaa vastinetta siihen arvioon? Erilaisia näkemyksiä varmasti mahtuu tänne. Hieman provosoivaa verrata mua @Lätkä nimimerkkiin, mutta sen varmasti teit kiukuspäissäsi, etkä sitä tarkoittanut. :)

Mitä IPK:n rosteriin tulee, niin en itsekään nää hyökkäystä hirveän kovana, mutta puolustuksen ja maalivahtiosaston kyllä asettelen ihan sarjan kärkipäähän. Hermeksellä on taas vastaavasti korkeintaan keskinkertainen puolustusosasto, mutta Samuel Baros on kyllä kova nimi, ehkä jopa sarjan paras maalivahti.

Hyökkäysosaston mainitsinkin heikohkoksi, mutta lainamiesten kanssa kyllä päästään Hermeksen kanssa aikalailla tasoihin mielestäni.
IPK:n TOP-9 lainoilla: Alanen, Lahtinen, Hämäläinen, Huhdanpää, Mikko Juusola, Leevi Aaltonen, Katosalmi, Koskinen ja Olkinuora varmaankin. Juusola ja Aaltonen ovat mutuja, mutta ellei Aaltonen liigasta paikkaa nappaa, tänne vienee tie.
Hermeksen vastaavaa TOP-9 en viitsi luetella, koska en ole varma tuleeko tuonne hyökkäykseen lainamiehiä. Jos ei tule, niin ei hyvältä näytä.

En siis oikein nää syytä, miksi Hermes olisi varmasti korkeammalla kuin IPK. Ehkä se on se Tuunasen taika tai jotain, tai sitten Kokkolassa on noussut keltainen neste päähän viime kauden tähdenlennosta. Mene ja tiedä.
 

hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Niin meiltäkin puuttui kaksi avauksen hyökkääjää, ja yksi pakki, + mahdolliset lainat...Meillä voisi sanoa Mestis kasteen saaneen 5 pelaajaa... Tai 6 jos Baros lasketaan... Mutta maalivahti teillä on ihan ok tähän sarjaan...
 
Suosikkijoukkue
Hermes
Hermeksen vastaavaa TOP-9 en viitsi luetella, koska en ole varma tuleeko tuonne hyökkäykseen lainamiehiä. Jos ei tule, niin ei hyvältä näytä.
"Syyskuun alussa joukkueeseen liittyy vielä 3-4 liigalainaa, jonka myötä olemme valmiit aloittamaan Suomen Cupin pelit sekä sarjan."

Näin tuossa taannoin kommentoi Hermeksen urheilutoimenjohtaja Pasi Tuukkanen.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
"Syyskuun alussa joukkueeseen liittyy vielä 3-4 liigalainaa, jonka myötä olemme valmiit aloittamaan Suomen Cupin pelit sekä sarjan."

Näin tuossa taannoin kommentoi Hermeksen urheilutoimenjohtaja Pasi Tuukkanen.
No niin. Aakkosjärjestyksessä Jokipojat, K-Vantaa tai Ketterä vie, jos katotaan papereita..Mut kovin usein homma ei mee papereitten mukaan..siitä huolimatta todennäköistä, että joku näistä..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös