Mestis ennustusketju 2012-2013

  • 48 360
  • 113
Kukaan ei vielä ole tälläistä aukaissut, joten otin oikeuden omiin karvattomiin käsiini ja avasin tällaisen. Niput alkaa olla ainakin kohtuullisella mallilla joka porukalla, joten eiköhän ruveta paiskomaan mutuja ja muita kauniita tuntemuksia omasta rakkaasta seurasta ja siitä pahimmasta kilpailijasta.

Oma intuitio kertoo seuraavaa;

Runkosarja:

1. KooKoo (Runkosarjassa suvereeni, mutta Jokipojat puolustaa välierissä KooKoon pronssiotteluun)
2. TUTO Hockey (Tami saa TUTOn entiseen loistoonsa, mutta saa sydänkohtauksen kuparisaaren ensimmäisessä ottelussa, yleisön kohtuuttoman painostuksen johdosta.)
3. Sport (Sport ei petä. Vaikka Sport lähtisi Nivala Cowboysien rosterilla kauteen, niin se pelaa karsinnoissa.)
4. Jukurit (Piken taika alkaa hiipua, ja noutaja tulee jo puolivälierissä. Piken stigakiekko ei ole kehittynyt kesän aikana tarpeeksi)
5. Jokipojat ( Jokipoikien alkukausi on tervanjuontia, mutta marraskuussa putki alkaa kulkea, ja keväällä mennään taas kovaa)
6. K-Vantaa (Jokerifarmi pelaa itsensä playoffeihin vaihtelevilla esityksillä, mutta hiipuu siirtorajan jälkeen)
7. Hokki (Hokki johtaa sarjaa ensimmäisen kymmenen kierroksen jälkeen, mutta nälkämaan kaamos suistaa junan raiteiltaan, eikä paluuta enää ole. Kiusaa vielä TUTOa puolivälierissä.)
8. JYP-akatemia (Todennäköisesti samantapainen kausi kuin viime vuonna, kiusaa isompiaan ja ottaa pataan pienimmiltä. KooKoo laittaa kuitenkin jauhot suuhun puolivälierissä)
----------------
9. SaPKo (Tirkkosen, Konstin ja Vehmasen jälkeen ei jää jäljelle kuin kauniit opiskelijatytöt ja kauniit muistot edelliskauden taistelusta, valitettavasti)
10. LeKi (Tappara ja Ilves pyörittää pelaajarulettia siihen malliin ettei pelaajat muista enää mihin otteluun pitäis tänään mennä, selviytyy pisteen erolla pois putoamiskarsinnoista.)
----------------
11. Peliitat (Taistelee viimeiselle kierrokselle asti putoamiskarsintoja vastaan, mutta joutuu tänäkin vuonna karsimaan. Säilyy sarjassa.)
12. HCK (Lunta tulee tupaan, niin talous kuin pelillisissä asioissa. Voittaa viisi peliä kauden aikana.)

Puolivälierät:

KooKoo - JYP-akatemia 4-0
TUTO Hockey - Hokki 4-3
Sport - K-Vantaa 4-1
Jukurit - Jokipojat 2-4

Välierät:

KooKoo - Jokipojat 2-3
TUTO Hockey - Sport 1-3

Pronssiottelu:

KooKoo - TUTO HOCKEY 0-1

Finaalit:

Sport - Jokipojat 3-2

Karsinta:

HPK - Sport 4-2

Pistepörssin voittaja: Juuso Rajala (Jokipojat)
Paras maalintekijä: Antti Virtanen (TUTO Hockey)
Paras maalivahti: Mikko Rämö (KooKoo)
Paras hyökkääjä: Mikael Ruohomaa (JYP-akatemia)
Paras puolustaja: Rony Ahonen (Jukurit)
Vuoden tulokas: -
 
Heimopäällikkö on Mestiksen joukkueiden järjestyksestä hajulla. Itse laittaisin KooKoon, Jukurit, TUTOn, Sportin omaan kärkijoukkoon, sitten pieni hajurako ja tulee Jokipojat ja Hokki ja sen jälkeen sekalaisena seurakuntana loput. HCK:lla saattaa tehdä tiukkaa Mestis vauhti, mutta tuskin sekään heittopussi on. Suurin mielenkiinto sarjassa on talouspuoli. Riskijoukkueita on varmasti useita. Kärkipäästä TUTOn talous. Draivi on kova, rahaa menee, mutta myös tulee. Jukureilla ei ole hätää niin kauan kuin kauppiaalla riittää rahaa jääkiekon harrastamiseen, Jokipojat veitsenterällä suht kalliin joukkueen ja velkojen vuoksi. Lisäksi Peliittojen ja Hokin joukkueet vaikuttavat aikaisempia vuosia kalliimmilta, riittääkö rahat?
SaPKon osalta suurin pelillinen riski on Tirkkosen lähtö penkin takaa. Uuden valmentajan taidot miesten tasolla ei ole mitattu aikaisemmin. Konsti ei välttämättä ole pelillisesti menetys, vaikka mielelläni hänet joukkueessa näkisin. Vehmanen toi lähinnä väriä joukkueeseen, Lappalaisen lähtö olisi kirpaissut oikeasti. Puolustuksen sanoisin olevan parempi kuin viime vuonna.
Valmentajia vaihtuu sarjan aikana eri syistä n. kolme kappaletta ja jokainen joukkue pelaa sarjan loppuun, mikä on iloinen yllätys.

Järjestys

Sport
KooKoo
Jukurit
TUTO
Jokipojat
Hokki
SaPKo
KiVa
Peliitat
JyP-A
LeKi
HCK
 
Jos sitä itsekkin laittelisi jotain ajatuksia.

1. Jukurit: Itselläni on tämän kauden joukkueeseen suurempi luotto, kuin aiempien kausien. Joukkueessa paljon nuoria ja nälkäisiä pelaajia (Juntheikki, Koivisto, Laine + veskarit) sekä kokeneempia vastuunkantajia (Hakkarainen,Hokkanen,Asplund, Hyvärinen, Vaarasuo,Akkanen, Ahonen) ketkä ovat jo tasonsa tässä sarjassa näyttäneet.

Pieni, ei ehkä suoranainen miinus, mutta hieman katsomaton kortti on maalivahtiosasto. Molemmat ovat nuoria ja eteenpäin meneviä poikia, mutta kestääkö kummankaan pää ottaa ykkösmaalivahdin ruutua. Onnistuessaan Jukureilla on sarjan kovin jokerikortti kädessä, mutta pahimmillaan se voi muuttua täysin mustaksi pekaksi.
Hyökkäyksestä on saatu hyvin lähtijöitä korvattua ja luulempa että syksyllä sinne vielä joku tulee, joko kokonaan uutena tai sitten SaiPasta lainamiehenä.
Pakistossa olisi vielä paikkoja pelaavassa kuusikossa, ellei Pekkarinen ole saanut itseään kuntoon kesän aikana ja Purolinna ole saanut jotain taikalientä, joka olisi muuttanut hänet jääkiekkoilijaksi.

2. KooKoo: Kouvolassa joukkue on kokenut todella suuren muutoksen, eikä pelkästään huonompaan suuntaan.
Maalivahtina jatkaa sarjan paras maalivahti Rämö, jonka pohjalle on hyvä rakentaa. Kirittäjä hommataan tai sitten mennään ymmärtääkseni varsin lupaavalla Hämysellä.
Pakisto on kokenut aika täydellisen vaihdoksen. Niemi, Forsberg ja kumppanit lähteneet, mutta tilalle tullut Lippojoki, jota tännekkin haaveilin, lupaavat Västilä, Nyqvist ja Teppo ja Mestiksen historian yksi varmasti värikkäimmistä hankinnoista; Matt Nickerson. Tälläisiä Nickersonin kaltaisia hankintoja kaipaisin Mestikseen lisää näkyvyyttä tuomaan. Toivotaan myös, että onnistuu tässä sarjassa. Myös kokeneen Kiprusoffin jatkosopimus oli aika nuoreen kouvolalaispakistoon hyvä asia.
Hyökkäyspääkin koki suuren muutoksen ja sinne on tullutkin uusina todella mielenkiintoisia nimiä. Juutilainen, Hämäläinen, Roppo, Alikoski, Koponen ja jatkosopimuksen tehnyt Julkunen, jotka muodostavat vahvan rungon.
Oma epäilyksen aiheeni on vain, että jääkö runko liian kapeaksi. Toki Kouvolaankin vielä joku vahvistus tulee syksyllä tai sitten ainakin siirtorajalla, mutta ainakin tässä vaiheessa tuntuu, että taso laskee parin kärkikentän jälkeen turhan paljon.


3.Jokipojat: Sarjan ehdottomasti kovin pakisto ja siellä kaksi ehdotonta helmeä; Lehikoinen ja Koistinen. Olisi kumpikin kelvannut tänne Mikkeliinkin ;)
Maalivahtiosasto Joensuussakin on kysymysmerkki yhtälailla kuin täälläkin. Rautiola on parhaimmillaan riittävä ykkösmaalivahti, mutta on turhan ailahteleva. Mahtaako Joensuussa olla edes kakkosmaalivahtia vielä?
Hyökkäyspää on kokenut muutoksia, mutta ei ole mielestäni merkittävästi heikentynyt. Vauhkonen lähti, mutta Rajala, Ranta ja Karevaara jäivät ja uutena sisään tuli Kaijomaa.

4. TuTo: Tässä voisi olla yhtä hyvin Sport, mutta oma fiilikseni nosti TuTon edelle. Maalilla jatkaa Virtanen, jolta vaaditaan samanlaista onnistumista kuin tulokaskaudellaan, jotta TuTo menestyisi. Kakkosena jatkaa ikinuori Törnström.
Pakisto on vahvistunut Vehmasella, Hirvosella ja Vidgrenillä, sekä itse nostaisin yllätyskorttina Jokereiden A:sta tulleen Väkiparran, jolta toivon ensi kaudellä läpimurtoa aikuisten tasolla.
Hyökkäyspää sai vahvistuksekseen ehdottomasti sarjan kovimman hyökkääjän Tuukka Pulliaisen ja siihen kun lisätään vielä Vainiola, Virtanen, Keinänen ja Joensuusta tullut Samu Pitkänen, niin hyökkäyksen runko on kunnossa. Try-outmiehissä on myös monia mielenkiintoisia nimiä. Viime kausina laskusuunnassa ollut Ossi Pellinen, joka toivottavasti Tammisen alaisuudessa löytäisi vielä parhaan vireensä, sekä Porista tullut ruutitynnyri Niko Palonen, joka voisi ottaa Moision paikan hyökkäyksessä.

5.Sport: Nuori ja nälkäinen joukkue, mutta kestääkö kotkan siivet.
Maalilla on yksi Mestiksen parhaista maalivahdeista, pakiston rungon muodostavat Heikkinen, Uitto, Pelkonen ja taustalla potentiaalinen Tuhkanen. Paria vahvistusta tuo pakisto vielä huutaa.
Hyökkäyspään lähtijöitä ei vaasalaiset ole (vielä) saanet täysin korvattua. Toisaalta ei Halavan ja Tapion tasoisia pelaajia niin vain korvata. Hyviä nimiä hyökkäyksestä silti löytyy; Piispanen, Jalo, Pekkala, Nabb, Iloviita, Laine ja Kujanpää. Hyökkäyspäähän vielä pari kärkinimeä myös niin Sport on jälleen keväällä mitalikannassa kiinni.

6. Hokki: Aina pirullinen kainuulaisvieras, jonka uskon tälläkin kaudella kiusaavan isompiaan, vaikka materiaali ei siihen täysin anna viitteitä.
Maalivahtiosasto ei kokenut menetystä, vaikka Peltonen lähti. Tilalle hommattiin oma poika Seppänen, jonka ansiosta Hokki voi yltää pitkällekkin tällä kaudella.
Puolustuksessa on edelleen tilaa parille-kolmelle kovemmalle tekijälle, mutta Santasen hankinta oli jo valinta hyvään suuntaan. TuTon Väkiparran ohella toinen keneltä odotan jonkinlaista läpimurtoa aikuisten tasolla on Korvakangas, joka ainakin on ollut junioreissa tehojen valossa varsin potentiaalinen tapaus
Hyökkäyspäässä jatkavat viime kauden onnistujat Fofanov, Häkkinen ja Humaloja. Virtalalle toivon tervettä kautta, on nimittäin terveenä ollessaan yksi sarjan parhaita senttereitä ja Karppiselta tason nostoa viime kaudesta.

7.SaPKo: Perivihollinen, jonka todella toivon venyvän pudotuspeleihin asti tälläkin kaudella. Maalivahtina on luotettava Kaulio, mutta pakisto koki kaksi kovaa menetystä; Hirvonen ja Vehmanen. Onneksi viime kauden tehopakki Lappalainen jatkaa pässipaidassa. Savonlinnalaiset on kyllä keski-iältään Jyp-akatemian ohella sarjan nuorimpia joukkueita. Siinä on kyllä puolensa suuntaan ja toiseen. Jos joukkue pääsee lentoon, se on vaikea voitettava, mutta jos taas ajaudutaan tappioputkiin, voi kokeneiden johtohahmojen puuttuminen kääntyä nuorta joukkuetta vastaan. Hyökkäyspäästä nostaisin esille nimet Mikko Nuutinen, Oskar Essen ja Kristian Ruisma. Nämä kolme ovat ne keneltä SaPKon pitää tehoja odottaa, jos menestystä halutaan.

8. LeKi: Viime kauden konttaus on varmasti haluttu unohtaa ja hankintoja on tehty. Maalissa on todella hyvä Pätsi, puolustukseen uutena tuli Näppilä Jokipojista ja hyökkäyspäähän tulleet nimet Niemi, kokenut sotaratsu Hilden, Pellinen ja Pyymäki auttavat lempääläläisiä taistelussa suorasta pudotuspelipaikasta yhdessä SaPKon ja Vantaan kanssa.

9. Tähän nostan oman yllätyskortin, sarjanousija HCK:n. Vaikka moni pitääkin nousijaa sarjan varmana peränpitäjänä, niin minun mielestäni keravalaisilla on mahdollisuus samanlaiseen yllätykseen kuin vaikka LeKillä nousukaudellaan.
Maalivahtiosasto on kunnossa Hokista tulleen Peltosen ansiosta ja kakkosena tuuraa monia sarjoja kiertänyt Herranen, jolle Mestis ei täysin vieras sarja ole.
Pakisto on HCK:n suurin murheenkryyni; Mestistaustaisia pelaajia siinä ei ole kuin kokenut Nurminen, mutta HIFK-yhteistyö luultavasti auttaa tässä.
Hyökkäyspää on taas viimeisistä pudotuspelipaikoista taisteluun varsin riittävä.
Löytyy mestiskokemusta omaavat Uronen, Lindholm, Jeskanen, Siren ja Häppölä. Lisätään tähän vielä jokunen HIFK-apu niin paketti näyttää hyvältä.

10. Peliitat: Heinolassa maalivahtitilanne on vielä aukinainen, mutta muuten joukkueen runko näyttää kohtalaiselta. Pakistosta löytyy varmat suorittajat Nurminen ja Saittakari sekä viime kauden onnistuja Väkeväinen. Ongelma on tuossa pakiston kapeudessa, sillä noiden kolmen lisäksi pakistosta löytyy aiempaa mestiskokemusta omaavia pakkeja vain 2.
Hyökkäyspäässä orkesteria johtaa Jani Keinänen, joille taustatulta odotan paljon Holapalta ja Ekströmiltä.
Silti vain tuntuu että Peliitat on se joukkue, joka joutuu taistelemaan tosissaan putoamista vastaan jälleen kerran, ikävä kyllä.

11. K-Vantaa: Vantaan tilanteen hyvin pitkälle ratkaisevat Jokeriavut. Maalivahti tulee vaihtumaan lähes joka otteluun Hetenyin, Tuohimaan ja Korpisalon välillä.
Pakistoon tuli Kouvolasta Sami Kautto, mutta muuten pakisto näyttää, no nätisti sanottuna aika heikolta ilman Jokeriapuja.
Hyökkäyspäässäkään ei ole ilman vahvistuksia muuta mainittavaa kuin Iossafov ja Salmela, joiden harteille uskon taakan olevan liian suuri.
Kokonaisuudessaan ei tämä Vantaan tilanne mitenkään järin hyvältä näytä, mutta katsellaan kuukauden päästä uudestaan.

12. Jyp-akat.: Suoraan sanottuna, en näe mitään syytä miksi Akatemia sijoittuisi paremmin kuin viimeiselle sijalle. Tosin viime vuonnakin Akatemia meni viimeisenä pudotuspeleihin, mutta en usko se siihen nyt pystyy ja osittain kyllä toivonkin ettei pysty. Muut samoista sijoituksista taistelevat joukkueet ovat vahvistuneet jonkin verran, mutta Akatemialle ei ole Jypistäkään odotettavissa montaa todellista vahvistusta. Ehkä Mikael Ruohomaa voi olla yksi sellainen ja sitten mahdollisesti Iso-Jonne Virtanen.
Oma veikkaukseni on että Akatemian moposta loppuu bensa jo ennen joulua ja joulun jälkeen kausi onkin syöksykierrettä tuntemattomaan.

Sitten vielä palkinnot:

Paras maalivahti: Mikko Rämö, KK
Paras puolustaja: Matti Koistinen, Jokipojat
Paras hyökkääjä: Tuukka Pulliainen, TuTo
Pistepörssin voittaja: Juuso Rajala, Jokipojat
Paras maalintekijä: Olli Julkunen, KK

All-Stars kentällinen

Mikko Rämö, KK

Rony Ahonen, Jukurit- Matti Koistinen, Jokipojat

Juuso Rajala, Jokipojat- Tuukka Pulliainen, TuTo- Olli Julkunen, KK
 

waida

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
1. KooKoo

Kova ja pitkä kesätreeni kausi näkyy, joukkue tulee olemaan jo kauden alusta asti varmasti hyvin hienoksi hiottu timantti! Suvereeni runkosarja vaihtuu kuitenkin suureen pettymykseen playoffeissa, ainoa valopilkku tulee olemaan pronssinen mitali!

2. Sport

Viime kauden mestarijoukkue lähtee hyvällä itseluottamuksella puolustamaan viime kevään voittoaan. Kysymysmerkkinä on maalivahti puoli, kuinka paljon Puurulan lähtö näkyy joukkueessa? Runkosarjassa tiukkaa vääntöä Jukureitten kanssa 2. ja 3. paikasta. Playoffeissa tiukkojen pelien jälkeen joukkue joutuu tyytymään 4. sijaan, KooKoon ottaessa pronssimitalit kaulaan.

3. Jukurit

Kaudesta toiseen ennakkosuosikiksi kaavattu Jukurit yltävät minun listallani vasta sijalle 3., itseäni hämää suuresti maalivahtipuoli, sillä joukkueessa ei ole ns. ykköskassaria, vaan nuoret herrat Similä & Bernard jakavat pelivastuuta läpi kauden. Hyökkäys on jälleen kerran tuli kuuma, ja pakistokin huokuu lujuutta ja varmuutta. Runkosarja sijoitus on mikkeliläisille pienoinen pettymys, mutta kevättä kohden mentäessä Mikkelikin herää ja lopulta joukkue saa nostaa mestaruuspytyn kohti kattoa ja matka jatkuu kohti liigakarsintoja, joista ei jää käteen muuta kuin isommat tilit, kiitos liigakarsintojen yleisötulojen.

4. TuTo

Tami Tami Tami... Yhden miehen show, eli vaihtoaition tirehtööri. Viime kausi oli turkulaisittain osittain pettymys, nyt Tamin voimalla joukkue porskuttaa jälleen lujaa kuin se kuuluisa höyryveturi. Joukkueen yhteishenki puhkuu itseluottamusta ja kaikki pelaajat haluavat menestyä, varsinkin sen takia ettei joutuisi kuuntelemaan Tamin momentum jne saarnoja pukukopissa. Runkosarjassa joukkue nappaa helpohkosti kotiedun itselleen, ja playoffeissa joukkue talsii aina loppuotteluun saakka, jossa Jukurit jyrää Turun miehet täysin maanrakoon.

5. Jokipojat

Viime kaudella hopeamitalit kaulaansa saaneet joensuulaiset lähtevät kauteen täysin uudella maalivahti kaksikolla, viime kaudella Pelicansissa ja Peliitoissa pelejä pelannut Rautiola tulee olemaan Jokipon ehdoton ykköskassari. Hyökkäyksessä Karevaara, Rajala & Ranta tulevat olemaan joukkueen yksi kantavampia pelaajia. Joukkue ei yllä samanlaiseen lentoon tänä keväänä vaan tippuvat TuTolle puolivälierissä ilman voiton voittoa.

6. Peliitat

Viime kaudella putoamiskarsinnat välttänyt heinolalaisryhmä, haluaa pestä kasvonsa tulevalla kaudella. Joukkue tuleekin järjestämään mestis kauden suurimman yllätyksen yltämällä runkosarjassa sijalle 6.! Uusi valmentajaryhmä, ja paljon mielenkiintoisia nuoria pelaajia täynnä oleva joukkue, tulee olemaan nälkäinen ja vaikeasti voitettava joukkue! Moni joukkue ei poistu tulevalla kaudella täysi pistepotti mukanaan Heinolalasta! Joukkue laittaa puolivälierissä kovasti kampoihin Jukureita vastaan, mutta viimeinen ja ratkaiseva ottelu Mikkelissä tiputtaa heinolalaisjoukkueen kesälaitumille.

7. SaPKo

Konstin uran loppuminen masenti savonlinnalaiset, ja Tirkkosenkin lähtö oli iso pamaus. Joukkue on alkukaudesta täysin hukassa, ja ovat joulutauolle lähdettäessä sarjan perän pitäjänä. Kevät kausi tuo uusia tuulia, sillä Savonlinnassa koetaan mestiskauden ainoa valmentajavaihdos, uusi koutsi saa aikaan kovan buumin ja joukkue raivaa lähes tappioitta koko kevät kauden. Lopulta joukkue löytyy runkosarjassa sijalta 7.! Mutta playoffeissa vauhti ei enään riitä ja joukkue pääsee viettämään kesälomaansa!

8. Hokki

Takaisin Kajaanin palannut Seppänen tulee olemaan joukkueen tärkein lenkki, Seppänen tulee myös taistelemaan hanakasti mestiksen parhaan maalivahdin - tittelistä! Muuten joukkueen kokoonpano on aika kokematon ja heikko. Joukkue yltää kuitenkin runkosarjan viimeisellä kieroksella viimeiseen playoff paikkaan pudottaen Kiekko-Vantaan ulos playoffeista!

9. K-Vantaa

Kausi tulee olemaan jälleen samanlainen kuin muut tähän asti, kärkijoukkueilta voittoja, mutta peränpitäjiltä pataan. Joukkueen pelaajisto tulee koostumaan paljolti Jokereitten liigalainoista, mm. maalivahti tulee olemaan lähes poikkeuksetta Jokerilaina. Joukkueen yhteispeli ei lainojen takia ehdi muodostua miksikään koko kauden aikana ja joukkue joutuu pettymään sijaan 9.!

10. JYP - Akatemia

Viime kauden sensaatio vaihtuu tämän kauden pettymykseen. Joukkueen nuorisopuoli ei enää saa samanlaista lentoa aikaiseksi kuin viime kaudella. Joukkue kuitenkin taistelee loppuun asti välttyäkseen playout sarjaan joutumisesta, ja paikka kesälaitumille varmistuu runkosarjan viimeisillä kierroksilla!

11. HCK

Mestiksen uusin tulokas on Keravalta tuleva HCK, joukkueen pelaajisto koostuu suurimmalta osin viime kauden pelaajista. Joukkue aloittaa väkevästi, mutta kauden edetessä mustan hevosen rooli ei enää auta, ja joukkue joutuu tyytymään playout sarjan kotietuun! Josta käteen ei jää mitään, vaan Leki tiputtaa HCK tappelemaan heti ekalla kaudella sarjapaikastaan!

12. LeKi

Viime kauden pettymyksestä ei ole ehditty vielä kunnolla edes vielä toipua Lempäälässä, kun lisää kuraa tulee niskaan. Joukkue ei meinaa löytää millään sitä kuuluisaa taistelutahtoa, ja joukkue häviää pelejä liukuhihnalla, jo joulutauon alkaessa playout paikka on jo lähes varma, ja joukkueen kevään runkosarjapelit ovatkin enään pelkkää lätkimistä! Playouteissa joukkue löytää uuden vaihteen ja sysääkin Keravalais joukkueen mestiskarsintoihin. Näin ollen Lempäälässä voidaan jälleen kerran huokaista helpotuksesta.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
1. KooKoo
2. Sport
3. TUTO Hockey
4. Jukurit
5. LeKi
6. Hokki
7. Jokipojat
8. SaPKo
9. Peliitat
10. HCK
11. K-Vantaa
12. JYP-Akatemia


Pistepörssivoittaja: Juuso Rajala, Jokipojat
Paras maalintekijä: Antti Roppo, KooKoo
Puolustajien pisteykkönen: Markus Västilä, KooKoo
Paras maalivahti: Jarno Laitinen, Sport
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tuli jo tuonne voimasuhdeketjuun arvailtua, mutta jos nyt sitten ihan sijoitusten kanssa.

1. Kookoo
Tämä on varma. Maalilla seisoo yksi sarjan parhaista veskareista ja puolustus on kaikkine sankareineen hyvä. Lisäksi joukkueessa pelaa Mr. Julkunen, joten nämä riittäänee

2. TUTO
Juhani Tamminen on kovanluokan kiekkomies.

3. Sport
Sport tulee olemaan koko kauden hyvä, mutta ei niin hyvä että sen otteet riittäisivät TUTOn ja KooKoon edelle. Pekkala on Mestikseen hyvä hankinta, mutta muuten joukkueesta puuttuu terävä kärki. Se tosin tullee hankittavaksi ennen sarjan alkua, tai viimeistään siirtorajalla. Lisäksi joukkue on erittäin hyvin valmennettu.

4. Jukurit
Jukuripuolustus on tällä hetkellä suht vakaa, mutta mm. edelliskauteen nähden pistepontentiaalia pakistosta puuttuu raskaasti, vaikka Järvinen ja Ahonen sieltä löytyvätkin. Hyökkääjistön kovimmat kaappaukset Hokkanen, Asplund ja Hyvärinen auttavat nostamaan tämän sakin näille sijoille, mutta ylemmäs eivät paukut riitä sillä kaikki valmentajat ovat jo syöneet Piken eväät.

5. Jokipojat
Puolustus on ainakin lähellä sarjan parasta, mutta hyökkäyksen terävän pään takana on isoja saapikkaita täytettäviksi. Raha-asiat ovat huhuasteella siinä jamassa, että tuskin ainakaan kovin kalliita miehiä pystytään susirajalle enää hankkimaan. Lainat ovat sitten eri asia, mutta lisää tehoja hyökkäyksen tarvitaan mikäli viimekautista menestystä mielitään jatkaa.

6. Hokki
Hokki nauttii varmasta maalivahdista tulevan kauden ja se näkyy koko puolustuksen pelissä. Joukkueen runko säilyi hyvn, eikä se voi olla näkymättä alkavalla kaudella. Lisäksi Kärppäyhteistyö tuonee muutamia pongoja Hokkisäkkiin.

7. SaPKo
SaPKolta lähti kovia nimiä ja eritoten kirpaisee Tirkkosen siirtyminen Shaibuveturin kuljettajaksi. Uusi valmentaja on näyttänyt kykynsä junnusarjoissa ja aika näyttää toimiiko samat systeemit miesten kanssa.
Pelaajisto on nuorentunut kovasti ja monia kysymysmerkkejä on ilmassa. Seitsemäs sija irronnee Essenin ja Lappalaisen YV-piiskoilla.

8. Peliitat
Peliitat kääntävät tulevalla kaudella hulppeat 15 tiukkaa peliä maalinvoitoiksi ja lampeaa itsensä viimeiselle poffipaikalle.

9. LeKi
Mikko Pätsi, Jarkko Näppilä ja Antti Hilden eli jokaiselle paikalle hyvä pelaaja. Muut paikat sitten karrikoiden täyttyy lainoista. Riittää tänne saakka.

10. KiVa
Kuten todettu lähes joka matsissa torjunee jokerikassari ja joukkueessa on lainojen myötä paljon kykyjä, mutta peli tulee olemaan vaihtuvuuden vuoksi täyttä skeidaa, eikä tässätapauksessa liiga-avut kanna sijaa 10 ylemmäs.

11. HCK
Hooseekoo polkee neitsytkauttaan kovalla innolla joka voikin lähteä hyvin liikkeelle, mutta sitten törmätään arkeen ja muut puksuttavat ohi - elleivät ole jo.

12. Akat
Ei enää lento kanna. Akat pelaavat varmasti tulevankin kauden ennakkoluulotonta ja yleisöön menevää vauhdikasta kiekkoa, mutta jotenkin on mutu, ettei se nyt tällä haavaa enää auta. Toisaalta Ahvenjärvi on sellainen velho, että tämä veikkaus voi heittää helpostikin + 4 sijaa.

Muuta kaudella tapahtuvaa:

-Iiro Vehmanen esittää ainakin 5 gamesaveria TUTON pelatessa ilman veskaria
-Lasse Lappalainen polkaisee itsensä liigavauhtiin ja jättää tämän sarjan kauden päätteeksi
-Jokipojat tekevät Jukureita vastaan maalin peräti neljän metrin paitsioasemasta.
- Antti Virtanen voittaa pistepörssin ja eniten maaleja tekee Oskar Essen
-Allekirjoittanut polttaa hermonsa viheltäviin tuomareihin jokaisessa katomassaan matsissa sillä ne ovat luokattoman huonoja.
-Tuomareilla ei ole edellenkään yheistä linjaa ja kaikki säännöt riippuvat täysin kuunkierrosta.
-Mestiksessä jäähyjen syyksi kirjataan virallisesti 1. vastustajan irvistys tai käden ravistus. 2. Töniminen 3. Vastustajan jäälle kaatuminen. Tämän jälkeen muita sääntöjä ei enää tarvita.
-Paras maalivahti tulee yllätysyllätys olemaan Mikkö Rämö
 
Viimeksi muokattu:
Omia uskomuksia ensi kauden Jukuri-peleistä:

-Iivo vaeltelee, kuten tavallista, suuren osan peleistä keskialueella selkä suorana
-Purolinna tekee vähintään yhden hasardin per ottelu (olettaen että pääsee Piken kiintiöpaikalla pelaamaan)
-Katsojia käy korkeintaan 1000 per ottelu
-Jokaisessa kotipelissä tuomariparina on Vepsäläinen-Lindqvist
-Oletetaan myös että tuomaripari ei saa pysymään ottelua hallinnassaan ja tasoituspuhalteluja on odotettavissa vierailijoille paljon
-Ensimmäiseen kotipeliin on ilmainen sisäänpääsy ja paikalle tulee katsojia noin 1500
-Jukureiden pistekärki on Toni Hyvärinen tehoin 12+30
-Petteri Similästä tulee Jukureiden ykkösmaalivahti

Tälläisiä ajatuksia nopeasti ensi kaudesta tuli mieleeni.
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Jaahas, pistetääs omakin lusikka soppaan ennustuksien muodossa.

Runkosarjan lopputilanne:

1. Jukurit

Pike saa Jukurit jälleen pelaamaan runkosarjassa ihan hyvää hokia välillä ja joukkueen rutiinitaso riittääkin kääntämään tiukat ottelut ennakkoon heikompia vastaan edukseen. Siltikään Jukurit ei taaskaan ole mikään supervakuuttava runkosarjassa vaikka ykköspaikan nappaakin. Pudotuspeleissä on taas eväät syöty kun valmentajat saavat 100%:sesti keskittyä tappamaan Piken pelisuunnitelmia. Hauska tilannekin sattuu runkosarjan viimeisimmillä kierroksilla kun Piken pakka menee sekaisin kun Mikkelin ladon jääkonetta ajaakin KooKoon kuuluttajan isän veljen pojan kaima. "Ei se vaan pystyny ajamaan sitä jäätä kunnolla"

2. Jokipojat

Jokipojat pääsee hyvään lentoon heti alkukaudesta ja voittaa tiukalla puolustuspelillään monet ottelut maalin/kahden erolla. Rajalan nappaa kyllä SaiPa joulun jälkeen mutta sekään ei hyvään balanssiin päässyttä JokiPo-nippua turhauta. Toki taas joulun aikoihin joku paikallinen hevosmies kertoo tietoja että: "Palkat on myöhässä ja Karevaara ei saanu ostettua ees joulukinkkua", vaikkei moisesta mitään faktatietoa olekaan ja Karevaara saapuukin joulun jälkeen hallille 5kg painavempana.

3. Sport

Vaasassa ollaan jo totuttu menestykseen ja se näkyy yleisömäärissä negatiivisesti, jaksaako Mestis kiinnostaa perustallaajaa? Toki toivon olevani väärässä mutta tälläinen mutufiilis on. Muuten Sportilla on puolustus pysynyt erittäin hyvin kasassa ja Mestiksen parhaimmistoon kuuluva MV-kaksikko pitää huolen lopusta. Vuoden yllättäjä onkin Gröndahl jonka kehityskaari osoittaa jyrkästi ylöspäin ja mies pelaakin hienon kauden.

4. KooKoo

Kouvolassa keulii ja pahasti, ja kausi tuleekin olemaan pienoinen pettymys runkosarjan osalta. Kausi alkaa takuten kunnes Juujärvi hoksaa ettei se edes näe mitään kaukalonlaidan yli ja miehelle tilataankin Hobby Hallista koroke. Korokkeen saapumisen jälkeen peliotteet vain huononevat ja koroke katoaakin oudoissa olosuhteissa teille tietämättömille. KooKoon pukukoppimusaksi valikoituu Norjalaisen Satyricon bändin "The Wolfpack" koska sekä Nickerson, että Dineen on täysiä susia.

5. TuTo

Kovin odotuksin matkaan lähtevä TuTo floppaa ja pahasti. Tami tajuaa puolessa välissä kautta että miehelle ei ole annettu tarpeeksi pelimerkkejä jotta 60min paine toimisi ja mies saakin burn-outin. Viimenen pisara on Vaasassa pelattu Sport-TuTo peli kun miehen päälle lentää makkarapaketti jossa tällä kertaa on vielä makkaranpuolikaskin sisällä ja tämän jälkeen ottaakin Makkonen ruorit käsiinsä taas.

6. Hokki

Hokki pelaa kauden jossa on paljon sekä ylä- että alamäkiä. Joukkue lipsuu välillä pelikuristaan ja Hokki palkkaakin henkiseksi valmentajakseen Kainuun Prikaatin 1.Pioneerikomppanian luutnantti Inkalan. Paikoitellen kyllä ihmetellään että mitähän Hokki saavuttaa sillä että he käyvät raivaamassa sirotemiinoitetta, mutta ihme ja kumma se toimii, ja Hokki pelaakin vahvan loppukauden sijoittuessaan 6. paikalle.

7. SaPKo

SaPKo on uudistunut rajusti ja se ei voi olla näkymättä alkukaudesta. Konstin Kalle saakin hätäpuhelun ja mies liittyy mukaan remmiin n. 10 pelatun ottelun jälkeen. Toki Kallen ranne ei viuhu samaan tahtiin kuin ennen, mutta mies tuo suurta esimerkkiä joukkueeseen. Martikainenkin oppii tavoille n. puolessa välissä kautta ja SaPKo pelaa mukiinmenevän loppukauden ja sijoittuu 7.sijalle.

8. Peliitat

Maalivahtitilanne on vielä epäselvä mutta eiköhän sinne käypä veräjänvartija löydy. Heinolassa ei ole kiva käydä vierailulla ja yhdessä ottelussa hallista hajoaakin putkistot jään alla. Luojan kiitos siellä on jo valmiiksi niin kylmä ettei sitä edes huomata vasta kuin 4 viikon jälkeen. Peliitat tulevatkin pelaamaan nuorella miehistöllä energistä ja yleisöönmenevää kiekkoa. 8.sija on hyvinkin haarukassa.

9. HCK

HCK yllättää kaikki ja pelaa vaiherikkaan runkosarjan ja yltää melkein playoffeihin. Alkukausi menee vähän pipariksi kun ei kameramiehet enää pyöri ympärillä ja se hämmentää HCK:n staroja. Korealaiset tulevat tekemään 75 pistettä yhteensä ja sekös ihmetyttää joka paikassa.

10. K-Vantaa
11. LeKi
12. Traktori- Akatemia

Viimeiseen 3 joukkueeseen en jaksa analyysia laittaa, toivoen että juuri nämä joukkuet ovat näillä paikoilla, ei välttämättä samassa järjestyksessä tosin.

Ja kyllä, näissä huumorimielisissä analyyseissa on pilke ollut silmäkulmassa joten toivottavasti kukaan ei vedä älytöntä hernettä nenään. Kauden alkua jo innolla odotellessa!
 

Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
MIKKELIN JUKURIT
Todetaan heti alkuun, että mielenkiintoinen kausi on tulossa, sillä hyvin suurella todennäköisyydellä mestiksen voittaja tulee nousemaan kauden päätteeksi liigaan Ilveksen tilalle, sillä näyttää vahvasti siltä, ettei Ilves pysty pelaamaan edes tulevaa kautta loppuun, mutta viimeistään keväällä Ilves tulee olemaan konkurssissa.

Runkosarja päättyy seuraavasti:

1) Jukurit: materiaali omaa luokkaansa tähän sarjaan

2) Sport: Jukureiden kovin haastaja

3) KooKoo: suuri vaihtuvuus negatiivinen asia

4) Jokipojat: kova puolustus

5) TuTo: kovat odotukset, mutta floppaa

6) Hokki: nälkämaa paha vieraspelipaikka

7) Peliitat: hyvä valmennus

8) SaPKo: kova kotijoukkue

9) K-Vantaa

10) LeKi

11) JYP Akat

12) HCK
 

Hertzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa
Mielelläni kuulisin lisää tuosta ylivertaisesta materiaalista tähän sarjaan? Tai vaihtoehtoisesti ota ne värilasit joskus päästä pois.
 

Fast Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Nyt on kyllä Mikkelistä lyöty sellaiset perustelut että ketju lukkoon.

1. Jukurit( kaipaisin myös tästä "mestis-jyrillä" täytetyn joukkueen ylivertaisesta materiaalista perusteluja)

3. KooKoo (Uusi valmentaja, "valmentajan näköiset" pelaajat. mielestäni pelkästään positiivista)

7.Peliitat (Valmennustiimi mestis-tasolla melko "vihreä", voi tietysti olla hyväkin asia.)
 
Viimeksi muokattu:

Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
MIKKELIN JUKURIT
Jukurit on rakentanut kyllä sellaisen joukkueen, että heikompaa oikein hirvittää. Itse pidän Jukureita suurimpana ennakkosuosikkina ja uskon, että Jukurit pystyy haastamaan sen joukkueen, joka tulee liigakarsinnoissa vastaan.

Andreas Bernard ja Petteri Similä ovat molemmat mestiksen kovimpia maalivahteja. Molemmat maalivahdit peittävät hyvin maalin. Auttavat Jukureita voitosta voittoon ja taso pysyy tasaisena. Kolkuttelevat koko ajan liigan ovia. Kyseessä eittämättä mestiksen kovin maalivahtikaksikko.

Jukureiden puolustus näyttää todella hyvältä. Pasi Järvinen kaikkien puolustajien isä jatkaa Jukureiden takalinjalla. Ikää on, mutta vauhti ei hyydy. Tuo johtajuutta pakistoon. Rony Ahonen on hyvä fyysinen pelaaja. Vahvarakenteinen ja voimakas pelaaja. Ei joudu perääntymään monessakaan tilanteessa. Avaa peliä hyvin. Pelityyli on äärimmäisen rauhallinen ja kiekkovarma. Alivoimassa käyttöä, koska blokkaa laukauksia aika hyvällä prosentilla, mutta hyökkäyspäässäkin on kyllä käyttöä. Ilkka Vaarasuo on hyvä raaminen peruspakki. Roolissaan mestiksen eliittiä. Juuso Akkanen on oman pään pelissä niin ikään mestiksen eliittiä. Hyviä kiekollisia pakkeja Järvisen ja Ahosen lisäksi ovat Rukajärvi ja Purolinna, joista varsinkin Purolinnan osalta voidaan odottaa ensi kaudella todellista läpilyöntiä parrasvaloihin.

Jukureiden sentterit eivät esittelyjä kaipaa. Hakkarainen, Asplund, Hokkanen ja Rohtla muodostavat sarjan kovimman nipun sentteriosastolle. Jotain kertoo se, että viime kauden KooKoon ykkössentteri Hokkanen tulee todennäköisesti pelaamaan Jukureissa kolmossentterinä.

Jukureiden laiturit ovat niin ikään sarjan eliittiä. Hyvärinen, Laine, Juntheikki, Koivisto, Memonen, Savolainen, Nöyränen, Hietaharju, Ojanen...kerrassaan kovaa settiä on myös laitureiden tontille tarjolla. Maalintekovoimaa löytyy. Takuuvarmasti Jukurit tulee takomaan sarjassa eniten maaleja.

Jukurit on ensikaudella mestiksen kovin joukkue ja taistelee aivan varmasti mestaruudesta. Maalivahdit sarjan parhaimmistoa. Pakistosta löytyy kokoa ja kiekollista taitoa. Hyökkäyksestä löytyy maalinteko voimaa ja johtajuutta. Valmennus on sarjan eliittiä Mitä muuta joukkue enää tarvitsisi?
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa
Andreas Bernard ja Petteri Similä ovat molemmat mestiksen kovimpia maalivahteja. Molemmat maalivahdit peittävät hyvin maalin. Auttavat Jukureita voitosta voittoon ja taso pysyy tasaisena. Kolkuttelevat koko ajan liigan ovia. Kyseessä eittämättä mestiksen kovin maalivahtikaksikko.

Tasaisen varma kaksikko, joo. Mestiksen kovin? Ei mielestäni.

Mun mielestä melkeinpä jokainen Mestis- joukkueeen ykkösmaalivahti kolkuttelee liigan ovia ja menisi liigajoukkueessa kakkosveskarina, kuten nämä Jukureiden sankarit.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
1) Jukurit: Materiaali on kyllä hyvä ja varsinkin sentteripuoli on kova.

2) KooKoo: Tässä kohtaa vaihtuvuus on ollut hyvästä ja kokoonpano on erittäin mielenkiintoinen. Varovainen miinus tässä kohtaa sentteritilanteesta, lähinnä sen selvän ykkösen puutteesta.

3) TUTO: Pakko uskoa aurinkokuninkaaseen ja eihän se pelaajanippukaan huonolta näytä.

4) Sport: Paperilla ei näitä hommia ratkaista ja paperilla ei olekaan kovin nippu kasassa, mutta voi yltää kärkeenkin asti, jos onnistuu taas kasvattamaan yllättäjiä ja joukkuepeli on viime vuoden kuosissa.

5) Jokipojat: Aina kisaamassa hyvistä sijoista ja kaikki edellytykset

6) Hokki: Oli todella vaikea vastus viime kaudella, Mattila sai kaiken irti porukasta. Runko on pysynyt hyvin kasassa ja vahvistuksiakin on tullut siihen päälle. Yllätyspotentiaalia.

7) Peliitat: Veikkasin viime kauden yllättäjäksi, mutta kaudesta tulikin yllättävän huono. Laitetaan Peliitat nyt kuitenkin pudotuspeliehdokkaaksi.

8) KiVa: Yhteistyökuviot ovat ehkä nyt hieman selkeämpiä. Antti Niemen pelipaidan jäädytys motivoinee kaikkia organisaation jäseniä parhaimpaan mahdolliseen suoritukseen. Plussa korealaisista.

9) SaPKo: Kokonaisuudessaan sijat 7-10 ovat lienee taas hyvin pienistä marginaaleista kiinni, SaPKo edustaa tätä haarukkaa täydellisesti. Hyvä kotijoukkue, jota ei kannatta aliarvioida.

10) LeKi: Vaikea kommentoida ylipäätänsä mitään, mutta arvioidaan nyt tänne. Varmasti saumat pudotuspeleihinkin, varsinkin jos pidempiaikaisia laatulainoja on tarjolla.

11) HCK: Nousijalla on aina alkuun hankalaa, saa nähdä miten yhteistyö liigajoukkueiden kanssa pyörähtää käyntiin. Oma rosteri ei näytä kauhean vakuuttavalta. Mukava kuitenkin nähdä uusi joukkue sarjassa.

12) jypa: Mestiksen virallinen "who cares" joukkue, jonka putoamista toivonevat lähes kaikki (pl. muutama jyväskyläläinen)

Muita ennustuksia:
- Juhani Tamminen ottaa 24 aikalisää joista puolet ensimmäisessä erässä
- Matt Nickersonin pisin pelikielto on 8 ottelua
- PK-seudun korealaiset saavat kauden aikana yhteensä 9 virallista esiintymistä kasaan
- Suurin pelaajaruletti nähdäänkin vaihteeksi Keravalla
- Iivo Hokkanen pysäyttää taantumansa ja palaa hirmuisten YV-tehojensa kautta sarjan pistepörssin TOP5:seen
- Jukurit hankkii uuden maalivahdin
- KooKoo ei taaskaan juurikaan peluuta Hämystä. Rämön hajatuuraukset hoitaa nytkin mukana oleva Ville Husso
- KooKoon yleisökeskiarvo taas tippuu parilla sadalla
- Jukurit ei voi taaskaan millään talouspoliittisella mittarilla onnistua tekemään positiivista tulosta, mutta se mystinen sugardaddy jatkaa rahan pumppaamista sisään, niin homma senkun pyörii 823 yleisökeskiarvollakin
- Kauden päätteeksi sarjasta putoaa kaksi nykyisistä joukkueista
- Samu Vilkman palaa sarjaan ja tekee 30 ottelussa kahdeksan pistettä
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jukurit on ensikaudella mestiksen kovin joukkue ja taistelee aivan varmasti mestaruudesta. Maalivahdit sarjan parhaimmistoa. Pakistosta löytyy kokoa ja kiekollista taitoa. Hyökkäyksestä löytyy maalinteko voimaa ja johtajuutta. Valmennus on sarjan eliittiä Mitä muuta joukkue enää tarvitsisi?

Laadukkaat fanit?

teroz kirjoitti:
KooKoon yleisökeskiarvo taas tippuu parilla sadalla

Voi olla. Toisaalta yleisömäärät ovat muistaakseni olleet tasaisessa nousussa jo useita vuosia ja tämä joukkue näyttää yleisön kannalta aika mielenkiintoiselta. Jos pysytään sarjan kärkipaikoilla syksystä asti, niin keskiarvo voi jopa mennä yli 2500:n.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Molemmat maalivahdit peittävät hyvin maalin.

Takuulla. Ja jos siellä olisi vielä kolmaskin maalivahti, niin maalista saataisiin tukittua varmasti jokainen pieninkin kolonen, eikä joukkue päästäisi koko kauden aikana yhtään maalia.
 
Andreas Bernard ja Petteri Similä ovat molemmat mestiksen kovimpia maalivahteja. Kyseessä eittämättä mestiksen kovin maalivahtikaksikko.

Hohhoijjaa. Et varmaan oo vilkassu Sportin kassareita? Kyllähän Similä ja Bernard hakkaa Jokipoikien maalivahtiosaston, ja monen muunkin, mutta kyllä Iilahti-Laitinen kaksikko on kovempi kuin Similä-Bernard. Ja sitten eräs Mikko Rämö joka pesee molemmat sankarit kilpikädellä, eli teillä on sarjan ehkä 4. ja 6. parhaat kassarit.

Ja muutenkin tuosta rosterista, se ei todellakaan ole ylivoimainen. Vertaa sitä esim. KooKoon rosteriin joka on mielestäni kyllä erittäin laadukas ja hyvin kasattu porukka, pienenä kysymysmerkkinä Dineen. Sanotaan näin että Jukureiden rosteri on kyllä ihan jees, mutta ei todellakaan hirvitä, edes heikompia.

Pikkaraisen valmennuksesta sen verran, että jos mies ei ole saanut uudistettua radikaalisti pelityyliään, niin Jukureilla pyyhitään (viimeistään pudotuspeleissä) jäätä näitä tosipelejä varten.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
1) Jukurit: Tässä varma runkosarjan voittaja. Täysin liigatason joukkue. Nousee kauden päätteeksi liigaan. Muille joukkueille jää täysin statistin osa ylivertaista Jukuri-joukkuetta vastaan. Tulee tekemään myös mestiksen kaikkien aikojen yleisöennätyksen. Mestiksen hienoin halli Suomen hienoimpineen videokuutioineen vetää Kalevankankaalle illasta toiseen täyden katsomon.

2) Sport
3) KooKoo
4) Jokipojat
5) Hokki
6) TuTo
7) SaPKo
8) Peliitat
9) K-Vantaa
10) LeKi
11) JYP Akatemia
12) HCK
 

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat
Ja muutenkin tuosta rosterista, se ei todellakaan ole ylivoimainen.

On se kyllä aika maaginen. Ei taida muilla joukkueilla olla mitään mahdollisuuksia. Toivottavasti sitten pudottavat Ilveksen liigasta pelaamalla eikä kabineteissa.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
No pistetääs omat veikkaukset kehiin,tosin ilman sen suurempia perusteluja.
1) Jukurit
2) Sport
3) KooKoo
4) TuTo
5) Hokki
6) Jokipojat
7) Sapko
8) Peliitat
9) K-Vantaa
10) HCK
11) Leki
12) Jyp-Akat

Uskon HCK:hon sen verran,että ei ainakaan viimeiseksi jää.
Jukurit voittaa samalla koko helahoidon ja nousee liigaan. Sport hopealle KooKoolle se vakio mitalli eli pronssi.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
1) Jukurit
2) Sport
3) TuTo
4) KooKoo
5) Jokipojat
6) Hokki
7) SaPKo
8) Peliitat
9) LeKi
10) K-Vantaa
11) HCK
12) Jyp Akat

Tällä hetkellä tosiaan näyttää aika vahvasti siltä, että tuleva kausi tullaan menemään Jukureiden komennosta. Jukureiden rosteri sarjaan on omaa luokkaansa ja aika ihmeitä saa tapahtua ellei Jukurit ole runkosarjan päättyessä sarjan piikkipaikalla. Jukureiden jälkeen tasaisena rintamana tulee Sport, TuTo, KooKoo ja Jokipojat ja näiden kesken marginaalit ja piste-erot tulevat olemaan todella pienet. Seuraavan tasaisen ryhmän muodostaa Hokki, SaPKo, Peliitat ja LeKi, kun taas kolmikko K-Vantaa, HCK ja JYP Akat ratkaisevat häntäpään keskinäisen järjestyksen.

Jos joukkueet jaetaan siis neljään kategoriaan muodostuu joukkueet ryhmittäin seuraavasti:

I Jukurit
II Sport, TuTo, KooKoo, Jokipojat
III Hokki, SaPKo, Peliitat, LeKi
IV K-Vantaa, HCK, JYP Akat

Liigakarsinnoissa Jukurit pudottaa Ilveksen liigasta. KooKoo taistelee lopulta itsensä finaaliin runkosarjan neljänneltä paikalta, jossa joutuu kuitenkin tunnustamaan siis Jukurit paremmakseen.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Laitetaan nyt omakin lista tähän runkosarjan osalta.

1. Sport - Mestiksen tämän hetken valtias ei petä. Pelaa uskomattoman kevään ja sen siivittämänä voittaa runkosarjan.

2. Jukurit - Joukkue hitsautuu hyvin yhteen ja Jukurit haastaakin Sportin kisassa runkosarjan voitosta, mutta Sport voittaa sarjan paremman maalieron turvin. Suurimmat kysymysmerkit ovat suht kokematon maalivahtikaksikko ja Pikkaraisen pelisysteemi, jos mitään uutta ei tule niin noutaja tulee viimeistään välierissä.

3. KooKoo - Juujärvi saa myös hitsattua uuden joukkueen hyvin yhteen ja KooKoo on heti Sportin ja Jukureiden perässä runkosarjan kolmas.

4. Jokipojat - Sarjan vahvimman puolustuksen ansiosta Jokipojat päästää vähiten maaleja, mutta maalinteko tökkii alkukaudesta ja keväällä joukkue saa nostettua itsensä neljänneksi.

5. TUTO Hockey - Aurinkokuninkaan paluu siivittää TUTOn runkosarjassa viidenneksi. Tami ottaa runkosarjan aikana 10 kertaa aikalisän ensimmäisen 10 minuutin aikana.

6. Hokki - Mattila saa luotsattua Hokin hyvään lentoon, mutta materiaali ei ole viiden ensimmäisen veroinen, joten sijoitus on kuudes.

7. Peliitat - Uusi valmentaja ja uudet kujeet. Peliitat yltää sensaatiomaisesti pudotuspeleihin - vaikka sitä itse olenkin odottanut jo useamman kauden ajan. Tällä kertaa Peliitat ei petä.

8. LeKi - Farmijoukkue joka "valitettavasti" pääsee taas pudotuspeleihin. Täysfarmit ei vaan sytytä. (Provoja odotellessa)

9. SaPKo - Tirkkosen lähtö vaikuttaa luultua enemmän SaPKon esityksiin. Toimisto tajuaa myös, että Konstin syrjäyttäminen kävi kalliiksi ja he palkkaavat Kallen tammikuussa takaisin, mutta edes Konsti ei saa nostettua SaPKoa pudotuspeleihin.

10. K-Vantaa - Pelaajarulettiin saadaan vihdoin jotain tolkkua, mutta pelillinen esitys ei ole kovin hyvä.

11. HCK - Kyyti on kylmää alkuun Mestiksessä. Kauden edetessä onnistuu nostamaan itsensä pois jumbosijalta.

12. JYP-Akatemia - JYP on pistänyt rahahanat kiinni ja joukkue koostuu junnuista, jotka eivät tällä kaudella tule pärjäämään Mestiksessä. Jumbosija matkaa siis Jyväskylään.
 

Spinal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jukurit on rakentanut kyllä sellaisen joukkueen, että heikompaa oikein hirvittää. Itse pidän Jukureita suurimpana ennakkosuosikkina ja uskon, että Jukurit pystyy haastamaan sen joukkueen, joka tulee liigakarsinnoissa vastaan.

Andreas Bernard ja Petteri Similä ovat molemmat mestiksen kovimpia maalivahteja. Molemmat maalivahdit peittävät hyvin maalin. Auttavat Jukureita voitosta voittoon ja taso pysyy tasaisena. Kolkuttelevat koko ajan liigan ovia. Kyseessä eittämättä mestiksen kovin maalivahtikaksikko.

Jukureiden puolustus näyttää todella hyvältä. Pasi Järvinen kaikkien puolustajien isä jatkaa Jukureiden takalinjalla. Ikää on, mutta vauhti ei hyydy. Tuo johtajuutta pakistoon. Rony Ahonen on hyvä fyysinen pelaaja. Vahvarakenteinen ja voimakas pelaaja. Ei joudu perääntymään monessakaan tilanteessa. Avaa peliä hyvin. Pelityyli on äärimmäisen rauhallinen ja kiekkovarma. Alivoimassa käyttöä, koska blokkaa laukauksia aika hyvällä prosentilla, mutta hyökkäyspäässäkin on kyllä käyttöä. Ilkka Vaarasuo on hyvä raaminen peruspakki. Roolissaan mestiksen eliittiä. Juuso Akkanen on oman pään pelissä niin ikään mestiksen eliittiä. Hyviä kiekollisia pakkeja Järvisen ja Ahosen lisäksi ovat Rukajärvi ja Purolinna, joista varsinkin Purolinnan osalta voidaan odottaa ensi kaudella todellista läpilyöntiä parrasvaloihin.

Jukureiden sentterit eivät esittelyjä kaipaa. Hakkarainen, Asplund, Hokkanen ja Rohtla muodostavat sarjan kovimman nipun sentteriosastolle. Jotain kertoo se, että viime kauden KooKoon ykkössentteri Hokkanen tulee todennäköisesti pelaamaan Jukureissa kolmossentterinä.

Jukureiden laiturit ovat niin ikään sarjan eliittiä. Hyvärinen, Laine, Juntheikki, Koivisto, Memonen, Savolainen, Nöyränen, Hietaharju, Ojanen...kerrassaan kovaa settiä on myös laitureiden tontille tarjolla. Maalintekovoimaa löytyy. Takuuvarmasti Jukurit tulee takomaan sarjassa eniten maaleja.

Jukurit on ensikaudella mestiksen kovin joukkue ja taistelee aivan varmasti mestaruudesta. Maalivahdit sarjan parhaimmistoa. Pakistosta löytyy kokoa ja kiekollista taitoa. Hyökkäyksestä löytyy maalinteko voimaa ja johtajuutta. Valmennus on sarjan eliittiä Mitä muuta joukkue enää tarvitsisi?

Hitto vie! On teillä kyllä kova paketti tänä vuonna, ei tuohon kyllä pysty ketään sanomaan mitään kentällä tai foorumeilla.

/sarcasm off
 
12. JYP-Akatemia - JYP on pistänyt rahahanat kiinni ja joukkue koostuu junnuista, jotka eivät tällä kaudella tule pärjäämään Mestiksessä. Jumbosija matkaa siis Jyväskylään.

Kuinka niin rahahanat on kiinni laitettu, vastahan JYP hankki akatemiaan Antosen ilveksestä, Stumpf:in venäjältä ja jo aikaisemmin Ruohomaan jokipojista. Lisäksi liigaringissä on tällähetkellä kymmenen pakkia, joista osa pelaa akatemiassa.
Itse näen että akatemia on vahvistunut viimekaudesta plus kauden kokeneempi. Play Off paikka täysin mahdollinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös