Mestiksen yleisömäärät

  • 358 496
  • 1 764

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kerran kuulin luvun, kuinka paljon tv-katsojia on JoKP:n kotipeleillä. Luku oli yllättävän suuri. Kunpa edes osa niistä sohvaperunoista tulisi hallille, niin oispa hieno tunnelma hallilla. Aina olen ihmetellyt, että puoli-ilmaiseksi mielellään katsellaan pelejä mutta ei olla valmiita antamaan paria roposta oman kylän seuralle.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS

Kai tämän luvun voi ihan kertoa? Itseäkin kiinnostaisi, kun näitä ei missään kerrota.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse kiekkopelin näkee televisiosta. Tähän pakettiin kuuluu Cmorella myös haastattelut ennen peliä, erätauoilla ja pelin jälkeen. Seurojen tulisi luoda ottelutapahtuma, jonka pääsylipulla saa muutakin elämystä ja kokemusta kuin pelkän kiekkopelin. Nyt on jopa seuroja, joiden tuote on tv-tuotetta heikompi, koska mitään haastatteluja, erätauko-ohjelmaa, tai erityisempää tunnelmaakaan ei hallissa ole. Eli en nää niinkään televisiointia ongelmana, vaan sitä, että seurat eivät tee kiiinostavaa ottelutapahtumaa, jonne ihminen haluaa tulla tai päästä.

Lisäksi ennen C morea pelit näkyi pilkkahintaan alle kympillä ja Sanomakaan ei mikään pieni firma ollut, joten en itse ihan allekirjoittaisi ainakaan kokonaan tuota C morelle siirtymistä. Itse melkein sanoisin että moni seura vähän turhankin varovaisesti panosti kauteen. Toivottavasti kuitenkin sitten taloudelliset luvut näyttää hyvää että saavat talouslukujaan paranneltua ja myöhemmin panostettua.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Turussa näytti olevan 415 katsojaa näiden kahden mestiksen jättilaisen taistelussa, pelattiinko tuo harkkahallissa vai onko tää sitä nykypäivän mestiksen arkea?
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Turussa näytti olevan 415 katsojaa näiden kahden mestiksen jättilaisen taistelussa, pelattiinko tuo harkkahallissa vai onko tää sitä nykypäivän mestiksen arkea?
Ihmiset ovat kyllästyneet käymään Kupittaalla pilaamassa iltansa. Minunkin piti lähteä tänne etelän aurinkoon pakoon noita pelejä.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Turussa näytti olevan 415 katsojaa näiden kahden mestiksen jättilaisen taistelussa, pelattiinko tuo harkkahallissa vai onko tää sitä nykypäivän mestiksen arkea?
Taitaa olla ihan rappioituneen turkulaisen seuran arkea. Pelin katsominen vaatii jotain masokistista luonteenpiirrettä. Lisäksi kaupungin säästöjen takia hallissa ei ole lämmitystä ja erätauoilla saa käydä ulkona lämmittelemässä.
 
Oadie

Ai siitäkö se johtuu, että siellä on niin helvetin kylmä nykyään. Ihmettelinkin jo että miten on ruvennut palelemaan hallissa noin tavalla.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Taitaa olla ihan rappioituneen turkulaisen seuran arkea. Pelin katsominen vaatii jotain masokistista luonteenpiirrettä. Lisäksi kaupungin säästöjen takia hallissa ei ole lämmitystä ja erätauoilla saa käydä ulkona lämmittelemässä.

Pitäisiköhän valotkin sammuttaa, pelaajilla voisi olla otsalamput ja katsojat liikkua kännykän valolla.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Kiekko-Vantaan kotiottelussa Hokkia vastaan tänään "komeat" 117 katsojaa. Ottelu on näköjään jostain syystä pelattu Myyrmäen hallissa, mutta vanhan Jääkiekkokirjan mukaan senkin kapasiteetti olisi noin 1800 katsojaa eli ilmeisesti mistään harkkahallista ei kuitenkaan ole kyse.

Joka tapauksessa heittämällä kehnoin yleisömäärä tällä kaudella. Kakkosella alkavia (kolminumeroisia) yleisömääriäkin on aiemmin kaudella ollut vain viidesti: kerran Vantaalla ja neljästi Keuruulla.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HPK, symp. Haukat, divarit

Sinänsä hyvä että Itä/Länsi-eripuraa yritetään lievittää tuomalla vahvasti itään juurtunut Kiekko-Vantaa Myyr Yorkiin vierailulle, mutta ei voi kyllä Myyrmäkeläisiä syyttää miksi eivät hallille löytäneet. Harrastelua ja puuhasteluahan tuo touhu toimiston puolella on ollut jo pitkään, eikä siellä tunnu olevan kauheasti tahtotilaa oikeasti panostaa markkinointiin, näkyvyyteen tai sponsoreihin. Ilmeisesti oletetaan että totta kai ihmiset hallille löytävät, vaikka tuote on HMV:mpi kuin monella divarijengillä.

Itse toivoisin että lähdettäisiin oikeasti tosissaan tekemään töitä jonkinlaisen kehityksen eteen tai ainakin vietäisiin hommaa edes jollain tasolla ammattimaisempaan suuntaan. Toinen vaihtoehto on se, että alettaisiin ihan realistisesti downshiftaamaan. Tuskin tuo nykyisellään Kai Soinnulle niin tuottava bisnes on, että toimisi tuollaisenaan enää kovin pitkään, kun yleensä konkurssilta on vältytty joko ruplilla, woneilla tai muilla tavoilla jotka eivät ainakaan ole omiaan lisäämään paikallisten kiinnostusta seuraa ja joukkuetta kohtaan.

Potentiaalia olisi vaikka mihin, mutta se vaatisi muutakin kuin absoluuttisen minimipanoksen antamista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Bird

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mikäs häppeninki Espoossa on? Mestiksen sivujen mukaan reilu 2000 katsojaa paikalla. Loistava luku mikäli pitää paikkansa.
Suomencup viiri kattoon ja muutenki, ehkä panostettu mainostukseen viimeaikoina ja tarjous kaikki tammikuun pelit 45€. Lisäksi junnuja paljon katsomossa, liekö päässeet ilmaiseksi tai muuten motivoitu sinne. Hyvä fiilis oli hallissa, vaikka Keupa yritti pilata juhlat.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,

Kun tehdään työtä markkinoinnissa ja hallissa niin se palkitsee. Olkoonkin että on alennettuja lippuja ja junnut pitäisi päästä aina ilmaseksi esikuvia katsomaan. Sieltä se kulttuuri, kannattajakunta ja identiteetti alkaa löytyä. Hyvä.
 
Espoonmies

Arvoisin että viitisensataa junnua oli paikalla. Niillä oli seurayhteisöpeliin ilmainen sisäänpääsy. Lisäksi on toi Tammikuun alennuskausikortti jolla pääsee puoleen hintaan tammikuun kotipeleihin jos käy kaikissa peleissä. Näkisin että varsin hyvin oli porukkaa paikalla alennuksista ja ilmaislipuista huolimatta. Saa nähdä miten Latvialaisjoukkue vetää viikonlopun tuplapeleihin.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HPK, symp. Haukat, divarit
Kun tehdään työtä markkinoinnissa ja hallissa niin se palkitsee. Olkoonkin että on alennettuja lippuja ja junnut pitäisi päästä aina ilmaseksi esikuvia katsomaan. Sieltä se kulttuuri, kannattajakunta ja identiteetti alkaa löytyä. Hyvä.
Juurikin näin. Erittäin hyvä lukema ja koosteen perusteella hyvä meininki hallissa.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Sinänsä hyvä että Itä/Länsi-eripuraa yritetään lievittää tuomalla vahvasti itään juurtunut Kiekko-Vantaa Myyr Yorkiin vierailulle, mutta ei voi kyllä Myyrmäkeläisiä syyttää miksi eivät hallille löytäneet. Harrastelua ja puuhasteluahan tuo touhu toimiston puolella on ollut jo pitkään, eikä siellä tunnu olevan kauheasti tahtotilaa oikeasti panostaa markkinointiin, näkyvyyteen tai sponsoreihin. Ilmeisesti oletetaan että totta kai ihmiset hallille löytävät, vaikka tuote on HMV:mpi kuin monella divarijengillä.

Itse toivoisin että lähdettäisiin oikeasti tosissaan tekemään töitä jonkinlaisen kehityksen eteen tai ainakin vietäisiin hommaa edes jollain tasolla ammattimaisempaan suuntaan. Toinen vaihtoehto on se, että alettaisiin ihan realistisesti downshiftaamaan. Tuskin tuo nykyisellään Kai Soinnulle niin tuottava bisnes on, että toimisi tuollaisenaan enää kovin pitkään, kun yleensä konkurssilta on vältytty joko ruplilla, woneilla tai muilla tavoilla jotka eivät ainakaan ole omiaan lisäämään paikallisten kiinnostusta seuraa ja joukkuetta kohtaan.

Potentiaalia olisi vaikka mihin, mutta se vaatisi muutakin kuin absoluuttisen minimipanoksen antamista.

Joo tämä on surullista. Itse Länsi-Vantaalla asuvana voisin käydä katsomassa oman suosikkijoukkueeni ulkopuolisia pelejä jos niitä olisi useammin Myrtsissä. Kynnys itään lähtiessä on liian suuri. Täällä ei näy missään mitään promoa K-Vantaasta (en tiedä onko idässä) eikä osa omista naapureista edes tiedä että Vantaalla on oma mestisjoukkue. Jos keskustelu kääntyy urheiluun niin puhutaan vain VJS:stä ja heidän junioritoiminnasta. Vantaan kaupunki voisi lähteä nyt mukaan tähän.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HPK, symp. Haukat, divarit
Joo tämä on surullista. Itse Länsi-Vantaalla asuvana voisin käydä katsomassa oman suosikkijoukkueeni ulkopuolisia pelejä jos niitä olisi useammin Myrtsissä. Kynnys itään lähtiessä on liian suuri. Täällä ei näy missään mitään promoa K-Vantaasta (en tiedä onko idässä) eikä osa omista naapureista edes tiedä että Vantaalla on oma mestisjoukkue. Jos keskustelu kääntyy urheiluun niin puhutaan vain VJS:stä ja heidän junioritoiminnasta. Vantaan kaupunki voisi lähteä nyt mukaan tähän.
Eipä sitä hirveästi ole kyllä täälläkään. Hallilla ei ole enää edes sponsoria, fanishoppia ei ole saatu kertaakaan auki tällä kaudella ja yleisömäärät laskevat koko ajan. Joukkue ei näy enää oikein edes urheilupuistossa, toki hallin edessä on valomainos mutta ei se yksistään oikein riitä.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Hallin oheimyynti pyöritetään jääkiekontuki ry:n kanssa josta junnut saa osan ja edari loput. Se että mikä on kenenkin osuus tuosta myynnistä niin en tiedä.

Se että paljonko se myy niin koronavuonna kun tukiaisia jaettiin niin myyntimäärä oli vastaava kuin teillä ja JoKP kun meän yleismäärät oli aika tasoissa.

Sen tiedän että paljon se myy, aitiot ja Klubi on illasta toiseen turvoksissa. Ja tuolla määrällä siellä on 500-600 irtolippua.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Suomencup viiri kattoon ja muutenki, ehkä panostettu mainostukseen viimeaikoina ja tarjous kaikki tammikuun pelit 45€. Lisäksi junnuja paljon katsomossa, liekö päässeet ilmaiseksi tai muuten motivoitu sinne. Hyvä fiilis oli hallissa, vaikka Keupa yritti pilata juhlat.
-ei meitä yleisössä ainakaan kovin montaa ollut pilaamassa. ;) Tunnelma oli kyllä hyvä ja peli oli jännä. Muutaman kerran kun taputin eri kohdassa kuin "suuri yleisö" niin heti kääntyivät junnujen päät.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
En tästä ketjusta löytänyt pikasella silmäyksellä tästä mainintaa mutta Keuruulla pääsee kaikki alle 18v ilmaseks peliin.

Keuruun kokoisessa kaupungissa se ei toki ole vielä kovin monta katsojaa, mutta oikean suuntasta viestiä. :) Yleisömäärät ovat olleet vähäisiä ja se on varmasti näkynyt kotipeleissä. KeuPalle kotipeleistä on perinteisesti ollut iso apu tunnelmankin takia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös