Mestiksen yleisömäärät

  • 358 580
  • 1 764

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mahdettiinkohan viime kauden finaaleissa päästä kertaakaan Turussa yli 2000 katsojan?

Vilkaisin pikaisesti Jatkoajan otteluraporttien tilastoista. Ekasta ottelusta ei ollut edes tilastoja (kertoo kai sekin sarjasta jotain, ettei edes Mestiksen soihtua pitkään ylläpitänyt Jatkoaika saa aikaiseksi tilastoja 1. finaaliottelusta), toisesta ja kolmannesta oli tilastoja. Tilastojen mukaan toisessa TuTon kotipelissä oli 1809 katsojaa ja kolmannessa kotipelissä 1748 katsojaa.

Mestiksen omilta sivuilta löysin vihdoin tilastot tuosta ekastakin pelistä, siinä oli 2018 katsojaa.

Eli vastaus kysymykseesi on, että meni se kahden tonnin raja rikki sentään ensimmäisessä finaalipelissä. Sen jälkeen finaalikotipelien katsojamäärä oli koko ajan laskeva ja heikoin TuTon viimeisessä kauden kotiottelussa. Mistä se sitten kertoo, niin sitä saavat viisaammat miettiä.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Karjalainen kirjoitti pari vuotta sitten, että liitto käski Jokipoikia lisäilemään katsojia, kun siihen saakka oli ilmoitettu todellinen luku.

Juuri näinhän se meni, paskahousu Pirkka Antila hätääntyi, kun sarjan todellinen kiinnostavuus tuli ilmi, ja parin pelin jälkeen käytäntö muuttui; yleisömäärä hallissa oli ennallaan, mutta ilmoitettiin järkiään noin 300-400 enemmän kuin aiemmin.

Minusta tuo on pään työntämistä pensaaseen ja yhteistyökumppaneiden kusettamista, en siitä osaa muuta sanoa. Ikävä vanhoja aikoja.
 

mrkrw

Jäsen
Vilkaisin pikaisesti Jatkoajan otteluraporttien tilastoista. Ekasta ottelusta ei ollut edes tilastoja (kertoo kai sekin sarjasta jotain, ettei edes Mestiksen soihtua pitkään ylläpitänyt Jatkoaika saa aikaiseksi tilastoja 1. finaaliottelusta), toisesta ja kolmannesta oli tilastoja. Tilastojen mukaan toisessa TuTon kotipelissä oli 1809 katsojaa ja kolmannessa kotipelissä 1748 katsojaa.

Mestiksen omilta sivuilta löysin vihdoin tilastot tuosta ekastakin pelistä, siinä oli 2018 katsojaa.

Eli vastaus kysymykseesi on, että meni se kahden tonnin raja rikki sentään ensimmäisessä finaalipelissä. Sen jälkeen finaalikotipelien katsojamäärä oli koko ajan laskeva ja heikoin TuTon viimeisessä kauden kotiottelussa. Mistä se sitten kertoo, niin sitä saavat viisaammat miettiä.

Ensimmäiseen kotipeliin lähdettiin johtaessa sarjaa. Sitten KeuPa meni ohi ja alkoi tämä perus turkulainen mentaliteetti "Ollaan häviöllä niin en mene"
 

Robetsu93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes / Oulun Kärpät
Harmin paikka kyllä noi vähäset yleisömäärät nykyään kuitenkin viihdyttävä ja hyvätasonen sarja ja paljon hyviä tulevaisuuden huippupelaajia...mutta tähän on tultu että porukka ei viitsi lähteä katsomaan kun pelataan pahviviirin voittamisesta hallin kattoon, josta ei viitsitä edes urheiluruudussa kertoa. Jottain tarttis tehrä.
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
lueskelin veikkaa lehteä eikun urheilulehteä ja koitin ettiä edes yhden kommentin mestiksestä. Ei löydy. Kaikenmaailman sisäpalloilut saa kyllä palstatilaa vaikka katsojia on puolet mestiksestä. Ei edes TV osiosta löydy mestis pelien alkamisaikoja.
 

Chiquita

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
...Ei löydy. Kaikenmaailman sisäpalloilut saa kyllä palstatilaa vaikka katsojia on puolet mestiksestä. Ei edes TV osiosta löydy mestis pelien alkamisaikoja.

Onko Mestiksellä enää mitään markkinointitoimistoa, tai edes työntekijää joka sitä hoitaa?
Jos on, voisi olla sopiva syy ja hetki laittaa vaihtoon?
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Onko Mestiksellä enää mitään markkinointitoimistoa, tai edes työntekijää joka sitä hoitaa?
Jos on, voisi olla sopiva syy ja hetki laittaa vaihtoon?

Ai että onko henkilöä markkinointiin? Esimerkiksi löytyy hijlaittain hommansa aloittanut markkinointipäällikkö, mikä sitten lienee todellinen toimenkuva. Tiedotteen mukaan osaamista hyödynnetään yksittäisten seurojen markkinointiin mutta Mestiksen johtaja Aro kommentoi myös laaja-alaisemmin koko Mestiksen tunnettavuuden lisäämisestä.

Veikkauksen pelilistoilla Mestis sentään näkyy, vielä..
 

Chiquita

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
Ai että onko henkilöä markkinointiin? Esimerkiksi löytyy hijlaittain hommansa aloittanut markkinointipäällikkö, mikä sitten lienee todellinen toimenkuva.
Veikkauksen pelilistoilla Mestis sentään näkyy, vielä..

Hmph. ”24 vuotias huippuosaaja.” Eiköhän se ollut siinä. Varmaan ollut ihan kivoissa kesätöissä, tai sitten on joku tuttu hoitanut pestin, josta voi nostaa palkkaa opiskelujen ohella?
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hmph. ”24 vuotias huippuosaaja.” Eiköhän se ollut siinä. Varmaan ollut ihan kivoissa kesätöissä, tai sitten on joku tuttu hoitanut pestin, josta voi nostaa palkkaa opiskelujen ohella?

Eipä tuo ikä lopulta kerro mitään mutta hyvin vähän on mestiksessä nämä "ammattilaiset" joihin rahaa on työnnetty aikaisempaa enemmän näyttää olevan saanut mitään aikaan, seurat itsestään olisi varmaan näillä rahoilla saanut enemmän aikaan. T

Kepit.tv ilmainen lähetys eilisesta ottelusta on varmaan tähän asti suurin saavutus eli ottelu näkyviin palveluun josta kukaan koskaan kuulutkaan jota sitten viimetinkaan vielä mestiksen omissa tiedotteissa mainostettiin että varmasti kukaan kerennyt katsella sitä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Epäilen, että vähemmän katsojia laskee hallin ottelukohtaista vuokraa. Tiedä sitten millaiset katsojarajat niissä vuokrissa on? Näin kuitenkin muistan kuulleeni.

Jos näin on, niin silloinhan on totta kai järkevää ilmoittaa se oikea paikalla olevien katsojien todellinen määrä eikä lisätä mitään fantasialukuja katsojamääriin omaksi tappioksi ja Pirkka Antilan iloksi.

Minusta saisi aina ilmoittaa todellisen paikallaolijoiden määrän. Myös SM-liigassa tämä käytäntö olisi paikallaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Markkinointi voi olla sikäli haasteellista, jos budjetti moiseen on lähellä nollaa euroa. En ainakaan usko, että liitto on (taaskaan) satsannut rahallisesti Mestiksen markkinointiin. Toki somea voi päivitellä ilmaiseksi ja yrittää sparrata seuraväkeä, mutta mitään Hesarin etusivun mainosta turha odottaa. Ja tuskinpa siitä mitään hyötyäkään olisi.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Joitain tiedotteita varmaan voisi Mestiksen toimistoltakin kirjoitella ja lähetellä. Se ei ainakaan maksa mitään. Vai onko ongelma siinä, että niitä jo nytkin lähetellään, mutta media ei julkaise mitään? Olen ymmärtänyt, että lehtien urheiluosastot ottavat mielellään kaiken materiaalin vastaan muuten hiljaisiin tiistain-torstain lehtiin. Verkkojulkaisuihin on varmaan enemmän tunkua, mutta tuskin mikään taho varsinaisesti seuraa Mestiksen omien sivujen uutisointia ja poimi sieltä aiheita, vaan niitäkin pitää tyrkyttää.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tuto ei ainakaan mainostamiseen panosta juuri lainkaan, joten ei ihme, että monessa pelissä on ollut alle 1000 katsojan yleisömääriä.

Vieläkun lipunhinnat ovat kohtuu kalliita.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Markkinointi voi olla sikäli haasteellista, jos budjetti moiseen on lähellä nollaa euroa. En ainakaan usko, että liitto on (taaskaan) satsannut rahallisesti Mestiksen markkinointiin. Toki somea voi päivitellä ilmaiseksi ja yrittää sparrata seuraväkeä, mutta mitään Hesarin etusivun mainosta turha odottaa. Ja tuskinpa siitä mitään hyötyäkään olisi.

Joo ja eihän kukaan varmaan odotakaan mitään miljoonien tv-mainos kampanijoita vaan että jotain tapahtuu jolla selkeästi lähdetään tavoittelemaan niitä ihmisiä. Tämä kausi vielä selkeästi erottui muista että missään ei kerrottu että kausi on alkanut ja sitten tuloksiakin saa jo kohta etsiä kisossojen ja koirien kanssa muualta kun mestiksen sivuilta. Urheilu-uutisista puhumattakaan. Askelia tuommoisilla saroilla pitäisi ottaa eteenpäin. Somen osaltakin taitaa olla melkoista taistelua tuulimyllyjä vastaan jos meinaa jotain sen avulla saada, 10 000 tykkääjää mestikselle facebookissa on aika vähän kun verrataan jo suurimpiin seuroihin mestiksessäkin. Tietenkin omilla kampanijoilla tuota määrää voi saada kasvamaan, mutta että sillä jotain vaikutusta johonkin pitäisi määrä olla ainakin kolminkertainen. 10 000 ihmistä jaeteltuna koko Suomeen on lopulta aika marginaalista.

TV-kuviossa on sen verran muuttujia että suoraan ei varmaan mestiksen johtoakaan voi syyttää ehkä sitä kuka alkuperäisen sopimuksen tehnyt että mahdollistaa mestiksen piilotuksen, mutta onhan tuo kun Suomisarjaa mainostetaan valtakunnalliseseti joka paikassa että pelit näkyy Ruudulla, mutta elisalta ei varmaan löydy mainosta edes niiden omalta sivulta,
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Sanomalehti Karjalainen kuvasi kameralla joensuulaisia urheilukatsomoita ja sai tulokseksi, että Jokipojat liioitteli yleisömäärää kahdessa kuvauksen kohteena olleessa ottelussaan, yhdessä 200 ja toisessa 350 katsojaa ylöspäin. Näin siitäkin huolimatta, että liitto on ilmeisesti ohjeistanut ilmoittamaan luvut oikein ja Joensuussa hallin ovilla ovat lipuntarkastajat sähköisine tai mekaanisine laskureineen, joilla saisi haluttaessa 100% oikean tuloksen. Koripallon puolella eräässä pelissä oli ilmoitettu 1480 katsojaa, kun valokuvista laskien totuus oli vain 602 katsojaa.

Miten on muilla Mestis-paikkakunnilla: ovatko ilmoitetut yleisömäärät uskottavia ja ovatko paikallisen lehdistön kuvaajat koskaan käyneet laskemassa todellisia määriä?
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Miten on muilla Mestis-paikkakunnilla: ovatko ilmoitetut yleisömäärät uskottavia ja ovatko paikallisen lehdistön kuvaajat koskaan käyneet laskemassa todellisia määriä?

Minä uskoisin että Savonlinnassa on tällä hetkellä ilmoitetut lukemat lähempänä kuin ainakaan kymmeneen vuoteen. Tosin heti pitää vähän arpoa mahtoiko eilen ollakaan niin iso yleisö kun ilmoitettiin.
Vetelen tämän johtopäätöksen siitä että muutaman keran hallin täyttöastetta silmäillen olisi jokunen vuosi sitten ilmoitettu 1200 katsojaa kun tällä kaudella se on tarkoittanut 876

Tuossa valokuvaamalla lasketussa määrässä voi olla ihan samalla tapaa poikkeamaa kuin ilmoitetussakin. Ainakin Joensuussa jossa hallin uumeniin mahtuu hyvin tuo 200 sinne sun tänne.
 

Knap

Jäsen
Sanomalehti Karjalainen kuvasi kameralla joensuulaisia urheilukatsomoita ja sai tulokseksi, että Jokipojat liioitteli yleisömäärää kahdessa kuvauksen kohteena olleessa ottelussaan, yhdessä 200 ja toisessa 350 katsojaa ylöspäin. Näin siitäkin huolimatta, että liitto on ilmeisesti ohjeistanut ilmoittamaan luvut oikein ja Joensuussa hallin ovilla ovat lipuntarkastajat sähköisine tai mekaanisine laskureineen, joilla saisi haluttaessa 100% oikean tuloksen. Koripallon puolella eräässä pelissä oli ilmoitettu 1480 katsojaa, kun valokuvista laskien totuus oli vain 602 katsojaa.

Miten on muilla Mestis-paikkakunnilla: ovatko ilmoitetut yleisömäärät uskottavia ja ovatko paikallisen lehdistön kuvaajat koskaan käyneet laskemassa todellisia määriä?
Tällä kaudellahan on ruvettu laskemaan vain sisälläolijoita aka kaikkia kausikorttilaisia ei lasketa mukaan. Kyllä mä väittäisin, että Iisalmessa on ainakin pitänyt paikkaansa tämän kauden yleismäärät. Siitä kertoo myös se, että ei ole kaunisteltu noita huonon kauden tuomia huonoja yleisömääriä (alle 600), joita on ollut useampia.
 

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Tuossa valokuvaamalla lasketussa määrässä voi olla ihan samalla tapaa poikkeamaa kuin ilmoitetussakin. Ainakin Joensuussa jossa hallin uumeniin mahtuu hyvin tuo 200 sinne sun tänne.

Olet siis sitä mieltä, että kesken peliä 200 ihmistä on alakäytävällä, vessassa, kaljabaarissa tai muualla kuin katsomossa? OK.

Oli miten oli, niin tuo 200 on vielä aika pieni heitto tämän kauden Jokipoikien pelien katsojamäärissä. Keskimäärin oikea yleisömäärä on kerrottu Joensuussa kertoimella 1,35-1,5. Räikein esimerkki oli alkukierroksilla kun katsojia ilmoitettiin olevan 1207 ja katsomoista otetuista kuvista laskettuna todellinen määrä oli 715, joten erittäin lähellä oltiin kertointa 1,7.

Toki näistä katsojamäärälukemista vastaa henkilö, joka on "nähnyt tuota hallia 18 vuotta ja osaa kyllä arvioida, kuinka monta katsojaa on paikalla."
Joten eipä noita virallisia lukemia siis tohi eppäillä, tottahan ne on!
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Karjalaisessa todettiin, että homman pitäisi lähteä lajiliitoista. Siellä pitäisi ohjeistaa seurat kunnolla ja minun mielestä pitäisi myös hieman seurata ja soitella perään, että mites teidän paikkakunnalla on mennyt yleisömäärän laskeminen.

Mieluummin meillä olisi tiedossa todelliset yleisömäärät ja ne ovat sitten ovat mitä ovat.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Imatralla ainakin luetaa älykännykällä jokainen paperilippu ja kausikortti sekä naksulaskurilla kaikki alaikäiset, koska Imatralla pääsee kaikki alle 18v ilmaiseksi peliin koko kauden. Niin luulisi että aika tarkat lukemat.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Poika tuossa laski runkosarjan kotiotteluiden katsojakeskiarvot:

RoKi 1359
Jokipojat 1201
TuTo 1124
SapKO 973
Hermes 793
IPK 780
Ketterä 725
Peliitat 554
KooVee 498
K-Vsntss 436
KeuPa 429
Leki 382

TuTon kolmen viimeisen kotiottelun katsojamäärät olivat 1419, 1623 ja 2034, joten seuran katsojamäärät nousivat hyvin kauden lopussa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Poika tuossa laski runkosarjan kotiotteluiden katsojakeskiarvot:

TuTo 1124

TuTon kolmen viimeisen kotiottelun katsojamäärät olivat 1419, 1623 ja 2034, joten seuran katsojamäärät nousivat hyvin kauden lopussa.

Kauden viimeiset matsit vetivät tosi hyvin katsojia, mikä tekee hyvää seuran taloudelle. Näin rajuille yleisömäärien nousuille verrattuna koko kauden katsojakeskiarvoihin on kuitenkin myös lisäselityksensä. Loppukauden matseihin jaettiin hulvaton määrä ilmaislippuja lähinnä puolueiden toimesta. Isäukollekin oli annettu käteen neljä voucheria, jotka kaikki tuli käytettyä. Hallin ovilla näki järkkäreilläkin olevan paksut pinot vouchereita käsissään joita he ottivat sisääntulijoilta.

Lisäksi viimeiseen runkosarjapeliin tarjottiin ammattiliitto JHL:n toimesta lippupaketteja, joilla sai kympillä lähes kolmenkympin edut eli matsilipun, grilliruokaa ja juotavaa. JHL-pohjaiset ehdokkaat olivat hallilla tavattavissa ja laajasti viestitetty tehokampanja puri varmasti hyvin, koska se tavoitti kaikki lähialueen JHL-jäsenet ja noin kovilla eduilla moni lähti runkosarjan päätösmatsiin.

Kukaan ei tietenkään hallille olisi tullut jos ei jääkiekko tai TuTo olisi yhtään kiinnostanut, eli ei kukaan vasten tahtoaan matseihin tullut, ja ihan sallittuahan se on ostaa lippupaketteja tarjottavaksi, varsinkin kun eduskuntaehdokkaiden joukossa on niitäkin jotka käyvät säännöllisesti matseissa kannustamassa. Sitä ehdokasporukkaa en kuitenkaan erityisesti arvosta, jotka käyvät neljän vuoden välein kerran pari pelissä kosiskelemassa katsojien ääniä vaikka eivät oikeasti TuToa muuten seuraa.

TuTo siis kiinnostaa jos peleihin pääsee edullisemmin - oma näkemykseni on, että irtolippujen hinnat ovat tällä kaudella olleet turhan korkeat mikä on rokottanut kokonaisyleisömäärää, koska SM-liigapeleihinkin on päässyt Turussa halvemmalla kuin Mestis-peleihin.

Toivoa sopii, että ilmaislippuja käyttäneet kiinnostuvat jatkossakin peleistä, mutta veikkaisin, että pudotuspeleihin mennessä yleisömäärät laskevat melkoisesti näistä runkosarjan päätöspelien lukemista, niinhän on yleensäkin käynyt puolierävaiheessa. Kausikorttilaisia on vähemmän ja vouchereitakaan tuskin enää jaellaan samaan tapaan, ei ainakaan jos kausi jatkuu niin pitkälle, että vaalit ehditään käydä. Sen jälkeenhän monet ehdokkaat jo unohtavatkin TuTon pelin ja niissä käyvät ihmiset seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös