Mestiksen televisiointi

  • 551 113
  • 2 190

Rankkari

Jäsen
Löytyykö minkäänlaista huhua/huhuilua siitä, että Mestiksen voisi vielä joskus saada television ilmaiskanavalle?
Kameroita ja nettilähetyksiä on hyvin, joten siirto tv lähetyksiin, ei olisi toivottoman iso askel.
 

Lieminen

Jäsen
Eilen Savonlinnan lähetyksessä laahasi ääni taas puoli erää kuvan perässä. Hirveetä katottavaa. No koneen kautta sitten toimi paremmin.

Jukurit-KeuPa matsissa pressitilaisuus katkaistiin kesken lauseen, tässäkään ei tainnut olla kyse vastaanottopään viasta. No, sekin näkyi sitten jälkikäteen.

Ennenkuin tässä mihinkään muualle kuin näille Elisan kanaville suunnataan, on syytä saada koko rötiskö kuntoon.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Tuon äänen kanssa on ollut muutamaan otteeseen ongelmia eri paikoissa. Kieltämättä vähän ärsyttävä pikkuvika mutta yleensä ovat saaneet sen erätauolla kuntoon, jos vain joku on laittanut palautetta asiasta.

Minun mielestäni kokonaisuus on toiminut muuten ihan mahtavasti ja nykyisellä hinnoittelulla ei viitsi hirveästi valittaa. Toivottavasti jatkuisi samana ensi kaudellakin, ei ole tippaakaan ikävä niitä aikoja kun jostain MestisTV:n paskasta maksettiin 10 euroa per lähetys, ja jos oli jotain vikaa niin soitit jonnekin Anvian puhelinvaihteeseen, missä kerrottiin puljun palvelevan ma-pe kello 9-15...
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Löytyykö minkäänlaista huhua/huhuilua siitä, että Mestiksen voisi vielä joskus saada television ilmaiskanavalle? Kameroita ja nettilähetyksiä on hyvin, joten siirto tv lähetyksiin, ei olisi toivottoman iso askel.

Kyllä on. Oikeasti. Valtaisa loikka niin teknisesti, sisällöllisesti kuin taloudellisesti.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Ylen linjana on ollut, että se näyttää SM tason urheilua ja tämä on pääasiallinen syy, miksi Mestis ei mahdu Ylen kanaville. No, avasin telkkarin tänään neljän aikaan vilkaistakseni Ylen uuden SM viikon tarjontaa. Finaali oli menossa joo. Lajina mökkitikanheitto. Kisailijoina nainen 50+ Marimekon paita ja farkut sekä mies 65+ asusteena teepaita ja farkut. Varmasti molemmat voittaisivat minut ei siinä mitään, mutta sitä en vain voi ymmärtää, että viikonlopun parhaaseen katseluaikaan valtakunnallisella kanavalla näkyy suorana lähetyksenä mökkitikanheittoa, mutta jääkiekon divarista ei mitään koko kahdeksan kuukauden kauden aikana. Olisiko tämä asia, johon liitolla pitäisi olla jotain intressiä puuttua?
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
No, avasin telkkarin tänään neljän aikaan vilkaistakseni Ylen uuden SM viikon tarjontaa. Finaali oli menossa joo. Lajina mökkitikanheitto. Kisailijoina nainen 50+ Marimekon paita ja farkut sekä mies 65+ asusteena teepaita ja farkut

Niin ei asu on vapaa, samahan se oli dartsissakin jos et sattunut sitä katsomaan. SM-Viikon ideanahan oli tuoda semmoisia vähemmän esillä olleita lajeja televisioon ja siinä se onnistui mielestäni varsin hyvin. Sääli jos ei tikkaurheilusta pidä, mutta vastaavasti ei jääkiekostakaan kaikki pidä.

Lisäksi asialla saattaa olla tekemistä myös sen kanssa että Mestis peleistä saattaisi Yle joutua maksamaan jonkin verran jonnekin päin ja koska kyseessä ei ole korkeimman sarjatason sarja, voi kynnys olla suhteellisen kova. Olisihan se kiva jos Mestis pelejä näkyisi televisiossa mutta minkäs teet.

Btw, polkupyörätrial oli SM-Viikolla ihan huikea juttu. Siistiä että tuli telkkarista.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Btw, polkupyörätrial oli SM-Viikolla ihan huikea juttu. Siistiä että tuli telkkarista.

Oli muuten se varsinainen hallitrialkin jotenkin hypnoottista seurattavaa. En ole pitkään aikaan jaksanut katsoa oikein mitään urheilua telkkarista, mutta tuota tihrustin kyllä tarkasti.

Samaa mieltä muutenkin siitä, että Yleltä tämä setti oli ihan selkeä kulttuuriteko. Toki Mestiskin istuisi periaatteessa samaan kaavaan, eli näytetään sellaista mikä ei kaupallisia toimijoita kiinnosta, mutta kun nyt kuitenkin halukkailla on mahdollisuus nähdä matsit ja liittoa ei tunnu kiinnostavan sarjan markkinointi ulkopuolisille, niin minkäs teet.
 

Lieminen

Jäsen
Aina kun moitimme, niin nyt on kyllä syytä kehuakin:

Fanseat #2-kanavan lähetys Rollosta on ihan maailmanluokan meininkiä. Hyvä ja asiantunteva selostaja, sekä kuva ja ääni toimivat hienosti.

Sitten kun on resursseja, eli en haihattele, mutta....tapahtumiin kun saisi vielä jonkun lähemmän kuvakulman ainakin hidastuksiin (monikamerameininkiä?) sekä tietysti studio-osuudet erätauoille.. Pelin jälkeen viiltävä analyysi ja pressitilaisuus, niin johan onkin viihdepaketti tarjolla!
 

Lieminen

Jäsen
Tulipa tuossa mieleen, että näiden Mestis-televisiontien kehityksessä iso askel olisi tuon pressin lähettäminen fanseatin lähetyksen päälle. Monella paikkakunnalla näin toimitaankin, mutta tämän pitäisi olla selviö kaikilla. Pieni lisä, mutta paikkaisi studioiden puutetta mainiosti.

Ja niiin joo: Lempäälässä ihan ok lähetys, paitsi, että äänentasoon pitäs kiinnittää huomiota. Lekin päästessä lähelle maalia nousi ääni todella kovaksi, mutta normaali selostus ei meinannut kuulua ollenkaan, kun piti volyymia laittaa siedettäväksi. Muuten tosiaan karu ja koruton, mutta mainio lähetys,
 
...iso askel olisi tuon pressin lähettäminen fanseatin lähetyksen päälle.
Tähän vahva sama.

Ja niiin joo: Lempäälässä ihan ok lähetys, paitsi, että äänentasoon pitäs kiinnittää huomiota. Lekin päästessä lähelle maalia nousi ääni todella kovaksi, mutta normaali selostus ei meinannut kuulua ollenkaan, kun piti volyymia laittaa siedettäväksi. Muuten tosiaan karu ja koruton, mutta mainio lähetys,
Edellinen lähetys (LeKi - Jukurit) oli normiselostuksessa äänitasoltaan ihan ok, mutta ne LeKin maalipaikat - herranjumala sitä volyymin tasoa. Kohtuu suoritus se oli kuitenkin kokonaisuudessaan, minun mielestäni. Asiaan tietysti saattoivat vaikuttaa kohtuuvähäiset LeKin maalipaikat.
 

Lieminen

Jäsen
Edellinen lähetys (LeKi - Jukurit) oli normiselostuksessa äänitasoltaan ihan ok, mutta ne LeKin maalipaikat - herranjumala sitä volyymin tasoa. Kohtuu suoritus se oli kuitenkin kokonaisuudessaan, minun mielestäni. Asiaan tietysti saattoivat vaikuttaa kohtuuvähäiset LeKin maalipaikat.

Juuri näin siis. Nyt paikkoja oli enemmänkin ja kun niissä ääni kohosi huippulukemiin, oli volyymi pidettävä niin matalalla, että vähemmän vaarallisista paikoista ei kuullut mitään.

Mutta, kuten todettu, oli homma muuten hanskassa ja tasoltaan hyvää.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Tulipa tuossa mieleen, että näiden Mestis-televisiontien kehityksessä iso askel olisi tuon pressin lähettäminen fanseatin lähetyksen päälle. Monella paikkakunnalla näin toimitaankin, mutta tämän pitäisi olla selviö kaikilla. Pieni lisä, mutta paikkaisi studioiden puutetta mainiosti.

Näissä on ainoa pieni mutta, että kameran piuha pitäisi saada vedettyä tuonne pressinpitopaikkaan. Monessa hallissa lähetystietokone on käsittääkseni ihan peliä kuvaavan kameran vieressä (katsomon ylätasanteella) ja pressi ties missä päätybaarissa tai pukukopissa.

Olisi kyllä mainio lisä lähetyksiin, vaikka tekijöille pientä lisävaivaa ja rahallista panostusta toki vaatisi. Samalla vaivallahan tuohon perään voisi koittaa jotain pelaajahaastattelua tai vastaavaa ympätä.
 

dexter__35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks, sekä paikalliset.
Onko ketään tiiraillu lähetystä vantaalta? Onko laatu ja selostajat ok?
 
Itselläni muistikuva, että Vantaalta tulleet lähetykset selostajineen ihan hyvä, kelpaa katsella.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Vantaan selostaja oli pari viikkoa sitten asiallinen ja tiesi myös taustoja vierasjoukkueen pelaajsta. Itse saa tänään pientä tuto hegemoniaa säterin muodossa. Hänkin olisi ihan ok, jos jättäisi muka hauskat ja tutoa ylistävät kommentit vähemmälle.
 
Turun selostajalta lähtee aivan lapasesta kun Tutolle vihelletään jäähy ja ulosajo toisessa erässä. Menee henkilökohtaisuuksiin sekä tuomari Vuohtoniemeä että Hokin pelaajia kohtaan. Hänellä on myös erityinen antipatia Ex-tuto Roni Viirlasta kohtaan.

Kyseinen kaveri pitäisi laittaa vilttiin selostuksista. Fanit kuuluvat katsomoon, ei mikrofoniin mölöttämään.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Turun selostajalta lähtee aivan lapasesta kun Tutolle vihelletään jäähy ja ulosajo toisessa erässä. Menee henkilökohtaisuuksiin sekä tuomari Vuohtoniemeä että Hokin pelaajia kohtaan. Hänellä on myös erityinen antipatia Ex-tuto Roni Viirlasta kohtaan.

Kyseinen kaveri pitäisi laittaa vilttiin selostuksista. Fanit kuuluvat katsomoon, ei mikrofoniin mölöttämään.
Täysin samaa mieltä. Pitäisi olla mahdollisuus laittaa selostus pois päältä ja jättää vain pelin äänet.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Vantaalla jamppa honottaa ikävästi, muuten asiallinen selostus kuten koko lähetys.

Turussa Säterillä keulii, jonka nyt ei tietysti pitäisi olla mikään uutinen.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Ei nyt suoranaisesti liity televisiointiin, mutta kerrottanern tänne. Säterin selostus oli niin pahasti mennyt Kajaanissa tunteisiin ettei päästetty selostuskoppiin selostaa. Selostanee pelin radiossa siis metrin päässä Tuton vaihtoaitioita.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Ei toimi televisiointi mikkelistä. Tikkurilan baarissa osa ruutanoista on katsomassa matsia, mutta ei toimi lähetys. On tää surkeata.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ei nyt suoranaisesti liity televisiointiin, mutta kerrottanern tänne. Säterin selostus oli niin pahasti mennyt Kajaanissa tunteisiin ettei päästetty selostuskoppiin selostaa. Selostanee pelin radiossa siis metrin päässä Tuton vaihtoaitioita.

En tiedä kuuntelitko, mutta aika halventavasti puhui Hokkipelaajista. Esimerkki Viirlas oli menny Säterin tunteisiin aika raskaasti. Se ettei koppiin päässy johtui siitä, että otteluvalvoja oli varannut kyseisen kopin itselleen. Ja fanseatin koppiin ei mahdu ketään kun siellä on selostaja, komentaattori ja kuvaaja. Aika monet muutkin kuin Hokkikannajat pitävät Säteriä aika erikoisena selostajana. Jumaloi tutoa ja heidän pelaajiaan. Mutta kun se ei siihen jää, vaan pitää halventaa vastustajia ja oliko viime kaudella jonku joukkueen tanssityttöjä. Ei mitään aikuismaista ja fiksua journalismia.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
pitää halventaa vastustajia ja oliko viime kaudella jonku joukkueen tanssityttöjä. Ei mitään aikuismaista ja fiksua journalismia.
Mikkelin luuskista taisi leikkisästi veistellä (mikä toki erikoista, tänään yhdellä "luuskalla" 21-vuotissynttärit eikä ne muutkaan kovin paljoa iäkkäämmiltä vaikuta).

Mikkelissä erikoinen tilanne ottelun jälkeen kun pressistä saatiin videokuutiolle ainoastaan kuva. Toivottavasti ottelukooste ja pressi tulevat pian nettiin että pääsee kuulemaan valmentajien mietteet, ainakin KiVan koutsia näytti naurattavan ottelun jälkeen. Myös eiliseltä olisi hauska nähdä pressi, ainakin kuvittelisi ottelutapahtumien perusteella ettei silloin ole niin nauru maittanut.
 
Vielä Säterin selostuksesta Turussa 17.3. pelissä Tuto-Hokki ja Juuselan ulosajo. Kastoin sen läpi uusintanan ja seuraavassa kirjattuna hänen sanojaan.

Peliajassa 29 alkaa tapahtua. Ensin Säteri vollottaa kun Hokille ei vihelletä estämisjäähyä ja sanoo että "Vuohtoniemi/vNordström ovat päättäneet, että eivät tänään kotiinpäin vihellä". Tätä ennen sanoi: "eihän tässä ole mitään tolkkua mitä nuo äijät tuolla touhuaa" - viitaten tuomareihin.

Heti näiden jälkeen tulee Juuselan taklaus, jonka jälkeen Säterin selostusta:

"Ja nyt nousee käsi. Älä nyt hyvänen aika lähde näihin. Älä Vuohtoniemi lähde näihin. Katto vielä jäikö makaamaan ja sen jälkeen nosti käden. Toi on, toi on oksettavaa. Tuo on oksettava. Toi vaihto kokonaan. Nyt se Väliharju näyttää siellä että tuokaa ihmeessä vaikka paarit sinne ja yv:lle varmaan palaa rightin pakki (Mäkelä). Täysin omaan piikkiin. LIkanen, erittäin likanen. On siellä vähän hedelmäpeliä siellä (Mäkelä). Mutta kyllä se (Mäkelä) meni huolimattoman näkösesti kiekkoon."

Kohta jatkuu tuomarille:

"No niin Ville-poika. Jokaikinen ottelu pitää täällä näköjään ottaa hallintaan. Turkulaisyleisö esittää mielipiteensä (huutaa nuija, nuija...). Selostamosta on siihen helppo yhtyä. Selostamosta on siihen helppo yhtyä. Roni Viirlas huutelee penkiltä. Sen tietää, että se huutelu jää tasan siihen. Viirlas se on kuin nallekarhu, se ei lähde kenenkään kanssa yhtään mihinkään, sitten kun pitäisi oikeasti lähteä. Sitä ehdittiin tässä, tässä seurassa näkemään 78 pelin verran. Kova omasta mielestään, pehmeä muiden mielestä."

Vähän sanailua ja vinoilua Vuhtoniemestä kommentaattorin aknssa ja sitten jatkuu:

"Ilman hidastusta ei tuohon uskalla ottaa yhtään sen enempää kantaa tuohon itsessään taklaustilanteeseen, mutta se teki tuosta itsessään hyvin likaisen, että Vuohtoniemi vilkaisi ensin, että jääkö makaamaan, ja nostaa vasta sen jälkeen kätensä. Ja kyllähän Hokki, kyllähän Hokki osaa tuon, tuon pelin sitten erittäin hyvin."

Aika mielenkiintoista, että ensin Säteri tietää tismalleen mitä tapahtui, mutta kohta ei olekaan niin varma. Fakta on se, että Mäkelä loukkaantui tilanteesta, eikä ole pelannut sen jälkeen.

Säterillä on ollut useamman kerran seuraamissani otteluissa Viirlas piikittelynsä kohteena. Entä onko Roni kiusannut Säteriä koulussa vai vienyt naisen häneltä, mutta jotain on Janilla hampaankolossa.

Käsittääkseni Säteri on Tuton oma selostaja, joten valtakunnalliseen jakeluun menevissä lähetyksissä seuran pitäisi olla vastuussa edustajansa toiminnasta. Valmentajat saavat kakkua, pelaajat saavat kakkua, mksi ei muu toimihenkilö? Helvettiin eetteristä tuommoinen tomppeli.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Nämä kotijoukkuetta silmittömästi hehkuttavat ja vastustajia haukkuvat selostajat tekevät MestisTV:stä tuotteen joka ei koskaan nouse kovin suosituksi. Kotijoukkueen fanit ovat hallilla ja näitä striimejä katsovat ne vierasjoukkueen kannattajat joita tällainen kakaramainen ja umpipuusilmäinen fanipoikahehkutus ei taatusti miellytä. Erittäin merkillistä että tätä ei oikeasti tajuta ja asialle tehdä mitään?

TuTon vieraspelejä selostamaan paikallisradioon tällaiset värilasipellet vielä menevät kun eihän niitä kuuntele kuin TuTo-fanit. Mutta MestisTV:n selostajaksi täysin väärä tyyppi joka mölinällään ei taatusti houkuttele ketään ei-turkulaista katsomaan lähetyksiä Turusta.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Lähetyksiä katsoo tosiaankin suurimmilta osiltaan vierakannattajat eli tuosta hekutuksesta ei saa viboja kukaan muu kuin mies itse. Säteristä ei lisäksi tiedä, mikä on vitsiä ja mikä ei. Jukurien cheerleadereiden kutsuminen huoriksi oli kai sekin vaan vitsi. Aika huono vitsi minusta.

Toisaalta yksi asia, minkä vuoksi odotan TUTOn tulevan Jukureita vastaan, on juurikin Säteri. Kyllähän siitä nyt saa helvetinmoisen hekuman, kun Jukurit persraiskaa TUTOa ja se karsea rääkyminen ja sarkastinen mukahauskuus(etenkin vastustajan kustannuksella) hyytyy ja muuttuu turhautuneeksi huulien pärinäksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös