Mestiksen kimppakyytirinki ja fanimatkat

  • 160 188
  • 220

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tällä hetkellä bussissa on 114 lähtijää, joten busseja on lähdössä jo kolme.

Nyt kaikki mukaan täältä jatkiksestakin huikeaan ennätysreissuun!

Vai on Kouvolasta tulossa toistasataa fania lauantaina? No, tervetuloa vain Kupittaalle minun puolestani, KooKoon fanit ovat olleet aiempina kertoina innokkaita mutta asiallisia, ts. mitään ylimääräistä häröilyä en ole ainakaan itse nähnyt tai huomannut. Niinhän se pitääkin - omaa joukkuetta kannustetaan, mutta ei kannustaminen mitään sodankäyntiä ole. Ja onhan se mukavaa, kun hallilla on vähän keskimääräistä enemmän yleisöä.

Sinänsä tämä revanssitouhu on hieman epäreilu. Se olisi pitänyt järjestää peräkkäisinä viikonloppuina, lauantaina, jotta se olisi ollut oikeudenmukainen kaikkien paikkakuntien faneille. On hankala lähteä "revanssireissulle" perjantaina klo 14. Aika harva pääsee lähtemään kesken työpäivän, ja vanhemmilla koululaisillakin päivä venyy usein tuon ajankohdan yli. Tietysti jos faniporukka sattuu koostumaan vain työttömistä yms, niin silloinhan ei ole ajankohdalla väliä.

Turun suunnaltakin on yhtä kaikki Kouvolaan tulossa perjantaina yksi bussi, joka on Veikkauksen täysin tukema, ts. ilmainen reissu ainakin faniryhmälle. Tosin peliä jo kuulutettiin hallissa muillekin, koska ajankohdasta johtuen lähtijöitä ei yksinkertaisesti ole kovin paljoa, ja osanotto voi jäädä varsin vaisuksi. En itsekään pääse kesken työpäivän lähtemään, joten jää vierasreissu väliin.
 
Vai on Kouvolasta tulossa toistasataa fania lauantaina? No, tervetuloa vain Kupittaalle minun puolestani, KooKoon fanit ovat olleet aiempina kertoina innokkaita mutta asiallisia, ts. mitään ylimääräistä häröilyä en ole ainakaan itse nähnyt tai huomannut. Niinhän se pitääkin - omaa joukkuetta kannustetaan, mutta ei kannustaminen mitään sodankäyntiä ole. Ja onhan se mukavaa, kun hallilla on vähän keskimääräistä enemmän yleisöä.

Tällä hetkellä ilmottautuneita 118 ja viikonlopun jälkeen uskoisin jo 200 rajan ylittyvän, koska peleissä noita nimiä tulee vauhdilla.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tällä hetkellä ilmottautuneita 118 ja viikonlopun jälkeen uskoisin jo 200 rajan ylittyvän, koska peleissä noista nimiä tulee vauhdilla.

200 olisi jo neljäsosa koko hallin yleisöstä, tai oikeastaan enemmänkin. Viime lauantain matsissa oli virallisesti 850 katsojaa, ja todellisuudessa paikalla olleiden määrä on pääsääntöisesti virallista lukemaa pienempi.

Tällä kaudella TuTon bravuureiksi nousseiden suurinumeroisten kotitappioiden vaikutus on ollut se, että halli on viimeistään kolmannessa erässä tyhjentynyt roimasti, kun katsojat eivät ole jaksaneet loppuun asti itseään kiusata nöyryytystä katsomalla. Itse en peleistä kesken lähde, vaikka mitkä lukemat olisivat taululla, mutta en kyllä syytäkään TuTon matseissa satunnaisemmin käyviä ihmisiä, jotka eivät koe jotain 1-6 -tilannetta toisen erän jälkeen kovin mielekkääksi.

Vaikeaahan tämä on ollut. 12 kotipeliä, joista vain kaksi voittoa ja yksi jatkoaikatappion tuoma piste, siinä kaikki. En ole joka peliin päässyt, joten nuo kaksi voitokasta peliä jäivät juuri sopivasti väliin, joten en ole mitään muuta tällä kaudella nähnyt kuin hävinneen TuTon. Tulee mieleen kausi 2003-2004, jolloin oli samanlaista, aina vain tappio niskassa. Karsintoihin se kausi sitten päättyi, ja valmentajanvaihdokseen sitä ennen.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Iltalehtikin on huomioinut Revanssiviikonlopun: Mestis tarjoaa katsojille ilmaista viihdettä Onhan tuo kieltämättä aika merkittävä kädenojennus Veikkaukselta ja Jääkiekkoliitolta. Mitenköhän tuo itse ottelujen pääsylippujen rahoitus tapahtuu? Tukeeko Veikkaus ja liitto seuroja jollain samansuuruisella summalla vai hankkiiko seurat kokonaan omat sponsorit noihin peleihin?
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
En jaksa lähestyä sähköpostitse Liittoa, joten varmistan asiani täällä:

Se meni juurikin niin, että Liitto maksaa niin monta bussia, kuin mitä lähtee?
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
En jaksa lähestyä sähköpostitse Liittoa, joten varmistan asiani täällä:

Se meni juurikin niin, että Liitto maksaa niin monta bussia, kuin mitä lähtee?

Kyllä, kuinka monta tahansa kuljettajineen. Mikkelissä taitaa tulla tarve varata jo neljäs.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Kyllä, kuinka monta tahansa kuljettajineen. Mikkelissä taitaa tulla tarve varata jo neljäs.
Selvitän vielä toisen asian:

Miten tuo maksupuoli hoituu bussiyhtiölle? Miten te olette ajatelleet tämän kanssa? Ilmoitetaan varauksen yhteydessä, että laskut kohti Liittoa vai?
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Selvitän vielä toisen asian:

Miten tuo maksupuoli hoituu bussiyhtiölle? Miten te olette ajatelleet tämän kanssa? Ilmoitetaan varauksen yhteydessä, että laskut kohti Liittoa vai?

Näin ainakin Mikkelissä toimitaan. Bussiyhtiö laittaa suoraan laskun Jääkiekkoliittoon. Turhaa sitä on kierrättää faniryhmän kautta.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
JSC reissaa tällä kaudella 3970 km (km:t tiehallinnon sivulta) pelkän runkosarjan aikana. Pelkkä ajoaika on 45 h 30 min. Jos tuohon lasketaan 4 tuntia/reissu ottelulle ja tauoille yms matkalla, niin kaikki matkat reissaava fani saa olla kotoaan poissa 4 vrk ja 7 tuntia. Matkoilla menevää rahasummaa en taida viitsiä laskea..
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Heinolasta lähtee jokavuotisen perinteen mukaisesti bussikuljetus Kouvolaan 8.1.2011 lauantaina. Matkan hinta piletteine päivineen naurettavat 10 euroa.
Tässä muuten infoa reissusta:

- Lähtö lauantaina 8.1.2011 Heinolan turistipysäkiltä (Nordean edestä) klo 14.00
- Matkan hinta 10 Euroa (sisältää myös ottelulipun).
- Ilmoittautumiset tekstiviestitse numeroon 040-8231958. (laita viestiin oma nimesi)
- Ilmoittautua voi myös 7.1 perjantaina HeKin kotiottelun aikana Olut Pubin tiskillä.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Olisiko Kouvostoliiton seudulta Lempäälään LeKi - KooKoo otteluun lähtijöitä tänään 12.1.2011?

Voisin lähteä autolla ja kyytiin mahtuisi 4. Tai sitten lähden mielelläni jonkun kyytiin jos kyytiä on tarjolla.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Lähde LeKin fanimatkalle Jyväskylään 12.2.2011 D Team - LeKi otteluun! Hinta vaivaiset 20e!

Kisa-Osasto ja muu saukkopaitaisten fanikaarti matkustaa jälleen ja tällä kertaa kohteena on Hippos ja Jyväskylä. Isännöinnistä vastaa siis huipputason joukkueen lisäksi liigatason halli. D Teamia vastaan on väännetty monta tasaista kamppailua ja nyt on aika haastaa myös jyväskyläläinen kiekkoyleisö huutomaratooniin.

Lähde mukaan, vain 50 nopeinta pääsee mukaan ja viimeisiä paikkoja jaetaan! Bussi kaartaa Tampereelta, joten tämä ei liene este. Ilmoittautumisohjeet täältä!
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Veikkauksen tukea ei tällä kaudella taida fanimatkoihin olla ollenkaan. Kellään tietoa Revanssiviikonlopun matkoista? Tukeeko liitto/veikkaus edes niitä? ps. Meniköhän liitolta liikaa rahaa viime kaudella revanssiviikonlopun busseihin..?
 

Tapsor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK
Veikkauksen tukea ei tällä kaudella taida fanimatkoihin olla ollenkaan. Kellään tietoa Revanssiviikonlopun matkoista? Tukeeko liitto/veikkaus edes niitä? ps. Meniköhän liitolta liikaa rahaa viime kaudella revanssiviikonlopun busseihin..?
Näin olen minäkin epävirallisilta tahoilta kuullut että Veikkaukselta ei enää tukea tulisi. Ja se on ikävä homma. Taisi ainakin meillä Joensuussa mennä puolet viime kauden tuesta juurikin siihen revanssiviikonlopun matkaan. Sen perusteella tilanne näyttäisi siltä ettei revanssihommaakaan tuettaisi :/ Mutta silti, luulisinpa että jollain tavalla liitto/Veikkaus tulee sitä tukemaan, mitäs järkeä muuten koko revanssissa olisikaan. Käsittääkseni juuri silloin on tarkoitus saada väkeä liikkeelle. Veikkaukselta ei ainakaan pitäis rahat loppua...
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Veikkaukselta ei ainakaan pitäis rahat loppua...

Ei luulis, itsekin eilen "annoin" niille vitosen ja yhtään en saanu takas. Viime kaudellahan ton revanssin lisäksi oli se yksi "ylimääräinen" tuki. Olisiko se sitten se, mikä pelkästään jää pois. Aika iso laskuhan liitolle revanssista varmaan viime kaudella tuli, esim. Mikkelistä 4 tilausajobussia Joensuuhun kuskeineen. No mikä on isoa sitten kenellekin, kaikki on suhteellista.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
LeKin fanimatkat suuntautuvat tämän vuoden puolella 4.11 Revanssiviikonlopun kunniaksi Turkuun ja 30.12 matkataan Vantaalle. Matkan hinta 20e.

Käyhän ilmoittautumassa!
 
Reissua pukkaisi taas, kun KooKoo reissailee Vaasaan lähde sinäkin aina niin huikealle Vaasan reissulle ja ota nyt kaveritkin mukaan!

Päivä siis ensi lauantai 29.10, lähtöaika selvinnee lähiaikoina. Reissun hinta määräytyy lähtijöiden mukaan. 30 lähtijällä hinta 35/45e (jäsenet/eijäsenet).

Ilmottautumisohjeet KKP:n sivuilla: Kuudes Kenttäpelaaja ja foorumilla keskustelua aiheesta.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Knoppitietoa: SarvisClub tekee runkosarjan aikana 15 fanimatkaa vieraspeleihin. Aikaa noilla matkoilla pelkkä bussimatkustaminen (ilman mitään taukoja) vie noin 61,5 tuntia ja matkaa kertyy lähes 5000 km.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Laitetaanpa vaikka tänne, kun tämähän on kuitenkin nyt koko Mestisperheen asia (tähän joku trademark -merkki perään ;) )

Eli oiskohan mistä kaikkialta suuntaamassa väkeä Tampereelle kattomaan karsintapelejä? Ite voisin liftata jonkuu semmosen kyytiin, kuka ois menossa Mikkelistä/Mikkelin läheltä.

Melkein tekis mieli tulla kattomaan pelejä vielä Jukurien keltasiin puettuna (en oo vielä jaksanu pakata romppeita kaappiinkaa ens kautta oottamaan), kun korostais mielestäni että tää on tosiaan koko mestisväen juttu. Mutta joku luulis kuitenkii että on Ipan värejä ja toisaalta ehkä semmone sillisalaatti jossa vilkkaa sekasin kaikkea sinikeltasesta sinivalkoseen ei ois kuitenkaan nättiä katottavaa...
 
Melkein tekis mieli tulla kattomaan pelejä vielä Jukurien keltasiin puettuna (en oo vielä jaksanu pakata romppeita kaappiinkaa ens kautta oottamaan), kun korostais mielestäni että tää on tosiaan koko mestisväen juttu.
Näin juuri, kyllä sitä täytyy laittaa oranssimustaa päälle. Sportin lauluja en kyllä silti hevillä rupea laulamaan vaikka täytyy myöntää että ne(kin) joskus päässä soi :p
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Melkein tekis mieli tulla kattomaan pelejä vielä Jukurien keltasiin puettuna (en oo vielä jaksanu pakata romppeita kaappiinkaa ens kautta oottamaan), kun korostais mielestäni että tää on tosiaan koko mestisväen juttu.

En koskaan ikinä laita/laittaisi Jukureiden fanipaitaa päälle muuta kuin Jukureiden peliin. Piste. Toivottavasti Sport kuitenkin saa Ilveksen kiinni, pirun nopeita otuksia kuitenkin ovat.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
En koskaan ikinä laita/laittaisi Jukureiden fanipaitaa päälle muuta kuin Jukureiden peliin. Piste. Toivottavasti Sport kuitenkin saa Ilveksen kiinni, pirun nopeita otuksia kuitenkin ovat.

Saanko kysyä miksi? Häpeät sie tota paitaa vai? Ite kyllä voin vetää KooKoon paidan päälle ihan missä vain ylpeänä, olkoon sitten vaikka kyseessä KooKoon, Sportin tai vaikka itä-timorin villikissojen peli. Tai vaikka naapurin siskon kissan häät, aina kannan omia värejä ylpeydellä. Piste.
 
Kyllä aikoinaan on höntsäilty ulkojäillä KooKoon ekassa liigapaidassa ja kaupungilla on tullut pyörittyä KooKoon hupparissa ym. En kyllä ymmärä miksi ei voisi pitää muualla kuin pelissä seuran värejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös