Mestaruusjuhlien suunnitteluketju

  • 1 528
  • 5

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä ketjussa voidaan suunnitella arvokasta tapahtumaa kokoontumisrajoitusten jälkeen, jossa päästään juhlimaan Lukon saavutusta hallitusti.

Olen @Radiopää kanssa samoilla linjoilla siitä ettei mikään järjestetty toritapahtuma anna välttämättä joukkueen saavutukselle arvoa. Ja olihan se Helmirannan lähetyskin jonkinlainen pettymys, vaikka paikan päällä juhlat olivat varmasti hyvät. Itseasiassa koronarajoitukset pelasivat loppujen lopuksi tiistai-illan pussiin. Rajoitusten ansioista käytännössä kaikki olivat tiistaina ottamassa joukkuetta vastaan ja tekemässä jotain ikimuistoista.

Normaalisti peli olisi ollut paljon myöhemmin jolloin joukkueen paluukin olisi siirtynyt illan sijasta yöhön, tämä olisi väkisin karsinut väkimäärää kun perheelliset eivät olisi päässeet niin suurella prosentilla osallistumaan. Nyt paikalla oli todella paljon perheitä pienten lasten kanssa.

Normaalisti kaikki baarit olisivat olleet auki ja varmasti iso osa pitkän kaavan juhlijoista olisi missannut juhlat kun oltaisiin vielä istuttu tuopin ääressä. Ja toinen iso osa porukasta olisi ollut paikan päällä katsomassa josta ei välttämättä oltaisi enää lähdetty ottamaan joukkuetta vastaan.

Eli ilman rajoituksia juhlat olisivat jakaantuneet useammaksi pienemmäksi tilaisuudeksi, kun sen sijaan nyt rajoitusten takia saatiin yksi spontaani ja mahtava vastaanotto. Myös eilinen kierron kaupungin ympäri oli hyvä veto, jolloin kaikki halukkaat pääsivät vielä antamaan tukensa joukkueelle. Itse en nyt kaipaa tähän enää mitään muuta, tiistai-illan spontaanin vastaanoton paikan päällä kokeneena teennäinen torijuhla olisi varmasti pettymys.

Pelaajilla arki iskee kohta. Muiden paitsi Koiviston pitää aloittaa valmistautuminen ensi kauteen ja osalla pelaajista velvollisuudet uutta työnantajaa kohtaan kutsuvat. Tietty me kannattaja voidaan leijua vielä pitkään, mutta pelaajat ovat kuitenkin urheilijoita joiden pitää aika pian aloittaa taas urheilijan arki. Uskoisin että Lukko on jo tekemässä jäähyväisvideoita poislähtevien kanssa ja niitä sitten aletaan julkaista sitä mukaa kuin pelaajat lähtevät kukin omille tahoilleen.

Mutta joku tapahtuma pitää vielä järjestää, en tiedä onko se enää vasinainen juhla vai onko kyseessä enemmänkin eräänlainen muistelo tai kiitostapahtuma kannattajilta pelaajille, pelaajilta kannattajille ja seuralta pelaajille.

Viirin nosto perinteitä kunnioittaen ensimmäisessä runkosarjaottelussa on mielestäni huono koska viirin nostoon ei pääse tuolloin osallistumaan kuin pieni osa tämän joukkueen sankareista ja osa heistäkin ehkä vastustajan paidassa. Tämän takia ehdottaisinkin että poikettaisiin perinteestä ja nosettaisiin viiri kattoon kunnon juhlallisuuksin Pitsiturnauksessa.

Pitsiturnaukseen olisi mahdollista saada mukaan myös ensi kaudella muualla pelaavia pelaajia, koska runkosarjat eivät olisi vielä alkaneet ja uudet työnantajatkin voisivat olla hyväksyvämpiä pelaajansa muutaman päivän poissaoloon treeneistä. Kesällä olisi mahdollista järjestää myös oheistapahtumaa hallin ulkopuolella ja eri tilaisuuksia ja juhlallisuuksia olisi aikaa järjestää koko päivän aikana, ei pelkästään se 15-30 minuuttia ennen ottelun alkua.

Pitsiturnaus on mielestäni vakiinnuttanut paikkansa niin hyvin suomalaisessa kiekkokalenterissa että tapahtuma on tarpeeksi arvokas viirin nostoon. Ja tietysti sormet ristissä toivotaan että tuolloin kokontumisrajoitukset ovat poistuneet ja sää olisi hyvä.

Nyt muita ehdotuksia kehiin joista Lukon väki voi sitten poimia ideoita.
 

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Mietin itsekin tuota viirin nostoa pitsissä. Suurin ongelma siinä olisi kuitenkin mielestäni se, että halli täyttyisi enemmän tai vähemmän myös vierasfanien toimesta. Kyllä se pitää saada 100% täyteen Lukkofanien toimesta, kun viiri nostetaan kattoon.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen myös sitä mieltä, että viiri kattoon runkosarjan pelissä. Pitsissä sitten annetaan yksittäisiä hurraa huutoja niille, jotka siellä ovat, etenkin Virran Pekka tulee yllättymään, miten yleisö ottaa mestarikoutsinsa vastaan.
 

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Mielestäni nämät kaverit ansaitsevat hurraa huudot aina kun saapuvat äijänsuolle, paidan väristä riippumatta.
Noh, ei nyt sentään liiotella, hurrataan Seväselle ekalla kerralla, buuataan loput kerrat ;)
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Noh, ei nyt sentään liiotella, hurrataan Seväselle ekalla kerralla, buuataan loput kerrat ;)
Jotenkin osasin ulkoa aikanaan kaikki vuoden 1963 mestaruusjoukkueen pelaajat. Varmasti kukin historiaa tehnyt pelaaja muistetaan Raumalla aina erityisellä tavalla milloin tahansa. Kiva oli lukea tänään Pekka Virta ketjun ekoja sivuja, joissa pidettiin vuoden 2017 Sevästä aika surkeana pelaajana. Ajat muuttuu... Joku Koivistoinen varmasti HIFK paidassakin saa ekan kerran jäälle tultuaan melua aikaan Äijänsuolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös