Mertarannan ”ammattitaito”?

  • 301 590
  • 1 918

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-P-S
Mertaranta kuulosti Leijonien peleissä jotenkin ankealta, ei ollut sitä räikeää puolueellisuutta ja intoa.

Nyt Mertsi on Latvian kelkassa ja täysillä. En ole pitkään aikaan kuullut miestä näin liekeissä. Vanha Antero on takaisin kopissa!
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tokan erän lopulla Kanadalle tulossa kamppijäähy. C Moren kuvasta valveutunut katsoja osaa tulkita, että nahkatuomio tulossa ja oletettavasti Latvialle sukellus (ihan hyvin jopa vihelletty). Mertsi havahtuu tilanteeseen vasta kun kuvassa näytetään latvialaista boksissa.

Taivas varjele, tämä mies on täysin ulkona pelin seuraamisesta. Tai sitten hän on umpisokea. Muistettakoon vielä, että hän ei ole yhden ruudun varassa. HALUTESSAAN hän voisi omalla katseellaan seurata mitä kaukalossa tapahtuu.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jonnet ei enää muista, mutta onhan Kanada se mertsin vihollinen numero yksi. Siinä svenssonitkin ovat mukavia naapureita kun vertaa tuohon Anteron painajaisvastustajaan, joka yleensä aina vähintään jonkinlaisella vääryydellä katkaisi Suomen kisataipaleen.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Tuo taklauskoosteen "Maukka Koivisto" hymähdyttää aina.
 

Mary Mackey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuo taklauskoosteen "Maukka Koivisto" hymähdyttää aina.
Jarmo "Maukka" Kuusisto oli tosiaan kuuluisa noista perstaklauksistaan.

Mauno Kuusisto puolestaan oli laulaja.

Ilveksen kasvatti Mauno Koivisto sen sijaan ei pystynyt luomaan uraa huipputasolla. Enkä muista, sanottiinko häntä Maukaksi.

Mauno "Manu" Koivisto oli Suomen presidentti.

Ihmekös tuo, jos nämä menevät sekaisin.
 
Viimeksi muokattu:

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jarmo "Maukka" Kuusisto oli tosiaan kuuluisa noista perstaklauksistaan.

Mauno Kuusisto puolestaan oli laulaja.

Ilveksen kasvatti Mauno Koivisto sen sijaan ei pystynyt luomaan uraa huipputasolla. Enkä muista, sanottiinko häntä Maukaksi.

Mauno "Manu" Koivisto oli Suomen presidentti.

Ihmekös tuo, jos nämä menevät sekaisin.
Vakavasti ottaen. Tuollainen lapsus on inhimillisesti ottaen ymmärrettävä, eikä liity esim. ammattitaitoon millään laila,
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Tuollainen lapsus on inhimillisesti ottaen ymmärrettävä, eikä liity esim. ammattitaitoon millään laila,
Tämä on totta. Lähinnä puristelee, että taklauskoosteen editoija ei ole tajunnut tuota ja nyt se toistuu jatkuvalla syötteellä. Tosin harva kai katsojista Maukka Kuusistoakaan enää muistaa.

Tänään sitten ilmeisesti Anteron viimeinen MM-selostus:

 

Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Niin loppuuko vai jatkuuko, suoraa vastausta Mertaranta ei anna. Mutta hiukan sellaisen kuvan tuosta jutusta saa, että loppuu.

Itse olen kokenut jo useamman vuoden että "nyt riittää", syistä joita tämäkin ketju on täynnä. Olen niitä tänne itsekin tainnut muutaman kerran listata, joten ei niihin enää. Mutta Mertaranta on varmasti edelleen se syvienrivien suosikkiselostaja, kuten jutussakin sanotaan.

Todella poikkeuksellisen upean uran mies on vetänyt, sitä on pakko kunnioittaa, vaikka miehen selostuksia ei jaksaisikaan enää kuunnella. Jos jossain olisi kattoa mihin selostajien mikrofonit nostetaan, nousisi Mertsin mikki varmasti sinne.
Kun Leijona-ura loppuu niin toivottavasti Suomenjääkiekko Liitto huomioin ja palkitsee Mertarannan uran joenkin.
 
Viimeksi muokattu:

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-P-S
Kun Leijona-ura loppuu niin toivottavasti Suomenjääkiekko Liitto huomioin ja palkitsee Mertarannan uran joenkin.
Vaikka en haluaisi enää liigapeleissä Mertarantaa kuunnella ja on muutenkin jo useamman vuoden yliajalla, niin kyllä Mertaranta on palkinnot ansainnut, ihan vaikka Niinistöstä lähtien saa jakaa mitalia. Ei tässä maassa ole kuitenkaan ikonisempaa selostajaa, jonka siis aivan kaikki, ei pelkästään suurkuluttajat vaan kaikki tietää.

Toivottavasti ura olisi tässä ja jos on, niin mukavia eläkepäiviä, ne on enemmän kuin ansaittuja. Jos ei niin tässä ketjussa tavataan, kun lähtee taas järki syksyllä.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Valitsisin kyllä Mertarannan sata kertaa sadasta ennen Mäkistä. Mahtaakohan Viaplay nostaa MM-kisojen myötä taas pakettinsa hintaa? Varmasti.

Saukkonen on muuten ollut Kiven kanssa ihan toimiva pari.

Sori osittainen offtopic.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Onhan se selvää, että Mertaranta ansaitsee Jääkiekkoleijonan arvonimen.
Kaikesta arvostelusta huolimatta, Mertsi muutti suomalaisen selostajakulttuurin. Ehkä aika on nyt ajanut ohi mutta Karapalo, Wallenius, Hänninen tyylistä Neuvostoliitto -selostusta tuskin kukaan enää kaipaa.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mertaranta on kutsunut Kanadan Brad Huntia ainakin kahdesti Ethan Huntiksi. MM-kulta onkin eräänlainen Mission Impossible.

En siis kuullut omiani! Olin niin varma kuulleeni nimen Ethan Hunt, että oli pakko käydä tsekkaamassa tuo asia IIHF:n sivuilta.

Pettymys oli suuri, kun etunimi onkin joku tylsä Brad.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mertaranta puhui toistuvasti Saksan avausmaalin kohdalla valmentajan haasteesta. Haasto ja haaste ovat kaksi täysin eri asiaa. Eikä haastaminenkaan ole jääkiekkokaukaloissa enää mikään uusi juttu, joten skarppia nyt.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Ehkä aika on nyt ajanut ohi mutta Karapalo, Wallenius, Hänninen tyylistä Neuvostoliitto -selostusta tuskin kukaan enää kaipaa.
Kyllä JV Salminen on tyylillisesti aika lähelle näitä vanhan liiton selostajia ja omaan korvaani ehkä toiseksi paras jääkiekkoselostaja tällä hetkellä, jos Jani Alkio on paras.
 

Sihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Toivottavasti on tuon muumion joutsenlaulu kyseessä selostuskopissa. Oksennus nousee suuhun jos vielä kerrankin kuulen miten kaikki on vaarallista, väkevää, voimakasta, kiven kovaa sekä kaikki tehdään väellä ja voimalla. Nyt ei ole enää levy edes jumissa vaan se on lopullisesti leikannut kiinni. Kiitos ja näkemiin Antero.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Oksennus nousee suuhun jos vielä kerrankin kuulen miten kaikki on vaarallista, väkevää, voimakasta, kiven kovaa sekä kaikki tehdään väellä ja voimalla.
Vyöryminen on ollut vahvasti läsnä lähes joka tilanteessa viime vuosina.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kaikesta arvostelusta huolimatta, Mertsi muutti suomalaisen selostajakulttuurin. Ehkä aika on nyt ajanut ohi mutta Karapalo, Wallenius, Hänninen tyylistä Neuvostoliitto -selostusta tuskin kukaan enää kaipaa.
Hänninen ei tuohon kategoriaan kyllä kuulu, mies osasi innostua erittäinkin paljon sinne 2000-luvun puoliväliin asti. Janne Ahosen lopetettua ensimmäisen kerran Hoopikin tuntui jo henkisen jääneen eläkkeelle, koska hänelle tärkeät urheilijat eivät enää kilpailleet. Mertsille on mielestäni käynyt vähän samoin, ei hän ole sen 2011 MM-kullan jälkeen jaksanut edes hehkuttaa kunnolla, kun ei ole niitä nikokapasia ja tomikallioita enää kentällä.

Mertaranta on ehdoton ikoni ja aliarvostettu osa jääkiekon nousua Suomessa, mutta aika on ajanut ohi. Niin käy väistämättä käytännössä kaikille esiintyjille joskus. Saukkonen ja Jutila olivat viimevuotisen juhlapelinsä perusteella samaa tasoa kuin 2000-luvulla, mutta vaatimustaso on kasvanut niin valtavasti, ettei pelkillä oranssitakeilla pärjää.

Siitä vielä hyvä muisto Mertsistä:
 
Saukkonen ja Jutila olivat viimevuotisen juhlapelinsä perusteella samaa tasoa kuin 2000-luvulla, mutta vaatimustaso on kasvanut niin valtavasti, ettei pelkillä oranssitakeilla pärjää.

Vaatimustaso varmastikin noussut mutta Saukkonen ja Jutila vähän kaukaa haettu vertauskuva koska olivat silloin ja ovat yhä tahattomia sketsihahmoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös