Meille tulee vauva!

[Malkkinen]

Kyllä "pääsimme". Sai suvussa kulkevan toisen nimen ja tyttöystäväni sukunimen.

Annoin periksi tuossa sukunimessä, tajusin ettei se maailmaa kaada.

@Malkkinen

Yleensä se menee näissä jutuissa niin että se järkevämpi antaa periksi ja harvemmin se on se nainen. Onnea teille.

 

[SlamDunk71]

Sain tähän kirjoitukseen vauhtia tuolta Nais-asiat topicista jossa tätä asiaa vähän sivuttiin. Haluan tähän alkuun vahvasti painottaa että tuleva asiani ei ota mitään naisilta pois vaan he tekevät tässä hommassa isoimmain työn ja ansaitsisivat vieläkin enemmän kunniaa. Käyn tässä vaan vähän läpi miehistä kantaa.

Meille on keväällä tulossa perheeseen esikoinen ja itseä korpeaa julmetusti kun sanotaan isä roolin olevan helppo. Sitä se ei todellakaan ole.

Kun käydään fyysinen epistola läpi ensin, niin siinä me miehet hävitään naisille 100-0. Meillä on riippuen henkilöstä 10sek- ehkä jopa tunteihin hekumaa ja työ on tehty. Naisilla alkaa tämän jälkeen 9kk rupeama kasvavalla kuormalla jonka jälkeen kova rutistus +jälkimainingit.

Henkisellä puolella taas itse koen juuri raskaaksi sen etten tähän pysty mitään tekemään. Yritän kaikin keinoin aina auttaa miten vaan voin ja kysyä kipuja etc. En kuitenkaan pysty siirtämään kumppanin kipuja itselleni vaikka haluaisin. Ainoastaan pystyn osallistumaan kaikkeen mahdolliseen, mutta sekään ei riitä. Mies ei voi synnyttää eikä kantaa lasta sisällään vaikka haluaisi.


Syntymän jälkeenkin äiti tietää parhaiten ja isä osallistuessaankin on välillä riittämätön. Tai jos ei ole niin usein tuntee niin. Omasta mielestä siis isän rooli ei ole millään tasolla helppo. Päinvastoin, usein turhautunut.

 

[tsajari]

@SlamDunk71 Asia on prikulleen kuten kirjoitit. Karu fakta vielä sen jatkoksi: varsinkin imettävien äitien kanssa lapsi ei edes jonkun aikaa tiedä olevansa eri henkilö kuin äitinsä - koita siinä nyt sitten ottaa roolia lapsen isänä. Odotusaikaan ei sellaisia breikkejä voi tarjota, mutta vauva-arjessa muutaman tunninkin tauot tulevat olemaan äidille elintärkeitä. Sen jälkeen aika tekee tehtävänsä, isän rooli korostuu mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Kunhan äidin odotusajan (sinun palvelusajan) ja lapsen syntymän jälkeisen sekasorron jaksaa olla juoksupoikana niin siitä se isän rooli kirkastuu.

Vaikka olo usein oli riittämätön ja turha, niin yh-äitien kirjoittelusta näkee, että miehiäkin kipeästi kaivataan.

Tsemppiä teille odotukseen, toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

 

[Knox]

Henkisellä puolella taas itse koen juuri raskaaksi sen etten tähän pysty mitään tekemään. Yritän kaikin keinoin aina auttaa miten vaan voin ja kysyä kipuja etc. En kuitenkaan pysty siirtämään kumppanin kipuja itselleni vaikka haluaisin. Ainoastaan pystyn osallistumaan kaikkeen mahdolliseen, mutta sekään ei riitä. Mies ei voi synnyttää eikä kantaa lasta sisällään vaikka haluaisi.


Syntymän jälkeenkin äiti tietää parhaiten ja isä osallistuessaankin on välillä riittämätön. Tai jos ei ole niin usein tuntee niin. Omasta mielestä siis isän rooli ei ole millään tasolla helppo. Päinvastoin, usein turhautunut.

Ei kai tässä voi muuta tehdä kuin sen mitä pystyy. Meillä pahoinvointi on vähentynt selkeästi (Wuhuu!), mikä tuntuu ihanalta. Oli aika kamala katsoa kun toinen oksentaa 3-8 kertaa päivässä. Yritä siinä sitten tsempata että kyllä tämä tästä, hyvin menee. No, nyt on tuo oksentelu rumba ohi, ja rouva itsekkin tuumasi että nyt on ensimmäinen kerta kun hänestä tuntuu kivalta saada vauva.

Mielialat heittelevät toki välillä aika rajusti, mutta semmoista se on. Välillä pöydälle jäänyt kahvikuppi on ikäänkuin se suurin terroristi, ja toisinaan astianpesukoneen tyhjentäminen saa lähes onnen kyyneleet silmiin.

Hassua tämä odotusaika, kun tieto tuli niin olin onneni kukkuloilla. Ensimmäinen ultra oli sykähdyttävä kokemus, ne sydämenlyönnit.. Olen toki edelleen hyvin onnellinen, mutta nyt on eräänlainen asemasota käynnissä. Oikein mitään ei tapahdu, eikä tuleva vauva pyöri jatkuvasti mielessä. Nyt vain odotellaan.

 

[SlamDunk71]

Ei kai tässä voi muuta tehdä kuin sen mitä pystyy. Meillä pahoinvointi on vähentynt selkeästi (Wuhuu!), mikä tuntuu ihanalta. Oli aika kamala katsoa kun toinen oksentaa 3-8 kertaa päivässä. Yritä siinä sitten tsempata että kyllä tämä tästä, hyvin menee. No, nyt on tuo oksentelu rumba ohi, ja rouva itsekkin tuumasi että nyt on ensimmäinen kerta kun hänestä tuntuu kivalta saada vauva.

Mielialat heittelevät toki välillä aika rajusti, mutta semmoista se on. Välillä pöydälle jäänyt kahvikuppi on ikäänkuin se suurin terroristi, ja toisinaan astianpesukoneen tyhjentäminen saa lähes onnen kyyneleet silmiin.

Hassua tämä odotusaika, kun tieto tuli niin olin onneni kukkuloilla. Ensimmäinen ultra oli sykähdyttävä kokemus, ne sydämenlyönnit.. Olen toki edelleen hyvin onnellinen, mutta nyt on eräänlainen asemasota käynnissä. Oikein mitään ei tapahdu, eikä tuleva vauva pyöri jatkuvasti mielessä. Nyt vain odotellaan.

Näinhän se maailma makaa ja ei tässä enempää voi tehdä. Meillä tosiaan siinä mielessä kaikki hyvin että oma kumppani ymmärtää tämän eikä missään nimessä minua vähättele. Lähinnä tuo kaikki on julkisuus kuvaa tai muualta kuultua.

Mutta kyllä se rasauttaa että joku sanoo isän roolin olevan helppoa.

Ja kuten @tsajari sanoi niin mitä isommaksi lapsi kasvaa niin sitä enemmän isän rooli kasvaa ja tämä henkinen taakka vähenee. Ei tätä isän roolia vauva aikana tarvitse mihinkään jalustalle nostaa mutta ei sitä maassa makaavaa tarvitse potkiakkaan.

 

[Siivu]

Lainaan edellistä kolmea lainaamatta varsinaisesti ketään - @SlamDunk71, @tsajari, @Knox.

Olen opiskellut isyyttä omien kaksospoikieni kanssa sellaiset seitsemän vuotta. Monen sivun takaa ketjusta voi lukea, mitkä fiilikset olivat heti syntymän jälkeen ja ehkä myös odotusaikana. En muista enkä jaksa kaivella kirjoitinko jälkimmäisestä.

Isän rooli on juuri niin helppo kuin sen itselleen tekee, mutta mitä raskaammaksi sen tekee, sitä parempi. Tiedän muutamia nilkkejä, jotka eivät ole siittämisen ja sitä seuraavien useamman vuoden aikana panneet tikkuakaan ristiin, koska "eivät muka voi mitään tehdä". Jos daamilla riittää vähänkään itsekunnioitusta ja ylpeyttä, niin ei tarvinne erikseen kertoa, mihin tämä tie päättyy.

En ole itse mikään alan asiantuntija, mutta viisaammat sanovat, että lapsi muodostaa myös isäänsä hyvin suuret tunnesiteet vauva-aikana, jos tämä vain on läsnä. Tästä muodostuu tukevat perustukset vuosiksi eteenpäin.

Yritin itse olla vauva-aikana mukana ehkä jopa enemmän kuin tarpeeksi, mutta en jälkikäteen kadu hetkeäkään, vaikka välillä työnteosta ei tahtonut tulla mitään, kun silmät ja järki seisoivat, eikä muilla vapaa-ajan ongelmillakaan tarvinnut päätään vaivata.

Hauskana pidän edelleen sitä, kun raskaimman vaiheen (0-2 vuotta) aikana vaimo kertoi toistuvasti, että kunhan tissiä ei enää tarvita ja yöherätykset ovat harvinaisempia, hän antaa itselleen täydet vapaudet nauttia omasta ajasta. Mitäpä siihen muuta sanomaan kuin tottakai. Ei mennyt vuottakaan, kun jannut alkoivat lähestyä kolmea vuotta ja rouvaa alkoi kismittää, ettei onnistu enää viettämään riittävästi aikaa lasten kanssa, koska nämä tykkäävät puuhailla isänsä kanssa, leikkiä naapurin muksujen kanssa, jne. Nyt kun jannut alkavat olla siinä iässä, että on urheiluharrastuksia turnauksineen ja konsolipelit, ym. kiehtovat siinä poikia missä isäänsä, mutta rouvalla ei ole juuri minkäänlaista kiinnostusta kumpaankaan, tilanne alkaa olla taas ihan uudella tasolla "mielenkiintoinen".

Lähti jo vähän ajatusmyrskyn puolelle, mutta tahdon yrittää sanoa, että tuulet kääntyvät hyvinkin nopeasti riittämättömyyden ja turhana olon tunteesta toisiksi, vaikkei se kovin nopealta vaippaiässä tunnukaan. Tyttölasten kanssa asia on varmasti joiltain osin erilainen, mutta samat periaatteet kuitenkin pätevät.

 

[Knox]

Isäksi tuleminen totta kai jännittää, mutta hyvällä tavalla. Oon aika hyvä järkeilemään asioita, ja tästäkin on fiilis lähinnä se, että jos muut ovat pärjänneet niin miksen minäkin. Tiedostan että edessä on unettomuutta, vitutusta, väsymystä ja muuta mukavaa, mutta uskon että tilalle tulee jotain joka korvaa moninkertaisesti kaiken.

Oma lapsuuteni oli onnellinen, ja omilta vanhemmilta saatu esimerkki auttaa pitkälle. Se on jännä miten lapsuuden parhaimmat muistot eivät liity mihinkään Linnanmäki reissuihin tai muuhun, vaan johonkin jouluun jossa koko perhe on pelannut lautapelejä tai vastaavaa. Lähinnä yhdessäoloa ja sitä että vanhemmat olivat läsnä.

Mutta näitäpä on turha vielä miettiä. Ehtii sitten unettomien öiden aikana pyöritellä!

 

[teroz]

Ei muuta kuin onnea matkaan @Knox - hyvin se lutviintuu. Ja olet asian ytimessä, omat lapset kaikista viihdykkeistä huolimatta eniten arvostaa aikaa yhdessä. Onhan tuossa kaikessa opettelua, mutta on se vaan hienoa ja hommat siitä hiljallee muotoutuu.

 

[vanukas]

Syntymän jälkeenkin äiti tietää parhaiten ja isä osallistuessaankin on välillä riittämätön. Tai jos ei ole niin usein tuntee niin. Omasta mielestä siis isän rooli ei ole millään tasolla helppo. Päinvastoin, usein turhautunut.

Tähän haluaisin sen verran kommentoida väliin kun olen erästä ystäväperhettä seurannut. Aina ei äiti halua/kykene antaa tilaa isälle tehdä asioita vauvan kanssa ja hyväksyä, että ne tehdään vähän eri tavalla kuin äiti ne tekisi. Näistä asioista voi tulla isoakin kitkaa suhteeseen kun toinen haluaisi osallistua mutta ei oikein anneta.

 

[SlamDunk71]

Tähän haluaisin sen verran kommentoida väliin kun olen erästä ystäväperhettä seurannut. Aina ei äiti halua/kykene antaa tilaa isälle tehdä asioita vauvan kanssa ja hyväksyä, että ne tehdään vähän eri tavalla kuin äiti ne tekisi. Näistä asioista voi tulla isoakin kitkaa suhteeseen kun toinen haluaisi osallistua mutta ei oikein anneta.

Juuri tämä on yksi ongelma. Oletusarvona pidetään sitä että äiti tietää mikä lapselle on parasta ja vaikka isä tekee asian oikein, mutta eri tavalla voi tulla napakka palaute. Tällöin isä voi mennä sekaisin että miten perin sitä olisi kun haluaa ja pitää osallistua mutta osallistuu aina "väärin". Ja sitten lumipallo alkaa pyörimään.

 

[Uncle Leo]

Juuri tämä on yksi ongelma. Oletusarvona pidetään sitä että äiti tietää mikä lapselle on parasta ja vaikka isä tekee asian oikein, mutta eri tavalla voi tulla napakka palaute. Tällöin isä voi mennä sekaisin että miten perin sitä olisi kun haluaa ja pitää osallistua mutta osallistuu aina "väärin". Ja sitten lumipallo alkaa pyörimään.

Tällaista tapahtui omallakin kohdalla, lopulta sanoin että joo, sä teet asian noin mutta mä teen sen näin, molemmat on oikein joten annappa vähän tilaa nyt, kyllä mä tän hoidan. Onneksi asia meni heti perille, tärkeänä pidin sitä että koitin ilmoittaa asian rakentavasti ja samalla vaimoa rauhoitellen jotta vältyttiin vastakkainasettelulta. Mutta kyllä välillä niitä neuvoja tulee tilanteissa mitkä on itsellä hallinnassa, ja välillä tulee tiuskaistua vastaukseksi, mutta kun pohjana on se että luottaa toiseen niin ei noista onneksi koskaan mitään isompaa vääntöä tule.

Toki kun on enemmän kuin yksi lapsi niin asiat on paljon helpompia kuin ensimmäisen lapsen kohdalla, kun kaikki oli molemmille uutta ja täten epävarmaa.

 

[Bob Rambo]

Isäksi tuleminen totta kai jännittää, mutta hyvällä tavalla. Oon aika hyvä järkeilemään asioita, ja tästäkin on fiilis lähinnä se, että jos muut ovat pärjänneet niin miksen minäkin. Tiedostan että edessä on unettomuutta, vitutusta, väsymystä ja muuta mukavaa, mutta uskon että tilalle tulee jotain joka korvaa moninkertaisesti kaiken.

Olet asian ytimessä. Tuskin kukaan meistä on ennalta osannut arvioida kaikkia niitä tunteita, mitä vanhemmuus mukanaan tuo, mutta tuolla asenteella olet todennäköisesti valmis ottamaan vastaan sen, mitä eteen tulee. Muista, että myös mahdolliset hankaluudet, ja sen pahimman mahdollisenkin, on kokenut lukematon määrä ihmisiä ennen sinua. Kaikkeen löytyy siis myös vertaistukea, jos tarve tulee eteen.

Oma kokemukseni isyydestä on nyt 14 kuukauden mittainen ja melko samankaltaisin ajatuksin lähdin itse tähän touhuun mukaan. Tosin me saatiin ennakoimaton volttilähtö, kun esikoinen syntyi 6,5 viikkoa etuajassa. Ensimmäiset kolme viikkoa vietettiin ensin tehohoidossa, sitten keskoshoidossa vastasyntyneiden osastolla. Teholla ei meillä ollut mahdollisuutta yöpyä, mutta osastolla vietettiin koko perhe lähes kaksi viikkoa. Mä kävin päivät töissä ja yöt hoidettiin vauvaa, sekä torkuttiin vaimon kanssa päällekkäin pienen osastohuoneen 80cm leveässä punkassa. Nuo ensimmäiset viikot meni aika autopilotilla ja vasta jälkeenpäin sitä koki pienen tunnemyrskyn tuosta startista. Näitä tunteita on puolison kanssa purettu pitkin vuotta ja molemmat kokee tuon ajan hitsanneen meidät lopullisesti yhteen. Tavallaan siis päivääkään en vaihtaisi pois, mutta voisihan se alku helpompikin olla.

Seuraava kakara on jo tuloillaan ja helmikuussa olisi laskettu aika. Valmiudessa ollaan, jos tämäkin muksu päättää tulla etuajassa maailmaan. Kerran tuon kokeneena voi olla luottavaisin mielin, niin ensiluokkaista hoitoa saatiin viimeksikin. Nimikin on jo päätetty (vähän joutui vaimoa suostutella) ja pieni poikalapsi saa kunnian kantaa kotikaupunkini kapteenin, #5:n etunimeä.

 

[Freya]

Paras neuvo mitän vauvavuoteen ja etenkin niihin 3 ensimmäiseen kuukauteen voi antaa on : Puhukaa, Puhukaa, Puhukaa! Oikeasti esikoisen kanssa ei voi puhua liikaa. Niitä tilanteita tulee kun kumpikin on ihan helvetin väsyneitä tai vauva huutaa eikä mikään meinaa auttaa, niin siinä helposti pinna kiristyy puolin jos toisin. Kannattaa heti sanoa sille puolisolle et okei, nyt mun kuppi ei kestä enempää tai mä tarviin nyt ainakin päiväunet. Meillä kärsittiin jonkun verran vatsavaivoista ja niihin ei oikein auttanut mikään. Joten toinen sitten kanteli vauvaa, ja toinen otti sen aikana vähän aikalisää kuuntelemalla musiikkia tai käymällä happihyppelyllä. Öisin tehtiin välillä niin että mies hoisi yhden syöttövuoron ( tai toisinpäin) niin toinen sai nukkua sen kuutisen tuntea putkeen. Niillä pienillä jutuilla on tosi iso merkitys sen koko jaksamisen kannalta. Heti kun vauvan raskii jättää hoitoon, ja mikäli tukiverkkoja on, niin myös sille parisuhteelle aikaa.

Siinä alussa kaikki on muutenkin ihan pelkkää opettelua ja virheiden tekemistä. Kaikki kestää ( vaatteiden laitto, vaipan laitto, kylvetys...) eikä siitä kannata ottaa yhtään stressiä. Ei kukaan ole seppä syntyessään. Meillä mies jännitti kuollakseen vaatteiden vaihtoa ja kylvetystä kun pelkäsin että "rikkoo" vauvan. No yhdessä opeteltiin, aluksi niin että ensin näytin miten se toimii, sitten seisoin vieressä ja sen jälkeen mies teki niinkuin hänestä helpoimmalta tuntuu.
Oli myös tosi omituista kun mihinkään ei voinutkaan lähteä noin vaan! Tuntui että joku kauppaan lähteminenkin oli ihan kauhea show, ja kun sinne lopulta päästiin niin vauva huusi pää punaisena siellä cittarin kassalla. Tämä vaati mulla ainakin hirveästi totuttelua esikoisen kohdalla, kun olin vaan tottunut miehen kanssa lähtemään ja menemään ilman sen ihmeempää miettimistä.

Sen lisäksi siinä alussa imetys vie ihan hirveästi aikaa! Se äiti pesii lähes koko ajan vauvan kanssa jossain sohvan tai sängyn nurkassa. Silloin just miehistä tuntuu usein että mitä helvettiä tässä voisi tehdä, mutta suurin apu on kun pyörittää sen kaiken muun. Siivoamisen, kaupassa käynnit, ruoanlaiton yms. Ja ne pienet oman ajan hetket mitä pystyy sille puolisolle antamaan : hetki omaa aikaa suihkussa, lämmin ruoka, vaikka pieni lenkki. Ne on kultaakin kalliimpia.

Niinkuin täällä sanottiinkin, niin se isien aika tulee kyllä. Eikä tietenkään siinä alussa kannata jäädä syrjään, vaan osallistua ja opetella sitä hoitoa mahdollisimman paljon. Siinä saa myös kontaktia siihen vauvaan. On se äideillekkin ihan mieletön ravistus ja myllerys siellä päässä, Alussa vaan hormonit on aivan sekaisin ja synnytys pyörii mielessä, ja takaraivossa jyskyttää kaikki pelot, huolet ja mietinnän siitä miten osaa sitä vauvaa hoitaa. Kannattaa niistäkin puhua mahdollisimman paljon. Se helpottaa sitä alkutaivalta huomattavasti kun kumpikin avautuu omista tunteistaan, mietinnöistä ja jaksamisesta.

 

[Czescku]

@abianos Pidän peukkuja! Jos ei vielä tärpännytkään niin kyllä se vielä tärppää, kun molemmat jo todistaneet hedelmällisyytensä.

@Freya Tuossa on kyllä käytännössä mainittu kaikki mahdollinen, hieno kirjoitus.

Mutta yksi asia, jonka abi tuossa mainitsee on tuo älytön valmistautuminen kaikkeen. Komppaan häntä siinä, ettei sillä tee yhtään mitään. Saa sen toki tehdä ja ostaa miljoonalla vehkeet, joita vauva käyttää max 6kk ja sitten ostetaan uudet, mutta niillä ei ole sille lapselle mitään merkitystä. Vauva muistaakseni joskus 6kk jälkeen (vai oliko 8kk) vasta käsittää olevansa eri ihminen kuin äitinsä. Toki tätä pitäisi siskolta kysäistä, kun hän sai kaksoset, jolloin tilanne ehkä eri.

 

[FASlapsi]

Nää tämmösetkin on niin yksilöllisiä juttuja, että vähän hassua alkaa antaa jotain neuvoja että näin se sitten on koska minulle kävi näin. Vauvat ja vanhemmat ja elämäntilanteet on kaikilla aina omanlaisia, joten ei sitä oikein voi toiset toisia neuvoa näissä hommissa, muuten ku jollain tosi ylimalkaisilla tavoilla. Ja toki esimerkin omaisestihan voi kertoa että tällee kävi meillä, mutta ei ne nyt mitään yleismaailmallisia faktoja ole että tehkää näin niinku minäkin tein niin sit homma toimii, se on hyvä kaikkien näistä neuvoista tiedostaa.

Lapsen kanssa elo on minusta hankalampaa ja raskaampaa kuin elo ilman lasta, mutta se on myös vitun mahtavaa ja oma lapsi on kaikesta vaivasta huolimatta - tai ehkä just sen takia - paras ja tärkein asia koko maailmassa. Silti en kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä haluaisi enää enempää niitä maailmaan tehdä, tämä yksi tuntuu ainakin nyt ihan riittävältä määrältä. Ja me ollaan jo niin vitun vanhoja että ei kai tässä enää lisää muutenkaan jaksa väkertää, sauliniinistöt on sit erikseen. Eiks se ollu kanssa joku melkein 40-vee ku sai sen viimesimmän lapsensa? Hullun vanha faija!

 

[Turha Kaukalo]

Nää tämmösetkin on niin yksilöllisiä juttuja, että vähän hassua alkaa antaa jotain neuvoja että näin se sitten on koska minulle kävi näin. Vauvat ja vanhemmat ja elämäntilanteet on kaikilla aina omanlaisia, joten ei sitä oikein voi toiset toisia neuvoa näissä hommissa, muuten ku jollain tosi ylimalkaisilla tavoilla. Ja toki esimerkin omaisestihan voi kertoa että tällee kävi meillä, mutta ei ne nyt mitään yleismaailmallisia faktoja ole että tehkää näin niinku minäkin tein niin sit homma toimii, se on hyvä kaikkien näistä neuvoista tiedostaa.

Näin lapsettomana kommentoin, että mikset yleistä omia kokemuksiasi kaikkien kokemuksiksi, että miksi et kerro että sinä olet oikeassa, mikä vittu sua vaivaa. Sä et kovin hyvin nyt saa narsistipisteitä, onko sulla edes luuserijengiä takanasi kertomassa että sä tiedät, sä oot hyvä jätkä, tekemässä likaisen työn. Ettet vain ole ollut parisuhteessasikin iät ja ajat, mitäs tämä on, olet sitoutunut, sika. Kai nyt sentään olet lapsesi hakannut?

Lähetän kohta yyveen. Sitten ignoroin ja tykkään. Raportoin.

 

[FASlapsi]

Näin lapsettomana kommentoin, että mikset yleistä omia kokemuksiasi kaikkien kokemuksiksi, että miksi et kerro että sinä olet oikeassa, mikä vittu sua vaivaa. Sä et kovin hyvin nyt saa narsistipisteitä, onko sulla edes luuserijengiä takanasi kertomassa että sä tiedät, sä oot hyvä jätkä, tekemässä likaisen työn. Ettet vain ole ollut parisuhteessasikin iät ja ajat, mitäs tämä on, olet sitoutunut, sika. Kai nyt sentään olet lapsesi hakannut?

Lähetän kohta yyveen. Sitten ignoroin ja tykkään. Raportoin.

Olet lapseton? Sittenhän sinä olet turha ihminen! Meillä on lapsi niin muillakin pitää olla. Jos on enemmän ku yks ni on raivohullu himouskovainen! Ja jos ei oo poikalasta niin on viallinen luuseri.

Myös jos ei ole Mensa-kerhossa ja kolminkertainen Vuoden Jatkoaikalainen, on ihmissaastaa.

 

[nummenkallio]

Meille ei tule vauvaa. Rakennettiin koti ja tehtiin remonttia monella kymmenellä tonnilla, jotta se voisi tulla. Onhan mulla ikää ja on tulevalla ex-emännälläkin, mutta tähän se pysähtyi. Tuli useampia keskenmenoja. En syyttele ketään, mutta monien tutkimusten perusteella minä pystyn saamaan lapsia. Toisella oli vähän toisin. Kävi näin.

Onnea kaikille teille, jotka saatte tämän projektin maaliin saakka. Tiedän että siihen liittyy niin valtava määrä epävarmuuksia, että jos ne kaikki selättää, niin voi olla onnellinen. Ja silti se homma vasta alkaa siitä.

Se on ikävää, että mun pää hajosi tässä. Ei ole elämässä mikään hajottanut päätä näin.

 

[Vahva tunne]

Meille ei tule vauvaa. Rakennettiin koti ja tehtiin remonttia monella kymmenellä tonnilla, jotta se voisi tulla. Onhan mulla ikää ja on tulevalla ex-emännälläkin, mutta tähän se pysähtyi. Tuli useampia keskenmenoja. En syyttele ketään, mutta monien tutkimusten perusteella minä pystyn saamaan lapsia. Toisella oli vähän toisin. Kävi näin.

Onnea kaikille teille, jotka saatte tämän projektin maaliin saakka. Tiedän että siihen liittyy niin valtava määrä epävarmuuksia, että jos ne kaikki selättää, niin voi olla onnellinen. Ja silti se homma vasta alkaa siitä.

Se on ikävää, että mun pää hajosi tässä. Ei ole elämässä mikään hajottanut päätä näin.

Nyt kyllä sattuu. Jotenkin se elämä pitäis järjestää. Onko mitään mahdollisuuksia hankkia vaikka ottolasta? Tiedän, että tää kysymys vituttaa, mutta silti.

 

[nummenkallio]

Nyt kyllä sattuu. Jotenkin se elämä pitäis järjestää. Onko mitään mahdollisuuksia hankkia vaikka ottolasta? Tiedän, että tää kysymys vituttaa, mutta silti.

Minä haluan oman lapsen, koska voin sen saada. Toiveissa on oma poika, joka on omaa lihaa ja verta. Tiedän, että tässä vaiheessa pitää katsoa muitakin vaihtoehtoja, mutta vielä on aikaa. Siksi lähdin vetämään. Voi sekin olla huono vaihtoehto, koska tässä vaiheessa on vain arvaamattomia vaihtoehtoja.

 

[Vahva tunne]

Minä haluan oman lapsen, koska voin sen saada. Toiveissa on oma poika, joka on omaa lihaa ja verta. Tiedän, että tässä vaiheessa pitää katsoa muitakin vaihtoehtoja, mutta vielä on aikaa. Siksi lähdin vetämään. Voi sekin olla huono vaihtoehto, koska tässä vaiheessa on vain arvaamattomia vaihtoehtoja.

Jos puolisosta pitää, muuttuu todella hankalaksi, jos ei puoliso halua ottolasta. Ei tässä osaa oikein sanoa mitään, tsempit tuntuu teennäiseltä, silti jotenkin haluaisi kannustaa. Saatana, sama tilanne kun kotona sanoo lapsille (sorry) että olkaa iloisia, kun teillä on ajatteleva pää ja terve kroppa. Tämä siis noitten tv-ohjelmien jälkeen, missä ihmisillä ei ole edes raajoja.
Toivon sinulle ja puolisolle nyt vahvuutta ja voimia. Kyllä siitä lähtee, tavalla tai toisella.

 

[nummenkallio]

Jos puolisosta pitää, muuttuu todella hankalaksi, jos ei puoliso halua ottolasta. Ei tässä osaa oikein sanoa mitään, tsempit tuntuu teennäiseltä, silti jotenkin haluaisi kannustaa. Saatana, sama tilanne kun kotona sanoo lapsille (sorry) että olkaa iloisia, kun teillä on ajatteleva pää ja terve kroppa. Tämä siis noitten tv-ohjelmien jälkeen, missä ihmisillä ei ole edes raajoja.
Toivon sinulle ja puolisolle nyt vahvuutta ja voimia. Kyllä siitä lähtee, tavalla tai toisella.

Mä rakastan puolisoani. Naistani. Mutta tiedän myös, että en ehkä hänen kanssaan saa omaa lasta. Se tunne on järjettömän kipeä. Se sattuu ihan saatanasti. Olenko itsekäs vai epäitsekäs. Ymmärrät varmaan, miten helvetillinen tämä tunne on.

 

[vetti]

@nummenkallio
Ohhoh. Broidi vaimoineen myös kärsi lapsettomuudesta monta vuotta, pahalta tuntui katsoa vierestä.
En mä silloin heille, enkä sulle nyt, oikein osaa mitään sanoa.

Tuntuu ihan **tun epäreilulta, kun mulle on siunaantunut jälkikasvu ihan pyytämättä ja yllätyksenä, en osannut edes kaivata. Ja sä et - ainakaan toistaiseksi - vaikka kuinka haluaisit. En mä varmaan ikinä ymmärrä täysin miltä tuo tuntuu.

 

[Vahva tunne]

Mä rakastan puolisoani. Naistani. Mutta tiedän myös, että en ehkä hänen kanssaan saa omaa lasta. Se tunne on järjettömän kipeä. Se sattuu ihan saatanasti. Olenko itsekäs vai epäitsekäs. Ymmärrät varmaan, miten helvetillinen tämä tunne on.

Kun taistelee itsensä kanssa, ja miettii, mitä voi tehdä, tulee voimattomuus. Se on juuri se tunne, kun maailma hajoaa. Kun mitään ei voi tehdä ja silti pitäisi kaikki tehdä. Toisen puolesta tekisi kaiken, vaan mikään ei auta. Ja mä en riitä... mitä teen.. mikään maailmassa ei voi sitä tunnetta auttaa... kun ei mitään voi tehdä, ja kaiken tekisi, jos voisi. Siksipä sanonkin, että ...mitä mä sanon. Tuo on aivan saatanallinen paikka.
Joskus oli hetki, kun silloinen sanoi, ettei tee, vaikka olisi voinut. Sattui aivan hirveästi, ja eroonhan tuo päättyi. Ehkei siitä syystä, mutta taustalla varmaan kummitteli.
Edelleen kehoitan siihen ottolapseen. Tai sitten sijaisäityiteen, siinä vaan lienee sitten inhimilliset haasteet, jos kohta myös tuohon ottolapseen. Varsinkin, jos rakastat puolisoasi.

 

[nummenkallio]

@nummenkallio
Ohhoh. Broidi vaimoineen myös kärsi lapsettomuudesta monta vuotta, pahalta tuntui katsoa vierestä.
En mä silloin heille, enkä sulle nyt, oikein osaa mitään sanoa.

Tuntuu ihan **tun epäreilulta, kun mulle on siunaantunut jälkikasvu ihan pyytämättä ja yllätyksenä, en osannut edes kaivata. Ja sä et - ainakaan toistaiseksi - vaikka kuinka haluaisit. En mä varmaan ikinä ymmärrä täysin miltä tuo tuntuu.

Kiitos @vetti hienoista sanoista. Ei nämä mene aina niin kuin toivotaan. Eikä koskaan tiedä, mitä siellä taustalla on. Varsinkaan ei tiedä mitä siellä @nummenkallio taustalla on. Mutta näillä mennään, kiitoksia kaikille teille fiksuista kommenteista.