kissankarva
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ilves
On tuo jääkiekon seuraaminen jäänyt viimeisten kuukausien aikana vähän vähemmälle (poika syntyi syyskuun puolivälissä), niin jutellaan vauvoista sitten.
Meidän poika, ikää siis vähän yli 5 kk, on nukkunut nyt viikon verran yöt omassa pinnasängyssään, vasta aikaisin aamulla otan viereen tissille. Meillä perhepeti-ratkaisu lähti alkuaan puhtaasta väsymyksestä ja laiskuudesta, en vaan jaksanut nousta hakemaan pikkujantteria kehdostaan tai laittamaan hänelle tuttia suuhun. Nyt saatiin pinnasänky ja se mahtuu mukavasti meidän sängyn viereen. Unipätkät ovat pidentyneet koko ajan, sen huomaa omassa olossa ja jaksamisessa aika hyvin. Alkuun söi yöllä useamman kerran, nyt kun tankkaa illalla kunnolla niin menee aamuyöhön tai varhaiseen aamuun. Huippua. Meillä ei ainakaan tullut mitään ongelmaa siitä että pikkuäijä meni omaan sänkyynsä, eipä tuo ollut moksiskaan, samalla tavalla tuhisee ja piereskelee sielläkin. Vanhempien uni tosin on parantunut, kun ei tule tämän tästä tukkapöllyä tai pienestä nyrkistä silmään.
Tuolla aiemmin joku pohti että ollaanko tässä nyt onnen kukkuloilla... niinhän sitä väitetään että pitäisi olla, mutta voin ihan rehellisesti sanoa että mä en ollut. Ensimmäiset viikot olivat todella kamalia, olin niin sekaisin hormonimyräkästä, väsymyksestä, olin toipilas sektion jäljiltä... onnittelukortit tuntuivat lähinnä v*ttuilulta ja mietinkin useampaan otteeseen että mikä mättää, eikö tämän pitäisi olla elämäni onnellisinta aikaa? Onni tuli sitten myöhemmin, kun tutustuimme vauvan kanssa toisiimme, sain voimani takaisin ja pää selvisi "baby bluesista". Iso kiitos siitä kuuluu myös miehelleni joka jaksoi ymmärtää ja olla tukena. Oma lapsi on maailman upein ja rakkain asia, mutta jos homma ei heti kolahda niin ei hätää, kyllä meistä hitaammin syttyvistäkin tulee oikein hyviä ja rakastavia vanhempia. Pitää antaa itselleen aikaa, ja niistä negatiivisistakin tunteista pitää voida jollekin puhua.
Onnittelut, jaksamista ja hienoja hetkiä kaikille uusille ja ei-niin-uusille vanhemmille!
Meidän poika, ikää siis vähän yli 5 kk, on nukkunut nyt viikon verran yöt omassa pinnasängyssään, vasta aikaisin aamulla otan viereen tissille. Meillä perhepeti-ratkaisu lähti alkuaan puhtaasta väsymyksestä ja laiskuudesta, en vaan jaksanut nousta hakemaan pikkujantteria kehdostaan tai laittamaan hänelle tuttia suuhun. Nyt saatiin pinnasänky ja se mahtuu mukavasti meidän sängyn viereen. Unipätkät ovat pidentyneet koko ajan, sen huomaa omassa olossa ja jaksamisessa aika hyvin. Alkuun söi yöllä useamman kerran, nyt kun tankkaa illalla kunnolla niin menee aamuyöhön tai varhaiseen aamuun. Huippua. Meillä ei ainakaan tullut mitään ongelmaa siitä että pikkuäijä meni omaan sänkyynsä, eipä tuo ollut moksiskaan, samalla tavalla tuhisee ja piereskelee sielläkin. Vanhempien uni tosin on parantunut, kun ei tule tämän tästä tukkapöllyä tai pienestä nyrkistä silmään.
Tuolla aiemmin joku pohti että ollaanko tässä nyt onnen kukkuloilla... niinhän sitä väitetään että pitäisi olla, mutta voin ihan rehellisesti sanoa että mä en ollut. Ensimmäiset viikot olivat todella kamalia, olin niin sekaisin hormonimyräkästä, väsymyksestä, olin toipilas sektion jäljiltä... onnittelukortit tuntuivat lähinnä v*ttuilulta ja mietinkin useampaan otteeseen että mikä mättää, eikö tämän pitäisi olla elämäni onnellisinta aikaa? Onni tuli sitten myöhemmin, kun tutustuimme vauvan kanssa toisiimme, sain voimani takaisin ja pää selvisi "baby bluesista". Iso kiitos siitä kuuluu myös miehelleni joka jaksoi ymmärtää ja olla tukena. Oma lapsi on maailman upein ja rakkain asia, mutta jos homma ei heti kolahda niin ei hätää, kyllä meistä hitaammin syttyvistäkin tulee oikein hyviä ja rakastavia vanhempia. Pitää antaa itselleen aikaa, ja niistä negatiivisistakin tunteista pitää voida jollekin puhua.
Onnittelut, jaksamista ja hienoja hetkiä kaikille uusille ja ei-niin-uusille vanhemmille!