McTorson voimasuhdearvio kaudelle 2022–2023

  • 116 228
  • 571

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Sano muuta Leipuri. Mutta eikö sama koske muitakin kärjen joukkueita?
Koskee joo, mutta siinä mielessä erityisen kiinnostavaa että viimekausi alkoi hyvin samalla tavalla. Toistaako historia itseään? Itse veikkaan että Pelicans on lopulta sääleissä kun runkosarja päättyy.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toisaalta pelsut tais olla viimekaudella 15 pelin jälkeen kolmantena samalla pistemäärällä kuin nyt. Ihan mielenkiintoista seurata pysyykö tällä kaudella tuolla kärjen tuntumassa, vai lähteekö valumaan alas niinkuin viimekaudella.
Sillä erotuksella, että viime kaudella joukkueen peli oli alku- ja oikeastaan koko kauden huonoa. Silloin kerättiin alkukaudesta hyvin pisteitä lähinnä kärkipelaajien yksilösuorituksilla, joten syöksykierteen alkaminen oli odotettua.

Nyt viitteitä vastaavanlaisen syöksykierteen alkamisesta ei ole, kun joukkue on yhteinäisempi, peli on huomattavasti paremmalla mallilla, maalivahtipeli on laadukasta illasta toiseen ja tuloksenteko ei lepää muutaman kärkiyksilön varassa, vaan onnistumisia tulee laajalta rintamalta. Jopa yllätävän hyvin tuo nippu on pelannut siihen nähden, että pakisto ollut repalainen koko alkukauden ja hyökkäyksestä puuttunut useampi kärkiukko vammojen vuoksi.
 
En ole niin tarkkaan Pelicansin pelejä seurannut että, varmasti tiedät paremmin. Eilen ei ainakaan älyttömästi vakuuttanut ja Sport oli vaan todella huono.

Paperilla tuo puolustus ei vaan vakuuta, voi olla että kentällä se suorittaa nimiään paremmin. Pystyykö nuoret pelaajat pitämään tuon tason koko kauden mitalla?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt siellä on Andersson ja Mylläri sekä nuoret ovat yhtä vuotta vanhempia.
Andersson oli arviossani mukana. Mylläri on puolestaan tässä suhteessa uusi vahvistus. Nuoret ovat kasvaneet näemmä vuoden parissa kuukaudessa.

Pelicans tulee kärjestä muutaman sijan alas, kuten KalPa ja KooKookin. Materiaali ei riitää kuin syksyn dominanssiin. On syytä muistaa, että runkosarja kestää 60 ottelua ja sen perusteella arvio on tehty, ei ensimmäisten viidentoista pelin.

Pelicansin hyvä alku on mahtava asia. Se kertoo ennenkaikkea siitä, että Niemelä on osaava ammattilainen. Muistaakseni loppukesän sateissa Niemelän kompetenssi kyseenalaistettiin lahtelaisten keskusteluissa. Ei kuulemma osaa vaatia. Samoin Pelicansin syksyn menestys kertoo siitä, että nuoret ovat valmiimpia kuin monet uskoivat.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Käsi sydämellä: Jos arvioisit nyt, niin Pelicans taitaisi olla aika paljon arviotasi korkeammalla? Varsinkin kun kaikki kolme Ruotsalaista puolustajaa ovat hyviä rooliinsa. Ja nuori Topias Vilen on pian valmis Atlantin toiselle puolelle. Parempi kuin Santtu Kinnunen oli.
Arvioin ilman Mylläriä Pelicansin puolustuksen sarjan viidenneksi parhaaksi arviossani. Paljonko tuota vielä olisi pitänyt nostaa? Tuostakin sain huutia aikanaan, kun noin kovaksi arvioin.
 
mas59

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
:):):) Enemmän näin sinun arviosi Pelicans hyökkäyksestä ja varsinkin maalivahdeista olleen alakanttiin. Tämän hetken fakta väittäisi Pelicansilla olevan liigan parhaat malivahdit! Eikö?
Kun se kolmaskin: Parviainen lienee liigan kärkeä omassa vertailussaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämän hetken fakta väittäisi Pelicansilla olevan liigan parhaat malivahdit! Eikö?
No, ei näytä. Paljon kovilla prosenteilla torjuvia maalivahteja, joka kertoo osaltaan surullista kieltään Liigan tuomarilinjasta. Ei meillä oikeasti noin paljon huippuvahteja ole. Kärppien kakkosmaalivahti joutui kovaan paikkaan, kun ykkösmaalivahti on joutunut olemaan pois aivovamman vuoksi. Meriläinen pelaa lähes 93 prosenteilla, eikä todellakaan ole tähtivahti tähän sarjaan. Moni asia vaikuttaa tuohon maalivahtitilanteeseen. Pelicansin maalivahtiosaston arvioin mielestäni hyvin. Tuohon alle se sinulle taas muistin virkistykseksi:
Maalivahdit 8,5p
Bartosak on huippumies. On suorittanut Pelicansissa kaikin tavoin erinomaisesti niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella. Pelaa varmasti leijonan osan Pelicansin otteluista. Toisaalta varamaalivahti Jasper Patrikainen pystyy kyllä hoitamaan ruutunsa hyvin silloin, kun käsky käy. Arvioin Pelicansin maalivahdit sarjassa jaetulle kolmannelle sijalle mm. KooKoon kanssa.
Pelicansin hyökkäyksessä nuoret miehet ovat pelanneet paremmin kuin oletin, vaikka tiesin kyllä potentiaalia olevan. Saa nähdä, kuinka pitkä kausi heitä kohtelee. Tuohon alle Pelicansin hyökkäyksen arvioni kesältä:
Hyökkäys 7p
Arvioin Pelicansin hyökkäyksen sarjassa jaetulle 9. sijalle. Huikea ykkössentteri Jasek pelastaa paljon. Iikka Kangasniemi on myös hyvä ja taitava liigapelaaja, muttei ehkä kuitenkaan sellainen luistelullaan ja taidollaan dominoiva pelaaja, jollaiseksi hänet muutama vuosi sitten kuvittelin nousevan. Ykkösketjuun kolmanneksi lenkiksi Smejkalin korvaajaksi on hankittu SHL:stä Lars Bryggman. Vaikuttaa lähtökohtaisesti juuri oikeanlaiselta palaselta tuohon ketjuun. Laadukas pelaaja hyvällä fysiikalla. Ykkösketju on kova.

Ykkösketjun jälkeen taso laskee kovin ja tehoilijat ovat kortilla. Myös roolituksen suhteen herää kysymyksiä. Missä raastinrauta? Roine on ainoa 30-vuotta täyttänyt hyökkääjä koko joukkueessa. 2-4 -ketjut ovat Roinetta lukuunottamatta nuoria, tosin ihan lahjakkaita poikia. Saa nähdä, mitä sieltä tulee. Miracle on Ice -henkiseen ylisuoritukseen en usko.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olipa mielenkiintoinen Jatkojan kolumnissa esitetty tilastoanalyysi HIFK:n tilanteesta. Lokakuun kahdeksasta pelistä seitsemässä HIFK:lla on ollut suurempi maaliodottama kuin vastustajalla, vaikka HIFK voitti otteluista vain kolme. Koko kauden otannalla maaliodottamien perusteella HIFK olisi sarjassa kolmas. Kolumnin kirjoittaja laittaa tilanteen osin sattuman ja osin pelitavan piikkiin.

Minä osoitan urheilun henkisen puolen merkityksen massiivisuutta. HIFK:n kohdalla on syytä odottaa ketsuppipullo aukemaista. Silloin voi pursuta ja kovaa. Olisihan se huikeaa, jos HIFK nousisi Ville Peltosen johdolla tästä alhosta menestykseen. Mielenkiiintoista seurattavaa urheiluromantikolle. Ennakoin kesän arviossani HIFK:n sijalle kahdeksan. Tuota arvioita ei ole syytä muuttaa.
 
Viimeksi muokattu:

Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers

Varianssi korjaantuu ajan kanssa ja on pakko tulla aika, kun HIFK:kin osuu lähemmäksi maaliodottamaa. Pitäisi vaan nyt saada jätettyä ne flyygelit harteilta sinne koppikäytäville ja mennä tekemään niitä maaleja. Kauden mitassa varianssi ei voi jatkua näin kuitenkaan
 
Maaliodottamassa ei liene huomioida maalivahtien tasoa tai maalipaikassa olleen maalintekijän kyvykkyyttä. Sen vuoksi maaliodottama ei kuitenkaan kerro koko totuutta joukkueen kyvykkyydestä. Mutta kyllä, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että HIFK nousee ja henkinen painolasti vaikuttaa parhaillaan rajusti joukkueen suorittamiseen.
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Maaliodottamassa ei liene huomioida maalivahtien tasoa tai maalipaikassa olleen maalintekijän kyvykkyyttä. Sen vuoksi maaliodottama ei kuitenkaan kerro koko totuutta joukkueen kyvykkyydestä. Mutta kyllä, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että HIFK nousee ja henkinen painolasti vaikuttaa parhaillaan rajusti joukkueen suorittamiseen.
Pitää paikkansa. Tässä pitäisi saada pelaajien oma tuotanto kaivettua ja lyötyä mankelin läpi, mutta en usko että se toisi yllätyksiä siinä, että myös pelaajakohtaisella tasolla tuotto on alle odottaman. Taponenhan on pelannut hyvän alkukauden ennen loukkia.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pitää paikkansa. Tässä pitäisi saada pelaajien oma tuotanto kaivettua ja lyötyä mankelin läpi, mutta en usko että se toisi yllätyksiä siinä, että myös pelaajakohtaisella tasolla tuotto on alle odottaman. Taponenhan on pelannut hyvän alkukauden ennen loukkia.
Ei lähtenyt vieläkään HIFK:lla. Mitenköhän maaliodottamat? Ei taida henkinen kipsi olla mukana niissä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
KalPa pitää ruveta asettamaan koriin, jossa minä olen epäonnistunut. Miettinen on onnistunut ja KalPa vaikuttaa selvästi vahvemmalta kuin ennakoimaltani jumbojoukkueelta. Höh, ei auta, ainakin yksi joukkue menee arviossani pahasti vinoon.
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
KalPa pitää ruveta asettamaan koriin, jossa minä olen epäonnistunut. Miettinen on onnistunut ja KalPa vaikuttaa selvästi vahvemmalta kuin ennakoimaltani jumbojoukkueelta. Höh, ei auta, ainakin yksi joukkue menee arviossani pahasti vinoon.
Ootellaas nyt rauhassa. Jos joku on varmaa KalPan kannattamisessa niin se, että mikään ei ole varmaa. Kieltämättä hyvältä kyllä näyttää tällä hetkellä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ootellaas nyt rauhassa. Jos joku on varmaa KalPan kannattamisessa niin se, että mikään ei ole varmaa. Kieltämättä hyvältä kyllä näyttää tällä hetkellä.
Joo, en minä KalPaa minään varmana puolivälieräjoukkueena pidä vieläkään, mutta aika kaukana on ennakoimani toteuma jumbosijasta.
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
KalPa pitää ruveta asettamaan koriin, jossa minä olen epäonnistunut. Miettinen on onnistunut ja KalPa vaikuttaa selvästi vahvemmalta kuin ennakoimaltani jumbojoukkueelta. Höh, ei auta, ainakin yksi joukkue menee arviossani pahasti vinoon.

Suoraselkäistä peiliin katsomista. Ja totta, KalPa on kyllä aloittanut kauden hyvin. Lukon kaataminen ei ole mikään pikku juttu tässä vaiheessa. Jos toki varmasti Lukko Kärpät-peliä odotteli ainakin alitajuisesti.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olipa mielenkiintoinen Jatkojan kolumnissa esitetty tilastoanalyysi HIFK:n tilanteesta. Lokakuun kahdeksasta pelistä seitsemässä HIFK:lla on ollut suurempi maaliodottama kuin vastustajalla, vaikka HIFK voitti otteluista vain kolme. Koko kauden otannalla maaliodottamien perusteella HIFK olisi sarjassa kolmas. Kolumnin kirjoittaja laittaa tilanteen osin sattuman ja osin pelitavan piikkiin.
Eipä se maaliodottama ole aina kaikki kaikessa. KalPa taisi olla viime kaudella maaliodottamien perusteella järjestetyssä sarjataulukossa kutakuinkin samoilla sijoilla, mutta oikeassa sarjataulukossa sijoitus oli silti yhdestoista. Tosin, useamman kauden otannalla tilanne näyttäisi tasaantuvan, kun nyt KalPan sijoitus on myös oikeassa sarjataulukossa huomattavasti korkeammalla.
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Ei lähtenyt vieläkään HIFK:lla. Mitenköhän maaliodottamat? Ei taida henkinen kipsi olla mukana niissä.
Juu henkisiä ominaisuuksia ei pahemmin pysty datan kautta katselemaan. Ne pitää vaan tietää ja täten ehkä hahmottaa tuotannossa. En tykkää pahemmin enää Liigan datoja tutkia tai seurailla, mutta tässäpä on tuo laukaisukartta eiliseltä, jos WiseHockeylla on tiedot oikein.

Kaukalokartta

Nopeasti tarkisteltuna HIFK on pystynyt tuottamaan ykkössektorin laukauksia noin 10 kappaletta, joista he tuon toisen maalinsa tekivätkin. Laukauksia kuitenkin tuotettiin hulppeat 79, joten suhteellisesti tehokkaat maalipaikat ovat olleet vähissä ja vetoja on haettu heikommilta sektoreilta. Tämähän tarkoittaa sitä, että maaliodottamakaan ei muodostu suuremmin, koska etäisyys laukauksissa maalia kohti on melko etäinen keskimäärin. Nyt on selvästi kokeiltu eilen jotain vaihtelua pelitavassa ja koitettu avata ketsuppipurkkia volyymilla.

Verrattuna siihen, että Ilves laukoi todella vähän, hyödynsivät he parhaan sektorin aivan eri tavalla.
 
Viimeksi muokattu:

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuota eilistä hauskaa V-muotoa selittää osaltaan Ilveksen 15 av-minuuttia. HIFK:n ylivoimapelissä laukaisupaikat pelattiin järjestäen laitapelaajille (Koivistoinen & Nättinen). Viivalta ei vetoja tullut oikeastaan ollenkaan ja myöskään päätypelaajan kautta maalin eteen kuviota ei käytetty. Tuleehan siitä sitten tuollainen kun neljäsosan peliajasta hieroo samaa. Toki yv:llä oli monta hyvää suoraan pakin syötöstä vetoa tuolta laidasta, mutta nyt ei uponnut.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Tietenkään Danforth ei ole kokonaisvaltaisessa pelaamisessa Kunykin luokkaa, mutta ottaisin 100 kertaa sadasta Danforthin ja Koivistoisen ennen Kärppien kolmikkoa ja Westerholminkin ennen pellehyppääjää.
Mikä yksi asia yhdistää Kunykia ja Danforthia?

- Kumpikaan ei pelaa ensi viikolla Tampereella.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Noin kolmannes runkosarjasta on takana ja on aika tarkastelun. Alla on sarjataulukko ppo-muodossa. Suluissa nykyisen sijoituksen ero arviooni. Boldattuina suurimmat yllätykset:

1. Pelicans (+9)
2. Lukko (+5)
3. Tappara (-1)
4. Ilves (-1)
5. Kärpät (-4)
6. KalPa (+9)
—————————
7. TPS (-3)
8. KooKoo (+6)
9. Jukurit (0)
10. HPK (-5)
—————————
11. Ässät (+1)
12. HIFK (-4)
13. SaiPa (-2)
14. JYP (-8)
15. Sport (-3)

• Suoraan puolivälieriin pääsevistä joukkueista oikein 3/6.
• Säälijoukkueista oikein 1/4
• BOTTOM-5 joukkueista oikein 3/5

Pelicans ja KalPa ovat pelanneet alkukauden huomattavan hyvin. KalPa tuskin enää viimeiseksi valahtaa, joten siinä erhe. Katsotaan kuitenkin rauhassa, saanko KalPan oikein BOTTOM-5 joukkueeksi. Raikas Pelicans on yllättänyt kaikki ja kaikista eniten Pelicansin omat kannattajat. Pelicansin suunta alaspäin, joten uskon saavani Pelicansin oikein säälijoukkueeksi.

JYP on pelannut alkukauden heikosti. Puolustuksen vajavaisuuksia ei ole pystynyt edes Rautakorpi lakaisemaan piiloon. Toki suunta on hyvä, mutta matka ennakoimalleni sijalle kuusi on pitkä. Onneksi pitkä on kausikin.

Syksy on aina yllätysten aikaa. Kauden edetessä materiaalin vaikutus alkaa näkymään enemmän ja mahdolliset harjoittelun painotuksista johtuvat suorituskykyerot tasaantua. En hirveän huolissani ole vielä veikkaukseni toteumasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös