Matti Hietakangas siirtyy Jokipoikiin

  • 3 576
  • 17

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Kun keskustelu ei täällä ole kovinkaan vireää ollut niin nyt laitetaan heti kertaheitolla henkselit paukkumaan ja pohdintaa ihan ulkopuolisen silmin.

Tuli nimittäin todella ikävät fiilikset tästä Matti Hietakankaasta kommenttien ja seuran jättämisen vuoksi. Mies on kuitenkin toiminut KOO-VEE:n kapteenina, mutta silti jätti seuran ja siirtyi takaisin Jokipoikiin. Kaikki tietävät tamperelaisten rajalliset resurssit, mutta tuollaisten kommenttien heittely on tarpeetonta ja turhaa. Kommentit osoittavat ainoastaan Hietakankaan omaa pelkuruutta ja takin kääntämistä.

Hietakangas ei selkeästikään osaa päättää, että mitä hän oikeasti uraltaan haluaa vaan pyörii niinkuin tuuliviiri ja vaihtelee seuroja useammin kuin sukkia. Hänelle annettiin KOO-VEE:ssa vastuuta ja kapteenin arvo, jonka luulisi nykyjääkiekossakin merkkaavan jotain. Seurauskollisuudesta ei ole tämän pelaajan kohdalla tietoakaan ja itse ainakin halveksin tällaisia pelaajia.

Muutenkin nykyään jääkiekkoilijoille seurauskollisuus ei tunnu merkitsevän enää mitään.

Jokipojille Hietakankaan siirto tuli hyvään saumaan kun varsinaisia senttereitä ei joukkueesta oikein tahdo löytyä etsimälläkään. Tosin on ne pelit sujuneet suhteellisen hyvin ilman senttereitäkin. Nyt Hietakangas saa paljon roolia uudessakin seurassa kun hänet laitetaan pelaamaan kahteen ensimmäiseen ketjuun - Se on paljon loikkarille se.
 

Fordél

Jäsen
En nyt kyllä ymmärrä mitä pahaa tuossa Hietakankaan lausunnossa on? Mitä pelkuruutta on sanoa asiat rehellisesti ja että haluaa uralleen uutta kipinää? Jos Hietsu ei tunne auttavansa tarpeeksi joukkuetta niin parempi se on silloin sanoa asiat suoraan niin kuin ne on ja antaa vastuu niille, joilla intoa riittää. Kapteenius nostetaan mielestäni liian usein turhankin suureen arvoon. Kyllä se kapukin saa heittää pyyhkeen kehäään, jos siltä tuntuu.

Ja on kyllä mukava lukea noita päätelmiäsi Hietakankaasta, jotka olet tämänkin uutisen pohjalta tehnyt. No ilmeisesti toisille nuo uutiset vaan kertovat enemmän kuin toisille...
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Castillo kirjoitti:
Kun keskustelu ei täällä ole kovinkaan vireää ollut niin nyt laitetaan heti kertaheitolla henkselit paukkumaan ja pohdintaa ihan ulkopuolisen silmin..

Tämä on kyllä aivan totta, hilijaista on täällä, mutta meneppä hyvä mies tuonne: www.mehtimakelainen.net
..siellä onkin sitten tarinaa joukkueesta ja muustakin mukavasta, keskustelun muodossa.

Castillo kirjoitti:
Tuli nimittäin todella ikävät fiilikset tästä Matti Hietakankaasta kommenttien ja seuran jättämisen vuoksi. Mies on kuitenkin toiminut KOO-VEE:n kapteenina, mutta silti jätti seuran ja siirtyi takaisin Jokipoikiin. Kaikki tietävät tamperelaisten rajalliset resurssit, mutta tuollaisten kommenttien heittely on tarpeetonta ja turhaa. Kommentit osoittavat ainoastaan Hietakankaan omaa pelkuruutta ja takin kääntämistä..

Tää nyt ei kuitenkaan mee ihan näin, että Matti on kääntänyt takin, hylännyt koko Tampereen ja myynyt mummonsa. Fakta on kuitenkin sen sorttinen, että Hietakankaalla oli sopimus KOOVEEn kanssa jouluun saakka, eli mieshän on siis täysin vapaa vaihtamaan palkan maksajaa.. Eli seuran "jättämisestähän" tässä ei ole kyse?

Castillo kirjoitti:
Hietakangas ei selkeästikään osaa päättää, että mitä hän oikeasti uraltaan haluaa vaan pyörii niinkuin tuuliviiri ja vaihtelee seuroja useammin kuin sukkia. Hänelle annettiin KOO-VEE:ssa vastuuta ja kapteenin arvo, jonka luulisi nykyjääkiekossakin merkkaavan jotain. Seurauskollisuudesta ei ole tämän pelaajan kohdalla tietoakaan ja itse ainakin halveksin tällaisia pelaajia..

Mitä sitten taas tulee uraan, niin olisikohan kuitenkin parempi myös uran kannalta päästä joukkueeseen, jolla on avaimet menestyä. Vaikea on nähdä uran saavan uutta nostetta ainakaan KOOVEEssa, joka pelaa käytännössä väärässä sarjassa. Hietakankaan ratkaisu tässä mielessä on oikea, vaikka muitakin joukkueita olisi ollut tarjolla Jokipoikien sijaan. Jokipoikia kylläkin puoltaa hyvä valmennus, tuttu ympäristö jne. Itseasiassa alunperin pidin vääränä ratkaisuna siirtoa KOOVEEn paitaan viime kesänä, sieltä on pitkä matka tavoitteisiin, vaikka vastuuta on saanutkin.


Castillo kirjoitti:
Muutenkin nykyään jääkiekkoilijoille seurauskollisuus ei tunnu merkitsevän enää mitään..

Tästä nyt ei voi olla samaa mieltä, ei siis tästäkään. Kyseisessä tapauksessa varsinkin, puoli kautta KOOVEEssa ei tee vielä Hietakankaasta kovin kiintynyttä seuraansa, tosin juuret on Tampereella, joukkueessa, joka paidassaa kirveen kuvaa kantaa.. sinne suuntaan uskollisuutta varmasti löytyy.

Noin muutoin tähän on vaikea ottaa kantaa ilman mitään tilastoja.. tosin esim. Joensuussa ns. "oman kylän poikia" on joukkueessa aika paljon. Se onkin sitten toinen seikka johtuuko se siitä, että muualle ei oteta, vai siitä, että halutaan olla seurauskollisia.

Castillo kirjoitti:
Jokipojille Hietakankaan siirto tuli hyvään saumaan kun varsinaisia senttereitä ei joukkueesta oikein tahdo löytyä etsimälläkään. Tosin on ne pelit sujuneet suhteellisen hyvin ilman senttereitäkin. Nyt Hietakangas saa paljon roolia uudessakin seurassa kun hänet laitetaan pelaamaan kahteen ensimmäiseen ketjuun - Se on paljon loikkarille se.

Tässä olet oikeassa, oikea mies saatiin oikealle pelipaikalle, se on hienoa se! Tänne itäänkin on siis imua? Tosi tarpeeseen tuli tämä kaveri.. senttereitä ei ole paljoa, nyt yksi enemmän ja vieläkin menisi yksi.. vaikka muuan Ahtonen, varmaan loikkari ois hänkin jos Kalpasta Jokipoikiin tulisi?
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Castillo kirjoitti:
Kommentit osoittavat ainoastaan Hietakankaan omaa pelkuruutta ja takin kääntämistä. Hietakangas ei selkeästikään osaa päättää, että mitä hän oikeasti uraltaan haluaa vaan pyörii niinkuin tuuliviiri ja vaihtelee seuroja useammin kuin sukkia.
Kahdella sanalla: ihmeellistä itkemistä. Vai käykö vain kateeksi, kun ei Sportiin tullut. :) Viime kaudella Joensuussa Hietakangas osoitti ainakin olevansa mitä esimerkillisin taistelija, todella teki duunia joukkueen eteen. Tervetuloa takaisin!

Hietakangas on käsittääkseni nuori jääkiekkoilija, joka haluaa urallaan eteenpäin. Jos sopivaa siviilityötä ei ole Tampereella, mutta jossain toisessa paikassa voidaan jopa maksaa "pelkästä" Mestis-pelaamisesta, niin eiköhän valinta ole aika helppo. Vaikea siinä on ainakaan minun mitään suurta raukkamaisuutta nähdä. Leipä se on jokaisen jostain pöytään saatava. Jos sitä ei ollut Tampereella tarjolla, niin palataan sitten Joensuuhun. Tuskin oikeasti mitään sen erityisempää?

Totta kai tavallaan tosi kurja siirto. KOO-VEE on sympaattinen pikkuseura, ja ymmärrän enemmän kuin hyvin heidän kannattajien harmistumisen asiaan. Mutta jos/kun Hietakankaalla oli alkujaankin sopimus vain syyskaudesta, niin silloin tämä poislähtö ei ehkä valtava yllätys voinut alkujaankaan olla?
 

Kalakukko

Jäsen
Ihmeellistä vollottamista jälleen kerran vaasan suunnalta. Jokipojat onnistuvat paikkaamaan huutavaan pelaajapulaansa vapailla markkinoilla olevalla laatusentterillä ja yhtäkkiä se onkin maailmanluokan vääryys? Vaasaankin tiedoksi että ihmiset ovat nyky-yhteiskunnassa vapaita vaihtamaan työpaikkaa työsuhteen umpeutuessa ilman että työntekijän tulisi siitä olla erityisen pahoillaan. Tätä me kutsumme markkinataloudeksi. Ihmiset vaihtavat työpaikkoja jopa tuolla luvatun auringon maassa eli vaasassa joten turha martyrisoida Hietakankaan liikettä yhtään enempään. Kai sinäkin vaihtaisit työpaikkaa jos paikallinen Prisma tarjoaisi 2x palkkaa kuin oletettu nykyinen työpaikkasi Citymarket?
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Kalakukko kirjoitti:
Ihmeellistä vollottamista jälleen kerran vaasan suunnalta. Jokipojat onnistuvat paikkaamaan huutavaan pelaajapulaansa vapailla markkinoilla olevalla laatusentterillä ja yhtäkkiä se onkin maailmanluokan vääryys? Vaasaankin tiedoksi että ihmiset ovat nyky-yhteiskunnassa vapaita vaihtamaan työpaikkaa työsuhteen umpeutuessa ilman että työntekijän tulisi siitä olla erityisen pahoillaan. Tätä me kutsumme markkinataloudeksi. Ihmiset vaihtavat työpaikkoja jopa tuolla luvatun auringon maassa eli vaasassa joten turha martyrisoida Hietakankaan liikettä yhtään enempään. Kai sinäkin vaihtaisit työpaikkaa jos paikallinen Prisma tarjoaisi 2x palkkaa kuin oletettu nykyinen työpaikkasi Citymarket?

Pysytäänkö (taas) asiassa ja ei taas tehdä tästä mitään maantieteellistä vittuilukilpailua... Mun mielestä Castillon ketjun avaus ja pointti on siinä, miten Hietakangas julkisesti vetää maton alta KOO-VEE:n toiminnalta omilla kommenteillaan. Siirtyköön Jokipoikiin, ei siinä mitään. Jos ei ole sopimusta Tampereelle, niin ilman muuta hyvä pelaaja haluaa seuraan jossa voi tavoitella menestystä. Mutta reilut puoli kautta Kilpaveljien kapteenina toimineena Hietakangas olisi voinut siirtyä Joensuuhun ilman tätä kommenttia (vaikka se totta onkin!)...

"KOO-VEEssa jatkaminen ei enää kiinnostanut. Henki joukkueessa oli kuitenkin hyvä, ja aika tavallaan ihan mukavaa. Mutta sellaista ammattilaissarjaa harrastekiekkobudjetillahan se vähän oli"
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
HCM kirjoitti:
Mun mielestä Castillon ketjun avaus ja pointti on siinä, miten Hietakangas julkisesti vetää maton alta KOO-VEE:n toiminnalta omilla kommenteillaan.

On tuo minustakin vähän omituista. Jos ei sitoudu alun perinkään tuon kummemmin, niin miksi edes ottaa kapteenin arvoa vastaan?
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Outo kommentti, jossa oudointa oli sana "ammattilaissarja". Mestis on kaukana siitä, kiitos suljetun SM-liigan!!
 

Seth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Dynamo eli KOO-VEE
ihan kelpo pelimies tuo Hietakangas!

Jatkaminen ei kiinnostanut enään Kooveessa? olisiko häntä edes pyydetty jatkamaan? ja puheet siitä, että ammattilais sarjassa ns. puulaaki joukkueella, no minkä ihmeen takia tulla sitten Kooveeseen, hän on saanut tiedon kauden alussa, että mitään tämä "dynamo" ei maksa! on se sitten hienoa jossain ns. "julkisuudessa" kertoa, että "Mutta sellaista ammattilaissarjaa harrastekiekkobudjetillahan se vähän oli" käsittämättömiä kommentteja, mieheltä joka on sanonut tavoitteekseen Liigan, mutta ei noilla näytöillä!

Ei Koovee tule kaatumaan yhteen Hietakankaaseen... ei se Kooveen ns. Menestys ole Hietakankaasta kiinni!... Koovee ei kaipaa yksilö pelaajia!

Mitä olen Kooveeta seuraillut, niin tämä Hietakankaan lähtö tekee vain hyvää, ei sotaa voiteta yhdellä miehellä, poikkeuksia tietenkin on nimittäin JOHN RAMBO, siihen "Hietsulla" on vielä matkaa;)

Itse vain olen iloinen, että Koovee pelaa nyt semmoisella joukkueella, millä sen olisi alkujaankin pitänyt pelata!

ja kommentit siitä, että Koovee ei kuulu tähän sarjaan... no voi! voi! voittoja on tullut, eikös sen pitänyt niin mennä, että Kooveehan on pisteautomaatti?, ja ei saa joulutaukoon mennessä kasaan viittä pistettä, no "sisso sentään" niitä pisteitä on 21 kpl!

ja eikä tämä Mestis nyt niin ihmeellinen sarja voi olla, jos täällä "Suomi-Sarja" joukkueella voi napsia pisteitä esim. Jokipojilta.

eihän oteta vakavast, eihän?
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Ainoa ihmetyksenaihe on itsellenikin nämä hieman paskalta maistuvat kommentit harrastelutoiminnasta. En tosiaan tiedä, onko Matille luvattu jotain muuta kun on Tampereelle tullut, mutta kyllähän KOO-VEEn resurssit oli kaikilla tiedossa jo viime kauden jälkeen. Matti tuli joukkueeseen ilmeisesti sillä mielellä, että pääsee kovalla vastuulla näyttämään liigaporukoille osaamistaan, mutta teot jäivät tarjottuun vastuuseen nähden hieman vaisuiksi.

Itse toivon Matille kaikkea hyvää Joensuuhun, sillä siellä mies tykkäsi pelata viime kauden. KOO-VEE ei tule takuulla kaatumaan yhden miehen poissaoloon, uskoisin jopa ratkaisun olleen joukkuehengen kannalta parempi näin. Jos yhden mielestä huumori ei kuulu "ammattilaisjoukkueen" arkeen, niin sitten on parempi katsella muita pukukoppeja. Dynamon pelaajille ei makseta kuin nimellistä kulukorvausta, joten hurtti jätkähuumori on ainoa tapa pitää porukka motivoituneena ja taistelumieliala korkealla.

Mielenkiintoista kuulla, että KOO-VEE ei olisi oikealla sarjatasolla. Mikäs sen määrittelee muu, kuin pelillinen menestys? Sen perusteella sarjasta saisi pudottaa vielä monta muutakin jengiä pois.
 

Afan

Jäsen
Joensuussa toivotaan, että Hietakangas olisi joukkueen kokoonpanossa jo torstaina Hokkia vastaan, mutta liiton kilpailusääntöjen mukaan sen ei kyllä pitäisi olla mahdollista.

Säännöt sanovat, että sarjatauolla olevasta joukkueesta siirrot ovat mahdollisia vain ylempään sarjaan, ja KOO-VEEn osalta sarjatauko päättyy vasta perjantaina.

Kilpailusäännöistä on kyllä aikojen kuluessa nähty kaikensorttisia tulkintoja, joten saa nähdä, miten tässäkin käy.
 

Seth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Dynamo eli KOO-VEE
Anadigi kirjoitti:
Ainoa ihmetyksenaihe on itsellenikin nämä hieman paskalta maistuvat kommentit harrastelutoiminnasta. En tosiaan tiedä, onko Matille luvattu jotain muuta kun on Tampereelle tullut, mutta kyllähän KOO-VEEn resurssit oli kaikilla tiedossa jo viime kauden jälkeen. Matti tuli joukkueeseen ilmeisesti sillä mielellä, että pääsee kovalla vastuulla näyttämään liigaporukoille osaamistaan, mutta teot jäivät tarjottuun vastuuseen nähden hieman vaisuiksi.

Itse toivon Matille kaikkea hyvää Joensuuhun, sillä siellä mies tykkäsi pelata viime kauden. KOO-VEE ei tule takuulla kaatumaan yhden miehen poissaoloon, uskoisin jopa ratkaisun olleen joukkuehengen kannalta parempi näin. Jos yhden mielestä huumori ei kuulu "ammattilaisjoukkueen" arkeen, niin sitten on parempi katsella muita pukukoppeja. Dynamon pelaajille ei makseta kuin nimellistä kulukorvausta, joten hurtti jätkähuumori on ainoa tapa pitää porukka motivoituneena ja taistelumieliala korkealla.

Mielenkiintoista kuulla, että KOO-VEE ei olisi oikealla sarjatasolla. Mikäs sen määrittelee muu, kuin pelillinen menestys? Sen perusteella sarjasta saisi pudottaa vielä monta muutakin jengiä pois.

Resursseja Kooveella kyllä on, mutta kun Koovee on SEURA, ja on muitakin lajeja kuin jääkiekko, niin mitä järkeä sitä on HETI nousun jälkeen pistämään rahoja likoon pelaajiin, jos näille nykyisille pelaajille maksettaisiin, ja myöskin esim. "tapaus" Hietakankaalle oltaisiin maksettu, niin ei se sen ihmeellisempää menestystä toisi.

Kooveessa maksetaan, mitä maksetaan. En rupea tässä selvittämään minkälaista korvausta pelaajat siellä saavat.

Kauden lopussa nähdään missä ollaan, ja mitä on opittu Mestiksestä. Varmasti, jos seura jatkossa nähdään Mestiksen kartalla, niin kyllä varmasti seura panostaa enemmän tai ainakin tekee jotain toisella tavalla miten tällä kaudella on tehnyt, koska kummiskin ajat ovat muuttuneet paljon sieltä 70-luvulta, jolla Kooveen seuran johto tuntuu vielä olevan.

olisi kiva tietää paljonko muilla Mestikseen nousseilla joukkueilla on velkaa? kun taas Kooveella.... sitä ei taida olla...
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Seth kirjoitti:
Resursseja Kooveella kyllä on, mutta kun Koovee on SEURA, ja on muitakin lajeja kuin jääkiekko, niin mitä järkeä sitä on HETI nousun jälkeen pistämään rahoja likoon pelaajiin, jos näille nykyisille pelaajille maksettaisiin, ja myöskin esim. "tapaus" Hietakankaalle oltaisiin maksettu, niin ei se sen ihmeellisempää menestystä toisi.
Seuralla toki on resursseja ja niitä jaetaan eri jaostojen kera eri perusteiden mukaan. Ilmeisesti KOO-VEE ei ole siinä mielessä poikkeus, että emoseura ei halua tukea edustusjoukkuetta vain hyvästä tahdosta, vaan edustuskiekkoilun organisaation on itse luotava toimintaedellytykset.

Jos KOO-VEEn edustuksella olisi lompsa kunnossa, niin pelaajille maksettaisiin takuulla muutakin kuin kulukorvaukset. On sanomattakin selvää, että pitkään ei nykyisellä touhulla eteenpäin mennä, mutta tiedän myös sen, että taustalla tehdään kovasti töitä ensikauden ja nimenomaan parempien toimintaedellytysten eteen.

Palatakseni aiheeseen ja edelliseen viitaten; luettuani Hietakankaan kommentit JA:lle useampaan kertaan uudelleen, niin aina vain enemmän hämmästelen niiden sisältöä. Oliko Tampere oikeasti niin paska paikka?
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Minä olen ymmärtänyt, että nimenomaan KOOVEElla olisi rahaa, mutta sitä ei haluta tuhlata.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Niin, kyllähän KOO-VEEn kokonaisresurssit ovat varmasti paljon jotain Joensuun Kiekko ry:ä mittavammat, mutta jääkiekko on toki vain pieni osa toimintaa. KOO-VEE lienee valtakunnan mittapuulla sieltä suurimmasta päästä urheiluseuroja (vaikka Tampereelta suurempi vielä löytyykin).

Mitä Hietakankaan kommentteihin tulee, onhan tuo erikoista, että kapteenina toiminut kaveri kommentoi moisia, mutta tätä nykyurheilu on. Ei "seurauskollisuutta" - josta aiemmin ketjussa puhuttiin - ole ollut suuntaan eikä toiseen enää vuosiin, sen perään haikaileminen on jotain sinisilmäisyyttä, unelmointia sellaisesta mihin ei paluuta ole. Mitä harrastelijuuteen tulee, ei Jokipoikien/Joensuun Kiekko ry:nkään touhu nyt niin kovin ammattimaiselta ole vaikuttanut, mutta kaipa nuo nyt jotain pientä korvausta voivat pelaamisesta maksaa. Sillä tavalla siirto on aivan luonnollinen.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Näinhän se menee. KV:lla on mm. suunnistuksessa kovat ryhmät, jotka ovat käsittääkseni ihan valtakunnan kärkitasoa ja niihin satsataan enemmän kuin kakkostasolla olevaan jääkiekkoon.
 
Anadigi kirjoitti:
Seuralla toki on resursseja ja niitä jaetaan eri jaostojen kera eri perusteiden mukaan. Ilmeisesti KOO-VEE ei ole siinä mielessä poikkeus, että emoseura ei halua tukea edustusjoukkuetta vain hyvästä tahdosta, vaan edustuskiekkoilun organisaation on itse luotava toimintaedellytykset.

Mainittakoon tähän myös, että KOO-VEE pelaa myös Salibandyn 1. divisioonassa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Karkeasti jaoteltuna ihmisiä on kahdenlaisia. Toiset pystyvät myöntämään omat virheensä ja puutteensa, kun taas se toinen porukka etsii syypäät aina muualta. Hietakangasta en tunne lainkaan ihmisenä, muttä kommenttiensa perusteella voisi uskoa hänen kuuluvan tuohon jälkimmäiseen kastiin.

Hyvä esimerkki löytyy tästäkin haastattelusta:

- Treenasin Tapparan mukana kesän, mutten saanut sopimusta. Lähdin sitten Kouvolaan nakkelemaan vuodeksi kiekkoa ränniin, eikä se oikein innostanut.

Koko kausihan oli todella vaikea Kouvolassa, eikä Hietakangaskaan kovin suureen rooliin onnistunut nousemaan. Jokainen tuolloisia pelejä nähnyt tietää kuitenkin sen, että mahdollisuudet Matille annettiin kiekolliseenkin rooliin. Hän aloitti kauden kakkosylivoimassa Teemu Virtalan ja Ilkka Saarelan kanssa, mutta kun kädet kävivät kuin puolirammalla metsurilla ja ainoa ratkaisu kiekollisena oli juurikin tuo mainittu "kiekon ränniin nakkeleminen". Seuraavalla kaudella mies esiintyi selvästi monipuolisemmin, oli kehittyminen sitten henkistä tai jotain muuta.

Puolen vuoden sopimus (mikäli faktaa on, voihan kyseessä olla sopimukseen sisällytetty purkuoptiokin) kuulostaa kyllä aika erikoiselta. Mutta eipä siinä mitään, toivottavasti Hietakangasta innostaa tai kiinnostaa pelata sitten Joensuussa.


KooVeen rahatilanteesta sen verran, että ei kai voida olettaakaan, että muiden lajien harrastajien keräämillä rahoilla pyöritettäisiin jääkiekkotoimintaa. Jostain pitäisi saada omia tulojakin, jos rahaa halutaan käyttää enemmän.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös