Matt Maccarone – mies pulsarien takana

  • 59 909
  • 128

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Näissä ulkomaalaisvahvistuksissa on samanlainen trendi, joka aiheutuu ties mistä, mutta antaa tiedotteiden kertoa. Kai tuota voi jo trendiksi kutsua, kun kolmesta ulkomaalaisesta kaikille on käynyt samalla lailla. Hyvä ensivaikutelma ja kuukauden päästä kenkää.

Dmitry Shelomentsev: "Dima on ollut meidän kanssa vasta kerran jäällä, mutta sen perusteella voin jo sanoa, että mies vaikuttaa erittäin hyvältä vahvistukselta."

Maccarone: "Mattin antama ensivaikutelma jäällä oli erittäin positiivinen, etenkin kun ottaa huomioon, ettei hän ole neljään päivään käynyt jäällä ja kärsii vielä aikaerorasituksista, Kokkonen sanoo."

Kaupo Kaljuste: "Jokunen vuosi sitten meillä pelannut Jussi Nieminen ehdotti mielenkiintoista pelaajaa, jonka päätimme kutsua välittömästi näytille. Eestin maajoukkuemies Kaupo Kaljuste esiintyi ensimmäistä kertaa keskiviikon harjoituksissa. Ja lupaavasti esiintyikin."

Siis pelaajat ovat esiintyneet ensimmäisissä treeneissä varsin hyvin. Kaljuste ajoi Virosta Rovaniemelle, Maccarone lensi ja kärsi aikaerosta ja Shelomentsev lienee saapui Tupolevilla tai Ladalla. :) Onko näiden pelaajien taso ollut korkeimmillaan juuri silloin, kun ovat saapuneet tänne vai miksi homma on lähtenyt menemään päin sitä itseään useampien treenien jälkeen? Mitä enemmän yhteistreeniä, sitä huonommiksi ulkomaalaisten suoritukset osoittautuvat.

Tehdäänkö treeneissä jotain ei-niin-kehittävää, jos ulkomaalaiset vaikuttavat treeneissä hyviltä, mutta sitten peleissä ovat susia. Eli todellinen taso paljastuu vasta tuntemattomia pelaajia eli vastustajia vastaan.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Hyvä, James! Yhdyn täysin tuohon siunun edelliseen viestiisi. Siinäpä tiivistetysti kaikki se, mitä Rovanimelle on saapunut. Suurta kohua on riittänyt, mutta loppujen lopuksi käteen on jäänyt vain rakkoja. Sen ymmärrän, että täällä keskustelupalstalla ja kahvilan pöydässä ollaan näiden ulkomaalaishankintojen kanssa väärässä ja odotetaan liikoja, mutta ei seuran sisällä voi tulla noin montaa hutilaukausta!
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Pitäisikö sittenkin kääntää katseet suomalaisiin pelaajiin ja unohtaa nämä arvoitukselliset ulkomaalaiset? Kalajoen suunnalla näyttäisi siltä (Red ducks järkkää yllätystä johtaen 5-8), että JHT:n tie ei jatku Suomi-sarjaan. Joki-Erkkilä tuskin jää karsintapelejä pelailemaan, jos JHT jää alempaan sarjaan?
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Onhan se harmi, ettei Maccarone saa kentällä ulos osaakaan potentiaalistaan. Näyttää siltä, että kolmannen erän loppu Hokki-ottelussa oli hänen parasta peliään. Tottakai tämmöiseltä vahvistukseksi palkatulta pitää paljon odottaa, ja noita odotuksia viiksi-vallu ei ole pystynyt täyttämään. Toisaalta RoKin peli on ollut täysin sekaisin kahdessa viime ottelussa. Voisiko osa syynä olla valmennuksen jatkuvat kokoonpano hämmentämisetkin?
Kokkonen ei kuitenkaan ole selvästi ollut mukana Maccaronen hankinnassa. Sen verran katkeraa tuo tilitys lehdessä oli. En sitten tiedä kannattaako Makaroonille vielä antaa mahdollisuus vai pistetäänkö ukko jo takaisin? JHT:stä voitaisiin toki kysellä Joki-Erkkilän ja Markkasen halua tulla muutamaksi kuukaudeksi Rolloon jokatapauksessa, tehdään Matthewin kanssa mitä hyvänsä.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Minä huutelin jo viikkoja sitten, että kannattaisiko katseita siirtää sarjaporrasta alemmas ja imuroida sieltä yksi Joki-Erkkilä Rokiin. Nyt sieltä tulikin joku wannabee änäritähti. Soitathan Kallioniemi/Kokkonen/joku pelaaja sinne Kalajoen suuntaan, että saadaan tieto siitä, olisko Aku the maalintekijä halukas tulemaan sinisiin! Aku alkaa olemaan juuri sopivasti kunnossa. Tekaisi tänäänkin VIISI maalia Vasaalaisten verkkoon.

Tuossa alla vielä linkkiä Makaroonin haastatteluun (jatkoaika). Sääliksi käy miestä. Ei tainnut tietää, mihin ryhtyi...

http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=kolumnit&id=9489
 

Teukka Teräs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät Rangers
Nyt jälkeen tuli mieleen, että onko tässä nyt se mies jonka piti täyttää areena jokaiseen peliin? Aika hiljaista näyttäis olevan silläkin rintamalla.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
No nyt sai nurkkapatrioottikin osuman, Maccarone katsomoon ja 18-vuotias Fomin tilalle. Näinhän se pitää mennäkin, jos muualta ei tule apuja, niin pitää käyttää omia.
 

Sho-Nuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, roki
No nyt sai nurkkapatrioottikin osuman, Maccarone katsomoon ja 18-vuotias Fomin tilalle. Näinhän se pitää mennäkin, jos muualta ei tule apuja, niin pitää käyttää omia.

Niin siinä ne omat avut kyllä onkin! Ei taida ikävä kyllä Fominin lisäks olla rokilla kovin montaa hyvää junnua.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Pitäkää nyt vaan Gunther joukkueessa vielä sen aikaa, että mekin etelässä ehditään nähdä tämä huippulupaus. Ehdittiin jo suunnitella tammikuun KiVa-peliin menoakin.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Mitähän on tapahtunut Rovaniemellä. Jos vanha kunnon Q olisi mukana kuvioissa, niin lähettäisin hänet heti skouttimatkalle Helsinki-Vantaan loundgeen ja luottaisin Q:n kykyyn hankkia haastattelu Maccaronelta tai ainakin siitä kuinka oleilu londgessa sujui Maccaronea odotellessa.
 

Vilijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Mitäpä jos jatkossa kysyttäis valmentajalta mielipide ennen kuin hankitaan "vahvistuksia"? Fiksulta kaverilta vaikutti kyllä haastatteluiden perusteella, että sinänsä sääli ettei Matista ollut Rokia auttamaan.

Ilman tuota NYR-referenssiä miestä ei varmasti oltaisi ikinä nähty napapiirillä. Toivottavasti tämä kokemus auttaa niin, että nyt vähän toppuutellaan hankintojen kanssa.
 

Sinkel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Harmi kun mies lähit olis ollu mukava se Mikkelissä vuoden alussa nähdä, mutta silloin kun sopimus julkaistiin sanoin, että pelaaja on floppi niinhän se oli.. :D
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Makaroonihankinta kuului sitten Kevin Cooper / Nick Pernula osastoon. HeKi on aiemmin pariin kertaan flopannut Amerikan hankinnoissaan. Cooperista oli sentään jotain hyötyäkin. Kummallakaan ei muuten ollut viiksiä.
Hyviäkin löytöjäkin on toki tehty. Puolustaja Adam Meyer oli huippulöytö. Kesken kauden loukkaantunut Tim Velemirovich oli myös loistohankinta.

Rapakon takaiset pelaajalöydöt ovat aina yhtä arvoituksellisia. Hyvässä lykyssä voi löytyä varsinainen pistemankeli tai sitten juuri täysin hyödytön viiksivallu.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kylläpä RoKissa on elämää, vaikka sarjasijoitus on mitä on. Maccarone tulee, Kärppien osaomistus tulee ja menee, Suutari tulee, Maccarone menee, Tami uhkaa tulla, ei onneksi tule jne... Kuten joku sanoikin kannattanee kysyä valmentajankin mielipidettä näissä hankinnoissa. Jos Makarooni olis hommattu kesällä, ja miehellä olisi ollut mahdollisuus pidemmän aikaa opetella pelitapaa, olisi hommasta jotain voinut tapahtua. Mutta ei tällä kertaa.

Nyt säästyneillä rahoilla ja Suutarin avustuksella pikaisesti uutta matoa koukkuun.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
No ei voi ainakaan sanoa, etteikö Rokissa riittäisi tapahtumia. Kalossin kuvia on tullut persauksiin jo enemmän kuin koko Mestiksessä yhteensä!

Mutta Kokkonen & co, prkl, olisitte antaneet tänään pelata ja potkineet ulos vasta huomenna! Olisi sentään saanut todeta telkusta, että millainen mies on kyseessä.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Nyt jälkeen tuli mieleen, että onko tässä nyt se mies jonka piti täyttää areena jokaiseen peliin? Aika hiljaista näyttäis olevan silläkin rintamalla.
Tuota niin. Ihan mielenkiinnosta ja vittuilematta kysyn, että millä meriiteillä tämä mies olisi sen saattanut tehdä? Kyllä, mies kävin Rangerssin training campilla, mutta eipä ole koskaan mitään kummempia temppuja urallaan esittänyt. Jää kuva että tässä on lähdetty hakemaan sokkona "änäristatuksen" omaavaa pelaajaa. Rovaniemellä saadaan olla onnellisia että sopimus voitiin purkaa.
 

Mr Lätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Et-Po-72
No niin.

Maccarone nähty, ja ensimmäisen pelin perusteella voin todeta kylmästi että rahat eivät mene tämän miehen kohdalla hukkaan, mikäli meikäläinen mitään kiekosta ymmärtää.

Maccaronen ehdottomia vahvuuksia jo mainostetun kokoon suhteutetun luistelun ja nopeuden lisäksi myöskin todella kova laukus, pelinluku sekä syötöt jotka napsahtavat kyllä terävästi ja jopa oikeaan osoitteeseen.

Mies vei aloitukset arvioni mukaan noin 80% varmuudella ja petasi pakille puolenkymmentä vetopaikkaa toisessa erässä suoraan aloituksesta. Todella tärkeä palanen sentteriosastolle. Ykkössentteri.

Ylivoimalla mies yllätti allekirjoittaneen Ärräpään totaalisesti väläyttelemällä tuota pelinlukuaan, oivia puolustajan längeistä sujautettuja syöttöjä, sekä äärimmäisen tulista lyöntilaukaustaan. Tähän pakettiin kun vielä lisätään se fakta että miehellä on voimaa sekä kokoa niin kokonaisarvioni jää roimasti plussan puolelle. Pisteitä olisi voinut tulla muutama enemmänkin.

Meillä on tällä hetkellä ulkoisilta ominaisuuksiltaan tunteita herättävä pelimanni, joka perkele osaa myös pelata. Ei tätä kaveria ole rahalla käytetty Rangersien campilla, vaan kyllä miehen pelillisilläkin otteilla on ollut tähän jotain osaa, vaikka ilkeämielisimmät alkoivat jo salaliittoteorioita tämän suhteen kehitellä.

Olkaamme tyytyväiset että miehelle sorvattiin sopimus heti.
Arvioni mukaan tästä sarjasta ei löydy yhtään porukkaa johon Matt "pensseli-setä" Maccarone ei kelpaisi. Toivottavasti miehestä osataan pitää hyvää huolta.

Sori, ei mitään henkilökohtaista, ja tiedän, että tiedät kiekosta...
 

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Sori, ei mitään henkilökohtaista, ja tiedän, että tiedät kiekosta...

Näitkö pelejä?

Meikäläistä askarruttaa vieläkin, että saiko Makarooni sittenkään reilua saumaa. No, mitä väliä kun pelit on pelattu... Yleisökeskiarvoja ja tuloksia suhteessa peliaikaan voi sitten arpoa, mutta ne on niitä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös