Matkalla alkoholismiin?

[Iisoppi]

Kyllä voi miettiä, että miksi piti o

Jos tuo jatkuu että miksi piti ottaa...
Niin se johtuu siitä että olet riippuvainen alkoholista. Ikävä kyllä sinut taidettiin katkon jälkeen ns. heittää syvään päätyyn Ilman apua. Vaikka läheisillesi puhuit ja sait heiltä jotain tukea niin se ei riittänyt arkeen.
Anna itsellesi anteeksi. Muuten et ehkä pääse eteenpäin. Toivon todella että saat sen avun mitä tarvitset.
Edit. Olen itse toipuva alkoholisti. Olen kokenut jotain myöskin. Mutta eipä se tieto auta sinua...

 

[Ötökkä]

Jos tuo jatkuu että miksi piti ottaa...
Niin se johtuu siitä että olet riippuvainen alkoholista. Ikävä kyllä sinut taidettiin katkon jälkeen ns. heittää syvään päätyyn Ilman apua. Vaikka läheisillesi puhuit ja sait heiltä jotain tukea niin se ei riittänyt arkeen.
Anna itsellesi anteeksi. Muuten et ehkä pääse eteenpäin. Toivon todella että saat sen avun mitä tarvitset.
Edit. Olen itse toipuva alkoholisti. Olen kokenut jotain myöskin. Mutta eipä se tieto auta sinua...

Sehän se on. Moni on sanonut, että sama se on juoda kun ei ole enää muutakaan sisältöä elämässä ja kun ei pysty vielä sitoutumaan esim kuntouttavaan työtoimintaan. Tämä siis kun ongelmat ovat jo kasaantuneet kauan ja näkyvästi.

 

[ML17]

Viime viikonlopun 1.5 päivän juomisen jälkeen vielä tänäänkin parin tunnin palaverista meni yli puolet ihan ohi, kun pää on jotenkin sumuinen. En ole ehkä matkalla alkoholismiin, mutta varmasti niitä prioriteetteja pitää pohtia ihan tosissaan.

 

[godspeed]

Sehän se on. Moni on sanonut, että sama se on juoda kun ei ole enää muutakaan sisältöä elämässä ja kun ei pysty vielä sitoutumaan esim kuntouttavaan työtoimintaan. Tämä siis kun ongelmat ovat jo kasaantuneet kauan ja näkyvästi.

En ole päihdepalveluiden asiakas ollut koskaan, enkä tiedä sinällään muuta kuin omat kokemukseni, jotka on pitänyt yksin (tai puolison ja kavereiden kustannuksella) käydä läpi. Mietinkin tässä, että varmaan moni tällainen toivotonkin tilanne juontaa juurensa siitä, että päihteitä käyttävä (alkoholia) on todella yksin. Siis oikeasti yksin.

En voi kuvitellakaan, että ajattelee elämänsä olevan jotenkin arvotonta, ellei ole ketään siinä elämässä läsnä. Ei ehkä edes niitä kavereita, enkä minä kyllä ainakaan mitään pelkkiä ryyppykavereita kavereiksi laske, sillä kyllä ystävyys on jotain ihan muuta. Minä join useimmiten yksin ja yksin sen halusin tehdäkin, koska silloin saattoi juoda niin kuin halusi ja niin paljon kuin halusi. Olin kyllä ongelma sitten jotain muuta kautta ihmisille, jos en muuten niin sitten vähintään huutamassa ympäri nettiä. Kämppänikin oli kuin pommin jäljiltä, enkä päästänyt ketään luokseni koskaan.

Monta vuotta tätä kesti ja pidin sellaisia kulisseja yllä, että kukaan ei tiennyt todellista laitaani, ei edes lääkärit kunnolla. Siis eivät tienneet sitä alkoholiongelmaakaan tai mitään muutakaan millaisissa olosuhteissa elin, vaikka kaikki oli todella huonosti. Kävin kyllä nämä kuntouttavat työtoiminnat ja määräaikaiset työkyvyttömyyseläkkeet ja kaikenlaiset palaverit ja muut vuosien varrella läpi, mutta ihminen osaa kyllä huonossakin jamassa näytellä. Ihme kyllä itsemurha ei pyörinyt tuolloin mielessä, mutta ehkä lääkitys piti sitten jotenkin laivaa kurssissa. Sekä tietysti koholla usein ollut mieliala, joka tietysti buustasi päihteidenkäyttöä ja toisin päin. Kaikki todellakin kasaantui.

Oikeastaan minulla asiat alkoivat lutviutumaan vasta kun yhteiskunta päästi irti jollain tavalla. Olen/olin moniongelmainen paskakimppu, jota ei voinut auttaa. Kyllä sen näki monesta naamasta kuinka mahdottomassa paikassa tässä ollaan. No, lopetin sitten tosiaan alkoholinkäytön itsekseni päätöksen tehtyäni ja oltuani jonkin aikaa pysyvällä eläkkeellä. On sanottava, että osaa meistä päihdetyypeistä ja/tai hulluista ei ole luotu näihin päättymättömiin rattaisiin ja vaikka alkoholinkäyttökin loppuisi, niin mielenterveysongelmat pahimmillaan ovat kroonisia ja parantumattomia. Niin on minun kohdallani ja tavallaan minä olen elossa siksi, että olen nyt erossa kaikenlaisista pakoista.

Ei ole varmasti monenkaan mielestä hyvästä tällainen rehellisyys kuin juuri kirjoitin, mutta se nyt vaan on joskus näin, että kaikille ei ole paikkaa maailmassa. Minä haen sitä paikkaa vieläkin, mutta sentään jotenkin olen kykenevä nykyään siihen, eikä koko toimintakyky ole mennyt. Enkä ole enää yksin.

 

[Skruf]

Tuotahan itekin mietin, että mitähän ne ajattelee siellä päihdepolilla/osastolla kun tämä on taas täällä. Nostaa kynnystä mennä paikalle. Ei pitäis ajatella, mutta se ajatus tulee mieleen.

 

[ISH]

Siis osastolleko pääsee tuosta vaan opiskelija joka juo (omasta mielestään) liikaa?

 

[Skruf]

Siis osastolleko pääsee tuosta vaan opiskelija joka juo (omasta mielestään) liikaa?

Päihdeklinikan kautta, josta otetaan yhteyttä osastoon onko tilaa. Yrittipellontie ja Kajaanintie 48 C on muuten alle kilometrin päästä toisistaan, eli helppo päästä vähän typerämmänkin ihmisin varsinkin kun edellisellä kerralla annettiin kartta mukaan.

 

[Skruf]

Päihdeklinikan kautta, josta otetaan yhteyttä osastoon onko tilaa. Yrittipellontie ja Kajaanintie 48 C on muuten alle kilometrin päästä toisistaan, eli helppo päästä vähän typerämmänkin ihmisin varsinkin kun edellisellä kerralla annettiin kartta mukaan.

Ja tuossa on se syy miksi haluan eroon alkoholista, käytös muuttuu aivan täysin, ja aamulla vituttaa mitä tullut sanottua, pahoittelut @ISH .

 

[Ötökkä]

Tuotahan itekin mietin, että mitähän ne ajattelee siellä päihdepolilla/osastolla kun tämä on taas täällä. Nostaa kynnystä mennä paikalle. Ei pitäis ajatella, mutta se ajatus tulee mieleen.

Varmasti on monenlaista tunnetta molemmissa päissä. Usein se voikin olla vaikka avuttomuuden tunnetta, jos vaaditaan vain pikaratkaisuja ilman että kuntoutettava itse asian eteen mitään tekee. Toki myös surullista katsoa sitä luisua vain alaspäin jos kuntoutettava näkee syyt (ja ratkaisut) ongelmiinsa vain itsensä ulkopuolelta. Usein myös "huomisen tavoite" on sellainen mikä voisi olla realistista ehkä vuoden päästä. Kiirehän ei oikeasti ole.

Samalla myös antoisaa ja erittäin motivoivaa työtä silloin kun se halu kuntoutujalla on. Ei kukaan hoitaja kuvittele, että se helppoa on eikä ajattele että repsahdus tekee kenestäkään huonoa ihmistä. Työ siis erittäinkin motivoivaa silloin kun ihminen on valmis ottamaan apua vastaan ❤️

 

[pallero]

Olen juonut 9-vuotiaasta asti alkoholia, olen nähnyt karuja kohtaloita ja kaikkea siltä väliltä. Mutta, en pidä alkoholismia mitenkään sairautena, se on lähinnä henkilökohtainen asia, joka kulkee verissä. Kukaan ei aloholia kurkkuusi kaada, kuin sinä itse. Jos on porukoissa, jossa vedetään aina, niin siinäpä se. Itsellä on syynä aina ollut se, että kun tulee ongelmia, niin niihin vastataan juomalla lärvit, että ei tarvitse asiaa käsitellä. Luulen tämän olevan periytyvä ja siinä mielessä, että sodan jälkeiset ajat (tähän voi laskea kaikki 80-luvulle asti) jokainen on nähnyt saman ongelmien hallinnan. Voi olla tietenkin muutakin, mutta periaatteessa kyse on vain omien ajatuksien tarkistamisesta. Itselle kaikki jo selvinnyt aikonaan, mutta juon sen takia kun ei liikuta. Yritän sanoa tätä: Kaikki alkohoiongelmat ei ole samanlaisia ja se mikä toisella toimii, ei toimi toisella. Oman kokemuksen mukaan, katkasut on kaikkea muuta kuin auttavia. Eli, kannattaa toimia juuri niin, kuin oma ajatus kertoo. Tosin kaikki vinkit ja tuet ovat varmasti hyväksi. Pahoittelut jos joku vittuuntu.

 

[Knox]

Se on kyllä erikoista, että aina silloin tällöin joku kokee oleelliseksi tulla tämänkaltaiseen ketjuun, ja kertoa miten HÄNESTÄ alkoholismi ei edes ole sairaus.

Tässä oli kuitenkin vähän futisforumin "isäni on kannattanut 70-luvulta" tyyppistä poljentoa, kun on oikein 9-vuotiaana aloitettu ryypiskelemään, mistä annan kuitenkin pisteet.

 

[adolf]

Se on kyllä erikoista, että aina silloin tällöin joku kokee oleelliseksi tulla tämänkaltaiseen ketjuun, ja kertoa miten HÄNESTÄ alkoholismi ei edes ole sairaus.

Tässä oli kuitenkin vähän futisforumin "isäni on kannattanut 70-luvulta" tyyppistä poljentoa, kun on oikein 9-vuotiaana aloitettu ryypiskelemään, mistä annan kuitenkin pisteet.

Niin, sehän ei ole mikään mielipidekysymys, että onko alkoholismi sairaus vai ei. Kaikki toimivat hoitopaikat lähtevät siitä itsestäänselvyydestä liikkeelle, jossa ymmärretään alkoholismin sairausluonne. Tuon ymmärryksen kautta sitä ongelmaa voidaan myös aidosti lähteä purkamaan.

Mutta joo. Ihminen tulee kuvaamaan omaa alkoholismiaan, mutta heti perään ilmoittaa että alkoholismi ei mielestään ole sairaus. Eihän tuossa sinällään mitään uutta ja erikoista ole. Tuolla tavalla juurikin se alkoholismin kieltomekanismi toimii, ja siitä viinapullosta saa pitää kiinni.

Ei tarvi nääs käsitellä niitä tosiasioita, kun tuolla tavalla itseään kusettaa. Ei mitään uutta auringon alla.

 

[maken veivi jr.]

Alkoholismi on lääketieteessä määritelty sairaudeksi, että ihan tunnustettu tosiasia se on. Uskoohan jotkut, että maapallo on litteä.

Tuo ajattelu, että alkoholismi ei ole sairaus on vain yksi hyvä keino antaa itselle lupa jatkaa juomista.

 

[adolf]

Tuo ajattelu, että alkoholismi ei ole sairaus on vain yksi hyvä keino antaa itselle lupa jatkaa juomista.

Ja olla käsittelemättä niitä kaikkia asioita, mitä sillä juomisella pakenee. Itsensä huijaamista.

 

[Knox]

Sitä kun on nähnyt läheltä miten läheinen kirjaimellisesti juo itsensä hengiltä, niin vaikea suhtautua näihin vähättelyihin olan kohautuksella. Teknisesti asia on toki juuri niin, että kukaan muu sitä viinaa ei sinun puolesta kurkkuun kaada.

Karu oli loppu tällä läheisellä, maksa ja haima poksahtivat kotona, mies oli niin heikossa hapessa ettei saanut apua soitettua, joten ymmärtääkseni kitui sohvalla vuorokauden ennenkuin lähtö tuli. Sohva ja sen ympäristö täynnä verioksennusta ja paskaa.

Mutta ajatusten tarkistaminen olisi varmasti auttanut.

 

[Dino]

Tuotahan itekin mietin, että mitähän ne ajattelee siellä päihdepolilla/osastolla kun tämä on taas täällä. Nostaa kynnystä mennä paikalle. Ei pitäis ajatella, mutta se ajatus tulee mieleen.

Uskaltaisinpa melkein väittää, että noille päihdepolin ihmisille tämä ei ole mitenkään uusi ja ennennäkemätön juttu. Voisi melkein jopa sanoa, että aika olennainen osa prosessia. Aika harvassa on varmaan ne, jotka heti ensimmäisellä kerralla onnistuu.

 

[L. Öysä]

Mutta, en pidä alkoholismia mitenkään sairautena, se on lähinnä henkilökohtainen asia, joka kulkee verissä. Kukaan ei aloholia kurkkuusi kaada, kuin sinä itse.

Ihminenhän ei ole alkoholisti vain silloin kun kaataa viinaa kurkkuunsa. Sairaus on ja pysyy vaikka olisi juomatta. Sairauden puhkeamisen todennäköisyydelle jokaisella on omat kertoimensa ja siihen toki voi itse vaikuttaa, miten paljon itseään päihteelle altistaa ja täten edesauttaa sairauden puhkeamista.

Nämä "ei ole mielestäni sairaus" -mielipiteet ovat ihan yhtä typeriä kuin ovat "ottasit nyt itteäs niskasta kiinni" -heitot masentuneelle.

 

[godspeed]

Kyllä minä tuon ymmärrän, että sitä juomista perustellaan edulliseksi itselle ja muille, ja vielä enemmän vakuutellaan itselle ja muille missä mennään. On tarve tuoda tämä asia erikseen esille, vaikka kukaan ei kysyisikään, aivan kuin sairastunut kuten minä tuon asian esille, joskin hieman eri tavalla. Minä perustelen ja vakuuttelen itselleni ja muille, että lopetan alkoholinkäytön ja selviän tästä asiasta. Olen ottanut asian hoitooni ja teen kaikkeni sen hoitumisen eteen.

Eli tässä on kaksi erilaista tapaa käsitellä asiaa. Se, joka vielä haluaa juoda, on todennäköisesti niin perso alkoholille ja aivot suotuisat ryyppäämiselle, että siitä vielä jollain tasolla nauttii, vaikka en usko, että mitenkään ihan mehevästi. Asia aiheuttaa myös jonkinlaista stressiä ja suunnittelemisen tuskaisuutta, kun mitään muuta ei keksitä kuin ryyppääminen. Siellä on myös se tietty pakonomaisuus juoda, vaikka toki omissa puheissaan aina voi olla juomattakin pitkiä aikoja, jolloin kaikki "nollaantuu".

Tällaisena kärjistettynä esimerkkinä: Eräässä nettidokkarissakin puliukko selitti, että hän oli nuorena merillä ja 10 vuotta juomatta. No, haastatteluhetkellä sitten olikin juotu varmaan viimeiset 20 vuotta, mutta kun nuorena oli onnistuttu olemaan juomatta, niin sitten ei oltu alkoholisteja vaan ne viimeiset vuosikymmenet ovat olleet hallittua juomista.

Alkoholisti paljastaa itse itsensä selittämällä itsensä kaivoon. Selittämisessä ei ole sinällään mitään vikaa, mutta asenne on aika ratkaiseva, jotta siinä selittämisessä on jotain kuunneltavaa. Jos mitään motivaatiota ei ole, ja ajatellaan esimerkiksi, että vain heikot ovat alkoholisteja, niin vaikea sitä asennettakaan on jostain kaivaa. Eli ne muut ovat heikkoja, kun kaatavat väärällä tavalla juomaa kurkkuun?

 

[godspeed]

Se piti vielä sanomani, että nimenomaisen sairauden myöntäminen ei ole todellakaan mikään virhe, rikos, este tai muutakaan omituisesti jollain logiikalla väännettyä hölynpölyä, joka on myöntäjäänsä vastaan. Kyllä siitä ihan hyötyä ja apua on elämään, jos vielä elämää haluaa elää omilla, eikä sairauden ehdoilla. Tämä on mielestäni niin yksinkertainen asia, että toisinaan jopa suunnattomasti ihmetyttää miten vaikea se on kohdata. Se on täysin järjetöntä. Kuten on sanottu, jos edes (joku muu) epäilee, että kärsii ongelmasta, niin todennäköisesti kärsii siitä jollain asteella.

 

[Ränse]

Olen juonut n. 15v putkeen n. 12-15 annosta viikossa ja kyllä lasken näitä jatkuvasti hyvin tarkasti. Välissä on maksimissaan n. kk:n kuivia jaksoja. Joskus sitä tosiaan miettii että onko sitä jonkinasteinen alkoholisti? Kaljasta erossa on kuitenkin suhteellisen haastava pysyä vaikka annosmäärät pysyneet kutakuinkin stabiilina pitkiä aikoja. Minulla on myös ns. blokkeri tilanteista joissa alkoholia ei kertakaikkiian pysty juomaan. Yksi on esimerkiksi veljeni ja läheisteni kanssa, olkoonkin että sukurasitetta on toiselta puolelta vahvasti olemassa. Eniten tulee silti juotua yksin kotona. En ole oikeastaan koskaan ollut ns. "bilettäjä" tyyppiä, en edes opiskeluaikoina. Toki joskus nuorempana oli vauhdikkaampiakin aikoja mutta en ole koskaan pitänyt bilettämisestä enkä varsinaisesti humalassa olemisesta. Suoranaista kännäilyä ei ole vuodessa moniakaan kertoja. 90% juomisistani on sitä muutaman kaljan pöhöä ja 95% keskittyy viikonloppuihin ja vapaisiin. Silti mietin asiaa jatkuvasti, olenko alkoholisti? Pitäisikö huolestua? Lisätään vielä että olen melkoisen yksinäinen ollut koko ikäni, jos sillä on jotakin väliä.

 

[godspeed]

Olen juonut n. 15v putkeen n. 12-15 annosta viikossa ja kyllä lasken näitä jatkuvasti hyvin tarkasti. Välissä on maksimissaan n. kk:n kuivia jaksoja. Joskus sitä tosiaan miettii että onko sitä jonkinasteinen alkoholisti? Kaljasta erossa on kuitenkin suhteellisen haastava pysyä vaikka annosmäärät pysyneet kutakuinkin stabiilina pitkiä aikoja. Minulla on myös ns. blokkeri tilanteista joissa alkoholia ei kertakaikkiian pysty juomaan. Yksi on esimerkiksi veljeni ja läheisteni kanssa, olkoonkin että sukurasitetta on toiselta puolelta vahvasti olemassa. Eniten tulee silti juotua yksin kotona. En ole oikeastaan koskaan ollut ns. "bilettäjä" tyyppiä, en edes opiskeluaikoina. Toki joskus nuorempana oli vauhdikkaampiakin aikoja mutta en ole koskaan pitänyt bilettämisestä enkä varsinaisesti humalassa olemisesta. Suoranaista kännäilyä ei ole vuodessa moniakaan kertoja. 90% juomisistani on sitä muutaman kaljan pöhöä ja 95% keskittyy viikonloppuihin ja vapaisiin. Silti mietin asiaa jatkuvasti, olenko alkoholisti? Pitäisikö huolestua? Lisätään vielä että olen melkoisen yksinäinen ollut koko ikäni, jos sillä on jotakin väliä.

Määriä, juomakertoja tai juomatapahtumia kun tuosta havainnoi, niin eipä ne omaan silmään mitenkään erityisiltä vaikuta. Olisiko tässä sinun keississäsi kyse enemmänkin siitä kuuluisasta kohtuukäytöstä? Hyvähän sitäkin on kuitenkin tutkia, jos asia mietityttää :)

Jotkuthan sanoo, että juomisen pitäisi myös olla aina sosiaalista, jolloin yksin juova on jotenkin ongelmatapaus, mutta se on kyllä aika raakaa yleistystä, ellei juominen ole tosiaan jotenkin sen yksinäisyyden tai jonkin paikkaamista. Ehkä joku voisi tarttua tuohon, mutta kyllähän moni itsekseen sen muutaman kaljan ottaa silloin tällöin, eikä siinä ole mitään pahaa. Jotkuthan ei sitten yksinään juo ollenkaan, kun taas porukassa vedetään kuin sienet.

 

[Corkscrew]

Mutta onko se sitten nykyään yksin juomista, kun on Facebookit, WhatsAppit ja kaikki mahdolliset viestintäkanavat joita ei 15-20 vuotta sitten ollut läheskään samassa mitassa käytettävissä? Uskoisin että kynnys jäädä kotiin neljän seinän sisään on madaltunut paljon, koska ihmiskontaktit ovat myös omalle sohvalle tavoitettavissa nykyään. Eihän se tietenkään ole sama kuin baarissa tai jossain porukassa juominen, mutta kuitenkin täysin eri asia kuin silloin kun kännykässä oli soittamisen lisäksi vain tekstiviestit, puhumattakaan lankapuhelinaikakaudesta. Ajat ovat muuttuneet paljon ja entisaikojen yksinryyppääjiä sanan varsinaisessa merkityksessä lienee nykyään murto-osa siitä mitä 80-90-luvulla.

 

[L. Öysä]

Ajat ovat muuttuneet paljon ja entisaikojen yksinryyppääjiä sanan varsinaisessa merkityksessä lienee nykyään murto-osa siitä mitä 80-90-luvulla.

Aika rohkea oletus. Itse kyllä väittäisin, että videochatti-ryyppyrinkejä harrastaa ihan murto-osa kaikista kotonaan yksin dokaavista. En näe, että whatsapin tms viestisovelluksen käyttäminen ryypätessä kauheasti muuttaa yksinolon luonnetta.

 

[godspeed]

Ei niitä juoppoja jaksa kukaan netissäkään kuunnella. Kokeiltu on.

 

[adolf]

Olen juonut n. 15v putkeen n. 12-15 annosta viikossa ja kyllä lasken näitä jatkuvasti hyvin tarkasti. Välissä on maksimissaan n. kk:n kuivia jaksoja. Joskus sitä tosiaan miettii että onko sitä jonkinasteinen alkoholisti?

Kyllähän tuo aika vahvalta riippuvuudelta kuulostaa, kun tuota on jatkunut jo noin pitkään.

Muistooni on jäänyt sellainen toteama isältäni silloin, kun vielä join. Juomiseni ja kaikki muu siihen liittyvä aiheutti koko ajan pahaa verta minun ja vanhempieni välille.

Yksi kerta näistä lukemattomista "palautekeskusteluista" oli sellainen, kun isäni sillä kertaa vähän maltillisemmin yritti minulle puhua, että pystytkö sellaiseen muutokseen, että sen sijaan että juot joka ikinen viikonloppu, niin joisitkin erittäin paljon harvemmin ja tekisit tästä muutoksesta pysyvän? Nimenomaan tuo sana pysyvä on tässä mielestäni se avainsana. Enhän minä tietenkään olisi mihinkään pysyvään muutokseen pystynyt, ja juuri nimenomaan se kuvaa aika olennaisella tavalla sitä päihderiippuvaisen elämää.

Siitä alkoholista tuli niin rakas asia, että eihän semmoinen nyt vaan kertakaikkiaan voinut tulla kuuloonkaan, että sen kanssa saisi viettää aikaa vaan esimerkiksi muutamana päivänä vuodessa.