Matkalla alkoholismiin?

  • 393 889
  • 1 307
Suosikkijoukkue
40-25-15
Mietin nykyisin eläkkeellä ollessani päivittäin, että mitä jos. Aina voi pohtia miten olisi käynyt, jos ei olisi nuoresta asti ollut sairas, joskin pitkän aikaa ilman diagnooseja. Alkoholismikin voi alkaa heti, kun on ikää päättää itse koska juo. Ja silloin karkkipäivä voi olla joka päivä. Pian huomaa juoneensa 20 vuotta, joista suurin osa ongelmakäyttöä. Eikä ole saanut elämässään oikein mitään loppuun saakka, vaikka olisi erinäisiä asioita aloittanutkin.

Sinulla on kyllä aika hurjan kuuloinen tarina, enkä tietystikään väheksy sitä. Se ero meillä on selkeä, että sinä et ole tuntunut saaneen mitään apua siinä missä itse sain jotain. En paljoa, mutta jotain, koska oikein kukaan ei tiennyt mitä tehdä minunkaan kanssa. Sen takia tilanteenikin on nyt tämä, että jonkinlainen "perusteellinen" kuvio käytiin läpi mitä tässä elämässä vielä voisi tehdä ja ilmeisen moni lääkäri oli lopulta sitä mieltä, ettei mitään.

Mutta tosiaan. Olemme raittiita. Se lienee tällä hetkellä kaikista tärkeintä :)
Olen kyllä huomannut, että minulle on pidemmän päälle kovin epäterveellistä lähteä jossittelemaan ja spekuloimaan menneellä. On paljon parempi, kun keskittyy nykyhetkeen ja yrittää unohtaa menneet. Itsekin olen nimittäin monia asioita aloittanut, mutta harvempia loppuun saattanut. Nousipahan taas vanhat tunteet naftaliinista kun luin kohtalotovereiden tarinoita ketjusta. Jos päivittäin velloo siinä menetettyjen mahdollisuuksien marinadissa, mikä helposti päässä hölskyää nyt kun siellä ei enää kihisekään kalja, tulee vain paha mieli. Itseään kohden vaativa, armoton ja perfektionistinen luonteeni kun mielellään ruoskii kaikesta menneestä, tehdyistä ja tekemättömistä teoista. Mutta, mikäs sen parempi paikka päästää höyryjä kuin tämä nykyisten ja entisten höyrypäiden ketju!

Eli terveellisintä on suoda itselleen armoa ja katsoa huomiseen päivään niiden kadotettujen 25 vuoden sijaan. Tänään olen selvin päin, ja se on hyvä päivä se. Edellisestä kompastuksesta on osapuilleen 8 kk, ei huono matka sekään. Kokemus kertoo, ettei huomisesta ikinä tiedä, niin hymyillään tänään tästä ajasta kiitollisena. Ensi viikolla edessä työtoimintaa, lääkäriä ja toivottavasti pian uuden hoitojakson aloitus. Ehkä tulevaisuudessa on vielä työkuntoutus/-kokeilu ja jonkin stressi- ja voimavaratasolleni sopivan työn löytyminen. Toivossa on hyvä elää.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tuo on kyllä terve ajattelutapa, että ei jää vellomaan siinä mennessä ja märehtimään, että "Voi perkele kun tuli ryssittyä ja hukattua iso siivu elämästä", vaan ajattelee mieluummin että nyt on asiat paremmalla tolalla ja elämää vielä edessäkin päin. Pyrkii vaan nauttimaan nykyhetkestä ja tulevasta miettimättä liikaa menneitä. Tai päinvastoin, sitä mennyttä voi käyttää myös polttoaineena, että ajattelee minkälaisesta suosta on pystynyt nousemaan joten on ihan hyvä syykin nauttia jokaisesta selvästä päivästä ja pienestäkin asiasta mitä arjessa vastaan tulee. Ja ne arjen pienet vastoinkäymisetkään ei enää tunnu niin isoilta ja merkityksellisiltä kun sitä mennyttä osaa katsoa oikein silmin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuo on kyllä terve ajattelutapa, että ei jää vellomaan siinä mennessä ja märehtimään, että "Voi perkele kun tuli ryssittyä ja hukattua iso siivu elämästä", vaan ajattelee mieluummin että nyt on asiat paremmalla tolalla ja elämää vielä edessäkin päin.
Näinhän se on. Ikää kun alkaa tulemaan vähän enempi, niin sitä rupeaa pikkuhiljaa tajuamaan elämän lyhyyden ja rajallisuuden. Ja sen kertaluontoisuuden. Minkä verran kannattaa näin ollen roikkua kaikenlaisissa negatiivisissa asioissa? No ei kauheasti.

Jotkut sen ymmärtää jo joskus parikymppisinä, mutta parempi se on oppia näin keski-iän kynnyksellä, kuin että ei oppisi ollenkaan, ja haaskaisi näin ollen koko elämänsä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Dino

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Olen kyllä huomannut, että minulle on pidemmän päälle kovin epäterveellistä lähteä jossittelemaan ja spekuloimaan menneellä. On paljon parempi, kun keskittyy nykyhetkeen ja yrittää unohtaa menneet. Itsekin olen nimittäin monia asioita aloittanut, mutta harvempia loppuun saattanut. Nousipahan taas vanhat tunteet naftaliinista kun luin kohtalotovereiden tarinoita ketjusta. Jos päivittäin velloo siinä menetettyjen mahdollisuuksien marinadissa, mikä helposti päässä hölskyää nyt kun siellä ei enää kihisekään kalja, tulee vain paha mieli. Itseään kohden vaativa, armoton ja perfektionistinen luonteeni kun mielellään ruoskii kaikesta menneestä, tehdyistä ja tekemättömistä teoista. Mutta, mikäs sen parempi paikka päästää höyryjä kuin tämä nykyisten ja entisten höyrypäiden ketju!

Minä en rehellisesti sanoen tiedä tarkalleen, mitä jossittelen. Mutta omalla kohdalla tämä prosessi kohti raittiutta on vaatinut aika monen kiven kääntämisen. On pitänyt myös jossitella, jotta on ymmärtänyt missä mennään ja mitä pitää tehdä sen eteen, että päästään elämässä eteenpäin.

Toki tähän kääntelemiseen mahtuu negankin kaivelu menneistä, mutta paljon siinä on hyvien asioiden tonkimista, joiden käsittelemisestä tulee ristiriitaisesti myös helposti huono olo. Mutta sitten taas se huono olo pitää tulla jossain tilanteissa, että tiedostaa joitain juttuja elämästä ja sen vaikeuksista. Yleensä elämästä yleisellä tasolla. Menneisyydessä ei todellakaan kannata tarpeettomasti velloa, mutta niitä asioita voi koettaa muistella positiivisella tavalla, sillä kyllä sekin on mahdollista.

Useinhan ihmiset vaan sulkee asioita mielestään, jos mieli niin vaatii, eikä sekään väärin ole. On minullakin traumoja siten, etten tiedä mistä ne ovat tulleet ja mitä ne koskevat, ja sellaiset sitten melkeinpä jätän sikseen. Ei kaikkea tarvitse saattaa päivänvaloon, jos mieli sanoo toisin. Terapiasta en usko, että olisin koskaan hyötynyt, eikä sellaista kyllä vakavissaan koskaan tarjottukaan. Liian huonossa kunnossa mihinkään, täts it. Psykologikin oli ihan hupiukko, josta ei saanut mitään irti, vaikka kävin sen luona 3 vuotta.

Eli terveellisintä on suoda itselleen armoa ja katsoa huomiseen päivään niiden kadotettujen 25 vuoden sijaan. Tänään olen selvin päin, ja se on hyvä päivä se. Edellisestä kompastuksesta on osapuilleen 8 kk, ei huono matka sekään. Kokemus kertoo, ettei huomisesta ikinä tiedä, niin hymyillään tänään tästä ajasta kiitollisena. Ensi viikolla edessä työtoimintaa, lääkäriä ja toivottavasti pian uuden hoitojakson aloitus. Ehkä tulevaisuudessa on vielä työkuntoutus/-kokeilu ja jonkin stressi- ja voimavaratasolleni sopivan työn löytyminen. Toivossa on hyvä elää.

Kyllä tämä eläke oli se minun tieni, kun työkunto vaan on pysyvästi ja rajusti alentunut. Sanon sen julki siltäkin varalta, että joku ajattelee, ettei tuolla mitään ole ja se on laiskuri vaan. Mutta harvemmin näitä terveille ihmisille jaetaan. Olen tyytyväinen, että saan jotenkin olla rauhassa ja herätä aamulla sellaisella mielellä, että elämä on vielä elämisen arvoista. Kaikille samoista asioista kärsiville se ei sitä ole, vaikka olisi minkälaista hoitoa ja vaikka kykenisi vielä itse vaikuttamaan suuresti elämänlaatuunsa.

Erittäin hyvä, että sinullakin on valoisampi suhtautuminen tulevaisuuteen, siihenkin on varmasti pitänyt oppia pidemmän kaavan kautta :)
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Kaikki alkoholismiin liittyvä ajattelu on ollut tervehdyttävää, olen tullut siihen tulokseen. On se sitten ollut vaikeaa tai helppoa, pinnallista tai diippiä, niin tuntuu kuin olisi jo kiinni ihan eri asioissa, jos verrataan siihen juoppoiluun, kun ei ollut kiinni oikein missään. Välillä on hetkiä, kun katuu kirjoittaneensa tähänkin ketjuun mitään, mutta en tiedä täysin mistä se johtuu. Ahdistusta ja fobiaa se on varmaankin. Niille ei vaan voi aina mitään. Ne tulee, ja ne menee. Mutta kai se pitää vaan kirjoittaa siitä huolimatta. Se on se oma tapa ilmaista asioita.

Tämäkin viesti hieman ahdistaa, mutta ehkä sitä kirjoittaessa syntyy sellaista ajatustoimintaa, jossa ottaa itselleen tärkeistä asioista rehellisesti kiinni. Rehellisyyttä ei sinällään pidetä arvossaan, koska jos minäkin kertoisin joitain juttuja rehellisesti, niin varmasti osa näkisi minut vieläkin huonommassa valossa. Rehellisyydestä rangaistaan usein, minkä takia varmaan alkoholismikin on sellainen synkkä varjo monen päällä. Aina ei kannata kertoa kaikkea, koska kertomaasi saatetaan käyttää julmasti sinua vastaan. Tai sellainen uhka voi olla. Se on suhteellisen perseestä. Mutta se on totta, eikä mitään paranoiaa.

Moni ketjuun kirjoittanut persoona on vaikuttanut suuresti siihen miten tämä touhu on edennyt. Ei ole tarvinnut oikeastaan pelätä erikseen mitään reaktioita, sillä niin hyvin on otettu vastaan. En nyt mainitse ketään erikseen nimeltä, sillä pikemminkin kaikki pitäisi nimetä. Mutta jo se, että on lukenut viestejäni ja päässyt jyvälle tästä reissustani kohti alkoholitonta satamaa, on taas kerran kiitoksen paikka.

Tämähän voisi olla melkeinpä joku kännivuodatus osa 2460, mutta ihan selvinpäin tosiaan kirjoitan. Eli mihin helvettiin sitä alkoholia tarvitsee, kun tällainen onnistuu ilmankin? :D
 

Vanden Plas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, sympatiat Pelicans ja HPK
Alkuvuodesta kirjoittelin tähän ketjuun että suuntaa olisi tarkoitus muuttaa. No paskan vitut se mihinkään muuttui.

Eilen varasin ajan työterveyteen ilmoittaakseni olevani alkoholisti. Tänä aamuna, en vaan kyennyt toteuttamaan tuota jaloa asiaa, että olisin ihan oikeasti mennyt sinne. En ole koskaan kärsinyt krapuloista, mutta nyt on pari aamua mennyt aika huonoissa olotiloissa, luulen että kroppa reagoi enemmän henkisesti kuin fysiologisesti. Mä en vaan jumalauta pystynyt olemaan iltapäivään asti juomatta. Olisin halunnut sen ajan aamulle tai aamupäivälle, jottei tätä olisi tapahtunut.

Enhän mä tästä tietenkään ketään muuta syytä kuin itseäni. Ehkä tää alleviivaa sitä, että kun spurgu myöntää olevansa spurgu ja haluaa apua, hoitoa, niin siinä ei pidä odotella aamun valkenemista tai parempaa huomista. Sen pitää tapahtua heti.

Katsotaan jos vaikka ensi viikolla pääsisin ihan paikan päälle. Eikä näitä lässytyksiä ainoastaan.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Voisin tähän nyt itse jakaa jotain hyvin henkilökohtaista. Tämä on terapeuttista.

Tilanne on siis se, että olen jo hyvän tovin ollut hyvin ihastunut yhteen työkaveriini. Pahimmillaan unet menee öisin tasoa. Tämä on ollut minulle semmoinen oppikoulu läheisriippuvuudesta. Meillä on aika hyvin kemiat natsanneet yhteen ja on tultu hyvin juttuun. Ja enpä siinä oikein ole itselleni mitään voinut, ja pahemman kerran häneen ihastuin jo joskus pari vuotta sitten, ja sitä on oikeastaan siitä eteenpäin jatkunut.

Tässä on nyt kuitenkin käynyt selväksi se, että mitään kaveruutta ihmeellisempää siitä ei tule. Ja koen sen nyt lopulta itsekin vain helpotukseksi. Voi mennä elämässä eteenpäin, kun tietää sen, että ei tarvitse pyöritellä mitään "entäs jos" keloja päässään.

Mutta se miten tämä nyt liittyy tähän ketjun aiheeseen on sitä, että miten tämä kokemus paljasti tämän läheisriippuvuuden minulle itselleni. Riippuvuuden, joka minulla on varmasti ollut jo lapsesta saakka, mutta jota en vain ole ymmärtänyt. Kyllä sitä on pahimmillaan aivan käsittämättömälle mutkalle itsensä vääntänyt toista ihmistä miellyttääkseen, ja huomiota saadakseen. Ihan sairaalloisia mustasukkaisuuden tunteita, ja itsensä kadottamista. Kai sitä jossain syvällä sisimmässään on vain pelännyt, että toinen hylkää, eikä uskalla näin ollen luottaa häneen.

Se, että mikä tässä on ollut hyvää, on ollut se että tämä on pakottanut minut katsomaan itseäni aika raadollisen rehellisesti. Ja on siis ollut sellaisia päiviä, että on ollut aivan valtavan tuskallista olla omissa nahoissaan. Herkkänä kaverina paljon olen itkenyt jotain lapsuuteni itkemättä jääneitä itkuja. Pahimmillaan olin yhdessä vaiheessa töistä sairaslomalla unettomuuden takia. Olen ketjussa joskus puhunutkin siitä, että miten korvasin alkoholia vain muilla riippuvuuksilla, niin tämä kokemus pisti aidosti stopin tuolle pakomatkalle. Olen vihdoinkin suostunut kohtaamaan esimerkiksi noita tunteita, mitä jostain lapsuudestani asti olen kantanut mukanani. Ja ymmärtänyt paremmin tätä riippuvaisuuden luonnetta, sekä oppinut näkemään paljon selkeämmin sen, että miten se addiktio alkoholiin esimerkiksi minussa silloin aikanaan toimi.

Tämä kokemus on saanut minut tulemaan jotenkin itseni äärelle paremmin. Olen nyt ymmärtänyt sen, että miten minulta on oikeastaan koko elämäni ajan puuttunut kokemus ja luotto siitä, että jokin toinen ihminen voi vaan pitää minusta. Semmoiset tunteet omasta riittämättömyydestään ja se muiden miellyttäminen, joilla tuota on peittänyt ja paennut ovat olleet niin automaattisiksi tulleita toimintatapoja, että ei tuota ole itsessään edes ymmärtänyt. Miten sitä on aina vaan hylännyt itseään.

Silloin kun lopetin juomisen, niin miten sitä tulikaan poltettua siltoja takanaan liian radikaalisti. Koin silloin, että ei minulla ole yhtään ystäviä, joille voisi puhua. Ja miten tuo oikeasti onkaan ollut vain omaa pelkoani ja kyvyttömyyttäni luottaa ihmisiin. Olisi minulla oikeasti ollut sellaisia ihmisiä ympärilläni, jos vain itse olisin uskaltanut ottaa sen askeleen, että olisin puhunut ja paljastanut totuuden. Tein huonoja valintoja, ja elin niillä riippuvaisen ihmisen mielen asetuksilla edelleen.

Miten sitä nyt rupeaa sitten kuitenkin ymmärtämään, että mitä se ystävyys on, ja miten minullakin on niitä ollut vaikka kuinka paljon matkani varrella. Mutta olen itse ollut kovin kehno ystävä muille. Miten sitä olisikaan kenellekään osannut sellainen olla, kun ei ole osannut olla sitä ensin itselleen.

Enpäs tiedä, oliko näissä jutuissa mitään järkeä, mutta jonnekin teki nyt kuitenkin mieli nämä purkaa pihalle. Edelleenkin tätä toipumisprosessia läpi käydään.

Minä olen tullut semmoiseen tulokseen, että alkoholismista toipumisessa ja sen ratkaisussa on niin alkoholistille, kuin hänen läheisilleenkin lopulta kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta. Ja se on vain sitä, että suostuu kohtaamaan tosiasiat, itsensä ja omat kenties hyvinkin kauan piilossa olleet tunteensa ja huonovointisuutensa raakana. Rehellisyyttä ja avoimuutta. Ottaa elämän sellaisenaan vastaan. Tuossa se on. Hyvin yksinkertaista, mutta voi että, miten tuo voikaan olla haastavaa toteuttaa.
 
Viimeksi muokattu:

Vanden Plas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, sympatiat Pelicans ja HPK
Ei liity ketjun aiheeseen, mutta edelliseen postaukseen.

Mulla on sama ongelma, tuohon työkaveriin ihastumisen suhteen. Kyseessä olisi ihan täydellinen match, mutta isoin ongelma tässä lienee se, että olen hänen esimiehensä. Ja kun tässä ryssii isolla lapasella duunikuvioita muutenkin keiton takia, niin toihan se olis sitte ihan viiminen naula arkkuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös