Matkakohteenne

  • 2 434 972
  • 14 465
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ensi kesänä pitäisi lähteä pariksi viikoksi Budvaan. Mukana, aikuisten lisäksi, 7- ja 9-vuotiaat lapsukaiset. Onko paikkana ok, eikä mikään Bulgaria?
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensi kesänä pitäisi lähteä pariksi viikoksi Budvaan. Mukana, aikuisten lisäksi, 7- ja 9-vuotiaat lapsukaiset. Onko paikkana ok, eikä mikään Bulgaria?

Kesällä tuli tuolla käytyä. Kieltämättä tuo venäläisten Kanaria kuvaa paikkaa valitettavan hyvin. Luonnoltaan todella kaunista aluetta, mutta tuo venäläisten turistien määrä aiheuttaa tiettyjä ongelmia... Röökiä vedetään joka paikassa ja roskia eivät viitsi viedä roskikseen. Turistien rahastuksen ovat myös oppineet, parhaimmillaan bongasin kahden rantatuolin hinnaksi 30€/päivä. Ruokailu taas on edullista, eli kahden hengen illallisen viineineen sai hyvin 20-30 eurolla, vaikka ei missään varsinaisissa budjettiravintoloissa söisikään.

Mutta ei reissusta missään nimessä pelkästään negatiiviset mielikuvat jäänyt. Noita turistimassoja pääsee karkuun esim. läheiselle Sveti Nikolan saarelle (paikalliset kutsuvat Hawaijiksi). Edestakainen laivamatka Budvasta maksaa 4€ ja kestää 5-10min suuntaansa. Rantapäivät suosittelen ehdottomasti viettämään tuolla, itse kaupungin rangat ovat melkoisen tukossa.

Budvan vanhakaupunki on pieni, mutta paikkana oikein mukava. Eli tuolla kyllä päivän viettää kävellen. Muuten kaupungissa ei taas juuri tekemistä rannalla löhöämisen lisäksi ole. Eli kannattaa miettiä auton vuokraamista ja lähialueiden tutkimista. Bussillakin kyllä pääsee. Esim. läheinen Kotorin kaupunki jonka vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde on ehdottomasti nähtävä. Suosittelen myös käymään päiväristeilyllä Kotorinlahdella, ihan uskomattoman kaunis paikka.

Summa summarum, aika hyvin tuo paikka on yritetty pilata, mutta ei siinä ihan vielä olla onnistuttu.

Jos tarviset lähempänä reissua kysellä esimerkiksi ravintolavinkkejä niin laittele ihmeessä viestiä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suosittelen myös tuota lähistöllä olevaa Kotoria. Todella upea paikka ja paljon parempi fiilis siellä kuin Budvass.
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olin myös Montenegrossa ja Budvassa noin 10 vuotta sitten. Oli jo silloin aika venäläisten kansoittama ja vissiin sitten mennyt siitäkin vielä pahemmaksi. Omalla autolla oltiin, joten Budvasta tehtiin iskuja joka puolelle ja se kyllä kannatti. Varsinkin rannikon tiet ovat upeita ajeltavia ja piti pysähtyä useampaan kertaan maisemia katselemaan. Kotor on todellakin näkemisen arvoinen. Meille sattui joku jenkkien törkyjahti samaan aikaan sinne satamaan ja sai siitä pari aika hienoa kuvaa taustoineen. Pystyi kotonakin sanomaan että on käyty ulkomailla...
 

Tekila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tuli käytyä niinkin eksoottisessa matkakohteessa kun Edmontonissa. Jotenkin sitä ajattelee, että on jokaisessa paikassa jotain kivaa katseltavaa ja ihmeteltävää, no täällä ei ole varsinkaan kun ei ollut urheilua tarjolla.

Downtown on ihan pelottavan rauhallinen paikka. Useimmat liikkeet menevät ruokakaupoista lähtien kiinni klo 18-19, joten ekana päivänä piti lähteä autolla Walmartiin kauppaan. Rogers Placessa oli Iron Maidenin keikka, jolloin paikalle oli sen 15 tuhatta ihmistä saapunut, silloin kylä tuntui hetken edes olevan elossa.

Edmonton on todella tasaista paikkaa, yhtä tasaista ja suoraa tietä. Joen ranta on hienoa paikkaa kävellä ja ihmetellä, mutta rannassa ollut kasvitieteellinen puutarhakin oli vielä remontissa.

Edmontonista 30 kilometriä länteen päin on Elk Island, missä voi käydä pällistelemässä biisoneita.

Kanadan dollarin takia ostokset olivat edullisempia mitä jenkkien tai EU:n puolella. Veroprosentti on vain 5% muusta kun ruoasta.

Jos Edmontonin keskusta oli rauhallinen mesta, oli pääsääntöisesti ihmiset menneet West Edmonton ostoskeskukseen. Siellä sitä ihmistä ja liikettä olikin tarjolla. Parkkipaikat löytyi vain ajelemalla edestakas täysiä rivejä, ihan mahdottomuus löytää parkkipaikkaa ruuhkaisimpaan aikaan. Tarjolla olisi ollut myös vesipuistoa yms. mutta näitä ei ollut tarve käydä kokeilemassa.

Edmontonista voi ajella Kalliovuorille noin 3-4 tunnin matkan, katsomaan Jasperin kansallispuistoa ja se olisikin ollut upea mesta. Sääli että jäi ensikertaan.

Toinen viikko vietettiin Lac La Biche nimisessä kylässä, 2,5 tuntia pohjoiseen Edmontonista. Täällä ei suuremmin jousiammunnan MM-kisojen takia ehtinyt mitään tekemään, mutta öisin oli tarjolla revontulia ja läheiset järvet olivat ihanan näköisiä kirkkaan veden takia.
 

444

Jäsen
Soldeun kylä, joka on talvella hiihtokeskus, on hyvä paikka patikkakeskukseksi ja autolla pääsee pitkin Andorraa. Soldeuhun taitaa päästä Barcelonan lentokentältä bussillakin, jos haluaa välttää auton vuokraamista. Patikkamaisemat ovat hienoja, mutta itse kylä on aika perus, eikä samalla tavalla hieno kuin perinteiset alppikylät tai italian vuoriston pikkukaupungit. Ja merikin on kaukana.
Andorra ei tosiaan ole kuin ehkä la Vellan ja Escaldes-Engordanyn osalta sellaista aluetta, jossa on mitään ulkoilua ihmeempää tarjolla. Ehkä myös El Pas de la Casa voisi mennä samaan sarjaan. Koko maata kuvaa hyvin ajatus, että turisteja ei laskettelukeskuksia ja ostos”paratiiseja” lukuun ottamatta juurikaan huomioida; kaikki on kovin pientä ja kotikutoista.
Kesällä majoituin itse pariin otteeseen El Tarterissa, talveksi on tarkoitus lähteä uudestaan. Barcelonan autoihin ei vain saa oikein talvirenkaita, joten pitää vähän miettiä, missä ajaa. Lumiketjut toki mukaan.
Ensi kesänä pitäisi lähteä pariksi viikoksi Budvaan. Mukana, aikuisten lisäksi, 7- ja 9-vuotiaat lapsukaiset. Onko paikkana ok, eikä mikään Bulgaria?
Itse väistin viime vuonna Budvan Tiranassa hostellin omistajan kanssa käymäni keskustelun pohjalta ja valitsin kohteeksi juurikin Kotorin. Jotenkin aivan käsittämätön paikka. Sellainen vinkki, että jos sinne ylös haluaa kävellä, niin kaupungin muurien sisäpuolelta sisäänpääsy on maksullinen. Mutta jos menee siitä ulkopuolelta (rannasta katsottuna ”vasemmalta”) lähtevää polkua pitkin, niin ei maksa mitään. Pienille tenaville nousu voi olla melko vaativa, mutta paljon hyviä pysähdyspaikkoja maisemien ihailuun on tarjolla.
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Kaveri "vaelsi" tuon Central Parkin läpi noin tasan vuosi sitten. 8km tuli kävelyä. Eli kyllä mahtuisi tuonne 10km raameihin.
Ja sielläkin voi eksyä, joitain vuosia sitten olimme New Yorkissa ja nousimme metrosta Central Parkin länsipuolella ja tarkoitus oli mennä itäpuolella olevaan taidemuseoon eli kävellä puiston läpi. Lähdimme kävelemään, seurasimme polkua ja kohta saavuimme kadulle, mutta olimme edelleen länsipuolella puistoa, miltei lähtöpisteessä. Siitä viisastuneina päätimme tarkkailla mm. auringon sijaintia ja kohta pääsimme puiston toiselle laidalle ja museoon.

JOL
 

Hikisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Noniin, se alkaisi Portugalin reissu olemaan kohtuu lähellä, lähtö about 2vk päästä. Lento Helsingistä Lissaboniin, siitä junalla Portoon neljäksi päiväksi ja sieltä sitten takaisin Lissaboniin kuudeksi päiväksi.

Portoon sen verran suunniteltu tekemistä että varailtiin Douro Valleyhin päivän viinitilareissu ja jokiajelu, muuta ei vielä ole kerennyt tutkimaan tarkemmin. Lissabonin ajalle varailtu päiväreissu Sintran luonnonpuistoon sekä samalla vierailu Cabo da Rocalla. Otettiin myös nyt sitten yhdelle illalle semmonen purjehdus siinä Tajo joella.

Jalkapalloakin tulee katsottua, liput varattu Sportingin ja Linzin väliseen eurooppaliigan otteluun, nätisti onnistui suoraan Sportingin kotisivujen kautta. 35€/kappale ja aivan ykköspaikoilta, ei pahan hintainen.

Sitten olisi palstalaisille yksi kysymys, jos joku sattunee käyneen Vila das Avesissa muuten vaan tai katsomassa jalkapalloa. Sehän on noin 40km Portosta pohjoiseen päin, sinne pääsee junalla noin kolmessa vartissa. Näyttäs olevan Aves - Sporting ottelu jonka ehkä voisi käydä katsomassa. Onko joku käynyt katsomassa tuolla ottelua tai muuten vaan pyörimässä? Näyttäisi kovin pieni paikka olevan.

Edit. jos tulee muitakin kohteita missä pitäisi ym. kaupungeissa käydä niin saa jakaa
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Koulujen syysloman aikaan lokakuun puolessa välissä olisi mahdollista lähteä perheen kanssa jonnekin. 1 koululainen ja pari pienempää lasta siis kyseessä.

Mihinkään lämpimään ei oikein ehkä pysty lentämään, kun lennot alkavat tällä porukalla maksaa maltaita, varsinkin kun syyslomaviikoksi hinnat nousevat muutenkin.

Nyt kysynkin, olisiko jollain vinkkejä siitä, kannattaako Baltian kierrosta (eli lähinnä laivalla Viroon ja sitten omalla autolla siitä eteenpäin Latviaan ja Liettuaan) edes harkita tähän aikaan vuodesta? Isot kaupungit Riika ja Vilna varmaan tarjoavat nähtävää ja tekemistä myös huonommalla kelillä, mutta saako tuosta reissusta irti muuten oikein mitään?
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Thomas Cook nurin, porukkaa pitkin maapalloa siellä sun täällä...

Omalla kohdalla whituttaa marraskuisen Tjäreborgin reissun ilmeinen peruuntuminen... Mitä mieltä palsta-veljet/siskot => kannattaako odotella ihmettä vai perua luottokorttisuoritus ja varata muualta?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Thomas Cook nurin, porukkaa pitkin maapalloa siellä sun täällä...

Omalla kohdalla whituttaa marraskuisen Tjäreborgin reissun ilmeinen peruuntuminen... Mitä mieltä palsta-veljet/siskot => kannattaako odotella ihmettä vai perua luottokorttisuoritus ja varata muualta?
Lennot varmaan peruuntuvat joka tapauksessa, eli ehkä kannattaa varata muualta. Miksei siis peruisi samalla tuota luottokorttisuoritustakin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kun iso toimija lähtee pois alalta niin hinnat nousevat AM/Tui/Apollomatkoilla. Tuskin löytyy jatkossa paljon äkkilähtöjä 200-300e/vk. Vaikka en paljoa pakettimatkoja käytä niin joskus on ollut sellaisia tarjouksia, että omatoimisesti ei olisi samanlaista reissua saanut kuin mitä äkkilähdöllä. Ja moniin etelä-euroopan paikkoihin tehdään vain lomalentoja
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Thomas Cook nurin, porukkaa pitkin maapalloa siellä sun täällä...

Omalla kohdalla whituttaa marraskuisen Tjäreborgin reissun ilmeinen peruuntuminen... Mitä mieltä palsta-veljet/siskot => kannattaako odotella ihmettä vai perua luottokorttisuoritus ja varata muualta?

Kysymys kuuluu, että olivatko lentosi Thomas Cook airlinesillä vai kenties jollain reittilennolla, British airways tms? Jos reittilennolla niin ei käsittääkseni matkaa peruuteta.

En rehellisesti sanottuna ymmärrä miksi esimerkiksi hesarissa käydään jotain tjäreborgin elämänkertaa nyt läpi. Tjäreborg Oy Ab on tehnyt tasaisesti n. 5 miljoonan euron liikevoittoa vuosittain, joten eiköhän Tjäreborg jatka jossain toisessa omituksessa.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Thomas Cook nurin, porukkaa pitkin maapalloa siellä sun täällä...

Omalla kohdalla whituttaa marraskuisen Tjäreborgin reissun ilmeinen peruuntuminen... Mitä mieltä palsta-veljet/siskot => kannattaako odotella ihmettä vai perua luottokorttisuoritus ja varata muualta?

Minullakin joulukuussa Tjäreborgin reissu. Onneksi tuli hyvääkin uutista illalla. En halunnut hötkyillä päivällä liiaksi, koska jotenkin odotin jonkinlaista ratkaisua tulevan. Seuraan tilannetta suurella varauksella kuitenkin.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Minullakin joulukuussa Tjäreborgin reissu. Onneksi tuli hyvääkin uutista illalla. En halunnut hötkyillä päivällä liiaksi, koska jotenkin odotin jonkinlaista ratkaisua tulevan. Seuraan tilannetta suurella varauksella kuitenkin.
Juu, meilläkin vielä muutoshommat holdissa, joskos sitä nyt sitten kuitenkin pääsisi reissuun...
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

TJäreborgin toiminta jatkuu normaalisti vaikka emoyhtiö meni konkurssiin. Kuka Tjäreborgilta uskaltaa jatkossa matkojaan ostaa? Eiköhän tuokin ole konkurssissa ihan lähiaikoina.

Itse en tästä jaksa vielä hysterisoitua (v*-ketjuun meni julkaisu matkakumppanini olotilan mukaan), mutta kaiken varalta sivustokin on nyt syynissä tiheämmin.

Siellä onneksi vielä tällainen tilannetieto:

"Meillä on matka varattuna talveksi ja Thomas Cookin konkurssin jälkeen tilanne tuntuu vielä hieman epävarmalta. Onko huolelle syytä?
Toimintamme jatkuu tavalliseen tapaan eikä tulevasta matkasta tarvitse olla huolissaan. Vaikka omistajakonsernimme hakeutui konkurssiin, Tjäreborg ja sen pohjoismaiset sisaryhtiöt Ving, Spies ja Globetrotter sekä lentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia jatkavat itsenäisenä yksikkönä."
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Mut vaikka Tjäreborgin matka jatkuis niin tää Salovaaran kommentti Hotelliyrittäjältä että on 5kk maksut myöhässä niin ei oikein puolla sitä että kovin äkkiä itse lähtisin tukemaan k.o lafkaa ellei sit riski/hyötysuhde ole merkittävä.

Monessa kaupungissa pystyt aika helpolla buukkaan lento-hotellipaketin ja matkajärjestelyt jopa helpolla joten silloin puntariin menee se myös.
 

Up089

Jäsen
Suosikkijoukkue
FLA, JYP, KeuPa HT
Onko matkakohdevinkkejä antaa ensi kesälle? Vaimon kanssa lähdetään 10v. hääpäivää viettämään johonkin päin. Kohdetta ollaan mietitty, mutta ei olla keksitty mitään houkuttelevaa kohdetta.

Matkan kesto on ke-su, eli mitään päivän kestävää lentoa ei missään nimessä kaivata. Barcelona, Berliini, Budapest on nähty.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Onko matkakohdevinkkejä antaa ensi kesälle? Vaimon kanssa lähdetään 10v. hääpäivää viettämään johonkin päin. Kohdetta ollaan mietitty, mutta ei olla keksitty mitään houkuttelevaa kohdetta.

Matkan kesto on ke-su, eli mitään päivän kestävää lentoa ei missään nimessä kaivata. Barcelona, Berliini, Budapest on nähty.
Mitkä kohteet teiltä ovat menneet jo hylkyyn? Auttaisi vähän, ettei tule turhaan ehdotettua jotain, mikä teitä ei kiinnosta.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko matkakohdevinkkejä antaa ensi kesälle? Vaimon kanssa lähdetään 10v. hääpäivää viettämään johonkin päin. Kohdetta ollaan mietitty, mutta ei olla keksitty mitään houkuttelevaa kohdetta.

Matkan kesto on ke-su, eli mitään päivän kestävää lentoa ei missään nimessä kaivata. Barcelona, Berliini, Budapest on nähty.

Amsterdam. Sopivasti nähtävää ja koettavaa muutamaksi päiväksi. Ja kesäaikaan tulppaanitkin kukkii, jos on sopiva aika niin ei muuta kun auto alle ja tulppaanipeltoja katselemaan. Jos vielä 10 avioliittovuoden jälkeen homma toimii myös fyysisellä tasolla niin kyliltä löytyy jos jonkinlaista virikettä ja ideaa erilaisten kauppojen muodossa. Amsterdam on muutenkin hyvä kohde aikuisten reissulle, mahdollisuuksia on vaikka kuinka eikä turhista nipoteta.
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Onko matkakohdevinkkejä antaa ensi kesälle? Vaimon kanssa lähdetään 10v. hääpäivää viettämään johonkin päin. Kohdetta ollaan mietitty, mutta ei olla keksitty mitään houkuttelevaa kohdetta.

Matkan kesto on ke-su, eli mitään päivän kestävää lentoa ei missään nimessä kaivata. Barcelona, Berliini, Budapest on nähty.
Lissabon ja ympäristöt, Cascais, Sintra. Toki lento taitaa kestää miltei 5 tuntia.

JOL
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös