Martin Bergeron oli tosiaankin mielenkiintoinen tuttavuus, josta jäi ainakin allekirjoittaneelle sekä positiivisia että negatiivisia muistoja kahden Oulun vuoden aikana.
Syksyllä 1998 silloinen kärppäaurinko Juhani Tamminen tituleerasi Bergeronia "Euroopan vaarallisimmaksi pelaajaksi viiden metrin säteellä vastustajan maalilta", ja on pakko tunnustaa ettei superlatiivihirviömme sanoissa ollut sillä kertaa kovin paljon "Tami-lisää". Bergeronin veto oli uskomattoman kova ja tarkka, ja mies oli divisioonaotteluissa täysin pitelemätön. Pelinrakentaja Martin ei ollut, pikemminkin puhdasverinen, sopivalla tavalla itsekäs maalitykki.
Martinin vahvuutena olivat loistavat kädet. Kuriositeettina mainittakoon, että mies kykeni vippaamaan kiekon yhdellä kädellä lähes laakana ylämummoon kentän keskiviivalta. Valitettavasti Martinin jalat eivät olleet samaa tasoa. Tiukoissa vauhtipeleissä mieheltä loppui tila, eikä maagisia käsiä päästy käyttämään. On vaikea sanoa, johtuiko kaksinkertainen karsintapelien romahdus luisteluvoiman puutteesta vai yläkerran heikkoudesta, viitteitä oli kummastakin.
Martin Bergeron on tulisieluinen kaveri, ja asiaa riitti tuomarille esimerkiksi miehen ensimmäisellä divisioonakaudella yli sadan jäähyminuutin edestä. Mistään suurista asennevammoista Martin ei silti mielestäni kärsinyt, vaan halusi ammattilaisen tavoin tehdä parhaansa joukkueen eteen. Mikäli Martinin karsintapelien flopin syynä pidetään yläkerran ongelmia, kyse oli mielestäni pikemmin yli- kuin alilatauksesta. Mies otti niskaansa valtavat paineet liiderin roolista.
Tosipeleissä esiin nousivat toiset miehet. Liiganousun jälkeenkin miehelle sopimusta tarjottiin, mutta tosiasiassa pöytä oli katettu uusien vahvistusten, Lieversin ja Potaitchukin eteen. Martin suuntasi kulkunsa sinne, missä hänen taitonsa pääsevät parhaiten oikeuksiinsa: hidasvauhtisempiin karkeloihin.
Martin Bergeron olisi ollut täysin suvereeni pelaaja 80-luvun liigassa, mutta ei mielestäni ole sitä enää tämän päivän liigassa. Mies on liian hidas puikkelehtimaan nyky-liigan mailaviidakossa, missä pärjäävät talenssiltaan heikommatkin mutta sähäkämmät ja työteliäämmät pelaajatyypit.
Martin oli joka tapauksessa taitava ja erittäin värikäs pelaaja, jollaiset harvenevat päivä päivältä. Flopeistaan huolimatta mies oli Raksilan suuri suosikki, väriläiskä joka näkyi ja kuului kentällä. Martti ehti osoittaa myös kentän ulkopuolella suurta sydäntä huomioimalla hienolla tavalla seuran pienimpiä kannattajia, joten kiitokset kanukille menneistä vuosista!