Martin Bartek

  • 47 553
  • 384

bunghole

Jäsen
Aluksi ajattelin että suurin osa ketjun viesteistä on vain yksipuolista Lukko-fanien tilitystä ja asiassa olisi varmasti se toinenkin puoli, jolloin Raumalla ei olisi hoidettu asioita kunnolla.

Saattaahan näin osin ollakkin mutta luettuani noita slovakki-keskustelupalstoja en ihmettele että Bartekista ei kauheasti pidetä. Kaveri osaa pelata ja on perus tsekki/slovakkitähden prototyyppi, taitava ja maaliahne. Valitettavasti myös diiva, kuten niin moni muu entisen tsekkoslovakian alueelta tuleva kynämies.

Itse olen aina hieman karsastanut noita itäeuroopan ihmeitä jotka hyvänä päivänä takovat hurjia lukemia ja luistin liikkuu, mutta huonon päivän sattuessa kiukuttelevat ja vaikuttavat koko joukkueen peliin negatiivisesti.

Kaksi tsekkiä on kuitenkin hieman laajentanut kapeaa käsitystäni tsekkipelaajista. Petr Tenkrat ja Viktor Ujcik ovat todellisia kultakimpaleita ja tekevät työtä kiukuttelematta. Molemmat ovat kavereita jotka elävät maaleista mutta jaksavat silti tehdä myös likaista työtä väsymättä vaikkei pisteitä tulisikaan. Molemmat ovat myös joukkueensa tunnollisimpia harjoittelijoita. Oulussa nähtiin tosin myös yksi perusesimerkki tsekkitähdestä kun Z.Nedved käväisi täällä. Kaveria ei kiinnostanut harjoittelu eikä työnteko vaan omat pisteet.

Harmi että Bartekin kohdalla kyse oli tuollaisesta sluibailijasta ja itkupillistä eikä sellaisesta slovakkiraketista kuin alkukauden perusteella olisi voinut odottaa. Potentiaalia kaverilla olisi mutta tuollaisen diivan pitäminen joukkueessa on pidemmän päälle joukkueelle tuhoisaa. Ei varmaankaan parantaisi joukkuehenkeä jos joku isommista lukkolaisista vetäisi kaveria lättyyn treeneissä.
 

Mato

Jäsen
Suosikkijoukkue
RTK
Tänään Radio-suomessa Torkin Sami kehui Bartekkia hyväksi tyypiksi... Olisikohan nyt ollut niin että, ainoa joka Bartekin halusi pois oli Rautakorpi ? Who knows...?
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Viestin lähetti Mato
Tänään Radio-suomessa Torkin Sami kehui Bartekkia hyväksi tyypiksi... Olisikohan nyt ollut niin että, ainoa joka Bartekin halusi pois oli Rautakorpi ? Who knows...?
Eipä kai, tuskin Amis-Samillakaan on mitään motiivia lähteä Martinia julkisesti haukkumaan. Tälläisellä toiminnalla ei olisi mitään voitettavaa. Eikös se riitä että me kaadamme paskaa Bartekin niskaan.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Walton on kyllä tässä oikeassa. Eipä olisi ollut Samilta kauhean korrektia haukkua mara "ylimpään helvettiin".

Vaikka eihän maran silti ole tarvinnut joukkuetovereitaan kohtaan olla "vittumainen", vaikka Suomen ja liigan pelityylin kyseenalaistikin.

Jos vaan oli maralla itsellään paha olla. Voisiko jopa olla näin? En kyllä Jukkaa tähän vetäisi, kun vielä muistelee maran seurahistoriaa.
 

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Tapaus Bartek alkaa ainakin minulle jo olla menneen muistelua, mutta jatkan vielä sen verran, että toistan aiempaa: esimerkiksi slovakkien omat keskustelupalstat kertovat paljon. Jo kesällä jotkut hurrasivat kun Diiva lähtee pois maasta. Ja nyt osa ei millään haluaisi Diivaa takaisin. Ja kuten myös aiemmin kirjoitin: Martinin viimeisen slovakkiseuran HKM Zvolen fanit eivät viime kauden pistenikkaroinnista huolimatta ainakaan kaikki halunneet Diivaa takaisin. Viime kauden päättyessä Martin oli uhonnut ettei kuuna päivänä tule pelaamaan ainakaan Slovan Bratislavassa, jonne siis nyt teki loppuvuoden kestävän sopimuksen. Tästä ja osin muistakin syistä Martin on saanut nimen Chudak. Jonka voi kääntää vaikka Juudas taikka mies parka, poloinen (sanakirja poor man etc). Jokainen juttu Martinista netistä saa peräänsä 50-100 viestin keskusteluketjun, joka vilisee samoja asioita mitä täälläkin. Ja viime päivinä juttuja ja keskusteluja on syntynyt joka päivä. Lukko saa paljon ymmärtämystä. Erityistä hilpeyttä on herättänyt myös Martinin "pimeän pelko". Yksikin slovakki kirjoitti, että klo on 16.00 ja ulkona on kylmää ja pimeää.

Mitä tulee Token sanomaan hyvästä tyypistä, niin mikäs siinä. Mummonikin oli hyvä tyyppi, muttei se jääkiekosta tiennyt mitään. Kaikki hyvätkään tyypit eivät osaa asennoitua oikein työhönsä ja omaan osaamiseensa jne. Luulevat itsestään enemmän kuin mihin on henkisiä tai fyysisiä voimavaroja.

Oma kommentti lopuksi: Martin Bartek on ihan hyvä tyyppi. Koska ymmärsi lähteä. Tokekin sai enemmän vastuuta ja alkoi tehdä maaleja.

Bartek -asian aktiivinen seuraaminen loppuu osaltani tähän - ellei joku ihan taitavasti provosoi - tai ilmene jotain ihan hämmentävää uutta Martin uralla. Kirjoitan, jos lappaa heti ekoissa Bratislavan peleissä 4-5 maalia per peli :). Varmasti myös tsekin (kielen) aktiivinen opiskeluni vähenee, koska kontaktini Tsekkiin vähenevät vuoden alusta radikaalisti.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ilokseni olen löytänyt työmaalta toimivan radion, sieltä kuuluu monenmoista mukavata ohjelmaa päivän mittaan. Niinkuin nyt aamusella tuo mainittu Torkin haastattelukin. Siinä Sami Bartekin kehumisen ohella sanoi myös, ettei pelityyli varmaankaan ollut Bartekille sopiva, muuta syytä hän ei keksinyt sille ettei Bartek onnistunut.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vianmääritystä

Saattaapa olla niinkin että se luistin ei niinkään hiertänyt laituri Bartekilla vaan siellä kotona. Se voi olla yksi syy noihin jatkuviin seuran vaihdoksiin, ehkäpä se "parempi puolisko" ei tahdo viihtyä juuri missään. Raumalla nyt vähiten.

Itse olisin mieluusti yhden tällaisenkin pelaajatyypin Lukossa nähnyt. Onko se nyt niin mahdotonta antaa yhden kaverin sooloilla hiukkasen vapaammin kun kerran maalintekotaitoa löytyy? Kaipa se jo hankintavaiheessa tajuttiin että tämän miehen pelityyli ei Rautakorven systeemeihin suoraan istu. Mutta ehkä joustoa odotetaan löytyvän sitten vaan pelaajan puolelta.

Pisteidenkin valossa Bartekin kausi alkoi hyvin. Paremmin kuin monella muulla Lukon ulkolaisvahvistuksella viime vuosina. Nyt sopii ihmetellä millaista tahti olisi ollut kauden vanhetessa.

Ihmettelen myös että jollain tavalla yhdistetään Lukon otteiden paraneminen Bartekin pelaamattomuuteen. Kyseessä ei muiden pelaajien mielestä kuitenkaan ollut mikään hankala tyyppi vaan mukava kaveri. Joukkueella oli ongelmia kyllä ihan muista syistä, onneksi nyt on taas pipo hiukan löystynyt.

Raumalla on ehkä liiaksikin tapana hakea näitä yksittäisiä syntipukkeja ja se käy pelaajille pikkukaupungissa aika ahdistavaksi. Tuorein esimerkki on Purontakanen. Oma suoritustaso kärsii kun yrittää vaan välttää virheitä. Eihän se Puke nyt oikeasti noin huono ole. Toivottavasti Kouvola opettaa.
 

Johnny92

Jäsen
Meikäläinen tunnustautuu olleen kova Bartek-fani aina viime päiviin asti. Karvasta on ollut kuulla miehen lausuntoja ja todeta että ei taida miehellä kaikesta lahjakkuudestaan huolimatta olla pää ihan kunnossa.

Bartekista pidin lähinnä miehen pelityylin takia. Se on nykyään aivan liian harvinaista. Nykypäivän kiekko vilisee liiaksi ns. all-round pelaajia, vähän kaikkia osa-alueita osaavia kavereita joita on oikeastaan aika mahdoton vihata. Mutta myös kovin vaikea rakastaa. (Eivätkä tällaiset "virtaset" ikinä tekisi 4+1 kanadan maajoukkuetta vastaan)

Bartek on aivan puhdas snaipperi, kaikki perustuu miehen kovaan laukaukseen ja maalivainuun. Itsekäs pelaaja, joka laukoo periaatteessa aina kun saa kiekon. Tällaisia kavereita (luonnollisesti ilman luonnevikoja) juuri mestarijoukkueet kaipaavat. Roolipelaaja, jonka rooli on tehdä maalit. Ja maalit ratkaisevat hokipelejä. Tällainen pelaaja istuisi täydellisesti hyvän rouhijan (topo?) ja jakelijan (tähtinen?) viereen. Edellinen luonnollisesti hypoteettista pohdiskelua.

Joukkueen kannalta hyvä että lähti, mutta suuri, suuri sääli on se ettei sitä huikeaa potentiaalia saatu valjastettua hyötykäyttöön.
 

Irtolapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Niämise Ville, Gill,Forss ja Pospisil
Bartekin "parempi puolisko"

Voiko maalitykki Bartek viihtyä missään niin kauan kuin tuollainen ilopilleri seuraa mukana. Lukon olisi kannattanut pistää eukko Slovakiaan ja oltais odotettu kun mies latoo maaleja täällä. En muista nähneeni niin hapanta naamaa vähään aikaa kuin paremmalla puoliskolla oli muutamaan otteeseen.Toisin kävi Rolon,pelit alkoi sujumaan vieläkin paremmin kun oma porukka tupsahti saman katon alle:)
 

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Jos nyt olen vähänkään pysynyt ajantasalla, niin Bartek on Slovan Bratislavassa tehnyt tehot 3+3 pelaamassaan seitsemässä ottelussa. Maaleista kaksi syntyi eilen. Slovakian pääsarjassa toisena oleva Slovan Bratislava on noista 7 ottelusta voittanut kolme, kolme on päättynyt tasan ja yksi hävitty. Maalisuhde näissä otteluissa on Slovanille 20-12. Sarjaa johtaa Bartekin viime kauden seura Hkm Zvolen pisteen erolla.
 

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Viestin lähetti rellu
Jos nyt olen vähänkään pysynyt ajantasalla, niin Bartek on Slovan Bratislavassa tehnyt tehot 3+3 pelaamassaan seitsemässä ottelussa.

Ei ketään kiinnosta - ei minuakaaan - mutta silti päivitys: 10 ottelua ja tehot 4+6. Pelasi 2-3 ekaa ottelua kolmosketjussa, mutta sen jälkeen ykkösessä, ketjukaverien tehot olleet parempia kuin MB:n.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Täytyy valitettavasti todeta, että ei taida enää kiinnostaa kiviäkään maran pelit. Kaikki taitavat toivoa, että joku iso ja ruma kaveri kolaa miehen yli.
 

Mato

Jäsen
Suosikkijoukkue
RTK
Turhaa tekstiä...

L4E kirjoitti:
Täytyy valitettavasti todeta, että ei taida enää kiinnostaa kiviäkään maran pelit. Kaikki taitavat toivoa, että joku iso ja ruma kaveri kolaa miehen yli.
Eipä sitten kukaan telonut miestä pahemmin, vaikkei ihan edellisen kauden pisteisiinsä päässytkään, niin pelasi ihan hyvän loppukauden kotimaassaan.
Itseäni jäi kyllä harmittamaan miehen poislähtö Lukosta (jos olisi jäänyt niin Gill ei olisi tullut?), olisikohan Martin tehnyt ne pari puuttuvaa maalia kärppien verkkoon.
http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=27182
Who cares.
 

RtSn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Taisi tosiaan Bartekia koti-ikävä painaa, kun kuitenkin kotimaassaan esittänyt ihan erilaisia otteita?
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Routainen Sydän kirjoitti:
Taisi tosiaan Bartekia koti-ikävä painaa, kun kuitenkin kotimaassaan esittänyt ihan erilaisia otteita?

Ihanko totta? Ei olisi ikinä uskonut.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Routainen Sydän kirjoitti:
No enkai minä tiedä, minkä takia ei Lukossa viihtynyt.

Päätit kuitenkin yrittää.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Mato kirjoitti:
olisikohan Martin tehnyt ne pari puuttuvaa maalia kärppien verkkoon.

Jos Bartek olisi jatkanut Lukossa kauden loppuun ei Kärpät-Lukko -sarjaa olisi koskaan edes nähty. Näin on marjat.

-paze-
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tapaus Bartek osoittaa, että raha ei sittenkään ratkaise aina kaikkea, vaan kyllä se viihtyvyys on myös tärkeätä. Jos kaupungista ei löydy jääkiekon lisäksi mitään tekemistä, niin kovinpa pitkäksi aika voi tulla ja elämä lähtee raiteiltaan. Ei sitä nimittäin joka päivä jaksaisi siihen kylän ainoaan kuppilaankaan mennä. Tämä on varmasti tulevaisuudessakin suuri uhkakuva, ettei huippupelaajia välttämättä saada Raumalle niin paljon kuin haluttaisiin, vaikka maksuvalmiutta löytyykin. Nieminen, Tuulola, Bartek ym. muistavat varmasti Rauman ajan lopun ikänsä.

Pelimieshän tuo Bartek oli, mutta ehkä olisi tarvinnut Gillin tavoin käydä välillä Porissa ja Turussa, jos ei tekemistä löytynyt?
 

SnebuKettunen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
*nauraa*

porissahan aktiviteettejä huomattavasti enemmän.
ja kyse ei ollut viihtyvyydestä, vaan koti ikävästä.
ei slovakiassa mitään amerikan malliin kaupenkeja asuteta.
ja lähdetään siitä että ässillä joskus olisi rahaa Bartekkiin.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse tulkitsen ainakin lauseen "Raumalla ei ole mitään tekemistä" juuri niin, niin kun se pitääkin. Näin Bartek on todennut. Tuo äskeinen viestini ei ollut missään nimessä provo, kunhan otin esille uhkakuvia, jotka saattavat muodostua onglemaksi huippupelaajien saamiseksi Raumalle. Rahaahan Lukolla riittää, siitä kertoo myös panostus tulevaan kauteen.
 

Nshr

Jäsen
Onko Bartekilla muuten sopimusta mihinkaan joukkueeseen tulevalle kaudelle? Siina JYPin tulevan kauden maaliseppo? Jospa Alatalo pitaisi kunnon oppitunnin Martinille, jonka jalkeen mussuttaminen ja koti-ikava loppuisivat? Kuka tietaa?
Oliko han muuten kallis pelaaja Lukolle?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös