Marko Virtanen Lukon päävalmentajana 2021–2023

  • 266 761
  • 1 999
Huoh. Ei Tammela nyt sentään mikään sellainen lahjakkuus ole, että kenenkään pitäisi erota, eli nyt sitten askeleen sijaan ainakin viisi taaksepäin.

Tuskin edes Liigatason pelaaja, kun ei edes U20 kisoihin valittu, joten siinä mielessä aika luonnollista ettei ole Liigassa pelannut.
Olemattomilla näytönpaikoilla, mitä viime kaudella sai, iski kahdeksaan otteluun kolme maalia. Ylitalolla meni samaan 80 ottelua.
EiEi valittu edes U20-kisoihin" ...niin ei ole liigatason pelaaja? Oli kuitenkin mukana U20 maajoukkueringissä, toisin kuin vähintään puolet nykyisen edustuksen pelaajista.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Mä en vaan vittu ymmärrä tätä rutinaa. Lukko sarjataulukon kärjessä, peli ollut ajoittain tällä kaudella sitä Virran Lukosta tuttua dominointia ja viime kauden sukellus on oikeastaan kaikin puolin vain huono muisto, niin meidän pitäisi nyt antaa monoa sitten kaikille, koska yksi vitun junioripelaaja ei ole saanut peliaikaa Liigassa, vaikka toisella hetkellä tuot unelmia ja utopia ketjussa kaikenmaailman nobodyt täksi kaudeksi viemään nekin mahdolliset peliajat?

Jokin ei nyt täsmää ja koita valita selkeät linjat siinä kritiikissä, niin se olisi enemmän ymmärrettävää jopa minulle. Itsekin sitä annan, herkemmin kuin toiset, välillä kärkkäämmin, mutta sentään koitan pitää jonkun linjan siinä, enkä keksiä uusia olkiukkoja vain siksi että pääsee kitisemään.

Markostakin voit olla mitä mieltä tahansa, mutta jumalauta valot päälle. Kun on pelattu 31 peliä ja joukkue johtaa koko helvetin sarjaa, niin kyllä silloin on tehty asioita oikein roppakaupalla, kun ennakko-odotukset olivat jossain siellä sijojen 5-8 välissä. Monoa tässä tilanteessa? C'moon hei, ihan oikeasti nyt.
 
Samalla tavoin sinä siinä vittu rutiset. En minäkään ymmärrä. Ollaan yhdessä ymmärtämättä.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olemattomilla näytönpaikoilla, mitä viime kaudella sai, iski kahdeksaan otteluun kolme maalia. Ylitalolla meni samaan 80 ottelua.
EiEi valittu edes U20-kisoihin" ...niin ei ole liigatason pelaaja? Oli kuitenkin mukana U20 maajoukkueringissä, toisin kuin vähintään puolet nykyisen edustuksen pelaajista.
Ylitalokin oli samanikäisenä U20 maajoukkue ringissä.

Ja ikäluokkiensa maajoukkueissa on ollut myös Mattila, Almari, Reunanen, Piipponen, Laitinen, Pavelka, Jukuri, Somppi, Ikonen, Saarela, Suni, Päivärinta, Ervasti, Gregoire, Säkkinen, Karjalainen, Repo, Nyman jne. ja osa on päässyt U18 ja/tai U20 kisoihinkin asti.

Ainoat eilisestä kokoonpanosta olivat Fontaine, Kestner, Abt, Nieminen ja Kainulainen, jotka eivät ole koskaan maajoukkuepaitaa päällensä pistäneet pelaamisen takia missään ikäluokassa.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ainoat eilisestä kokoonpanosta olivat Fontaine, Kestner, Abt, Nieminen ja Kainulainen, jotka eivät ole koskaan maajoukkuepaitaa päällensä pistäneet pelaamisen takia missään ikäluokassa.
Ylipäätään se että on ollut jossain vaiheessa uraa juniorimaajoukkueessa ei pitäisi olla minkäänsortin peruste pelipaikalle Liigassa, vaan ne pelipaikat täytyy ansaita esityksillä, kuten menestyvässä joukkueessa toimitaan.

Junnujen kiintiöpaikat rosterissa käyttäkööt sitten Jukurit ja muut köyhät seurat.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
J

Ja Barkov ei ollut ikäluokkansa lahjakkain pelaaja pohjola-leirillä, eikä takonut pisteitä junnuissa kuten lahjakkaimmaksi valittu. Näissäkin toki se potentiaali on hieman eri tasoa kuin Tammelassa, enkä tarkoita Tammelaa kritisoida yhtään.
 
Siklenka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joulukuussa on aika moni liigakiekkoilija ja juniori laittanut jo puumerkkinsä tulevaa kautta koskevaan sopimukseen. Vaikkapa viimeisimpänä sisään tullut Fontaine voi kertoa, että moni asia vaikuttaa siihen mihin sopimuksensa allekirjoittaa.
Tammelan kohdalla voisi ehkä ajatella jopa käänteisesti - jos ensi kaudeksi olisi liigasopimus Lukkoon niin olisiko jo kuluvalla kaudellakin liigapelejä alla...
Tässä mielestäni ollaan asian ytimessä. Tammela on mielestäni ansainnut pienen liigavisiitin, mutta mitä järkeä häntä on ajaa sisään, jos ei ole jatkamassa ensi kaudella? Kuitenkaan ei siinä kohtaa tuo mitään niin ylivoimaista lisäarvoa verrattuna nykyisin kokoonpanossa oleviin ja toisaalta, vie taas turhaan peliaikaa niiltä keitä on tarkoitus kehittää. Mutta en mä kyllä tollasiin hassutuksiin lähtisi, jos Tammela loikkaisi vaikka Tepsiin, että Kalle ja Marko tulisi siitä hyvästä muka kenkiä.

Samoin myös A-junnujen pelit on siinä kohtaa pahassa tilanteessa, kun ovat sarjassa viimeisiä, mutta viivan paremmalla puolelle on matkaa vain viisi pistettä ja peli vähemmän kuin edellä olevat. Pitääkö tällöin junnujen paras/parhaimmisto ottaa pois, että liigaporukasta voidaan pistää vaikka Ylitalo poppareille? Ketjukemiat kohtaa heti vai miten?

Asioilla on siis aina kaksi puolta. Ei se parane sillä että rutistaan Kestnerin potkuja, neljää uutta pelaajaa ja Tammelakin tarvitsi johonkin mahduttaa. Pleikkarilla voi tehdä noita fantasiajuttuja.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Se on vähän semmonen homma, että kärkiseuroista yleensä tuppaa lupaavia junnuja lähtemään toisiin joukkueisiin peliajan perässä. Se on harmittava juttu, mutta se on vähän niin kuin se hinta (yksi niistä), mikä siitä menestyksestä maksetaan.

Pitäisi melkein asentaa pyöröovi Lukon toimistolle, jos joka kerta pitää antaa jollekin kenkää kun näin tapahtuu, sikäli kun tässä nyt Liigan kärkiseurojen joukossa tullaan säilymään tulevatkin vuodet. Tammela (jos nyt edes on lähdössä) ei tule nimittäin olemaan viimeinen tällainen tapaus, tämä Parryllekin jo etukäteen tiedoksi.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Mä pidän omalla tavalla näistä @Parry Sound in listoista ja muista vastaavista jutuista. Mutta se ihmetyttää, että viime kaudella huudeltiin ”aikuispelaajien” perään ja nyt ne pitäis heittää luiskaan ja ottaa junnuja tilalle?
Ylitalo on ihan ok nelosketjuun. Siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Ylivoimille ja ylempiin ketjuihin ei pitäisi olla mitään asiaa. Sekin on isolle osalle selviö.
Nyt kun Repo on pois, niin ennemmin tuohon olisi voinut pari peliä antaa Tammelallekin tuohon paikkaan. Ketjuun ja ylivoimalle. Ei yhden pelaajan poissaollessa pidä kaikkia ketjuja sekoittaa.
Eli jos tuolta ylemmistä ketjuista on tuloksen tekijä pois, niin suoraan junnuista tuloksen tekijä tilalle. Ei nelosketjun raatajaa. Näin minä sen asian näkisin.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tammelakin taisi olla Right, joten kyllähän toisaalta hänelle näytönpaikka on ymmärrettävä. Tosin jos hänelle ei ole tehty jatkosopparia (eli hänellä on soppari muualle), niin kannattaako sitä peliaikaa nyt turhaan Liigassa antaa? Riskejä siinä kuitenkin on, ihan pistemenetyksistä lähtien.

Toki Ylitalolla ei mitään asiaa ole ylempiin ketjuihin kun on optimaalinen kokoonpano käytössä, mutta joku sen jo hyvin toi esille, eli toisaalta Ylitalo on viime kauden jälkeen treenannut itsensä kovaan kuntoon kesällä ja ollut kuin eri pelaaja tällä kaudella. Liedesmäisiä-fiiliksiä hieman herättää, niin nuo paremmat paikat ovat olleet palkintona tästä. Eli kun teet duunia hyvin, niin valmennusjohto myös palkitsee siitä. Ei tämäkään mielestäni väärin ole. Eikä itseä haittaisi Ylitalon jatkosoppari, ei luultavasti kauhean kallis mies ole ja voi ottaa seuraavan stepin vanhempana (kuten Liedes, Koivistoinen tai Hagu)
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Nyt kun Repo on pois, niin ennemmin tuohon olisi voinut pari peliä antaa Tammelallekin tuohon paikkaan. Ketjuun ja ylivoimalle. Ei yhden pelaajan poissaollessa pidä kaikkia ketjuja sekoittaa.
Eli jos tuolta ylemmistä ketjuista on tuloksen tekijä pois, niin suoraan junnuista tuloksen tekijä tilalle. Ei nelosketjun raatajaa. Näin minä sen asian näkisin.
Pääpiirteissään näin. Mutta mikäli nelosketjun raatajille ei edes näytön paikkaa anneta, sieltä saattaa jäädä monta "late bloomeria" puhkeamatta kukkaan. Tämä siis yleisellä tasolla eikä koske pelkästään Lukkoa. Lähihistoriasta paras esimerkki lienee muuan Heikki Liedes.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ylitalo voi olla uusi "tonisuuronen" tai parhaassa tapauksessa uusi "heikkiliedes". Tämän kauden näytöillä on ansainnut mun mielestä jatkot, mut kehitystä pitää edelleen tulla että puhutaan uudesta Liedeksestä. Eli pöytään pitää alkaa tulemaan myös hyvää alivoimapeliä ja pitää pystyä näyttämään että taso riittää 12-15 minuuttiin illasta toiseen. Vaikka Ylitalo on paikkansa nelosessa täyttänytkin nyt hyvin, niin silti ollaan vielä aika kaukana tuosta tasosta, että alivoimaa pystyy tappamaan sillä tasolla mitä se on nyt joukkueena ollut 3-4 kautta.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Samalla tavoin sinä siinä vittu rutiset. En minäkään ymmärrä. Ollaan yhdessä ymmärtämättä.
Sä oot kyllä harvinaisen väsynyt jätkä. Asiat menee ketjusta toiseen ristiin, Jeremi Tammela on armoton maalitykki jota sorsitaan ja Markokin on ihan uuvatti.

Meillä oli täällä tosi kivaa kuukauden verran taas tuossa välissä kun kukaan ei ollut kiukuttelemassa junnujen peliajasta.
 
Samppub

Jäsen
Ryhmämoderaattoria tässä tarvitaan. Ai mikä se on?

Jos porukkaa vit*taa nimimerkin kirjoitukset, niin saisi nostaa äänestyksen potkuista. Tarpeeksi monta kannattajaa äänestää puolesta ja kyseinen nimimerkki lentää ulos.
Vaikea arvata kenen lähtöä ei tarvitsisi kauaa katsella.

Niin mukava oli kuukausi lukea asiallista palstaa, mutta kuinka yksi nimimerkki saakin pilattua kaiken. Siis joka ketju täyttä paskaa!
 
Rl

Itse ja moni muukin on varmasti estäneet kyseisen herran, mutta eipä siltä paskalta silti voi välttyä muiden vastatessa näihin oletettaviin älyttömyyksiin.
Huomaa kyllä selvän eron ilmapiirissä, aivan käsittämätöntä.
 
Raymond

Tätä oon jo toivonut kauan. Itse olen hiljentänyt, mutta kun jengi vastailee niin ei voi välttyä. Sitten on pakko katsoa, mitä älytöntä taas suollettu, että pysyt jotenkin mukana keskustelussa. Lähinnä raskasta, kun yksi porilaisoletettu trollaa minkä ehtii. Onneksi kausi on mennyt hyvin ja suurin osa alun kriittisistä pystyy myöntämään olleensa väärässä. Yhdelle tyypille on vaikea taipua missään ja Ylitalon päälle kustaan niin kauan, kunnes on toisessa joukkueessa tai voittaa pistepörssin.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Veltsu, olet itse sanonut että voiton kanssa ei saa leikkiä. Päivän huhun perusteella, teet juuri näin. Toivottavasti huhun pitäessä paikkansa onnistut tässä leikissä.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Veltsu, olet itse sanonut että voiton kanssa ei saa leikkiä. Päivän huhun perusteella, teet juuri näin. Toivottavasti huhun pitäessä paikkansa onnistut tässä leikissä.
Meinaatko sitä, että Jukuri aloittaa? Kyllä kakkosvaski saa pelata ilman, että sitä kutsuttaisiin voitolla leikkimiseksi.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Veltsu, olet itse sanonut että voiton kanssa ei saa leikkiä. Päivän huhun perusteella, teet juuri näin. Toivottavasti huhun pitäessä paikkansa onnistut tässä leikissä.
Toisaalta asian on voinut nähdä niinkin, että Veltsu on jo pidempään leikkinyt koko kauden menestyksellä yksittäisten voittojen takia. Eli Zagin pitääkin pelata niin paljon kuin hän pystyy, mutta siten että hän on keväällä parhaimmillaan. Tämä tarkoittaa väistämättä, että Zagi ei pelaa kaikkia pelejä.
Toissijaisesti, voittoihin kykenevä ja hyvin torjuva kakkonenkin on ihana asia, mutta koska tämän kauden Lukko on kyllä niin yhden maalivahdin joukkue kuin olla ja voi, niin tämä on tosiaan toissijainen asia; tärkeintä on pitää Zagi ehjänä ja vireessä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Veltsu, olet itse sanonut että voiton kanssa ei saa leikkiä. Päivän huhun perusteella, teet juuri näin. Toivottavasti huhun pitäessä paikkansa onnistut tässä leikissä.
Tässä tulee se raadollisuus, joka pitää vaan hyväksyä. Tilanne on se, ettei Lukolla ole juuri nyt luotettavaa kakkoskassaria, mutta toisaalta Zagin pitää saada huilata myös ja voihan Zagi olla pois muutenkin eri syistä. Silloin sitä tuuraajaa tarvitaan.

Onneksi voimasuhteet eivät juuri liiku mihinkään sarjakärjen osalta yhden ottelun perusteella. Kävi miten kävi.

Jukuri on iso jos, mutta samalla joka kerta myös iso mahdollisuus. Viittaan mahdollisuuteen jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan, tai toisaalta hänen passittamiseen kilometritehtaalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ipe_

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Meinaatko sitä, että Jukuri aloittaa? Kyllä kakkosvaski saa pelata ilman, että sitä kutsuttaisiin voitolla leikkimiseksi.

Mulla on mennyt luotto Jukuriin ja se on ihan mun ongelmani. Tottakai toivon onnistumista kaverille, mutta yhtä CHL-ottelua lukuunottamatta ei ole minua vakuuttanut. Me palataan tällähetkellä runkosarjan voitosta. Joukkueenkin täytyisi tietysti täysillä luottaa Samueliin, mutta kun ovat tottuneet, että veskari paikkaa heidän hölmöilynsä.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuli tuosta kielitaidosta mieleen, kun siitä on ollut puhetta että se ei ole Veltsulla ihan hallussa, niin vaikka Olli Jokinenkin on yli 20 vuotta asunut Ameriikan maassa niin ei se hänenkään englantinsa juuri rallisellaisesta poikkea.

Varmaan saa asiansa julki, mutta eiköhän Veltsukin saa silloin kun tarvitsee ja englantia puhuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös