Viestin lähetti JHag
-Hyvästä ateriasta tulee Ankka usein silloin, kun ateriaa paistetaan ja kypsytetään liian kauan.
Mitäs cobol sanot Ströbä-aiheesta?
Turkuun kysymys ihan mielenkiinnosta: Kuten Jet Ace totesikin, siellä on oma brändinsä, johon liittyvät pehmeät, taklaamattomat puolustajat, jotka vastaavasti liikkuvat luistimilla jumalaisesti ja pelisilmääkin riittää. Tästä poikkeuksena tietenkin A.Berg. Miksi näin? Onko niistä koskaan ajateltu tehtävän hyökkääjiä, esim. senttereitä, joista on koko ajan huutava pula??
Nopea, analyysi:
Jos lähtisi siitä, että pelityyli ja taktiikka on ollut jo hyvin pitkään nykyisen kaltainen. 70-luvun TPS muistutti muuten hyvinkin paljon HIFK:ta. TPS etsi koko 70-luvun lopun ja 80-luvun omaa pelityyliä, jonka murros tosin alkoi jo silloin TPS:n ja Tuto:n huippukiekkoilun yhdistymisen myötä, jolloin TPS:ään tuli valtavasti taitavia, mutta pehmeitä pelaajia. Reijo Leppänen, Keijo Järvinen, Pentti Vihanto jne. Se oli pitkä ja kivinen tie jokakeväisine pettymyksineen, joka ainakin opetti sen, että on oltava oma tyyli ja rakennettava joukkuetta PITKÄÄN menestyksen eteen. Oma tyyli puuttuu aika monelta nykyiseltäkin liigaseuralta.
Perusperiaatteita:
Liikkuvuus, kunto, kurinalainen peli, hermojen hallinta, joukkuepelaaminen, kaikki kentälliset ratkaisukykyisiä, taito, virheiden välttäminen, vastaiskut, jäähyjen välttäminen ja tätä kautta ylivoimapeliä. Voisi listaa jatkaakin. Mitä seuraa?
1) Joukkue hakee näköisiään pelaajia. Sekä omasta organisaatiosta että värvätessään.
2) Junioritoiminta suosii tyyliin sopivia pelaajia, juniorien esikuvina ovat liigajoukkueen pelaajat.
3) Edustusjoukkueesta ”poistuu” tyyliin sopimattomia pelaajia. Jotkut nopeasti, jotkut hitaammin. Esimerkkejä:
Miika Elomo. Oli jo nuorena varsin räväkkä pelaaja, mutta vuodet maailmalla olivat tehneet totaalisen sopimattomaksi otteiden ja jäähyherkkyyden takia.
Niko Mikkola. Oli aivan liian jäähyherkkä, vaikka oli myös tahtopelaaja. Taidot ovat tosin entisestään kasvaneet maailmalla.
Hannes Hyvönen. Raju ja hyvä pelaaja, jonka jatkuvat turhat jäähyt olivat jo riittävä syys hankkiutua eroon pelaajasta.
Niklas Sundblad. Sikailija, jonka tekemiset usein vahingoittivat omaa joukkuetta.
Marko Mäkinen. Yllä mainittuja syitä ja taitaa olla kuriinkin liittyviä.
Tässä muutamia esimerkkejä. TPS:n nykyisen tyyliseen joukkkueeseen ei tällainen pelaajatyyppi sovi. Eikä se mikään sattuma ole, että TPS:n pelaajaa ei tahdo saada tappelemaan. Minun käsitykseni mukaan tappeleminen ja muu hulabaloo ei kuulu TPS:n tyyliin ja keskimäärin vahingoittaa TPS:än peliä vastustajaa enemmän. Ja minusta vaatii paljon enemmän miestä vintin pimetessä hillitä itsensä, virnistää ja kääntää selkänsä ja luistella vaihtoaitioon kuin heittää hanskat jäähän. Eiköhän se valmennus ole nämä kukonpojan touhut kieltänyt. Ja yleensä toimii siinä mielessä hyvin, että vastustajat saavat enemmän jäähyjä.
Aki Berg? Teoriani mukaan pääasiassa ”luonnollinen valinta” tuottaa vaatimuksia vastaavia pelaajia. Aki on poikkeus avaruuden virrassa. Kaveri on poikkeuksellinen fyysisiltä ominaisuuksiltaan ja tuli peluriksi epätavallisen nuorena. Synnynnäisesti juuri sellainen kun on. Aki on kaiken kaikkiaan Suomenkin mittakaavassa poikkeuksellinen fyysinen pakki, joka olisi huomattavan paljon suositumpi, ellei raukka olisi sattunut syntymään Turussa. Oli ehkä Naganossa Suomen paras pakki, viimeisin väsyneen NHL-pelaajan maajoukkuevierailu ei mennyt niin hyvin. Jos Aki olisi esimerkiksi HIFK:n juniori, niin voisin lyödä vetoa kaverin suosiosta Hesassa.
Senttereitä? Hyvä kysymys. TPS:n sentterityyppi on periteisesti ollut à la Jarkko, Keskinen, Jalonen, Sahlstedt, Kapanen. Miten tällaisia Akin kaltaisista saisi? Mutta jos näistä saisi edes Ketolan tai Eric Kühnhackelin kaltaisia senttereitä, joihin kukaan ei edes uskaltanut koskea, niin ehkäpä ? ;) Ketola on minusta kaikkien aikojen suomalainen voimasentteri ja Oksasen, Koivun ja Hagmanin kanssa paras.
Yllä mainittu myös ehkä selittää osittain sen, miksi TPS epäröi ottaa joukkueeseen tsekkejä.