Markkinatalous jyrää musiikissa

[Moto]

No voe rähmä! Juuri, kun olen saanut kerättyä Thin Lizzyn ja Lynottin albumituotannon (lähes) kokonaisuudessaan, yksi albumi tulossa postissa joskus kunhan varastoihin saavat, niin ne menevät ja julkaisevat jonkun tuhottoman kalliin neljän cd:n boxin. Taitaa sen reilusta 70 biisistä alle kymmenen olla sellaisia, mitä noilta albumeilta ja ruåtsalaisen kokoelman harvinaisuusbonukselta ei löydy.

Tosissaan jurppii tuollaiset boxit, kun on kyse sellaisista bändeistä, jonka tuotannon lähes omistaa. Sitten siellä kuitenkin on mukana ne muutamat b-puolet ja muut, mitä ei mistään muualta löydä. Olisivat nyt vähän aikaisemmin sen julkaisseet, niin en olisi ehtinyt vielä mennä ostamaan kaikkia puuttuvia albumeja (ehkä).

Hmmm, ehkäpä pitää pistää varaus kirjastoon ja harrastaa kotipiratismia niiden puuttuvien kohdalla...

 

[Kaivanto]

Ääh, no tämä on kai jotain laajennettua massakulttuuriteoriaa. Biisit eivät enää vain muistuta toisiaan vaan ovat joko täsmälleen samoja - myydään moneen kertaan uusilla krumeluureilla höystettynä - tai ovat sitten suoria plagiaatteja. Mikä helvetti sekin pop-taideteos oli olevinaan (Robbie Williamsin touhuja?), joka pyöritteli (ainakin amatöörin korvalla) "You only live twice" -Bond-teemaa muka uutena biisinä? Entäs sitten se joku rap-metal-nyintä, jossa Metallican "For Whom the Bell Tollsin" ensisekuntien bassomulinaa myytiin junnuille tuoreenakin innovaationa. Ja eikös Gloria Gaynorin "I Will Survivekin" ole reväisty lähes yksi yhteen johonkin suhtkoht tuoreeseen listahittiin?

Anteeksi kun en tahdo muistaa noiden esimerkkieni esittäjiä tai nimiä. Ropsahtelevat silloin sun tällöin radiosta vastaan, ja yritän sivuuttaa ne kohauttamalla olkia ja painamalla päähän niin vähän kuin mahdollista.

 

[Mäkelä]

Suomessahan tämän markkina-ajattelun on sisäistänyt täysillä Tampereen oma ylpeys Poko Rekords, joka on viime aikoina keskittynyt suoltamaan markkinoille juosten kustuja kokoelmilta suosituimmilta artisteiltaan tai niiltä, jotka joskus ovat olleet jotain. Ismo Alangoltakin on näköjään ilmestynyt uusi kokoelma, vaikka siitä 4 cd:n boxistakaan ei ole kauaa aikaa. Samaan syssyyn menee tämä Yönkin uusin Legenda-kokoelma.

Epe on ilmeisesti tehnyt hyvän ja pitkäikäisen diilin jonkin kansien painattamiseen erikoistuneen firman kanssa, koska jokaisen kansilehdetkin ovat samasta muotista - vasurilla tietenkin - väännettyjä. Mitään uutta tietoa kansilehtiin ei tule edes vahingossa. Ne vaan, mitkä on helposti copy-pastetettavissa(?) jostain jo valmiina.

Pistetään tähän loppuun Soundin Tero Alangon todella osuva kommentti Pokon nykyisestä julkaisupolitiikasta.:Jos omaan talliin ei ole 15 vuoteen löytynyt ainoatakaan todellista myyntimenestystä, niin luulisi levy-yhtiöllä olevan muutakin tekemistä kuin julkaista tällaisia juosten kustuja rahastuskokoelmia, joita kukaan ei tiedä kaivanneensa ennen mainosten näkemistä. Vai onko joku eri mieltä? Erittäin hyvin sanottu, etten sanoisi.