Mainos

Marcus Björk – jykevä yleispakki Uumajasta

  • 7 774
  • 49

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Kärpät julkisti lauantaina uutisen ruotsalaispakki Marcus Björkin siirron. Yhdistelmä parhaita pelivuosia, kokoa, kätisyyttä, fyysisyyttä ja tulospotentiaalia kuulostaa täydellisen puolustajan prototyypiltä, mitä Kärppiin on pitkään kaivattu. Takataskussa on myös 33 NHL-ottelua ja tavoitteena on saada niitä tulevaisuudessa myös lisää. Kysymysmerkkinä voi pitää kuntoutumista loukkaantumisesta alkukauden aikana.

Vaikka Björk on lähtökohdiltaan kivenkova haku Kärppiin ja koko Liigaan, tulee hänen saapumisensa todella synkkään aikaan Kärppien kannalta. Allekirjottanut ja ehkä muutama muu on poikkeuksellisen vähän innostunut pelaajahankinnasta. Syy ei ole itse pelaajan, vaan Kärppien tämänhetkisen todella apaattisen tilan, jonka keskellä yksittäinen pelaaja on voimaton. Vuosien saatossa kesken kauden tulleet täsmähaut ovat omilla vahvuuksillaan pystyneet auttamaan joukkuetta. Dominik Masinin otin myös suurella ilolla vastaan, mutta joukkueen nähty tila on kuitenkin saanut myös hänet näyttämään huonommalta kuin Masin onkaan. Totta on, että Björk ja Masin ovat hakuja mitä joukkueen puolustus jo lähtökohtaisesti olisi tarvinnut ja nostavat varmasti puolustuksen tasoa. Ongelmat ovat kuitenkin jossain aivan muualla, jossain syvemmällä kuin pelkästään kopissa.

Tervehdin kuitenkin ilolla Björkin hankintaa ja toivon että hän pysyy terveenä ja viihtyy seurassa. Hän saattaa jo tiistaina kohdata kannattajat pikkujouluissa. Tapahtumassa kannattajat pääsevät kenties lähimmäksi joukkuetta kauden aikana ja toivottavasti pelaajat saavat asianmukaisesti jotain hyvääkin mukaan loppukauteen.

Mitä itse Björkiin tulee, niin nimi on suoraan suomennettuna Markus Koivu. Kasvattajaseura Björklöven tarkoittaakin koivunlehtiä. Kysymys kuuluukin että onko koivu vankkaa tekoa ja kannattelee vaikka (p)uumajaa, tarjoaa tarvittaessa puutavaraa sekä kestää joka tuulen ja sään vai onko hän masentunutta joukkuetta kuvastavaa myrskyä ruokkiva vaivaiskoivu lisää? Pakisto on saanut nyt kaivattua vaihtuvuutta ja oikeat pelaajatyypit, mutta tähän alennustila saattaa tarvita hyvinkin isojen pyörien pyörimistä. Omasta puolestani kuitenkin, välkommen Macke!


 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tähän on tosiaan tultu, ettri jaksa innostua mistään hankinnoistakaan enää, kun tietää kaikkien uppoavan johonkin mustaan aukkoon. On tämä kyllä surullista.

Masin ja Björk ovat ollaan juuri sitä, mitä on kaivattu pitkin syksyä. Mutta kun joukkueen tila on mikä on. Tai siis koko organisaation, niin ihan sama ketä tänne tulee. Valitettavasti.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olikohan se Karri Kivi joka sanoi, että paria pelaajaa vaihtamalla voi kokonaisdynamiikka joukkueen sisällä jo muuttua ja kierre kääntyä positiiviseksi vaikka valmentaja pysyisikin samana. Sitä kai tässä yritetään.

Mutta kallista lystiähän tämä on, puhutaan kuitenkin vuosipalkaltaan saman hintaisista kavereista luultavasti kuin Mäntymaa, ellei kalliimmista.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Ei ole näköjään vieläkään tullut Björkin numeroa ja pelaajakorttia Kärppien sivuille. Ja tarkemmin katsottuna siellähän on myös vielä Olkkosenkin pelaajakorttikin esillä. Taitaa Kärppien somemajurikin olla luovuttanut jo kauden suhteen efortista päätellen ja mielenkiinto sielläkin päässä lienee lähentelemässä nollaa tällä hetkellä, päätelen myös otteluiden aikaisesta some-aktiivisuudesta.

Uusien vahvistusten hankkiminen tähän joukkueeseen niin kauan, kunnes Mäntymaa & Co. valmentaa joukkuetta, on sama kuin kantaisi säkissä valoa pimeyteen. yhtä tyhjän kanssa ja vaikutus on nolla. Masin siellä näyttääkin jo joltain Ronkaisen hiilikopiolta ja Björk tullee olemaan seuraava uhri ja eiköhän hänkin onnistu kaivamaan jonkun sisäisen Aleksi Mäkelänsä esille Havun alaisuudessa. Ja, vaikka onnistuisi kuin onnistuisikin olemaan pätevä vahvistus, niin ei yksi hankinta ja laatumies tätä laivaa enää pelasta, niin kauan kuin Havu on laivan ruorissa. Savota on liian suuri ja kuoppa liian syvä, että yksi pelaajavahvistus sitä enää voisi muuttaa sen paremmin.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Ei ole näköjään vieläkään tullut Björkin numeroa ja pelaajakorttia Kärppien sivuille. Ja tarkemmin katsottuna siellähän on myös vielä Olkkosenkin pelaajakorttikin esillä. Taitaa Kärppien somemajurikin olla luovuttanut jo kauden suhteen efortista päätellen ja mielenkiinto sielläkin päässä lienee lähentelemässä nollaa tällä hetkellä, päätelen myös otteluiden aikaisesta some-aktiivisuudesta.
En tiedä miten Oulussa menee, mutta monella seuralla pelaajalistat ja -profiilit tulevat kotisivuille suoraan Liigan tietokannasta ja sen takia niissä esiintyy säännöllisesti viiveitä / virheitä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Loukkihistoria pelottaa. Ettei vaan olisi Gunler 2.0? Niin positiiviset on fiilikset koko hommaa kohtaan, ettei mikään herätä luottamusta.
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Kertoo kyllä suunilleen kaiken oleellisen seuran tilasta, kun lähtökohtaisesti Björk on juuri sitä mitä lääkäri on määrännyt tähän tilanteeseen mutta innostus on aika vähäistä palstalla. Taitaa olla kaikille selvää, että tässä hoidetaan jälleen kerran oiretta eikä itse tautia.

Mukava nähdä silti pitkästä aikaa Kärpissä pakki joka lähtökohtaisesti tuo vetouhkaa viivalle. Harvinaista herkkua Oulussa.
 

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tervetuloa tiimiin Marcukselle!
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Tervetuloa tiimiin Marcukselle!
Tulipalon kestäviä vaatteita ja hengityssuojainta suositellaan! Roskiksesta leviää haitallisia kemikaaleja ilmaan hallitsemattoman tulipalon johdosta. Tervetuloa!
 

Maustemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kertoo paljon seuran tilasta, että lähtökohtaisesti huippukorin vahvistus ei vaikuta omaan mielialaan mitenkään. Masin saatiin jo näyttämään keskinkertaiselta kiukuttelijalta ja odotan samaa Björkistä, vaikka pelitaidoiltaan mies onkin todennäköisesti Liigan eliittiä.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Voi arvata että Björkki on samantapainen pelaaja mitä Masuhr ja Byström. Ilman sen kummempaa studya. Osaa luistella ja avata peliä. Ok laukaus. Puolustaa paremminkin mailalla, mitä taklaamalla. Hieman pehmeä. Sellaisia pakkeja Ruotsi tuottaa. Monet on Suomessa pärjänneet hyvin. Tällä hetkellä esim. TPS Lindroth on sarjan tehokkain pakki. Lukossa Robin Press oli ihan loistava.
 

Micol

Jäsen
Eiköhän tässä käy vielä niin, että Björkki näyttää heti ensimmäisessä pelissään pirun hyvää kiekollista osaamista ja avauspelaamista, mutta loukkaantuu lopulta (polvi vääntyy tjsp.) ja saikkua kevääseen asti. Silloin kun lyödään lyötyä, niin lyödäänkin sitten myös kunnolla...
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eiköhän tässä käy vielä niin, että Björkki näyttää heti ensimmäisessä pelissään pirun hyvää kiekollista osaamista ja avauspelaamista, mutta loukkaantuu lopulta (polvi vääntyy tjsp.) ja saikkua kevääseen asti. Silloin kun lyödään lyötyä, niin lyödäänkin sitten myös kunnolla...
Tämä on se toinen mahdollisuus. Tällä kaudella opetellaan toisaalta kovalla kädellä sitä, mitä jääkiekkofanin elämä pahimmillaan on. Tämä on täyttä painajaista ollut jo toista kuukautta.
 

Ukkopekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Carolina Hurricanes
Pelätään uutta Gunleria, Tlustyä, Olaussonia jne, jotka hajoavat jälleen kerran.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Voi arvata että Björkki on samantapainen pelaaja mitä Masuhr ja Byström. Ilman sen kummempaa studya. Osaa luistella ja avata peliä. Ok laukaus. Puolustaa paremminkin mailalla, mitä taklaamalla. Hieman pehmeä. Sellaisia pakkeja Ruotsi tuottaa. Monet on Suomessa pärjänneet hyvin. Tällä hetkellä esim. TPS Lindroth on sarjan tehokkain pakki. Lukossa Robin Press oli ihan loistava.
Vaikea uskoa että olisi vertauskelpoinen hyökköysorientoituneeseen Masuhriin. Byström oli ihan kelpo pakki molempiin suuntiin kahdella ensimmäisellä kaudella. Ei toki mikään fyysinen.

Kyllä mä uskon että sitä fyysistä preesenssiä löytyy myös koon mukana. Sports Forecasterin scouttausraportti kertoo näin:

"The big Swedish defenseman arrived in North America after four seasons as a regular in the SHL. He adapted quickly to the smaller rinks and faster pace of play. He is smart and poised with the puck, and is not afraid to be physical. Though he is unlikely to produce a ton of offense, his shot and puck-moving skills should help him grow into an NHL regular.

Long Range Potential: Two-way defenseman."

Jani Hakanpään tasolle pääseminen voi olla kaukana, mutta ehkä joku Lindbohm, Brickley tai muu kookas kahden suunnan pakki rightin kätisyydellä ja 20+ pisteen kausitahdilla oleva voisi olla hyvä vertailukohta.
 

Arbelius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Ketut, Oulun Kärpät
Voi arvata että Björkki on samantapainen pelaaja mitä Masuhr ja Byström.
Kyllähän lähtökohtaisesti Björkki on ihan eri kaliiperin mies kuin edellä mainitut
- NHL otteluita 33 joissa tehot 3+8.
- AHL otteluita 95 joissa tehot 13+27.
joista jälkimmäisellä kaudella playoffeissa vielä 10 ottelua tehoilla 1+8

Ja nämä kuitenkin kahdelta edelliseltä kaudelta.

Se mikä eniten aiheuttaa etukäteisspekulaatiota on tuo kuntoutuminen leikkauksesta hyvään pelikuntoon.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Kyllähän lähtökohtaisesti Björkki on ihan eri kaliiperin mies kuin edellä mainitut
Tätä kutsun nimellä toiveajattelu, mutta toivotaan että on! AHL:ssä molemmat ovat runkosarjassa pystyneet tismalleen samaan pistetahtiin. Playoffseissa on ainakin tilastojen perusteella onnistunut hyvin. Pää kestää.

Jani Hakanpään tasolle pääseminen voi olla kaukana, mutta ehkä joku Lindbohm, Brickley tai muu kookas kahden suunnan pakki rightin kätisyydellä ja 20+ pisteen kausitahdilla oleva voisi olla hyvä vertailukohta.
Omanpään specialistiksi plusmiinus on ollut lähes kroonisesti miinuksella. Toki ei oo paras tilasto, mutta joskus merkkaa jotain.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös