Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bruins, Jokerit, Raahe-kiekko, Pattu
Manusta ei ollut ketjua, eikä kovin moni häntä tiedä. Kyseessä on vuonna 2001 syntynyt rightilta ampuva puolustaja joka teki jo viime kesänä kaksivuotisen juniorisopimuksen KooKoon kanssa.
 
Kukkosen kasvot. Ville Kuorilehdon laukaus. Patrik Koivisto. Täydellinen tupakkakielto. Oskar Osalan lämäri.
Löikö Mörkö sisään!?

HardPuck

Jäsen
Räty on isokokoinen, hyvin luisteleva kiekollinen puolustaja, joka on syntynyt 2001 loppuvuodesta. Myöhäisen syntymäpäivänsä johdosta hän on antanut tasotusta ikätovereilleen fysiikassa, joka alkaa nyt pikkuhiljaa tasoittua. Rädyllä on maajoukkue-edustuksia u16 ja u17 ikäkausimaajoukkueista. Viime kaudella hän pelasi niin A kuin B nuorissa.
 

Eipou

Jäsen
Ei ole minun silmiin Räty vaikuttanut parin vuoden ajan seuranneena kovinkaan joukkupelaajalta. Tänään(kin) Saipaa vastaan oli ylimielinen, eikä muutamilta kiukunpuuskiltakaan vältytty. Toki kun teini-iässä hormonit hyrrää ja mielialanvaihtelut on joillain kovinkin rajuja, niin siihen puoleen kun saadaan reilusti tasaisuutta ja nöyryyttä niin on sauma kehittyä hyväksi Liiga-tason pakiksi.
 

HardPuck

Jäsen
Silmiini osui eilisessä Saipa-ottelussa yksi kahakka, jossa Räty oli mukana: tilanteessa vastustaja painoi ja repi kypärän pois Rädyn päästä, ja tilanne oli nopeasti ohi. En myöskään muista että ko. pelaaja olisi ottanut turhia rangaistuksia kahinoista, yleensä suojellut maalivahtia näissä tilanteissa.

Ylimielisyydestä en tiedä, blokkasi eilen kuteja ja pelasi kuulemma puheiden mukaan loukkaantuneena viime kevään b-playoffeissa.
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kuten junnariketjussa kirjoitettiin

Ässät nappasi näemmä KooKoon junnuista Rädyn ja Parviaisen. Jälkimmäinen teki hyvät tehot viime kaudella
siirtyy Räty voimassa olevasta sopparista huolimatta Ässien junnuihin.

linkki: Satakunnan Kansa
 
Jörnimisen jälkeen toiseksi parasta ajanvietettä taitaa olla Jatkoaikaan kirjoittaminen. Ja jos mä satun olemaan yksin, niin mä saatan tehdä niitä yhtä aikaa.

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Miten sen nyt ottaa. Taitaa soppari loppua tähän kevääseen.
Näinpäs taitaa ollakin eli katsoin itse huolimattomasti Elitestä. Noh, tuskinpa tässä tapauksessa mitään sen suurempaa menetettiin ja onnea jannulle Poriin.
 
Jörnimisen jälkeen toiseksi parasta ajanvietettä taitaa olla Jatkoaikaan kirjoittaminen. Ja jos mä satun olemaan yksin, niin mä saatan tehdä niitä yhtä aikaa.

HardPuck

Jäsen
Näinpäs taitaa ollakin eli katsoin itse huolimattomasti Elitestä. Noh, tuskinpa tässä tapauksessa mitään sen suurempaa menetettiin ja onnea jannulle Poriin.
Hallipuheiden mukaan Räty oli kuulemma varalla U18 majutapahtumiin, eli jokainen voi vetää johtopäätöksen kaverin tasosta. Jostain syystä Kouvolassa ei saatu potentiaalia ulosmitattua.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jäänyt minulta huomaamatta aiemmin, mutta Manun visiitti Poriin jäi aika lyhyeksi; hän siirtyi näköjään TuTon A-junnuihin vähän aikaa sitten. Sattumalta bongasin nimensä Mestiksen tilastoista, eli pelasi tänään TuTon edustusjoukkueen paidassa uran ekan miesten sarjaottelunsa. Peliaikaa noin 12 minuuttia ja ainoa tilastomerkintä yksi laukaus.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy