Manchester United FC 2019–2020

  • 312 946
  • 2 307

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Oli tuo Rashford minusta ihan pelipäällä ja näytti hetkittäin jopa pysäyttämättömältä.

Nyt oli tosiaan taktisesti kypsempi esitys mitä olen huudellut ja siellä jopa pelipaikat vaihtelivat. Juuri sellainen matsi mitä tähän hetkeen kaivattiin.

Viasatin studiossa näyttivät ennen ottelua hyviä kilppejä siitä, kuinka vähän on Unitedilla pelaajia ja juoksuja taskuihin ja väleihin.

Cityllä monesti toisella laidalla on yksi pelaaja tuomassa leveyttä ja muut pelaajat hakeutuvat väleihin hakemaan paikkoja ja tekevät juoksuja syvyyteen. Unitedilla on useampi pelaaja laidalla pallottelemassa ja ihmettelemässä kun ei murtautuminen toimi.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tuossa Bruno Fernandes casesta oli yksi hyvä toimittajan näkemys, jossa pohdittiin sitä että Unitedilla olisi kesällä ollut sauma hankkia Bruno mutta Ole ei halunnut syystä tai toisesta. Kesällä se kohu että United on hänen perässään tuli sieltä Portugalin suunnasta ja todellisuudessa Spurs oli lähimpänä hankkia hänet mutta heillä ollut tarpeeksi massia heittää kerralla ja klarna osamaksut eivät kelvanneet.

Nyt pelaaja jota ei kesällä haluttu onkin se kenestä vähän odotetaan pelastajaa, mikä on aika hassu tilanne. Toki loukkaantumissuma vaikuttaa mutta Ole on sanonut että hankintoja tehdään VAIN jos se sopii pitkän tähtäimen ”projektiin” eli mikä asia on muuttunut kesästä, että Bruno nyt sopiikin isoon kuvaan?

Vähän haisee että Maddisonin osalta ei olla kovin vakuuttuneita että olisi kesällä sittenkään tulossa? Greylish ei kyllä ainakaan peittele tuota United fanitustaan, että jospa hänet kuitenkin kesällä saataisiin.

Päivän uusi juttu oli se, että United harkitsee Maticille jatkopahvia. Kai se ainut järkevä selitys tälle on se, että Woodward on sen verran kyvytön hankkimaan uusia pelaajia että jokaista ukkoa ei voi laittaa pihalle ennen kuin uutta tulee sisään. Mata Norwchia vastaan oli taas hyvä esimerkki että oikein käytettynä näistä senioreista voi oikeasta saada jotain irtikin, vaatii vain aina sen oikeanlaisen vastustajan.
 

Barney

Jäsen
Vähän haisee että Maddisonin osalta ei olla kovin vakuuttuneita että olisi kesällä sittenkään tulossa? Greylish ei kyllä ainakaan peittele tuota United fanitustaan, että jospa hänet kuitenkin kesällä saataisiin.
Maddisonistahan on liikkunut huhua, että olisi piakkoin tekemässä jatkosopimuksen Leicesterin kanssa. Siihen kun lisätään vielä se, että Leicesterillä ei ole mikään pakko myydä häntä ja että Leicester pelaa todennäköisesti ensi kaudella UCL:ssä, niin kesällä Maddisonista pitäisi varmaan maksaa yhtä paljon ylihintaa kuin Maguiresta. Vaikka Maddison erittäin hyvä pelaaja onkin, niin ei hänestä ole todennäköisesti mitään järkeä maksaa sellaista summaa, jota Leicester tule pyytämään.

Tuli tuossa aikaisemmin kirjoitettua Grealishista ja sen jälkeen häneltä nähtiin ottelu, jossa hän teki 40 minuuttiin kaksi maalia ja syötti yhden. Toinen noista maaleista hylättiin sen takia, kun kantapää oli paitsiossa. Pelaajana hän on näkemäni perusteella melko samaa tasoa Maddisonin kanssa ja kun Villa todennäköisesti tippuu kauden päätteeksi, niin heidän on käytännössä pakko myydä tuon tason pelaaja, jolloin hintakin on selvästi järkevämpi kuin Maddisonin tapauksessa. Tuon fanituksen näkisin myös erittäin positiivisena asiana. Bruno sisään nyt tammikuussa ja kesällä Grealish sekä Sancho. Sen jälkeen alkaisi olla joukkue kunnossa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Matic ja Matan kun painaa avaukseen niin se on näköjään varma voitto, pelihän ratkesi siihen kun Matalle heitettiin pitkä juoksupallo eteen ja matadori kirmasi kevyellä jalalla läpiajoon.
 

Barney

Jäsen
Rashford tuli sitten vaihdosta sisään ja siitä vartin jälkeen vaihtoon, kun selkä oli paskana. Onneksi ei ilmeisesti tullut ainakaan vielä mitään vakavampaa loukkaantumista, mutta viikonlopun Liverpool-ottelusta Rasse saattaa olla sivussa.

Ihan kuin täällä olisi joku kyseenalaistanut tuota Rashfordin peluuttamista, kun televisionkin välityksellä pystyi toteamaan miehen olleen ylikuormituksen alaisena. Onneksi ainakaan vielä ei mennyt takareisi niin kuin esimerkiksi samanlaisen rasituksen alle joutuneella Kanella, joka onkin monta kuukautta sivussa. Hyvä kuitenkin, että siinä jo ensimmäisen puoliajan aikana ratkenneessa ottelussa Citya vastaan piti peluuttaa Rassea koko ottelun ajan. Kyllä tässä valmennus pelaa melkoista venäläistä rulettia joukkueen selvästi tärkeimmän pelaajan kanssa. Toivotaan, että patruuna ei osu panosrumpuun.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Vähän kyllä itsekin ihmettelin että pakkoko sitä näistä on aina väkisin voittoa lähteä hakemaan. Kuitenkin cupit olisi hyvä tilaisuus antaa nuorten pelata ja kehittyä, sekä lepuuttaa noita kärkiukkoja. Nytkin keskikentän miesvajaus on aivan älytön, mutta siellä vaan Fred ja Matic painaa avauksessa. Toki nyt FA Cup sinänsä ihan arvostettu kisa, mutta tässä nyt olisi vielä ihan mahdollisuudet kuitenkin nelossijaankin, ja cupin kautta ei saa muuta kuin palkintorahoja. No, toivottavasti edes Carabao Cupissa tajutaan lepuuttaa ukkoja, kun saumat jatkoon on mitättömät ja tuosta nyt ei edes palkintorahoja oikein irtoa.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Kuten joku täällä totesikin, niin on äärimmäisen helppoa vaatia täältä käsin lepuuttamaan ykkösäijiä mutta managerilla on aivan valtaisat paineet jokaisen ottelun tuloksesta.

Nyt tehtiin virhe kun lähdettiin kauteen niin kapealla rosterilla mutta uskon, että tyypit on oppinut virheistään.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Valioliigassa nykyaikana valmennus tietää tasan tarkkaan, mikä se pelaajan palautumisen taso on ja riskit rasitusvammaan. Solkjaer sanoikin suoraan, että tietoinen riski tuossa otettiin:
"You got to take them once in a while. He’ll be tested in the next few days - we have to see for Sunday. He couldn’t run. He struggled a little bit with his back and got another knock. It didn’t help.”

Pogban nilkan kanssa on tehty vastaavaa riskinottoa kanssa erittäin hyvällä menestyksellä eiku...

Bruno sopinut jo henkilökohtaiset ehdot Telegraphin mukaan ja Portugalin päästä kerrottaan, että pelaa viimeisen matsinsa perjantaina Benficaa vastaan ja on jo katsomassa tuota Liverpool peliä. Hankala tässä on olla kohta jo vähän innostumatta, sillä vaikka kaveri ei ole yhtä "varma" hankinta kuin esim. Maddison, niin onhan tuo potentiaali aivan hirmuinen jos katsoo mitä tehoja mies on mättänyt.

Mata on kyllä kahdessa viime pelissä näyttänyt, että annettavaa vielä on jos pallonhallinta on Unitedilla. Oli hyvä myös ainakin toisessa Alkmaar-pelissä. Hitto kun saisi edes hieman terävyyttä tuohon askeleeseen, niin olisi vielä oikeasti paljon annettavaa, nyt on vain auttamatta liian hidas nykyliigan kovien pelien tempoon. Nautin silti kun nämä vanhan liiton 10-miehet saa onnistumisia, tuli jotenkin Litin kosketus mieleen tuosta eilisestä viimeistelystä.
 

Barney

Jäsen
Valioliigassa nykyaikana valmennus tietää tasan tarkkaan, mikä se pelaajan palautumisen taso on ja riskit rasitusvammaan. Solkjaer sanoikin suoraan, että tietoinen riski tuossa otettiin:
Varmasti tietävät, mutta pointti onkin siinä, että kannattaako noita tietoisia riskejä ottaa. Kaikki Unitedin pelejä tällä kaudella seuranneet tietävät, että kuinka tärkeä pelaaja Rashford on tuolle joukkueelle. Spurs otti samanlaisen riskin Kanen kanssa, mikä kostautui aika pahasti. Spursilla on toisaalta hyökkäyspään pelaajina Kanen lisäksi esimerkiksi Son, Alli ja Moura. Unitedilla on Rashfordin ja Martialin jälkeen jonossa Pereira, Mata, James ja Greenwood.

Rashfordin kanssa mielestäni tasapeli tai jopa voitto olisi ollut mahdollista Liverpoolista, mutta ilman Rashfordia tappio on käytännössä varma. Ketkä siellä ovat neljä ylintä pelaajaa, jos Rasse ei ole pelikunnossa? Martial, James, Pereira ja Lingard? Unitedin ainut tavoite tällä kaudella pitäisi olla UCL-paikka, sillä se on elinehto, mikäli ensi kesänä halutaan edes haaveilla esimerkiksi Sanchosta. Tällä hetkellä sitä eroa siihen UCL-paikkaan on viisi pistettä ja viikonlopun jälkeen todennäköisesti kahdeksan. Jos Rashfordille tulisi esimerkiksi yhtä pitkä sairasloma kuin Kanelle, niin Unitedilta jäisi todennäköisesti paikka torstailiigassakin haaveeksi.

Voi olla, että seurajohdollakin horjuu usko tähän nykyiseen projektiin, jos ensi kaudeksikin seura jää ilman UCL-paikkaa. Veikkaan, että siinä ei välttämättä ihan hirveästi jonkun liigacupin mestaruudet lämmittäisi, jos ensi kaudenkin europelit pelataan jossain Kazakstanissa ja kesällä jää siirtomarkkinoilla taas musta pekka käteen, kun UCL-seurat vievät ne isoimmat kalat. Juuri ennen kesän siirtoikkunan sulkeutumista julkistetaan sitten Grealish kesän ainoana hankintana johonkin 150 miljoonan hintaan.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
@Barney olen samaa mieltä ja se että se valinta tehtiin varmasti riskit tiedostaen tekee siitä päätöksestä vielä huonomman. Jos se nyt olisi vain selkäjumi, koska lisäksi tuli myös se yksi isku sinne jalan takaosaan.

Vielä hölmömpää oli syksyllä peluuttaa cupissa joukkueen parasta pelaajaa murtuneella jalalla jotain Rochdalea vastaan ja sitten olikin nilkka kohta kipsissä. Okei ei sitä varmaan tiedetty sinä päivänä, että jalassa on murtuma mutta tuskin se juoksu on kovin hyvältä tuntunut.

Ei ne kotimaan pöntöt ketään lämmitä jos ei olla liigassa neljän joukossa.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ole marssii lääkärille ja selittää mihin sattuu, mikä vaivaa.

Lääkäri kuuntelee tarkasti, kysyy muutaman kysymyksen ja kirjoittaa reseptin.

Ole marssii suoraan apteekkiin lääkäristä ja ostaa Brunoa.
Se on täsmälääke vaivaan.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Muutama sana vielä eilisen pelistä.

Williams pelasi taas todella hyvin, eikä minua haittaa ollenkaan Youngin siirtyminen pois. Williams on aivan uskomattoman kypsä pelaaja esitysten ja kommenttien perusteella. Huikea tulevaisuus!

Mata pelasi mainiosti taas ja mielestäni häntä pitäisi peluuttaa enemmän. Kyllä hän pelimies on. Katsoin muutamia hänen haastattelujaan ja mies on aika analyyttinen. Tässä voisi olla sauma siirtää mies peliuran jälkeen apukoutsiksi ja jos kykyä on niin tulevaisuudessa manageriksi? Vähän kuin Arteta.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Samalla kun tässä hakkailen F5:sta Bruno-tietoa odotellessa, mietin tuota ensi kesää ja kaikkia siihen liittyviä huhuja ja tarpeita.

United tarvitsee dynaamisen hyökkääjän ja koska Håland meni (ymmärrettävästi) sivu suun, pistäisin kaikki mahdolliset panokset kiinni Timo Werneriin. Jos Martial pysyy seurassa, Werner, Rashford, Martial, James, Greenwood olisi mielestäni riittävän laaja kärkiviisikko.

Keskikentältä poistuu, poistunee, ehkä poistuu tai kenties poistuu Lingard, Pereira, Matic ja Pogba, joten yksi Bruno ei vielä riitä. Grealish tulee tullessaan tarpeeseen, mutta kuinka paljon voidaan laskea oman tuotannon Garnereiden ja Gomezien varaan? Noillehan laina voisi tehdä ihan eetua. Bruno, Mata, McT, Fred ja Grealish tuntuisi vielä saakelin ohuelta. Onko huhuja? Maddison lienee jäämässä Leicesteriin eikä varmaan muutenkaan ole ideaalia hankkia noin montaa eliittitason hyökkäävää keskikenttää. Van de Beek -huhuissakaan nyt tuskin on pohjaa, mies suuntaa varmaankin Madridiin.

Tekisi mieli nähdä Bailly Maguiren vierellä, mutta lapsen uskoni hänen kasassa pysymiseensä alkaa hiipua. Tuanzeben varaan ei voi vielä laskea liikaa liigastartteja ja Jones on viimeinen vaihtoehto. Smallingin voisi roudata takaisin, mutta enpä tiedä. Pitääkö tässä hommata Koulibaly vai luottaa sokeasti siihen, että kyllä se Lindelöf siitä vielä.

Noin muutoin puolustus on mielestäni ok, vaikka Young ja Rojo poistuvatkin leveydestä. Eikä sinne ole juuri huhuja suuntautunutkaan. Toivotaan, että Fosu-Mensah pääsisi pian kokeilemaan.

No, jokos se Bruno on tätä kirjoittaessa varmistunut?
 

Jeffrey

Jäsen
Muutos on käynnissä, onhan se ollut jo pidempään, mutta nyt sen viimeistään tuntee.

Young oli aikanaan jo Watford aikoina omia suosikkeja, ja jalkapallopelien vakiovärväys. Juoksu laidalla, leikkaus sisään ja pallo takaylänurkkaan. Tämä on se tavaramerkki, josta hänet tulen itse muistamaan. Olkoonkin, että pelissä näkynyt tunne välillä johti myös ylilyönteihin, oli hän itselleni mielekäs United pelaaja. Youngin lähtiessä voidaan todeta, että viimeinen vanhanajan ritari ja sotaratsu on näin ollen poistunut. Muutos on toivottu, mutta kyllähän sen realisoituminen tunteita nostaa pintaan.

Nyt siis johtajuus ja kapteeninnauha siirtyy pysyvästi Maguiren olkavarteen. Toivotaan, että tämä on se pieni askel joka nostaa topparin rintaa vielä sen pykälän verran enemmän kaarelle. Ja jatkossa voidaan hurrata uutta kuningasta vielä hienompien peliotteiden johdosta.

Tuskanen siirtoikkuna on tähän mennessä ollut. Päätargetit menneet ohi, ja ulospäin ei ole pelaajia saatu. Myös Young olisi voinut ihan hyvin olla rotaatiossa siellä 4-5 valintana laidoille. Toki Williams on noussut äärimmäisen hienosti ja Fosu-Mensah saanee vielä sen viimeisen näyttöpaikan. Myös Tuanzebe pärjää laidalla ihan salonkikelpoisesti.

Kulisseissa ilmeisemmin painetaan, jotta Fernandesin diili saataisiin tänään maaliin ennen Sporting-Benfica ottelua. Peli on toki Sportingille valtava, mutta Unitedin intresseissä lienee saada herra rosterista pois. Yhtään enempää loukkaantuneita pelaajia United ei kaipaisi. Silti uskoisin, että @V-G- F5 näpyttely on vielä turhaa, ja eiköhän tuo siirto sinetöidä vasta alkuviikosta. Nyt tosiaan jo roskalehdet pitävät siirtoa varmana, mutta kyllä näissä isommissa siirroissa myös isommat toimijat kuten BBC ja SKY ovat siirron varmistumisen uutisoineet jo pari päivää ennen varsinaista julkistusta.

Toivoa sopii, että Fernandes maaliin saadaan ja hän vahvistukseksi osoittautuu. Lisäksi jokin enemmän puskista tuleva hankinta tekisi kyllä hyvää. Pidempiaikaisten huhujen realisoitumiseen en enää tässä ikkunassa usko muiden kuin Fernandesin osalta. Soumare on toki nyt viimepäivinä noussut ylös huhuissa, ja toki tuossa saattaisi olla yksi mahdollisuus.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
@V-G- itse uskon että Maticille tehdään jatko tai sitten joku tai pari mainitsemistasi pelaajista jatkaa, koska ei keskikenttää vain laiteta kesällä kokonaan uusiksi kun eihän Herreran ja Fellainin tilallekaan ole ketään saatu ja Woodward itkee koko ajan miten hankala pelaajia on hankkia.

Nimet Longstaff ja Rice toistuvat useimmin, sitten Leedsin Kalvin Phillips ja joku Birgminghamin junnu on ollut huhuissa. Joitain kavereita Ranskasta ja viimeisimpänä Llorente Atleticosta lainalle.

Sitten jos mietitään että nyt tulisi Bruno 70 milliä, Rice 60, Longstaff 40, Werner/Sancho riittääkö sata miljoonaa? Grealish 80 miljoonaa? Italiasta kerrotaan muuten että Koulibalykin on jo sopinut siirrosta kesällä Unitediin. Ihan en usko että ukkoja tulee jollain 300 miljoonalla kesän aikana sisään.

Huhuja on hirveästi mutta kaikki hankinnat ei voi olla näitä Brunoja vaan toivottavasti tulisi vähän näitä yllätysnimiä tyyliin James jossa saatiin laadukas nuori pelaaja halvalla.

Keskikentän pohjalle hommaisin tuon Leedsin Philipsin vaikka saattaisi olla yllättävän kallis mutta vielä kalliimpia ovat vaihtoehdotkin. Kulkee lempinimellä ”Pirlo” ja hyvä puolustussuuntaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Sitten jos mietitään että nyt tulisi Bruno 70 milliä, Rice 60, Longstaff 40, Werner/Sancho riittääkö sata miljoonaa? Grealish 80 miljoonaa? Italiasta kerrotaan muuten että Koulibalykin on jo sopinut siirrosta kesällä Unitediin. Ihan en usko että ukkoja tulee jollain 300 miljoonalla kesän aikana sisään.
En usko minäkään, vaikka toki tilanne hieman muuttuukin, jos Pogba myydään jollain tähtitieteestä tutulla summalla Realiin. Huhuissahan on pyörinyt hintahaarukka 125-150 miljoonaa. Werneriä haikailen sen takia, että hänen sopparissaan ulosostoklausuuli on jostain syystä aivan typerän halpa, muistaakseni alle 40 miljoonaa. En tosin ymmärrä näitä sopimusteknisiä asioita ihan riittävän hyvin, eli tuossa voi hyvin olla muutakin.

Joka tapauksessa ensi kesänä on pakko olla aika aggressiivinen ja löysättävä samalla kukkaron nyörejä, koska jos tämä kausi on jotain opettanut (muillekin kuin ManUlle), niin leveyden merkityksen. Mitä tulee noihin keskikenttäpelaajiin, niin mieluummin kuin Maticin, pitäisin jomman kumman noista nuorista juoksuvoimaisista pelaajista, koska Matic on jo nykyiselläkin pelirasituksella aivan toivottoman hidas. Se tietysti asettaisi painetta hommata puolustavampi kk-pelaaja. Mutta saapa nähdä mitä Woodward saa aikaan.
 

Barney

Jäsen
Jotain huhujahan on liikkunut siitä, että nyt tammikuussa hankitaan Bruno ja kesällä sitten yksi porukasta Maddison, Grealish & van de Beek. Jos nuo siirrot saadaan maaliin, niin Pogba voitaisiin ilmeisesti päästää kesällä Realiin, mikäli hän sinne vielä mielii. Eli tuossa keskikentän keskustassa olisivat siis avauksen miehinä Bruno, McTominay ja Grealish/Maddison/van de Beek. Rotaatiossa sitten Fred ja Garner. Määrällisesti tuohon pitäisi varmaan vielä ainakin yksi rotaatiopelaaja saada. Onko se sitten piristyneen Maticin jatko vai hankitaanko tuohon joku vähän pienemmän profiilin pelaaja? Tietenkin jos Pogba jatkaisi, niin silloinhan tilanne olisi erinomainen.

Itse olisin kyllä ihan tyytyväinen siihen, jos tammikuussa sisään tulisi Bruno ja kesällä sitten yksi tuosta edellä mainitusta kolmikosta keskikentälle ja Sancho laituriksi. Noiden lisäksi sitten vielä mahdollisesti jotain nuoria rotaatiopelaajia. Hirveän isoa remonttia ei voi yhden kesän aikana odottaa, joten kaksi laadukasta pelaajaa kuulostaisi jo ihan hyvältä ja nostaisi joukkueen iskukykyä ihan merkittävästi.

Rashford - Martial - Sancho
Grealish - McTominay - Bruno

+ Greenwood, James, Fred...

Toisaalta se UCL-paikka pitäisi todennäköisesti ottaa, mikäli United meinaa hankkia esimerkiksi Sanchon. Aika paljon tuossa on vielä muuttujia ennen kesää, mutta toivottavasti se Bruno saataisiin nyt jo tammikuussa remmiin, niin olisi kesällä sitten edes vähän helpompi tilanne.
 

Jeffrey

Jäsen
Itse olisin kyllä ihan tyytyväinen siihen, jos tammikuussa sisään tulisi Bruno ja kesällä sitten yksi tuosta edellä mainitusta kolmikosta keskikentälle ja Sancho laituriksi.

Itse olen alkanut epäilemään Sanchoa potentiaalisena hankintana. Hinta on valtava, samoin kuin toki myös taidot. Silti koen, että henkisellä puolella tuo on melkoinen riski. Mies elää jo melkoista räppitähden elämää jossain Dortmundissa, niin pysyykö homma käsissä ja joukkuekaverit suopeina enää Unitedissa. Toki ikä voi tehdä menosta vakaampaa, mutta tällä hetkellä mies nähdäkseni keikkuu melkoisella veitsenterällä.

Omasta mielestäni Sancho ei myöskään oikein täytä Unitedin siirtopolitiikan kriteereitä. Itse valitsisin ehkä jopa ennemmin Grealishin. Grealishin, Maddisonin ja Fernandesin hankinnat antaisi myös variaatoiden mahdollisuuksia, ja Sanchon hankinta sopisi kyseenalaistaa.

En minä tokikaan hänen tuloaan kritisoisi. Silti herää kysymys onko hän oikea palanen tässä joukkueen rakennuksessa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Grealishin, Maddisonin ja Fernandesin hankinnat antaisi myös variaatoiden mahdollisuuksia
4-4-2, I like it! Echos from history, blast from the past!

Mutta kyllä, samaa mietin, että Sanchossa on kaikki merkit ilmassa siitä, että mies olisi todella kallista hankkia. Kenties saman laadun (tai jopa paremman) voisi saada esim. Wernerin muodossa. Ei Rashford - Martial - Wernerkään yhtään huonolta näyttäisi. (Ja jos Wernerin jättää hankkimatta nyt, vaihtoehtoina hänen kohdallaan tulevaisuudessa ovat joko valtava kasvu hinnassa tai mahdollisuuksien menettäminen jonkun Juve-Barca-PSG-sopparin myötä).
 

Barney

Jäsen
Mutta kyllä, samaa mietin, että Sanchossa on kaikki merkit ilmassa siitä, että mies olisi todella kallista hankkia. Kenties saman laadun (tai jopa paremman) voisi saada esim. Wernerin muodossa. Ei Rashford - Martial - Wernerkään yhtään huonolta näyttäisi. (Ja jos Wernerin jättää hankkimatta nyt, vaihtoehtoina hänen kohdallaan tulevaisuudessa ovat joko valtava kasvu hinnassa tai mahdollisuuksien menettäminen jonkun Juve-Barca-PSG-sopparin myötä).
Werner on pelannut esimerkiksi tällä kaudella tasan nolla ottelua oikealla laidalla Leipzigissä. Joitain yksittäisiä otteluita hän on urallaan ainakin Saksan maajoukkueessa pelannut tuolla oikealla laidalla, mutta ehdottomasti parhaat näytöt hänellä on kärjestä. Martial ja Rashford ovat molemmat myös pelanneet Unitedissa oikealla laidalla, mutta nähdyn perusteella se ei ole oikea pelipaikka kummallekaan näistä. Alexis oli mielestäni erittäin hyvä esimerkki siitä, että pelaajia ei välttämättä kannata hankkia niille paikoille, joille ei ole tarvetta. Mielestäni hyökkäyspäässä se suurin tarve on oikealla laidalla, joten toivottavasti siihen rooliin hankitaan sellainen pelaaja, jolta on näyttöjä juuri nimenomaan siltä pelipaikalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös