Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

  • 334 021
  • 1 163

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Ken Holland olisi kyllä kaikkinensa Edmontonin näköinen valinta. Pohjamutiin valahtanut organisaatio siirtää sivuun GM:nsä, ja Edmonton on kieli pitkällä perässä.

Jos nyt verrataan Chiarelliin, niin eipä ainakaan sopimusrintamalla olisi odotettavissa parannusta tai draftaamisessa. Siinä suhteen parannusta toki varmasti tulisi, että vituiksi meneviä "hockey tradeja" tuskin nähtäisiin. Ei sen takia, että Holland niissä olisi tavanomaisesti onnistunut vaan siksi, ettei Holland ole sellaista tehnyt sitten Robert Langin vuonna 2004!

Olisihan tuo myös mielenkiintoista nähdä, miten lähes täydellisessä country club -kulttuurissa koko uransa elänyt Holland pärjäisi, kun tikaria ja kritiikkiä tulisi joka suunnasta aivan eri tavalla kuin Detroitissa.
 
Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Vaikka Holland ei mitään erityiskehuja ansaitse viime vuosien toiminnallaan, turha on haukkuakaan liikaa.
Palkkakatto-aikana on korjauksia vaikeampi tehdä joukkueeseen kun ei voi ostaa itseään ongelmista ulos niinkuin Detroit teki vuosia.
Kun tuo runko vanheni Lidaksen,Z:n ja Datsjukin myötä, oltiin melko mahdottomassa tilanteessa, varsinkin kun pappa-Ilitch ei suostunut mihinkään vuosien rebuildiin.

Holland voisi olla hyväkin valinta Oilersille, katsotaan kehen Edmonton päätyy.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Tevoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings #91 #19 #5
Ken Holland olisi kyllä kaikkinensa Edmontonin näköinen valinta. Pohjamutiin valahtanut organisaatio siirtää sivuun GM:nsä, ja Edmonton on kieli pitkällä perässä.

Jos nyt verrataan Chiarelliin, niin eipä ainakaan sopimusrintamalla olisi odotettavissa parannusta tai draftaamisessa. Siinä suhteen parannusta toki varmasti tulisi, että vituiksi meneviä "hockey tradeja" tuskin nähtäisiin. Ei sen takia, että Holland niissä olisi tavanomaisesti onnistunut vaan siksi, ettei Holland ole sellaista tehnyt sitten Robert Langin vuonna 2004!

Olisihan tuo myös mielenkiintoista nähdä, miten lähes täydellisessä country club -kulttuurissa koko uransa elänyt Holland pärjäisi, kun tikaria ja kritiikkiä tulisi joka suunnasta aivan eri tavalla kuin Detroitissa.

Siis Stephen Weiss tuli kyllä Langin jälkeen mikä kusi kunnolla.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Bob McKenzie kertoi Bobcastissaan, että Pat Verbeek on ilmeisesti menossa Detroitiin Yzermanin oikeaksi kädeksi.

Ryan Hana@RyanHanaWWP

Dropped very casually in today's Bobcast, @TSNBobMcKenzie said that Pat Verbeek will be leaving Tampa Bay to join Yzerman as his right-hand man in Detroit.

Expects news to roll out fairly soon.

Ei käy Briseboisia kateeksi, ensin lähti Yzerman neuvonantajan roolista ja nyt vielä Verbeek apu-GM:n pallilta.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Bob McKenzie kertoi Bobcastissaan, että Pat Verbeek on ilmeisesti menossa Detroitiin Yzermanin oikeaksi kädeksi.

Juu, nämä herrat ovat toimineet yhdessä jo 13 vuotta, siitä lähtien kun Yzerman lopetti ja menetti toisen kätensä.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ryan Rishaug:

Can confirm Ken Holland has officially accepted the job as Oilers General Manager. An official announcement to come in the next few days.

Eli melko todennäköisenä pidetty asia näyttäisi varmistuneen.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mielestäni täysin oikea ratkaisu Oilersilta palkata Holland. Kaikesta päätellen organisaatio on sellaisessa tilanteessa että hommia riittää ja kokemukselle on kysyntää. Mielestäni ei mikään idelaaitilanne jollekin nykyselle/entiselle apu-gm:lle ekaksi pestiksi. Olen joskus nähnyt listauksia noista jenkkilän parhaista ammattiurheiluorganisaatioista ja muistaaksni Red Wings oli siellä kärkipäässä ja ehdottomasti yksi NHL:län parhaista. Joten jos tollaseta organisaatiosta saa GM:än johtamaan muutosprosessia niin ainakin on kaveri jonka tietää miten asioiden pitäisi olla. Lisäksi Hollandin vahvuuksiin kai lasketaan sosiaaliset taidot ja hänellä on varmasti kontakteja jotka tulee tarpeseen kun tota muutosprosessia lähdetään viemään läpi. Eli aika hyvä rekry Oilersilta, varsinkin kun katteli mitä muita nimiä oli tarjolla.

Mitä tulee taas noihin dinosaurus läppiin niin ihan samoja kommentaja sai lukea Lou Lamoriello meni Torontoon ja sitten sieltä NY Islandersiin. Mielestäni molemissa pesteissä on tenhyt jopa ylättävän hyvää duunia muumioksi. Kuuskymppinen Holland on 70 vuotaisiin Lamoriellon ja Rutherfordiin verattuna nuori mies. Lisäksi myös Tallon ja Poile on Hollandia vanhemipia ja ihan hyvin jengillä näyttää heihinkin luottoa löytyvän. Eli sikäli uskon että hoksottimet toimii ja vielä virtaa tankissa löytyy.

Vähän kyllä ylätti että Holland päätynee Edmontoniin. Olin ajatellu että Seattlen tuoma mahdollisuus olla rakentamassa organisaatiota tyhjästä olisi ollu tollaselle kokeneelle GM:lle jolla kuitenkin on jo mestaruusormuksia paljon mielenkiintoisempi vaihtoehto. Mutta toisaalta onhan tuolla Edmontonissa yhdistelmä maaliman paras pelaaja, hockeymarket ja mahdollisuus ehkä voittaa jopa cuppi lähtitulevaisuudessa. On mielestäni kuitenkin haasteelisempi ja vaikeampi pesti. Seattlessa olisi pääsyt rakentamaan organisaation kultuuria kun taas Edmontonissa joudut sitä muokamaan ja varmasti siellä on muutosvastarintaa edessä.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Mielestäni täysin oikea ratkaisu Oilersilta palkata Holland. Kaikesta päätellen organisaatio on sellaisessa tilanteessa että hommia riittää ja kokemukselle on kysyntää. Mielestäni ei mikään idelaaitilanne jollekin nykyselle/entiselle apu-gm:lle ekaksi pestiksi. Olen joskus nähnyt listauksia noista jenkkilän parhaista ammattiurheiluorganisaatioista ja muistaaksni Red Wings oli siellä kärkipäässä ja ehdottomasti yksi NHL:län parhaista. Joten jos tollaseta organisaatiosta saa GM:än johtamaan muutosprosessia niin ainakin on kaveri jonka tietää miten asioiden pitäisi olla. Lisäksi Hollandin vahvuuksiin kai lasketaan sosiaaliset taidot ja hänellä on varmasti kontakteja jotka tulee tarpeseen kun tota muutosprosessia lähdetään viemään läpi. Eli aika hyvä rekry Oilersilta, varsinkin kun katteli mitä muita nimiä oli tarjolla.

Juuri näin. Jonkun Mark Hunterin tai Mike Futan auktoriteetti ei olisi millään riittänyt Old Boys Clubin pihalle kenkimiseen. Holland todennäköisesti tulee sen tekemään jossain vaiheessa. Holland on paras ratkaisu tämän sotkun selvittämiseen, eihän noita muita ehdokkaita voi pistää edes samalle viivalle.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mitä tulee taas noihin dinosaurus läppiin niin ihan samoja kommentaja sai lukea Lou Lamoriello meni Torontoon ja sitten sieltä NY Islandersiin. Mielestäni molemissa pesteissä on tenhyt jopa ylättävän hyvää duunia muumioksi. Kuuskymppinen Holland on 70 vuotaisiin Lamoriellon ja Rutherfordiin verattuna nuori mies. Lisäksi myös Tallon ja Poile on Hollandia vanhemipia ja ihan hyvin jengillä näyttää heihinkin luottoa löytyvän. Eli sikäli uskon että hoksottimet toimii ja vielä virtaa tankissa löytyy.

https://theathletic.com/966679/2019...-man-should-be-put-to-rest/?source=dailyemail

Artikkeli myös näistä dinosauruksista.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Craig MacTavish jättää Edmonton Oilersin ja siirtyy KHL-seura HC Lokomotiv Jaroslavlin valmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Hollandin puhdistus numero 1.
Jos Lokomotivissa ei ole paikallista Nicholsonia tekemässä valintoja ilman haastatteluja niin veikkaisin tämän kuvion olleen menossa jo ennen Hollandin valintaa. Ja hyvä homma McTavishille. Enemmän hän mielestäni onkin valmentajatyyppiä.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Doug Armstrong, Don Sweeney ja Don Waddell finalisteina vuoden parhaaksi manageriksi.

https://www.nhl.com/news/armstrong-...-nhl-gm-of-the-year/c-307415130?tid=277729400

Äänestys tapahtui playoffien toisen kierroksen päätteeksi joten eipä ole yllätys että kolmikko löytyy konferenssifinalistien joukosta. Tässäkin olisi hyvä sijoittaa mielestäni äänestys tapahtuvaksi runkosarjan päätteeksi ettei pelkän playoff-menestyksen pohjalta sitten arvioida managerien suoritusta, kun kerran vastaavasti ei toimita päävalmentajienkaan osalta.

Joka tapauksessa Waddellin nimi kolmen parhaan managerin joukossa on vitsi. Ratsastaa siellä vielä täysin edeltäjiensä työn pohjalta. Carolinan puolustuksen kivijalka (Slavin, Pesce ja Faulk) varattiin JR:n aikana ja loput rungosta sitten Franciksen käsialaa. Ei edes tehnyt mitään erityisen hyviä kauppoja kauden aikana. Niederreiterin hankinta toki oli hyvä mutta sekin jää Skinnerin ja Flamesin kanssa tehdyn kaupan kanssa korkeintaan nollasaldoksi. Maalinsuullakin Waddell ratsasti pelkän tuurin voimalla koko kauden ja se ei ole minkäänlainen vastaus pitkäjänteiselle menestykselle, vaikka kuinka maalivahtipeli vuodesta toiseen onkin hieman ailahtelevaa ja tuollainen ratkaisu siten yhden kauden ajan voi toimia. Eikä hänelle voine antaa edes kunniaa Brind'Amourin nostamisesta päävalmentajaksi kun molemmat ylennettiin samalla kertaa eli kunnia siitä mennee ylemmille tahoille eli omistajaportaalle. Carolinan kaudesta se kunnia olisi kuulunut Brind'Amourille eikä Waddellille.

Sen sijaan tässä on taas sama ongelma kuin Jack Adams-palkinnon osalta eli että pitkäjänteiselle laadukkaalle työskentelylle ei anneta painoarvoa. Siellä konferenssifinalistien managereista Armstrongin ohella pitkäjänteisintä laadukasta työtä on tehnyt Sharksin manageri Doug Wilson. Viimeisen vuoden ajalta Erik Karlssonin hankinta pelkästään ajaa yksittäisenä suorituksena näiltä neljältä parhaaksi työnnäytteeksi. Karlsson pelaa siellä nyt loukkaantuneena ja siten ei parhaan kykynsä mukaan, mutta silti erittäin korkealla tasolla kuitenkin. Ainoastaan Ryan O'Reillyn hankinta ja Beruben nosto kesken kauden päävalmentajaksi Armstrongin toimesta pääsee näiden neljän managerin viimeisen vuoden aikaisista suorituksista lähelle sitä, ja kenties yhteistuloksena sitten Wilsonin edellekin. Mutta kyllähän Wilson pesee jollain Waddellilla lattiaa mitä tulee NHL-joukkueen manageroimiseen.

Kaiken lisäksi Wilson on viimeaikaisten puheiden perusteella ostanut vielä NHL-tuomarit takataskuunsa ja se jos mikä on suoritus vailla vertaansa.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tuossa kun oli puhetta treidihuhuketjussa siitä, että miksi kaikki haluavat huhuissa aina New Yorkiin. No, tästä tosin on ollut uskottavia huhuja liikkeellä jo aiemmin.

Dan Rosen:
John Davidson is officially leaving the Columbus Blue Jackets, resignation official today. In press release from CBJ, team says the Rangers sought permission to speak wth JD about their president job and that permission was granted.

Ja Aaron Portzline:
#CBJ are not planning to replace John Davidson’s spot atop hockey operations. That will fall to Jarmo Kekalainen, who assumes Davidson’s “alternate governor” spot, as well.
John Davidson is leaving the Blue Jackets to return to the...
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Edmonton Oilers antoi pro scouting-päällikkö Duane Sutterille kenkää. Samalla ovenavauksella lähti myös mediavastaava J.J. Hebert.
 
Mielenkiintoinen tilanne Columbuksessa nyt kun Kekäläisen pomo John Davidson lähti Nykiin. Nythän Kekäläinen on korkeimmassa asemassa ja olisi varmasti looginen nimi Davidsonin saappaisiin jos kaipaisi nykyistä enemmän valtaa. Toisaalta en tiedä Kekäläisen suunnitelmista ja haluista edetä organisaation sisällä. On tehnyt hyvää työtä GM:nä.

Tuossa ylempänä oli viitattu siihen, ettei Davidsonia oltaisi varsinaisesti korvaamassa ollenkaan. Tämä on ihan mahdollista. En silti ihmettelisi jos jossain vaiheessa Kekäläinen ylennettäisiin ja nykyinen apulais-GM Bill Zito nousisi Kekäläisen paikalle GM:ksi.
 
ipaz

Jossain vaiheessa varmasti jopa todennäköistä, että Kekäläinen etenee ylöspäin. Nyt Davidsonin lähdön jälkeen Keklun titteli on "General Manager / Alternate Governor" eli Presidentti titteli poistuu Columbuksen kiekkopuolelta. NHL:ssä taitaa olla enemmän seuroja, joissa ei ole henkilöä President of Hockey Operations, kuin mitä niitä on. Lähes poikkeuksetta GM istuu myös seuran hallituksessa tittelillä Vice President tai Senior Vice President - tai Alternate Governor.

Olisi mielenkiintoista nähdä ihan graafisena mallina miten eri seurojen johtoryhmät ja jääkiekkopuolet eroavat toisistaan niin henkilömäärän kuin tehtävien suhteen. Esimerkiksi Columbuksen Hockey Operations-osastoon kuuluu Kekäläisen johdolla viisi henkilöä. Valmennusporukka on 13 tyyppiä. Joukossa mm. Jarkko Ruutu tittelillä European Player Development Coach ja Martin St. Louis Special Teams Consultant. Sitten vaikkapa Bostonissa Hockey Operations on yhdeksän henkilön kokoinen ja valmennustiimistä löytyy "vain" kuusi kaveria. Iso ero näillä kahdella seuralla tulee "Player Development" osiosta, joka Columbuksella on osa valmennustiimiä ja ainakin viidellä on tittelissään maininta Develpoment Coach. Bostonissa ainoa jolla vastaava nimike käyntikortissaan on Jamie Langerbrunner Player Development Coordinator. Siis jos seurojen nettisivuja on uskominen.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Andrew Walker ja Pierre LeBrun twiittailivat tänä aamuna, että muutama NHL-seura on kiinnostunut Peter Chiarellin palveluksista. Vancouver Canucks ainakin mainittiin nimeltä.

Andrew Walker

✔@AndrewWalker650

https://twitter.com/AndrewWalker650/status/1141851212918054912

Have been told that it's possible Peter Chiarelli winds up joining #Canucks in some capacity.

622

2:31 AM - Jun 21, 2019 · Vancouver, British Columbia
Twitter Ads info and privacy

708 people are talking about this

Pierre LeBrun

✔@PierreVLeBrun

https://twitter.com/PierreVLeBrun/status/1141891848161525762

There's been some talk of Peter Chiarelli perhaps joining the Canucks front office under Jim Benning, both of whom worked together in Boston. They are indeed talking about that, however, Chiarelli is also talking to other NHL front offices...

618

5:13 AM - Jun 21, 2019
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Andrew Walker ja Pierre LeBrun twiittailivat tänä aamuna, että muutama NHL-seura on kiinnostunut Peter Chiarellin palveluksista. Vancouver Canucks ainakin mainittiin nimeltä.

Ehkä tuo pakkopaidassa ja kuonokopalla varustettuna voisi olla hyödyksi.
 
agent082

Jäsen
Andrew Walker ja Pierre LeBrun twiittailivat tänä aamuna, että muutama NHL-seura on kiinnostunut Peter Chiarellin palveluksista. Vancouver Canucks ainakin mainittiin nimeltä.

Andrew Walker

✔@AndrewWalker650

Have been told that it's possible Peter Chiarelli winds up joining #Canucks in some capacity.

622

2:31 AM - Jun 21, 2019 · Vancouver, British Columbia
Twitter Ads info and privacy

708 people are talking about this

Pierre LeBrun

✔@PierreVLeBrun

There's been some talk of Peter Chiarelli perhaps joining the Canucks front office under Jim Benning, both of whom worked together in Boston. They are indeed talking about that, however, Chiarelli is also talking to other NHL front offices...

618

5:13 AM - Jun 21, 2019

Pieni piiri pyörii. Eipä tuolta taida tippua kuin kuolemalla. Keenan taitaa olla yksi harvoista poikkeuksista.
 
444

Jäsen
Ei vittu... aivan kuin Canucksilla ei menisi muutenkin tarpeeksi reisilleen homma, niin sitten homma halutaan vetää aivan täysin pöntöstä alas. Eihän tuollaista hörhöä toivoisi edes pahimman vihollisen joukkoon, saati sitten oman suosikkinsa. Ilmeisesti doping-säännöt eivät kosketa johtoporrasta, koska jotain siellä on polteltu ja paljon näköjään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös