Malte Strömwall

  • 115 906
  • 360

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pakkohan tälle jätkälle jonkun on avattava ketju, eikä sitä meinannut muilta tulla. Malte on omaan silmään ihan ylivoimaisesti paras pelaaja KooKoossa. Etenkin hyökkäyssuuntaan tuntuu ettei tee ollenkaan virheitä. Taistellessa kiekosta on tullut pari jäähyä jo tällä kaudella.Varsinkin viime kauden lopulla kun tuntui, ettei kenelläkään riitä motivaatio enää edes yrittää, niin Strömwall osoitti kiekkoilijan luonnetta ja se näkyi ylilyönteinä. Tärkeintä se, että ainakin nyt KooKoossa on pelannut joka ilta logolle. Miksi on ollut niin monta seuraa? Siihen en osaa vastata. Riittääkö NHL:ään? Tahtoa ainakin riittää, puolustuspelissä suurimmat puutteet. Nekin vähentyneet viimekaudesta.
 
Eipou

Jäsen
Plus viime kauden loppuun toi oman lisäpanoksensa Strömwallille se, ettei hänellä todennäköisesti ollut silloin vielä sopparia minnekään seuraavalle kaudelle. Oli kyllä aikamoinen ylläri ja ihan mahtava juttu, että teki jatkon meille.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivottavasti KooKoo ei tällä kaudella joudu tyhjentämään. Olisi hienoa pitää Malte koko kauden. Ensi kaudella tuskin enää Suomessa pelaa. On se hieno mies
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ennen kautta muutamat henkliöt (@Nelfor ja @Scissors) pitivät veikkauksia Malte Strömwallin maalipörssin voitosta sisäpiirivitsinä ja värilasipelleilynä.

Liigan veikkausketju 2018–2019

HIeno pelaaja. Ensi kaudella pelaa ihan muualla kuin kotoisessa liigassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pelicans
On kyllä huikea pelimies. Mitä viime kaudella tuli sivusilmällä KooKoon matseja vilkuiltua, Malte erottui joukosta positiivisessa mielessä. Ei tullut yllätyksenä millä tahdilla mättänyt pisteitä alkukaudesta.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
On kyllä kova! Ihan huippuhankinta. Näki jo viime kaudella, että potentiaalia on olla ihan kärkiäijä liigassa. Onnittelut!
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
On kyllä huikea pelimies. Mitä viime kaudella tuli sivusilmällä KooKoon matseja vilkuiltua, Malte erottui joukosta positiivisessa mielessä. Ei tullut yllätyksenä millä tahdilla mättänyt pisteitä alkukaudesta.

Kyllä ja näköjään osasit veikata oikeaa hevosta tuossa liigan veikkausketjussa. On kyllä todella huikea pelaaja ja ihmettelin jo alunperinkin, että KooKoo onnistui hänet vielä pitämään joukkueessaan myös tälle kaudelle.
 
Luxray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Telian Liiga-lähetysten laatu
Ennen kautta muutamat henkliöt (@Nelfor ja @Scissors) pitivät veikkauksia Malte Strömwallin maalipörssin voitosta sisäpiirivitsinä ja värilasipelleilynä.

Liigan veikkausketju 2018–2019

HIeno pelaaja. Ensi kaudella pelaa ihan muualla kuin kotoisessa liigassa.

Ei ole yllätys että @Scissors oli kuutamolla ja väärässä. Kyseessä on vitullinen pelle, joka tasaisin väliajoin haukkuu muiden seurojen hankinnat ja provoilee milloin missäkin.

On teillä hieno pelimies, toivottavasti ei nyt kesken kauden lähde..
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Malte Strömwall siirtyi liigan pistepörssin kärkeen neljän pelatun ottelun jälkeen 4+3=7.
Toki osalla joukkueista on vasta 2-3 ottelua pelattuna.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kova jätkä. Terveenä tulee iskemään sellaiset pisteet, että ensi kausi meneekin sitten KHL/SHL-akselilla. Toivottavasti kuitenkin pelaisi tämän kauden loppuun asti KooKoossa, niin nähtäisiin mitkä ovat täyden kauden loppulukemat.

edit: viime kaudella 37 matsissa 14 maalia, ei ole siis kyse mistään pelkän alkukauden komeetasta
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Ja Malte hyökkäyskavereineen jaksaa ja haluaa myös puolustaa. Ei hänellä turhaan tällä hetkellä ole +3.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja Malte hyökkäyskavereineen jaksaa ja haluaa myös puolustaa. Ei hänellä turhaan tällä hetkellä ole +3.
Ja saavat pelin melkein joka kerta vastustajan päätyyn, puolustuksen kauttakin.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos tälle kaverille ei vielä ole tullut yhteydenottoa rahaseuroilta, niin ei varmaan kauan kestä että tulee. Mielenkiintoinen tapaus, jonka potentiaaliin muutama täällä uskoi ennen kauden alkua.

Eiköhän ole jokaisen liigan kärkiseuran kiikarissa ala olemaan jos meidän tarina ei jatku pitkälle kevääseen. Ensi kaudella ei suomessa eikä toivottavasti KHL, nuori mies, NHL olis vielä mahdollinen.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvä aloitus Maltelta. Toki runkosarja kestää 60 ottelua, se tuntuu painavan nyt aika vähän jostain syystä. Kovasti parilla nimimerkillä mennyt tunteisiin kun olen laukonut että on vähän hassua povata kaverista pörssivoittajaa. Itsekin kuutenkin jo viime kaudella olen miestä kehunut otteluketjussa, en silti usko hänen kohdallaan pörssivoittoihin.
 
Isaskar

Strömwall oli ennen kauden alkua selkeä top10 -pelaaja maalipörssiin ja yksi vahva vaihtoehto maalipörssin voittajaksi. Mikään ei ole muuttunut siitä, vaikka aloitus on ehkä vieläkin vahvempi kuin odotettiin.

Tämä viestikö se tunteisiin menevä viesti sitten oli:

Värilasipelleilyä aika puhtaasti. Yksi Pelicans-fani (varmaan kännissä) ja kaksi KooKoon omaa fanipoikaa ennustanut tällaista. Ei ikinä realisoidu, mutta ei siinä fanipoika arvaillessaan tietysti mitään häviäkään.

Ei hirveästi yllätä. Ylimielinen viesti, josta tyhmyys paistaa läpi.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä viestikö se tunteisiin menevä viesti sitten oli:

Ei hirveästi yllätä. Ylimielinen viesti, josta tyhmyys paistaa läpi.

Myönnetään. Tosin aika huumoria myös tämä reaktio jossa eri ketjuihin spämmätään suu vaahdossa neljän pelin jälkeen tuollaista itkuvirttä. No, anteeksi nyt kuitenkin, ei ollut tarkoitus nimimerkin @Old Tom yöunia viedä.

Suosittelen muutenkin nyt Malten kohdalla katsomaan runkosarjan kokonaisuudessaan maaliin. Pelaa kuitenkin joukkueessa jolle historian valossa ei liene ennustettavissa mitään megalomaanista menestystä. Ei se toki yksinään poissulje mahdollisuutta pörssivoito(i)lle, mutta pitkä matka joka tapauksessa jäljellä.
 
Jos laskee Strömwallin tehtyjen maalien keskiarvon 42 liigapelin jälkeen, niin loppukauden jatkuessa samalla tahdilla maalimääräksi tulisi niinkin kova kuin 29. Ei tunnu mitenkään mahdolliselta kun on tosiaan aika pohjalle ennustetusta joukkueesta kysymys.

Jos oikein muistan, niin Strömwall oli viime vuonna erityisen tehokas ensimmäiseen 10 peliin tultuaan joukkueeseen kesken kauden. Sitten katosi tehot vähän kaikilla kun tuli loukkaantumisia eikä materiaali riittänyt. Nytkin voi käydä samaa ja ennustaminen on vaikeaa kun alla on vasta reilu puolikas kausi. Joka tapauksessa ainakin 20 maalin kausi on realismia ja sillä oltaisiin jo hyvillä sijoilla maalipörssissä.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Malte laukonut 7 ottelussa 51 kertaa. Jos pistäisi vielä Haden prosentilla sisään olisi maaleja jo kahdeksan. Toisiksi eniten laukauksia koko liigassa
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Malte se jatkaa tehoiluaan ja on taas pistepörssin kärjessä. 10 peliä ja 6+6=12 pinnaa kasassa.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Tässähän muhii Kultaselle oikea "KultaPossu" vai oliko se kultainen hanhi? Ottajia tulee olemaan ja Kultanen tulee tarvitsemaan mammonaa että saadaa täytettä vajavaiseen kokoonpanoon.
 
Eipou

Jäsen
Jos Malte myytäisiinkin jo tässä vaiheessa kautta? Saataisiin sillä rahalla varmaan pari-kolme puolikuntoista ukkoa rosteria täyttämään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös