Minuakin maastamuutto kiinnostaa kovasti, mutta en usko, että sopeutuisin koskaan äidinkielettömyyteen... en usko, että millään muulla kielellä pystyisin saavuttamaan samanlaisia tunnemerkityksiä kuin suomella.
Riippuu kai persoonasta, miten äidinkielen puutteeseen sopeutuu.
Ihan hyvä huomio ja kyllä se aiheellinen huoli on ja oman aikansa ottaa, jotta vieraan kielen saa edes 'välttävälle' tasolle (joka on tietysti hyvin subjektiivinen mittari...) puhumattakaan siitä, että vieraaseen kieleen pystyy liittämään samanlaisia tunnemerkityksiä kuin suomella/suomeksi.
Minä olen kuitenkin sikäli onnekkaassa asemassa, että teen työni pääasiassa englanninkielellä ja läheisimmät ystäväni ovat kaikki englantia äidinkielenään puhuvia. Silti koen, että minulla meni useampi vuosi, jotta sain englanninkieleni sille tasolle, että pystyin itseni itseäni tyydyttävästi ilmaisemaan. Ja minulla kuitenkin oli avoimen mielen ja kohtuullisen kielipään lisäksi takana kielikursseja, kokemuksia vieraista kielistä ja kulttuureista jo pienestä pitäen lomamatkojen muodossa. Olin Suomessa duunissa, jossa konsernikielenä oli englanti ja päivittäin tein työtä englanninkielellä ja reissasin pitkin ja poikin Eurooppaa ja Aasiaa työni vuoksi. Vilpittömästi silloin kuvittelin, ettei hyppy olisi ollut niin vaikea kielitaidon vuoksi, kuin mitä se sitten kuitenkin oli.
Sillä tästä kaikesta kielikokemuksestani huolimatta pysyvästi ulkomaille muuttaessani koin olevani pahasti kielipuoli. Eniten otti päähän se, että huomasin varsinkin natiivipuhujien aliarvioivan älykkyyttäni tai osaamistani, koska en alkuun pystynyt yhtä sofistikoituneesti itseäni ilmaisemaan kuin he. Tottakai ymmärretyksi tulin, mutta sellainen hienovaraisempi itsensäilmaisu, diplomatia, pienet vihjaukset ei pelkästään valittujen sanojen, mutta myös lauserakenteiden, sanojen painotusten tai äänenpainon perusteella olivat kaikki asioita, jotka teetättivät varsin pitkään, useamman vuoden, töitä. Kyllähän kollegat ja asiakkaat minut oppiessaan paremmin tuntemaan käsityksiään pystyivät muuttamaan, mutta ensivaikutelma on usein kuitenkin hyvin merkittävä. Toki täytyy sanoa, että silloisessa duunissani (advocacy puolen hommia...mikähän siihenkin olisi sopivin suomenkielinen vastine...en jaksa alkaa miettimään, heh) hyvä kielitaito ja kyky ilmaista itseään selkeästi ja huolellisesti on hyvin korostuneessa roolissa, joten sikäli näin jälkikäteen koin pienenä ihmeenä, että alun perin tulin edes valituksi kyseiseen työhön ei-natiivina.
Tällä hetkellä tilanne on se, että jos en ole aktiivisesti Suomen kielen kanssa tekemisissä, huomaan usein ajattelevani asioita lähes pelkästään englanniksi. Tosin se kumpi kieli on aktiivisenä (ns. 'päällä'), riippuu hyvinkin paljon aihealueesta. Tietyllä tapaa koen tätänykyä olevani taas hiukan kielipuoli, valitettavasti, sillä tietyt asiat pystyn ilmaisemaan sujuvammin englanniksi (varsinkin työhön ja tiettyihin vapaa-ajan harrastuksiin liittyvät aihealueet) ja toiset taas suomeksi. Tosin kyllä suomenkieli palautuisi normaalille tasolle varmasti aika nopsaan Suomeen palatessani. Suomenkielestä yritän pitää kuitenkin hyvää huolta, sillä tiedostan toki myös sen, että englanninkieleni ei tule koskaan olemaan ihan samaa tasoa äidinkieleen verrattuna. Suomessa käydessäni ostan aina nipun kirjoja ja näin netin välityksellä saa harjoitella (kieltämättä hiukan ruostunutta) kirjallista itseilmaisua. Suomenkielisiä uutisia ei ole enää muutamaan vuoteen tullut seurattua kuin ihan satunnaisesti, ei viikottain tai aina edes kuukausittain !
Eniten olen ajautunut erilleen Suomesta kuitenkin kulttuurisesti. Kokisin ajatuksen (ainakin tällä hetkellä) Suomeen paluusta hyvin vieraaksi ja vaikeaksi. Viime aikoina on alkanut tunne siitä vahvistua, josko 'kodin' pystyttäisikin Suomen sijasta joko Australiaan tai vaihtoehtoisesti Kanadaan, Kummastakin paikasta löytyy paljon läheisiä ystäviä. Ovat jo mokomat kovasti houkutelleet, mutten ole vielä tohtinut. Yksi merkittävin syy ovat vanhempani. Ajan kulumista ei valitettavasti pysty pysäyttämään ja homma toimii näin niin kauan, kun he ovat aktiivisia ja hyvävoimaisia, mutta entä sitten, kun heillä terveys pettää...
Tällaista hiukan erilaista näkökulmaa maastamuuttoon, mutta toivottavasti ketjun aiheeseen sopivaa pohdintaa kuitenkin?