Maalivahdit

  • 1 294 794
  • 5 812

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
7 peliä, joissa kaikissa keskimäärin joka kuudes veto menee maaliin tasaisella tahdilla. Liigan toiseksi huonoin.

Oliko se viime kaudella, kun HIFKlla oli 2 jumbosijaa veskatilastossa? Tulee taas mieleen se legendaarinen Tappara-matsi, jossa Tuohimaalla oli 6 torjuntaa ja 4 maalia.
 
444

Jäsen
Maalivahteja arvioidessa on hyvä muistaa, että pelkkiin prosentteihin tai päästettyjen maalien keskiarvoon on aivan turha tuijottaa. On siellä Tuohimaalle mennyt muutama helppokin, sitä ei auta kiistää, mutta katsokaa nyt noita vastustajien tekemiä maaleja. Katsokaa, mistä vedot lähtevät ja mitä siellä kentällä tapahtuu. Se että vetoja ylipäänsä tulee vähän tarkoittaa sitä, että IFK osaa peittää hyvin laukauksia huonoista paikoista. Aika vähän vastustajat heittelevät sellaisia epätoivoisia rannareita siniviivalta ja huonoja vetoja vaarattomista paikoista. Peliä pyritään viemään hyökkäyspäädyssä kohti sitä hyvää vetopaikkaa. Ja kun viisikko alkaa hätäillä ja panikoida puolustuspäässä, kimpoilemaan kuin superpallot konsanaan, niin yhtäkkiä siellä kaveri täysin vapaana b-pisteen kaarella vetämässä onetimeria.
IFK:n tapa hyökätä on täysin toisenlainen; peliä viedään kulmiin ja jokainen hyökkäys pyritään päättämään vetoon paikasta kuin paikasta. Laukaisukartat osoittavat hyvin sen, että vaikka vetoja tulee paljon, niin ne tulevat huonoista sektoreista. Silmällä puolestaan näkee, että ne tulevat usein myös ilman maskia. Ei esim. Lukon tai Jukurien veska joutunut kovinkaan montaa vaarallista laukausta edes yrittämään torjua.
Toki Tuohimaa ja miksei Halonenkin olisi voinut pari näistä edellisten kahden matsin maalista torjua. Sehän on maalivahdin tehtävä. Jotenkin vain Fränän heittäminen bussin alle tuollaisen kuuden erän kollektiivisen sekoilun jälkeen tuntuu vähän tarkoitushakuiselta ja puusilmäiseltä. Siellä on lähtökohtaisesti viisi pelaajaa kentällä, joiden tehtävä on olla päästämättä vastustajaa noille vetopaikoille. Kun myös asiantuntijat kiinnittävät huomiota siihen, miten IFK pelaa puolustusalueellaan, niin sitä ei kannattaisi sivuuttaa toteamalla ”mutku fränä on ihan paska, mestistasoa”. Nähdyn kaltaisella puolustuskimpoilulla ja -flipperillä IFK tulee jatkossakin päästämään yli kolme maalia jokaisessa pelaamassaan ottelussa, vaikka siellä veräjän luukulla olisi kuka.
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United

Mä en hyväksy tuota.
Kun kenttäpelaajat rajaa ja estää suoria laukauksia minkä pystyvät, niin loput on maalivahdin heiniä.
Se on maalivahti, ja sen homma on estää laukausta menemään maaliin. Fränä ei ole onnistunut.
 
Tällä logiikalla myös Halonen epäonnistui eilen. Ei tekosyitä, ei selityksiä. Halonen epäonnistui täydellisesti. Ei vaan voi päästää kolmeen minuuttiin kolmea maalia. Eilen hävittiin maalivahtiin.

Tai sitten voidaan hyväksyä se fakta, että jääkiekko on joukkuelaji, ja maalivahti on osa sitä joukkuetta. Maalivahdin on voitava luottaa siihen, että tuollaisista paikoista ei päästä laukomaan niin usein. Totta kai maalivahdin tehtävä on torjua niitä vetoja, mutta se ei vapauta muuta viisikkoa omasta vastuustaan. Aivan liian usein tuolla omalla alueella koomaillaan siihen malliin, että veskalle jää hyvin vähän mahdollisuuksia. Joku Rask, Quick tai vaikka Varlamov varmaan torjuisi osan noistakin vedoista, mutta kai sille jokin syy on, että he pelaavat NHL:n huipulla ja Tuohimaa ”vain” maajoukkueessa. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä, miten Liigan huippuveskat, esim. Dostal tai Annunen, pärjäisivät tämän meidän räpiköivän viisikkopuolustuksen takana. Tai Tuohimaa vaikka Lukon luukulla. Voi olla, että kaikkitietävä torjuntaprosentti näyttäisi itse kullakin vähän toiselta.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on maalivahti, ja sen homma on estää laukausta menemään maaliin.

Sitä ennen kenttäpelaajien homma olisi puolustaa laadukkaasti, ja voittavissa joukkueissa kenttäpelaajat laittaa myös kroppaa likoon jatkuvasti, mutta ei meillä IFK:ssa. Ja valmennus voisi vaikka tarkastaa että miten helvetissä 5vs5-puolustaminen ei aiheuttaisi tilanteita, jossa molemmat pakit seilaa viivassa eikä sentteri puolusta keskustaa.

Tappara-matsi ollut ainoa jossa on puolustettu ihan hyvin, ja siinä oli oikeasti uhrautumista. Yllättäen tuo matsi sitten voitettiinkin, vaikka oltiin pelillisesti jäljessä. Lukkoa vastaan uhrautumista oli, mutta meidän PAPP oli aivan solmussa kun Lukko laittoi vähän kiekkoa ja miehiä liikkeelle.

Tuo IFK:n PAPP on sekavinta paskaa mitä olen moneen kauteen nähnyt, eikä tuolla suurin osa kenttäpelaajista oikeasti laita 100% likoon, eli uhraudu veskan ja joukkueen hyväksi. Niin kauan kuin nuo ei ole edes kohtalaisella tasolla, niin tämä joukkue ei voita edes Hasekilla. Fränä ei ole ollut omalla parhaalla tasollaan eli petrattavaa on, mutta puolustamisen taso on tuota Tuohimaankin tasoa ihan helvetisti perässä. Perus voittavan joukkueen asiat kuntoon, eikä me Fränään tai varmaan Haloseenkaan kaaduta.
 
Viimeksi muokattu:

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Ei kai HIFK:n puolustus ole jo toista kautta Liigan paskin? Tuohimaa on sukeltanut nyt syksyllä jopa alle viime kauden tasonsa, jolloin silloinkin teki tiukkaa mahtua millä mittarilla tahansa kymmenen parhaan veskan joukkoon. Kun torjuntaprossa ja päästetyt per matsi -sijoituksensa on nyt kakskymmentä ja jotain, on vaikea saada puhtaita papereita saati olla se sarjan top3-molari.

Joo valittiin EHT:lle, mutta valitiin nuha-Mattikin MM-kisoihin, vaikka veti koko kevään nollalinjalla. Joskus menneet saavutukset sokaisevat jopa maajoukkuevalkunkin.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo valittiin EHT:lle, mutta valitiin nuha-Mattikin MM-kisoihin, vaikka veti koko kevään nollalinjalla. Joskus menneet saavutukset sokaisevat jopa maajoukkuevalkunkin.

Jep jep, varmasti tämän palstan käyttäjät tietää paremmin kuin ammatikseen maalivahtivalmennusta tekevä Kari Lehtonen + muut koutsit. Vai voisiko olla, että nuo ammattilaiset katsoo sitä veskan torjuntatyöskentelyä vähän muistakin näkökulmista kuin tuijottamalla jotain torjuntaprosentteja ja laskemalla päästettyjä maaleja..

Nuhiksen valinnassa varmasti painoi vanhat yhteiset kokemukset Late Marjamäen kanssa, mitkä yhteiset kokemukset Fränällä oli tuon leijonien valmennusryhmän kanssa?
 
PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä tässä on monessa pelissä kauhulla katsellut miten vastustajat leipoo 5v5 pelissä b-pisteiden tasolla poikittaissyöttöjä lavasta lapaan, PAPP täysin sekaisin jos noin päästään pyörittelemään. Siinä ei auta vaikka olis Brodöör maalissa vaikka saahan niitä torjuakin. Jos tuolla tavalla pääsee parhailta mestoilta ilman häirintää laukomaan niin ei se ihme ole että torjuntaprosentit on paskoja. Pari helppoakin päästettyä mahtuu sekaan toki, mutta kyllä meillä on täysin riittävä veskari maalilla kunhan muukin joukkue tekee työnsä kun siitä kerran palkkaakin maksetaan.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Jep jep, varmasti tämän palstan käyttäjät tietää paremmin kuin ammatikseen maalivahtivalmennusta tekevä Kari Lehtonen + muut koutsit. Vai voisiko olla, että nuo ammattilaiset katsoo sitä veskan torjuntatyöskentelyä vähän muistakin näkökulmista kuin tuijottamalla jotain torjuntaprosentteja ja laskemalla päästettyjä maaleja..

Nuhiksen valinnassa varmasti painoi vanhat yhteiset kokemukset Late Marjamäen kanssa, mitkä yhteiset kokemukset Fränällä oli tuon leijonien valmennusryhmän kanssa?

Yhteiset kokemukset Lehtosen kanssa aukeaa mm. tuosta. Muutenkin Tuohimaan valinta Venäjän EHT:lle tapahtui pikakomennuksena, kun Olkinuora oli loukkaantunut mj-treeneissä. Tuollaisissa äkillisissä tilanteissa valintakriteerit helposti kevenevät.

Ei siinä, hyvinhän Frans suoriutui noista peleistä eli näytti parempaa potentiaaliaan. Ja ansaitsi uusia näytönpaikkoja nollaten mm. Venäjän helmikuussa. Mutta on meillä ennestäänkin kokemusta Voukouneista, joilla ei pelit erityisemmin suju juuri HIFK:ssa ja maisemanvaihdon jälkeen pelaavat ihan eri tasolla. HIFK:ta on Tuohimaa pystynyt kannattelemaan odotettua heikommin ja siitä oma kritiikkini kumpuaa. Surkealla 85% työskentelyllä ansaitsee Tuohi jatkossakin kritiikkinsä.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhteiset kokemukset Lehtosen kanssa aukeaa mm. tuosta.

Joo olihan siellä näemmä yhdeltä kaudelta kokemuksia 7 vuoden takaa. Epäilen kuitenkin että valinnan vaakakupissa on enemmän punnittu Fränän kuluvan kauden tasoa, kuin noita vanhoja kokemuksia 7 vuoden takaa.

Muutenkin Tuohimaan valinta Venäjän EHT:lle tapahtui pikakomennuksena, kun Olkinuora oli loukkaantunut mj-treeneissä. Tuollaisissa äkillisissä tilanteissa valintakriteerit helposti kevenevät.

Kyllä, sikäli EHT-status on tullut matalammalla rimalla kuin monella muulla.

Ei siinä, hyvinhän Frans suoriutui noista peleistä eli näytti parempaa potentiaaliaan. Ja ansaitsi uusia näytönpaikkoja nollaten mm. Venäjän helmikuussa.

Minusta nuo oli nimenomaan näyttöjä siitä, ettei ole niin huono maalivahti kuin osa viime kaudellakin väitti. Varmasti pelasi myös ns. yli tasonsa, eli ei Fränä nyt ole mikään kansainvälisen tason huippuveska.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Toki itsekin vielä elättelen haavekuvia, että Tuohi tekee riksmannit eli nousee tasapaksun alkukauden jälkeen keväällä arvoon arvaamattomaan. Ainakin potentiaalia siihen on, kuten maajoukkuevisiiteillä viimeksi on nähty.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hieman offtopic, mutta suosittelen lämpimästi Jargon-podcastin Juuso Riksman -jaksoa. Jotenkin huomattavasti odotuksiani mielenkiintoisempi. Hyvää tarinaa!
 
T.J.R

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Flyers
Hieman offtopic, mutta suosittelen lämpimästi Jargon-podcastin Juuso Riksman -jaksoa. Jotenkin huomattavasti odotuksiani mielenkiintoisempi. Hyvää tarinaa!
Todellakin. Oma käsitys Riksmanista oli jotenkin hyvin erilainen. Myös Husson jakso on hyvä, vaikka siinä ei näihin bilehommiin kauheasti mennä. Vastaus kysymykseen voisiko pelata narreissa lämmitti.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Todellakin. Oma käsitys Riksmanista oli jotenkin hyvin erilainen. Myös Husson jakso on hyvä, vaikka siinä ei näihin bilehommiin kauheasti mennä. Vastaus kysymykseen voisiko pelata narreissa lämmitti.

Joo, oli jotenkin huomattavasti sanavalmiimpi kuin olin ajatellut. Mukavan rennon, fiksun ja itsevarman oloinen. Ei ihme että oli parhaimmillaan juuri niin hyvä kuin oli.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Lienee syytä todeta heti ensimmäisenä, että Tuohimaa ei ole pelannut hyvin. Oikeastaan, hän on pelannut huonosti. Halonen taasen on vetänyt erinomaisesti. Näin siis tähän mennessä, kun liiga menee koronatauolle.

Moni muukin liigatasolle erittäin kelvollinen kassari on vetänyt tällä kaudella heikosti: Hräkäviina, Tirronen, Kilpeläinen, Hovinen, Annunen, Rybar, jopa rapakon takaa paluun tehneet Larmi ja Vehviläinen ovat suorittaneet alle 90% varmuudella.

Mistä moinen voisi sitten joutua? Miksi jo tasonsa osoittaneet huippuveskarit eivät yhtäkkiä saakaan edes silmiään kiinni?

Ja miksi peluutetaan tilastoiltaan helikompaa kassaria kärkipelissä? Väitän, että mulla on tähän hyvä arvaus, mutta annan palstan maalivahtitietäjien heittää ensin jäätävät analyysinsä kehiin. Sana on siis vapaa!
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Pekka Kaukalo , itse epäilen syyksi sitä, että Pikkarainen ei tykkää junnuista. Ja ehkä vähän myös sitä, että Jan Lundell ei ole oikein enää tilanteen tasalla.
 
Nouzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi 13-14 kaudella uskallettiin peluuttaa nuorta veskaa, kun oletetulla ykkösmaalivahdilla ei kiekko tarttunut...

Eiköhän Tuohimaan pelutukseen vaikuta monikin asia. Vanhat näytöt ja usko siitä, että nousee sille odotetulle tasolle. Sitten tietenkin muut tekijät voivat vaikuttaa kuten palkkapussi, HIFK-junnutausta, sekä mahdollinen tehty jatkosopimus. Pääsyyn kuitenkin veikkaan olevan se, että valmennukselta löytyy luotto siihen, että Tuohimaan otteet paranevat ja paras keino tähän löytyy peluuttamalla lisää.

Itse kuitenkin toivoisin, että kun Halonen on nyt hyviä otteita esittänyt, niin rohkeasti vain nuorelle veskalle lisää vastuuta, tiedä vaikka jos Husso-tyylisesti vetäisi koko kauden. Halonen kuitenkin lupaava veska, toki ei NHL-varausta löydy, mutta on ollut noissa nuorten maajoukkuepeleissä monessa ollut mukana, niin en pitäisi ihan mahdottomana sitä asiaa, että pystyisi pitämään tämän nähdyn tason tai jopa nostamaan vielä sitä, ja nousemaan sinne ihan huipputasolle.
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä maalivahtikeskustelussa ymmärrän kyllä Tuohimaan osakseen saaman kritiikin. Se on pääosin ihan ansaittua.

Se mitä en ihan täysin ymmärrä on ollut Halosen saama hehkutus. Kyllä, on pelannut ihan hyvin niissä matseissa mitä on pelannut mutta otoskoko on hänen kohdallaan vielä todella pieni. Halosen pelit on myös pääosin ollut hieman heikompia vastustajia vastaan kuin Tuohimaan pelit.

Halonen on ehdottomasti ansainnut otteillaan lisää näytönpaikkoja, myös kovempia vastustajia vastaan. Mutta vielä nykyisillä näytöillä ei minun mielestä voida sanoa, että Halosen kuuluisi syrjäyttää Tuohimaa ykköstorjujan paikalta.

HIFK:n valmennuksen ajatuksissa Tuohimaa oli kauteen lähdettäessä jopa todella selvä ykkönen. Eikös Halonen päässyt ekan kerran häkkiin vasta siinä Lukko-kotipelissä, jossa Tuohimaa päästi 3 ekassa erässä? Tuon jälkeen Halonen sitten pääsi aloittamaan sen Jukurit-vieraspelin, joka hävittiin 4-1.

Nyt HIFK:n valmennuksen ajatusmaailma on mielestäni muuttunut ja Tuohimaa ei ole läheskään niin selvä ykkönen kuin kauden alussa. Halonen ei ole vielä mennyt ohi, mutta saa varmasti lisää näytönpaikkoja. Ja maalivahtien voimasuhteiden pysyessä samanlaisina ottanee ykkösen paikan. Mutta itse ainakin toivon, että Tuohimaa pystyy tasoaan nostamaan ja sitä myöten Halonen ei ainakaan helpolla sitä ykkösen paikkaa saisi. HIFK:n kannaltahan parasta olisi, jos meillä olisi 2 kovassa vireessä olevaa maalivahtia.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Itse olen alkanut epäilemään Tuohimaata enemmän ja enemmän tämän HIFK-pestin aikana. Näyttää jotenkin hitaalta, erityisesti oikealle päin sivuttaissuunnassa liikkuessa ja näyttää myös pieneltä, ei peittävältä maalivahdilta. Paljon on maaleja mennyt myös "läpi".

Toki sen haluan totea heti perään, että en ole maalivahtiexpertti ja muutenkin maalivahdin homma on aika paljon tuuristakin kiinni nähdäkseni. Helposti joutuu sylkykupiksi kun koppi ei tartu, vaikka mukana olisikin enemmän huonoa tuuria ja puolestaan joskus hieman onnella kun sattuu tilanteita selvittelemään niin nostetaan jalustalle. Oikea aikainen maski jossain ja hukkaa siinä kiekon näkyvyyden tai pieni kimmoke jossain ja maali näyttää helpolta katsomoon.

Huonoa tuuria oli myös Raumalla kun Tuohimaa pelasi hyvän pelin niin hän hävisi silti vastapuolen kaverille joka pelasi aivan täydellisen unelmapelin. Jääkiekossa maalivahdin merkitys on miten sen nyt sanoisi, naurettavan suuri ja hyvin suurella todennäköisyydellä paremmin pelaavan maalivahdin joukkue voittaa. Sanonta, että huonokin joukkue voi pärjätä hyvin hyvällä maalivahdilla ja hyvä joukkue ei voi pärjätä hyvin huonolla maalivahdilla pitää yleensä kyllä täysin paikkansa. Kuitenkin HIFK on ollut Tuohimaan aikana Liigan top-6 joukkue ja Tuohimaan tilastot ovat puolestaan aivan jotain muuta. Voiko paria kautta pistää pelkästään huonon tuurin piikkiin? Jotain Halosen pelaamisessa on ollut mikä ainakin allekirjoittaneessa on herättänyt enemmän luottamusta, mutta tietenkin näytöt ovat vielä kovin ohkaiset.
 
Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
Maalivahteja voi tarkastella niinkuin kirjanpitoa; numerot ei valehtele. Johtuu se sitten mistä tahansa jos joka matsissa imee keskimäärin 3 ja torjuntaprosentti on 85% luokkaa niin kyllä siitä aika selkeitä johtopäätöksiä voi vetää.
 
Mun mielestä sun viestissä on hyviä pointteja: olen itse katsellut ihan samaa kuin sinäkin, eli liike toiselle puolelle on vaivalloista. Näyttää pieneltä, koska pelaa syvässä (isokokoisen kaverin ei tarvitse tulla niin paljoa vastaan kuin pienen). Perstuntumalta kiekkoja on menny läpi ja noissa mun mielestä korostuu tuo syvällä pelaaminen, vai kuulostaako tutulta:

1. pelaaja nousee laitaa pitkin / saa selkeästi sivusektorista, suht kaukaa mutta vauhdista, hyvän laukaisupaikan. Kiekko menee maaliin.

2. pelaaja laukoo viivasta ja tiellä on ohjuria tai maskia, kiekko pomppaa sisään.

3. pelaaja tulee yksinläpi ja harhautuksessa Tuohimaa on mahallaan.

Näiden kolmen lopputuleman juurisyy on mielestäni virheellisessä syvyyspelaamisessa. Virheellinen syvyyspelaaminen korostuu, jos veska ei luota omaan liikkeeseensä. Jotain siis pielessä.

Yksi lisättävä asia: meikää ahdistaa se, että vaikka Tuohimaalla on hyvä kiekonkäsittely, hän ei osaa kuitenkaan avata peliä. Pelikäsitys on siis puuttellinen ja usein kiekon pysäytettyään roiskaisee kiekon ränniin, vaikka parempi olisi pelata jäitä pitkin ekalle omalle jäbälle.

Ja kyllä, monesti IFK:ta vastaan ei lauota tasaisesti läpi pelin. Veskalta vaaditaan siis äärettömän timanttista keskittymistä – tyypillinen veskapeliä vaikeuttava asia, kun vetoja ei tule tasaisesti. Myös tuurin määrä korostuu: tasaisesti helppoja vetoja ja muutama paha vs. harvakseltaan vetoja ja pari pahaa. Tuolla selittynee heikot tilastotkin, ainakin osittain.

Halonen on tosiaan pelannut ennakkoon heikompia jengejä vastaan ja uskon vahvasti, että ideana on ajaa kaveria sisään rauhassa – eli luotetaan siihen, että Tuohimaa saa vielä oman tasonsa takaisin. Kyseessä on kuitenkin tälle tasolle erinomaisesta maalivahdista, vaikka siltä ei nyt monenkaan mielestä vaikuta.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun silmiini näyttää siltä, että Tuohimaalla on joku vamma, joka ei estä pelaamista tai harjoittelua, mutta oireilee aina silloin tällöin ja se vaikuttaa hyvin voimakkaasti liikkeeseen. Ja korvienväliin, koska niin ihmisen mieli nyt vain toimii.

Mitä muita vaihtoehtoja voisi olla kuin kaikkien tietämä, kuuluisa ”nivusvamma”?
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Maalivahteja voi tarkastella niinkuin kirjanpitoa; numerot ei valehtele. Johtuu se sitten mistä tahansa jos joka matsissa imee keskimäärin 3 ja torjuntaprosentti on 85% luokkaa niin kyllä siitä aika selkeitä johtopäätöksiä voi vetää.
Ei kuulemma voi. Ja on typerää joka pelin jälkeen kertoa, että taas meni kolme. Pitäisi kaikkia syyttää yhtäaikaisesti ja tasaisesti, muuten se on bussin alle heittoa.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mun silmiini näyttää siltä, että Tuohimaalla on joku vamma, joka ei estä pelaamista tai harjoittelua, mutta oireilee aina silloin tällöin ja se vaikuttaa hyvin voimakkaasti liikkeeseen. Ja korvienväliin, koska niin ihmisen mieli nyt vain toimii.

Mitä muita vaihtoehtoja voisi olla kuin kaikkien tietämä, kuuluisa ”nivusvamma”?

Tuohimaalla on ollut pidempään ongelmia nilkan kanssa. Ei toki mitään tietoa, että mikä tilanne sen suhteen on nyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös