Maalivahdit

[pp lämäri]

Hieno homma kun kuunneellan myös veskarin mietteitä pelin kulusta,joka on monta kertaa ratkaisevassa asemassa pitämässä joukkuetta pystyssä,häntä kiitetään jos voitetaan mutta jos hävitään silti hyvät joukkue toverit eivät hylkää!Tämä yksinäinen puurtaja on minusta aina ollut semmoinen hahmo joka on jotenkin ollut minulle kunnioituksen kohde ,joukkueesta riippumatta.Voi olla peruja siitä kun aikoinaan pelattiin itse kolatulla kentällä lammen jäällä ja velipoika torjui moottoripyörä kypärä päässä minkkiverkolla tehdyllä suojilla ja voitettiin naapuri kylän pojat mopon valoissa! Jääkiekon fani 47v kolmen lapsen onnellin isä.

 

[Alfredo Garcia]

Voi olla peruja siitä kun aikoinaan pelattiin itse kolatulla kentällä lammen jäällä ja velipoika torjui moottoripyörä kypärä päässä minkkiverkolla tehdyllä suojilla ja voitettiin naapuri kylän pojat mopon valoissa! Jääkiekon fani 47v kolmen lapsen onnellin isä.

Nostalgiaa! Itsekin pelasin likimain joka päivä (niin pitkään kun jaksettiin kolata) luonnon jäällä. Kovat oli pelit, mutta kovat oli pojatkin. Eikä ollut suojia... ´

Ikäeroakin oli välillä viitisen vuotta pelaajien kesken. Tosin aika pian siirryttiin laidallisiin kaukaloihin (kun ei jaksettu kolata), ja silloin piti jo jotain suojiakin hankkia.

Sitä vaan, että noita maalivahdin suojia ei silloin 70-80 luvun vaihteessa ihan jokapojalla ollut, joten maalivahdin asema oli vähän sellaine että kunhan pyritän estämään puolustajilla avopaikkaa...

 

[Tretjak]

mekin pelattiin kesäisin aina pihalla. nikkaroitiin puusta maalit ja vanhoista makuupatjoista tehtiin patjat, pesis räpylä käteen ja pahvista tehtiin kilpi ja vanha 70-luvun kohon veskarin maila x) talvella sitten jäällä tuli oltua helposti 5 tuntia päivässä. se oli vielä sitä aikaa jolloin pelattiin vielä innokkaammin pallopelejä eikä videopelejä. siitä sai hyvin veskarin opit ja hyvinhän ne kiekot saa nykyäänkin kiinni peleissä=)

 

[Kirwes]

Minä kyllä kunnioitan maalivahteja suuresti. Olipa sitten huippuveskari tai "keskinkertaisuus". Se joka uskaltaa mennä yli sadan kilometrin tuntivauhtia tulevan möykyn eteen seisomaan, on rohkea poika, vaikkakin varusteet on huippuluokkaa. Kyllä se silti varmaan tuntuu, itse en menisi.
Kyllä varmaan monilla kynnys mennä luukulle on paljon suurempi kuin mennä yhtenä viidestä kentälle. Sitten kun vielä onnistuu hoitamaan hommansa hyvin, saa minulta rajattoman kunnioituksen.

 

[Tretjak]

on se kyllä kieltämättä eroottinen tunne kun kiekko tulee likimain satasta polvilumpioon taikka kasseille, kun suojukset ovat huonosti x) kokemusta on x)

 

[Enimmäkseen Harmiton]

Itse tuli tenavana tahkottua pihatiellä tennispallolla. Aluksi maaleina toimivat itse puusta värkätyt maalit, mutta isän ja kaverin isän suosiollisella avustuksella saatiin sitten oikean kokoiset "oikeat" maalit. Maalivahdin varusteinahan toimivat pesäpalloräpylä ja kotikutoinen leipä, joka oli väsätty useasta pahvikerroksesta. Rintapanssarin virkaa teki paksu toppatakki. Maalivahdit vaihtelivat halukkaiden mukaan ja tulipahan itsekin joskus todistettua, miten kova se jäinen tennispallo oikein on. :)

Vieläköhän mahtava nykyajan tenavat kyseistä "lajia" harrastaa? Kehittää nimittäin jonkinverran mailatekniikkaa kenttäpelaajan puolelta kun pallon kanssa sorvaat ahtaassa tilassa ja eipä tuosta taida maalivahdeillakaan haittaa olla.

Mutta kunnioitusta maalivahdit saavat minunkin puolelta, kun niitä mustia kiinni ottavat. Pelipaikkanakin aika ankara niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kilpailu on kovaa huipputasolla ja lähes joka pelissä olisi onnistuttava vähintääkin kelvollisesti, että torjuntavastuu säilyy.

 

[Tretjak]

harvemmin näkee enää tenavien pelaavan kadulla tossulätkää. niillä on nykyään videopelit sun muut pleikkarit. pallopelit on jäänyt huomattavasti vähemmälle.

 

[Wilzu]

Maalivahdit vaihtelivat halukkaiden mukaan ja tulipahan itsekin joskus todistettua, miten kova se jäinen tennispallo oikein on. :)

Jep. Se nimittäin sattuu. Tossulätkää olisi kyllä huikea päästä pelaamaan vielä kerran ihan nostalgiasyistä. :)

Omakoti- ja rivitalovaltainen kaupunginosa, jossa edelleen asun, rakennettiin 1990-luvun alussa. Tänne tulvi lapsiperheitä eri puolilta kaupunkia. Tietokonepelit tekivät tuloaan vasta vuosikymmenen lopulla, joten talven tuloa odoteltiin innolla - kohta pääsisi taas pelaamaan! Tosin, kyllähän 486:lla tahkottiin NHL Hockey 95-turnauksia kymmenenkin pelaajan voimin aina silloin tällöin.

Parhaimpina talvina täällä oli meneillään jopa eri kujien välisiä "mestaruustaistoja", joissa tunteetkin kuumenivat ajoittain pahasti. Maalivahdin varusteena pesäpalloräpylä tuli tutuksi. Itse täälläkin kilpiä rakenneltiin ja lopulta veskareiden varusteisiin ilmestyi myös katukiekkovahdin patjat. Samoja varusteita toki käytettiin kaupunginosaseuran sählyvuorolla, kun pienet Felix Potvinit ja John Vanbiesbrouckit yrittivät torjua kaiken mahdollisen ja mahdottomankin. :) Omat suosikkini tuohon aikaan olivat muuten Daren Puppa ja Tom Barrasso, koska he olivat ainoita rightilta pelaavia maalivahteja silloin! Olin suunnattoman pettynyt, kun Daren Puppaa ei näkynytkään Suomessa NHL:n työsulun aikana.

Vieläköhän mahtava nykyajan tenavat kyseistä "lajia" harrastaa? Kehittää nimittäin jonkinverran mailatekniikkaa kenttäpelaajan puolelta kun pallon kanssa sorvaat ahtaassa tilassa ja eipä tuosta taida maalivahdeillakaan haittaa olla.

Jotenkin tuntuu siltä, että tietokonepelien ylivoima on vienyt mielenkiinnon tossulätkästä. Kaupunginosassa väki on vaihtunut ja uusien asukkaiden lapset tuntuvat viihtyvän lähinnä playstationin parissa. Silloin tällöin kuitenkin jonkin kujan päästä saattaa bongata muutaman lapsen joukon pelaavan. Jalkapalloa tosin tunnutaan potkivan sitten kesäisin tämänkin edestä.

 

[Salama44]

mekin pelattiin kesäisin aina pihalla. nikkaroitiin puusta maalit ja vanhoista makuupatjoista tehtiin patjat, pesis räpylä käteen ja pahvista tehtiin kilpi ja vanha 70-luvun kohon veskarin maila

Kuulostaa tutulta. Pelit alkoivat kun ensin pihalla alettiin kavereiden kanssa hakata tyhjiä säilykepurkkeja kepeillä. Peli saikin pian nimeksi "törppökeppi". Aluksi laitettiin joitakin laatikoita maaliksi ja myöhemmin tehtiin rimoista oikein kunnon maalit, joissa oli muovisäkistä tehty verkko. Maalivahdin mailatkin tehtiin itse ja pelaajien mailoihin haettiin sopivaa rimaa ulkorakennuksen takaseinästä, joka ei näkynyt pihan puolelle. Pallolla tietenkin pelattiin myös ja ensimmäiset kiekot olivat puukiekkoja, jotka sai lähtemään tarpeeksi kovaa mutta ne eivät kuitenkaan tehneet niin kipeää jos osuivat suojaamattomaan kohtaan. Pihalta siirryttiin pelaamaan jäiselle tielle, mutta kun siellä alkoi olla liikennettä haitaksi asti siirryttiin ihan oikealle jäälle lähimmälle "roopille" tai joelle. Kentän kolaamisessa sai ylimääräistä liikuntaa. Pahimmillaan lunta oli metrinkin verran, jota lohkottiin lumilapioilla. Pallolla pelaaminen jäällä oli vauhdikasta ja siinä sai kohottaa toisin kuin kiekolla. Maalivahdilta pallon torjuminen vaati nopeita refleksejä ja munasuojat olivat yleensä tarpeen varsinkin kovalla pakkasella.

 

[Hermesfani]

tulipahan itsekin joskus todistettua, miten kova se jäinen tennispallo oikein on. :)

Tuosta muistan että on fyysisiäkin kokemuksia kun molarina ollessa joskus se jäinen pallo sattui osumaan siihen kuuluisaan arkaan paikkaan! :D Aijettä sitä tunnetta :) Ja kun veto tuli TÄYSIÄ! Sitähän pelattiin niin että mentiin eikä meinattu. Mukavia muistoja! :) Ja ankara yritys sitten liikuntatuntien puolella teki sen, että jääkiekossa eka maali syntyi vasta kuudennella luokalla :) No, kyllähän se yläasteella sitten alkoi heilua häkki jo tiheämpään kun tuli vähän malttia.

Niin aiheeseen. Mestiksessä on edelleen erittäin, erittäin hyviä maalivahteja. Jos Jaakko Suomalainen saa pidettyä tuon vireensä, hän saattaa parhaimmillaan hätyytellä Mikko Strömbergin viime kauden nollapeliennätystä. Nuoreksi kaveriksi Eero Kilpeläinen on kyllä loistava veskari. Hienoa että hänet saatiin Kokkolaan! Vesa Lahtosella on vain merkillinen kohtalo ollut uralla. Hän on aina jäänyt jonkin toisen varjoon, suurimpana syntipukkina toisen veskarin taitojen lisäksi myös ahkerasti vihoitellut selkä. Lahtosen omissa taidoissa ei todellakaan ole vikaa. Allekirjoittanut oli lehterillä istumassa kun hän piti Kokkolassa mestis-debyytissään nollan. Moniko nollaa vastustajan debyytissään edes mestistasolla? Vesa esitti jo siinä pelissä aivan loistavia torjuntoja.

 

[Hartiapankki]

Maalivahdin varusteinahan toimivat pesäpalloräpylä ja kotikutoinen leipä, joka oli väsätty useasta pahvikerroksesta.

Heh, samanlaiset "malli Cajanderit" oli itsellänikin käytössä lapsuusaikoina! Pahvikilpi pahus vain tahtoi aikaa myöten vettyä.
Jossakin vaiheessa torjuin noilla kotikutoisilla varusteilla kiekkojakin, tosin laukojaa oli ensin ankarasti evästettävä, että "ei sitte mitää lämäriä!"

Haaveena oli joskus saada oikeat kamppeet, haaveeksi jäi..

 

[Iiwari]

Eihän molaritouhuissa mitään kavereitakaan tarvittu. Leikattiin vaan paperista Antti Leppäsen maskin näköinen kapistus - sitten kuminauha ympärille - maski päähän - pesisräpylä käteen - pari tuolia maalitolpiksi kerrostaloasunnon veskin ovea vastapäätä - ja satoja heittoja illassa itselle tennispallolla ;-)
Naapurit välillä kyllä huomauttelivat.

Sitten kun pääsi junnuna joukkueeseen molariksi niin sai ihan melkein oikeat varusteetkin seuran puolesta. Käsisuojat oli niin kankeat, ettei pystynyt nenäänsä kaivamaan. Ikävää oli vaan se, että niissä kaikki toppaukset oli kyynärpää puolella ja siinä etupuolella mihin kiekko aina tuli ei ollut kuin resori. Into alkoi hiipumaan viimeistään silloin kun kaverit oppi kunnolla lämäsemään.

Pari vuotta sitten tein urhean come backin (36-vuotiaana) firmaliigaan. Oli pirun kivaa kun kamat oli niin hyvät ettei kudit enää sattunut. Nivuset ei kuitenkaan enää ollut yhtä notkeat kun 20 vuotta aiemmin samoin erät tuntuivat pidentyneen.

 

[Tretjak]

meilläkin oli vielä silloin vopsin junnuissa sellaset varmasti yli 20 vuotta vanhat nahkapatjat, ne kun kastui niin tuntui kuin olis lyijiä jalat täynnä =)