Maalivahdit kaudelle 2008-2009

  • 22 051
  • 57

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
No niin, kai tätä Jokerijoukkuetta pitää ihan oikeasti ruveta kasaamaan ensi kautta varten ja silloin on syytä aloittaa maalivahdeista. Markkanen on lähdössä eri lähteiden mukaan Venäjälle tai Ruotsiin. Ei liene oleellista minne lähtee, koska ykkösveskaria tässä kuitenkin haetaan ja tarvitaan.

Puurulalla on käsittääkseni sopimus ensi kaudesta, joten siinä meillä on ihan pätevä kakkonen. Hovinen lähti Pelicanseihin ja Hallikaisesta ei ole liigamaalivahdiksi. Nuoria ei ole vielä pelaavaan kokoonpanoon asti, mutta toivon että harjoitusrinkiin asti heitä riittäisi, niin olisi ehkä sitten kakkoseksi vuoden parin päästä.

Markus Korhonen on palaamassa Suomeen, mutta mielestäni hän ei riitä ykköseksi. Jani Hurme on iso kysymysmerkki aikaisempien näyttöjen myötä kovissa paikoissa. Noronen, Toivonen?

SM-liigasta oikeastaan vain Vehanen olisi sellainen kaveri joka voisi täyttää Markkasen saappaat. Eri huhujen ja lähteiden mukaan on lähdössä Raumalta tai sitten ei. Luulisi Vehasen liigaan nostaneella Ika Lehkosella olevan oma mielipiteensä tässä asiassa ja muutenkin uskon vakaasti että maalivahtitaustainen Glen "Red" Hanlon panostaa tähän positioon aika rajusti, kun vielä Hjalliskin on vahvan ykkösmolarin kannattaja.

Eli sitten kartoittamaan vapaita maalivahteja ja analysoimaan heidän sopivuuttaan Jokereiden ykköseksi. Itse uskon että maalivahti ulkomaalainen, kenties liigassa aiemmin pelannut sellainen. Nimiä ei ole tarjota, joten nyt estradi niille, joilla on nimiä tarjota.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Eiköhän ensi kauden ykköskassari ole Juuso Riksman, ellei Hanlon tuo tullessaan kanukki tahi valkovenäläisvahtia.

Cobolhan tämän kaiketi tietää, kun arvoituksellisesti sanoi, että tulevan kauden ykkösmaalivahti on aika yllätyksellinen valinta...

Tosin tuo on aika perus Cobolismia ja sopii ihan keneen vain; Riksman, Markkanen, Noronen, Mezin, Shabonov, Goryachevskikh, nimim. Elton... ym. ym.
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kuten arvasinkin, potentiaaliset nimet eivät ole minulla hallussa, joten Riksman jäi heti spekulaatioista pois. Mielestäni Riksman on osoittanut pystyvänsä pelaamaan tätä liigaa huipputasolla, vaikka tiedänkin epäilijöitä edelleen olevan. Kysymysmerkki on tietenkin se selkä joka viimeksi brakasi. Vaikkakaan selkä ei ole ollut syy miksei ole Venäjällä pelannut paljoa (näin näppituntumalta luueln), niin se on kuitenkin vakava kysymysmerkki. Ei Riksman mikään liigan selkeä ykköstorjuja ole, mutta menee oletusarvoisesti kärkikolmikkoon kuitenkin. Etuna Riksmanilla se, että tuntee organisaation. Riksman ja Vehanen ovat minun arvioissani samalla tasolla, kummallakin kotimaisuus ja kokemus liigasta plussana.
 

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Niinkuin tuonne toiseen ketjuun olen jo kirjoittanut, niin näkisisn kyllä mielelläni Riksmanin jälleen ensi kaudella ykkösveskarina. Pari päivää sitten oli nelosella urheilu-uutisissa juttua Venäjällä pelaavista Suomalaisista, ja Riksman sanoi haastattelussa että Venäjällä jatkaminen ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta hänellä on kuitenkin perhe täällä. Joten uskoisin miehen palaavan Suomeen. Masa, hoida homma!

Riksman
Puurula
Hallikainen

Näillä mennään!
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän ensi kauden ykköskassari ole Juuso Riksman, ellei Hanlon tuo tullessaan kanukki tahi valkovenäläisvahtia.

Cobolhan tämän kaiketi tietää, kun arvoituksellisesti sanoi, että tulevan kauden ykkösmaalivahti on aika yllätyksellinen valinta...

Tosin tuo on aika perus Cobolismia ja sopii ihan keneen vain; Riksman, Markkanen, Noronen, Mezin, Shabonov, Goryachevskikh, nimim. Elton... ym. ym.

Hieman kaverin hiekkalaatikolle. IFK:n palstalla JHag sanoi myöskin, että IFK:n maalivahti olisi kotimainen yllätysnimi. Saapa nähdä sitten ketä Jokereissa ja IFK:ssa torjuu. Siellä varmuudella hankitaan kovan luokan kassari, IFK:hon toivoisin samaa, mutta saapa nähdä.

Riksmaniin on molemmat pääkaupunkiseudun joukkueet olleet yhteydessä, mutta kummemmin ei ole tietoa, onko tämä yhteydenpito johtanut sopimukseen.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Hieman kaverin hiekkalaatikolle. IFK:n palstalla JHag sanoi myöskin, että IFK:n maalivahti olisi kotimainen yllätysnimi.
Jotenkin mä olen rivien välistä lukevinani että se teidän yllätysnimi on juurikin Jani Hurme. Toisaalta, voihan se Hurme tulla ripuloimaan meidänkin maalille. Mutta eiköhän jompikumpi Hurme tai Riksman, ajaudu jommankumman maalille. Mutta jos multa kysytään, niin melkein mielummin Riksman tänne.
 

Erik Loka

Jäsen
Jokerithan taisi olla jo talvella ennen Puurulan hankkimista Nikkilän perässä, eikä miehen ensi kauden osoitetta ole ainakaan vielä julkistettu, joten siinä olisi mahdollinen maalivahti joko Jokereihin tai HIFKiin. Riskihän olisi lähteä Nikkilä ykkösmaalivahtina ensi kauteen, mutta mies pystyy kyllä pelaamaan korkealla tasolla kun saa paljon vastuuta. Kakkosmaalivahtina saattaisi olla turha hankinta.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Riskihän olisi lähteä Nikkilä ykkösmaalivahtina ensi kauteen, mutta mies pystyy kyllä pelaamaan korkealla tasolla kun saa paljon vastuuta. Kakkosmaalivahtina saattaisi olla turha hankinta.
Jokerit ei varmasti lähde millään nikkilöillä mihinkään kauteen niin pitkään kuin Hjalliksessa henki pihisee. HIFK:lla taas on jo varmasti ihan tarpeeksi kokemuksia keskinkertaisista maalivahdeista.

Nikkilä kelpaisi kyllä kakkoseksi varsin mainiosti. Puurula ei.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Tässäpä Riksmanin saavutuksia viime kaudelta:

Jestas mikä puupää. Katsotaanpa ihan miten tämä kuvio on mennyt kronologisessa järjestyksessä:

1) Tekee sopimuksen, miehestä kaavaillaan ykkösjoukkueen kakkosveskaria ja/tai AHL:ään Schwarzin sparraajaksi.

2) Pelaa training campilla niin huonosti että Toivonen hankitaan varuilta taistelemaan Riksmanin kanssa pelipaikasta.

3) Pääsee (ilmeisesti omasta pyynnöstä) Ruotsiin jossa ei todellakaan pelaa hyvin. 7 ottelua, GAA 2.83, torjunta-% 89,89. Vertailun vuoksi Färjestadin 2 muulla kassarilla prosentti on yli 92.

4) Palaa AHL:ään, kärsii karenssin, pääsee maalille heti toisessa ottelussaan paluun jälkeen. Imaisee 2 maalia alle 8 minuutissa ja vaihdetaan pois.

5) Ei pääse seuraavassa 2 ottelussa pelaamaan - mikä on sinänsä ymmärrettävää, sillä hetkellä Schwarzilla oli AHL:n paras GAA.

6) Vakuuttelee seurajohdolle haluavansa jatkaa => seurajohto treidaa yhden mv:n alta pois, lisäksi Peorialla tulossa 3 peliä 4 päivän sisällä => Riksman ei saa omasta mielestään luottoa ja lähtee.

Kaveri on hävinnyt kaksi kertaa finaalit Suomessa ja muutenki on selkäranka aika spagettia sekä henkisesti että fyysisesti. Venäjällä ei paljoa vastuu painanut.

Teillä on valmennus kuosissa, Kärpät hörppäsi juuri paskaa ammeellisen, ette kai te nyt vuosituhannen unelmapaikassa voi luottaa tälläiseen kaveriin? Markkanen sentään oli huippumolari tähän kaveriin verrattuna, vaikka tieten hyvä liigatason veska Riksmankin onkin.
 

RaveN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Täysin samaa mieltä! Riksmania vietiin ku pässiä narussa finaaleissa. Ei pää kestä.. Joku katsomaton kortti vois jopa olla paikallaan.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Tuo Andrei Mezin vaikuttaisi mielenkiintoiselta nimeltä. Monet hienot MM-kisat jo vetänyt ja eikös se ollut juuri Mezin, joka torjui Ruotsin kumoon siinä legendaarisessa Olympia-puolivälierässä 2002?

Itse en Riksmaniin juuri jaksa uskoa, voi olla Hjalliksen silmissä jo nähty tapaus.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Nää on kyl uskomattomia nämä Vehas-huhut. Yhtä lailla voisi spekuloida että Brückler on tulossa Jokereihin, on kiinnostunut lähtemään Espoosta jne. Hanlon on kattonut että kova kaveri kyseessä joten kyllähän se varmaan haluaa lähteä Espoosta pois. Valot päälle.
 

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
Jokerithan taisi olla jo talvella ennen Puurulan hankkimista Nikkilän perässä, eikä miehen ensi kauden osoitetta ole ainakaan vielä julkistettu, joten siinä olisi mahdollinen maalivahti joko Jokereihin tai HIFKiin. Riskihän olisi lähteä Nikkilä ykkösmaalivahtina ensi kauteen, mutta mies pystyy kyllä pelaamaan korkealla tasolla kun saa paljon vastuuta. Kakkosmaalivahtina saattaisi olla turha hankinta.

Nikkilä? Hei c'mon tuollaiset tusinamaalivahdit eivät ole Jokereiden kiikarissa. Vaikka tässä organisaatiossa on paljon puutteita, niin sen on myös johto älynnyt jo vuosia sitten, että ykkösmolarin täytyy olla tasoa "stara", jos halutaan menestyä. Nurminen, Lehtonen, Thomas, Riksman, Markkanen, Nikkilä; arvaa kuka ei kuulu joukkoon? Jos ja kun Puurula toimii kakkosena, niin ykkösmolari on varmasti tasoa Markkanen, Riksman, Hurme etc.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Nurminen, Lehtonen, Thomas, Riksman, Markkanen, Nikkilä; arvaa kuka ei kuulu joukkoon?

Karl Göehring? ;)

Se on ihan varmaa, ettei Jokerit ensi kaudellakaan lähde kauteen ilman nimekästä ykkösvahtia. Hyvä maalivahti on menestymisen elinehto, joten se on valmennuksen jälkeen seuraavaksi tärkein osa-alue, joka on hoidettava kuntoon.

Mitä tulee Nikkilään, niin kakkosmolariksi kelpaisi mun jengiin ihan hyvin, mutta taitaa Puurula pitää paikkansa ensi kaudellakin. Halpa kun on.
 

Erik Loka

Jäsen
Nikkilä? Hei c'mon tuollaiset tusinamaalivahdit eivät ole Jokereiden kiikarissa. Vaikka tässä organisaatiossa on paljon puutteita, niin sen on myös johto älynnyt jo vuosia sitten, että ykkösmolarin täytyy olla tasoa "stara", jos halutaan menestyä. Nurminen, Lehtonen, Thomas, Riksman, Markkanen, Nikkilä; arvaa kuka ei kuulu joukkoon? Jos ja kun Puurula toimii kakkosena, niin ykkösmolari on varmasti tasoa Markkanen, Riksman, Hurme etc.

Niin, outohan se tottakai olisi jos Jokerit lähtisi kauteen kaksikolla Nikkilä-Puurula. Sellaista ei olisi ainakaan hetkeen nähty! Ulkomailtahan tuo maalivahti tulee varmasti, Suomessa kun ei juuri ketään mahdollista ole. Hurmeessa on kuitenkin jonkinlaisen flopin vaara, mutta parhaimmillaanhan ukko on aivan loistava.
Ei se nimi menestystä takaa.
 

Kipelov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiovan fasistijuntta
Niin, outohan se tottakai olisi jos Jokerit lähtisi kauteen kaksikolla Nikkilä-Puurula.

Eihän tuosta nyt monta kautta ole kun kaksikon nimi oli Häkkinen-Helanen. Vaikea on kuvitella vastaavaa tilannetta nykyhetkeen.

Toivoisin kyllä että sekä Ilmalaan että Nordikselle saataisiin nimekkäät paluumuuttajat, niin paikallispeleissäkin voisi olla ripaus uudenlaista säpinää. Meille Toivonen, IFK:hon Noronen? Aikamoista toiveajattelua kyllä.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Eihän tuosta nyt monta kautta ole kun kaksikon nimi oli Häkkinen-Helanen.

Eikä siitäkään ole kauaa, kun Jokerit lähti kauteen kaksikolla Hallikainen-Hovinen. ;)
 

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Jotenkin mä olen rivien välistä lukevinani että se teidän yllätysnimi on juurikin Jani Hurme. Toisaalta, voihan se Hurme tulla ripuloimaan meidänkin maalille. Mutta eiköhän jompikumpi Hurme tai Riksman, ajaudu jommankumman maalille. Mutta jos multa kysytään, niin melkein mielummin Riksman tänne.

Itse olen sellaista huhua kuullut, että Hifkin maalivahtina ensi kaudella toimisi Nokan tuomana Tuomas Tarkki.

Itse ottaisin kyllä Hurmeen Janin meille mielelläni ja en minään yllätyksenä pitäisi jos mies Jokereihin eksyisi. Turkuunkaan mies tuskin kuitenkaan palaa.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Itse olen sellaista huhua kuullut, että Hifkin maalivahtina ensi kaudella toimisi Nokan tuomana Tuomas Tarkki.

Tuossa on vaan ongelmana se, että Tarkilla on soppari Kärppien kanssa ensi kaudesta.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Kollega hämeenlinnasta tiesi kertoa, että Jokereiden taholta ollaan oltu yhteydessä Andy Chiodon agenttiin ja kyselty Andyn tilannetta. Tiedä sitten kuinka vakavissaan ja mikä on ollut lopputulos...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös