Maalintekijöiden jäljillä - tarinoita siirtymisestä ammattilaisliigaan

[Wamba]

Maalin tekeminen on jääkiekossa elinehto. Kaiken mitä kentällä tapahtuu tulee tähdätä vain yhteen asiaan, että oma joukkue tekisi enemmän maaleja kuin vastustaja. Eihän jääkiekko lopulta ole kuin maalintekokilpailu, jossa enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa. Parempi joukkue voittaa aina, koska paremmuus ratkaistaan sillä kumpi tekee enemmän maaleja. Tuohon jäätävään yksinkertaisuuteen perustuu suuri osa jääkiekon kiehtovuutta. Kaikki ymmärtävät sen, joskaan usein miten etenkään hävinneet eivät sitä hyväksy.

Maalien tekijät ovat aina olleet ihailluimpia ja vihatuimpia pelaajia. Sellaisia pelaajia, jotka herättävät tunteita. Maalintekijät ovat koko joukkueen työn jälkeen yleensä myös ne pelaajat, jotka korjaavat kunnian. Heidät muistetaan.

Aikoinaan liigassa on tehtailtu huimia maalimääriä. Jotkut nimet, kuten Honkavaara ovat lähes lengendaarisia. Vai miltä kuulostavat Aarnen tehot Liigassa, 143+61 62 ottelussa?

Osaltaan huimia tehoja selittävät ettei vielä Honkavaaran jälkeenkään esimerkiksi 60-luvulla pelattu kuin parilla ketjulla. Huiput saattoivat pelata lähes koko ottelun. Toisaalta amatöörisarjoissa esiintyi satunnaisia ammattilaisia, joiden tasoero muihin kentällä oleviin oli huima. Keinoset ja ketolat eivät paljon ”rehellisiä” töitä tehneet, vaikka monet joukkueen jäsenistä kävivätkin myös päivätöissä. Valtaosa pelaajista kävi vielä pari- kolmekymmentä vuotta sitten jääkiekon pelaamisen ohella töissä. Tänään myös muualla töissä tai opiskelemassa käyvä SM-liigapelaaja on kummajainen, josta tehdään juttuja.

Missä vaiheessa ja miten liiga sitten muuttui ammattilaisliigaksi?

Siitä tahtoisinkin kuulla tarinoita ja tilastoja. Toivottavasti esimerkiksi Mane tai joku muu tilastovelho kaivaa esiin kaikki maalipörssin voittajat kausittain ja julkaisee ne täällä. Vaikkapa pelatut ottelut ja tehdyt maalit. Miksei muitakin tilastoja, joista asiaa voi alkaa jäljittää.

Synnitön kun olen, niin heitän ensimmäisen tarinan siitä, miten ammattilaisuus koko joukkueelle asteittain alkoi Raumalla.

Tehtaat ovat sataman ohella aina olleet suuria asioita Raumalla. Pienessä kaupungissa on ollut suuria yrityksiä, jotka ovat hallinneet ja ohjanneet koko kaupunkia. Sellutehdas haisi aikoinaan silloin tällöin niin pahalta, että jotkut pikkupojat oppivat tuntemaan koti-ikävää, kun tuttua hajua ei enää tuntunut. Koti-ikävä loppui vasta, kun tuttu sellutehtaan haju leijui sieraimiin. Kaikki eivät tehtaista tai niiden tuoksuista ole aina yhtä paljon pitäneen.

Siellä sellutehtaalla Lukonkin pelaajat viettivät aikaa, silloin tällöin töitäkin tehden, ennen kuin oli olemassa ammattia jääkiekkoilija. Tehtaan takapihalla oli vaneri tai muu paikka, josta laukoivat enimmäkseen kiekkoja. Mutta kyllä siellä välillä oikeita töitäkin tehtiin. Ei jääkiekkokaan ollut silloin aivan niin hallitsevaa kuin tämän päivän pelaajille, vaikka se saattoi kyllä olla jopa nykyistä vakavampi asia.

Vähitellen tehtaatkin alkoivat vahtia tuloksellisuuttaan. Business hiipi suomen kieleen. Vielä seitsemänkymmentä luvun puolessa välissä Raumalle kaupungin ylpeyteen Lukkoon suunniteltiin pelaajan palkkaamista Joensuusta. Pelaajan piti tulla pelaamaan Raumalle ja saada palkkansa tehtaalta kunnossapidosta. Mutta uusi kunnossapitopäällikkö ei ollutkaan enää raumalainen, vaikka hän jääkiekosta pitkin, laittoi hän hanttiin. Ei hänen osastolleen enää tultukaan vain laukomaan kiekkoja.

Se oli yksi pieni päätös, mutta Raumalla suhteellisen suuri päätös kohti ammattilaisjoukkuetta.

Niin se maailma muuttuu Eskoseni.

W

 

[Oiva]

Tarinoita?

Tämä on kieltämättä kiehtova aihe. Milloin ja miten tähän on tultu? Löytyykö muualta maasta jotain yksittäistä tekijää, joka on voimakkaasti vaikuttanut ammattilaisuuteen? Kuka tämän aloitti?

Kertokaa ihmiset!

 

[axe]

Availen ääntäni suunnilleen ekaa kertaa Suljetulla. Kirjoitanpa vielä niin kuin asiasta jotain oikein tietäisinkin, vaikka oikeasti vain heiluttelen sormiani näppäimillä sen mukaan, mitä erinäisistä kiekkoteoksista on tullut päähän koottua. Here goes.

Ennen vanhaan oli sanontakin, että jääkiekko oli hauskaa, kunnes Tappara teki siitä ammatin.

60-luvulla Porissa oli Rosenlewin Urheilijat ja Lahdessa Upon joukkue, jotka kai olivat jonkinlaisia ammattilaisuuden esiasteita. Pelaajat siirtyivät näihin joukkueisiin pelaamaan, kun saivat samalla tehtaasta työpaikan.

Tappara taas astui 70-luvun taitteessa lähemmäksi nykymuotoista ammattilaisjääkiekkoilua, kun se alkoi avoimesti maksaa pelaajilleen palkkaa. Koko Tapparan nousu 60-luvun lopun alhovuosien jälkeen alkoi tästä. Kalevi Numminen otti ammattimaisesti valmennusvastuun, koko harjoittelu harppasi niin määrässä kuin laadussakin huimasti eteenpäin, ja pelaajat siis saivat kunnollista korvaustakin Tapparalle tekemästään työstä. Koko elantoaan pelaajat eivät kiekkoilusta kyllä vielä tehneet, mutta joka päivä ei ilmeisesti tarvinnut sitä kahdeksaa tuntia siviilitöissäkään viettää perhettä elättääkseen, vaan aikaa ja energiaa riitti Nummisen vaatimiin kasvaneisiin harjoitusmääriin.

Kaiken mahdollisti "ensimmäinen harkimo", kenkäkauppias Mikko J. Westerberg, joka jollakin tavalla vuokrasi Tapparan edustusjoukkueen itselleen. Westerberg toi rahan kuvioihin entistä enemmän ja avoimemmin, ja muutenkin miehen ajatusmaailma Euroopan sarjoineen ja rajattomine itseluottamuksineen oli hyvin harkimomainen, kuten myöhemmin tulevasta linkistä käy ilmi.

Ammattimaisempaan toimintaan satsaaminen oli Tapparalle kannattava. Se oli 65-66 ollut Suomen sarjassa (ykkösdivarissa) ja sitten mestaruussarjaan palattuaan jumittunut keskikastiin tai jopa allekin. Westerberg astui kuvioihin 1970. Kolme vuotta myöhemmin Tappara oli taas jo mitaleilla (pronssia) ja jatkoi samalla vauhdilla sitten siihen 70-80 -lukujen mestaruusputkeensa. Seura oli myös ollut taloudellisessa ahdingossa 60-luvun lopussa, mutta Westerbergin mukaantulo käänsi senkin kelkan ympäri.

Tapparan panostus pakotti muunkin Suomen seuraamaan esimerkkiä, kun sillä myös tuli kovaa tulosta. Aika kauan Tapparan kiinniottaminen kylläkin kesti, mutta kun se sitten oli tehty, koko maan kiekkoilun taso oli kansainvälisestikin paljon aiempaa korkeammalla.

Ja tässä sitten linkki, missä Mikko J. Westerberg esitellään parissa Tapparan kausikirjassa 70-luvun alussa.

Tähän aiheeseen kai jotenkin liittyy tai ainakin sitä sivuaa Matti Rintakosken tapaus, jota joissakin yhteyksissä on kerrottu Suomen ensimmäiseksi "rahalla" tehdyksi pelaajahankinnaksi. Kiekkoilun ammattilaista Rinulista ei kuitenkaan tullut.

Rintakoski oli Ilveksen miehiä taannoin 40-luvulla -- enpä tiedä oliko jo 30-luvulla, kun ei tässä ole nyt kirjoja saatavilla. Sotien jälkeen mies kuitenkin siirtyi kaupungin sisällä TBK:n riveihin. Joukkueenvaihdon syy oli se, että TBK:n johto takasi pankkilainan, jonka avulla Rinuli pystyi hankkimaan jonkun kuorma-auton tapaisen ja käynnistämään kuljetusfirman.

Joten Rintakoskelle lainaa ja TBK:lle maajoukkuepelaaja, joka viihtyikin seurassa sitten vielä peräti 13 kautta, mikä siihen aikaan oli huiman pitkä pelaajaura.

---
Edit: Tuli vaan vielä tuosta Honkavaarasta mieleen. Mitkähän olisivat miehen tehot olleet, jos joka paikkakunnalla olisi peleissä pidetty tarkemmin pöytäkirjoja? Joskus meinaan katselin noita vanhoja taulukoita ja luvut hatusta vetäen oli välillä kausia, että Ilves teki 100 maalia, mutta sen pelaajien saldojen maalimäärät yhteenlaskien sai vaan 65 osumaa. Eli 35 maalia jäi vielä ilman varmistettua isää. Jokusen niistä varmaan on tehnyt Aarnekin.