Niin, ehkä kysymykseni oli enemmän persoonaton ja yritin hakea sitä, että mitä hyötyä konkreettisesti on kansallisvaltiosta.
Vaikka nationalismi terminä onkin 1800-luvun luomusta, on sen pohja kuitenkin huomattavasti syvemmällä ihmisluonnossa. Nationalismin filosofia eroaa kommunistisesta tai merkantilistisestä filosofiasta, koska päämääränä on luoda kansallisvaltio joka on riippumaton ylikansallisista tekijöistä. Feodalismissa ollut hallitsijan ja alamaisen suhde muuttui kansalaisen ja valtion suhteeksi. Identifikoituminen kansallisuuden mukaan oli näin jatkumoa laajenteelle kylä- ja heimoidentiteetille. Itsenäisyys antoi myös kansallisvaltiolle taloudellisen autonomian aseman, joka mahdollisti kansakunnan vaurastumisen, koska kansalla oli käsitys vastavuoroisuudesta ja kuulumisesta osaksi itseään suurempaa kokonaisuutta - ei pakon, vaan ihmisten kulttuuriin nojaavan omaehtoisuuden kautta.
Itse en usko kansallisvaltioihin ja toivon, että kehitys olisi sen suuntainen missä ajetaan alas rajoja ja keskitytään siihen, että yksilön valinnalla on mahdollisemmalla suuri rooli.
Vain pieni osa maailman ihmisistä ja kulttuureista hyväksyy yksilönvapauden siinä määrin missä mittakaavassa me olemme Suomessa oppineet sen tuntemaan. Jokainen kulttuuri luo omat sääntönsä ja norminsa kulttuurievoluution kautta.
Olen joskus miettinyt kannattaisikohan ihmiskunnan rajata tietynlainen alue "yövartijavaltion" perinpohjaiseksi testaamiseksi. Tällaiseen valtioon voisi aluksi muuttaa kuka hyvänsä, koska vapaamatkustajat karsiutuisivat yövartijavaltion olemattomiin julkisiin palveluihin. Valtiossa ei veroina kerättäisi juuri muuta kuin menot turvallisuuspalveluihin. Jokainen ostaisi itse tarvitsemansa palvelut (esim. tienkäyttömaksu, koulutus, sairaanhoito). Liberalistinen unelma. Ai niin, mutta Monacohan on jo olemassa.
Mikä on tällöin se lisäarvo, että meillä on vahva kansallisvaltio eli että voidaan tuntea lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta jonkun ryhmän kanssa, joka elää vaikka 100 kilometriä pohjoiseen (vertaa Helsinki <=> Lahti)?
Ihmisen tunne kuulua jonkun ryhmän jäseneksi on vahva. Esimerkiksi puoli vuosisataa neuvostomiehitystä ei saanut yrityksistä huolimatta nujertamaan virolaisten, latvialaisten ja liettualaisten jo kerran syntynyttä kansallistunnetta. Alistuminen olisi varmasti ollut rationaalisempaa kuin kapinointi, mutta tunne olikin todellinen. En tiedä missä määrin tällaisella toiminnalla on evolutiiviset perusteensa. Joukko toisiaan kohtaan välinpitämättömiä ihmisiä on tietenkin helpompi alistaa ulkopuolisen voiman vaikutuksesta kuin silloin, mikäli agression alaisen yhteisön jäsenet identifioi itseään yhteisönsä kautta.
Kulttuuri toimii myös koodijärjestelmänä sosiaalisessa ympäristössä. Noudattamalla tätä koodijärjestelmää ihminen tulee ymmärretyksi yhteisössään ja toteuttamalla sen arvoja saa vastavuoroista luottamusta muilta saman yhteisön jäseniltä.
Tämähän näkyy esimerkiksi Japanissa; maa on lainsäädännöltään varsin liberaali ja individualistinen, mutta maassa vallitsee silti voimakas ryhmäsidonnaisuus, johon ryhmäsidonnainen kulttuuri heitä ohjaa. Tuolloin ihmiset ovat yhteisöllisiä, koska pitävät sitä luonnollisena ja normaalina asiana - ei siksi, että joku poliitikko on näin määrännyt.
että mikä on kansallisvaltioiden lisäarvo ja ennen kaikkea tulevaisuudessa.
1900-luvun lopulla nationalistiset liikkeet nousivat ympäri Eurooppaa ja tuloksena syntyi joukko uusia valtioita Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisen myötä. Vieläkin Euroopassa on voimakkaita nationalistisia ryhmittymiä, jotka tavoittelevat itsenäistä kansallisvaltiota tai suurempaa autonomiaa (esim. Baskit, Katalonia). Ennustukset jälkinationalismisesta maailmasta ovat siis toistaiseksi ottaneet takapakkia.
EU-maiden eliittipiireissä on kuitenkin ruvettu masinoimaan viimeisinä vuosikymmeninä jonkinlaista eurooppalaisvastaista kansalaisuskontoa,jota oli toisen maailmansodan jälkeen kehitetty aluksi etnisten suhteiden ja antirasistisen tutkimuksen sekä sittemmin kehitysmaita symppaavan radikalismin piirissä. Osittain tämä johtuu siitä että osa nykyisin korkeassa asemassa olevista olivat angstaamassa sukupolvikapinaansa vuonna 1968, josta he ammentavat intuitioon perustuvan maailman hahmottamistapansa.
Aikanaan tällaiseen hulluuteen toki tulee syntymään vastareaktio, kuten on aina ennenkin historiassa tapahtunut, ja jos yksi asia on varmaa niin se, että 10-20 vuoden päästä Eurooppa näyttää hyvin erilaiselta kuin mitä se tänään on.
Itse ainakin voin helposti kannattaa Kanadaa ja USA:ta lätkässä, koska ne pelaavat mun makuun parempaa hokia.
Itsehän kannatan mm. Norjaa, Tanskaa, Kazakstania, Viroa, Latviaa ja Liettuaa jääkiekossa.