Maailman yliarvostetuimmat elokuvat

[Tifosi]

Täysin epäonnistuneista käännöksistä saisi kirjan täyteen mutta joskus suomennos on parempi kuin alkuperäinen.

Esim: "Once upon a time in the west" käännettiin muotoon: "Huuliharppukostaja" joka on suorastaan täydellinen nimi kyseiselle leffalle.

 

[Musta Nuoli]

Veikkaan että jos kirjaa ei olisi ikinä julkaistu Suomessa, elokuvan nimi "suomeksi" olisi The Dark Tower.

Ei se tunnu aina vaikuttavan, että tarina/teos on aiemmin tuttu suomenkielisellä nimellä. Esimerkiksi Avengersia ei julkaistu nimellä Kostajat, vaikka kyseinen poppoo on Suomessa ollut tuttu Kostajat-nimellä jo 1970-luvulta asti. Samaten Hämähäkkimieskin on nykyisin muodikkaasti Spider-Man. Leffan tekstityksien käännöksissähän ei ole käytetty aikoihin vakiintuneita suomalaisia käännöksiä, esim. tuttu Teräsmies on leffatekstityksissä Superman ja niin edelleen.

Trendinä tuntuu olevan se, että jo olemassa oleva selkeä suomenkielinen käännöskin halutaan jättää pois ja korvata englanninkielisellä nimellä, ja jos teoksella on joku muu kuin englanninkielinen alkuperäisnimi (kuten tuo japsianimaatio Your Name josta @El Gordo mainitsi) niin sille pitää nykyisin keksiä englanninkielinen nimi eikä akäytetä alkuperäisnimeä tai suomenneta elokuvan nimeä sellaisenaan.

Oikeastaan on jo ihme, että Musta Tornikin julkaistiin Mustana Tornina eikä The Dark Towerina.

@Tifosi : Olet oikeassa tuosta Huuliharppukostajasta, se on erinomainen käännösnimi kyseiselle elokuvalle.

 

[heavy]

Trendinä tuntuu olevan se, että jo olemassa oleva selkeä suomenkielinen käännöskin halutaan jättää pois ja korvata englanninkielisellä nimellä

Näin se menee ja erityisesti nämä brändit, joiden avulla myydään kaikkea muutakin kuin elokuvaa: Star Wars, Avengers + kaikki muu Marvel, jne. Tuleehan se vieläkin halvemmaksi sitten vaatteita ja muuta krääsää Kiinassa tuottaa kun ei tarvitse jokaiselle kielialueelle omia versiota tuotaa, vaan sama Star Wars paita menee ympäri maailman. Nyt oikeastaan alkoi vituttuamaan ettei enää puhuta Tähtien sodasta.

 

[olkikuukkeli]

Tuli katsottua Fincherin The Game, jota rottentomatoesissa kuvailtiin jopa "unohtuneeksi klassikkotrilleriksi" ja imdb:ssä yli 300 000 äänellä keskiarvoksi saatu 7,8 nostatti jotain ennakko-odotuksia elokuvaa kohtaan. Mitä vielä, ihan uskomatonta tuubaahan tuo oli alusta loppuun, eikä juonessa ollut uskottavuutta edes Now you see me:n vertaa (toinen lantakasa, joka tästä tuli mieleen). Loppuratkaisusta en viitsi edes sanoa mitään.

2/5 visuaaleista, mutta lopulta menee sinne "minulle täysin mysteerisyistä arvostettujen elokuvien" ämpäriin.

 

[Gemondo]

Kummisedät. Näissä elokuvissahan ei ole mitään erikoista, mutta koska niillä on legendastatus, on niitä aina ylistettävä.

 

[Vanha Len]

Kummisedät. Näissä elokuvissahan ei ole mitään erikoista, mutta koska niillä on legendastatus, on niitä aina ylistettävä.

Mistähän tuo legendastatus on muodostunut kyseiselle trilogialle? Eri sukupolvet myöskin arvostavat varmasti Kummisetiä hieman eri näkökulmista.

 

[El Gordo]

Kummisedät. Näissä elokuvissahan ei ole mitään erikoista, mutta koska niillä on legendastatus, on niitä aina ylistettävä.

Mä tiedän niistä muutakin erikoista (Kummisetä I ja osin vielä II myös). Klassinen traaginen Kullervo-tarina, erinomaisen taloudellinen tarinankuljetus ja tunnelman luonti, kaikkien aikojen elokuvamusiikki ja 3 suurta amerikkalaista miesnäyttelijää tekee yhdet parhaista roolitöistään (Pacino, Brando ja De Niro). Mutta vielä pääosia merkittävämpi voi olla laaja luonnikkaiden sivuosien kirjo, joiden näyttelijät myös onnistuvat.

Musiikkia lukuunottamatta mikään noista ei enää valitettavasti ole voimassa kolmannessa osassa... mutta eipä sitä kovin moni arvostakaan.

Ykkönen on mielestäni paras, draaman kaarihan tulee jo siinä loogiseen päätökseensä, ja kakkososassa alkaa muutenkin fokus hukkua erinäisille sivuraiteille. De Niron osiot nuorena Vitona ovat tosin hyviä.

Ainut vika Kummisetä I:ssä lienee, että se on hieman liian Hollywood-kiiltokuva rikollisuudesta kuitenkin. Tosin se on tyylilajin valintakysymyskin, varmaan siinä on tähdättykin lievästi elämää suurempaan tarinaan eikä ultra-realismiin. Toinen kritiikin kohde on sitten elokuvan Sisilia-jaksot, joita saaren paikalliset asukkaat piti noloina, mutta amerikkalaisille meni täydestä.

 

[Ollakseni]

Shawsank Redemption

Hyvä elokuva, mutta ei mitenkään huikaiseva. En ymmärrä miten tämä on päätynyt IMDB:ssä ykköseksi, mutta okei.

The Dark Knight ja The Dark Knight Rises

Dark Knight on paikoin jopa erinomainen, mutta sen vaikutus myöhempiin elokuviin on yliampuvaa. Heath Ledger ja Oldman kannattelivat elokuvaa melko pitkälti. Trilogian huonoin osa sitten on kaiken kaikkiaan keskinkertainen elokuva.

Titanic

Hyvä popcorn elokuva. Ja nimenomaan oikeasti hyvä popcorn elokuva, joka ei ole täysin aivoton tekele, mutta ei jää mitenkään mestariteoksena mieleen.

Siinä on muutama elokuva.

 

[Ikävänkantaja]

The Dark Knight ja The Dark Knight Rises

Dark Knight on paikoin jopa erinomainen, mutta sen vaikutus myöhempiin elokuviin on yliampuvaa. Heath Ledger ja Oldman kannattelivat elokuvaa melko pitkälti. Trilogian huonoin osa sitten on kaiken kaikkiaan keskinkertainen elokuva.

Mielestäni The Dark Knight on yksi koko 2000-luvun parhaista elokuvista sekä kaikkien aikojen kolmen ylivoimaisesti parhaan "supersankarifilmatisoinnin" joukossa Watchmenin (2009) ja V for Vendetan (2006) kanssa. Laskisin sen myös Christopher Nolanin varsinaiseksi läpimurto-ohjaukseksi Hollywoodin ykkösnimien joukkoon.

The Dark Knight on niin monella eri tasolla traaginen (päähenkilöiden tarinat sekä Ledgerin poismeno), vaikuttava, näyttelijäsuorituksiltaan - erityisesti Ledger, Oldman ja Caine - suvereeni, kuvakerronnallisesti ja musiikiltaan (Hans Zimmer) huippuunsa hiottu sekä teemoiltaan puhutteleva, että sitä voi huoletta tituleerata puhtaaksi modernin ajan elokuvan mestariteokseksi.

Ja elokuvan loppukohtaus on aivan puhdasta kylmät väreet -osastoa.

 

[olkikuukkeli]

The Dark Knight on niin monella eri tasolla traaginen (päähenkilöiden tarinat sekä Ledgerin poismeno), vaikuttava, näyttelijäsuorituksiltaan - erityisesti Ledger, Oldman ja Caine - suvereeni, kuvakerronnallisesti ja musiikiltaan (Hans Zimmer) huippuunsa hiottu sekä teemoiltaan puhutteleva, että sitä voi huoletta tituleerata puhtaaksi modernin ajan elokuvan mestariteokseksi.

Allekirjoitan varsinkin siinä mielessä, että ylleensä ottaen en edes kykene katsomaan supersankarielokuvia, koska ne ovat niin tylsiä. Mielestäni koko supersankarielokuvien buumi on valitettavin asia nykyisessä elokuva-aikakaudessa. The Dark Knightista kuitenkin pidin, vaikka se jonkin verran kärsiikin PG-13-riippukivestään.

 

[Roger Moore]

The Dark Knight on ihan hyvä leffa mutta yliarvostettu siinä mielessä että trilogian avausosa Batman Begins on ylivoimaisesti paras leffa tuosta sarjasta. Dark Knightin kohdalla leffa toki oli jo paras ikinä missään ennen kuin kukaan oli edes nähnyt sitä, ja tämä sen vuoksi kun Heath Ledger kuoli ja oli ennen sitä tehnyt hyytävän hienon roolin.

Ja siis ikävää todellakin että Ledger kuoli, mutta jos joku väittää etteikö tuon leffan arvostukseen vaikuta se että rooli jäi Ledgerin viimeiseksi kokonaiseksi rooliksi (Dr. Parnassuksessa toki esiintyy vielä mutta kuoli kesken kuvausten), niin valehtelee itselleen.

Ledger on ihan hyvä Jokeri.

 

[Zodiac]

The Dark Knight on loistava elokuva ja tuo tummanpuhuva sävy mitä Nolan siihen tuo toimii. Gary Oldman on aina ollut parhaimmillaan sivurooleissa vaikkakin hurmasi Bram Stokerin Draculana.

Heath Ledgerin katkera Jokeri on jotain mitä ei olla valkokankailla aikoihin nähty. Voin kuvitella Tom Hardyn fiilikset ottaessa pahiksen viitan seuraavaan osaan.

 

[Wiljami]

Tuli katsottua nuo Batmanit keväällä kun tulivat tv:stä ja ihmettelin että mikä minua vaivaa kun ei ne sinänsä niin parasta ikinä koskaan olleet mitä muistelin. Esim. ensimmäisessä häiritsi vaan ihan helvetisti koko pahisjuonen logiikanpuute. Jos on vehjas jolla pystyy mikroaallottamaan kaikki vesivarannot kilsan säteeltä tms niin kuvittelisi siinä myös 70% vettä olevien eliöiden kärsivän jo ihan suoraankin, ettei tarvitse mitään höyrytyskaasuja olla enää mukana kuvioissa.

 

[Ikävänkantaja]

@Wiljami Hyviä pointteja. Vakavasta pohjavireestään huolimatta Batman Begins on mielestäni jotenkin valju, kumpikin antagonisti tylsä ja kerronta junnaavaa. Gotham Citykin näyttäytyy hämmentävän keinotekoisena ja muovisena (ennen kaikkea se monorail).

Arvosanan 8 voisi kuitenkin hyvin antaa; pääasiahan elokuvassa oli, että koko Batman-saaga sai sekoiluleffojen jälkeen uuden, uskottavan alun.

 

[Iisoppi]

Tuli katsottua Fincherin The Game.

Tämä kuuluu minun lempileffoihini mutta en koe että se on yliarvostettu koska en tunne ketään muuta kuin minut, veljeni (katsoi leffan kanssani) ja nyt @olkikuukkelin, jotka olisi edes nähnyt ko. leffaa. Olihan se aikamoista sillisalaattia omituisine käänteineen mutta veti minut mukanaan. Ja loppussa arvostin ihmishengen säästämistä olisi se loppuratkaisu miten epäuskottava tahansa.

 

[Vintsukka]

Shawsank Redemption

Hyvä elokuva, mutta ei mitenkään huikaiseva. En ymmärrä miten tämä on päätynyt IMDB:ssä ykköseksi, mutta okei.

Shawshank on sopivan mitäänsanomaton elokuva joka ei loukkaa ketään millään tavalla. Ne elokuvat joita minä tituleeraisin mestariteoksiksi ovat liian "haastavia" joko aihepiiriltään tai kerronnaltaan, Shawshank uppoaa melkein kaikille. Mestariteos jakaa mielipiteitä ja herättää tunteita, Shawshank on vaniljaa josta kenelläkään ei ole pahaa sanottavaa.

Ja hyvänä elokuvana minäkin Shawshankia pidän, mutta aika kaukana kaikkien aikojen parhaasta se minusta on.

 

[Ikävänkantaja]

Shawshank on sopivan mitäänsanomaton elokuva

Suomalainen nimensä ei niinkään.

 

[olkikuukkeli]

Ohhoh, tällaisenkin ketjun olen joskus luonut. Aihe tuli mieleen kahdesta asiasta: väittelin eilen pubissa ystäväni kanssa siitä, onko olemassa yleisiä ja objektiivisia keinoja arvioida fiktiivisen tuotteen "hyvyyttä" vai onko arvioinnissa tyydyttävä täyteen relativismiin - vain yksilön kokemus ratkaisee. Toiseksi yliarvostus tuli mieleen katsoessani IMDB:n sijalla #75 majailevan Oldboyn, joka minun silmissäni paljastui melkoisen yliarvostetuksi tekeleeksi ja huonoimmaksi elokuvaksi, mitä Park Chan-wookilta olen nähnyt. Se innoitti etsimään tätä ketjua, mutta oikeastaan enemmän kiinnostaa kuitenkin käsitellä tuota aika tärkeää kysymystä siitä, voiko elokuvia arvostella muuta kuin ennakkoon asetetuin ehdoin? Ovatko elokuvat ilman ennakkoon päätettyjä, väistämättä jossain määrin mielivaltaisia sääntöjä aina yhtä hyviä tai huonoja ja niiden arvo vain katsojan kokemuksessa?

Olen sen verran rohkea, että väitän elokuvilla olevan paljonkin kaikenlaisia objektiivisia mittareita ja onnistumista/epäonnistumistakin voi mitata. Esimerkiksi juoniaukkoja voi osoittaa logiikalla, samoin kuin esim. tarinan poikkeamista sen sisäisestä logiikasta tai säännöistä. Sisäisen logiikan sinänsä voi tehdä melkein millaiseksi tahansa, elokuvahistoriassa monet merkkiteoksethan ovat tahallaan absurdeja ja niiden sisäinen logiikka tosimaailmastamme piittaamaton. Toisaalta on myös paljon niitä tarinoita, jotka sijoittuvat kyllä meidän todellisuuteemme, mutta joissa ei ole nähty vaivaa esim. jonkin juonen kannalta keskeisen tapahtuman mahdollisuuteen siinä fysikaalisessa maailmassa, jossa elokuva tapahtuu. Muistan joskus dekkaristi Ari Paulowin luennolta, että häntä harmitti törkeästi tarinan keskeisen käänteen mahdottomuus (tuohon aikaan salattu tekstiviesti tjsp.), jonka hän kuuli vasta lukijalta.

Objektiivisesti voidaan arvioida myös sellaisia asioita kuin omaperäisyys, koska meillä on valtava määrä elokuvia, joiden juoni on esim. suoraan kopioitu tai vähintäänkin täynnä kliseisiä juonenkäänteitä. Toki myös kliseillä voi pelata monella tapaa tarkoituksella, joten objektiivinen arviointi ei välttämättä ole erityisen helppoa. Otetaan esimerkiksi vaikkapa suosikkielokuviini lukeutuva La La Land (2016), joka häpeilemättömästi käyttää hyväksi vanhojen musikaalielokuvien ystävien nostalgiannälkää. Se on sitten hankalampi kysymys, miten näyttelyn laatua arvioitaisiin? Onko sille olemassa objektiivisia kriteerejä?

Väittely pubin pöydässä ei johtanut yksimielisyyteen, molempien meidän mielestä toinen oli väärässä, minun ollessani siis sitä mieltä, että elokuvan hyvyyttä ja/tai huonoutta voi objektiivisillakin mittareilla arvioida. Sitä en kiistä, etteikö katsojakokemus olisi täysin subjektiivinen ja kiistaton. Jos jonkun mielestä The Room, Disaster Movie ja Tappajahain Kosto muodostavat maailman parhaimpien ja parhaiten näyteltyjen elokuvien kolmikon, mikäpä minä olen hänen kokemustaan kieltämään? Sen sijaan tuntuisi - kieltämättä vetoan tässä nyt myös intuitioon - väärältä sanoa, ettei olisi mitään yleisiä ja objektiivisia kriteerejä tämän mielipiteen arvioimiseen. Vai mitä mieltä Jatkoajan raati on tällaisesta asiasta?

 

[sambersson]

Ohhoh, tällaisenkin ketjun olen joskus luonut. Aihe tuli mieleen kahdesta asiasta: väittelin eilen pubissa ystäväni kanssa siitä, onko olemassa yleisiä ja objektiivisia keinoja arvioida fiktiivisen tuotteen "hyvyyttä" vai onko arvioinnissa tyydyttävä täyteen relativismiin - vain yksilön kokemus ratkaisee.

Mua ärsyttää ehkä eniten elokuvissa se että tyypit ampuu tähdättyjä laukauksia pisin seiniä ja sarjatulella ei ole rekyyliä laisinkaan. Toinen mikä varastaa huomion on se että kaikki mikä tulee kameran "ulkopuolelta" kuvaan, yllättää kohteen vaikka olisivat keskellä peltoa, näkyvyys ja kuuluvuus joka suuntaan on esteetön. Zombihommat räikeimpänä, muuten örisee ja metelöi edetessään mutta silti hiipii sankarin selän taa. Pidetään katsojaa jotenkin tyhmänä. Näissä ainakin oma fiilis laskee kummasti, muuten ehkä katsottava elokuva saa vähän tussun jälkimaun. (heh) Ehkä uppoaa amerikkalaisiin. Mene ja tiedä.

 

[mjr]

Väittely pubin pöydässä ei johtanut yksimielisyyteen, molempien meidän mielestä toinen oli väärässä, minun ollessani siis sitä mieltä, että elokuvan hyvyyttä ja/tai huonoutta voi objektiivisillakin mittareilla arvioida. Sitä en kiistä, etteikö katsojakokemus olisi täysin subjektiivinen ja kiistaton.

No minusta kriteerien valitseminen arvottamiseen on pohjimmiltaan subjektiivista, mutta kun ne on kerran valinnut niin elokuvia ja muuta taidetta on hyvin helppo arvioida objektiivisesti. Jos tämän erotuksen jotenkin häivyttää niin se olisi käytännössä kuin is/ought-dikotomian murtaminen, eli loogisesti mahdotonta...

 

[Luke]

Jos nyt IMDB:n top 100 -listaa lähdetään selaamaan, niin on helppo sanoa että Inception on ihan väärässä seurassa.

Hyvä että hereillä pysyi.

 

[olkikuukkeli]

No minusta kriteerien valitseminen arvottamiseen on pohjimmiltaan subjektiivista, mutta kun ne on kerran valinnut niin elokuvia ja muuta taidetta on hyvin helppo arvioida objektiivisesti. Jos tämän erotuksen jotenkin häivyttää niin se olisi käytännössä kuin is/ought-dikotomian murtaminen, eli loogisesti mahdotonta...

Ne kuitenkin ovat olemassa samassa maailmassa kuin kaikki muutkin asiat ja vaikka ne mielikuvituksemme tuotetta ovatkin, voi niitä osin arvioida mielestäni samoin perustein. Ei siis sitä katsojakokemusta, mutta vaikkapa sitä, kuinka hyvin esimerkiksi realismiin pyrkivä elokuva oikeasti täyttää tehtävänsä. Scifissähän nämä varmasti isoimpia riitoja aiheuttavat, mutta esim. juoniaukkoja - tohtisinko sanoa objektiivisia sellaisia - löytyy genrestä kuin genrestä.

E: Se mikä tunteita kullekin liikuttaa on tietysti mahdotonta arvotettavaa, ei esim. omaperäisyys tai maailman mallintaminen ole takeita siitä, että elokuva olisi jokin suuri kokemus. On kuitenkin helpompi arvostaa sellaista elokuvaa, joka edes yrittää jotain uutta tai siinä näkee jotain oivaltavaa, kuten osassa mainitsemani Oldboyn kohtauksissakin. Yhtä kylmäksi jättävä totaalisen kliseinen pötkäle saa minun kynästäni vielä huonomman arvion. Ehkä se, mitä yritän vaivalloisesti saada sanottua on, että elokuvalla on katsojasta riippumattomia ominaisuuksia, joita on mielekästä arvioida. Ja että niitä ominaisuuksia on mahdollista tarkastella objektiivisesti.

 

[mjr]

Ehkä se, mitä yritän vaivalloisesti saada sanottua on, että elokuvalla on katsojasta riippumattomia ominaisuuksia, joita on mielekästä arvioida. Ja että niitä ominaisuuksia on mahdollista tarkastella objektiivisesti.

No tuo on varmasti sinällään totta, mutta silti se mikä paino tälle annetaan on subjektiivinen päätös. Toki intuitiivisesti tiedämme, että joku oikeasti edes kohtuullinen elokuva on parempi kuin vaikka Speden kammottavat tekeleet, mutta en oikein näe, että tätä voisi objektiivisesti todeta. Olisiko joko platonilainen ideamaailma, jossa elokuvien arvo määrittyy objektiivisesti ja neutraalisti ja ne leijailevat siinä täsmällisessä järjestyksessä - eppäillä tuota soppii...

 

[Tadu]

Ai tällainen ketjukin on. Vastaan, että Avatar. Hienohan se oli visuaalisesti kun kävi 3D:nä katsomassa joskus, mutta eihän leffassa ollut mitään sisältöä.

 

[Buster]

Ohhoh, tällaisenkin ketjun olen joskus luonut. Aihe tuli mieleen kahdesta asiasta: väittelin eilen pubissa ystäväni kanssa siitä, onko olemassa yleisiä ja objektiivisia keinoja arvioida fiktiivisen tuotteen "hyvyyttä" vai onko arvioinnissa tyydyttävä täyteen relativismiin - vain yksilön kokemus ratkaisee. Toiseksi yliarvostus tuli mieleen katsoessani IMDB:n sijalla #75 majailevan Oldboyn, joka minun silmissäni paljastui melkoisen yliarvostetuksi tekeleeksi ja huonoimmaksi elokuvaksi, mitä Park Chan-wookilta olen nähnyt. Se innoitti etsimään tätä ketjua, mutta oikeastaan enemmän kiinnostaa kuitenkin käsitellä tuota aika tärkeää kysymystä siitä, voiko elokuvia arvostella muuta kuin ennakkoon asetetuin ehdoin? Ovatko elokuvat ilman ennakkoon päätettyjä, väistämättä jossain määrin mielivaltaisia sääntöjä aina yhtä hyviä tai huonoja ja niiden arvo vain katsojan kokemuksessa?

Olen sen verran rohkea, että väitän elokuvilla olevan paljonkin kaikenlaisia objektiivisia mittareita ja onnistumista/epäonnistumistakin voi mitata. Esimerkiksi juoniaukkoja voi osoittaa logiikalla, samoin kuin esim. tarinan poikkeamista sen sisäisestä logiikasta tai säännöistä. Sisäisen logiikan sinänsä voi tehdä melkein millaiseksi tahansa, elokuvahistoriassa monet merkkiteoksethan ovat tahallaan absurdeja ja niiden sisäinen logiikka tosimaailmastamme piittaamaton. Toisaalta on myös paljon niitä tarinoita, jotka sijoittuvat kyllä meidän todellisuuteemme, mutta joissa ei ole nähty vaivaa esim. jonkin juonen kannalta keskeisen tapahtuman mahdollisuuteen siinä fysikaalisessa maailmassa, jossa elokuva tapahtuu. Muistan joskus dekkaristi Ari Paulowin luennolta, että häntä harmitti törkeästi tarinan keskeisen käänteen mahdottomuus (tuohon aikaan salattu tekstiviesti tjsp.), jonka hän kuuli vasta lukijalta.

Objektiivisesti voidaan arvioida myös sellaisia asioita kuin omaperäisyys, koska meillä on valtava määrä elokuvia, joiden juoni on esim. suoraan kopioitu tai vähintäänkin täynnä kliseisiä juonenkäänteitä. Toki myös kliseillä voi pelata monella tapaa tarkoituksella, joten objektiivinen arviointi ei välttämättä ole erityisen helppoa. Otetaan esimerkiksi vaikkapa suosikkielokuviini lukeutuva La La Land (2016), joka häpeilemättömästi käyttää hyväksi vanhojen musikaalielokuvien ystävien nostalgiannälkää. Se on sitten hankalampi kysymys, miten näyttelyn laatua arvioitaisiin? Onko sille olemassa objektiivisia kriteerejä?

Väittely pubin pöydässä ei johtanut yksimielisyyteen, molempien meidän mielestä toinen oli väärässä, minun ollessani siis sitä mieltä, että elokuvan hyvyyttä ja/tai huonoutta voi objektiivisillakin mittareilla arvioida. Sitä en kiistä, etteikö katsojakokemus olisi täysin subjektiivinen ja kiistaton. Jos jonkun mielestä The Room, Disaster Movie ja Tappajahain Kosto muodostavat maailman parhaimpien ja parhaiten näyteltyjen elokuvien kolmikon, mikäpä minä olen hänen kokemustaan kieltämään? Sen sijaan tuntuisi - kieltämättä vetoan tässä nyt myös intuitioon - väärältä sanoa, ettei olisi mitään yleisiä ja objektiivisia kriteerejä tämän mielipiteen arvioimiseen. Vai mitä mieltä Jatkoajan raati on tällaisesta asiasta?

Elokuvien arvioiminen on tosiaan hyvin pitkälle subjektiivista, mutta kyllä se aina joskus eksyy objektiivisuuden puolelle. Jos joku sanoo, ettei pidä vaikka Citizen Kanesta, niin hänen ei voi sanoa olevan väärässä. Mutta sitten kun hän alkaa avata konkreettisia syitä sille miksei pidä Citizen Kanesta, niihin syihin voi olla mahdollista tarttua ja osoittaa toisen olevan väärässä jopa ihan objektiivisesti katsoen. Ainakin ehkä osin.

Yleisesti on vaikea sanoa, että mikä elokuva on mitäkin parempi (miksi tosin haluaisi sellaista tarkkaa hedelmätöntä arvottamista tehdäkään) ja erityisesti miksi. Monesti tuntuu, että yleinen suosio sanelee sen, millaiset elokuvat ja millainen tyyli nähdään "objektiivisesti hyvänä". Mutta entäs kun joku 2001: Avaruusseikkailu otettiin ilmestymisaikana aika heikosti vastaan ja se vasta ajan myötä nousi suosioon klassikoksi. Itse elokuva ei muuttunut missään vaiheessa. On muuttuvia trendejä. Sitten taas voi olla vaikea löytää sanoja perustella, miksi jokin hölmö elokuva on parempi / yhtä hyvä kuin jokin vakava elokuva.

Samalla on kiistämätön objektiivinen fakta, että vaikka nyt Tappajahai on parempi elokuva kuin Tappajahain kosto. Ei siitä pitäisi syntyä väittelyä kuin teoriatasolla. Ja käytettiinpä mitä vain "hyvän elokuvan" mittaria sitten siinä teoreettisessa väittelyssä, niin eiköhän ne kaikki aikalailla osoittaisi Tappajahain olevan objektiivisesti parempi elokuva. Se on vain fakta. Ei kukaan voi ihan tosissaan väittää muuta, vaikka pitäisi Tappajain kostosta suuresti.

On tiettyjä objektiivisia mittareita, joita voi seurata ja sen perusteella yrittää arvottaa elokuvaa. Isoimpana ehkäpä juurikin mainittu tarinankerronnan logiikka. Mutta se on vain yksi asia lukemattomista, eikä tarinankerronnan logiikka varmastikaan ole se syy, miksi katsomme elokuvaa. Kerronnan logiikka on tärkeä asia elokuvan toiminnallisella tasolla, mutta se on kaukana tärkeimmästä (tematiikka, draama ja hetket). Sitä paitsi elokuvissa on oltava tilanteita, joissa se loogisin ratkaisu ei ole läsnä/olemassa. Hahmojen on mokattava ja tehtävä vääriä, tyhmiäkin, ratkaisuja. Se on draamaa ja tarinankerrontaa - kunhan siihen tekoon yhdistyvät hahmon halut ja haaveet.

Yleisesti hyvä elokuva tarvitsee hyvän tarinan, joka täytyy olla hyvin kerrottu. Hyvä tarina tarvitsee hyvän ja johdonmukaisen päähahmon. Päähahmo on portti draamaan/konfliktiin ja draama/konflikti on portti hyvään elokuvaan. Ja silti elokuva on niin monimutkainen peto, että en kyllä osaa yksilöidä mitään toimivia objektiivisia mittareita. Osaan eritellä miksi jokin elokuva minulle toimii tai ei toimi. Ja silti joku muu voi pitää samasta leffasta, jossa on mielestäni perustavanlaatuinen virhe vaikkapa kässärin rakenteessa (vaikka John Carter).

Elokuva ei ole raksilista, jossa asioiden x,y,z on toteuduttava, että elokuva on hyvä. Tai että sen on oltava virheetön jokaisella osa-alueella ollakseen mestariteos. Mielestäni loppukädessä elokuvia ei pitäisi edes arvottaa arvosanoilla ja rankingeilla. Elokuva on niin paljon enemmän kuin tekninen ynnättävissä oleva asia. Se on kuin alkemiaa. Voit yhdistää samat aiemmin toimineet ainekset samassa tilanteessa ja jostain tuntemattomasta syystä lopputulos on eri.

Todella hyvillä elokuvilla on sielu. Voimme yrittää katsoa elokuvaa (semi)objektiivisesti ja todeta, että mikä elokuva tuntuu kokonaisuutena hallitulta - teknisesti, kerronnallisesti ja mitä muita tapoja pidämmekään älyllisesti tärkeänä. Mutta sen jälkeen? Sen jälkeen, todella suuret elokuvat resonoivat meissä huomattavasti mystisemmin, jopa kemiallisesti, ja puhuttelevat meitä henkilökohtaisella tasolla. Ne eivät tunnu huolellisesti rakennetuilta paloilta selluloidia, vaan ne tuntuvat yhtä rajattomilta kuin oma mielemme ja yhtä suurelta kuin oma sydämemme.

Me katsomme elokuvia ennen kaikkea kokeaksemme joitain suurta. Emme varsinaisesti arvostaaksemme elokuvantekoon liittyvää taiteellisuutta tai toteutusta, vaan haluamme jotain syvempää. Tunteita, ajatuksia ja sen elokuvan hetkessä läsnä olemista. Joten haluamme elokuvilta enemmän kuin x, y tai z. Joten miksi sitä sitten vaivautuisi noilla x,y,z asioilla arvostelemaan tai arvottamaan elokuvia? Elokuvista voi nauttia niin jumalattoman monilla eri tavoilla ja eri elokuvilla on eri tavoitteita.

Esimerkiksi juuri The Room on paska elokuva. Mutta sillä on niin iso tyhmä sydän, että jotenkin se onnistuu luomaan tiettyjä hetkiä, jotka ovat niin mahdottoman kehnoja ja kiusallisia, että elokuva jotenkin herää uudella tavalla eloon. Joskus tyhmyydessä piehtaroiminen on koko elokuvan tarkoitus. Siihen jos laitetaan vierelle vertailuun joku täysin tunteita herättämätön ympäripyöreä mutta ammattimaisesti tehty elokuva, niin ihmiset osoittavat The Roomin tyhmiä hetkiä ja sanovat sen olevan huonompi elokuva. Koska tuo toinen elokuva ei herättänyt heissä mitään tunteita, koska se oli niin hajuton ja mauton. Sitten kun mennään pari kuukautta eteenpäin, niin ne elokuvat muistetaan jotka resonoivat katsojissa. Tuo ympäripyöreän elokuvan olemassaolo on unohdettu, mutta The Room jää sinne jonnekin tietoisuuden takaosiin pyörimään.

Joten kumpi elokuva on parempi? Ei sillä ole väliä. Parempaa olisi puhua siitä, miten ne on tehty ja miten ne meihin vaikuttavat. Heti kun mennään hyvä/huono -keskusteluun, niin siinä kadotetaan se, mikä on kummassakin elokuvassa on kiinnostavaa.

Elokuvissa ja sen ympärillä olevassa kritiikissä sekä keskustelussa tärkeintä olisi tutkiminen. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun oma mielipide jonkun elokuvan kohdalla on muuttunut radikaalisti suuntaan tai toiseen, kun on lukenut jotain jonkun muun kirjoittamaa, joka on saanut ajattelemaan elokuvasta eri tavalla.

Stanley Kubrickia pidetään ehkä kaikkien aikojen teknisesti taitavimpana elokuvantekijänä (x,y,z). Ja silti ne olivat ne abstraktit asiat, jotka tekivät hänestä suuren. Vaikkapa näyttelijöiden kanssa "leikkiminen". Hän ei ottanut sataa ottoa yhdestä kohtauksesta yltääkseen täydellisyyteen. Hän otti sen sata ottoa, koska hän etsi jotain. Eikä hän tiennyt mitä, mutta jotain. Ehkä sitä oudointa ja vetävintä mahdollisinta versiota. Sielua.

Mielestäni avainkysymys elokuvan "hyvyyden" määrittämisessä ei ole se, että onko elokuva hyvä vai ei. Vaan että toimiiko elokuva. Eli täten jokainen elokuva on oma tapauksensa. Siinä mielessä minkään yleisen objektiivisen määritelmän luominen on aika mahdotonta, vaikkakin yritykset ja keskustelut sinänsä voivat olla kiinnostavia. Loppukädessä tosiaan elokuvan tekee hyväksi juuri se, minkä sanot tekevän elokuvasta hyvän. Loppu on sitten kiinni siitä, millä tavalla kommunikoit sen alkuun palatakseni.