Tämä Pallas-yhtyeen The Last Angel -biisi täyttää kaikki tämän ketjun kriteerit. Sanat löytyvät videon ylimmästä kommentista. On tää niin surullinen ja myös erittäin kaunis kappale.
Tietenkin yksi mahtavimmista on Viikatteen aivan käsittämättömissä määrin kaihoisan surullinen Suruvaippa.. jopa kyseisen bändin oma mittapuu huomioiden tässä viilletään jo syvältä sielusta..
Jotenkin tulee kylmät väreet aina tuosta kappaleesta. Kuulin kyseisen kappaleen ensimmäisen kerran samalla viikolla kun enoni menehtyi. Tuli kyllä jotenkin todella fucked up - fiilis vaikka oikeastaan koko perhe mutsia lukuunottamatta ei ollut enon kanssa enää missään tekemisissä päihteiden käytön takia.
Tietenkin yksi mahtavimmista on Viikatteen aivan käsittämättömissä määrin kaihoisan surullinen Suruvaippa.. jopa kyseisen bändin oma mittapuu huomioiden tässä viilletään jo syvältä sielusta..
Työmies-veisu on itselle surua täynnä, jotenkin kuvittelen tarinan Turkuun ja Aurajoelle. Onneksi vielä en ole tuttua keksinyt tarinan päähenkilöksi. Toki kuvastaa myös tätä päivää.
Tietenkin yksi mahtavimmista on Viikatteen aivan käsittämättömissä määrin kaihoisan surullinen Suruvaippa.. jopa kyseisen bändin oma mittapuu huomioiden tässä viilletään jo syvältä sielusta..
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
PMMP:n mestarillisen kaunis "Päiväkoti" ei ehkä ole maailman surullisin kappale, mutta soi silti sellaisin sanoin ja sävelin, että sen mainitseminen tässä ketjussa on paikallaan. Harvaan kappaleeseen on saatu tiivistettyä näin vaikuttavasti jätetyksi tulemisen kipu ja luopumisen tunneskaala. Erityisen koskettaville kappaleille voisi olla oma ketjunsa.
Tuo käy mielessä usein. Sitten toki Varpunen Jouluaamuna on ylipäätään surullinen kappale ja Sylvian joululaulu (riippumatta esittäjästä). Semmoista perus avaanpa tässä ranteeni tämän biisin tahtiin kappaleita.
Mielestäni Narvan marssi, nykyään Suomen valtiollisten hautajaisten surumarssi, on jo lähtökohtaisesti surullinen. Sen käyttö hautajaisissa ikäänkuin korostaa asiaa, mutta onhan melodia ja sanoituksetkin eri kielillä kovasti surua kuvaavia. Alunperin tämä oli kuitenkin suuressa Pohjan sodassa ainakin Narvan taistelussa sotajoukkojen manöövereihin käytetty marssi.
Oheisella videolla Petri Koivusalo soittaa Narvan marssin Ylistaron kirkon uruilla. (lähde: Youtube)
Kyllä tämä Eric Claptonin kuolleelle pojalleen kirjoittama biisi on niin surullinen, että vaikea sitä on silmät kostumatta kuunnella, varsinkin, jos tietää tarinan laulun takana..
Muistan, kun kuuntelin tämän kappaleen ensimmäisen kerran Turussa kevättalvella 2012 vain viikkoja sen jälkeen, kun parisuhde tuolloisen avovaimoni kanssa oli päättynyt. Turun linnan piha oli peilijäässä, ja fiilis muutenkin jääkylmä, syvälle ytimiin asti.
Sitten illalla ja yöllä kahlasin läpi Indican englanninkielisen "A Way Away"-levyn, joka on kauttaaltaan kaunis ja koskettava mutta äärimmäisen talvituntuinen.
"Breathe" vie joka kerta samoihin tunnelmiin. Nyt toki eri tunneskaalalla, mutta kuitenkin: ei enää tuskainen, mutta raskas, raskas biisi.
Hold on now
We’re almost there
On the go
I lost your breath
I turned around
And you were gone
Night heard your sound
On the road
You turned to air
I could feel my bed inhale
I heard your cry
In my own voice
I tried to find
Your face in mine
I held your touch
In my form
I held on
I turned around and I was gone
Why turn around when time moves on
Why wait to see? What we saw?
We turn to salt
Tämä on kyllä aikamoinen teos. Ei positiivisuuden, eikä toivon pisaraakaan. Kyseessä siis juuri pois nukkuneen Krzysztof Pendereckin "Trenodia Hiroshiman uhreille". Ilmeisesti avagardistisen musiikin kulttiteoksia, mutta itselleni jollain tavalla uusi tuttavuus, kun tähän kuolinuutisessaan törmäsin. Varmasti olen kyllä kuullut aiemmin jossain, mutta saipahan nyt kasvot.