Maailman historian kymmenen parasta levyä

[Paul Kemp]

Tuossa jotain ja satunnaisessa järjestyksessä:

The Velvet Underground & Nico (siis se "banaanilevy")

Heroiinia, prostituutiota, sadismia, sadomasokismia, ja muutakin seksuaalista poikkeavuutta, eli kaikkea kivaa mielenkiintoista. Lisäksi myös itse musiikki on samalla sopivan räkäistä mutta tarvittaessa myös hempeää ja kaunista, joka luo yhdessä biisien aihemaailman kanssa jännittävän kontrastin. Ehdottomasti eniten kuuntelemiani levyjä.

Iggy & The Stooges - Raw Power

Im a street walking cheetah with a heart full of napalm! Tämä levy on edelleenkin eniten "rock", mitä koskaan olen kuullut. Uskomatonta tykitystä parhaassa vedossaan olevilta Iggylta, Ashetoneilta ja James Williamsonilta.

""Everything's still in the red, it's a very violent mix." - Iggy Pop

Neil Young - On The Beach

Niilon todella hieno, synkän blues-vaikutteinen teos, joka julkaistiin ekaa kertaa cd:lle vasta ihan takavuosina(oisko ollut 2003?). Etenkin Charlie Mansonin inspiroima Revolution Blues ja Richard Nixonia ja Crosby, Stills, Nash & Young -orkesteriakin kritisoiva Ambulance Blues ovat hyvää settiä.


Neil Young - After The Gold Rush

Youngin albumeista omaan korvaani helpoiten kuunneltava(Rust Never Sleeps'n ohella). Sisältää mm. When You Dance I Can Really Love, Southern Man, Only Love Can Break Your Heart ja muitakin ajattoman hyviä kappaleita.

Joy Division - Unknown Pleasures

Onkohan tätä synkempää levyä tehtykään? Kun heräät aamulla vieraasta paikasta, huomaat tehneesi jotain hölmöä, muisti ja rahat ovat menneet sekä ulkona sataa räntää(kotimatkan ollessa luonnollisesti pitkä), niin laita silloin New Dawn Fades soimaan mp3-soittimestasi. Olin aika haltioissani, kun kuulin ekaa kertaa ja hypnotisoi vieläkin..

Nirvana - Nevermind

Nuoruus, 1990-luku, grunge ja viimeiset kesät, joita ei vielä tarvinnut tuhlata kesätöissä. Hienoja muistoja niin paljon, että pakkohan tämä tänne on nostaa. Levy sisältää myös rehellisesti julmetun hyviä biisejä, kuten Come As You Are, In Bloom, Drain You, Pollyjne. Hyviä kappaleita, eikä mitään keinotekoista "tämä albumi on todella hyvä kokonaisuus.." -läpäläpää.


Ramones - Ramones

Tältä punkin tulee minusta kuulostaa, riisuttua ja raakaa, mutta ei niin nihilististä, kuin joku Sex Pistols. Poikaprostituutiosta kertova 53rd&3rd on sangen pelottava sävellys, kun tarkemmin miettii. Etenkin Dee Deen laulama osuus..

Pekka Streng(ja Tasavallan Presidentti) - Magneettimiehen Kuolema

En ole mikään erityinen progen ystävä sinänsä, etenkään suomalaisen progen, mutta tämä melko tuntematon klassikko kyllä säväyttää. Sisältäni portin löysin ja Gilgames sekä Takaisin virtaan ovat uskomattoman hienoja sävellyksiä. Muutenkin Pekka Strengiä voi mielestäni pitää vähintään yhtä paljon filosofina kuin muusikkona. Ei Suomesta toista vastaavaa sanoittajaa mielestäni ole tullut, rauha hänen sielulleen..

Buzzcocks - Love Bites

Manchesterilaisen punkin tärkein edustaja, joka ainakin minuun iskee paljon paremmin, kuin esim. kuuluisammat Clash tai Sex Pistols. Kyseisellä levyllä mm. laajalti koveroitu Ever Fallen in Love (With Someone You Shouldn't've).

MC5 - Kick Out The Jams

Levy jossa 1960-luvun levottomuudet, vapaa seksi, vapaa huumeiden käyttö, ainakin yhdysvaltain mittapuulla vaarallinen ja vasemmistolainen julistus ja muu tärkeä ruumiillistuvat vielä tänäkin päivänä. Ei bändi suotta ollut niin Mustien, kuin Valkoistenkin Panttereiden suosiossa. Voi vain kuvitella, että miltä konservatiivisista keskilännen vanhemmista on tuntunut, kun oman pellavapään huoneesta alkaa kuulua ja kovaa "Kick out the jams motherfuckers!". Ehkä paras livelevy koskaan.

 

[Datsun]

Jos oltaisiin ylioppilaskokeissa niin hylätty räpsähtäisi varmasti. Sen verran rumasti mennään ohi otsikon...Kauhealla tiivistämisellä pystyin valitsemaan 20 levyä. Nämäkin ovat tyyliin 1/artisti, ja valinnan tein sillä perusteella että ko. levy on joskus iskenyt poikkeuksellisen kovaa, tekee sitä edelleen ja on jatkuvassa kuuntelussa vieläkin. Sitä ensikuuleman fiilistä kun ei voi koskaan enää toistaa. Aakkosjärjestys.

Alice In Chains: Dirt (-92) Muistan ikuisesti sen kerran kun kuulin Would:in ekan kerran. Lane Staleyn laulusoundi ja look iski 16 vuotiaaseen kovaa. Harmittaa vietävästi etten nähnyt koskaan livenä.

Bad Religion: Generator (-92) Radiomafian Ilmestyskirja-ohjelman Hilu soitti joskus pari biisiä tältä levyltä. Olin aivan ihmeissäni? Punkkia jossa on stemmalaulut, komiat melodiat, mutta silti tämä on punkkia? Tästä se lähti, ja jatkuu tiukkana fanituksena edelleen. Oliskohan taas aika tulla Suomeen, hä?

Don Huonot: Kaksoisolento (-95) Donkkareita tuli seurattua ja diggailtua ekasta levystä saakka, mutta tämä levy pääsi iskemään aivan puskista. Levyllä ei ole yhtään edes keskinkertaista biisiä. Olin juuri parikymppisenä muuttanut pois kotoa ja fiilis oli valtava. Ja vaikka bändi oli viime vuosikymmenen loppupuolella todella suosittu jollakin tavalla tuntuu että jengi ei koskaan täysin ymmärtänyt kuinka kova bändi Donkkarit on.

Foo Fighters: The colour and the Shape (-97) Eka levykin jo putosi, mutta meni pikkusen "tää on se Nirvanan jätkä"-meiningin alle. Kakkoslevy onkin sitten niin kova, ettei ikinä! Opiskelijaelämä oli hyvässä vauhdissa ja FF tahditti etkoja ja jatkoja. Voi niitä aikoja!

Iron Maiden: Powerslave (-84) 2 ekaa biisiä, Aces High ja 2 minutes to midnight - täydellinen avaus. Pikkukylässä Tukholmasta ostettu Aces High t-paita oli kovaa valuuttaa. Silloin luulin ettei nopeammin voi soittaa - kuinka väärässä olinkaan! Kakarana piti muuten aina valita Maiden tai Kiss, vitutti tuo jo silloin kun pidin molemmista.

Kiss: Animalize (-84) Edellinenkin levy (Lick it up) putosi jollain tavalla, mutta tämä sitten jo kovaa. Kissillä on ollut hämmästyttävä taito tehdä upeita levyjä - ja sitten ihan täyttä skeidaa.

Korn: Korn (-94) Todellinen mitäs hel-vet-tiä tämä on -kokemus. Kuulin levyn ekan kerran Turussa jossain kummallisessa ullakkokommuunissa ja oli aivan vaikuttunut. Tämä levy on "twisted". Tästä se pomppumetalli taisi sitten lähteä. Ja mikä bassosoundi, voi elämä!

Megadeth: Rust in peace (-90) Yläaste veteli viimeistään, ja aloin olla ärsyttävä "tiedostava teini". Kun ymmärsin nimen sanaleikin olin mielestäni oikein viisas. Levy on täynnä mahtavaa kitarointia, todella tiukkoja sooloja. Levy ei myöskään ole liian pitkä, muistaaksen vain 9 biisiäkin. Hyvä!

Metallica: Master of puppets (-86) Edelleen se kovin. Kymmenvuotiaana vietin yhden koko kesän tätä kuunnellen. Jälleen kerran luulin että tämä on kovinta mitä voi ikinä olla - olihan se, mutta vähän toisella tavalla kuin silloin luulin. Ei yhtään edes keskinkertaista biisiä.

Opeth: Ghost reveries (-05) Opethiin heräsin tavattoman myöhään. En tiedä miten olin voinut missata ne aiemmat tekeleet silloin? Tällä hetkellä nimeäisin Opethin parhaaksi bändiksi, ja tämä on sen parhaan bändin paras levy. Upeammalla tavalla ei voi puhdasta ja örinälaulua yhdistää. Biiseissä on käsittämätön määrä erilaisia osia, ovat vaan kertakaikkiaan mahtavia teoksia. Aivan kuin unta! Kuukauden päästä Kultsalla, toivottavasti kuullaan näitäkin viisuja. Uusin kun oli ihan pikkuisen pettymys...


Seuraavat 10 uudessa viestissä myöhemmin.

 

[Miguel]

Ei ole tässäkään listassa niinkään parhausjärjestystä, vaan kymmenen todella tärkeää levyä, satunnaisessa järjestyksessä.

Heh, etpä taida muistaa, että olet postannut tähän ketjuun jo pari vuotta aiemmin piirun verran erilaisen listan? Pistipä vain silmääni, kun kelasin ketjun alusta alkaen kerralla läpi. Siitä vaan vertailemaan.

Oman levyhyllyni parhaimmistosta varmaan 3-4 kiekkoa olisi tällä listalla aina, vai olisikohan sittenkään edes niin montaa? Toki voi miettiä erilaisia listausperusteitakin, esimerkiksi tasaista genrehajautusta tai ulkomaisten ja kotimaisten tasapuolista suosimista. Absoluuttinen paremmuuden mittaaminen kun on käytännössä mahdotonta. No, yksi versio top kympistäni voisi olla tällainen.

CMX: Aura
Faith No More: Angel Dust
HIM: Greatest Lovesongs vol 666
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja
Kent: Du & Jag Döden
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat
Muse: Absolution
Opeth: Blackwater Park
Sielun Veljet: L'amourha
Tool: Lateralus

 

[Datsun]

Seuraavat 10 uudessa viestissä myöhemmin.

Pantera: Vulgar display of power (-92) Edeltäjänsä Cowboys from hell oli ihan ok (ja soi muuten luureissa juuri nytkin), mutta tämä oli kyllä potenssiin monta. Tiukka lätty joka on kestänyt kuuntelua hyvin. Jäi kiistatta Panteran parhaaksi levyksi, taitaisi pärjätä aika hyvin jossain kaikkien-aikojen-metal-albumit- äänestyksessä.

Pearl Jam: Ten (-92) Edelleenkään ei mene kuukautta ilman, että kuuntelisin tämän levyn. Kaikki tämän jälkeen ilmestyneet jäivät jollain tavalla debyytin varjoon, mutta hällä väliä. Oikeastaan vain Jeremy-biisiin olen kyllästynyt, muut vaan toimivat ja toimivat. Ihana.

Radiopuhelimet: K.O. (-90) Herranjestas sentään että tämä potkaisi mopopoikaa kovaa! Tämä taideteos ei todellakaan olisi voinut syntyä missään muualla kuin Suomessa. Eikä missään Oulua etelämpänä. Sahatkaa! Mihin genreen tämän luokittelisi? HC-garage-punk? Tässä on sairasta energiaa, paljon.

Red Hot Chili Peppers: Mothers milk (-89) Iski kesken pahimman Thrash-metal-vaiheen. Aluksi ei kehdannut kavereille edes kertoa että tällasta...Tämän jälkeen touhu muuttuikin, seuraavakin levy (Blood sugar...) oli erinomainen - sen jälkeen bändi ei ole minua koskettanut.

Sepultura: Arise (-91) Sepulturan paras levy. Tätä kuuntelin kovasti kun kevarikortti oli lämpöisenä taskussa ja Suzuki nieli kilometrejä. Uudelleen ja uudelleen. Äänitetyltä c-kasetilta - korvalappustereoista joiden luurit oli väkisin tungettu kypärän sisään.

Soundgarden: Superunknown (-94) Kuulin Black hole sun:in Radiomafian lista-ohjelmasta sunnuntaiaamuna kun palasimme keväällä 94 Lukon pronssijuhlien jatkoilta krapulaisina takaisin kotikylään. Kolahti heti. K.o. biisin tosin nykyään skippaan, mutta muuten tämäkin levy on vieläkin hämmästyttävän kova.

Stam1na: Uudet kymmenen käskyä (-06) Toinen 2000-luvun albumi tällä listalla (se kolmas olisi Diablon Eterium mutta ei ihan mahtunut). Keväällä 2006 olin duunimatkalla Joensuussa, ja vierailin mainiossa Levy-Eskot-levykaupassa. Kaveri tiskiltä laittoi soimaan, ja olin myyty. Marssin tiskille ja ilmoitin että "tämän otan, mikä tää on?" Lemin ukot vetää tämän homman juuri niin kuin pitääkin, veitikka silmäkulmassa olematta kuitenkaan huumoribändi.

Stone: Stone (-88) "Tämäkö suomalainen? Ei varmasti ole". Vaan olihan se! Stone teki 4 tiukkaa levyä, harmi vaan että ura jäi valitettavan lyhyeksi. Amerikassakin käytiin, oltiin ihan Testamentin lämppäreitäkin, mutta työlupaongelmien takia palattiin Suomeen eikä enää ikinä takaisin. Tietyssä porukassa tietyssä nousuhumalassa on aina pakko kuunnella Stonea.

Ultra Bra: Vapaaherran elämää (-96) Naurakaa vaan, ja pilkatkaa, te tietämättömät! Nimittäin tämä levy aukaisi silmät vähän toisenlaisellekin meiningille. UB kärsi myöhemmin "sinä lähdit pois" ja "savanni nukahtaa"-tyyppisten biisien maineestaan ja sai ehkä ansaitsematontakin kuraa niskaansa. Helvetin kova livebändi, Melasniemi kitarassa, Lehtinen rummuissa, torvisektio, ai ai...koko tuotanto löytyy, totta kai.

Y.U.P.: Huuda harkiten (-91) Jo aiemmin mainittu Hilu soitti joskus Paha vaatturi-biisin Ilmestyskirja-ohjelmassaan. Sain napattua c-kassulle ja kuuntelin monta kertaa uudelleen ja uudelleen. Käsittämätöntä! Pari päivää myöhemmin isoveli oli hakenut tämän lp:n jota hämmästellen pyöriteltiin. Sikamusiikkia! Joko pidät tai vihaat. Tämä ei ole kenenkään mielestä "ok".


Olihan vaikea homma. Listalta kun puuttuu Rush, Diablo, Zeppelin, Doors, CMX (Aurinko), Danzig (I), King Diamond, kaikki proge, STP: Purple jne. jne.

Hyvään musaan liittyy aina hyviä muistoja - nykyään on vaan jo niin kyyninen ettei usko mitään merkittävää uutta enää tulevan...onneksi vaikkapa Opethin, Stam1nan ja Diablon löytäminen osoittaa tuon vääräksi.
Mulla on aina sellainen lista johon olen listannut hankittavat levyt. Tuo lista ei koskaan lyhene alle 50 levyn. Mystistä!

 

[Jeppe_68]

Aika paha, 10 parasta. Maailmassa on niin paljon hyvää musiikkia, enkä ole löytänyt siitä vielä promilleakaan. Samoin sanoin kuin valtaosa tähän ketjuun kirjoittaneesta, ei ehkä parhausjärjestyksessä, mutta siinä missä niitä alkaa putoilemaan:

Dire Straits - Alchemy
Bruce Springsteen - Born To Run
U2 - All that You cant leave behind (tää vois olla ekanakin)
Eppu Normaali - Elävänä Euroopassa
Pelle Miljoona - Näyttämökuvia
Big Country - The Seer
Van Halen - 1984
AC/DC - Who Made Who
Billy Idol - Vital Idol
Ramones - Pleasent Dreams

 

[obi-wan]

Tämä on taas näitä periaatteessa mahdottomia vastata mutta laitetaan nyt tämän hetken mielipide.

Joy Division - Closer
Beatles - Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Band
Manic Street Preachers - The Holy Bible
The Smiths - The Queen Is Dead
The Clash - London Calling
Mars Volta - De-Loused In Comatorium
Muse - Origin Of Symmetry
The Cure - Disintegration
Manic Street Preachers - Everything Must Go
Portishead - Dummy

Lista voisi olla puolen vuoden päästä aivan eri näköinen, musiikki kun on niin mielialojen mukaista. Tosin kyllä tuosta osaa musiikinmakua vähän mallintaa meikäläisen osalta. Listaa jos olis jatkettu mukaan olisi tullut Oasista, Primal Screamia,Radioheadia yms. Kymmenen on aivan liian pieni luku

Heh, etpä taida muistaa, että olet postannut tähän ketjuun jo pari vuotta aiemmin piirun verran erilaisen listan? Pistipä vain silmääni, kun kelasin ketjun alusta alkaen kerralla läpi. Siitä vaan vertailemaan.

Yllättävän vähän oli muuttunut 2,5 vuodessa. Tosin jos listaa olisi jatkettu olisi Curet ja muut olleet vieläkin mukana. Manicsien levyissä arvojärjestys hieman muuttunut, sen olen kuuntelutottumuksissanikin huomannut mutta olenpas ollut tylsä ja muuttumaton.

 

[cosmic_rodeo]

Historian parhaimmat levy lauantaina 14.2. noin klo 11:00 listattuna ovat aakkosjärjestyksessä seuraavat:

The Cure - Disintegration

Vonkauslevy. Tätä olen kämpille raahamilleni tytöille aina piparin toivossa soittanut. Tulokset ovat olleet heikonlaisia, mutta sehän ei välttämättä ole Robert Smithin vika. Hienoja biisejä ja erinomaisen loistavaa tunnelmaa.

Faith No More - King For A Day... Fool For A Lifetime

Mielisairas levy. Teininä tämän häiriintyneisyyttä ei osannut arvostaa ja tätä kuunteli kuin aivan tavallista rockmusiikkia. Aikuisiällä valkeni, että eihän tässä ole oikein mitään tavallista tai turvallista. Jos tämä levy olisi ihminen, olisi se varmaankin joku koprofiliasta ja eläimiinsekaantumisesta nauttiva väkivaltainen taparikollinen. Mike Patton on nerokas vokalisti.

The Haunted - The Dead Eye

Synkkä ja myrskyinen levy. Harvoin on minkään äänikiekon ensikuulemistilanne yllättänyt samalla tavalla kuin tämän. Odotin rEVOLVErin linjoilla jatkavaa perus deathrässiä, tulikin jotain muuta. Kuitenkin jo toisella kierroksella levy osoittautui nerokaaksi. Pottuuntunutta, katkeraa ja vihaista metelöintiä. Eli siis parasta.

Judas Priest - Painkiller

Täydellinen metallilevy. Voima, nopeus ja melodia sataprosenttisesti kohdillaan. Jopa kitarasooloissa on järkeä. Hevi on parhaimmillaan helvetin hauskaa musiikkia!

Meshuggah - Destroy Erase Improve

Käsittämätön levy. Kuuntelukertoja takana varmasti toista sataa, enkä vieläkään ymmärrä tästä yhtään mitään. En muista edes biisien nimiä. Silti jollain tapaa maailman älykkäintä ja järkevintä musiikkia.

Nasum - Shift

Hieman kiukkuinen levy. Grindcoren maailmassa tämä tosin on jo melkein easylisteningiä, ainakin joihinkin muihin alan yrittäjiin verrattuna. Kympin paketti - biisit, asenne, soundit ja jopa kansitaide täydellisen kohdillaan.

Opeth - Watershed

Hämyinen progemetallilevy. Mikael "Äkerfeldt" Åkerfeldt on varmaankin antanut kaiken luovuutensa virrata täysin estoitta tätä säveltäessään. Lopputulos onkin pakottomimman ja rennoimman kuuloista Opethia ikinä. Sisältää jopa kieroutunutta huumoria (Lotus Eaterin väliosan jazzhäröily, Burdenin lopun epävireinen näppäily). Tätä kuunnellessa melkein harmittaa, etten ole pahemmin kiinnostunut pilvenpolttelemisesta.

Pink Floyd - Wish You Were Here

Kipeän ahdistunut levy. Dark Side of the Moon on myös hieno, mutta tässä on enemmän teoksen tuntua. Kakkosraita Welcome to the Machine aiheuttaa krapulassa kuunneltuna voimakasta ahdistusta. Hyvä! Ja David Gilmourhan on maailman tyylitajuisin kitaristi.

Turbonegro - Apocalypse Dudes

Täydellinen äänilevy. Jokainen biisi on paras. Rock, metalli, punk ja kieli-poskessa-homoerotiikka paiskaavat kättä ja lopputulos on parhautta. Humalahakuisen juomisen täydellinen soundtrack. Tämän levyn soidessa kuuluu käyttäytyä huonosti.

Type O Negative - October Rust

Erittäin juustoinen levy. Musiikillista pehmopornoa. Tytöt tykkää ja minä kanssa. Härskejä soundeja.

 

[V-man]

Katsotaas minkälainen lista tulee kun aletaan kirjoittamaan sitä muka mitä mieleen juolahtaa. Tärkein kriteeri on sama kuin monella muullakin eli se kuinka kovaa levy ensikuulemalla kolahti ja kuinka usein kaivan kyseisen levyn arkistoista ja pistän soimaan. Tarkoitus on listata omat kestosuosikkini, eikä mitään tämänhetkisiä hittejä:


Nirvana, Metallica ja Guns 'n Roses

Pakko mainita tähän alkuun vain nämä bändit erittelemättä albumeita sen kummemmin. Ensimmäiset 2 ostamaani CD-levyä olivat Nevermind ja Black ja siitäkin syystä niitä tuli kuunneltua päivästä toiseen aamusta iltaan. Näitä legendaarisimpia bändejä ei tule niin paljoa kuunneltua enää nykyään kotioloissa, sillä jokainen biisi on niin puhkisoitettu radiossa. Nämä bändit iskivät minuun juuri varhaisteini-iässä ja sattuvatpa olemaan ihan yleisestikin tunnustetusti varmaan top-20 rockbändejä ihan maailmanlaajuisesti kaikki. Ei ihme että ne muokkasivat musiikkimakuani merkittävästi. Näiden bändien aivopesemänä lempialbumeikseni seuraavana 15 vuotena ovat muodostuneet:

CMX: Rautakantele

CMX:n levyistä on aivan mahdoton valita parasta. Jonain päivänä se on Aurinko, toisena Kolmikärki tai Aura. Rautakanteleen valitsen siksi että nimikkobiisi teki minusta CMX-fanin ja CMX on nuoruuden kaveripiirini ylivoimaisesti tärkein "yhteinen" orkesteri. Jos nyt lopettaisin CMX:n kuuntelemisen ja iskisin jonkun levyn soimaan joskus eläkkeellä ollessa kiikkustuolissa, niin varmaan kuolisin haikeuteen siihen paikkaan. Joskus lukiolaisena laitoin rautakanteleen soimaan nukkumaan mennessäni ainakin vuoden ajan putkeen. Kolmikärkeä ja Aurinkoa saatan kyllä kuunnella useammin, mutta annetaan Rautakanteleen kantaa lippua näissä karkeloissa.

Danzig - IV

Aika samanlaiset perustelut kuin tässäkin. I-IV levyistä mikä tahansa kävisi tähän, mutta laitetaan nyt se mistä Danzig-villitys kohdallani alkoi. Viimeinen Danzigin levy jossa Glenillä on vielä ääni kunnossa.

Faith No More - King For A Day Fool For A Lifetime

Aivan täydellinen levy minun papereissani. Angel Dust ja Album of the year ovat huippuja myös, mutta silti tämä on aivan omaa luokkaansa. Sopivan kieroja ja monipuolisia biisejä, kauniita melodioita ja Pattonmaista hullutta. Mitään muuta en musiikkimaailmassa odota niin kovasti kuin sitä että Faith no more palaisi yhteen ja lähtisi kiertueelle. Rage against the machine tuli jo nähtyä viime kesänä, mutta FNM olisi vielä astetta uskonnollisempi kokemus.

Queens Of The Stone Age - Songs For The Deaf

2000-luvun paras albumi ja No one knows on 2000-luvun paras biisi. Harmi että orkesterin muut albumit eivät ole lähellekään yhtä hyviä. Vaan eipä tässä parhaita bändejä kysyttykään kuin parhaita albumeita ja tämä on ehdottomasti sillä listalla.

Rage Against The Machine - Evil Empire

Näyttää tämä lista painottuvan aika vahvasti bändien "läpimurto albumien" jälkeisiin albumeihin. Tämäkin albumi on minulle se tärkein, vaikka musiikillisesti esikoisalbumi on vähintäänkin yhtä hyvä.

Stam1na - Stam1na

Tämä tuli jostain ihan puun takaa ja veti housut nilkkaan, löi mahaan ja potkaisi munille. Harvoin tulee näin huikeita albumeita aivan täysin puskista.

HIM - Greatest Lovesongs vol. 666

Surullista miten joku bändi voi tehdä debyttialbumillisen täydellistä musiikkia ja sitten seuraavat albumit täyttä hittipaskaa. HIM jos joku on myynyt itsensä totaalisesti, mutta eipähän ainakaan mennyt halvalla.

LAB - Porn Beautiful

Yksi aliarvostetuimpia albumeita tässä maassa. Ana laulaa erittäin eroottisesti ja soundit ovat muutenkin kohdallaan. Tämänkin esikoisalbumin jälkeen odotukset olivat korkealla, mutta tuloksena oli Girls just want (to beat the boys) ja jotain muuta huttua. Porn Beautiful on silti mestariteos ja sen kuunteleminen on kuin tirkistelisi jotain Anan alastonkuvia. Niin eroottisen latauksen kyseinen neiti lauluunsa saa aikaiseksi.

Kotiteollisuus - Kuolleen Kukan Nimi

Ensin Kotiteollisuus oli minulle vain bändi jolla on se hyvä biisi "Routa ei lopu". Sitten kuulin kuolleen kukan nimi albumin ja olin aivan myyty. Tässä levyssä on harvinaisen hyvä aloitus: Vähän varoitellaan ja sitten seuraavan vajaan tunnin ajan juna jyrää ylitsesi.

Yllättävän paljon kotimaisia bändejä tuli tälle listalle. Moni sellainen suosikkibändi jäi listalta pois jota on alkanut kuuntelemaan "myöhäisheränneenä". Silloin nimittäin käy monesti niin että albumikokonaisuuksien sijaan sitä kuuntelee kaikkia levyjä yhtä aikaa vuorotellen, jolloin mikään yksittäinen albumi ei pääse muodostumaan erityisen rakkaaksi. Joku Rammstein esimerkiksi on tehnyt muutaman aivan täydellisen albumin, mutta en osaa nostaa niistä yhtään erityisen merkittäväksi minulle. Sama koskee oikeastaan myös kaikkia 70-80 luvun bändejä jotka eivät ole päässeet mitenkään yllättämään.

Edit: Kotiteollisuus sekoilut korjattu.

 

[haunted shores]

Kotiteollisuus - Kuolleen Kukan Nimi

Ensimmäinen Kotiteollisuuden biisi joka kolahti oli Routa ei lopu ja sitä seurannut albumi iskikin sitten kovaa. Tässä levyssä on harvinaisen hyvä aloitus: Vähän varoitellaan ja sitten seuraavan vajaan tunnin ajan juna jyrää ylitsesi.

Hieman oudoilta nuo perustelut kuulostivat, tai sitten en vaan ymmärrä. Eli siis kävikö niin, että kun se Routa Ei Lopu kolahti '98 niin Aamen iski kovaa. Vai kolme albumia myöhemmin '02 KKN vasta iski kovaa?

No, Kuolleen Kukan Nimi on joka tapauksessa orkesterin selkeästi paras levy. Oma kiinnostukseni bändiin ei herännyt vielä '98 vaan vasta '99 jolloin Eevan Perintö levyltä löytyvä Saattoväki biisi räjäytti tajunnan.

 

[V-man]

Hieman oudoilta nuo perustelut kuulostivat, tai sitten en vaan ymmärrä. Eli siis kävikö niin, että kun se Routa Ei Lopu kolahti '98 niin Aamen iski kovaa. Vai kolme albumia myöhemmin '02 KKN vasta iski kovaa?

No, Kuolleen Kukan Nimi on joka tapauksessa orkesterin selkeästi paras levy. Oma kiinnostukseni bändiin ei herännyt vielä '98 vaan vasta '99 jolloin Eevan Perintö levyltä löytyvä Saattoväki biisi räjäytti tajunnan.

Tulipas sekoiltua. Tarkoitus oli sanoa että kuulin tuon "Routa Ei Lopu" biisin vasta paljon myöhemmin, eli juuri ennen Kuolleen kukan nimen ilmestymistä. Sen kuultuani innostuin bändistä ja KKN sitten räjäytti pankin. Sitten tutustuin nuihin vanhempiin albumeihin.

 

[ernestipotsi]

Rammstein - Mutter 2001
Queen - Innuendo 1991
Queen - A Night at the Opera 1975
Ayreon - The Final Experiment 1995
Ayreon - The Human Equation 2004
Black Sabbath - Heaven and Hell 1980
ACDC - Back in Black 1980
Dream Theater - Six Degrees of Inner Turbulence 2002
Dio - Holy Diver 1983
Avantasia - Metal Opera part I 2000

 

[Hilmanuutti]

Yritetään...

Hyökkään urheasti tämän mahdottomalta tuntuvan tehtävän kimppuun eväänäni pullo punaviiniä. Teinivuosien jälkeen on tullut kuunneltua mitä huvittaa. Suosikkeja löytyy useista genreistä.

1. Rage Against The Machine - Rage Against The Machine

Pakko tämä on ykköseksi laittaa. Aivan käsittämätön määrä energiaa, vihaa, vallankumousta ja väkivaltaa tekivät tehtävänsä 15-vuotiaalle. Enää ei tule hirveästi kuunneltua, mutta silloin kun tulee, se tapahtuu polvillaan. Lyriikat, soittotaito, tyylitaju, asenne - kaikki niin kohdillaan kuin vain olla voi.

2. Paradise Lost - Draconian Times

Vaikka Shades Of God ja Icon vaikuttivatkin minuun suuremmin, on tämä kuitenkin mielestäni Paradise Lostin paras albumikokonaisuus. Ei täytebiisejä, loistava alusta loppuun. Bändin tyylitaju on aina ollut vertaansa vailla. Nick Holmes laulaa eri tavalla bändin alkutaipaleen jokaisella levyllä. Tällä albumilla ollaan siirtymässä örinästä puhtaaseen vokalisointiin ja Nickin laulutapa on herkullisesti todella raaka ollakseen puhdas... tai jotain. Ehkä masentavin levy ikinä...

3. Rotting Christ - A Dead Poem

Tämä iski aikoinaan aivan yllättäen. Mielestäni bändillä ei ole yhtään muuta edes hyvää albumia, mutta tämä on loistava. Kauniit melodiat yhdistettynä örinälauluun on mun juttu ja tällä levyllä yhdistelmä toimii mahtavasti. Musiikki örinän alla on melkoista poppista ja se toimii!

4. Insomnium - Above The Weeping World

Näin ylös joutuu nostamaan vuonna 2006 julkaistun kotimaisen melodeath-mahtavuuden. Tämä levy avautui melko hitaasti ja salakavalasti tunkeutui tajuntaan. Lopulta siitä muodostui jokapäiväinen itsestäänselvyys syömisen ja nukkumisen ohella. Jos teen vastaavan listan viiden vuoden kuluttua, on tämä todennäköisesti ykkösenä.

5. Katatonia - Last Fair Deal Gone Down

Nostan tämän Katatonian popeimman levyn yhtyeen parhaaksi. Sävellykset vaan ovat tällä albumilla niin käsittämättömän hienoja. Mahtavaa synkistelevää metallista rockia. Sisältää suosikkibiisini ikinä. Ehkä se kaikkien aikojen ykkösbändi mulle.

6. Katatonia - Viva Emptiness

Aluksi ajattelin, että en laita listalle samalta bändiltä useampia levyjä, mutta tämä on aivan pakko pistää. Melkoinen teos LFDGD:n jälkeen. Vaati kuuntelukertoja, mutta palkinto oli messevä. Ahdistava, paikoin jopa pelottava levy, jolta löytyy myös "hittejä".

7. Anathema - Altenative 4

Synkän fiilistelyn ykkösbändi. Mielettömiä melodioita, loistavia kontrasteja ja ehkä maailman paras laulaja, omasta mielestäni. Anatheman ehdottomasti paras albumikokonaisuus.

8. Agalloch - Ashes Against The Grain

Tuoreempia tuttavuuksia. Kuulin Falling Snow -biisin jossain ja olin myyty. Käsittämätön bändi, joka tekee leirinuotiotunnelmointia ja black metallia sekä kaikkea noiden väliltä - kuulostaen aina hyvältä. Tämä on bändin metallisin ja paras kokonaisuus.

9. Mew - Frengers

Tunnelmasta toiseen... Jenkkiläisestä black metallista tanskalaiseen herkkään poppikseen. Toki tässä on kuultavissa myös progekaikuja. Joka tapauksessa aivan loistava, tunteikas levy. Vokalisti Jonas Bjerren ääni on täydellisen vangitseva.

10. Blackfield - Blackfield

Porcupine Tree -mies Steven Wilsonilla riittää projekteja. Tämä on niistä hienoin. Nostan tämän PT-levyjen yläpuolelle, koska se vaan koskettaa enemmän. Levy on pullollaan uskomattoman hienoja pop-sävellyksiä, jotka nostavat niskakarvat kohti kattoa.

Koskaan en ole aikaisemmin laittanut levyjä paremmuusjärjestykseen, musiikki kun ei onneksi ole paremmuuskilpailu. Tämä lista syntyi siis fiilispohjalta, mutta ainahan jotkin levyt ovat parempia kuin toiset. Vaikeaa on kuitenkin arvioida, kumpi on parempi, 17 vuotta sitten julkaistu testosteronipurkaus vai viimeiset 2 1/2 vuotta viikottain kuunneltu death metal -suuruus. Hauskaa kuitenkin oli tämän listan miettiminen. Kun tuota punkkua vielä riittää, listaan joitain bubbling under -osaston edustajia. Kaikkia hyviä en voi muistaa, mutta tässä joitain bändejä, jotka varmasti päätyisivät top 500 -listalle:

Callisto, Dark Tranquillity, Eternal Oath, Evergrey, Hypocrisy, K(h)oma, Rapture, ShamRain, Slumber, Swallow The Sun, Thy Serpent, Tiamat, Coldplay, The Cure, Depeche Mode, Manic Street Preachers, Neverending White Lights, Porcupine Tree, Twilight Singers, Varjo, Sentenced, Amorphis, Morcheeba, Faith No More, Smashing Pumpkins, Ash, Oasis, Weezer, Green Day, Timo Rautiainen (& Trio Niskalaukaus), Timo Tolkki, The Hellacopters, Portishead, Kotiteollisuus, Klimt 1918, Keane, Green Carnation, Opeth, Enslaved, David Gray, Pantera, Viikate, YUP, Jonna Tervomaa, Bad Religion, Badly Drawn Boy, Bush, The Clash, In Flames, Ed Harcourt, Garbage, HIM, Kent, Logh, Rancid, Ryan Adams, Therapy?, Tool, Broder Daniel, Cardigans, Jeff Buckley, Kyyria, Live, Muse, Nick Cave & The Bad Seeds, Weeping Willows, Cypress Hill, Steen1, Avain, Apocalyptica, Ayreon, Charon, Devin Townsend, The Gathering, Grayscale, Isis, Lacrimas Profundere, Mercenary, Moonspell, My Dying Bride, Nightwish, Novembre, Pain Of Salvation, Shade Empire, Velcra, Amon Amarth, Antimatter, Borknagar, Children Of Bodom, Clawfinger, Danzig, Entombed, Fear Factory, Mortiis, Theatre Of Tragedy, Type O Negative...

Lista jatkuisi ja jatkuisi, mutta punkeropullo alkaa olla tyhjä. Joten se on siinä sitten. Näillä mennään.

 

[L. Paraske]

Tällaisen joukon sain seulottua, järjestys sekalainen:

King Crimson - In The Court of the Crimson King

Oikeasti listalle olisi mahtunut pari muutakin King Crimsonin levyä, mutta kun rajoitetaan nyt että ainoastaan yksi levy bändiä kohden, niin Crimsonilta mukaan pääsee mahtava debyyttilevy. Lähes täydellinen paketti on kyseessä lähtien rouheasta 21st Century Schizoid Manista ja päättyen upeaakin upeampaan nimikappaleeseen.

Led Zeppelin - Houses of the Holy

Enpä olisi ikimaailmassa vielä vuosi sitten uskonut, että Led Zeppelinin parhaana levynä pitäisi jotain muuta kuin yhtä neljästä ekasta levystä. Mutta niin se vain on, että Houses of the Holyn cd on kerta toisensa jälkeen viime keväästä lähtien löytänyt tiensä soittimeen. Tämä aiempia levyjä enemmän eri musiikkityylejä sekoitteleva ja vähemmän rokimpi kokonaisuus kuitenkin toimii äärimmäisen hyvin. The Rain Song, Over the Hills and Far Away, D'yer Mak'er...huikeita biisejä.

Nirvana - Nevermind

Nirvanan Nevermind on täysosumalevy siinäkin mielessä, että lukuunottamatta Unplugged In New York -levyä, en Nirvanan muusta tuotannosta pidä kovinkaan paljon. Tässä kuitenkin vaan kaikki natsaa, ja yhä edelleen tätä kuunneltaessa tulee löydettyä uusia puolia tästä kaikkien aikojen grunge-klassikosta.

Neil Young and the Crazy Horse - Rust Never Sleeps

Vanhan kitisijän aikamoisen laajaan diskografiaan mahtuu monia huippuhetkiä, mutta päätin sitten kuitenkin listalle ottaa sen levyn, jonka kautta oikeastaan Neilin aikanaan löysin. Rust Never Sleepsin a-puoli kauniine akustisine sointuineen on jo itsessään upea kokonaisuus mutta samalla myös lämmittelyä b-puolen sähköiseen rutistukseen, eikä kokonaisuutta onnistu pilaamaan edes yksi Neilin rasittavimmista biiseistä, Welfare Mothers.

Pink Floyd - Dark Side of the Moon

Listan itsestäänselvyys, taideteos, elämää suurempi.

Alice In Chains - Jar of Flies

Jar of Flies on listan uusin löytö. Alice In Chainsin varsinaiset studiolevyt eivät koskaan aiemmin hirvittävän suurta vaikutusta tehneet (toki nykyään maistuvat yhä paremmin), joten olikin aikamoinen yllätys huomata kuinka loistava EP rauhallinen Jar of Flies on. Tätä kuunnellessa tulee kuin huomaamatta valuttua aivan omaan maailmaansa. Layne Staleyn laulu pääsee mielestäni näissä rauhallisissa vedoissa parhaiten oikeuksiinsa.

Queen - A Night at the Opera

No kyllähän tämä Queenin paras albumi on, oikeastaan vain Innuendon päästessä lähelle. Vahva progevaikutteisuus tässä itseäni kiehtoo. Bohemian Rhapsody nyt on loistava ja samalla kovin puhkisoitettu kappale, mutta levyltä löytyy myös Death on Two Legsin ja The Prophet Songin kaltaisia helmiä.

AC/DC - Let There Be Rock

AC/DC:n laajan tuotannon tiukin kokonaisuus löytyy jo uran alkuvaiheelta ja Bon Scottin aikakaudelta. LTBR on mahtavaa tykitystä alkaen aivan liian tuntemattomaksi jääneestä Go Downista ja päättyen yhteen bändin ikivihreimmistä, Whole Lotta Rosieen. Siihen väliinkin kun mahtuu klassikko toisensa perään, niin ei voi kuin kunnioittaa.

Soundtrack - Magnolia

Varmasti oudoin valinta tällä listalla. Käytännössähän tämä on Aimee Mannin levy ja sisältääkin naisen parhaimpia tulkintoja mm. Wise Up, Save Me ja ennen kaikkea haikean upea Deathly, jotka kaikki myös tukevat hienosti tätä upeaa elokuvaa.

Kingston Wall II

Tämänkin bändin kohdalla joutui oikeastaan kamppailemaan pitkään, kumman levyn valitsee I:n vai II:n. Ehkä ykköslevy maailman parhaan aloitusbiisin (With My Mind) kanssa ja bändin loistokkuuden itselleni avanneena on jotenkin se tunteikkaampi levy, mutta kyllä II sittenkin musiikillisesti tasaisempi kokonaisuus on.

 

[PikkuKasi]

AC/DC - Dirty deeds done dirt cheap

Levyn julkaiseminen kiellettiin alunperin USA:ssa, joka kuvaa levyn suorasukaisuutta ja räävittömyyttä. Nimibiisistä aina loppuun asti täydellistä rockia vahvoilla blues-vaikutteilla. Koko levy iskee ja laittaa jalan vipattamaan. Ei aussilegendan raskain levy, mutta silti yksi parhaista.

AC/DC - Let there be rock

Soundi on Bonin ajan raskain, mutta toimii! Koko levy menee eteenpäin kovimmalla intensiteetillä kautta aikain. Sisältää klassikkoja(nimibiisi, Whole lotta rosie), mutta myös harvinaisemmat biisit kuten Go Down räjäyttävät tajunnan. Asennetta ja ryminää!

AC/DC - Back in black

Viimeinen valitsemani levy suosikkibändiltäni on tietenkin Back in black. Jo kannen perusteella levy on klassikko. Kymmeniä ja taas kymmeniä miljoonia myynyt Brian Johnsonin esiinastuminen on täydellinen rock-levy. Bonin kuoleman jälkeen ei olisi voinut paremmin ponkaista syvästä kuopasta.

Kolmas nainen - Onnen oikotiellä

Olisin voinut valita tähän varsin hyvin Hyvää ja kaunista -levynkin, mutta kun se oli jo mainittu aikaisemmin, valitsin tämän. Tasainen paketti. Muutenkin Kolmannen naisen musiikki kolahtaa. Suomirockin kärkipäätä!

Pink Floyd - Dark side of the moon

Itse en ole ikinä Pink Floydin taiteellisesta ynnä muusta visuaalisesta osaamisesta välittänyt, mutta tämä levy iskee kyllä jo pelkkänä rock-levynäkin.

Popeda - Huilut suorina(live)

Popedan liveklassikko, joka löytyy vinyylinä kotoa. Alusta loppuun melkoista tykitystä hurmoksisen yleisön edessä Husulan Casinolla. Sekaan mahtuu myös harvinaisuuksia kuten versio Renegadesin Cadillacista.

Sleepy Sleepers - Kesämopo

Tähän eivät pysty kuin suomalaiset! Kirvoittaa jokaisella kuuntelukerralla(varsinkin näin kesäisin) naurunremakkaa viimeistään parin biisin jälkeen.

Bruce Springsteen - Born in the U.S.A

Suomessakin valloittaneen Pomon ykköshittikimara! Hittejä löytyy poppareille ja rockareille, mutta nimibiisissä myös poliittista sanomaa. Tasaisen hieno levy.

Joe Cocker - Unchain my heart

Teki mieli valita miehen kokoelmalevy, mutta yksittäisistä Cockerin levyistä tämä on aina iskenyt eniten. Nimibiisi on yksi kovimpia biisejä mitä olen ikinä kuullut, mutta myös muu tavara on rautaista raspikurkkua. Tuli mies myös nähtyä livenä Helsingissä vuosia sitten!

Juice Leskinen - Parhaat I/II

Tarkoitukseni oli jättää kokoelmalevyt pois, mutta Juice ansaitsee erityistilan. Juice Leskisen tuotannon helmet koottuna ovat sellainen osa suomirockia, että kiertämään sitä ei pääse. RIP Juice!

 

[Blasph]

Seuraavassa siis 10 minulle tärkeintä levyä, järjestyksessä lähtien ensimmäisestä joka mieleen tulee. (Parhaiksi niitä tuskin laskee kukaan =) )

Heavy Metal Perse - Eripura Uskomaton albumi. Melodiat, sanat ja hyväntuulisuus tulevat heti ensimmäisestä kappaleesta esiin, pilke silmäkulmassa kuitenkin koko ajan. Melkein vuoden yhtäjaksoisesti kuunneltuna, edelleen levy potkii kovaa.

Vital Remains - Dechristianize Mielestäni Blackened Death Metalin nykysuuntauksen merkkipaaluja, eeppiset lähes kymmenminuuttiset kappaleet eivät lässähdä heti alkuun vaan jaksavat loppuun asti. Monitoimimies D.Suzukin musiikki ja ehkä komeimman kuolonmurinan omaava Glen Benton yhdessä tekevät erinomaista jälkeä.

Possessed - Seven Churches Perinteisen Death Metalin kulmakiviä.

Immortal - Battles in the North Ensimmäinen Immortal-levy josta erityisesti pidän. Sen kappaleista huokuu se kylmyys ja Blashyrkh jota bändi pitää inspiraationsa lähteenä.

Slayer - Reign in Blood Pakko se on mainita tämä Slayerin legendaarinen albumi. Levy menee läpi ennenkuin huomaakaan, sen verran tasaista mättöä koko 10 biisiä. Ja kaikki huipentuu tietysti siihen parhaimpaan..

Kalmah - Swampsong - Mielestäni Kalmah oli parhaimmillaan juuri näihin aikoihin, kappaleet ovat erilaisia mutta siltikin erinomaisia. Jokainen tavallaan kertoo eri tarinan, mutta ovat kuitenkin jollain tapaa yhteydessä toisiinsa. Heroes to us -biisi sai minut aikanaan tästä kaikesta innostumaan, joten sillä on erityinen merkitys.

Shade Empire - Sinthetic Tämä ensimmäinen on kappaleiltaan hyvin melodista ja nimenomaan niitä viljelläänkin hyvin erinäköisissä kappaleissa. Erityinen suosikkini ..Ja pimeys laskeutui -biisi kuuluu myös tälle levylle.

Juice Leskinen - Parhaat Juice oli niin vakuuttava mies, ettei sanat riitä kuvailemaan. Henkilökohtaisesti koen suurta kunnioitusta häntä kohtaan. Levyjä on mahdoton määritellä Juicelta, mutta laitetaan nyt tuo Parhaat, sillä siihen kuuluu ne suurimmat suosikit kuitenkin.

Sentenced - The Funeral Album Tähän albumiin kuvastuu kaikki mitä Sentenced oli. Aiemmat levytkin ovat hyviä, mutta viimeinen jää toki aina mieleen tälläiseltä bändiltä.

Viimeisenä on pakko panna kokoelma, sillä Deiciden uraa ei voi kuvailla yhdellä levyllä. Tai voi, jos se on kokoelma :D Mutta silti, tästä Roadrunner recordsin kokoelmalta uupuu uusimmat kokonaan, joten ei se täydellinen ole.

 

[Hirvonen]

AC/DC - Highway to Hell
Joka ikinen biisi loistavia. Etenkin Night Prowler.

AC/DC - Back in Black
Jokaisessa biisissä hittiainesta. Omat suosikkini Rock 'N' Roll Ain't Noise Pollution sekä Let Me Put My Love Into You.

AC/DC - Powerage
Loistava kokonaisuus. Henkilökohtainen suosikkini Next To The Moon.

AC/DC - If You Want Blood (You've Got It)
Maailman paras live levy.

AC/DC - Dirty Deeds Done Dirt Cheap
Blueshenkinen plätty josta esille voisi nostaa Ain't No Funin ja Dirty Deedsin.

Klamydia - Rujoa taidetta
Ei yhtään huonoa biisiä. Loistavia sanoituksia.

AC/DC - '74 Jailbreak
Lyhyt mutta toimiva kokonaisuus. Etenkin nimikkokappale Jailbreak.

AC/DC - Let There Be Rock
Tiukkaa menoa. Hell Ain't A Bad Place To Be, Whole Lotta Rosie ja nimikkokappale Let There Be Rock todellisia helmiä.

AC/DC - The Razor's Edge
Sisältää monta helmeä kuten bändin suurimman hitin Thunderstruckin sekä Are You Ready ja If You Dare kappaleet.

AC/DC - Black Ice
Bändin uusin plätty. Rock 'N Roll Dream ja Smash 'N Grab omia suosikkejani.

 

[Evil]

No joo. Tätä olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään, ja voisin kokeilla. Sääntöjä aion pikkuisen rikkoa, sillä kymmenen ei ole tarpeeksi. Laitan enemmän. Järjestys satunnainen, paitsi kotimaiset listaan häntäpäähän ilman sen kummempaa syytä.

Ulkomaanpellet-osasto

Black Sabbath - Sabbath Bloody Sabbath (1973)
Mikä tahansa Sabbathin kuudesta ensimmäisestä olisi käynyt tähän, mutta SBS oli minulle se ensikosketus bändiin ja sitä myöten erityisen rakas. Iommin riffinerous on piirun verran jalostuneempaa tässä kuin aiemmissa, ja huru-ukko Wakemanin koskettimet laventavat äänimaisemaa hienosti. Tummankaunis, monivivahteinen mestariteos.

Led Zeppelin - Physical Graffiti (1975)
Nelonen olisi itsestäänselvempi valinta; hetken ajattelin jopa olla niin anarkisti että valitsisin listalle aliarvostetun Presencen, mutta tämä tupla on niin ylitsepursuava herkkupuoti että pakko laittaa se. Onhan tässä toki Kashmir ja In My Time of Dying ja Trampled Underfoot, mutta ennen kaikkea tässä on edustettuna kaikki ne piirteet, mitkä tekivät Zeppelinistä ainutlaatuisen. Hats off to Bonzo.

Pink Floyd - Animals (1977)
The Wall on aina ollut mielestäni suuruudenhullu ja hahmoton teos, josta olisi tiivistämällä saanut hyvän eepeen. Dark Side ja Wish You Were Here ovat maineensa veroisia, upeita albumeita, mutta Floyd-levyistä suosikkini on silti tämä kitkerä ja piikikäs lentävään sikaan ja Battersean voimalaan paketoitu lätty. Gilmour soittaa paikoin jopa väkivaltaisella tatsilla, ja muutenkin Floyd näyttää hakaneulanuorisolle vanhoissa piilevän vielä voimaa.

Miles Davis - Kind of Blue (1959)
Sen lisäksi, että tätä sanotaan kaikkien aikojen parhaaksi ja myydyimmäksi jazz-levyksi, avasi se myös nuoren Evilin silmät jatsimussiikin suhteen. Olin ajatellut jazzin olevan diibadaabaa, jossa ei tarvitse edes välittää melodioista, tempoista tai sävellajeista, kunhan soittelee. Ykkösketju Davis- Coltrane - Cannonball Adderley kuitenkin tuuttaa sellaista settiä että pakko on antautua. Toinen Davis-suosikkini, Sketches of Spain, oli myös lähellä päätyä listatuksi.

Bob Marley & The Wailers - Exodus (1977)
Mitä edellinen on jatsille, tämä levy on regeelle. Majesteettinen soundi, upeat biisit, loistava bändi, hienot sovitukset ja kaiken päällä yksi karismaattisimmista koskaan eläneistä ihmisistä jumalaisine äänineen. Hyvät naiset ja herrat, mikäli haluatte kuunnella musiikkia jota voi kuvailla vaikkapa englanninkielisellä termillä "spiritually uplifting", valitkaa tämä.

Joy Division - Closer (1980)
Tämä onkin sitten tunnekäyrän toisesta päästä. Ian Curtis lauloi äänellä joka tuntui jo tulevan haudan takaa (tämä levy ilmestyikin hänen kuoltuaan), ja hänen laulunsa kertoivat kuolemasta, surusta, rakkauden menettämisestä, yksinäisyydestä, murtuneesta sielusta. Joy Divisionin selkäranka oli aina Peter Hookin basso, mutta Curtis oli sen sydän. Yhtä aikaa äärimmäisen tuskainen ja oudon puhdistava kuuntelukokemus, joka kerta.

The Who - Who's Next (1971)
Hienon bändin paras albumi, jossa palikat ovat täydellisesti kohdallaan. Baba O'Rileystä Won't Get Fooled Againiin täydellinen biisiputki. Moon The Loon ja Pete "Kari Jalonen" Townshend ovat tässä parhaimmillaan - energia on jalostunut nerokkuudeksi, muttei vielä väljähtynyt kikkailuksi.

Peter Gabriel - 3 (1980)
Gabriel on nero, ja Genesiksen jätettyään hän pääsi toteuttamaan näkemyksiään pidäkkeittä. Kolmonen on hänen levyistään eniten "kokonaisuus", ja hämmensi aikoinaan ehdottomuudellaan ja tiukkuudellaan. Pellittömiä rumpuja kolistelee entinen bändikaveri Phil Collins, mutta se ei juurikaan häiritse. Tällä levyllä on kiehtovan vainoharhaisuuden tuntu, eikä aika pysty tähän ollenkaan.

Neil Young & Crazy Horse - Ragged Glory (1988)
Youngin tuotannosta minua on aina folkrämpyttelyjä enemmän miellyttänyt Hullun Hevosen kanssa tehty raaka ja elinvoimainen rock, ja tässä se on parhaimmillaan. Kulmakivinä kymmenminuuttiset Love To Burn ja Love And Only Love, mutta heikkoa biisiä ei löydy.

Motörhead - No Sleep 'til Hammersmith (1981)
Mikään lista ei ole täydellinen ilman maailman täydellisintä rockbändiä. Legendaarinen Kilmister - Clarke - Taylor -kokoonpano on tässä korskeimmassa kunnossaan. Livelevyn biisilista on täydellinen, kolmikko pitelemättömässä soittokunnossa ja tunnelma katossa. Ainoa miinus olkoot se, ettei levy ole tupla. Aina kun ryyppään, kuuntelen tämän läpi, ja jos laitan tämän soimaan selvänä, iskee kamala jano. Se on klassikon merkki.

Van Halen - Van Halen (1978)
Toinen pettämätön hyvän tuulen levy. Halen sai kaiken toimimaan jo ensimmäisellä yrittämällä. Zeppelinin ekan ja Sabbathin ekan ohella rockhistorian paras debyytti.

The Afghan Whigs - 1965 (1998)
Greg Dullikin on nero, rietas ja sielukas sellainen. Itse asiassa tämä taitaa olla paras koskaan levytetty valkoisten miesten soul-levy, vaikka päällisin puolin kyse on rockalbumista. Kun Dulli laulaa You can fuck my body baby, but please don't fuck my mind, laulaa hän asiaa.

Kraftwerk - Trans Europe Express (1977)
Tässä taasen ei ole mitään rietasta, vaan saksalaista mekaanista järjestelmällisyyttä. Näillä on monta hienoa albumikokonaisuutta, joista tämä lienee se paras. Ainutlaatuinen yhtye.

Montakos siinä jo tuli?

Harmittaa, että usealla suosikkibändillä tai -artistilla ei ole sellaista itsestäänselvää tykkialbumia, jonka voisi listalle laittaa. Lähimpänä tyrkyllä voisivat olla vaikkapa:
Lynyrd Skynyrd - Street Survivors
ZZ Top - Degüello
Grateful Dead - Blues For Allah
Jethro Tull - Heavy Horses
David Bowie - Low
...sekä tietenkin pari erinomaista soundtrackia, Curtis Mayfieldin Superfly ja Ennio Morriconen Once Upon a Time in the West.



Härmäosasto

Hassisen Kone - Rumat Sävelet (1981)
Kone, Veljet, sooloura... Ismo Alanko on kotimaisen rockmusiikin Kuningas, ja tämä levy jotain uskomatonta, kun miettii että sen laulut on kirjoittanut parikymppinen kolli. Jylhä ja tumma kokonaisuus, jonka yhteiskuntakritiikin muodosta ja osuvuudesta Paavo Haavikkokin olisi kateellinen. Kaikkien aikojen kovin suomalainen rocklevy, piste.

Tuomari Nurmio - Lasten Mehuhetki (1981)
Handekin on nero, ja tällä levyllä hän teki sellaista mitä ei aiemmin eikä sittemmin ole osattu tehdä. Saumaton kokonaisuus rakentuu käänteisesti komppaavien rumpujen, maestron riitasointuisen kitaran ja Marja-Ahon jäntevän basson varaan. Päällä seikkailevat ovelat puhaltimet ja Nurmion mystiset, vinksahtaneet mutta oudon todet tarinat. Klassikko.

CMX - Aura (1994)
Tämä on suuri ja uljas levy, ilmestyessään jotain erityistä joka osui juuri senhetkiseen elämäntilanteeseeni syvästi ja lähtemättömästi. Pakahduttava kauneudessaan, armoton raadollisuudessaan. Hienon bändin hienoista levyistä se tärkein.

Mana Mana - Totuus Palaa (1989)
Jouni Mömmö oli monessa mielessä Suomen Ian Curtis, vaikkakin maailmaa nähneempi. Ennen sukunimikaimoihinsa kuolemistaan hän teki tämän levyn laulut, jotka eivät ole tästä maailmasta. Niissä ollaan mielisairaalassa, kidutaan kiirastulessa, nähdään rakkauksien ja maailmoiden tuho. Aiheet ovat tuttuja monilta hevibändeiltäkin, mutta niistä nössöistä Mömmö eroaa siinä että hän tiesi mistä laulaa. Erityismaininta Otra Romppaselle maailman komeimmasta kitaravallista ja koko kakun sovittamisesta.


Siinäpä niitä, nuin aluksi.

 

[Ex]

No joo...

Ensirakkaus ensimmäisenä:

Motörhead - No Sleep 'til Hammersmith, voisi olla myös Orgasmatron, Iron Fist tai Ace of Spades.

Peer Günt - Good Girls Don't... Huikeaa suoraviivaista juopuneen karheaa blueshenkistä hard-rock-tykitystä! Parhautta! Voisi olla myös Backseat.

Metallica - ...And Justice for All, eikä voi olla mikään muu. Johdatti meikäläisen metallin maailmaan, ja sisältää bändin parhaan tekeleen nimeltä Blackened, sekä jotenkin hypnoottisen Eye of the Beholderin.

Stone - No Anaesthesia. Jotain maagista oli myös tämän lyömä- ja soitinyhtyeen tuotoksissa.

[Tähän tulee jo pitkä väli, johon mahtuisi useampiakin ylläolevien pumppujen tekeleitä, mutta mennään yksi per bändi -linjalla.]

Sepultura - Arise. Klassikko mikä klassikko.

Slayer - Reign in Blood. No tämähän se vasta klassikko onkin!

The Clash - London Calling. No comments.

Megadeth - Rust in Peace. Nämä riffihirmut on pakko saada listalle.

ABBA - Golden Greats (tjsp) Pakko laittaa kokoelma, mutta onpahan hillittömän monta hittiä yhdeltä bändiltä!

Guns n' Roses - Appetite for Destruction. Gunnareiden ainoa hyvä lätty Lies:in ohella, ja onhan tämä merkkiteos.


Bubbling under: Beatles, Anthrax, Sielun Veljet, Hassisen Kone, Leevi and the Leavings...

Ilokseni huomaan että kukaan ei ole maininnut rollareita listoillaan, ja hyvä niin. Tosin se ihmetyttää, että mikä nostaa Holy Diverin kenenkään listoille (mitä siellä on nimibiisin lisäksi)?

 

[Taistelukirves]

Twisted Sister: Under The Blade
Twisted Sister: You Can´t Stop R & R
Twisted Sister: Stay Hungry
Twisted Sister: Come Out And Play

Näitten järjestys vaihtelee jatkuvasti, mutta neljä parasta kuitenkin.

Stray Cats: Stray Cats
Peer Günt: Peer Günt
Peer Günt: Backseat
Polecats: Are Go
Matchbox: Midnite Dynamos
Crazy Cavan & The Rhythm Rockers: Best Of

 

[Teepussi]

Inspiraatio iski miettimään levyjen top kymppiä, joten nostetaanpas ketju ylös. Ei missään järjestyksessä (vain yksi per artisti):

The Beatles - Revolver
The Who - Quadrophenia
Bad Religion - The Empire Strikes First
The Jam - In The City
Oasis - (What's The Story) Morning Glory
System Of A Down - Toxicity
The Clash - The Clash
Ramones - Ramones
Blur - Parklife
Dead Kennedys - Fresh Fruit for Rotting Vegetables

 

[Lätkä-Bongari Iso-E]

Ei ehkä juuri nyt kuuntelussa, mutta minulle tosi tärkeitä levyjä elämän varrelta. Ko. yhtyeiden levyjä tullut kuunneltua muitakin lättyjä ja paljon, mutta tässä "ne levyt". Levyt ovat satunnaisessa järjestyksessä.

Rage Against The Machine - Evil Empire -96
Ratmin ensimmäinen levy mitä minä kuuntelin. Todella heino levy ja olin todella katkera ystävälle, kun hänellä oli ko. levy ja minulla ei. Lainasin kaverilta levyn ja nauhoitin c-kasetille. Mutsi ei oikein tykännyt musiikista.

Offspring - Smash -94
Joulu -94 ja saimme broidin kanssa ensimmäisen cd-soittimen 7:n cd:n vaihtajalla. Broidi sai lahjaksi Michael Jacksonin HIStory tupla-cd:n ja minä olin pyytänyt ensimmäiseksi cd-levykseni Offspringis Smashin. Hieno levy, tulee kuunnteltua vieläkin aika paljon.

The Prodigy - Fat of The Land -97
Meinasin laittaa tähän Music for The Jilted Generationin, mutta hetken ajateltuani, niin onhan tämä levy rockimpi. Todella tykki levy Prodigyltä ja kyllähän Prodigyn meno muuttui hieman raskaampaan suuntaan ja Keithkin alkoi MC:ksi.

KoRn - Issues -99
Yläasteella kaveri tutustutti KoRniin. Kyllähän tämä levy upposi kuin terävä veitsi vanhaan mummoon. Sitä kautta pääsin myös tutustumaan KoRnin vanhempaan tuotantoon ja eipä kauaakaan kun olin jo bändin keikoilla. Jotain 7 kertaa nähnyt bändin livenä.

Metallica - Master of Puppets -86
Ensimmäinen Metallica levy jota kuuntelin. Hieno levy, kiitos broidin ystävälle, joka toi Metallican elämääni.

Rammstein - Mutter -01
Olin kuullut muutamia Rammsteinin biisejä MTV:ltä, mutta tämä levy räjäytti pankin. Varsinkin biisit Ich Will ja Feuer frei! veivät minut mukanaan. Ensiviikon lauantaina tärähtää tämäkin livenä Hietsussa.

Apulanta - Attack of the A.L. People -95
Punk-Apista parhaimmillaan. Tulipa sitä muutama levy vielä kuunneltua lisää, mutta sen jälkeen meno on mennyt niin persiilleen, ettei ole paljon tullut kuunneltua edes tätä levyä.

System of a Down - Toxicity -01
Tätä en jaksa edes kommentoida.

Queens of The Stone Age - Songs for the Deaf -02
Tämä levy tulee yleensä kuuneltua alusta loppuun. On kyllä niin saatanan hyvä levy. Pitkä aikainen haavekin toteutunee, kun ensi keskiviikkona tämänkin näkee livenä.

Queen - A Night at the Opera -75
Mutsi kuunteli paljon Queeniä ja tämä levy tuppasi soimaan aika paljon kun olin pieni. Jotenkin oli liian noloa tunnustaa kaikille pienenä, että tykkäsi samasta bändistä kuin äiti. Nykyään oikeastaan hehkutan, kuinka nerokas Freddie oli. R.I.P.

 

[Roger Moore]

Tällainenkin ketju on olemassa. Noh, mikseipäs voisi pientä listausta tehdä ja lisätä sinne jotain saatesanojakin.

10. Nightwish - Imaginaerum

Aika tuore levy, mutta on ainakin omalla kohdallani ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa yhtenä parhaista levyistä ikinä. Nightwishin kohdalla tämä levy on varmasti mahtipontisin levy ikinä, ja etenkin kokonaisuus on erittäin toimiva ja tasainen. Levyllä on pari kappaletta, jotka yksittäisinä ovat ehkä vähän tönkköjä, mutta nimenomaan kokonaisuuden vuoksi ovat erittäin tärkeitä biisejä ja täydentävät albumin.

9. Sentenced - The Cold White Light

Hieno bändi, hieno levy. Unholaan on tämäkin pumppu painunut, vaikka onhan bändin lopettamisesta jo sen kahdeksan vuotta. Muutenkaan bändi ei liiemmin pitänyt itsestään mitään suurta melua noin julkisesti, vaan antoi musiikin puhua puolestaan. Ei ehkä samanlainen kokonaisuus kuin edellä mainittu levy, mutta toinen toistaan paremmat biisit tekevät tästä vaan niin pirun hyvän. Sentencedillä olisi varmasti ollut enemmänkin annettavaa, mutta toisaalta bändi halusi lopettaa vielä kun homma toimi.

Anyway, kova levy. R.I.P Miika Tenkula

8. Michael Jackson - Thriller

Joo, onhan Rillerin biisit vähän puhkikuluneita ja kaikille jo tuttuja, mutta mitä sitten? Pop-musiikin kenties suurin klassikkolevy on ihan perkeleen hyvä, ja antaisin vasemman kivekseni jos joku nykypäivän poppari saavuttaisi edes prosentin tämän levyn mahtavuudesta. Helvetin hyvä levy, ei siitä mihinkään pääse.

7. Queen - Innuendo

Queenin ja Freddie Mercuryn oma joutsenlaulu ja testamentti. Kylmät väreet tulee aina kun tätä levyä kuuntelee, ja etenkin levyn avaava nimikkobiisi Innuendo on suorastaan eeppinen. Yhtään tietysti vähättelemättä A Night at the Operaa ja muita Queenin huippulevyjä, niin omalle kohdalle Innuendo on juuri se Queen levy, joka nousee ylitse muiden. Liian aikaisin lähti Freddie Mercurykin.

6. Metallica - Ride the Lightning

Kappas, tämänkin levyn tehneen bändin kenties hienoin muusikko on jo kuollut. Noh, eihän tämä pelkkää Cliff Burtonin eeppisyyttä tietenkään ole, vaikkakin esim. For whom the Bell tollsin bassoriffi on edelleenkin melkoisen jäätävä, vaikka sekin on tietty kaikille jo varmasti jopa oksennukseen asti puhki soitettu. Muutenkin RTL on perhanan tiukka ja kova levy, jonka kokonaisuudessa on ainoa pieni särö sen helkkarin Escapen johdosta. Noh, toisaalta se menee sellaisena pienenä rauhoittumishetkenä ennen Creeping Deathia.

Olisihan tästäkin levystä sanottavaa vaikka miten paljon, ja tätä voisi käydä läpi jopa biisi biisiltä, mutta toisaalta mitkään turhat paskanjauhannat eivät tee mitään oikeutta tälle levylle. Huikea levy, eikai siitä mihinkään pääse.

5. Iron Maiden - A Matter of Life and Death

En tiedä olenko jotenkin vinksahtanut tai muuten outo, mutta itselleni nämä Maidenin kaksi viimeisintä levyä edustavat ehdottomasti sitä tuotannon parhautta. Tietysti yhtään vähättelemättä niitä 80-luvun klassikkolevyjäkään, niin siitäkin huolimatta The Final Frontier ja etenkin A Matter of Life and Death edustavat minulle Maidenia parhaimmillaan. Ehkä minulla on sitten Maidenin kohdalla käynyt siten kuten monille esim. Thrillerin kohdalla, että nämä ainaiset Trooperit ja Fear of the Darkit ovat saaneet minut kääntymään enemmän näiden uudempien biisien ja levyjen tuotantoon.

No anyway, AMOLAD kyllä potkii persauksille hyvin. Levyn välillä jopa progemainen tyyli sopii hyvin, vaikka se ei ehkä perinteisintä Maidenia olekaan. Hienoja biisejä levy täynnä. The Reincarnation of Benjamin Breeg, kenties Maidenin paras biisi ikinä.

4. Black Sabbath - Heaven and Hell

Jep, tämä Sabbath -levy nousee omalla kohdalle tänne kymppilistalle. Sinänsä tuntuu aina vähän kummalliselle käyttää nimeä "Black Sabbath" kun puhutaan Ronnie James Diosta, kun etenkin myöhemmin bändin nimeksi vakiintui nimenomaan Heaven and Hell. Noh, joka tapauksessa tämä levy on Black Sabbathia, ja omalle kohdalle se paras Sabbathin albumi. Kaikki kunnia tietysti Ozzyn aikaisille levyille, mutta itselläni on aina ollut siten että Ozzyn soolotuotanto on ollut lähempänä sydäntä, kun taas Black Sabbathin kohdalla Dion aikainen materiaali on uponnut paremmin.

No joo, nyt karattiin jo taas vähän aiheen ulkopuolelle, mutta anyway. Liian aikaisin lähti Diokin.

3. Nightwish - Dark Passion Play

Jeps, Naikkareidenkin (vittu, tarkottaako Naikkarit Nylon Beatia?) kohdalla menee niin, että tämä Anette Olzonin aikainen tuotanto menee helposti sen Tarjan aikaisen materiaalin ohi. Ei sillä, ovathan Wishmaster ja Century Child pirun kovia levyjä nekin, mutta näissä uudemmissa kiekoissa on ollut se että se Tarjan ääni ja Tarja itsessään ei nouse enää niin keskiöön, vaan sinne sille nostetaan kaikkea muutakin.

Vuonna 2007 tuli tosiaan odotettua yhtä levyä kenties enemmän kuin mitään muuta, eli tämä Dark Passion Play piti kyllä jännityksessä. Odotukset olivat saatanan kovat, ja ensimmäinen Eva -sinkku silloin joskus toukokuussa jätti vielä vähän mietteliääksi. Myöhemmin kesällä tullut Amaranth jätti oikeastaan vähän samanlaisen fiiliksen, mutta toisaalta kyllä se jo vähän selkeytti pakettia. Tyyli oli muuttunut jonkin verran, vaikkakin jo Oncelta tuttu teatraalisuus ja klassisuus oli yhä vahvasti läsnä.

Noh, kun itse levy sitten myöhemmin syksyllä tuli julki, niin kyllähän se oli kokonaisuutena ihan saatanan hyvä. Levyn avaava The Poet and the Pendulum on Nightwishin historian upein tuotos ikinä ja yksi absoluuttisesti parhaista musiikkikappaleista joita olen koskaan kuullut, ja muutenkin tämä ajoittain jopa erittäin henkilökohtaiseksi menevä levy on Nightwishiä parhaimmillaan. 75 minuutin verran käydään läpi Tuomas Holopaisen parin vuoden takaisista asioista, kuten Tarjan potkuista bändistä ja muustakin sen aikaisista ongelmista. Koskaan ei olla näin henkilökohtaiselle tasolle menty Nightwishin kohdalla, enkä usko että enää koskaan tullaan menemäänkään. Tämä on levy, jonka voi tehdä vain kerran.

Tulipa pitkä kirjoitus muihin nähden, noh haitanneeko tuo.

2. Metallica - Master of Puppets

Joo, jokaisen kunnon metallimiehen ja rokkiniilon mielestä Puppetsi on paras levy ikinä. Toisella puolella ovat sitten ne mukaviisaat tyypit joiden mielestä tämä levy on yliarvostettua paskaa. Noh, minulle se on lähes maailman paras levy, ja vaikka joidenkin mielestä se on yliarvostettua skeidaa, niin eikai sen puhdasta klassikon asemaa voi kukaan kiistää millään muotoa.

Saakeli, nyt tuli pieni inspiraation puute kirjoittaa pidempää saatetekstiä tuon DPP:n jäljiltä, vaikka tämähän on jopa aavistuksen parempi levy. Toisaalta tästä kiekosta on kai kaikki mahdollinen ja mahdotonkin jo sanottu, joten tuntuu vähän pöhkölle toistella niitä samoja juttuja uudestaan. Antaa levyn itsessään puhua puolestaan, huikeaa kamaa.

1. Sentenced - Amok

Kyllä, tämä se on. Sentenced on omalle kohdalle se kaikista läheisin ja kuunnelluin bändi ikinä. Sentencediä on tullut kuunneltua sieltä jostain 14-vuotiaasta saakka, ja aluksihan homma oli sitä että kuunneltiin sitä Ville Laihialan aikaista kevyempää tuotantoa, ja myöhemmin siirryttiin Taneli Jarvan aikaiseen tuotantoon. Karumpaa, raaempaa ja raskaampaa kuin myöhemmin, mutta toisaalta myös erittäin melodista ja mukaansa vievää.

Tietystikään Amok ei ole ihan yhtä raakaa menoa kuin edeltänyt North from Here, mutta entistä parempaa kuitenkin. Biisit olivat itsessään ehkä aavistuksen monipuolisempia, ja tällä levyllä Senarit löysivät itsensä musiikillisesti. Siinä missä North from Here ja sitä aiempi Shadows of the Past olivat vielä nuoruuden innolla tehtyä aggressiivistä poljentoa, niin Amokilla oltiin jo ehkä aavistuksen kypsempiä ja biiseistä tehtiin entistä hiotumpia. Bändin soitto oli kehittynyt entisestään, ja Jarvakin kuulosti paremmalle kuin ennen. Kokonaisuutena sellainen paketti, että hankala tästä on olla pitämättä. Tuskin olen yksinään tämän mielipiteeni kanssa.

-------------

No niin, nyt tässä muutamassa minuutissa päästä kyhätty lista. Olihan tässä joo paljon samoja bändejä, mutta toisaalta muiden listaaminen tällä hetkellä olisi melkoistai itsepetosta. Tietysti pelkästään kymmenen levyn listaaminen on melkoisen haastava projekti, ja tämänkin voisi helposti venyttää vaikka 50-100 levyn mittaiseksi projektiksi.

Joskus ehkä lisää.

 

[Tarinankertoja]

Sen verran on tämä vanha hauska levylistaketju on täynnä raskaampaa musaa, että kait sitä nyt kunnon musiikkiakin pitää lista laittaa…

Duran Duran – Duran Duran
Nuoruuteni SE levy. Joka soi ja soi ja soi… ja on siten piirtynyt aivojälkeen niin, että se ei sieltä pois lähde. Uusromantinen musaliike synnytti paljon omaa suosikkimusiikkiani, ja tämä oli tavallaan sen ilmentymä. Oli SimpleMindsäiä, HumanLeagueta, Heven17:nä Eurtymichsiä, NewOrderia, GaryNumania, DepecheModea, Yazoota, Visagea, TalkTalkia, SpandauBalettia huuh.. nuoruus ei palaa, mutta tämän albumin kanssa sinne voi tehdä oman trippinsä.

Björk – debut
Tajunnan räjäyttävä kokemus. Tämän ilmestyessä sitä oli jo aika vakiintunut musiikkimaku ja mistään uudesta ei yleensä innostunut. Human Behavior lähtiessä soimaan tästä innostui kuin teinpoika ja tämä muutti musiikinkuuntelutapoja peruuttamattomasti. Ilman tätä musiikkikuuntelumaailmani olisi huomattavasti köyhempi, sillä se avasi korvat myös erikoisemmille tuotannoille.

Ultravox – Rage in Eden
Ei se myydyin, ei se hittejä sisältävin, mutta jo pelkkä ”I Remeber” riittäisi. Mutta We Stand alone, The Voice , The Thin Wall.. kaksi jälkimmäistä mestariteoksia ka uranuurtajia myös videoina.

Rush - Signals
Subdivision on mulle SE Rush biisi, ja albumilla ei ole yhtään heikkoa biisiä. tätähän yleensä pidetään Rushin välityönä, mutta mun mielestä tämä yhdistää vielä kaikuja 70-luvun Rushista mutta on jo suuntautunut kohti modernimpaa Rushia. Kaiken kaikkiaan täydellinen levy

Depeche Mode – Violator
Depeche Moden syntsapoppikauden kruunu. Mestariteos joka suhteessa. Pidän toki tämän jälkeen alkaneesta raaemmastakin suuntauksesta, ja uusin levy on mitä mainioin (Delta Machine), mutta Kasari syntsapop hioutui tämän myötä täydellisyyteen ja kuoli genrenä pois (kunnes nyt on elpymässä ala Hurts ja vanhojen tekijöiden paluuna)

The Beatles – Stg. Pepper
Loistavan bändin loistava levy. tähän toki olisi voinut valita Rubber Soul, Revolver, White Album, Abey Roadin päivän fiiliksen mukaan. Klassikko syystä.

ABC – the Lexicon of Love
Trevorn Horn tuottama ja Ann Dudelyn orkesterisovittama klassikkoalbumi. Martin Fry potaksi tuottajan ja soittajan mäjelle ja bändi romahti mitättömyyteen (toki vuosia myöhemmin tekivät ihan ok levyjäkin). Valntines day, All of My Heart, Look of Love. Maagista.

ABBA – The Album
ABBA:n paras albumikokonaisuus, jossa osana myös minimusikaali ”the girl with a golden hair”. Klassikkobiiseiksi nousseita sävelmiä, joista "Thank You for the Music" teksti on jotain niin kiteyttävä ja tärkeää musiikidiggareiden sielunelämästä (tyylilajista riippumatta)

Thank you for the music, the songs I'm singing
Thanks for all the joy they're bringing
Who can live without it, I ask in all honesty
What would life be?
Without a song or a dance what are we?


Queen – Innuendo
Queenilta voisi laitaa myös aika vapaasti monta eri albumia, mutta tämä on Freddien testamentti. Viimeinen levy (joo ei jäänyt viimeiseksi, mutta tekovaiheessa Mercury näin ajatteli ja oli päättänyt). Tällä levyllä yhdistyy Queenin poppis ja rock osuudet hienolla tavalla. JA loppukateetti kliseisesti, mutta sävähdyttävästi ”Show must go on”

Ace of Base – Happy Nation
Niinpä niin, eipä olisi kuvitellut innostuvansa tanssipoppiksesta, mutta Ace of Basen debyyttilevy on täynnä tarttuvia ralleja. Tämän ja varsinkin US version The Sign hitin kera ajattelin tästä Ruotsin saavan uuden Abban.. ei saanu.


Uusin levy tällä listalla on 90 –luvun alusta. Todennäköisesti musiikin merkitys elämässä on sen verran vähäisempi, ettei 2000 luvun albumeista mikään ole nousut vielä tälle tasolle. Scissor Sistersin Ta-Dah tai Mikan Life in Cartoon Motion ehkä lähimpänä. Eikä tämä tarkoita, etteikö hemmetin hyvää musaa tehtäisi jatkuvasti…

 

[Pavlovin Koira]

En tiedä onko kaikki parhaimpia mutta omana aikanaan kolahtaneita. Päädyin rajaamaan vain yhden levyn per bändi, muuten ainakin puolet olisi ollut Iron Maidenin levyjä.

Judas Priest - Painkiller
Kun kuulin ekan kerran, olin että voiko tällaista tykitystä olla edes olemassa? Vaikken edes osaa ajaa moottoripyörää tekee tätä kuunnellessa mieli vetää nahkakuteet päälle, hypätä pyörän selkään ja antaa palaa.

Iron Maiden - Number of the beast

Suosikkibändini todellinen läpimurtolevy.

Metallica - Ride the lightning

Minulle Metallican paras levy. Todellista alkuvoimaa.

Mötley Crue - Shout at the devil

KISS - Animalize

Kaksi yllämainittua kuuluvat niihin levyihin joiden tahdissa tuli leikittyä bändiä joskus ala-asteen vikoilla luokilla.

Popeda - Svoboda

Yksi kuuma kesä tulee mieleen tästä yhä.

Dire Straits - Brothers in arms

Ainoa kevyemmän musiikin bändeistä joka on kulkenut mukana nuoruudesta näihin päiviin. Tämä ehkä kovin levytys ko. bändiltä.

Sielun Veljet - L`amourha

Voi veljet, tässä on sitä jotain

Amorphis - Beginning of times

Valitsin tämän levyn siksi koska Amorphis on toistaiseksi ainoa bändi jonka olen löytänyt näin keski-iässä. Tämän levyn ansiosta.

 

[FASlapsi]

Tää on paha, tosi paha. Hyviä levyjä ja muusikoita on niin paljon että on tosi vaikea valita ne parhaat sieltä joukosta. Rajoitan tän listan nyt pelkästään kotimaisiin artisteihin, ulkomaisissa olisi niin paljon lisävaihtoehtoja että aivokuoreni hyhmeröityisi kokkareiseksi jos alkaisin niiden joukosta seuloa niitä kaikista parhaimpia.

1. Raimssi - Neron taakka
Kovin levy ikinä missään, nuori Raimssi uransa huipulla. Tekstit ovat viiltävän syväanalyyttisiä ja timantintarkkoja huomioita silloisen nykypäivän elämästä, ja tekstien punainen lanka kantaa helposti nykyisyyteenkin ja arvatenkin pitkälle tulevaisuuteen asti. Soundipuoli on myös täyttä kultaa, pistää kerta toisensa jälkeen ihmettelemään mikä Mozartin inkarnaatio tämä nuori herra oikein olikaan. Levyn ehdoton helmi on radioissakin huikeassa soittokierrossa ollut "Mutsi teki eilen kalasoppaa".

2. Matti ja Teppo - Matti ja Teppo
Turun maailmanluokan veljekset räjäytti pankin jo debyyttialbumillaan. Kappaleet kuten "Teppo ja Matti", "Matti, Teppo ja Matti" sekä huikea, levyn päättävä proge-pläjäys "Matti, Teppo, Teppo, Matti, Teppo ja Matti-Teppo" saa kyyneleet virtaamaan nerokkuudellaan jokaiselta vähänkin ajattelevaan kykenevältä.

3. Janos Valmunen - Bussipysäkillä
Janos Valmunen. Jo pelkkä taiteilijan nimen sanominen tai kirjoittaminen saa aikaan valtaisat kylmät väreet ja herkistää raavaankin miehen tunnekuohun valtaan. Levy on täynnä orgastisia kuulokokemuksia, tunnetuimman "Bussipysäkillä"-kappaleen lisäksi kärkeen nousee kappaleet "Juna-asemalla", "Lentokentällä", "Laivasatamassa" ja "Tien varressa liftaamassa". Yksi ainoa pienimuotoinen huti löytyy, joka tiputtaa Janos Valmusen uran huipputuotoksen listan kärjestä, biisi nimeltä "Vehmaalaisella pikkutiellä sivuvaunullisen museomoottoripyörän selässä" on nimittäin ihan vitullista ripulia.

4. Indx - Jee Jee Jee
"Pysäyttäkää painokoneet! Ottakaa siellä ollut tauhka ulos! Laittakaa sinne nämä Indx-levyjen raakaversiot! Käynnistäkää painokoneet uudestaan! Painakaa levyjä niin paljon kunnes koneet menee rikki! Sen jälkeen hankkikaa uudet koneet, ja jatkakaa levyjen painamista kunnes kaikki paikat on levyjä pullollaan!" Tällä komentosarjalla alkoi maailmankuulun Indx-bändin ura. Huikean kulttisuosion saavuttanut bändi sai alkunsa superkuuluisasta "Popstars"-telkkariohjelmasta, jossa se yksi läski juoppo joka aikoinaan duunasi Nylon beatia teki harhaisista lapsista musiikkiorjia. Ohjelman jälkeen nousukiito vain jatkui: yhtye myi ensikeikallaan Hartwall Areenan lähes täyteen (12000 lipusta jäi myymättä vain 11960), ja seuraava keikka Myyrmäen ostoskeskuksen pullonpalautusautomaatin vieressä jäikin sitten viimeiseksi koska Renen kipeä selkä esti kaikki loput keikat ja bändi haudattiin vähin äänin, samalla haudattiin myös bändin kaikki jäsenet, elävänä ja kasvot alaspäin. Bändin perintönä jäi kuitenkin huikeat vuoret "Jee jee jee"-levyjä, joista murskaamolta säästyneet lähetettiin laivakuljetuksella Haitiin paikallisen koulun rakennusmateriaaliksi. Koulu valmistui, mutta hajosi heti seuraavana päivänä.

5. Salarakkaat - Salarakas
Kun kaksi suomalaisen julkkis- ja musiikkiskenen supernimeä iskevät silikonirintansa yhteen, ei tuloksena voi olla muuta kuin superhitti! Martina Aitolehden ja Marika Fingerroosin Salarakas-albumi jää historiaan yhtenä naisenergian kauneimpana helmenä. Biisit kuten "Mä nussin Alexeita", "Kuvatkaa mun tissejä" ja Martinan riipaisevan kaunis soolo "Melon kanootilla" saavat edelleen menojalan vipattamaan ja alahuulen väpättämään. Sittemmin näiden mediaherttuatarten elämän monet käänteet pakottivat yhteisen musiikkiuran sivuraiteille, comeback-kiertuetta odotellaan jo kuumeisesti kunhan vaan Marika löydetään jostain, Martina on jo pakattu syntsien ja esiintymisvaatteina toimivan lankarullan kanssa kiertuebussiin.

6. Tony Halme - Mestarit salilla
Kun Viikinki tekee musiikkia, siinä on sointukulut, melodiat ja rytmit vain tiellä! Mahtipontinen suurteos herättää kuulijassaan suurta isänmaanrakkautta ja perussuomalaista, aukottomasti perusteltua maahanmuuttajavihaa. Levy on mustia, kiiltäviä helmiä täynnä, mutta kirkkaimmaksi näistä voidaan nostaa levyn iloisesti rallatteleva päätösraita "Ammuin itseäni päähän koska päihteet ja Tuksu".

7. Timo T.A. Mikkonen ja ystävät - Joulusydän
Kun puhutaan mediasta ja julkisuudesta, esiin nousee vääjäämättä yksi nimi: Timo T.A. Mikkonen. Tämä siviilipalvelusmies ja homo on tehnyt kotimaansa eteen paljon enemmän kuin yksikään hetero puskajermu, kahden asperger-lapsensa lisäksi päivänvalon näki vuonna 1989 myös Timo T.A. Mikkosen maailmankuulu joululevy Joulusydän. Timo T.A. Mikkosta ja tätä levyä tosin nykypäivänä yhdistää se asia, että kumpikaan ei enää sitä päivänvaloa näe, mutta silti kappaleet kuten "Vihaan natsivaimoani", "Aivoinfarkti päivässä, kaksi parhaassa" ja Aki Sirkesalon kanssa levytetty coveri "Katson autiota hiekkarantaa" pistävät hymyn karehtimaan halvaantuneenkin suupielissä. Levyn viimeinen biisi on miehen tulevaisuudessa omasanoittama "Ygnsfhas" jonka kertosäe "Ghjutiy vpppfff srtrfghf, hrttttff gggagaggg mbnmbnbn" on sellainen korvamato että se vie näönkin mennessään!

8. Mamba - Mä tein sen taas
Mamba, tuo musiikin Juhani Tamminen, voisi oikeasta näkövinkkelistä katsottuna vallata listalta vaikka kaikki sijat, mutta tällä kertaa listalle kelpuutetaan vain bändin huikein tekele, Mä tein sen taas. Levyn ilmestyttyä Suomen itsemurhaluvut korahtivat taivaisiin ja Timo T.A. Mikkonenkin siinä hötäkässä kaivoi erehdyksessä silmät päästään vaikka korvat oli kuulemma pitänyt puhkoa. Levyn biisejä ei yksikään elävä ihminen ole kyennyt kaikkia yhdeltä soitolta kuuntelemaan ilman että pää räjähtää musiikillisesta ilotulituksesta. Nuorgamissa, siinä Aslakin poronkusiojan hujakoilla asuu nykyään paaluun kahlittuna Arto Länsmanin veli Serto Länsman, joka on tämän koko levyn kuunnellut kertaalleen kokonaan biisi per vuosi tahdilla. Sertolta voi käydä mielipidettä levystä kyselemässä, mutta muistakaa varautua tuntikausia kestävään rääkynään ja estäkää hyvät ihmiset Sertoa kynsimästä naamaansa tohjoksi.

9. Sound of R.E.L.S. - Extra
Mitäpä olisi kesä ilman Ressu Redfordin musiikkia? Sama kuin natsi-Saksa ilman keskitysleirejä, ei juuri mitään! Tämän 130-senttisen Turun vanhan Justin Bieberin (275 senttiä jos laskee tukan mukaan) musiikillisesta kynästä on lähtöisin niin paljon kaikkea mahtavaa, että on jälleen kerran vaikea valita sieltä tuotannosta se kaikkein huikein mestariteos. Arpa kuitenkin langetti Sound of R.E.L.S.-nimisen poppoon Extra-levyn valinnaksi, joten laitetaan tähän listalle se. Ikinä en ole levyä kuunnellut, enkä kuuntele. Haista sinäkin Ressu pitkä vittu!

10. Smurffit - Haistakaa kaikki vittu
Ja listan päätteeksi on toki valittava Suomen musiikkiskenen yliloordit, nuo hauskat siniset pikkumiehet ja se yksi nainen jota koko sininen kylä yksissä tuumin jyystää sairaassa pikku sienikylässään - Smurffit! Loputtoman riemukkaalla äänellään he laulavat vekkuleita ja kekseliäitä covereita, jotka vituttavat jokaista ja ihan jumalauta jokaista saatanan elävää olentoa. Voi vittu miten ne vituttaakaan! "Haistakaa kaikki vittu" pitkäsoitolta parhaiten tämän raivokohtauksia sarjana aiheuttavan oksennuksen kruunaa levyn nimikkokappale "Vituttaako nami nami?" jossa pappa-smurffin ominaisuudessa siniseksi maalattu Marco Bjurstöm rallattelee Jari Sillanpään pippelistä, biisi on coveri superkuuluisasta, listan kärjestä löytyvältä Raimssin Neron taakka levyltä kotoisin olevasta "Mutsi teki eilen kalasoppaa"-biisistä, johon smurffien riimit eivät osu ollenkaan yhtään ja jonka kuuntelu aiheuttaa halua kokea Janos Valmusen tai edes Timo T.A. Mikkosen kohtalon.