Ma 4.4.2022 => Ti 5.4.2022 Kärpät - Ilves

  • 71 235
  • 1 142

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Kuudes peli yhdeksään päivään. On kyllä järkyttävä tahti, mutta tänään taas mennään. Käsittämättömän laadukkaasti molemmat joukkueet ovat tähän asti puolustaneet. Lisäksi molempien maalivahdit ovat tässä pelitahdissa pitäneet pään kasassa ihaltavan hyvin. Varsinkin nuorelta Blomqvistiltä todella kylmän viileää suorittamista. Vaikka Langhammer päässyt ehkä hieman vähemmällä ja sarjan pari ekaa maalia oli ehkä vähän helpohkoja, niin se mikä Langhammerissa on huokunut koko ajan runkosarjasta lähtien, niin ratkaisevalla hetkillä on voittava maalivahti. Helppoja ei ole lipsahnut niillä hetkillä kun sitä tasoitusta on lopussa haettu tai sitä maalinjohtoa on suojeltu. Tästä kertoo voittoprosentti 66%, vaikka maaleja meni selän taakse peräti 2,56/peli vielä runkosarjassa. Toki tuohon voittoprosenttiin vaikuttaa isosti myös, että Ilves teki paljon maaleja, mutta kuitenkin. Nyt playoffeissa selän taakse mennyt vain 1,28/peli, joten paria "lipsahdusta" ja ajoittain haparoivaa av:ta lukuunottamatta oma pää sementoitu toistaiseksi todella laadukkaasti. Tämän tiiviin puolustuksen suorituksen tasoa nostaa se, ettei Kärpät ole ollut johdossa kuin 5 minuuttia tässä sarjassa ja Ilves on ollut johdossa muutamaa minuuttia vaille kahden runkosarjaottelun verran, joten Kärpillä on ollut maalinteko mielessä pelkän puolustamisen sijaan koko sarjan ajan.

Se mikä tämän koko pohdinnan pointti on, niin mielenkiintoista nähdä alkaako tässä pelitahdissa jomman kumman tai molempien puolustustiiveys tai maalivahtipeli kohta jo lipsumaan, koska tämä kurinalaisuus on ollut molemmilla 5vs5 pelissä mielettömän kovaa G2 lähtien. Kova peli tulee varmasti ja Kärpät lyö taas vuorostaan aivan kaikki tiskiin ja sitten katsotaan pystyykö Ilves tähän vastaamaan. Ei tässä seiskapeli yllättäisi, eikä se näin hienolle sarjalle mikään vääryys olisi, mutta toivotaan nyt täältä leiristä, että tänään katkeaisi.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima

Sori, meni vähän tämä ohi kun en jaksanu lukee yhtäputkea.
Sullekin semmonen vinkki että jos hieman jäsennät kirjoitusta niin sitä on helpompi lukea.
Juu ja ei ollu vittuilua, kunhan vaan.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Omissa odotuksissa, että Kärpät tulee lujaa päälle (yllättäen) ja Ipa jatkaa samanlaista tasapainoista peliään mihin viime pelissä jäätiin eli jämäkkää puolustusta sekä fyysistä läsnäoloa väsyttäen Kärppiä ja samalla luoden koko ajan vaarallisia hyökkäyksiä.

Kärpät päästää muutaman läpiajon pelin loppupuolella joista Oden ja Baptiste naulaa maalit ja armoton kapina ottelun lopussa, josta Langhamer selviää voittajana ja nappaa toisen nollapelinsä pleijareissa. Peli päättyy 0-2 ja sarja 4-2.

No, eihän se noin tule kuitenkaan menemään kun Ipa tulee neppailemaan takinliepeet liehuen ja Kärpät kiittää 4-0. Mutta alkais jo niin näkis!
 
Shiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikka Langhammer päässyt ehkä hieman vähemmällä ja sarjan pari ekaa maalia oli ehkä vähän helpohkoja, niin se mikä Langhammerissa on huokunut koko ajan runkosarjasta lähtien, niin ratkaisevalla hetkillä on voittava maalivahti.
Sehän se hankaluus on kun tulee harvakseltaan niitä tilanteita ja sitten kun tulee, niin on pahoja aina.
No, eihän se noin tule kuitenkaan menemään kun Ipa tulee neppailemaan takinliepeet liehuen ja Kärpät kiittää 4-0. Mutta alkais jo niin näkis!
Jos tappio tulee, niin tuskin takki auki ovat menneet Ouluun. Se on pomppu sinne toinen tänne ja "tulos ohjaa ajattelua" sen jälkeen, kuten täällä joskus joku kolumnissa kirjoitti.
Mutta todennäköisyydet ovat nyt meidän puolella.
Kärpät ole ollut johdossa kuin 5 minuuttia tässä sarjassa ja Ilves on ollut johdossa muutamaa minuuttia vaille kahden runkosarjaottelun verran...
Kova vääntö on tulossa, se on ainoa varma asia tässä. Onneksi se on Kärpät tässä joka on selkä seinää vasten.
Toivon että Haalapa ja Kontiola ovat pelikunnossa täysin!
 
Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Ilves tuli sitten rutiineistaan poiketen jo eilen Ouluun jännittämään peliä. Kärpät kaataa mailojaan puristavan Ilveksen helposti tänään..
 
Glove

Jäsen
Kova on tahti, mutta ammattiurheilijoista kysymys, joten eiköhän nuo jaksa. Jos ei jaksa niin sitten on jossain tehty jotain väärin.

Odotan taas yhden maalin peliä. Jos Ilves pysyy poissa boksista niin voitto menee Tampereelle, koska Kärpät ei tee yhtään maalia 5vs5 pelissä. Ilves tekee sen yhden melko varmasti. Avain Kärppien voittoon on siis kiekkokontrolli, liukas liike ja pitkät hyökkäykset ja sitä kautta pakottavat Ilvesläiset rikkomaan ja ottamaan jäähyjä. Ja näitähän me on koko ajan Kärpiltä nähty... Jospa nyt kumminkin olisi Kärpät vähän kevyemmällä jalalla liikkeellä kuin edellisessä pelissä.
 
Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät on hyvä juuri selkä seinää vasten pelatessaan. Joten selvät voitot Kärpille tänään ja huomenna. Altavastaajana kääntyy tämä sarja Kärpille.
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi
Kärpät on hyvä juuri selkä seinää vasten pelatessaan. Joten selvät voitot Kärpille tänään ja huomenna. Altavastaajana kääntyy tämä sarja Kärpille.

Kärpät ei ole saanut 5vs5-pelissä juuri hyökkäyspeliä aikaan ja on johtanut tämän sarjan aikana ottelua 5min. Näillä pohjilla kaksi selvää voittoa vaikuttaa aika kaukaiselta ajatukselta.
 
zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen kokoonpanossa ainoa muutos lauantain avaukseen nähden Suomen ja Miehon paikkojen vaihto joka nähtiin jo lauantain kolmannessa erässä. Kärpät nostaneet Koivusen, Tieksolan ja Koskenkorvan takaisin ja Emmanuelsson tiputettu neloseen.

Kova on luotto että tänään katkeaa. Aika meidän tullut on.

Ilveksen kokoonpano:

Henrik Haapala - Petri Kontiola - Joona Ikonen
Eemeli Suomi - Balázs Sebők - Nicholas Baptiste
Panu Mieho - Matias Mäntykivi - Joonas Oden
Miro Nalli - Joni Ikonen - Marko Anttila

Jarkko Parikka - Les Lancaster
Tuomas Salmela - Dominik Mašín
Leo Lööf - Simon Johansson
Aleksi Elorinne

Marek Langhamer
(Vadim Žerenko)

Kärppien kokoonpano:

Julius Junttila - Saku Mäenalanen - Ville Leskinen
Ville Koivunen - Troy Bourke - Juhamatti Aaltonen
Mika Pyörälä - Jesse Koskenkorva - Tuukka Tieksola
Petter Emanuelsson - Arttu Hyry - Aku Räty

Ludwig Byström - Topi Niemelä
Atte Ohtamaa - Axel Rindell
David Sklenicka - Damir Musin
Mikko Niemelä

Joel Blomqvist
(Stanislav Galimov)
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Katsojan kannaltahan tämä on kivaa, kun kiekkoa tulee koko ajan, mutta mutta.. Urheilun kannalta minä en kyllä tästä kauheasti syty. Taas on koko kausi siirrelty otteluita ja Kärpilläkin ollut ties kuinka monta n. viikon taukoa otteluiden välillä. Sitten, kun tosipelit alkaa niin ryitään mahdollisesti 7 peliä kymmeneen päivään? Mitä ihmeen järkeä tässä on?

Odotan silti hyvätasoista ottelua, jossa parempi poistuu voittajana. Toivon sen olevan Kärpät, mutta tarvittaessa hyväksyn myös Ilveksen paremmuuden.
 
mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Kärpät ei ole saanut 5vs5-pelissä juuri hyökkäyspeliä aikaan ja on johtanut tämän sarjan aikana ottelua 5min. Näillä pohjilla kaksi selvää voittoa vaikuttaa aika kaukaiselta ajatukselta.
Ihan samaa mieltä. Kärppien mestaruus olisi nyt viedä sarja seiskapeliin ja kaatua Nokia-areenalla kunniallisesti saappaat jalassa sympaattisia Mörkön joukkoja vastaan. Yksittäisen kotipelin voittaminen tänään on kuitenkin mahdollista ja syy siihen löytyy Kärppien maalin suulta.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Jos tappio tulee, niin tuskin takki auki ovat menneet Ouluun. Se on pomppu sinne toinen tänne ja "tulos ohjaa ajattelua" sen jälkeen, kuten täällä joskus joku kolumnissa kirjoitti.
Mutta todennäköisyydet ovat nyt meidän puolella.
Nojuu, ei tässä sarjassa Ipa ole takki auki pelannut peliäkään. Kolmospelissäkin pelattiin lähinnä tyhmästi/virheherkästi eikä niinkään takki auki vaikka omissa muistikuvissa se siltä alkuun vaikuttikin.

Nyt kun kokoonpanotkn käytännössä muuttumattomat Ipalla edellispelistä, niin kyllä tässä kertoimet Ipan voitolle ovat kallellaan.

Vedonlyönnistä puheenollen, Veikkaus arpoo 1X2 2,24 - 3,50 - 3,10.
Tuon ristin kertoimen ostan, mutta kyllähän nuo suoran voiton kertoimet pitäisi olla toisin päin. Nauraen pankkiin, Veikkaus tekee sen itse.
 
Beni49

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät ei ole saanut 5vs5-pelissä juuri hyökkäyspeliä aikaan ja on johtanut tämän sarjan aikana ottelua 5min. Näillä pohjilla kaksi selvää voittoa vaikuttaa aika kaukaiselta ajatukselta.

En itsekkään usko kahteen selvään voittoon. Sitä kannattaa kuitenkin miettiä, että mistä tämä mainitsemasi fakta eniten kertoo, kun voitot ovat kaikesta huolimatta niinkin tasaiset kuin ne kuudenteen peliin lähdettäessä voivat olla.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Veikkauksen kerroin Ilveksen suoralle voitolle (3,10) on kyllä taas osastoa "salli mun nauraa". Kyllä tämä on aivan kolikonheitto tämä peli. 37-26-37. Jos tasuri pelottaa, niin ratkaisuun astikin saa 2,20.
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi
En itsekkään usko kahteen selvään voittoon. Sitä kannattaa kuitenkin miettiä, että mistä tämä mainitsemasi fakta eniten kertoo, kun voitot ovat kaikesta huolimatta niinkin tasaiset kuin ne kuudenteen peliin lähdettäessä voivat olla.

Juu, enkä mä tarkoittanut lainkaan sitä, etteikö Kärpillä olisi vielä mahdollisuuksia, vaan sitä vain, että kaksi selvää voittoa tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Ei sekään toki mahdottomuus.
 
Beni49

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juu, enkä mä tarkoittanut lainkaan sitä, etteikö Kärpillä olisi vielä mahdollisuuksia, vaan sitä vain, että kaksi selvää voittoa tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Ei sekään toki mahdottomuus.

Kyllä. Jos tänään ja mahdollisesti huomenna pelit ovat jotain muuta kuin maalin pelejä suuntaan tai toiseen, niin ihmettelen suuresti.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Kärpät lähtee Liigan sivujen mukaan ilman pakkeja illan koitokseen...itseluottamus tapissa?

Edit. Uudemman kerran kurkattuani päivittyi pakitkin, sori jatkakaa...
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Siellä Marjamäki jo tankkaa urheilujuomapulloihin ruskeaa nestettä ja hyräilee: nollaviis, siitä viis, me on hävitty tää pevi..
Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa...
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Kunhan Ilves pelaa kurinalaisesti ja puolustaa vähintään yhtä hyvin kuin lauantaina, niin ottelusarjan katkaisemiseen tänään on kaikki mahdollisuudet.

Mutta Raksila on veemäinen paikka…
 
Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Kärppien ketjut näyttävät nyt jotenkin tasapainoisilta. Mutta niin näyttää Ilveksenkin, kun Kontiola ja Haapala on mukana. Itse jopa pelkään tuota Ilveksen kolmosketjua, Mieho-Mäntykivi-Oden. Varsinkin Oden on oikea pudotuspelihärkä. Tiukka ja vähämaalinen ottelu taas luvassa.

Kärpät ei sinällään ole pelannut kuin yhden erittäin huonon erän tässä sarjassa. Sen ensimmäinen. Mutta ei voi sanoa, etteikö Ilves johtaisi ansaitusti sarjaa 3-2. Ilves on se luistelevampi joukkue. Jota Kärpätkin oli joskus muinoin.

Toki se hatuttaisi kovasti, jos Kärpät jo tänään lähtisi lomille. Seiska peli olisi tälle sarjalle kunnon huipennus. Ilveksen pelaajat on tulleet tässä tutuksi, joten heitä seuraan ja toivon heille mestaruutta, mutta ei vielä luovuteta. Minulle ei ole syntynyt mitään inhoreaktiota vastustajasta, päinvastoin. Toki pikku kuittailu kuuluu aina kevääseen. Niitäkin on mukava lukea, kun ne osataan tehdä fiksusti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös