Mäkihyppykausi 2021–2022

  • 12 683
  • 118

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Satojen tuhansien eurojen menetykset, joista kärsii koko hiihtourheilu

Tähän on tultu eli suomalaisen mäkihypyn rämpimisellä tullee olemaan isoja seurauksia koko kansalliselle hiihtourheilulle, jos suuntaa ei saada käännettyä.

Linkki: YLE/Urheilu
Tämä oli mielenkiintoinen juttu. Ja olen sitä itsekin joskus miettinyt että miten kauan Suomessa kisataan maailmancupia mäkihypyssä. Jos ei ole hyppääjiä, niin ei tule menestystä eikä ole katsojia. Ja pikkuhiljaa katoaa myös valmennusosaaminen ja sen jälkeen myös kabineteissa vähenevät suomalaiset.
Eli tilanne on se, että jos suunta jatkuu samana ja mäkikisoja ei enää järjestetä, niin tulot tippuvat ja se vaikuttaa muihinkin lajeihin. Eli kannattaisiko nyt niistä mäkihypyn turvin saatavista tuloista kohdistaa isompi osa sitten mäkihyppyyn jos se siitä vielä lähtisi. Ja jos sillä saisi turvattua osakilpailujen järjestelyt jatkossakin. Eihän lisärahalla junioreita saada enempää mukaan, mutta jos edes sen B-maajoukkueen saisi taas henkiin.

Mutta oikeastaan itselleni se mielenkiintoisin yksittäinen kommentti tuossa jutussa oli Mika Kulmalalta:
"Suomalaisessa mallissa liitto on tapahtuman suuri rahoittaja, eikä esimerkiksi paikallinen matkailumarkkinointi ole merkittävästi rahoittamassa tapahtumaa, kuten usein Keski-Euroopassa, Hiihtoliiton entinen toiminnanjohtaja Mika Kulmala arvioi."
Vähän tähän liittyen kirjoittelin jo maastohiihtopuolella. Eli Suomessa seurat saavat rahansa jäsenmaksuista, kilpailujen osanottomaksuista ja makkaranmyynnistä. Ja tuon jutun perusteella liitto saa rahansa pääasiassa televisio-oikeuksista (ja tietenkin valtiolta ja peliongelmaisilta). Ilmeisesti muissa maissa saadaan myös yhteistyökumppaneilta rahaa. Jotenkin olen siinä käsityksessä että olemme aika kehitysmaa tällaisten sponsorointiasioiden suhteen. Tietenkään mikään firma ei anna rahaa ilman että saa sillä jotain vastinetta. Mutta onko sitten niin että esimerkiksi Keski-Euroopassa matkailuala pystyy hyödyntämään maailmancupin osakilpailuja ja sen kautta saavat lisää tuloja? Miksei tämä toimi Suomessa?

Ilmeisesti muissa maissa kuitenkin nähdään että maailmancupin osakilpailujen järjestäminen muissakin pohjoismaisissa hiihtolajeissa kuin mäkihypyssä on järkevää taloudellisesti. Eli Suomessa pitää saada se mäkikisa mukaan viikonloppuun, jotta ei tule tappiota. Muualla (pl. Holmenkollen) voidaan järjestää pelkät hiihtokisat. Tuskin nyt ihan hyväntekeväisyytenä noita järjestävät.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Janne Ahonen, 44, palaa mäkitorniin – kertoo nyt hämmästyttävän yksityiskohdan nykykunnostaan Janne Ahonen, 44, palaa mäkitorniin – kertoo nyt hämmästyttävän yksityiskohdan nykykunnostaan

Ahosella on allaan kaksi hyppyä Lahden suurmäestä tämän talven lumilla. Ennen noita kahta hyppyä Ahonen oli hypännyt mäestä kolme kertaa sitten kevään 2018, jolloin hänen kansainvälinen uransa päättyi. En ole harjoitellut yhtään. En ole hypännyt mäestä, enkä käynyt salilla, Ahonen paljastaa.

Painoa Ahoselle on tullut lisää vain 5 kg aktiivivuosiin. Katsotaan, mihin tuolla "harjoittelulla" pääsee SM-kisoissa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Painoa Ahoselle on tullut lisää vain 5 kg aktiivivuosiin. Katsotaan, mihin tuolla "harjoittelulla" pääsee SM-kisoissa.
Etelän Nostradamus kertoi juuri Ahosen, Jannen, pääsevän mitalille.

Saa kysyä lisätietoja väristä, jos se on jossain pienen betsin arvoisena kohteena.
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Näkyykö tuo huomisen kisa jostakin? Oletin, että SM-kisat olisi Ylen heiniä, mutta eipä näemmä ole.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On kyllä farssi että kaikenmaailman hiihdon kansalliset maljakisat tulee kahdelta kanavalta, mutt mäkihypyn SM ei mistään.
Mahtavatko päästä hyppäämään, eikö siellä vähän tuulonen käy?
 

Outsider

Jäsen
Vuonna 2022 voisi lähetyksen taso olla ehkä hitusen kovempikin, mutta jos nyt oikein kuulin, niin vanhempi Ahonen oli kuudentena ensimmäisen kierroksen jälkeen.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
jos nyt oikein kuulin, niin vanhempi Ahonen oli kuudentena ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Samoin kuulin minä.
Ja Antti Aalto johtaa, Eetu Nousiainen toisena ja Kasperi Valto kolmantena (jos oikein kuulin).
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Jannelle pronssia.
Väätäinen arveli että pronssin voisikin Janne saada...
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Mäkihypyn SM Suurmäki
1. Antti Aalto
2. Eetu Nousiainen
3. Janne Ahonen

Näin on näreet.
Ja onnea mitalisteille!
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jannelle pronssia.
Väätäinen arveli että pronssin voisikin Janne saada...

Ahosella on allaan kaksi hyppyä Lahden suurmäestä tämän talven lumilla. Ennen noita kahta hyppyä Ahonen oli hypännyt mäestä kolme kertaa sitten kevään 2018, jolloin hänen kansainvälinen uransa päättyi. En ole harjoitellut yhtään. En ole hypännyt mäestä, enkä käynyt salilla, Ahonen paljastaa.

Aika kova suoritus ilman harjoittelua. Kertoo karua kieltä Suomen mäkihypyn tasosta, kun 44-v uransa lopettanut kaveri voi palata vain mäkeen ja on 3. paras. Treenaavatko nuo aktiivihyppääjät lainkaan vai onko puhtaasti harrastelua?
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis mitä vittua Suomen ”mäkihyppääjät”? Harjoitteleeko ne oikeasti aamuin ja illoin? Pappa tulee 2 hypyn jälkeen kokeilemaan ja on heti noilla sijoilla. Minä nyky mäkihyppääjänä polttaisin Kneisselit ja Mäserin polon ja alkaisin panostamaan oikeaan elämään.
Oliko siellä ns. "oikeita hyppääjiä" muita kuin Aalto ja Nousiainen? Jos loppu porukka on harrastelijoita niin vanha tähti voi olla aika kova.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Aivan karmea tilanne. Olisi mielenkiintoista tietää mitä jossain Saksassa ajateltaisiin jos joku Martin Schmitt tulisi maan mestaruuskisoihin ja olisi pronssilla.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Oliko siellä ns. "oikeita hyppääjiä" muita kuin Aalto ja Nousiainen? Jos loppu porukka on harrastelijoita niin vanha tähti voi olla aika kova.
Onko Suomella muita oikeita hyppääjiä kuin Aalto, Nousiainen ja Kytösaho?
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oliko siellä ns. "oikeita hyppääjiä" muita kuin Aalto ja Nousiainen? Jos loppu porukka on harrastelijoita niin vanha tähti voi olla aika kova.

Kasperi Valto ja Arttu Pohjola taistelivat pronssista Ahosen kanssa.

Ahosen toisen kierroksen hyppy ei paljoa jäänyt Nousiaiselle, 3.5 m ero. Aalto oli aivan omaa luokkaansa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Hahaa, ei vittu. Suomalaiset ovat tosiaan niin pohjamudissa, että 44-vuotias harrastelija ottaa SM-mitalin. Saavat nykyhyppääjät katsoa peiliin.

Tällä suorituksella Ahonen Salpausselän maailmancupiin. Ei hän ainakaan potentiaalisilta paikkaa veisi. Vieläköhän Toni Niemistä kiinnostaisi hypätä?
 

Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Nykänen olisi varmaan ollut nykykunnossaankin mitaleilla.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Hahaa, ei vittu. Suomalaiset ovat tosiaan niin pohjamudissa, että 44-vuotias harrastelija ottaa SM-mitalin. Saavat nykyhyppääjät katsoa peiliin.

Tällä suorituksella Ahonen Salpausselän maailmancupiin. Ei hän ainakaan potentiaalisilta paikkaa veisi. Vieläköhän Toni Niemistä kiinnostaisi hypätä?
No ehkä Ahosta ei voi ihan harrastelijaan verrata vaikka muutama vuosi on viimeisistä kilpailuhypyistä.
Kyllä tämä kuitenkin kertoo meidän mäkihypyn alennustilasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös