Lukon peliesitykset kaudella 2019–2020

  • 139 310
  • 890

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Setämies taisi voittaa viime kaudella ainakin kolme vierasmatsia päästämättä maaliakaan ja yhden niistä jopa Porissa. Että siinä mielessä(kin) peluutuksella on oikeutensa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja mitä tuohon Virran kommenttiin Länsi-Suomessa tulee, että "Setäsen pitää pystyä kantamaan iso vastuu tällä kaudella" niin hänhän tarkoittaa sillä sitä että vuosi takaperin Lukko hommasi Setäsen ykkösvahdiksi. Viime kaudella hän ei ollut ykkösvahti, mutta tällä kaudella häneltä sitä taas odotetaan. Jossei kiekko tartu kintaaseen niin ei häntä väkisin peluuteta maalilla.

Juuri näin. Itseäni tuo silti yllätti, ajattelin Lehtisen olevan selkeä ykkösmv. Esim. startit tyyliin 50-10 Lehtisen eduksi.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itselle ihan sama, kuka aloittaa kauden. Pääasia on se, että kauden mittaan peluutus menee ns. tulosperiaatteella. Nyt on Setäsen paikka antaa näyttöjä ja lauantaina sitten Lehtinen uuniin kivikovaa Ilvestä vastaan. Reilu mahis kummallekin.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itselle ihan sama, kuka aloittaa kauden. Pääasia on se, että kauden mittaan peluutus menee ns. tulosperiaatteella.

Itse olisin lähtenyt selkeällä ykkösmaalivahdilla (Lehtinen) liikkeelle. Ykkösmv saisi jatkaa myös huonomman pelin jälkeen ja roolit olisivat selvät.
 

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyökkäyspäässä huomaa kyllä Reunasen ja Heinolan poissaolon. Ei ainakaan vielä kovin pitkiä hyökkäyspään ralleja saada aikaan, eikä pakkeja saada mukaan.

Loppua kohden parani, eteenpäin.
 

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä tulee aika saatanan pitkä ensimmäinen kuukausi tällä pakistolla ei mahda mitään. Ei edes montaa avaussyöttöä omille mennyt tänään, eikä hyökkäyspeliin tullut juuri apuja pakistosta.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Samaa vanhaa pörräämistä. Ketään yksittäistä pelaajaa haukkumatta, @Lukko8 mainitsema juttu pitää paikkansa. Vähintäänkin toinen tarvitaan takaisin.

Setänen oli kyllä hyvä.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Kyllä tuo rosteri Heinolaa ja Reunasta huutaa. En nyt sinällään ihan paska peli, mutta viime vuosina ja vähän liiankin tuttu tulos avauspelistä. Melko iso liuta pelaajia oli tänään täysin pimennossa. Danforth pääsi pariin otteeseen laatupaikoille, muttei mies vieläkään mikään kliininen viimeistelijä ole. Setänen oli kokonaisuudessaan hyvä, vaikka toisen takaiskun jälkeen oli hetken kuin peura ajovaloissa. Hyvin Oskari sai kuitenkin paketin kasaan ja antoi Lukolle mahdollisuuden voittoon. Elo laukoi hanakasti, muttei osoite ollut ainakaan vielä läheskään kohdallaan. Sopanen taas ei edes laukonut, mutta oli jossain vaiheessa peliä kovimman luistelunopeuden kellottanut mies kentällä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitenkäs toi ylivoimapeli? Jo viikko sitten harjoituspelissä JYPiä vastaan pisti silmään ettei se kovin paljon parempaa ole kuin viime kaudellakaan runkosarjassa, ja kolme kakkosta tänäänkin hakattiin päätä seinään. Näyttääkö se siltä että sillä tulosta voisi tulla?
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Mitenkäs toi ylivoimapeli? Jo viikko sitten harjoituspelissä JYPiä vastaan pisti silmään ettei se kovin paljon parempaa ole kuin viime kaudellakaan runkosarjassa, ja kolme kakkosta tänäänkin hakattiin päätä seinään. Näyttääkö se siltä että sillä tulosta voisi tulla?

Eka ylivoima oli ainakin ihan kelvollinen. Sen jälkeisissä ei tainnut juurikaan paikkoja siunaantua.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Sopanen taas ei edes laukonut, mutta oli jossain vaiheessa peliä kovimman luistelunopeuden kellottanut mies kentällä.
Ja jossain kohtia oli 100% syötöt. Eli kaikki meni perille asti. Sinänsä hyvä tilasto, josta on vaikea pysyä itse kärryillä, kun yleensä huomaa vain epäonnistuneet syötöt.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Erittäin tasainen matsi ja molemmat puolustivat keskustaa hyvin. Liigaplot näyttää maalien odotusarvoja 2.28 - 2.08 Ässien hyväksi.

Danforth pääsi yksilötaidoilla muutaman kerran tekopaikkaan ja Press oli johtava kiekkollinen pakki. Nemecek pelasi fyysisesti, mutta Ässien ekassa maalissa David oli kuin pujottelukeppi, hieman jopa koomisen kankea. Klok ei vielä vakuuttanut, hakemista oli peli.

Setänen pääsi melko helpolla, sijoittuminen oli muutamaan kertaan outoa omaan silmään ja Ässien toisen maalin jälkeen oli hetki hermoilua. Kuitenkin Oskarilta hyvä peli.

Jos vielä yksilöistä jonkun nostaa esiin, niin Sevänen taisteli maliikkaasti ja oli väkevä kamppailuissa.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Ja jossain kohtia oli 100% syötöt. Eli kaikki meni perille asti. Sinänsä hyvä tilasto, josta on vaikea pysyä itse kärryillä, kun yleensä huomaa vain epäonnistuneet syötöt.

Tuo oli itse asiassa hyvä tieto. Toki jos kaikki syötöt ovat luokkaa 'alibi', niin kyseinen tilasto pysyy puhtaana. Eiköhän tuo jotakin tee kentällä sitten oikein, kun jatkoakin sai.

Eteenpäin.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Hagi hyvä, että joku muukin huomaa tuon Setäsen oudon sijoittumisen. Voisin ymmärtää sen, jos se olisi ns tarkoituksellista että vastustaja laukoisi kaukaa, mutta useimmiten veto ei ole mitenkään Setäsellä hallussa. Eli toisin sanoen Setänen ei tajua sijoittuivansa väärin.
 

SetäTuomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Eilisessä pelissä pisti itselle silmään se, miten monta kertaa joukkueen kokeneemmat pelaajat (esim. Sopas-Vili ja Elo) ”pyyhkivät pölyt” kiekon päältä. Ok, kauden ensimmäinen peli ja hiukan jännäkakkaa housussa kaikilla, ymmärrän. Mutta luulisi näiden jo tovin työkseen pelaavien jo osuvan kiekkoon. Vai onko huolto vittuilun ja vaihtelun vuoksi sahannut mailoista 5cm pois?

Jos nyt positiivisiakin ilmiöitä haetaan, niin Setänen vaikutti jopa ihan maalivahdilta viime kauteen verrattuna. Välillä ylipelasi itsensä liian pitkälle (”Namor” Tiivolan maali oli muistaakseni sellainen tilanne), mutta pakit heittäytyivät aika nätisti paikkaamaan.

Viime kauteen verrattuna Lukon maalin edessä muuten annettiin enempi keppiä ja vähemmän porkkanaa, eli olisko tänä vuonna tulossa se kausi, jolloin Lukon maalinedusta ei ole kiva paikka tulla norkoilemaan?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka Hedberg veikin kerran Nemecekin kunnolla kahville, niin kaveri oli mielestäni aika vakuuttava. Tai ainakin allekirjoittanut tykkäsi Nemecekin puolustuspelaamisesta erittäin paljon. Ei noita huipputason puolustavia pakkejakaan Liigassa liikaa ole.

Taitaa olla aika vahva jässikkä...ainakin äijää lenteli seinille kovin köykäisen näköisesti.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lukon peliesityksiä eiliseltä kuvaa kyllä valitettavan hyvin, kun kukaan ei nostanut kättäänsä pystöön Virran kysyessä jääpusseja. Setänenkin puheli jostain valmistautumisesta sekä asennoitumisesta.

En puukkoa rupea antamaan, kun vasta kauden jälkeen mahdollisesti sitten, mutta on se jumalauta ellei yleinen ilme ole kauden avausottelussa se, että nyt lähdetään repimään päitä irti ja murskamaan vastustaja. Kilpailumuotoisessa sarjassa ei ole väliä pelaatko Los Angeles Kingsiä vastaan taikka Vermuntilan Tempoa, niin sulla täytyy olla jokaisessa vaihdossa 110% mittarissa ja aito halu jättää kentälle kaikkesi sekä hieman enemmän. Jostain syystä tämä sama kaava toistuu ellei aina niin ainakin usein vastustajia vastaan, jotka ovat ennakkoon heikompia. Aina sattuu ohipelejä sekä tappio(putkia), mutta kuitenkin haluaisin nähdä että näidenkin pelien jälkeen joukkuetta voi katsoa ylpeästi, kuinka kuitenkin antoivat kentällä kaikkensa. Jääkiekko on siirtynyt hyvinkin paljon taktiseen puoleen vuosien saatossa ja näillä voitetaankin otteluita, mutta tunnepuolta ei kuitenkaan saa unohtaa ja mikäli intohimo sekä tunne puuttuvat, niin lopputulos on aina vajaavainen.

Tappio ei varsinaisesti vituta, sillä olen povannut erittäin vaikeaa alkukautta Lukolle muutenkin, mutta tapa millä pisteet jäivät Poriin on asia mitä ei toivoisi näkevän ainakaan hirveän useasti. Joukkueessa pitäisi muutenkin olla melko kova kilpailutilanne, niin tämän pitäisi peilautua peliesityksissä aivan toisella tavalla. Joukkueena ei Lukolla ole kuitenkaan pienintäkään varaa mihinkään ylimielisyyteen taikka pienimpäänkään aliarvioimiseen yhdenkään joukkueen suhteen.

Kyse on kuitenkin yksittäisestä pelistä ja luotto on vieläkin joukkueeseen äärettömän vahva, eikä se horju edes tappiosta paikallispelissä suurinpiirtein mestisjoukkueeksi rankattua Ässiä vastaan, eikä tämä saa minua kirjoittamaan negatiivisuusketjuun avautumisia. Odotan tänään aivan toisenlaista ilmettä Lukolta kotiavauksessa ja 60 minuuttia täytyy painaa apinan raivolla Ilvestä vastaan. Tuloksesta riippumatta olen tyytyväinen, kunhan tämän viestin tapaisia kirjoituksia ei tarvitsisi montaa kertaa kirjoittaa huomenna. Tietenkin toiveissa on myös kolme sarjapistettä, ettei tarvitsisi lähteä jälleen mahdollisesti takaa-ajajana pitkän matkan päästä.

Nemecekille plussat eilisestä pelistä, vaikka kierrettiin kuin keula tasoitusmaalissa. Otteet kentällä oli tätä lukuunottamatta erittäin hyvät ja antoi kyllä kovuutta aina kun mahdollista. Vili Sopaselle suoneen anabolisia steroideja ja ennen peliä kuuntelemaan pimeään huoneeseen kahdeksi tunniksi kirkonpolttomusiikkia. Mies on sanonut haluavansa tehdä maaleja, mutta eilen peli näytti lähinnä halulta lähteä nopeasti kotiin.

Tänään mennään sitten täysillä kaukalossa ja allekirjoittaneen osalta katsomossa. Vamos!
 
Viimeksi muokattu:

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukon peliesityksiä eiliseltä kuvaa kyllä valitettavan hyvin, kun kukaan ei nostanut kättäänsä pystöön Virran kysyessä jääpusseja. Setänenkin puheli jostain valmistautumisesta sekä asennoitumisesta.

En puukkoa rupea antamaan, kun vasta kauden jälkeen mahdollisesti sitten, mutta en se jumalauta ellei yleinen ilme ole kauden avausottelussa se, että nyt lähdetään repimään päitä irti ja murskamaan vastustaja. Kilpailumuotoisessa sarjassa ei ole väliä pelaatko Los Angeles Kingsiä vastaan taikka Vermuntilan Tempo, niin sulla täytyy olla jokaisessa vaihdossa 110% mittarissa ja aito halu jättää kentälle kaikkesi sekä hieman enemmän. Jostain syystä tämä sama kaava toistuu ellei aina niin ainakin usein vastustajia vastaan, jotka ovat ennakkoon heikompia. Aina sattuu ohipelejä sekä tappio(putkia), mutta kuitenkin haluaisin nähdä että näidenkin pelien jälkeen joukkuetta voi katsoa ylpeästi, kuinka kuitenkin antoivat kentällä kaikkensa. Jääkiekko on siirtynyt hyvinkin paljon taktiseen puoleen vuosien saatossa ja näillä voitetaankin otteluita, mutta tunnepuolta ei kuitenkaan saa unohtaa ja mikäli intohimo sekä tunne puuttuvat, niin lopputulos on aina vajaavainen.

Tappio ei varsinaisesti vituta, sillä olen povannut erittäin vaikeaa alkukautta Lukolle muutenkin, mutta tapa millä pisteet jäivät Poriin on asia mitä ei toivoisi näkevän ainakaan hirveän useasti. Joukkueessa pitäisi muutenkin olla melko kova kilpailutilanne, niin tämän pitäisi peilautua peliesityksissä aivan toisella tavalla.

Kyse on kuitenkin yksittäisestä pelistä ja luotto on vieläkin joukkueeseen äärettömän vahva, eikä se horju edes tappiosta paikallispelissä suurinpiirtein mestisjoukkueeksi rankattua Ässiä vastaan, eikä tämä saa minua kirjoittamaan negatiivisuus ketjuun avautumisia. Odotan tänään aivan toisenlaista ilmettä Lukolta kotiavauksessa ja 60 minuuttia täytyy painaa apinan raivolla Ilvestä vastaan. Tuloksesta riippumatta olen tyytyväinen, kunhan tämän viestin tapaisia kirjoituksia ei tarvitsisi montaa kertaa kirjoittaa huomenna. Tietenkin toiveissa on myös kolme sarjapistettä, ettei tarvitsisi lähteä jälleen mahdollisesti takaa-ajajana pitkän matkan päästä.

Nemecekille plussat eilisestä pelistä, vaikka kierrettiin kuin keula tasoitusmaalissa. Otteet kentällä oli tätä lukuunottamatta erittäin hyvät ja antoi kyllä kovuutta aina kun mahdollista. Vili Sopaselle suoneen anabolisia steroideja ja ennen peliä kuuntelemaan pimeään huoneeseen kahdeksi tunniksi kirkonpolttomusiikkia. Mies on sanonut haluavansa tehdä maaleja, mutta eilen peli näytti lähinnä halulta lähteä nopeasti kotiin.

Tänään mennään sitten täysillä kaukalossa ja allekirjoittaneen osalta katsomossa. Vamos!

Juurikin näin. Tänään pitää näyttää heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien kuka on isäntä talossa. Tunnetta, asennetta, tahtoa, taklauksia!
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ässät oli odotetusti nälkäisempi. Lukko ei jostain syystä syty näihin kauden avauksiin, ja se näkyy. Peruspelaaminen oli sinällään tasaista, mutta Ässillä oli päämäärätietoisuutta ja tahtoa rynniä maalille. Lukon pelistä tuli mieleen selkouutiset.

Positiivisesti erottuivat Pospisil lämäreillään ja Press hyvällä kiekkovarmuudella. Danforth oli totutun hyvä, mutta ei tällä kertaa osunut hyvistä paikoista. Setäseenkään ei missään nimessä kaaduttu.

Heikoista esityksistä on mainittava ainakin Sopanen ja Olli Vainio. Mitä mies edes tekee Lukossa? Nähdyn perusteella ei pitäisi olla edes pakkien top-8:ssa. Sopaselta odotan todella paljon enemmän. Mies tuli kuitenkin ykkösketjun maalintekijän statuksella Lukkoon, joten aikamoista ilmaa on hinnassa, mikäli hän jämähtää kolmoskenttään höntyilemään.

Tänään olisi hyvä voittaa. Muutoin ollaan TAAS siinä tilanteessa, että keskiviikon vaikean Pelsu-ottelun jälkeen saldo voi olla 0/9 p. No, ei mennä niin pitkälle. Olen kuitenkin huolestunut tuon pakiston suoritusvarmuudesta. Virran pelikirja edellyttää pakeilta aktiivista osallistumista hyökkäyksiin, mutta ainakin Ässiä vastaan ratkaisut olivat aivan liian hitaita. Ilves-peliltä odotan maaleja, sillä Ipan pakisto oli Tapparaa vastaan todella haavoittuvainen. Nyt olisi aika korjata kurssi.
 

Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Elolta pelottavan munatonta surffailua eilen. Tuntuu että miehelle on aivan sama mitä tapahtuu kiekolle, kunhan ei vain joudu taklatuksi.

Kehonkielestä huomaa kun mies heittää jonkun no look röpelön ja alkaa välittömästi pää pyöriä kun katsellaan ettei vain ketään ole tulossa taklaamaan.
 

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ohhoh. Setänen tänään maalissa. Vaikka ihan hyvin pelasikin eilen olisin silti odottanut Lehtisen aloittavan tänään.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Virta sanojensa mukainen mies.. nyt katsotaan onko Setäsestä onko ykkösvahdiksi ja annetaan paikka lunastaa se .. Tuskin se keneltäkään on pois jospa Setänen palaisi tasolle jota oli oikeasti lupa odottaa Lukkoon paluun myötä.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä eilisen perusteella oli fiilis, että voi tulla hyvä peli tänään. Lukkohan pelasi erittäin viihdyttävästi. Tuonne vielä Pathrik, Heinola ja Reunanen parhaassa tapauksessa niin ai että tulee ilopissiä.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvillä mielin voin mennä tänään nukkumaan. Lukko pelasi helvetin hienon ottelun ja onnistujia oli mielestäni raajalla rintamalla, vaikka se ei tehopisteissä näy.

Paljon parjattu ja paskaksi päätetty Olli Vainio pelasi mielestäni hienosti. Ei paljon kumarrellut palkanmaksajaansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös