Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Kausi lähestyy ja aika avata fanitoiminnan ketju.

Katsomotoiminta voi Raumalla vieläkin hyvin. RB on parhaillaan Liigan paras/pahin faniryhmä joka tekee Äijänsuosta ja myös vieraskaukaloista pahan paikan vastustajalle.

RB ilmoittelee matkoistaan kotisivuilla ja myös facessa aktiivisesti. Alla linkki RB:n kotisivuille.

Raumam Boja | Päätty ast!

RB tulee varmasti kauden aikana järjestämään useita matkoja ja varsinkin Tallinnassa oletettavasti ovat isosti matkassa.

Myös Lukkofanit ry on tulevalla kaudella toiminnassa mukana ja matkoja järjestämässä. Alla linkki heidän kotisivuille.

Lukkofanit ry – Vuodesta 1992

Lukkofanit ry on julkaissut jo kauden matkansa. Mukana mm. Hotellimatka Kuopioon lokakuussa ja myös mukana Tallinnassa.

Lukkofanit ry on myös kesän aikana käynnyt useasti ulkoiluttamassa vanhainkodin asukkaita Kaunisjärven vanhainkodissa ja elokuussa on vielä yksi ulkoilutapahtuma tällä kertaa Sinisaaren asumisyksikössä. Kaikki ovat tervetulleita mukaan ulkoiluttamaan ja myös muutenkin toimintaan.

Toivottavasti tästä hieno kausi meille Faneille!
 
Lajin Helppous Viehättää
"Kuka nyt v*ttu yhdestä maineesta välittää, kun rahaa on kuin Roope Ankalla" - V2 – Jäätynyt enkeli
"Mikä v'ttu teitä porilaisia oikeen vaivaa ?" - Jussi Vares

Jorkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
RB:n kauden ensimmäinen reissu on nyt julkaistu. Tiedossa siis matka kauden avausmatsiin Poriin. raumamboja.fi/2019/08/08/assat-lukko-13-9-2019/#more-10183
Linkistä pääse RB:n sivuille, joilta edelleen toisesta linkistä ilmoittautumaan.
Toisin kuin joinain aiempina kausina, koko kauden reissulistaa ei julkaistu kerralla. Uskoakseni tämä johtuu Tallinnan reissuun liittyvistä epäselvyyksistä. Toivottavasti saadaan mahdollisimman iso porukka liikkeelle!​
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
RB:n kauden ensimmäinen reissu on nyt julkaistu. Tiedossa siis matka kauden avausmatsiin Poriin. raumamboja.fi/2019/08/08/assat-lukko-13-9-2019/#more-10183
Linkistä pääse RB:n sivuille, joilta edelleen toisesta linkistä ilmoittautumaan.
Toisin kuin joinain aiempina kausina, koko kauden reissulistaa ei julkaistu kerralla. Uskoakseni tämä johtuu Tallinnan reissuun liittyvistä epäselvyyksistä. Toivottavasti saadaan mahdollisimman iso porukka liikkeelle!​
Lukkofanit ry julkaisi myös kauden avausreissunsa Poriin. Lisätietoja lukkofanit.fi

Ilmeisesti ensi viikolla voitaisiin saada tietoa Tallinnan matkasta. Huhua on liikkunut, että Lukko liittäisi samaan matkaan perinteisen Faniristeilyn ja pidän sitä hyvänä ideana. Joukkuehan menee perjantaina jo Tallinnaan ja itse olisin jo erittäin valmis silloin paikan päälle menemään.

Mitä ilmeisemmin ostohetkellä saa valita Tallinnaan liput RB:n eli seisomokatsomo tai Lukkofanit eli istumakatsomoon. Tämän mukaan myös tehtänee bussi jakoa.

Huhujen mukaan koko kesä on ollut reissusta kyselyjä ja varovaisen arvion mukaan noin 7-8 bussia olisi Raumalta/Lukon puolesta lähdössä pakettimatkalle, joka on hieno määrä.

Oli muuten hienoa, että Lukko uusi nuorisoseisomakortti kampanjan. Eli alle 17v saa lunastaa kausikortin hintaan 60€. Hienoa.

Ps. Lukkofanit ry julkaisee pian ensimmäisen hotellimatkan myös lokakuulle. Kaikki halukkaat tervetuloa.
 
Lajin Helppous Viehättää
"Kuka nyt v*ttu yhdestä maineesta välittää, kun rahaa on kuin Roope Ankalla" - V2 – Jäätynyt enkeli
"Mikä v'ttu teitä porilaisia oikeen vaivaa ?" - Jussi Vares

Jalat1990

Jäsen
Saisiko naapurista apuja tähän tilanteeseen. Kaverin polttarit ja miehelle täytyisi pistää Lukon pelipaita päälle, onko Raumalla joku varustepörssi tai vastaava, josta löytyisi suht edullisesti?kiitos jo etukäteen.
 
sohvakoutsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran dream team
Saisiko naapurista apuja tähän tilanteeseen. Kaverin polttarit ja miehelle täytyisi pistää Lukon pelipaita päälle, onko Raumalla joku varustepörssi tai vastaava, josta löytyisi suht edullisesti?kiitos jo etukäteen.
Kannattaa kysyä kiekkobussista tampereelta, ainakin joskus siellä on ollut myynnissä melko huokeasti Lukon paitoja. Tietysti myös raumalaiset kirpputorit on yksi paikka mistä voi löytyä.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Perjantaina tullut Tallinnan matkan tiedot ja paketit Lukolle eli lähipäivinä vihdoin voidaan odotella reissua myyntiin. Mielenkiintoisia variaatiota on kuulunut reissun rakenteesta.

Jonkun ajatuksen mukaan olisi voitu lähteä perjantai illalla, mutta tämä ilmeisesti torpattu.

Ilmeisesti la aamusta on lähtö Raumalta busseilla heti tanssiravintoloiden valomerkin ja grillikioski evään jälkeen. Isolta kirkolta lähtee lautta 10 maissa ja etelässä ollaan puolen päivän jälkeen josta ilmeisesti kuljetukset joko suoraan tai maijotuksen kautta Hallille. Siellä pakettiin kuulunee SaiPa-Ilves ja Pulucans-Lukko. Otteluiden jälkeen majoitukseen. On majoitus sitten hotellissa tai laivassa. Tästä ei ole varmuutta, mutta kaikki selvinnee ajallaan.
Kiinnostuneita matkaan kohti on reilusti ja toivottavasti on myös lähtijöitä.

Muistetaan vielä, että kausi alkaa perjantaina esikaupunkialueelta ja reissuja on sinne lähdössä.

RB on täyttänyt omia bussejaan hyvää tahtia ja niin Lukkofanit ry. RB:n lähtijämäärästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta fanit ryn ensimmäinen bussi on muutamaa paikkaa vailla täysi.

Muistustan vielä, että Lukkofanit ry järjestää 12.10 hotellimatkan Kuopioon.

Hinnat tullut julki ja reissulla tehdään vasta vierailu Mustan verkoston luo. Viime kaudella faniryhmät tapasivat Raumalla ruokalun ja kisojen merkeissä. Nyt taas kohdaan Savon mualla. Matkalle on tullut reilusti ilmoittautumisia ja reissuun varmasti lähdetään.

Reissusta lisätietoa ja muistakin Lukkofanit ryn asioista mm. Jäseneksi liittymisestä löytyy osoitteesta www.lukkofanit.fi tai Facebookista Lukkofanit ry.

Ja RB;n matkoista luonnolisesti www.raumamboja.fi tai heidän facebook sivuilta.
 
Lajin Helppous Viehättää
"Kuka nyt v*ttu yhdestä maineesta välittää, kun rahaa on kuin Roope Ankalla" - V2 – Jäätynyt enkeli
"Mikä v'ttu teitä porilaisia oikeen vaivaa ?" - Jussi Vares

Jorkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
RB:n kauden toinen reissu suuntautuu 19.10 Tampereelle, jossa vastaan asettuu Ilves. Ilmoittautumaan pääsee RB:n kotisivuilta ja somekanavien linkeistä.
Mainittakoon samalla myös, että tämänpäiväinen reissu isometsään myytiin loppuun!
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Kuinkas monta bussia sitä kannattajakuntaa on lähdössä tänään reissuun?
Lukkofanien puolesta bussillinen ja muutama omilla kyydeillä. Oletan, että RB tulisi vähintään 1 bussin voimin mutta uskon siihen kahteen eli väkeä on
 
Lajin Helppous Viehättää
"Kuka nyt v*ttu yhdestä maineesta välittää, kun rahaa on kuin Roope Ankalla" - V2 – Jäätynyt enkeli
"Mikä v'ttu teitä porilaisia oikeen vaivaa ?" - Jussi Vares

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team & Vegas Golden Knights
Raumam Bojille, olisiko mahdollista kun Lukko-laulua aletaan soittamaan, niin rummun tahti olisi kappaleen mukaan? Se on yksi harvoista hetkistä kun iso osa hallia alkaa taputtamaan, niin tuntuu tyhmältä että seisomakatsomossa taputetaan nopeampaan tahtiin. Kiekon tippuessa jäähän voisi sitten taputuksia nopeuttaa.
 
"Jos Lasse Kukkonen syötetään yksin läpi, on maailmankirjat sekaisin, helvetti saattaa jäätyä ja Lukkokin voittaa suomenmestaruuden." - Risto Leino

"Nyt hypättiin seivästä mut meiltä puuttu se seiväs." - Tero Lehterä SaiPan hävittyä Raumalla 8-0

Samila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Onko RB:llä lippuja Tallinnassa käytävään Pelicans-Lukko -otteluun? Pitäisi neljä lippua saada jostakin hommattua.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Onko RB:llä lippuja Tallinnassa käytävään Pelicans-Lukko -otteluun? Pitäisi neljä lippua saada jostakin hommattua.
En voi varmaksi sanoa, mutta irtoliput tulevat myyntiin varmaan vasta joulu-tammikuussa, jos hallia ei täyteen myydä johon en usko.

Ensi alkuun myydään matkapaketteja ja käsittääkseni RB:llä on sama tilanne kuin Lukkofanit ryllä eli matkat varataan matkatoimiston kautta ja sieltä valitaan haluttu matkaseurue. Voin toki olla väärässäkin tässä ja RBllä voi olla oma järjestely.

Lukkofanit ry matkaa lauantaina lähes täyden bussin voimin Kuopioon. Ohjelmassa vasta vierailu Mustan Verkoston luo. Pientä kisailua jne.

19.10 niin RB kuin Lukkofanit ry ovat järkkämäässä reissuja Ipan vieraaksi. Molempien reissuista lisätietoa heidän omilta kotisivuiltaan.
 
Lajin Helppous Viehättää
"Kuka nyt v*ttu yhdestä maineesta välittää, kun rahaa on kuin Roope Ankalla" - V2 – Jäätynyt enkeli
"Mikä v'ttu teitä porilaisia oikeen vaivaa ?" - Jussi Vares

Samila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
En voi varmaksi sanoa, mutta irtoliput tulevat myyntiin varmaan vasta joulu-tammikuussa, jos hallia ei täyteen myydä johon en usko.

Ensi alkuun myydään matkapaketteja ja käsittääkseni RB:llä on sama tilanne kuin Lukkofanit ryllä eli matkat varataan matkatoimiston kautta ja sieltä valitaan haluttu matkaseurue. Voin toki olla väärässäkin tässä ja RBllä voi olla oma järjestely.
Kiitos nopeasta vastauksesta! Meille tarjottiin ns. omatoimireissua tutun Pelicans-faniporukan kanssa täältä Lahdesta käsin, mutta liput ei kuulu siihen pakettiin. Kuulemma Pelicansin kausikortilla pääsee siihen peliin ilmaiseksi.

Ihan hirveästi ei innostaisi ottaa matkapakettia lahtelaisten kanssa, vaan tuo omatoimireissu olisi paras vaihtoehto, kunhan vain liput peliin saisi jostain.
 
Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko & Red wings & Stevie Y

Samaa pähkäilen, ilmoitelkaa tietävät kun lippuja saa irtotavarana hankittua.
 
"Generous ei halunnut lähteä" -Semir Ben-Amor 20.03.2013-

Puke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Björneborg Moderators
Ulkoraumalaisena toivon, että siellä on seuraavaan kotipeliin suunnitteilla boikien tms. Toimesta jotain Tifontynkää Villelle ja Ilkalle tyyliin "Tervetuloa kotiin meidän bojat".

Nyt pitäisi pöhinää saada katsomoon myös. Itsekin yritän niin moneen peliin päästä paikalle kuin mahdollista mutta Helsingissä asuminen hieman rajoittaa.
 
Jorkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nyt olisi kyllä loistava paikka saada kunnon hurmos katsomoon jo syksyksi. Meillä on viihdyttävä ja voittava joukkue, joka myös välittää kannattajistaan. Lisäksi neljän seuraavan kotiottelun aikana kohdataan edelliskevään finaalikaksikko ja pikkuveli, sekä nostetaan seuralegendan paita kattoon. Kaikki vaan katsomoon, nyt on sellainen tunne, että me voidaan ihan oikeasti saavuttaa jotain suurta!
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Onhan Vehaselle suunnitteilla jotain spesiaalia tifoa?

Miksi muuten nämä suuret tifot ovat loistaneet poissaolollaan tässä pari viime kautta? Ennen oli TPS-junaa, Vehasta, Dufvaa, Äijänsuota, mutta miesmuistiin ei ole enää ollut moisia lehtereillä.
 
1963

JD #17

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team & Vegas Golden Knights
Kuulemani mukaan Boikien toiminta aika väljähtänyttä. Mietin itsekin että nyt olisi paikka tifoilla. Samaan syssyyn; mitä tehdään vanhoille tifoille? Vehasen tifonkin olisi voinut hyvin kierrättää tuohon peliin.
 
"Jos Lasse Kukkonen syötetään yksin läpi, on maailmankirjat sekaisin, helvetti saattaa jäätyä ja Lukkokin voittaa suomenmestaruuden." - Risto Leino

"Nyt hypättiin seivästä mut meiltä puuttu se seiväs." - Tero Lehterä SaiPan hävittyä Raumalla 8-0

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team & Vegas Golden Knights
Tämän lisäksi kaksi muuta asiaa mitkä ärsytti, rummuissa joka jolla ei ole rytmitajua. Sen lisäksi minua aikuisena ihmisenä hirvitti se kielenkäyttö jota katsomossa kuulin. En ymmärrä että kuka päästää lapsensa seisomakatsomoon, saatika vie ne sinne.
 
"Jos Lasse Kukkonen syötetään yksin läpi, on maailmankirjat sekaisin, helvetti saattaa jäätyä ja Lukkokin voittaa suomenmestaruuden." - Risto Leino

"Nyt hypättiin seivästä mut meiltä puuttu se seiväs." - Tero Lehterä SaiPan hävittyä Raumalla 8-0

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei mennyt tänään bojiltakaan putkeen. Erittäin hieno idea, mutta toteutus totaallisesti pieleen. Seuraavaksi kooltaan suuremmat silput, jotteivat lennä kentälle.
Aivan, tämä kannattajien mokailu jäi aika hyvin joukkueen perseilyn varjoon. Sinällään kysehän taisi olla vain vahingosta, eikä mistään tahallisesta ottelutapahtuman häirinnästä skenepisteiden toivossa. Eli ensi kerralla mietitään tempausten toteutus vaan vähän paremmin ja kohti uusia pettymyksiä.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Aivan, tämä kannattajien mokailu jäi aika hyvin joukkueen perseilyn varjoon. Sinällään kysehän taisi olla vain vahingosta, eikä mistään tahallisesta ottelutapahtuman häirinnästä skenepisteiden toivossa. Eli ensi kerralla mietitään tempausten toteutus vaan vähän paremmin ja kohti uusia pettymyksiä.
Joo, missään nimessä ei ollut tarkoitus antaa lampaan persusta kannattajille, vaan nimenomaan kyse taisi olla nyt vain puhtaasti lapsuudesta, jossa hienoksi suunniteltu asia meni mönkään.

Joillekin yksittäisille kannattajille kuitenkin peukut alaspäin, koska sitä silppua lensi ilmaan vielä myöhemminkin siivouksen jälkeen. Ei sellaista perseilyä kiitos, ihan pelaajienkin turvallisuuden nimissä.
 
1963

JD #17

Jorkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Voih, kun piti vielä tästäkin se mieli pahoittaa. Tänään kuitenkin meno oli loistavaa tappiosta huolimatta ja katsomossa vain yksi joukkue. Hienoa, kun on tällaisia tempauksia, jotka näkyvät ja kuuluvat. Joukkueestakin moni pelaaja vilkuili tuona aikana hurmoksessa ollutta katsomoa ja vaikutti syttyvän entistä paremmin. Enkä väitä, etteikö oltaisi voitu tuo silpun kentälle meno estää ja saada toteutus vielä paremmaksi. Kukaan ei tietenkään halua ottelutapahtumaa tahallaan turhaan häiritä. Täältä suunnalta kuitenkin peukkua kaikille, jotka jaksavat näitä tifoja, silppujuttuja ja muita tempauksia kehitellä ja toteuttaa parhaansa mukaan!
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Enkä väitä, etteikö oltaisi voitu tuo silpun kentälle meno estää ja saada toteutus vielä paremmaksi.
Miksi sitä ei sitten estetty, jos se olisi ollut mahdollista? Tämä siis oletuksella, että olet ollut tätä järjestämässä ja tässä mukana, kuten viestistä sen voi lukea.

Näissä asioissa olen kuitenkin äärimmäisen kukkis, kun tavaraa lentää jäälle. Pahimmassa tapauksessa luistimet menevät täydestä vauhdista siihen silppuun ja laidat kun ovat vieressä, niin se on aivan saatanan vaarallista hommaa, enkä ikinä halua nähdä pelaajan halvaantuvan sen tähden. Kaikenlisäksi peli oli täydessä käynnissä ja vielä Ässien puolustusalueella tämän tapahtuessa.

Tämän ei nyt ollut tarkoitus olla hyökkäävä viesti, vaan lähinnä muistutus parempaan toteutukseen jatkossa. Hienoa, että näitä järjestetään sekä halutaan jotain spesiaalia katsomoon, mutta peräänkuuluttaisin silti vastuuta järjestää nämä paremmin.
 
1963

JD #17
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy